Muutamia päiviä oli kulunut, Vilho äitinsä kanssa oli tullut kotiin
kaupungista. He olivat olleet Mattilassa, ja äiti oli Vilholle puhunut
Lukkarin Ullan jutut. Vilho ei kuitenkaan uskonut niitä. Hän vain nauroi
äitinsä puhetta ja sanoi: »Sen on joku akka teille lörpötellyt.»
»Saatpa nähdä», vastasi emäntä.
Kotiin tultuansa Vilho meni heti torppaan, kampa muassa. Silkin hän
jätti toistaiseksi. Vilho näki torppaan tullessansa Matin ja Heikin
menevän tupaan. Hänen silmänsä mustenivat; epäluulon siemen oli jo hänen
sydämmessään, vaikka hän ei sitä ennen huomannut. Vilho meni sisälle.
Hän näki Annin punastuvan ja taas vaalenevan. Hän näki Heikin istuvan
lavitsalla Annin lähellä, ja nyt luuli Vilho äitinsä puheen todeksi ja
pahan omantunnon tekevän Annin vaaleaksi.