Kaikki puut on komeita
paitsi kataja ja leppä,
kaikkia poikia halata saa
paitsi suutarii ja seppää.
VILLE. Niin, Kalle, älä puusku.
SEPPÄ-KALLE. Puuskun, minkä puuskun, eikä se kehenkään kuulu, ei
mäyriin eikä sääriin käyriin, ei kuppariin eikä kupparin tyttäriin.
AATU. Älä siinä suurentele, ei ole hyvä muiren apajoilla kaloja kokea,
sen sinulle sanon vielä uurenkin kerran.
SEPPÄ-KALLE. Koskas olen kokenut?
LIISA. Kenen pantti päällä palaa?
HUUTOJA. Aatun, Aatun.
LIISA. Herra tuomari...!
VILLE. Laulakoon, sittenhän saa purkaa sisunsa siivolla tavalla.
AATU. On sitä ääntä mullai, Kalle!
Hei, hei henttua sepän teki mieli,
siksi sillä katkera on pisteliäs kieli.
Ota poika oinas ja aja pappilahan,
jos on puute orihista, katso karsinahan,
kisko sieltä kiljuva emäpossu eteen,
harjurin saat ajamaan ja ruotumuorin rekeen.
HUUTOJA. Aijaijaijai!
(Hälinää, naurua ja kohotusta.)
SEPPÄ-KALLE (heittelee miehiä). Pois nokan erestä. Aatua minä
ravistelen!
VILLE (häärää näppäränä, tarjoaa pulloa). Älkää, pojat, toisianne
pilaa. Sopikaa pois, niin käy kaikki hyvin kuin tiatterissa. Seppä on
pulska poika, ja täällä on henttuja koko sakki. Koppaa kiinni, poika,
kas noin!
(Hyökkää tyttöjoukkoon levittäen pitkät käsivartensa
ja kaapaten heitä syliinsä.)
TYTÖT (parkaisevat ja juoksevat tirskuen erilleen).
VILLE (tyrkyttää Seppä-Kallelle pulloa). Juo mies, älä jupise!
SEPPÄ-KALLE (ryyppää). Kas, Aatu, anna sinäkin suuta tälle hentulle.
Sama se on, kelpaa meille sama pullo ja sama tyttö. Häh! Sinä
maantonkija, sittiäinen!
AATU. Tuki suusi.
SEPPÄ-KALLE. Äänirahan maksan ja puhun, kun tahron, ja tänä iltana
Miinan ovea kolkutan.
AATU. Silloin minä kanssa sun päätäsi seinään jyskytän.
SEPPÄ-KALLE. Voi sinua vaivainen maanmyyrä ja itana, kun sinä nokkaasi
nostat vaikka on paino päällä. Älä sinä vikise ja väkise, kun isäs itte
sinua kurittaa ja tyyrää.
(Kumartuu äkkiä ja saa Aatun heitetyksi kumoon
nokkelalla liikkeellä.)
(Yleinen hälinä, toiset hillitsevät, toiset yllyttävät.
Kaikki pojat ovat ryypänneet. Jotkut tuovat aidanseipäitä
ja mätkivät aluksi maata ja puita ja sitten toisiaan,
kunnes sisut nousevat.)
KALLE ja AATU (painivat tasaväkisinä, kunnes Aatu saa Seppä-Kallen
allensa).
AATU. Jokos taltut, vai --?
SEPPÄ-KALLE (karkaa ylös). Tyyräätkös, vai. Tuosta, ja tuosta saat!
(Iskee nyrkillään Aatua.)
AATU. Nyt sylin täyreltä.
(Nostaa Seppä-Kallen ja paiskaa maahan.)
SEPPÄ-KALLE (nousee ja juoksee metsään).
VlLLE (hätäisesti Aatulle). Juokse pois! Kalle hakee seipään. Tulee
paha tappelu! Tuolla ne pojat jo metsässä mätkii toisiaan, senkin
riivatut!
(Pitelee Aatua, sitten poistuu.)
AATU. Pois käret, en minä kenenkään seipäitä pelkää.
(Menee sepän jäljestä metsään. Kylän tytöt ovat
poistuneet oikealle.)
MAIJA ja LIISA (keräävät kahvivehkeitä).
MAIJA. Voi, voi tätä villitystä! Kuules, kuinka ne hihkuu. Kattos,
kattos, kuinka Seppä-Kalle iskee Aatua. No, seiväs oli mätä, katkesi.
LIISA. Aijai, kuinka löi. Saipas Aatu laakin, aijai sellaisen laakin.
Eikös otakin pystyä, jo nousi ja otti miehen. Nyt, nyt, nyt Kalle
suulleen.
MAIJA. Aijaijai, älä lyö, älä lyö liikaa. Mitäs nyt tehrään, Liisa!
Voi, Liisa, jos se Aatu tappaa sen Kallen! Sus siunakkoon, kun minä
pelkään!
MIINA (on istunut kivellä ja itkenyt koko ajan). Näettekö Aatun?
LIISA. En, nyt ne juoksevat pois. Nyt ei näy enää. Voi, voi sentään.
(Pidättää Maijaa.) Ei, älä mene, minä niin pelkään!
MAIJA (menee metsään).
LIISA. Tää on kaikki sun syytäs, Miina, ärsytit ne pojat, mokoma. Sen
siitä vielä saat, toisen lautoihin, toisen rautoihin, senkin kuippana!
MIINA. Voi, luuletko --? Syrämeni vallan pakahtuu. Liisa, rakas Liisa,
voi meitä! Eikö ketään tule tänne, ei ketään.
(Tähystää joka puolelle juosten edestakaisin.)