AATU. Miina!
MIINA. Se on nimeni.
AATU. Vieläkö sinä muistat?
MIINA. En minä muista mitään.
AATU. Sanonkoma sitten uurestaan?
MIINA. Mikäs estää?
AATU. Tänään on kaunis ilma.
MIINA (kääntyy selin). Ja juhannuksen aaton aatto.
AATU. Katsos varista tuolla airalla!
MIINA (heiluttaa sormellaan). Saitkos kiikkiin?
AATU (ottaa jotakin taskustaan). Arvaas mitä tässä on?
(Pitää sormien välissä korkealla.)
MIINA. Sormushan se on.
AATU. Arvaa kelle!
MIINA. Sormia on maailmassa liian paljon, en voi.
AATU. Kas, kun oletkin olevinasi.
MIINA. Pitäisikös lentää kaulaasi?
AATU. Mieles tekee kuitenkin.
MIINA. Koskas ennen?
AATU. Älä ole paha. Sano, että ymmärrät, enkä muuta pyyräkään. Mutta
illalla tulen vanhaan paikkaan.
MIINA. Olin silloin ennen kaupunkiin menoa niin lapsekas, ei sinun
tarvitse pitää lupaustasi. Ole aivan kuin ei koskaan olisi mitään ollut
välillämme.
AATU (levottomana). Mitä se tietää, enkö enää kelpaisi...?
MIINA. Sinä olet talollinen. Etkös ymmärrä. Äitisi...
AATU. Mitä äiristä?
MIINA. Tulee sisään.
AATU. Puhunko äirille?
MIINA. Älä kysy. En minä tierä.
AATU. Sitten tierän minä.
MIINA. Äitisi ei nyt kuitenkaan anna myöten.
AATU. On antaminen. Oletko sinä itte tuon hameen tehnyt?
MIINA. Parina iltana "viraaplasin".
AATU. Sitäkös se viraaplaaminen olikin, äitisi siitä puhui ja minä jo
luulin, että se oli jotakin huvittelemista. (Hypistelee hihaa.) Aijai
kuinka se on sileää ja soreaa.
(Syleilee äkkiä ja suutelee Miinaa.)
MIINA. Senkin viekastelija!
(Rimpuilee irti, mutta kun ei pääse, taipuu istumaan polvelle.)
AATU. Ja nyt minä otan ohjakset omiin käsiini, etkä sinä enää mene
kaupunkiin etkä sen taakse. Aholan emäntä sinusta tulee.
MIINA (vakavana). Syrämeni lyö ja minua niin ahristaa. Sinä saat paljon
harmia minun vuokseni. Tahtoisin olla rikas ja ylhäinen ja olla sinun
vertaisesi ihan kaikessa. Kun ne aina pilkkaavat äitini ammattia.
AATU. Anna pilkata.
MIINA. Jos sinä sitten kyllästyt sellaisiin puheisiin, että kupparin
tyttären nai.
AATU. Rakastatko sinä minua?
MIINA. Rakastan minä sinua, tiedäthän sen, mutta sen vuoksi en
soisikaan sinulle surua ja harmia. Ja kun se sitten vielä tulee ihka
minun tähteni, niin ymmärräthän, että syrämeni on ihan kipeä. Sinun
tähtesi, Aatu!
AATU. Tulkoot nyt vaikka seittemän kymmentä irvileukaa, pannaan ne
kaikki häissämme tanssimaan!
MIINA (irroittaa itsensä).
EMÄNTÄ (tulee.) Hyvää päivää, Miina, johan sinä tulit.
MIINA. Terveisiä kaupungista, juurihan tulin Paavolan Villen kanssa.
EMÄNTÄ. Niin aina, niihän se Ville sitä juttusi. Neulojaksikos sinä
nyt...?
MIINA. Tulin ottamaan mittaa. Se Liisa toimitti, että emäntä tarvittee
pyhiksi.
EMÄNTÄ. Tarpeenhan se on, kun ei ole enää reilua röijyä päälle panna.
Ja juhannus on aina juhannus, pitää olla vaaleata ja kunnollista.
MIINA. Onkos kangasta?
EMANTA. Häi, jo vuosi takaperin ostin, mutta kun sitten isäntä kuoli ja
se ol' sellaista punavoittoista, niin en sitten teettänytkään.
(Huokaa.) Niin, siitä on nyt toista vuotta, kun Aatun isä kuoli.
MIINA (on ottanut mittaa emännän jutellessa).
EMÄNTÄ (käy hakemassa peräkamarista kankaan).
AATU. Tänään vielä puhun asiat selväksi.
MIINA. Älä, älä puhu. Pelkään niin kauheasti, että sitten on erottava
kokonaan!
EMÄNTÄ (tulee). Tässä se on, kyllä siitä pitäisi tulla röijy ja
esiliina.
MIINA. (poistuu). Hyvästi nyt, käyn myöhemmällä koettelemassa.
EMÄNTÄ. Eikös kahvia odoteta?
MIINA. Kiitoksia, en jouda sitten neulomaan. Kun ei ole konetta, niin
menee aikaa. Hyvästi vaan! (Poistuu.)
AATU. Mitäs äiti, sanotte, jos minä ostaisin Miinalle koneen?
EMÄNTÄ. Pyysikös Miina lainaa?
AATU. Ei Miina pyytänyt, itte minä vaan meinasin, että kun Miinasta nyt
pitäisi tulla Aholan emäntä...
EMÄNTÄ (jää seisomaan keskelle lattiaa hämmästyneenä). Siunatkoon,
poika, mitäs sinä sanot?
AATU. Sen vaan, että Miinan minä nyt nain.
EMÄNTÄ. Eihän se niin voi olla, rakas lapsein, eihän sentään. Johan
vallan hukka sitten tulee!
AATU. Ei ollenkaan. Mitäs nyt hukka tulisi!
EMÄNTÄ. Jos sentään aattelet, niin eihän sovi. Isäsi jätti taloon
velkaa, köyhä mies kun oli tullessaan. Minäkin menin vastoin
vanhempieni tahtoa köyhän kanssa yhteen ja sain sitä monastikin katua.
Oli vielä vähän juomarinsekainen. Talo sentään oli minun, niin ettei
päässyt vallan asioita sekottamaan. Eihän nyt kuitenkaan, että sinä
Miinan -- kun on vielä kupparin tytär. Koko pitäjä sitä matkii, ettei
kehtaa kirkkoon mennä.
AATU. On sitten menemätä, kunnes kehtaa.
EMÄNTÄ (itkee). Et yhtään välitä äiristäsikään.
AATU. Tottahan minä välitän, mutta Miinaa rakastan. Sanassakin
sanotaan, että isästä ja äiristä on luovuttava!
EMÄNTÄ (suuttuneena). Sanassa sanotaan, että tottele isääs ja äitiäs!
Ja jos ikään Miinaa pyyrät, niin et taloa saa, niin kauan kun minä
elän!
AATU. Puhuttekos te nyt oikein vakaata totta?
EMÄNTÄ. En suinkaan tässä nyt kuriele!
AATU. No, ei sitten muuta kuin hyvästi vaan. Minulla on meiningit
selvänä senkin varalle ja maailma suuri ja avara.
EMÄNTÄ. Minne sinä nyt sitten lähtisit?
AATU. Amerikkaan vaan.
EMÄNTÄ. Sinne ne aina sitten, kun ei kaikki käy nenää myöten. Sen siitä
saa palkakseen, kun koko elämänsä raataa ja raastaa ja kasvattaa ja
huolehtii, niin että tukka harmaaksi käy ennen aikojaan ja vanhuus
tulee. Ettäs minulle tän teit!
(Menee kamariin.)
TOLPERI (tulee ulkoa). Hei, hei helluntaina, juhannus ja joulu, nyt se
alkaa meirän pojan ja kupparin Miinan koulu!
AATU. Mitä siinä jorotatte?
TOLPERI. Sitä vaan, että meirän poika sen tytön nai. Sen se on sanonut,
ja kun meirän poika sanoo, niin se kanssa pitää. Se Ville sentään on
oikea mies, toi sellaiset viinat, että oikein ruumiissain kävelee ja
hyvää hivelee, aijai kun on hyvä ollaksein, ei suinkaan taivaanolo oo
sen ihanampaa. Tää se on vanhan iloa. Tuota noin; eikös se Miina ollut
justiisa tässä?
AATU. Mitä Miinasta?
TOLPERI. No, sitä vain, että olisin sen pojan puolesta puhunut enkä
uskalla sinne kupparille. Se akka vaikka varilla polttaa, kun se
poikakin sitä kuppariksi haukkui.
LIENA ja MIINA (tulevat ulkoa).
LIENA. Emäntä puhui saunanlämmittämisestä taanoin ja nyt tulin
kuulemaan, että joko panen tulta. Miinakin ennätti leikata röijyn ja
tuli sitä koettelemaan.
TOLPERI. Kas vaan, kun ollaan toimellisia. Sellaisesta se emäntä tulee.
LIENA. Mistäs nyt tuulee, kun nikkari kupparia puhuttelee?
TOLPERI. Eihää nyt tuule, vallan on tyyni, mutta puhunhan mää, kun se
meirän poika niin meinaa, että on hyvää puhuttava. Se on sitten ähkinyt
ja puhkinut koko päivän kuin paha mulli. Rehellinen sillä on aikomus ja
hyvä se on mies.