EMÄNTÄ. Niin, että ehtii, tulisi kohta kun sopii.
(Menee ulos Maijan kanssa.)
TOLPERI. Vai kupparin tyttären ne naittaisi nikkarin pojalle ja kylän
pulskalle sepälle. Ei se käy, niin kauan kun Tolper ukko elää. Talon
tytär se olla pitää ja hyvä, tän miehen miniä!
VILLE. Mitä Tolperi hourii. Meinaako ukko vielä kosia?
TOLPERI. Niin -- ettäkö ittelleni? No, olkoon männeeksi. Minulle se
Miina kyllä sopisi.
AATU. Eihän Tolperi vielä niin vanhakaan.
MIINA (tulee ulkoa vaaleanpunaisissa, somasti ja vaatimattomasti
puettu). Hyvää päivää, terveisiä kaupungista. (Kättelee Tolperia ja
Aatua.)
TOLPERI (katselee ja kiertelee). Aijai, jokos nyt tul' korea kylään?
Silmät jää, jää ne, ja kattomaan kääntyy, kun tiellä vastaan sattuu ja
kuiskina kuuluu. Sen se poika on sanonut naivansa, sellaisen tytön.
(Poistuu hiljalleen.) Jo tais tulla loukku ja poikuuren loppu sille
veijarille.
VILLE (sammaltaa hiukan, heiluttaa sormeaan Miinalle). Voi, sinua ihana
impi, minkä mullistuksen täällä toimitat. Uljas seppä on voitettu ja
syrän haavoitettu. Siellä hän nyt pajassansa huokailee ja häitä
meinailee. Ja täällä sinä hymyilet Aatulle ja punastelet ja itteesi
ihastutat. Aij aijai.
AATU (kääntää Villen ympäri hartioista työntäen hiljalleen ovea kohti).
Kas noin, täyskäännös oveen päin. Äläkä palaa, ennenkuin on
viulunvinguttaja mukanasi. Parempi vielä, jos on kaksi, hanuri ja
viulu, koko soittokunta.