LIENA. Kaihan nyt juhannuksena tulee. Rupesi jo saamaan palkkaa ja
kotona vielä viraaplaa.
AATU. Mitäs se on se viraaplaaminen?
LIENA. Sitä se Helsingin puolen puhetta vaan on. (Ovat juoneet kahvia
kukin omalla puolellaan huoneessa. Leena vie kuppia pöydälle.)
Kiitoksia, se oli niin hyvää kahvia, että oikein vattassain kävelee ja
pitkin ruumistain kulkee.
EMÄNTÄ (on käväissyt noutamassa Lienan pussiin tavaraa ja pistellyt ne
sinne). Taas alkuun pääsette, laitoin vähäsen pussiin.
LIENA (nostaa olalleen ja avaa oven).
SEPPÄ-KALLE (nuori, roteva mies tulee portaalla vastaan). Ennen virstan
väärään, en mä kupparin vastaan. (Hyppää portailta johteen yli pihaan
ja ilmestyy avoimeen akkunaan.)
LIENA (akkunan edessä). Voi, hylky sinuas, olisit eres sääres
taittanut, niin kyllä oppisit kupparia kunnioittamaan, senkin
viirunaama!
SEPPÄ-KALLE (yhä akkunassa ryntäillään). Ei siihen katkismuksessakaan
käsketä. Sanotaan vain: seppäs, pappis, paimenes pirä kunniassa.
Kupparista ei puhuta.
LIENA. Mene sinä katkismuksinesi ja leivo rautaa. Kuivukoon sormesi
moukarin varressa ja tuoreutesi ahjon ääressä. Painele palkeitasi vielä
kymmenen vuotta, silloin tulet Kuivalan kupparia hakemaan, senkin
nokinaama, raurankuonan kaivaja, viilapenkin vinguttaja, sahan
poruttajahylky! Voi, voi, kun pitää vanhan sielunsa saastuttaman
pahoilla sanoilla tuommoisen Luojan luoman tähren. Eihän nyt, ei, jo
vaa, pitää mennäksein. Tuolta jo vilkuttaa oman tuvan nurkka. (Niiaa
syvään.) Kristukselle kiitos olkoon, kun on tulelta säilyttänyt.
Hyvästi, hyvästi. (Poistuu, puhuu mennessään.) Ei ole myrsky kattoa
repinyt, ei pahat ihmiset akkunoita kivittäneet, ei, ei!
SEPPÄ-KALLE. Nythän se tie on jälleen vapaa. (Poistuu akkunasta ja
tulee sisään ovesta.) Hyvää päivää taloon!
AATU. Päivää, käy peremmälle.
SEPPÄ-KALLE. Se hiivatin akka saa aina kieleni villiintymään. Se on
ihan kuin noiruttua.
EMÄNTÄ. Te nuoret tuppaatte olemaan vähä niinkuin ylenannettuja.
(Poistuu tuvasta vieden ulos uuniluutaa ja luutimisvettä.)
SEPPÄ-KALLE. Tota noin, poika, onkos yhtään tietoa, mistä sitä
juhannusviinaa nyt saisi?
AATU. En ole pitänyt väliä viinoilla.
SEPPÄ- KALLE. Häh, etteikö viinaa ollenkaan?
AATU. En minä välitä.
SEPPÄ-KALLE. Muistatkos jouluna? Kun oikein vesi suuhun herahtaa
ajatellessa niitä ryyppyjä. Eikä sitten ole saatu kunnon naukkua.
Vissisti minä hankin!
LIISA ja MAIJA (tulevat ulkoa, työasussa).
SEPPÄ-KALLE. No piikapikkaraiset, eikös tekis mieli tanssia?
LIISA. Piiat on pinhuusissa.
MAIJA. Ennättää se mustanmiehen kieli kilkattaa ja kalkattaa kuin
vasara alasimella, mutta ei se meistä pehmeää tee.
SEPPÄ-KALLE (yrittää ottaa kiinni). Jos ensin hiukan lämmittäisi!
LIISA (hotaisee maitosangolla). Pysykää loitolla ja kynnet poikki!
(Tytöt kaatavat kahvia pannusta itselleen ja juovat hörppien
teevadilta.)
SEPPÄ-KALLE (istuu tuolille selin tyttöihin). Eikös nyt kuitenkin
piretä oikein juhannuskemut täällä teillä, tanssit?
AATU. Onhan tässä tilaa mäellä.
SEPPÄ-KALLE. Eikös tuvassa?
AATU. Miksikäs ei, kun siivolla ollaan.
SEPPÄ-KALLE (äkeissään). Kukas tässä rähjäisi! En minä kenenkään tupia
mustaa, noet ne pysyy pajassani.
LIISA. Ettehän työ mustaa, mutta kun tappelette!
SEPPÄ-KALLE (matkii tyttöä). Vai myökös tapellaan. Sanos, sanos vielä
kerran että myö tapellaan! Häh, vai...
(Kulkee uhitellen tytön nenän edessä kädet selän takana.)
LIISA (astuu takaperoa samaten kädet selän takana hiukan etukumarassa).
Mässäätte, hihkutte, torailette ja puukolla uhittelette, kerskutte,
ettei ole sellaista seppää tässä pitäjässä, ei toisessa eikä koko
Suomen maassa!
SEPPÄ-KALLE. Vai vielä kerskunkin!
MAIJA (juoksee syrjästä ja iskee heidän naamansa yhteen).
SEPPÄ-KALLE (saa kiinni Maijan). Näin harakoita kuritetaan.
LIISA (raapaisee tulta tikkuun ja pistää Seppä-Kallen nenän eteen). Ja
näin seppiä tyyrätään.
(Tytöt juoksevat ulos.)
AATU (nauraa). Polttikos partasi? Voi mies poloinen, aina sinä
alakynteen, vaikka oletkin kylän vahvin mies.
SEPPÄ-KALLE. Häh, alakynteen, jos näyttäisinkin toret, niin...
(Huitaisee kädellään.)
AATU. Mitkä toret?
SEPPÄ-KALLE. Näiren nyrkkien, niin ei muuta kuin kerran vingahtaisi ja
sitten selälleen kiepahtaisi.
AATU. Ja sinä löytäisit itsesi jalka- ja käsirauroista.
SEPPÄ-KALLE. Häh, mistä arvasit ajatukseni? Aina kun oikein tahtoisin
tapella, niin ne raurat kilahtelevat korvissani ja välähtelevät
silmissäni, eikä se lysti enää maita.
AATU. Sinun pitäisi kerran saara oikein hyvällä lailla selkääsi.
SEPPÄ-KALLE. Häh, minäkö selkääni? Jo sinä poikanen jotakin juttelet!
Ei ole sitä miestä tässä pitäjässä eikä vielä toisessakaan, joka
Seppä-Kallen eteensä kontilleen vetäisi. Hehei! Eikä sitä tyttöä, joka
ei hepan keppaa vaimokseni tulisi, kun vaan naisin.
AATU. Mikset sitten nai? Johan sinulla on asumuskin kunnossa.
SEPPÄ-KALLE. En ole nähnyt oikein koreata. Sellainen se olla pitää,
että kaikki katsomaan kääntyy ja ympärillä kuhina käy.
AATU. Älä veikkonen, tulee pian toinen ja iskee sarvet päähäsi.
SEPPÄ-KALLE. Kyllä minä ne sarvetan!
TOLPERI (tulee ulkoa, vanha mies). Päivää.
AATU. Päivää, käykää peremmälle!
TOLPERI (nuuskii ilmaa). Täällä -- -- ha-haisee -- -- ma-maltaille.
Tekeekee -- keekös emäntä olutta?
AATU. Mitä lie uunissa ollut kaljan imellystä.
TOLPERI. Älä nyt, poikasein, ei minua jutkuteta. Koko piha lemuaa
vierteelle. Juhannus tästä tulee, oikea juhannus, sanon minä, oikea
olutjuhannus! Hehe, poika, käy pajaan, siell' on hevoset kengittämistä
vailla ja miestä ku salkoa pajamäki täynnä.
SEPPÄ-KALLE. Vastakos nyt juhlan aaton aattona tullaan, senkin
peijakkaan jahrut! (Menee äkäisesti.)
TOLPERI. Hihihi. Se poika on muijan kipee. Hehe. Mikäs on ollessa, kun
on sänky kuin laiva ja tupa ja sali ja kamari ja porstupa ja lehmän ja
lampaan ja sian ja kanoja ja vaikka mitä se poika voi ostaa.
EMÄNTÄ (tulee väännellen saavia, jossa on tappi uurteessa). Tules,
Aatu!
(Aatu nostaa saavin hänen kanssaan renkun päälle,
työntää toisen astian uurteen kohdalle.)
TOLPERI (suutaan maiskutellen kiertelee saavia). Voi sua, kultaisen
nesteen kuori ja lähre, sinusta saavirehju sitä valuu elämän vettä.
Tappi auki ja vettä päälle.
(Puuhailee emännän kanssa saavin sijoittamisessa.)
VILLE (nuori mies juhlapuvussa, väärät sääret, herraskainen,
huomattavasti kohtelias). Hyvää päivää, terveisiä pääkaupungista.
(Kättelee kaikkia huoneessa olevia lakki kädessä, pyyhkii hikeä
otsaltaan.) Tulipas hiki vaikka hevosella tultiin.
TOLPERI. Niin kai, niin kai.
AATU. Kenen kanssa tulit?
VILLE. Miinan kanssa otettiin kyytimies asemalta.
AATU. Vai niin vai jo Miina tuli.
VILLE. Mikäs on tullessa kun tuodaan. Vähän se intteli, ettei riittäisi
hevosiin ja juniin, mutta pitihän minun kuitenkin ottaa koni ja
sellainen korea tyttö kuin Miina vain keventää kuormaa, sanoin minä. Ja
niin sitä tultiin. Vaikea sinne Kuivalan mäenlaitaan oli ajaa, kun ei
ole mitään ratastietä, mutta hyvä tahto ja iloinen mieli vie vaikka
vuorten poikki.
TOLPERI (kiertelee Villeä ja katselee). Aijai kun sinusta on tullut
viini mies kaupungissa. Kun olit sellatiinkii räkänokka ja rähjänuttu
mennessäs ja nyt niinkuin herra vaan. Sääret sentään on entisellään.
VILLE (vetää taskustaan pullon ja antaa sen salavihkaa Aatulle). Tässä
on viiniä tuliaisiksi.
LIISA ja MAIJA (tulevat kantaen vesisaavia). Nyt Tolperi saa miniän.
TOLPERI. No, jokos? Taivaastakos se nyt putos?
LIISA. Seppä-Kalle jäi kattelemaan kuin ukkosen lyömänä, kun Ville ja
Miina ajoivat Kinttulan kupparille, ja sanonut se on, että sellainen
hänen henttunsa olla pitää, niin että kyllä se nyt veti, ja Tolperille
tulee rieskan ja vierteen päivät.
TOLPERI (mutisee). Kinttulan kupparin tytär, mänkää saunaan!
AATU. Sinulla, Ville, taitaa olla aikaa käyrä kuulemassa tulisiko se
Nauriilan soittaja tänne juhannusiltana, niin pääsisimme pyörähtelemään
täällä.
VILLE. Männään, männään.
EMÄNTÄ (Liisalle). Käy sinä Miinaa tänne pyytämään. Olen niin röijyn
tarpeessa, ettei ole päälle pantavaa. Neuloisi vielä juhannukseksi.