VILLE: No, mamma, ei se pahaa tee, itke vain. Mamma on väsynyt ja
sekoittunut tässä, kyllä se ohi menee.
KATTAISKA: Kahvilla se parhaiten menee. Minäpä puistan. (Puistaa
kahvia.)
Kalle tulee juosten.
KALLE: No, nyt se meni, niin ettei hyvästiä joutanut sanomaan. Ei ne
yhden ihmisen jäljet pitkät ole.
KATTAISKA: Sanoitko terveiset?
KALLE: Hellät ja lämpimät.
AAPPO: Kalle!
KALLE: Kotonansa koirakin kopea, kukko omalla tunkiolla. Ja siksi
toisekseen, Aappo, elä pelkää, olenhan minä kentlemanni.
KATTAISKA: Eikö ne Mäen isännät kokolle tulekaan?
KALLE: Lähtöä tekivät. Tuossa tulevat jälessäni.
SERUKKA (joka on juonut kahvinsa, nousee ja horjuu): Sydänalaani ihan
viepoittaa ja maailma vipajaa vain silmissäni.
VILLE: Pistäydy pitkällesi tupaan.
Serukka menee Kallen taluttamana tupaan. Jeremias ja Jahvetti
tulevat. Isaksson siirtyy aitan portailta keskemmälle.
JAHVETTI: Ei tuota ollut sinun puuhistasi nyt, puhemies.
ISAKSSON: Ei tainnut olla.
JAHVETTI: Mitä taikoja lienee tuo Serukkakin tehnyt, kun sille ihan
mustat veret päähän kohosi.
KATTAISKA: Vai taikoja sille tarvitsi tehdä, osasi se tien muutenkin
takaisin.
JAHVETTI: Hää -- tässähän se tämän kylän kuulukin on.
KATTAISKA: Eikö saisi olla? Nauramassa toki olen, phe-he-hee näille
sulhasille.
JEREMIAS: Nauraa, nauraa se nyt kyläkunta.
JAHVETTI: Et olisi antanut morsiamesi karata. Etsin tälle akan, ei
miehessä miestä pitämään sitä.
JEREMIAS: Enhän tuota suutakaan avannut, jottei se kuitenkaan minun
tuhmuuttani nähnyt, arvelen.
JAHVETTI: Ole vaiti nyt. Jotakin se näki, jossakin.
JEREMIAS: Nyytillään tuo minua lyödä muksahutti vain ja sanoi, että
ennen hän neekerin naipi, ennenkuin minut -- vaan ei suinkaan tuo toki
pakanaa?
JAHVETTI: Siinä sen näet, et sinä vaimoväelle kelpaa, vai olisiko joku
-- hee --?
KATTAISKA: Ei näillä main.
JAHVETTI: Siinä sen kuulet, Jeremias. Sanoivatko ne, jotta kaupungissa
on asukkaita, niin jotta päällekkäinkin on asunnot?
AAPPO: Onhan sitä.
JAHVETTI: Ja puolet on akkoja?
AAPPO: Naisväkeä.
JAHVETTI: Sieltä sitä jonkun itselleen löytääkin.
KATTAISKA: Kun ei kotikylältä saa.
JAHVETTI: Ehkä saisi, vaan ei oteta.
KATTAISKA: Eikö kelvatakseen?
JAHVETTI: Kovin taitaisi mielesi tehdä, mutta ei talituilla suksilla
taivaaseen mennä, hee, eikä Mäellekään tulla.
KATTAISKA: Ei tullakaan. Ähää! Sillä taivasta ja autuutta aina
ajattelen. Autuus on minulle tärkeä asia, en sitä yksistä
verkahousuista möisikään.
JAHVETTI: En minäkään -- yksin niistä -- he-hee.