JAHVETTI: Tottahan, noin nuorella ja pulskilla, ja rikaskin vielä
lienee?
HILDA: Noo -- miten ottaa, onhan niitä joitakuita köyhempiäkin.
JAHVETTI: Näkee tuon ihmisen päältäkin, kuka on rahoja liikutellut. No,
et Vehvilän hoviin kuulu mieltyneen. Leikkihovihan se onkin. Pientä
siinä on kaikki, jouluporsaskin haravalla nostetaan, mikä piin väliin
jääpi, se tapetaan ja karussahan ne aina on siat. Sido hännästä yhteen,
etteivät aidan raosta pois pääse, neuvoin Villeä kerran. Ne on niin
pieniä, ettei niillä näe häntääkään, sanoi Ville, leikkisä, leikkisä
mies.
HILDA: Suoraan sanoen, en välitä heidän leikinteostaan.
JAHVETTI: Suoraan sanoen, se on oikein. Niin, jospa puhunkin tässä
suoraan yksin tein. Minä, näet, jos suoraan sanonkin, en rikkauksiisi
perusta -- ei sinulla varoja ole, jos olisi, naitaisiin sinut
kaupungissakin.
HILDA (suuttuneena): Niin naidaankin.
JAHVETTI: Eikä naida, eläkä kainostele turhan tähden. Jos olit rikas,
oli sinussa vika, kun tänne pyrit, tahi olit rutiköyhä, sanopas
kumminko oli?
HILDA: Oli miten oli, niin kysyn minäkin (mahtavasti), eikö tältäpuolen
maailmaa siihen taloon emäntää enää saadakaan, kun ulkopitäjäläisiä
oikein kysytään.
JAHVETTI: Sa-sanon suoraan, ei ole saatu, kun lähikylästä tuolta tuota
jo yhdellä kupparilla kysytin --