"P. S. Äiti ja minä olemme nyt paljon enemmän yhdessä. Minä luen
hänelle franskalaisia kirjoja, joista hän paljon pitää. Ne ovat kaikki
jotenkin ikäviä, mutta yksi suuri ansio niillä on, se näet, että yhtä
vähän kuin joku käsityö kiinnittävät ajatuksiani. Mutta joka aamu,
ennenkuin hän nousee, minä saan lukea raamattua hänelle, ja joku päivä
sitten, kun tulin vähän myöhempään kuin tavallista, hän osotti
kelloansa ja sanoi pettyneen äänellä:
"'On myöhäistä, Ewelyn, ja tänäpänä tuskin ennätämmekään kappalettamme
lukea. Minua iloittaa, että paaston aika on tulossa. Minä olen väsynyt
niin paljon ihmisiä näkemästä, ja sinä ja minä, lapsi, saamme silloin
olla enemmän yhdessä.'
"Tätä lausuessaan hän näytti juuri semmoiselta kuin sinä yönä, jona hän
lastenkamarissa valvoi Harryn ja minun tautivuoteeni ääressä.
"P. S. N:o 2. Orpana Tom pelkää minua yhä edelleen niinkuin
metsäläinen, mutta sinua hän kysyy, ja saatuansa jotakin pientä tietoa
sinusta hän niinkuin kahlehdittu karhu, joka on saanut korpun
kynsiinsä, öristen ja tyytyväisenä luntuttelee tiehensä."
* * * * *
Orpana Ewelyn ja Hugh Spencer näyttävät olevan kovin hyviä ystäviä.
Varmaan pitävät he paljon toinen toisestansa. He sopivat niin hyvin
yhteen. Mitään turhamaisuutta ei ole kummassakaan. Ewelyn on juuri
semmoinen kuin hänen ymmärtääksensä minun mielestäni tarvitseekin olla,
niin suora, niin pelkäämätön, niin totinen ja niin jalomielinen,
kykenevä itse päällänsä ajattelemaan, itseänsä hillitsemään, ja niin
terävä -- niin peräti toisenlainen kuin minä! Ja kuinka hän voisikaan
muuta kuin pitää Hugh'ista? Joka miehen, joka tuntee hänet, täytyy sitä
tehdä. Jo ensi kerralla kuin hän hänet näki, hän tunsi hänen olevan
mies, johon voisi luottaa.
Ja onpa niinkuin varsin vähässä ajassa olivat tulleet niin hyviksi
ystäviksi!
Heillä on jo pienet salaisuudet, joita hän ei tahdo ilmoittaa minulle.
Minun tekisi juuri mieli tietää, mikä se lienee josta hän sanoo heidän
molempien suuresti pitävän? Kun äidilleni luin Ewelynin kirjeen, sanoi
hän.
"Ewelyn näyttää olevan kovin mielistynyt metodistoihin. Minusta on
vaarallista nuorelle tytölle pitää jyrkkiä mielipiteitä. Enkä minä
myöskään voi hyväksyä, että hän vertaa isäsetäänsä vanhaan kuolleesen
puuhun. Se ei ole kunnioittavaa eikä hyväntahtoista. Minä pelkään hänen
oppineen sen metodistoilta. Nuorten ei pitäisi sillä tavalla vanhoja
tuomita. Mutta lapsi-parka on ollut liian paljon omissa valloissaan, ja
hänen sydämensä on sinuun kiinnittynyt, Kitty! Minua iloittaa, että
rakastatte toinen toistanne. Minä varon kuitenkin, että olet häntä
pitkillä kertomuksillasi kodistamme liiaksi vaivannut. Hän näyttää
tuntevan kaikki olomme. Mutta minä pelkään suuresti noita metodistoja
enkä voi koskaan luulla, että olemme minkään uuden uskonnon tarpeessa.
Paavali sanoo, että jos enkeli taivaasta saarnaisi toista evankeliumia,
meidän ei pidä sitä kuulla. Mitä mr Wesleyllä voi olla julistamista,
joka ei seiso raamatussa ja rukouskirjassa, ja mitä hän voi puhua jota
Tuomas Kempistä ja piispa Tayler ei ole puhunut ennen? Betty kävi
metodistoja kuulemassa, ja on sen jälkeen ensi kerran eläessään kaksin
ottein sunnuntaipäivällisemme pilannut. Ewelyn kenties on voinut
jotakin hyvää noilta ihmisiltä oppia, mutta Kittyni ei tarvitse mitään
muuta uskontoa, kuin minkä lapsuudestansa on oppinut raamatusta,
kirkossa ja äitinsä huulilta. Ainoastaan enemmän sitä, Kitty: enemmän
uskoa, enemmän toivoa ja enemmän rakkautta, kuin on tullut minun
osakseni taikka koskaan tuleekaan. Se on enemmän vanhaa eikä mitään
_uutta_, kuin me tarvitsemme."
Minä en voinut muuta kuin vakuuttaa äidilleni, etten toivonut mitään
hartaammin, kuin että vuodesta vuoteen tulisin yhtä enemmän hänen
kaltaiseksensa.
Mutta kun nyt istun tässä noita itsekseni ajattelemassa, minusta pyytää
olla niin kuin uskon-asiain tarvitsisi tulla uudestaan lausutuksi,
uudella tavalla joka sukupolvelle, juuri kuin kevät joka vuosi tuottaa
uusia kukkaisia ja uusia lauluja. Työt ja puheet näyttävät vanhentuvan,
elleivät vaihettele, siksi kuin, niinkuin Ewelyn sanoo, käyvät
muinais-aikaisiksi ja vanhentuneitten verosta taas saavat uuden, elävän
muodon.
Raamattu on todellakin aina uusi niinkuin lintujen laulut, niinkuin
kevään kukkaset, niinkuin aaltojen kuohu, niinkuin lasten sydämet,
niinkuin nuori mies hohtaavissa vaatteissa haudalla, joka tuhansia
vuosia sitä ennen varmaankin lauloi ilosta mailman syntymäpäivänä.
Mutta minusta Jumalan tarkoituksena näyttää olevan se, että hänen
evankeliumiansa saatettakoon aikakausien lävitse äänien avulla eikä
kirjojen kautta, ei kai'uissa haudoilta, vaan raikkaissa, elävissä
sanoissa sydämestä sydämeen.
Varma on, että Betty ymmärtää mr Wesleyn ja John Nelsonin, niinkuin hän
ei koskaan ymmärtäisi Tuomasta Kempistä taikka piispa Tayleria. Ensi
sunnuntaina tahdon kysyä äidiltäni tätä asiaa. Hän varmaankin käsittää
sen paljon paremmin kuin minä.