Taasen kysyttiin, mihin suomalainen kykenee, vai kykeneekö mihinkään.
Ne neuvottelut ja politiikka! Penttilä vaati, että hänen täytyy saada
esteettömästi käyttää saksalaisia ja suomalaisia tehtaitaan. Monta
kallista päivää tuhlattiin ennenkuin lupa saatiin. Sitten lentäjien
koulutus. Ranskalaiset lentokentät eivät mitenkään riitä. Pitää saada
avuksi saksalaiset ja englantilaiset, jopa italialaisetkin. Taasen
neuvotteluja! Penttilä sanoi lopulta, että ellei pikkumaisuudesta
luovuta, niin hän lähtee Afrikkaan. Se ratkaisi osan asioita.
Ranskan sotalaitoksella oli kolme lentokonetehdasta. Yksi niistä,
lähellä Pariisia, annettiin Penttilälle koelaitokseksi. Hän oli
kuitenkin asiastaan niin varma, että lopetti heti moottorien
valmistuksen ja lisäsi runkojen ja potkurien valmistusosastoja
suurimpaan mahdolliseen. Mausfeldtistä ennätti ensimmäinen
moottorilähetys. Suomesta viivytti pitkä matka hiukan.
Lentokonetehtaalla tehtiin työtä. Ei riittänyt piirustuskonttorissa eikä
muuallakaan 8-tuntinen päivä. Penttilä oli luvannut kolmen viikon päästä
esittää ensimmäiset tuloksensa, ja hän halusi olla silloin valmis. Siksi
hän ei voinut armahtaa itseään eikä muita. Hän sanoi antaessaan jonkin
työn tehtäväksi, että sen pitää olla silloin ja silloin valmis, eikä
armoa annettu.
Penttilä vaati paljon muilta, mutta vielä enemmän itseltään. Turha ujous
ja arkuus oli hänestä ajan mukana varissut pois, mutta työinto ja tarmo
olivat jäljellä.
Rouva Penttilä huolehti miehensä terveydestä. Hän muisti langattoman
puhelimen ajat eikä halunnut laskea niitä enää uusiintumaan. Autolla hän
vei ruokaa tehtaalle, ellei Penttilä saapunut minuutilleen syömään.
Illalla klo 4, jolloin työvuoro vaihtui, meni rouva aina tehtaalle.
Vaikka hän usein joutui odottamaan miestään klo 10-11:eenkin, niin
odotti hän kärsivällisesti. Näillä odotusajoillaan oppi hän tuntemaan
lentokoneet niin tarkkaan, että kykeni keskustelemaan niistä, ei
niinkuin asiaa ymmärtävä, vaan niinkuin erikoistuntija.
Rouva oli miehensä hyvä hengetär. Ihmeesti jaksoi hän huolehtia
miehestään, vaikka hänellä oli ikävä Suomea ja erikoisesti pikku
Anttiaan. Monta kertaa päivässä soitti hän ja kysyi pojun vointia.
* * * * *
Hälyttäviä uutisia kuului idästä. Oli ollut kahakka Suomen rajalla ja
Varsovan odotettiin minä päivänä hyvänsä sortuvan.
Belyin oikea väri alkoi tulla näkyviin. Moskova oli hänen pääpaikkansa.
Rautaisella kädellä ja julmuudella hän hallitsi alamaisiaan. Puola pyysi
apua, se rukoili apua. Suomessa asetettiin sotaväki liikekannalle ja
vietiin rajalle.