Oli kulunut Victoria-putousten kaksi rakennusvuotta. Työt olivat
sujuneet laskelmain mukaan. Työväen saanti oli vaikeimpia kysymyksiä.
Malaria pyrki raivoamaan. Ennen kuulumattomia määriä kiniiniä ostettiin
Victoria-yhtiön tarpeeksi.
Rautateitten kuljetuskyky pantiin kovalle koetukselle. Ymmärtää
vaikeudet kun tietää, että lähimpään merenrantaan oli 1000 km, Kairosta
5600 km ja Kapkaupungista 2000 km. Tavaroita lähetettiin joka tietä.
Beirasta oli rautatie, mutta siihen rakennettiin maantie lisäksi. Tämän
hyvin leveän tien keskelle pystytettiin sähköjohto. Oli nimittäin
välttämätöntä hiekoittaa tai muutoin sortaa maa johdon alla rehevän
kasvullisuuden takia. Köynnöskasvit y.m. olisivat ennen pitkää
peittäneet koko johdon.
Ins. Ranta oli edelleen Afrikassa. Vain kerran koko rakennustyön aikana
hän kävi Europassa »hengittämässä». Puhelinyhteys auttoi aika paljon. Se
säästi aikaa.
Tarkkaa työtä vaati kosken voimamäärän määrääminen, jotta edullisimmat
voimakoneet voitaisiin hankkia. Erikoistuntijoita oli lähetetty ja
heidän laskelmainsa perusteella suuruus määrättiin.
Beiran satama oli liian pieni vastaanottaakseen tulevan liikenteen.
Olihan odotettavissa, että helpon voimansaannin johdosta liike kasvaa
muutoinkin kuin suoranaisen voimakaupan takia.
Penttilä päätti lähteä itse järjestämään lataamoa ja satamaa Beiraan.
Kun tuli tietoon, että Penttilä matkustaa omalla laivallaan, pyysivät
Helsingin ja Turun suomalainen yliopisto saada lähettää edustajansa,
toinen tutkimaan kasvistoa ja toinen eläimistöä. Kun laiva oli hyvin
tilava, joten tutkijat mainiosti mahtuivat mukaan, niin Penttilä
tarjoutui kustantamaan heidän koko matkansa.
Laiva lähti matkalle Helsingistä ja tiedemiehet lastasivat siihen kaikki
kojeensa ja mahdolliset kokoelmain säilytyslaitteet. Matkustajat
astuisivat laivaan vasta Marseillesta, jossa laiva poikkeaa viimeksi
europpalaiseen satamaan ottaakseen ruokatarpeita.
Rantamäen muori otti hoitaakseen pikku Antin, joten pojan ei tarvinnut
lähteä kärsimään matkan vaivoja. Matkalle lähtivät Penttilä rouvineen ja
nuori, vastavalmistunut insinööri Anton Sorsa. Ranskassa liittyi heihin
vanha afrikkalaisten satamain rakentaja ins. Cavot. Penttilät ja Sorsa
poikkesivat matkallaan Mausfeldtissä ja useissa englantilaisissa
telakoissa ennen kuin saapuivat Pariisiin.
Idästä kuului yhä hullumpia huhuja. Sisäisiä levottomuuksia oli siellä
ollut koko neuvostovallan ajan, mutta nyt kerrottiin toista. Volgan
tienoilta oli lähtenyt joukkoineen kasakka-atamaani Belyi ja vyöryi
hävittäen ja ryöstäen kautta Venäjän. Heikko hallitus ei jaksanut
vihollista estää, vaan koetti neuvotella. Belyi neuvotteli ja eteni.
Neuvostohallitus julkaisi avoimen kirjeen kaikille, kaikille, kaikille
-- ja pyysi apua.
Europpa ei korviaan rovahuttanut. Venäjä oli kauan ollut mätäpaiseena
maanosan ruumiissa, joten nyt luultiin paiseen puhkeavan ja paranevan.
Se oli kuitenkin erehdys. Belyi ei ollut mikään valkoinen pelastaja ja
järjestäjä, vaikka kulkikin sillä nimellä, vaan ryöstäjä ja onnenonkija.
Moskova joutui hänen käsiinsä kuin kypsä hedelmä. Neuvostoherrat olivat
paenneet Arkangelin kautta ja vieneet valtiokassan kullan mukanaan.
Belyi julistautui koko Venäjän itsevaltiaaksi ja vaati reunavaltioilta
sotaveroa. Puola kääntyi suojelijansa Ranskan puoleen ja antoi jyrkän
vastauksen. Suomessa pantiin uhkavaatimus paperikoriin. Belyi ei ollut
kuitenkaan mies, joka olisi turhista säikähtynyt. Hän marssitutti 1/2
milj. miestä Puolaan ja uhkasi Varsovaa, ja Suomen rajalla oli »ryssää
kuin pilvee».
Tilanne oli vakava. Ranska oli liian kaukana ennättääkseen Puolan
avuksi. Itävalta oli heikko ja Saksalla ei ollut sotaväkeä. Suomi tuskin
kykeni rajojaan suojelemaan. Maalla kyllä, mutta laivaston puutteessa
olivat rannat suojattomat.
Penttilän saavuttua Pariisiin tarjosi Suomen lähettiläs poliittiset
päivälliset Penttilän kunniaksi. Saapuvilla oli m.m. Ranskan
pääministerin yksityissihteeri Dunois. Hän joutui Penttilän kanssa
puheisiin Venäjän oloista, ja Penttilä tuli maininneeksi, että
voimakkaalla ilmalaivastolla vaara on helposti torjuttu, ja sellaisen
laivaston voisi pian rakentaa. Keskustelu jäi siihen.
Seuraavana päivänä kutsuttiin »kuuluisa suomalainen keksijä», kuten
sanat sanomalehdistössä kuuluivat, Ranskan tasavallan tarjoamille
päivällisille. Sotaministeri Bryat otti puheeksi Puolan ja Suomen
kohtalon. Penttilä esitti suunnitelmansa lentokoneitten valmistamiseksi,
lainkaan huomaamatta yhteyttä eilisen keskustelun ja tämän välillä.
Lähtöaika Marseillesta läheni. Matkatarpeet olivat jo lastatut.
Sähkölaiva Alli, kapt. Simola, oli valmiiksi tarkastettu ja paperit
kunnossa lähteäkseen Suezin kanavan kautta Itä-Afrikkaan, kun Suomen
lähetystöstä pyydettiin, että laiva siirtäisi lähtöänsä pari päivää.
Selitykseksi mainittiin, että pyyntö tulee Ranskan hallituksen taholta.
Matkustajat muuttivat laivasta takaisin hotelliin.
Monta tuntia ei ollut odotettu, kun tuli pyyntö, että sotaministerin
edustaja saisi yksityisen neuvottelun tohtori Penttilän kanssa.
Laiva lähti seuraavana aamuna ilman herrasväki Penttilää. Piirustukset
sai haltuunsa ins. Sorsa. Retkikunnan johtajaksi määrättiin ins. Cavot.
Penttilä rouvineen huiskutti rannalla liinaa »Allin» äänettömästi ja
savuttomasta liukuessa kohti kaukaista etelää.