Voimakkaasti sykähteli Suomen taloudellisen elämän valtasuoni. Elettiin
nousukautta. Maamies hankki uudenaikaisia koneita. Hänen täytyi se
tehdä, sillä Suomen rahan ollessa kallista virtasi viljaa ja muita
ruokatarpeita maahan, ja hintakilpailussa ei voinut pysyä tasalla muuten
kuin hankkimalla nopeat, työvoimia säästävät koneet. Uusia
pikkuteollisuushaaroja syntyi. Helppo voimansaanti kehoitti yrittämään,
ja yleensä ne menestyivät hyvin.
Kaiken yläpuolella ja esimerkkinä oli O.-Y. Maaselkä. Penttilä oli
siirtänyt kaikki tehtaansa ja voimalaitoksensa yhden yhtiön nimiin. Se
oli välttämätöntä, jotta laajoille yrityksille voitiin saada
tarpeellinen vakavuus ja kunnollisia johtajia. Kaiken keskipisteenä oli
kuitenkin Penttilä.
Vanha Maaselkä oli laajentunut. Tuskin sitä olisi entiseksi tuntenut.
Aseman toiselle puolen oli kasvanut väkirikas kaupunki. Jos laski yhteen
molemmat, tehdasalueen ja kaupungin, niin niitten asukasluku voitti
maamme muut maaseutukaupungit.
Penttilällä oli levon aikaa. Hänen pikkupoikansa Antti Aapeli otti
ensimmäisiä askeliaan. Tapauksen kunniaksi lähdettiin vieraisille
sukulaisiin.
Rantamäessä elettiin kuten ennenkin. Ei otettu mitään lahjaksi, mutta
uudenlajinen koneistus toteutettiin. Itse ukko Rantamäki ihastui
tyttärensä poikaan niin, että kutsui häntä Rantamäen nuoreksi isännäksi.
Ranholmin matami sattui olemaan maantiellä, kun Penttilät kulkivat ohi.
Ei auttanut muu kuin poiketa sisään Kultalaan, ja pian siinä kahvit
turautettiinkin. Matami oli pelkkää päivänpaistetta. Hänen vanhat
päivänsä olivat turvatut, ja se antoi hänelle »iloisen mielen», kuten
hän itse sanoi.
Penttilän kotitalo oli joutunut Aapelille itselleen. Hän oli tiedustanut
veljeltään ostaakseen tilan, ilmoittaen syyksi tahtovansa säilyttää
isänsä talon muistona isästään sellaisena kuin se ukon käden hervotessa
oli jäänyt. Perussyy oli saattaa veli riippumattomaan taloudelliseen
asemaan. Tarkoitus onnistuikin, veli osti erään suurtilan heti
käteisellä. Samaten teki Aapeli toisen veljensä ja sisarensa miehen
tiloille.
Vanha äiti oli jäänyt Penttilään yksin. Hän ei halunnut muuttaa sieltä
pois. »Täällä olen iloni iloinnut ja asialliset itkuni itkenyt, anna
minun nyt täällä kuoliakin.» Aapeli pyysikin äitiään rupeamaan uudelleen
emännäksi taloon, ja se oli hänelle mieleen. Apua hankittiin niin paljon
kuin tarvittiin, mutta avaimet olivat emännällä.
Äidin syntymäpäivänä, heinäk. 23:ntena, kokoontuivat kaikki lapset
entiseen kotitaloonsa. Aapeli Penttilä odotti näitä perhejuhlia. Siellä
hän tunsi olevansa ihminen eikä »herra tehtailija, herra professori,
herra tohtori». Hän oli onnellinen äitinsä toruessa, kun hän oli
kieritellyt itseään ruohikossa pikkupoikain kanssa ja saanut paitansa
viheriäiseksi. Vanha äiti pärmänttäsi niinkuin »ennen», ja Aapeli oli
vähällä saada tukkapöllyn. Koko väki nauroi että mäki helisi, ja lopulta
oli siihen emännänkin yhdyttävä.
Kesken kaiken pyydettiin Penttilää puhelimeen. »Niin. Aapelia ne
tarkoittaa», ilmoitti palvelustyttö. --
»Ranta Lontoosta puhuu!»
»No vihdoinkin olette tullut Europpaan.»
»Niin tulin. Siellä Coober-boyssa alkavat työt valmistua.
Voima-asema on ollut käynnissä jo lähes vuoden. Minulla on kuitenkin
ilmoitettavana: kuningas on siirtomaaministerin ehdotuksesta suostunut
Victoria-putouksen rakentamiseen.»
»Onnittelen vilpittömästi!» vastasi Penttilä. »Soittakaa huomenna
Maaselkään, niin puhutaan tarkemmin. Voikaa hyvin.» Hän ei antanut yhden
Victoria-putouksen ja Englannin kuninkaan päätöksen häiritä vuoden
ainoaa vapaapäiväänsä.
Syötiin pirtin pitkässä pöydässä koko talon väki. Siinä pienennettiin
toinenkin »pernaloora» ja pitkä rivi tuli tyhjiä »uunipuuro»-kuppeja.
»Syökää nyt pojat, että jaksatte sitten taasen mellastaa», kehoitteli
emäntä. Olikin useita poikia, joitten muori hän oli.
Päivä oli elämänhalun ja ilon riemupäivä. Läpiöisin läksi Aapeli
Penttilä ajamaan Maaselkään.