Tasaisesti mennä sirisi ilmakumeilla varustettu sähköauto Helsingin
kaduilla. Auto oli n.s. loistomallia. Siinä oli edessä ohjaaja.
Tavallisimmat autot olivat joko kahdelle tai neljälle hengelle, mutta
aina valmistetut edellyttäen, että erikoista ohjaajaa ei ollut, vaan
matkustaja itse ajoi. Vain loistoautot tekivät poikkeuksen. Sitäpaitsi
olivat tavalliset autot varustetut umpinaisilla, pehmeillä
kumirenkailla. Joustimet olivat valmistetut hyvin herkiksi ja varustetut
n.s. vastustajalla, jotta vastaheilaus ei olisi varsin tuntuva. Näillä
autoilla ei voinut ajaa 40 km:n tuntinopeutta kovemmin, mutta
mutkaisilla ja mäkisillä teillämme ei suurempaa nopeutta tarvitakaan.
Kuorre ja Penttilä eivät puhuneet mitään. He istuivat vain ja katselivat
liikettä ympärillään. Kuormahevosta ei tullut vastaan juuri ollenkaan.
Hevosten vetämiä hienoja ajopelejä näkyi siellä täällä. Penttilä
ihmetteli ensin, mutta sitten hän muisti, että hevonen on erittäin rakas
suomalaiselle. -- Niinpä ennen hevosenvaras tuomittiin ylenkatseella ja
ankaruudella, jotavastoin esim. lehmänvarasta vain ivattiin. Siinä tuli
näkyville kansan, s.o. miesten rakkaus hevosiin, ja siksi ajeluhevosesta
ei vielä ollut luovuttu.
Oli rukiinleikkuuaika. Niitettiin jo useassa paikassa, mutta entistä
hälisevää, iloisesti huudahtelevaa, värikästä niittoväkeä ei ollut. Yksi
mies ajoi sähköleikkuukonetta ja neljä miestä pani valmiita sitomia joko
kykkiin tai seipäille. Penttilä kaipasi entistä leikkuutapaa. Kahdessa
tai kolmessa sarassa oli väkeä, neljä niittäjää, sitoja ja kykkääjä.
Siinä huudettiin toisille jos jotakin. Se oli useimmiten leikkiä ja
hyväntahtoista pilaa, mutta joskus suulaat akat riitaantuivatkin. -- Se
oli siihen aikaan. Nyt oli uusi aika ja uudet tavat. Penttilä tiesi
synnyttäneensä tämän uuden ajan, mutta hän ei olisi halunnut entistä
runollisuutta hävittää. Kuitenkaan eivät sopineet yhteen uusi ja vanha,
heikomman täytyi hävitä.
Autossa olijat päättivät ajaa aina Maaselkään asti. Päätös oli
Penttilälle mieleinen, sillä hän halusi päästä taasen työnsä ääreen.
Sitäpaitsi häntä kiusasi ins. Kuorteen sana: »ilman tehdasta Englannille
ette saa 'Victoria-ajatustanne' läpi». Tuntui välttämättömältä päästä
pian rakennuksen alkuun, sillä maailman voimantarve lisääntyi huimasti.
Mitä enemmän uusia koneita saatiin valmiiksi Mausfeldtissä,
Sydän-Suomessa ja Maaselässä, sitä enemmän voimaa tarvittiin.
Maaselkään päästyään näytteli Penttilä kuuluisalle vieraalleen
tehtaitten eri osastot, konttorit sekä uudet suunnitelmat. Illalla
myöhään päästiin Penttilään illalliselle. Rouva tuli vastaan ja toivotti
vieraan tervetulleeksi.
»Ei, rouva hyvä, minä toivotan teidät tervetulleeksi kotimaahanne.
Samalla velvoitan teidät huolehtimaan miehestänne, ettei hän saa
rasittaa itseään liiaksi. Sillä jos menetämme hänet, niin Suomi ja koko
maailma menettää yhden suurimmista pojistaan.»
Rouva sävähti punaiseksi. Sellaista puhetta kuuli hän ensi kerran
miehestään ja sitäpaitsi mieheltä, joka ei puhunut turhia. Penttilä itse
ei kuullut, mitä vieras emännälle puhui.
Illallispöytään tuli myöskin eräs hoikka koulupoika. »Anton Sorsa»,
esitteli Penttilä, »minun luotonantajani. Olimme nimittäin O.-Y.
Peurakosken palveluksessa yht'aikaa, ja minulla ei ollut rahaa erään
sähkösanoman lunastamiseen, mutta tämä nuorukainen antoi minulle luottoa
yhden markan.»
Myöhään istuivat ins. Kuorre ja Penttilä keskustellen yleensä voiman
saannista ja Imatrasta sekä 'Victoria-ajatuksesta' erittäin.
Penttilälle luvattiin Imatrasta kaikki liikenevä voima ja Oulunjoen
kosket päätettiin koettaa saada rakennettaviksi heti.
Kulkuneuvoista puheen tullen mainittiin myöskin Petsamon rautatie.
Eduskunnassa yhä keskusteltiin ja riideltiin, mikä suunta olisi
edullisin. Penttilä väitti, että on aivan turhaa rakentaa rautatietä.
Hyvä maantie tekee saman asian ja on helposti saatavissa. Sitävastoin
kaksikiskoinen rautatie on sellainen pilventakainen unelma, jota ei
kannata Suomen pienillä varoilta yrittääkään. Toinen on asia, jos
ulkomaista pääomaa hankitaan taikka yksityiset alkavat yrittää. Valtion
hommasta ei tule mitään --.
Ins. Kuorre lähti aamulla varhain katselemaan tehtaita. Hän pääsi
talosta herättämättä ketään. Vajasta löysi hän monta lähtövalmista
sähköautoa. Hän otti yhden ja lähti tehtaille päin. Työvuoro vaihtui
kello 8 aamulla, joten puoliöissä tulleet miehet olivat vielä työssä
hänen päästessään perille.
Erikoisesti hän halusi nähdä eilen puheena olleen, Jäniskoskelta tulevan
vahvavirran aseman. Sitä nimittäin rakennettiin juuri uudelleen ja sen
yhteyteen järjestettiin ensimmäinen automaattinen lataaja.
Hämmästyksekseen hän tapasi ensi työkseen Penttilän. He olivat
kumpainenkin jättäneet toisensa makuulle, mutta molemmat olivat
kuitenkin jalkeilla, Penttilä tavallisessa päivätyössään ja vieras sitä
ihmettelemässä. Asema tarkastettiin yksityiskohtia myöten. Monia,
sähkötekniikassa ennen mahdottomaksi sanottuja asioita oli täällä pantu
käytäntöön tai aiottiin panna. Ins. Kuorre vain katseli eikä puhunut
mitään. Hän ajatteli, mitä onkaan tämä hämäläinen talonpojan poika
tehnyt kuusikymmenvuotis-syntymäpäiväänsä mennessä. Jos sen näkeminen on
hänelle sallittu...