Maaselän tehtaat kävivät yötä päivää. Saksasta palattuaan ins. Mikkola
järjesti kolmannen työvuoron. Tuotanto oli noussut kaksinkertaiseksi
viimeisen vuoden aikana. Miehet saivat palkan kappaleelta eikä
kappalehintaa muutettu, vaikka tuotanto nousikin. Ahkerampi työ ja
parempi ammattitaito tuli siten mieskohtaisesti kunkin omaksi eduksi.
Samalla tietysti isännänkin, sillä hinta myytäessä pysyi myöskin samana.
Penttilä saapui Maaselkään edeltäpäin ilmoittamatta. Hän tiesi, että
aina joku auto on asemalla ja että hän siis pääsee asuntoonsa
Penttilään, joksi talo oli nimitetty.
Oli tavattoman suloista kuulla äidinkieltään ympärillään, tuntea itsensä
saman kansan jäseneksi kuin toisetkin uurastajat ja tietää, että tuo on
samanlaiset taistelut taistellut kuin minäkin. Se on isänmaanrakkauden
hienoin, itsekkäin muoto. Sitä ei tosin tunne se, jolla ei milloinkaan
ole ollut tilaisuutta oleskella vieraassa ympäristössä, mutta
isänmaahansa palaava riemuitsee siitä sanomattomasti.
Penttilässä oli kaikki siistiä ja kunnossa kuin isäntäväkeä odottamassa.
Talon emännöitsijä, Penttilän kotikylän kuuluisa Kokki-Amaalia, pyöreä
ja tuikea, muistutti kotikuristaan Nummisuutarin Marttaa, oli pannut ja
pitänyt talon kunnossa. Tosin hänellä oli apunaan neljä palvelijaa,
mutta joka paikan pitikin olla sitten tomusta vapaa. Häntä kutsuttiin
nyt Amaalia-rouvaksi. Sallittakoon se ilo hänelle poikansa, kelpo miehen
tähden! Antakaamme kirkonkirjojen olla alallaan.
Amaalia-rouva sitoi valkoisen esiliinansa nauhoja juostessaan
isäntäväkeään vastaan.
»Terve tuloa, terve tuloa! Kun olisimme tienneet, että tulette, niin
olisimme me nyt juhlallisemmin ottaneet vastaan», tohisi Amaalia.
»Tämähän on varsin hyvää, jos Kokki-Amaalialla vain on ruokaa antaa»,
sanoi Penttilä kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Pari vastaantullutta palvelustyttöä nauraa tirskutti ja pieni
pilvenlonka meni yli Amaalian kasvojen. Tuikea katse tyrehdytti tyttöjen
naurun.
Amaalia mennä touhusi edellä raahustaen rouvan matkalaukkua. Päästyään
rappusten ensimmäiselle askelmalle pyörähti hän ympäri, vaihtoi
matkalaukun vasempaan käteensä ja heilautti oikealla valtavan kaaren
ilmassa.
»Jaa-a. Kukas olis luullut Penttilän Aapelista tulevan tällaisen talon
isännän! Se oli pienenä sellainenkin märkänenä.» Sanoi sanottavansa ja
lähti sipaisemaan rappusia ylös.
Tulijat olivat hiukan ihmeissään ennenkuin perässä tuleva palvelustyttö
selitti, että »Amaalia-rouva loukkaantui, kun herra sanoi häntä
'Kokki-Amaaliaksi'. Se oli niin aito Amaaliaa.» Penttilä nauroi vedet
silmissä. Eteisessä rakennettiin rauha kiittämällä puhtaudesta, ja sitä
sovintoa riitti sitten kaksikymmentä kaksi pitkää vuotta. Silloin
Amaalia-rouva siirtyi toiseen olotilaan ja haudattiin kotipitäjänsä
multaan, oman toivomuksensa mukaan. --
Talon rouva oli matkasta väsynyt ja meni lepäämään, mutta Penttilä lähti
katsomaan, miten tehtaalla jaksettiin.
Astuttuaan n.s. isoon konttoriin hän on vähällä palata takaisin. Hän
piti ennen kunnia-asianaan tuntea jokaisen apulaisensa tehtaan
yövahdista johtajaan asti, mutta nyt siellä istui huone täynnä herroja,
joista hän ei tuntenut ketään eikä kukaan häntä.
Vanha postinkantaja Justus Simeoninpoika Marjumäki pelasti tilanteen.
Justus oli ensimmäinen mies Maaselässä. Hän se nosti ensimmäisen
lapiollisen perustustöitä aloitettaessa. Sittemmin, katkaistuaan
jalkansa, hän toimi postinkuljettajana. Alussa riitti selkäreppu
postimiehelle, sitten oli jo hevonen ja nyt kuorma-auto ja apumieskin.
Postikuorman suuruudesta sai osapuilleen kuvan Maaselän kehityksestä.
Nähtyään Penttilän tempasi Justus lakin päästään, mikä temppu tapahtui
ani harvoin. Hän aikoi sanoa jotakin repäisevää, mutta Penttilä ennätti:
»Päivää, Justus. Mitäs kuuluu?»
»Kiitos kysymästä. Hyvää kuuluu. Minulla on hyvä toimi ja palkka.
Kiitoksia herra tirehtöörille siitä!»
»Ei siinä mitään kiittämistä ole. Justus tekee työnsä ja saa palkan
työstään. Nämä herrat istuvat työssään ja saavat palkan siitä. Ei
Justuksella ole mitään kiittämisen syytä. Työ aina elättää miehen ja
sillä hyvä.»
»Niin sen tirehtööri sanoo, mutta kyllä täällä tiedetään, mitä
tirehtööri on tehnyt. Jos mies loukkaantuu, niin se muutetaan heti
helppoon työhön ja saa saman palkan kuin ennenkin. Kyllä me tiedetään ja
tirehtöörin nimeä kiitetään.»
»No niin. No niin. Justus vie postin sisään vain.»
Penttilä esittäytyi jokaiselle uudelle konttoristilleen. Hän oli oppinut
Amerikassa, että ystävällinen, persoonallinen suhde isännän ja apulaisen
välillä on paras työn suola. Siellähän on tavallista, että uusi
liiketuttava esitetään koko henkilökunnalle. Tosin tästä läheisestä
suhteesta johtuu, että usein rikkaat pohatat joutuvat naimisiin
konekirjoittajattariensa kanssa, mutta mitäs pahaa siinä. -- Energiset,
eteenpäin pyrkivät naiset ruvetkoot konekirjoittajattariksi.
Konttoripäällikkö Lehtovaaralla oli paksu pinkka joitakin paperiliuskoja
kädessään Penttilän astuessa sisään. Hän laski paperit pöydälle
noustessaan tervehtimään. Muudan liuska putosi, ja Penttilä nosti sen.
Laskiessaan paperin pöydälle hän vilkaisi siihen. Se oli tilauslista,
joka oli päivätty pari kuukautta sitten. Konttoripäällikkö luuli isännän
tarkastaneen listaa paremminkin ja alkoi selittää, että he ovat tukehtua
tilaus-tulvaan. Tehdas ei mitenkään jaksa tyydyttää kysyntää
kolmellakaan työvuorolla.
Päästyään Suomeen tuli Penttilästä vakaa hämäläinen. Hän ikäänkuin
uudelleen löysi itsensä. Rauhallisena hän nosti erään pöydän seinän
viereen, johon oli kiinnitetty Maaselän kartanon tiluskartta.
Konttoripäällikön valitus ei muuttanut lihastakaan hänen kasvoillaan.
»Pyydättekö, Lehtovaara, ins. Mikkolaa tulemaan tänne.» Penttilä puhui
taasen hitaaseen, järkkymättömään tapaansa. Löyhäsuisuus, joka oli
ulkomailla ollut vähällä tarttua häneenkin, oli unohdettu. Hän itsekin
ihmetteli, että oli jaksanut Berliinissä puhua kolme tuntia yhteen
menoon.
»Olemme käyttäneet jo kaksisataa hehtaaria Maaselän maista tehdas- ja
asuntotonteiksi. Luulen, että meidän on pakko ottaa lisäksi
kahdeksansataa hehtaaria.»
»Ellemme lennä korkeammalle kuin siivet kannattavat», huomautti Mikkola.
»Sitä olen pelännyt. Olemme ottaneet hankkiaksemme akkumulaattoreja koko
vanhalle maailmalle, ja se lienee meille aika kova pähkinä.»
»Ellei muuta estettä ole, niin saamattomuuttamme älkäämme näyttäkö. Nyt
kun ensi kerran meiltä kysytään, mihin pystymme, niin älkäämme jättäkö
tilaisuutta käyttämättä.»
Taasen neuvoteltiin. Sydän-Suomen konepajan, Rautjärven tiilitehtaan,
Tanttilan posliinitehtaan ja Peurakoski O.-Y:n johtajat pyydettiin
tulemaan mukaan. Heille selitettiin asema. Tuotanto on korotettava
vähintään nelinkertaiseksi.
»Kaiken maallisen järjen nimessä», huudahti Peurakosken johtaja ins.
Hellman, »mihin pannaan kaikki ne tuotteet?»
»Ihmettelisin minäkin ellen olisi nähnyt, mitä Saksassa on tehty
viimeisinä kuukausina», selitti Mikkola. »Me saamme tehdä pommiamme
miljoonan toisensa perään, kyllä ne maailmaan mahtuvat.»
»Maailma menee eteenpäin. Olen jo vanha mies, en jaksa teidän kanssanne
juosta. Hankkikaa nuorempi mies tilalleni. Minä menen jo viisaan
lepoon.»
»Ei, ins. Hellman, ottakaa apulaisia, nuoria voimia. Tarvitsemme
kokemuksianne», lohdutti Penttilä.
»En minä jaksa enää. Olen lapseton mies, miksi hankkisin rahaa! Elän
vaatimattomasti jo omistamallani pääomalla. Työ oli iloni, ja nyt
iloitsen siitä, että toiset jatkavat työtäni. Kiitos, tehtailija
Penttilä, että näytätte maailmalle työn kunniaa. Olitte hyvä palvelija,
mutta vielä parempi isäntä. Ja nyt kun emme ole enää isäntä emmekä
palvelija keskenämme kumpainenkaan, vaikka olemme molemmin olleet
kumpaakin, niin salli vanhan miehen sinutella itseäsi. Olen aina
ihaillut luonnettasi ja työtapaasi. -- -- Ei mitään kiittämistä, minä
olin sinun isäntäsi isäntieni puolesta enkä vaatinut sinulta työtä,
koska teit kaikki ilolla. -- Vielä yksi pyyntö. Salli vanhan työjuhdan
käydä joskus ihailemassa töitäsi, jotta saan nähdä, että minua
seuraavassakin polvessa on miehiä.»
Kunnialla jätti vanha työmies paikkansa nuorempien täytettäväksi. Ei
vastaan taistellen eikä katkeruudella, vaan nähtyään uuden ajan
koittavan vetäytyi hän syrjään, antaen uusien tuulien puhaltaa vapaasti.
Sellaiset miehet ovat maan suola. He vievät omaa aikaansa eteenpäin
eivätkä asetu uuden ajankaan estäjiksi.
Tarkkoja suunnitelmia tehtiin Maaselässä. Suunniteltiin rautateitä,
autoteitä, tehdas- ja asuntotontteja. Koulujen ja sairaalain paikat,
kirkon ja kirjastotalon tontit määrättiin, mitattiin kartalla ja maalla.
Piirustuskonttorista haettiin vanhat työkonepiirustukset ja
tarkistettiin uudelleen. Useita eri parannuksia tehtiin, jopa kokonaan
uusiakin kojeita rakennettiin.
Pohjakartan ja asemakaavan tultua valmiiksi lähti Penttilä itse
Helsinkiin rautatiehallitukseen esittämään yhteistoimintaa.
Omituinen muutos oli tapahtunut Rautatientorilla. Pitkän pitkä ajurijono
oli hävinnyt. Kolme kaakkia torkkua könötti jäljellä muistuttamassa
entisestä ajasta. Sijalla oli yhtä pitkä rivi pieniä, siistejä
sähköautoja. Penttilän Saksassa ollessa oli Helsingin lataamo pantu
käyntiin ja toimitettu pääkaupunki osalliseksi uudesta keksinnöstä.
Rautatiehallituksen leveitä rappusia kävellessään tunsi Penttilä entisen
ujoutensa palaavan. Jos päätirehtööri ei olekaan kotona tai ei hän ota
ollenkaan vastaan? Hän oli vähällä kääntyä ympäri ja jättää paperinsa
kirjaajan konttoriin odottamaan pitkän virastotien kulkua. Päätti
kuitenkin kysyä, otettaisiinko vastaan.
Päätirehtöörin oven ulkopuolella istui virkapukuinen vahtimestari.
Penttilä meni kohden ja aikoi selittää asiansa. Vahtimestari nousi
kuitenkin seisomaan heti, kun Penttilä astui ensimmäisen askelen häntä
kohden. »Haluaako herra tehtailija päästä päätirehtöörin puheille?»
kysyi hän.
»Kyllä, jos hän vain on tavattavissa.»
»Siellä on kyllä juuri esittely, mutta odottakaa hetkisen, kysyn,
milloin voitte tulla.»
Vahtimestari meni sisään, mutta palasi aivan pian ja pyysi Penttilää
astumaan sisään.
Penttilä esitti suunnitelmansa ja niihin suostuttiin. Hiukan hän
ihmetteli rautatiehallituksen myöntyväisyyttä, sillä muutokset vaativat
muutaman miljoonan menoerän. Toisaalta oli suunnitelma kylläkin
huolellisesti laadittu, sillä neuvotteluun niissä kohdin olivat ottaneet
osaa myöskin asianomainen asemapäällikkö ja muudan ratapihojen
erikoistuntija.
Rautatiehallituksesta meni Penttilä suoraan ins. Kuorteen puheille.
»Terve tuloa Suomeen», puhui ystävällisesti kokenut mies, joka ymmärsi
ihmisiä. »Oli oikein, ettette hylännyt isänmaatanne. Totta puhuen
pelkäsin jo sitä.»
»Ei ajatuksiinikaan tullut asettua johonkin vieraaseen maahan. Siellä on
toiminta niin kehnoa ja vierasta.»
»Luetteko sanomalehtiä?» kysyi Kuorre yht'äkkiä.
»Hyvin vähän, se on: en yhtään», tunnusti Penttilä rehellisesti.
»Sitten ette tiedä, mikä mies nykyään olette. Se on kyllä toisaalta
hyvä, sillä voihan huono vaikuttaa hyväänkin luonteeseen, mutta kyllä
ihmisen täytyy vähän tietää, mitä ympärillä itsestä ajatellaan.
Varsinkin sellaisen miehen, joka aikoo kansojen kohtaloita johdella.»
Penttilä naurahti raikkaasti. »Siihen en minä pyri, sillä en ymmärrä
politiikasta hölyn pölyä.»
»Totta! Sillä jos olisitte hiukankin ollut poliitikko, niin ette olisi
mennyt antamaan Saksalle käteen sellaista asetta kuin Mausfeldtin
tehtaat.»
»Sehän on oikein, että työkykyinen Saksa saa työtä.»
»Totta. Mutta mitä luulette Ranskan ja Englannin siitä ajattelevan?
Älkää luulkokaan saavanne 'Victoria-ajatustanne' hyväksytyksi
Englannissa, ellette voi antaa jotakin suurta tehdasta emämaalle.»
»Mistä insinööri tietää minun 'Victoria-ajatukseni' ja muut?»
»Sanomalehdistä. Vahinko, etten ole leikannut niitä talteen, jotta
olisitte itsekin voinut lukea, mitä sisimmässänne ajattelette.» --
Molemmat nauroivat vapauttavasti. Kaikki kankeus heidän kesken hävisi.
He alkoivat keskustella kuten kaksi miestä voi keskustella: vapaasti,
avomielisestä, luottaen täydelleen toisiinsa.
Penttilä pyysi lisää voimaa Imatrasta.
»Aiotteko harjoittaa vientiä suuremmassa määrässä?»
»Voimaa olemme toistaiseksi myyneet vain Viroon, mutta Saksa ei kohta
myöskään jaksa tyydyttää tarvettaan, joten olemme pakotetut auttamaan
sitä. Tosin siellä rakennetaan hiilikaivosten läheisyyteen suurenmoisia
lämpövoima-asemia, mutta tuleva kulutus ei tule sillä tyydytetyksi.»
»Ettekö aio Ruotsille antaa akkumulaattorejanne?»
»Muistan vielä Ahvenanmaan asian ja valuuttamme huonon ajan, jolloin
läntinen naapurimme teki voitavansa maamme polkemiseksi. Siksi olen
vielä pidättäytynyt lähettämästä sinne tuotteita.»
»Valuutasta olette saanut täyden hyvityksen. Tarkastakaa kursseja.
Meidän rahamme on nykyään kalliimpaa kuin ennen maailmansotaa. Saksan
kurssi nousee niin että hurisee. Mikäli tiedän, olette juuri Saksaan ja
kotimaahan sijoittanut dollarinne. Olette kurssierona voittava miljoonia
dollareita.»
»Tosiaankaan en ole ajatellut rahaa, mutta 'Victoria-ajatuksessa', kuten
sitä nimitätte, tarvitaan rahaa -- ja iloitsen siksi, että minulla sitä
on.»
»Olette todella keksijäsielu. Ette ollenkaan ajattele iloita
rahoistanne, vaan tuumitte, miten saisitte niitä menemään. Onko lainkaan
varmaa, että Victoria-putousten rakentaminen tulee kannattamaan?»
»En ole sitä laskenut, mutta tiedän, että voimaa tarvitaan. Maapallon
jäljellä oleva kivihiilimäärä riittää noin sadaksi vuodeksi. Sen jälkeen
on saatava välttämättömästi lisävoimia. Kosken rakennustyö on silloin
valmiina, ja tehty työ ei milloinkaan mene hukkaan. Ellei se tuota
aineellista hyötyä, tuottaa se kuitenkin kokemusta, ja jo sen vuoksi
kannattaa yrittää.
»Olette, totta vie, idealisti. Mutta helppohan teidän on ollakin, sillä
ryhdyttepä työhön mihin hyvänsä, niin se muodostuu kultalähteeksi.»
»Olen kyllä ansainnut, mutta teen työtä työn itsensä tähden. Kulta tulee
myöhemmin itsestään.»
»Miten paljon nykyisellä, mukavuutta rakastavalla, laiskottelevalla
ajalla olisikaan teistä opittavaa! -- Työstänne puhuen: oletteko
tarkastellut, miten pitkälle olette ennättänyt uutta yhteiskuntaa
luodessanne Suomessa?»
»Olen ollut vasta kolme viikkoa kotimaassa ja koko sen ajan Maaselässä
piirustusten ja suunnitelmien kimpussa, joten en tiedä ympäristöstäni
yhtään mitään.»
»Jos sopii, niin lähtekäämme pienelle huviajelulle. Viivymme tämän
iltapäivän, vai onko se liian paljon?»
»Tietääkseni ei minulla ole mitään erikoista, joten voimme lähteä vaikka
heti.»
Penttilä soitti kuitenkin ennen lähtöään Suomen Lontoon-lähetystöön ja
tiedusteli uutisia 'Victoria-ajatuksesta'. Mitään uutta ei kuulunut.
Paperit olivat kai unohtuneet virastoihin pölyttymään.