Joulu oli tulossa. Herrasväki Penttilä aikoi saapua pyhiksi kotiin. He
lähtivät Nizzasta joulukuun puolivälissä. Noin vuosi sitten oli,
Penttilä lähtenyt New Yorkista. Miten paljon sentään oli vuodessa
ennätetty! Tosin Amerikassa oltiin pitemmällä. Polttomoottoreja
käytettiin siellä enää hyvin vähän. Sitäpaitsi levisi tieto, että siellä
oli keksitty uusi lämmitysmenetelmä. Ei oltu vielä täysin selvillä mikä,
sillä Europpaan ei sitä ollut tuotu yhtään kappaletta.
Penttilä oli elänyt kuin pussissa viimeiset kolme kuukautta. Vasta
Pariisissa sai hän tietää Suomen oloista.
Pariisissa tapasivat hänet myöskin saksalaiset liikemiehet
ehdotuksineen. Heidän etunenässään, oli ins. Fritz Hertz New Yorkista.
Penttilä kieltäytyi neuvottelemasta hänen kanssaan, sillä olihan hän
sitoutunut siihen, että ensimmäisen kymmenen vuoden aikana ei
kumpainenkaan houkuttele ammattimiehiä toistensa tehtaista. Ins. Hertz
esitti kuitenkin valtakirjan, että hän on ainoastaan käymässä Europassa
sopiakseen erään kuuluisan saksalaisen troopillisen ilmanalan
hyönteistuntijan kanssa tutkimusmatkasta Amazonin aarniometsiin.
»Mitä sinne!» kysyi Penttilä ihmeissään.
»Coober-laaksossa elää jokin hyönteinen, jonka pistos aiheuttaa
kuolettavan maksataudin ja joka on vähällä keskeyttää kokonaan työt»,
selitti Hertz.
»Mitä siellä sitten tehdään?» uteli Penttilä.
»Siellä rakennetaan Coober-boy-koskeen voimalaitosta.»
Aivan oikein! Penttilä oli kuullut, että Amazon-virrassa olivat maailman
suurimmat vesiputoukset, ja tietysti amerikkalaiset olivat nyt iskeneet
kyntensä niihin. Ovat ne poikia. Sitävarten ins. Foss jo viime syksynä
hävisi Penttilän ollessa New Yorkissa. Hänen sanottiin vain matkustaneen
Etelä-Amerikkaan, ja siinähän puhuttiinkin totta.
Penttilä oli hetkisen ääneti. Amerikkalaiset olivat askelen edellä.
Heillä oli Niagara ja Coober-boy. Miksi ei Europalla? Tulihan Imatra
pian valmiiksi, ja miksei Victoria-putoukset Afrikassa... No -- sehän
oli vain ajatus.
»Hyvät herrat! Mistäs olikaan kysymys», aloitti Penttilä aivan kuin
heräten.
Tietysti ins. Hertz otti suunvuoron. Laajasti ja perusteellisesti, aito
saksalaisella sanarunsaudella hän teki selvää suunnitelmista. Numeroilla
hän näytti, miten paljon edullisempaa Penttilälle oli, että
akkumulaattoritehdas perustetaan Saksaan ja annetaan Suomessa olevan
tehtaan valmistaa ainoastaan pohjoismaiden tarve. Miten etäällä pieni
Suomi sentään on suurista liikemaista! Kuljetuskustannukset tulisivat
pienemmiksi. Niin ja niin paljon säästettäisiin aikaa. Niin ja niin
monta miljoonaa Reichsmarkkaa suurempi olisi voitto vuosittain. Ja
sitten! Nuori rouva tulisi varmasti huomatuksi suuressa maailmassa.
Sitävastoin Suomessa --? Tietysti loukkaamatta herrasväen kaunista
synnyinmaata, mutta pieni maa on sentään aina pieni...
»Ymmärrän pyrkimyksenne, hyvät herrat», alkoi Penttilä saatuaan siihen
tilaisuuden. »Saksa on vieläkin suuri maa, ja minä tiedän, että sillä on
työtarmoa. Minä annan sillekin työtä. Suomi valmistakoon
akkumulaattorejaan vanhalle mantereelle ja täyttäköön sähköllä niin
paljon kuin voi. Antakaamme sille se kunnia. Saksa sitävastoin alkakoon
valmistaa monimutkaisempia koneita. Pieniä yhden hengen autoja
valmistakoon se vanhalle mantereelle miljoonia. Sitäpaitsi: langattomia
puhelinaparaatteja se valmistakoon koko maailmalle, kymmeniä miljoonia.
Minä annan patenttini käytettäväksenne.»