Maaselän tehtaat olivat alkaneet käydä. Helsingistä oli tullut kielto,
mutta työt alkoivat sittenkin.
Ensimmäisenä tilitorstaina lakon jälkeen soi tilitorvi. Oli nimittäin
tapana soittaa sähkötorvella yksi lyhyt ja kaksi pitempää ulvahdusta,
jotta kaikki tiesivät, että tilinmaksajat ovat tulleet tehtaille. Niinpä
nytkin.
Miehiä oli paikalla tuskin sata miestä. Lakkovahteja ei ollut käytetty
kuin parina ensimmäisenä päivänä, mutta miehiä kulki yksi silloin,
toinen tällöin. Alakuloisina, arkoina vaelsivat he pitkissä
tehdassaleissa. Pysähtyivät silloin tällöin kukin omalle työpaikalleen.
Yrittipä joku kiertää sähkövirran koneeseensa. Siristen lähti se
pyörimään. Isännistön puolesta pidettiin kaikki käyttökunnossa ja
valmiina. Jos kaksi miestä tapasi toisensa tehtaassa, niin ei sanaa
vaihdettu. Alta kulmainsa vilkaisivat miehet ja menivät kukin
suunnalleen kuin omenapuusta keksitty poika.
Kasööri asettui tavalliselle paikalleen. Tavalliseen työaikaan tiesivät
miehet paikkansa jonossa. Tilinmaksaja huusi nimet ja antoi pieniin
paperipusseihin valmiiksi pannut rahat. Vain harvoin vastasi nyt
rahanottaja. Maksaja sai panna rahapussit sivulle yhä suurenevaan
kasaan.
Hän huusi: »Kustaa Bergsten.» Karkea kirous tuli vastaukseksi, mutta
rahanottaja ei tullut lähemmä. Kassanhoitaja luuli tunteneensa
huutamansa miehen. Aivan oikein. Siellä toisten takana seisoi pitkä
luiseva mies, kiivaasti purren mälliään.
»No, Pitkä-Ranta. Tulkaa ottamaan tilinne», huusi maksaja.
Puhuteltu mies oli yksi tehtaan tunnetuimpia miehiä. Mistä kotoisin, ei
kukaan tiennyt, mutta paljon kulkenut. Tavallisesti hän aloitti puheen:
»Kun olin siellä ja siellä töissä...» Viimeksi oli hän ollut töissä
Pitkässärannassa ja muuttanut sieltä Maaselkään. Siksi alkoi hänen
puheensa tavallisesti: »Kun olin Pitkässärannassa töissä...» Joku
sukkelasuinen sanoi Bergsteniä ensin Pitkäksirannaksi ja vähitellen
muodostui puhuttelunimi »Pitkä-Ranta».
Kassanhoitajan huudettua uudelleen: »Pitkä-Ranta» astui Bergsten
lähemmä, sylkäisi pitkän tupakkaisen syljen.
»Helvetti», pihahti hänen hampaittensa välistä ja hän puraisi pari
kertaa kiukkuisesti mälliään. »Paljon minä olen kulkenut, mutta en
eläissäni tällaista komentoa nähnyt. Että miehet makaa ja kassamies
tulee maksamaan palkat. Jukoliut, tämä ei kävele. Huomenaamulla minä
panen rukkini pyörimään, joko sato taikka paisto!»
»Eikö Pitkässärannassa tehty niin?» virnisteli eräs paikalle sattunut
pojanvekara. Sitä hänen ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä. Ei kenenkään
naama osoittanut pienintäkään aihetta yhtyäkseen pojan virnistelyyn.
Jokaisen kasvot osoittivat mitä syvintä vakavuutta. Pitkä-Ranta yksin
toimi. Hän sieppasi poikaa niskasta kiinni ja vei suoralla kädellä
ovesta ulos, niin että pojan sääret vain kerran heilahtivat. Saman tien
meni Rantakin, eikä palannut ottamaan rahojaan.
Ankarasti pohdittiin sinä yönä monessa kodissa, mitä aamulla on tehtävä.
Kaikki, jotka tunsivat Pitkän-Rannan, tiesivät, että hän panee
uhkauksensa täytäntöön. Aamulla kello 8 kiertää hän virran koneeseen ja
silloin se alkaa surrata. Tosin hänen työnsä riippuu muista, mutta viis
siitä. Pitkä-Ranta on työssä, ja se on hänelle tällä hetkellä pääasia.
Jotkut arvelivat, että Ranta on isäntien lahjoma, mutta hylkäsivät heti
sen ajatuksen tietoisina siitä, että Pitkää-Rantaa ei lahjo mikään.
Sana tilipaikan tapahtumasta kiersi ympäri koko laajan tehdasalueen.
Oliko tapaus niin ihmeellinen, että olisi kannattanut sitä noin
ihmetellä? Ei lainkaan. Jos joku sanoo sitä taikka tätä, niin ei se
maailmassa paljoa vaikuta. Varsinkin jos sanoja on »vain työmies». Mutta
se, että sanoja seuraa työ, on jo jotakin enemmän. »Pitkä-Ranta menee
aamulla töihin», oli sen iltapäivän tunnussana, ja se sai paljon
hiljaista hyväksymistä. Se oli vapauttava sana, jonka lausujaa vain
odotettiin.
Syysaamu oli kuulakka. Yöllä oli ollut hiukan pakkasta.
Miehiä käveli tehtaan läheisyydessä, lähempänä ja kauempana, tavallista
enemmän ja ani varhain. Kellon lähetessä 8 taajenivat joukot. Kukaan ei
puhunut mitään. Miehet karttelivat toistensa katseita.
Tehtaan ovella seisoi miesryhmä. Joku seisoi heidän keskellään puhuen
kiihkeästi ja huitoen käsiään. Helsinkiläinen agitaattori näkyi olevan.
»Lakkoa ei saa rikkoa. Jokainen, joka menee työhön ennenkuin lakko on
julistettu loppuneeksi -- ja sen voi tehdä ainoastaan ammattijärjestön
hallinto Helsingissä -- on rikkuri, lakonrikkuri. Kirous jokaiselle
rikkurille, joka polkee toisten etuja ryömimällä kapitalistin jaloissa.
Hyi helvetti semmoiselle!» Miesjoukko oli aivan sanaton. Synkästi se
tuijotti vain eteensä maahan.
Agitaattori oli varma voitostaan. Synkät katseet luki hän
hyväksymiseksi. Saadakseen asian ratkeamaan varmasti kääntyi hän lähinnä
seisovaan mieheen.
»Sano suoraan: oletko rikkuri vai etkö?»
»Kyllä minä töihin menen, jos vain Pitkä-Ranta menee», tuli kiinteä
vastaus.
Agitaattori huomasi tehneensä virheen. Voi merkitä paljon saada suora
vastaus rikkurilta. Missä on se Pitkä-Ranta, se miesten esimerkki ja
jumala? Se mies täytyy saada kääntymään. Ellei muuten, niin hänet on
estettävä menemästä työhön vaikka miesvoimalla.
»Näyttäkääpä minullekin se sellainen Pitkän-Rannan saatana, jotta
minäkin näkisin rikkurin! En ole ennen sellaista elävää nähnyt», intoili
agitaattori.
»Tuolta se tulee, Ranta», virkkoi matala ääni miesjoukosta.
Pitkä-Ranta tuli harvoin, pitkin askelin tehdasta kohden. Mihin mies
aikoi? Hän nyökäytti huomenen muutamille tuntemilleen miehille, naamalla
hiukan hapan ja juro ilme, tekisi mieli sanoa: elämään kyllästynyt. Sama
ilme hänellä oli ollut aina työhön tullessa koko sen ajan, minkä hän oli
Maaselässä ollut. Sama lienee ollut jo varhemminkin.
»Älkää laskeko rikkuria tehtaaseen, sehän on hullu!» huusi agitaattori.
»Antaa Rannan mennä», kuului äskeinen ääni, eikä kukaan ottanut
askeltakaan estääkseen työhön menijää.
Pitkä-Ranta otti tyynesti avaimensa ja veti tuntikellonsa käymään.
Tasaisin askelin vei hän kahvipullonsa lämmittäjään ja meni saliin,
jossa hänen koneensa oli.
Hätiköimättä, haukotellen tarkasti hän koneensa. Aivan samat temput
olisi hän tehnyt, jos edellisen vuoron mies olisi lähtenyt 10 minuuttia
sitten. Perin koneeseen tuttu oli kädenliike, joka kiertää sähkövirran.
Hiljainen sirinä alkoi kuulua Pitkän-Rannan koneen paikalta. Ihme ja
kumma: surina ei jäänyt ainoaksi. Yksi ja toinen kone alkoi surista.
Pitkä-Ranta sai naapurin, toisen toiselle puolen. Naapuri sai taasen
naapurin, ja noin kolmen neljänneksen kuluttua kävi koko tehdas että
murskui.
Agitaattori hyppi ja kirosi. Hyppäsi äkkiä pyörän selkään ja lähti
asemalle ilmoittaakseen Helsinkiin Maaselässä tapahtuneesta
ennenkuulumattomasta kurittomuudesta.
Ja se mies ei enää palannut. Pian julistettiin lakko loppuneeksi ja
Suomen Työmies puhui suuresta aatteellisesta voitosta.
Jos Penttilä olisi tiennyt, että lakko oli loppunut, niin varmasti hän
olisi rientänyt ensimmäisellä pikajunalla halki Ranskan ja Saksan kohti
Suomea. Mutta voidakseen olla saamatta ikäviä uutisia ei hän ilmoittanut
Suomeen muuta kuin Pariisin-osoitteensa, joten hän olisi saanut tiedot
vasta matkansa loppupuolella. Täten ei hän tiennyt mitään tehtaan
käynnissäolostakaan.
Kohtalo johdattaa merkillisiä teitä niitä, joita se erikoisesti suosii.
Niinpä se säästi Penttilääkin hälyttäviltä tiedoilta, mutta valmisti
täten vapaata aikaa, jona elävä henki sai etsiä uusia toiminnan muotoja.
Penttilän henki ei ollut päivääkään toimettomana. Roomasta puhui hän
langattomalla puhelimella Nizzaan. Se oli monimutkainen laite, joka
voitiin järjestää ainoastaan jos oli käytettävissä voimakkaita
sähkövirtamääriä. Täytyi olla pitemmille matkoille puhuessa oma
generaattori, joka synnytti virran.
Eikö laitosta voisi saada yksinkertaisemmaksi, s.o. kansan
käytettäväksi? Voiman saanti oli ratkaistu. »Suomi»-patentti oli täysin
tarkoitustaan vastaava virran antaja, säästäväinen, mutta samalla
voimakas.
Ajatus ei antanut Penttilälle rauhaa.
Järjestelmällisesti hän alkoi ajatella, mihin hän pyrki. Päämäärän
tahtoi hän ensin selvittää itselleen.
Sitten täytyi ottaa selville, mitä jo tiedettiin, jotta voisi käyttää
hyväkseen vanhoja saavutuksia eikä tarvitsisi tehdä turhaa työtä.
Kolmantena asteena oli teorian saattaminen käytäntöön. Tämä kohta oli
kaikista hauskin, mutta samalla juuri se, joka monet ilmalinnat on
hajoittanut.
Penttilä laati ensimmäistä langattoman puhelimen teoriaansa. Ollessaan
matkalla Roomasta Napoliin katseli hän surullisena, miten puhelin- ja
Iennätinlankapatsaat rumentavat maisemia. Katsellessaan Vesuviuksen
kraaterista pulppuavaa tulipatsasta ja sen laajenemista ylempänä
kaikkiin ilmansuuntiin valaisemaan hän järkeili, eikö sähköä voisi estää
hajaantumasta taivaan avaruuksiin.
Nizzaan päästyä olivat Penttilän ajatukset täydellä höyryllä langattoman
puhelimen kimpussa. Kysymyksen ensimmäinen kohta alkoi selvetä.
Koneen täytyi tulla niin yksinkertaiseksi, että joukkotuotannossa
voidaan hinta saada halvaksi ja että kaikki särkyvät ja helposti
epäkuntoon joutuvat osat voidaan vaivatta poistaa.
Koneessa täytyy olla kaksi osaa: vastaanottokone, joka samalla toimii
hälytettävänä, sekä lähetyskone ja samalla hälyttäjä. Miten voida
soittaa juuri määrättyyn koneeseen eikä miljoonaan muuhun, oli
kysymyksen peruslähteitä. Käyttämällä hyväksi entisiä saavutuksia olivat
muutamat laitteet Penttilälle selvinneet helposti. Mutta se, että saa
hälytetyksi juuri haluamansa koneen ja estää toiset kuulemasta puhelua,
oli ratkaisematta. Penttilä laati useita teorioja, mutta hylkäsi ne
taasen liian monimutkaisina.
Lopulta tuli hän siihen päätelmään, että käyttäen hyväkseen
sähköaaltojen suurta värähdyslukua hän voi päästä hyviin tuloksiin.
Tosin sekin luku lienee rajoitettu, mutta kyllä ainakin 50 miljoonaa eri
värähdystä voidaan erottaa, kunhan määrääjä on vain kyllin tarkka. Täten
voidaan saada käytäntöön 50 miljoonaa eri puhelinkonetta, ja se
riittänee vähäksi aikaa puheluhaluisille ihmisille.
Nuori rouva ei oikein käsittänyt häämatkalla olevaa nuorta aviomiestään.
Useasti syödessä alkoi tämä laskea ruokalistan puhtaalle puolelle
laskujaan, unohtaen sekä syömisen että seuranpidon. Toisinaan unohtui
hän istumaan pöytänsä viereen pitkiksi iltatunneiksi, jopa koko
yöksikin.
Penttilällä oli tosin paha omatunto rouvansa laiminlyömisen johdosta,
mutta hän ei jaksanut irtaantua työstään ja ajatuksistaan. Hän ei
tahtonut lyödä laimin nuorta rakastamaansa naista, ja siksi antoikin hän
vaimolleen lahjoina mitä ikänä luuli naisen haluavan. Pukuja, jalokiviä,
harvinaisuuksia, muistoesineitä, kaikkea rouva sai. Hänelle kertyikin
sellainen rihkamakuorma, että se oli taakkana muutettaessa. Rouva ei
mitään puhunut, ja siksi Penttilä yhä useammin unohtikin seurustelun
vaatimukset.
Berliinissä valmistettiin suuria asioita. Saksalaiset olivat käsittäneet
kuivan sähköakkumulaattorin merkityksen. Kulkulaitos, pienet
voimantarvitsijat ja ennen kaikkea lentolaitos oli heidän lähimpiä
päämääriään. Onneton maailmansota 1914-1918 oli kärsitty, mutta ei
unohdettu. Sotalaivastoa ei Saksalla saanut olla. Maasotaväkeä oli
kielletty pitämästä enempää kuin 100 tuhatta miestä. Vuotuiset
sotakorvausmaksut kestettiin helposti, vaikka yhä edelleen pidettiin
suurta ääntä maan sorretusta asemasta.
Kaikessa hiljaisuudessa keksittiin yhä uusia keinoja maan
vaurastumiseksi. Tämä oli yksi niistä: saada kukoistava
akkumulaattoriteollisuus -- se toisi satoja muita mahdollisuuksia. Jos
voitaisiin kohottaa esim. lentotaito yleiseksi urheiluksi, niin samalla
kohotettaisiin maan puolustuskykyä.
Penttilä ei tiennyt, että saksalaisten valtiomiesten silmät olivat
tähdätyt häneen. Hän pohti vain rauhassa langatonta puhelintaan.
Suomessa olivat olot paranemaan päin. Vuoden sato oli ollut
keskinkertaista parempi. Viljaa oli maassa omiksi tarpeiksi.
Ulkomaankauppa oli elpymään päin. Puutavaraliikkeet alkoivat vähitellen
toimia edellisen talven tappioitten jälkeen. Kotkaan oli jäänyt
sahaamatta noin 4 miljoonaa tukkia. Sahat aiottiin panna käyntiin, sillä
eihän aina voinut kärsittyä tappiota sairastaa. -- Muutamat liikkeet
olivat huonommassa asemassa. Ne sairastivat rahapulaa.
Vahinko oli koskenut heitä ankarammin. Odottaen yhä suurempia hintoja,
alenevan valuuttamme kustannuksella, olivat he varanneet suuret
varastot. Suomen rahan arven noustessa he kärsivät huikeita tappioita.
Hyvinä aikoina kerätyt suuret pääomat sulivat kuin keväinen lumi. Täytyi
kuitenkin yrittää. Oli jatkettava liikettä ja odotettava parempaa aikaa.
Maaselässä kävivät työt reippaasti. Tosin tuli töitten alettua hiukan
erimielisyyttä isännyydestä. Aika kuitenkin tasoitti epätasaisuudet.
Työnjako pantiin täytäntöön. Ins. Mikkola hoiti tehtaan ja kaupallinen
puoli jäi konttoripäällikkö Lehtovaaran huoleksi, ja siinä hän tuntui
olevan mies paikallaan.
Tilauksia alkoi tulla aivan tarpeeksi. Saattoi tulla milloin hyvänsä
kysymys tehtaan laajentamisesta. Nyt jo oli kehitetty tehtaan tuotanto
siihen määrään, mihin se näin lyhyenä aikana saatettiin odottaa voitavan
nostaa. Suuri yleisö alkoi tuntea Maaselän ja Sydän-Suomen tehtaitten
nimet. Satoja tehdaslaitoksia kävi jo säilövirtaa käyttäen ja tuhansissa
taloissa loisti valo samaisesta voimasta.
Helsinki ei vaan tuntenut omaa hyväänsä. Latausasema seisoi siellä
tyhjänä. Mistä se johtui? Kaksikin syytä oli vaikuttamassa. Penttilähän
oli luvannut helsinkiläisille viimeiseksi, mutta syvin syy oli siinä,
että pääkaupunki tunsi itsensä loukatuksi. Herätys oli alkanut muualta
-- ja »pää» haluaa olla aina pää. Työtä tehtäköön muuallakin, mutta
kulta ja kunnia kuuluu »päälle». Helsinkiläiset sanomalehdet eivät tosin
saaneet ilmoituksia, mutta eivät myöskään maininneet Maaselästä mitään,
eivät enempää hyvää kuin pahaakaan. Sähkö riensi silti voittokulkuaan.
Oli omituista, että syrjäkylissä ymmärrettiin ensiksi kuivan
akkumulaattorin edut. Rintamaat olivat hitaammin oivaltavia. Tosin
niillä oli jo sähkövaloja, mutta ei muuta. Sitävastoin sivukulmat
ostivat Sydän-Suomen talousmoottorin ja tekivät sillä miltei mitä
tahansa. Sama moottori käytti puimakonetta, halkosirkkeliä, ja
sunnuntaisin, jos oli sopiva vaunu, muutettiin se autoon ja ajettiin
kirkolle. Jokainen, joka oli hankkinut tämänlaisen moottorin, oli
tyytyväinen. Ja kun käyttö sitäpaitsi tuli niin ihmeen halvaksi...
Oli ymmärrettävää, että sähkövoima tuli halvaksi. Sitähän synnytettiin
tehdasmaisesti, suurteollisuutta käyttäen, eikä koneiden tarvinnut käydä
yhtään tyhjään. Joka hetki kävivät ne tasaisesti, täydellä voimalla,
joten tulos oli taloudellisin.
Jäniskosken väylä oli valmiina. Sen avaaminen oli taloudellisesti hyvin
kannattava yritys. Ins. Ranta oleili vielä Jäniskoskella »odottaen
töitä», kuten hän sanoi. O.-Y. Peurakoski A.-B. oli siirtynyt myöskin
Penttilälle. 30 tuhatta hevosvoimaa alkaisi ladata ensi keväästä alkaen
myöskin »pommia».
Ensimmäinen aste Imatran rakennustöistä oli valmistuva talven kuluessa,
nimittäin uusi vesiuoma. Sitten alkaisi voimalaitoksen rakentaminen
kuivalle kalliolle. Pato, joka tulisi olemaan suuritöisin ja vaikein osa
koko rakennustyöstä ja oli laskettu saatavan rakennetuksi uudesta
vesiuomasta saatavalla kivellä, osoittautuikin paljon enemmän kiveä
vaativaksi kuin aluksi luultiin ja voitiin olettaa. Erehdys johtui
koskenniskan virheellisestä syvyysmittauksesta.