Taasen tuli Penttilälle lähtö Turusta. Noin vuosi sitten lähti hän
samasta rannasta, mutta miten erilainen olikaan tämä lähtö! Silloin oli
kaikki toiveitten varassa. Nyt olivat jo ensimmäiset pettymyksetkin
tulleet. Silloin ei hänellä ollut muuta läheistä ihmistä kuin äitinsä,
nyt hänellä oli rinnallaan vaimo, jota hän rakasti ja jolta sai
vastarakkautta. Penttilä tunsi ilon aallon kulkevan ylitseen. Hänelläkin
oli joku, joka ajatteli häntä, iloitsi hänen onnistuessa ja
mahdollisesti otti osaa vastoinkäymisiin.
Junassa kertoi Penttilä nuorelle vaimolleen, miten Maaselän asiat ovat.
Avomielisesti hän kertoi, mitä se vaikuttaa hänen taloudelliseen
asemaansa, tai toisin sanoen, että se ei vaikuta yhtään mitään. Mutta
mitä tämä lakko voi vaikuttaa maan taloudelliseen elämään ja mitä se
vaikuttaa rahan kurssiin? On tuskin luultavaa, että lakko pääsee
leviämään puutavara-alalle, sillä onhan syksy, kaikkein epäedullisin
aika lakon teolle sillä alalla. Mutta kuitenkin: rahamme kurssi siitä
voi kärsiä. Ei vielä tunneta Suomen voimanvientimahdollisuuksia. Niitten
tultua tunnetuksi vakaantuu markan kurssi.
Miehille lupaamansa palkan lakkoajalta, luulonsa lakon kestävyydestä,
kaiken kertoi hän nuorelle vaimoilleen. Turusta lähtiessä tunsi Penttilä
vielä mielensä masentuneeksi, mutta mitä edemmäksi ranta loittoni, sen
helpompi oli hänen irtaantua omasta raskaasta itsestään ja antautua
vaimonsa ja toisten matkustajien kevyeen äänilajiin.
Nuoruus on aina nuoruus, tuleepa se myöhemmin tai aikaisemmin. Penttilät
olivat nuoria. Nuori rouva iloitsi kaikesta uudesta, mitä hän näki ja
sai. Penttilä oli tyytyväinen, kun hänen ei tarvinnut mitään kieltää
rakastamaltaan naiselta.
Tukholmaa ja sen ympäristöä kiertelivät nuorikot polttomoottoriautolla.
Berliinissä tahtoi Penttilä kulkea sähköautolla. Hän meni erääseen
suureen liikkeeseen, jossa tiesi olevan myytävänä Maaselän tehtaan
tuotteita. Pyyntöönsä lainata konetta hän sai kieltävän vastauksen.
»Ostakaa nopeasti, sillä nämä loppuvat pian», selitti myyjä.
Hinta oli viisikertainen tehtaan hinta. Penttilä tiedusteli, miksi he
niin paljon nylkevät.
»Tehtaalla on lakko. Emme saa uusia koneita, joten meidän täytyy ansaita
näillä.»
Penttilä pyysi tavata liikkeen johtajaa. Se sallittiin heti.
»Sopimuksessa, jolla olette ottanut myydäksenne sähköautoja, sanotaan,
että hintaa ei saa ylittää määrättyjä prosentteja korkeammalle.»
»Jaa! Herra -- herra -- Penttilä. Sopimusta ei ole. Tehdas sopi
lähettävänsä koneita niin paljon kuin minä myyn. Nyt on tehtaalla lakko.
Minä en saa yhtään uutta konetta. Tietysti minä panen hintaa lisää.
Sopimus on rikki. Ei minua voida mistään syyttää.»
Penttilä on ihmeissään. Jokin nuorukaiskopla Helsingissä päättää, että
ne ja ne tehtaat pannaan lakkoon. Miksi? Herra tiennee. Mutta kuka
kokoaa hedelmät? Saksan juutalainen. Se poika käyttää hyväkseen jokaista
tilaisuutta. Köyhä Suomen kommunistinen työmies kasvattaa
kommunistisilla teoillaan Saksan juutalaiskapitalistia.
Penttilä tahtoi heti saada uuden välittäjän. Hän tiedusteli liikettä,
joka olisi kyllin suuri ja saksalainen. Varmaankin jokin Möller & Co,
ajatteli hän, mutta lopulta saatiin sopimus toiminimi Steinbach
Akt.-Gesellschaftin kanssa. Kauppasuhteen piti alkaa heti, kun tehtaat
alkavat käydä.
Nuoripari matkusti Sveitsin kautta Italiaan. Syksy oli kaikkialla
tulossa. Alpeilla raivosivat ensimmäiset lumimyrskyt. Italiassa tosin
oli vielä lämmin, mutta kolkkoa ja likaisenharmaata. Pohjolan syksyinen
väriloisto puuttui maisemista.
Penttilät halusivat olla kahden. Eivät edes kotimaahan he ilmoittaneet,
minne matkustavat. Ainoastaan kortilla ilmoittivat omaisilleen, missä
olivat olleet.
Tästä heidän salaperäisyydestään johtui, etteivät he tienneet, miten
asiat Suomessa olivat kehittyneet.
Roomassa tapasi Penttilä Steinbach Akt.-Gesellschaftin apulaisjohtajan
ins. Kellnerin. Tai oikeammin Kellner tapasi Penttilän.
Berliinissä oli herännyt kysymys rakentaa Saksaan tehdas, joka
valmistaisi samoja koneita kuin Maaselän tehdas Suomessa. Oli saatava
Penttilän suostumus, sillä hän omisti pääasian, »Suomi»-patentin.
Kellner oli lähetetty neuvottelemaan Penttilän kanssa. Hotellista
hotelliin kuin salapoliisi seurasi sitkeä saksalainen Penttilää.
Roomassa viimein tapasi. Penttilä oli ensin asiaa vastaan. Hän oli
ajatellut rakentaa toisen tehtaan Europpaa varten jonnekin etelämmäs,
mieluimmin Ranskaan. Mutta tarkemmin ajatellen oli Saksa sittenkin
kenties edullisin. Siellä on käytettävissä sentään apuvoimia ja
yritteliäisyyttä enemmän kuin mahdollisesti muissa maissa. Tosin lienee
vaarallista asettaa Saksa täydelliseen johtavaan teolliseen asemaan
naapurimaihin nähden. Mutta joutukoon. On se saanut kärsiäkin viime
vuosikymmeninä. Penttilä saneli ehtonsa. -- »Akkumulaattoreja en anna
valmistaa muualla Europassa kuin Suomessa, muita koneita voitte
aloittaa.» Hän tahtoi rahoittaa perustettavan yhtiön kahdeksi
kolmasosaksi. Johto tulisi olemaan saksalainen. Mahdollisesti muutamia
ammattimiehiä lähetettäisiin Suomesta. Ainoastaan yhden tarkastajan
tahtoi Penttilä pitää ja palkata. Tehdas on rakennettava heti. Penttilä
antaa piirustukset. Tuotteitaan tehdas saa myydä kaikkialle muualle
Europpaan, mutta ei pohjoismaihin eikä entisen Venäjän alueelle.
Kellner lähti suorinta tietä Berliiniin, Penttilät Napoliin ja sieltä
Rivieralle.