Penttilän kihlaus teki suuren muutoksen hänen työtapaansa.
Tätä ennen ei kukaan ollut kiinnittänyt hänen huomiotansa niin paljon,
että hän olisi ajatellut, mitä toinen mahtoi ajatella siitä tai tästä.
Nyt oli asia toinen. Erottaessaan jonkun miehen ajatteli hän aina,
mitähän Alli sanoisi tuosta asiasta, tai ostaessaan jonkin laitoksen
osakkeet laski hän aina, mikä arvo niillä olisi, jos hän lakkaisi
yht'äkkiä niitä käyttämästä, ja jäisiköhän Allille riittävästi elantoon,
jos hän kuolisi.
Kihlajaispäivän iltana otti ukko Rantamäki Penttilän varsin tiukalle
siitä, mitä on se työ, jota tuleva vävy tekee, ja onko se sellaista,
että perhe tulee toimeen. Penttilä teki selvää työstään ja
suunnitelmistaan. Olikin varsin terveellistä, että hän tapasi miehen,
jolle voi huoletta uskoa salaisuuksia ja joka jaksoi kuunnella. Penttilä
puhui nimittäin yhteen mittaan pisimmältä, mitä hän oli milloinkaan
puhunut. Hän puhui kauan siitä, mitä tehdään Sydän-Suomen konepajalla,
minkälaisia työkoneita jo on valmiina, kuinka suuria moottoreja jo
tehdään ja miten pieniä ne ovat kooltaan ja montako hevosvoimaa ne
voivat antaa. Paperille hän piirsi, mitä rakennuksia, kuinka suuria ja
kuinka monta rakennetaan Maaselkään. Hän selitti, missä on
tehdasrakennus ja mitä siinä tehdään, miksi tehdas on rakennettu juuri
Maaselkään eikä muualle. Jäniskosken koskenperkaustyön selosti hän
tarkalleen. Ja miksi Hangon lähelle Tanttilaan on rakennettu suuri
posliinitehdas ja monta muuta seikkaa sai Rantamäen isäntä tietää,
seikkoja, joista monet olisivat maksaneet omaisuuden, jos olisivat
saaneet tietää edes silloin kun Rantamäki.
Penttilä puhui aina »tehdään» ja »rakennetaan», eikä erehdyksessäkään
sanonut että »minä teen» tai »rakennan». Hämäläisen tapa on sellainen.