Suomen Työmies, joka vihdoinkin hallituksen toimesta oli kuudeksi
kuukaudeksi lakkautettu, katsoi etsikkoaikansa tulleen, julkaisi vastoin
lakkauttamiskieltoa punaiselle paperille painetun numeron, kuten
edeltäjänsäkin Työmies, ja julisti kehoituksen: »Kaikille, kaikille,
kaikille! Porvarien valta luhistuu, vapaa työväki ottakoon tehtaat ja
kaikki tuotantolaitokset käsiinsä. Perustettakoon heti työmiesneuvostoja
yli maan. Tuomitkaa sortajanne, porvarit! Niitten on kaikki syy. Eläköön
kommunismi!»
Aika olikin otollinen. Suuri palo syttyi.
Neuvostoja perustettiin ympäri maata. Ainakin kaksisataa
työmiesneuvostoa oli yht'aikaa antamassa määräyksiä, joita kaikkien
kansalaisten tuli totella.
Suomi näytti olevan tuomittu.
Mutta Suomi-äidillä on sellainen turva, johon se hädän hetkellä voi
turvata. Suomi-äidillä on sen oma poika -- talonpoika. Talonpoika
taasen nousi ja järjestys palasi. Kahden päivän päästä oli
sataviisikymmentätuhatta suojeluskuntalaista aseissa. Verisiä
yhteenottoja vältettiin. Ainoastaan Viipurissa täytyi turvautua aseihin.
Vanha Torkkelin linna oli vielä kerran vallattava.
Hallituksellekin ilmaantui taasen selkärankaa. Se antoi määräyksen:
»Tehtaat ovat heti pantavat käyntiin ja käytettävät toistaiseksi,
vähimmässä tapauksessa kaksi viikkoa. Kaksoisraide Riihimäki--Tampere
rakennettava. Suunnitellut koskivoima-asemat Oulun ja Vuoksen joissa
heti aloitettavat.»
Vuoden 1917 kokemuksista oli opittu. Työt pantiin käyntiin.
Eduskuntaa ei kutsuttu koolle.
Sanomalehdistö rähisi kautta linjan: »Hallitus tekee laittomuuksia.»
Mutta hallitus tiesi, että jos tuo kaksisatapäinen jarruttava ja
välikysymyksiä tekevä hallitsijakunta kutsutaan koolle, niin
siitä ei ole kuin vastusta. Odottakoot helmikuuhun, silloin on
heidän aikansa. Nyt tarvitaan työtä, ei suunsoittoa. »Hätä ei lue
lakia!» huomautti sotaministeri, entinen kansakoulunopettaja,
sanomalehdenhaastattelijalle, ja se oli kaikki, mitä hallituksesta
päästettiin julkisuuteen.
Kansan järkevämpi aines hyväksyi hallituksen menettelyn.
Toiset huusivat: »Isänmaan petturit!» Mutta eivät suuret sanat ole
milloinkaan suuta halkaisseet.