Penttilä tiesi, että Atlantin suurissa höyrylaivoissa on sellaisia
matkalippuja, jotka oikeuttavat n.s. loistohytteihin, mutta hän ei
osannut aavistaa, että ne olisivat olleet sellaisia ylellisyyspalatseja.
Pieninkään koneitten jyske ei kuulunut näihin salonkeihin ja
asuinhuoneisiin. Kaikki nykyaikaiset vaatimukset olivat otetut huomioon.
Jokaisessa pukeutumishuoneessa oli sähköllä lämpiävä käherrysrautojen
kuumentajakin. Oma erikoinen palvelija piti huolta tarpeista.
Penttilä aikoi levätä merimatkan vuorokaudet. Se oli erehdys.
Amerikkalaiset pyysivät neuvottelua heti ensimmäisenä aamuna. Se kesti
iltaan asti. Ruokapöydässäkin neuvoteltiin valmistuskoneista,
raaka-aineesta, hinnoista, tehtaan piirustuksista, työtavoista,
valmistusmääristä. Kaiken ottivat amerikkalaiset huomioon. Oma
konekirjoittajatar kirjoitti miltei aina sähkösanomia, jotka
langattomalla lennättimellä lähetettiin Amerikkaan.
Suomessa tapahtui samaan aikaan surullisia asioita. Penttilän
kotimaahansa toimittama suuri dollarimäärä oli tullut suuren yleisön
tietoon, suuren yleisön, joka käytti tätä tietoa omaksi tappiokseen.
»Hallitus on onnistunut saamaan 100 miljoonan dollarin pitkäaikaisen
lainan.» Tällainen oli ensimmäinen uutinen. Ruotsalaiset lehdet sen
ensin julkaisivat. Ei päästy tutkimuksillakaan selville, mistä ne olivat
tiedot saaneet. Pahoiteltiin vain ja valiteltiin hallitusrakennuksen
hataroita seiniä, koska niitten läpi voi kuulla asioita.
Ulkomaan rahan kurssin nopea nousu oli kyennyt kaatamaan yhden pankin.
Ja nopea lasku kaatoi kolme. Kukaan ei voinut niiden asioita järjestää.
Konkurssit olivatkin loistavia. Koko Suomen liike-elämä natisi
liitteissään. Hinnat laskivat pitkin linjaa.
Oli tosin tiedossa, että suomalaisella rahalla keinotellaan, mutta
kukaan ei uskonut, että Suomessa olisi niin paljon ulkomaista rahaa.
Varsinkin helsinkiläiset pankkiirifirmat, ja niitten etunenässä
juutalaisten omistamat, omistivat meikäläisiin oloihin verraten suuria
summia.
Suomen markka kohosi noin 50 %:lla yhtenä päivänä. Suomen Pankki yritti
näin jyrkkää nousua estää, mutta liike-elämä oli jo sotavuodet ollut
epäterveellisen keinottelun pohjalla ja hermostuneisuus oli niin suuri,
että tätä heikkoa varoitusta ei kuultu eikä ymmärretty. Pankit,
pankkiirit, kauppiaat, keinottelijat, yksityiset -- kaikki halusivat
vain myydä hallussaan olevan ulkomaisen rahan. Suomen Pankin täytyi
painaa kurssia.
Tästä kaikesta ei Aapeli Penttilä tiennyt mitään. Hän vain laski,
piirusti ja puhui suunnitelmistaan amerikkalaisille ostajilleen, väliin
aina lepuuttaen ja oikaisten kieltään. Sillä suomalaisen, ja eritoten
hämäläisen, luonnostaan kankea kieli oli taittua, kun sitä yritti
vääntää englanninkieleen ja vielä vaikeampaan amerikkalaiseen
murteeseen. Jotenkuten tultiin toimeen, käytettiin niin paljon kuin
suinkin käsiä, numeroita ja piirustusta. Säästettiin sanoja.
Valtameri jättiläinen piirsi horjumatta vakoaan liikkuvaan elementtiin.
Laivalla elettiin ikävän pelossa. Huvitteluun tottuneet ihmiset eivät
tahtoneet tavoistaan luopua hetkeksikään.
Kolme loistohyttien matkustajaa eivät ottaneet osaa toisten ilonpitoon.
Uteliaat naismatkustajat tiedustelivat kapteenilta syytä siihen.
Kapteeni vuorostaan tiedusteli, onko herrojen ikävä vai mikä lienee
syynä, kun eivät ota osaa seuraelämään.
»Meillä ei, ikävä kyllä, ole siihen aikaa», vastasi mr Hoover.
Kapteeni tyytyi saamaansa selitykseen.
Laivan langattoman sähkölennättimen virkamiehet tiesivät näistä
salaperäisistä matkustajista enemmän. Vanhin heistä mainitsi toimessaan
lähettäneensä kaikenlaisia sähkösanomia, rakkaudentunnustuksia, rukkasia
ja myönteisiä vastauksia, mutta kokonaisia tehtaan yksityiskohtaisia
rakennussuunnitelmia ei hän ennen ollut lähettänyt.
* * * * *
Suomessa menivät asiat yhä hullummin. Markan nousu ulkomaan rahoihin
verrattuna alkoi vaikuttaa: tavaranhintojen laskua. Ostohalu lakkasi.
Kukaan ei ostanut mitään, odottaen vielä suurempaa laskua.
Romahduksia tuli. Viisi maan suurinta tukkuliikettä lakkautti maksunsa.
Osuusliikkeitten tilasta oli liikkeellä mitä hurjimpia historioita.
Neljäntenä päivänä tuon tuhoatuottavan uutisen julkaisusta kumottiin
virallisesti huhut ulkomaan lainan saannista. Se tuli liian myöhään.
Epätietoisuus kasvoi. Yksi ja toinen tieto tuli julkisuuteen.
Hallitus oli suorittanut Saksalle menevän apukorvauksen dollareissa.
Armeijan tarvetilaukset olivat suoritetut -- dollareissa. Kansainliiton
jäsenmaksu oli suoritettu myöskin dollareissa. Siinä tietoja, joita ei
kumottu eikä voitu kumota.
Suomen rahamiehet ja suurpankkien johtajat allekirjoittivat »avoimen
kirjeen», jossa kehoitettiin levollisuuteen ja olemaan uskomatta
epämääräisistä lähteistä peräisin olevia huhuja. Odotettiin
rauhallisempia päiviä -- ja erehdyttiin.
Viidennen päivän aamuna saapuu tieto, että rahamme kysyntä New Yorkissa
oli kasvanut ja sen arvo noussut, joten viimeinen noteeraus oli 100 mk:
5 dollaria.
Se oli kuin viimeinen naula suomalaisen liike-elämän ruumiskirstuun.
Kymmeniä maamme tehtaita suljettiin. Ilmoitettiin varastojen olevan
valmiita tuotteita täynnä. Tukkukauppiaat yrittivät peruutella
tilauksiaan. Samaan aikaan he mobilisoivat kaikki konttoristinsa
kauppamatkustajiksi. Myyminen oli nyt heidän tunnuslauseensa.
Vähittäiskauppiaat olivat tukalassa asemassa. Toisaalta täytyi heidän
pitää kiinni ostajista, olla heille kohteliaita, toisaalta päästä eroon
maanvaivana liikkuvista kauppamatkustajista ja olla mitään ostamatta.
Maataloustuotteitten hinnat laskivat alle puolen tuotantokustannuksista.
Maataviljelevä väestö oli kenties toivottomimmassa asemassa. Sopimukset
työväen kanssa ovat vuoden kestäviä, jotavastoin tuotteitten hinnat jos
mitkään ovat päivän noteerauksesta riippuvat. Tämä koskee pääasiassa
karjantuotteita eli maataloustuotteiden sitä osaa, josta maamies saa
käyttörahansa.
Työttömien luku lisääntyi hirveästi. Sota-aikana suuriin tuloihin
tottunut työväki oli heti toivottomassa tilassa.
Sanomalehdistö rajoittui ensimmäisinä päivinä julkaisemaan ainoastaan
uutisluontoisia pätkiä taloudellisesta romahduksesta.
Ensimmäinen johtava kirjoitus oli Helsingin Sanomissa. Siinä koetettiin
hakea syytä ulkomaisesta keinottelusta. Syyte hallituksen osallisuudesta
torjuttiin jyrkästi. Hallituksessa olivat keskustan miehet.
Ruotsalaiset lehdet heti yksimielisesti puhalsivat pasuunaan:
»Hallituksen kykenemättömyyden syy.»
Uusi Suomi valtioviisaasti ei sanonut vielä mitään, vaan vaati
moratorion julkaisemista ja tuontikieltoa.