Jokainen muistan vielä ne hirmuiset rettelöt ja kapinat, joista syttyi
1877-1878 vuosien sota Balkanin niemimaalla, kun nuo pienet
ruhtinaskunnat Herzegovina, Bosnia, Montenegro, Servia ja Bulgaria
olivat nousneet kapinan, vapauttaaksensa itseänsä Turkkilaisten
järjettömän sorron ja väkivallan alta. -- Turkkilaiset olivat
voittaneet servialaiset ja sekä tulella että miekalla hävittäneet koko
seutuja Bulgariassa autioiksi. Silloin Venäjä pakotti Turkin
rauhasovintoon Servian kanssa ja suostutti kaikki Euroopan vallat
yhteiseen neuvotteluun, miten nuot alinomaiset sortamiset sekä niistä
syntyvät kapinat ja verenvuodatukset Turkinmaalla saataisiin
estetyiksi.
Valtain lähettiläät laittoivat yhteisen ehdotuksen Europan yhteisen
peräänkatsannon alle asetettavista parannussäännöistä, jonka he
esittivät Turkille, mutta tämä kielsi jyrkästi, luottaen Englannin
silminnähtävään häilyväisyyteen. Koko asia siis nyt olisi rauvennut
mitättömäksi ja kristittyin tila jäänyt Jumala tiesi kuinka kauaksi
aikaa vielä parantamatta. Muut vallat tyytyivät sultaanin tyhjiin
lupauksiin eivätkä tahtoneet ankarampiin pakoituskeinoihin ryhtyä.
Venäjän Keisari Aleksander II:nen teki toisin. -- Samalla aikaa myös
osa Venäjän armeijasta laitettiin sotakuntoon ja lähetettiin
Bessarabian Turkin rajalle. Hänen Majesteettinsa matkusti armeijan
luokse, piti joukkojen katselmuksen Kischinev'issä Huhtikuun 23:na
päivänä 1877 ja ilmoitti heille sodan olevan tarjona. "Vastenmielisesti
lähetän teidät sotaan, lausui hän; minun on vaikea vuodattaa teidän
vertanne, joka on minulle kallis, siksi olen viivytellyt sotaa niin
kauan kuin mahdollista, mutta kun nyt Venäjän kunnia on vaarassa, olen
varma että me kaikki viimeiseen mieheen sitä puolustamme. Jumala olkoon
kanssanne!"
Seuraavana päivänä menivät Venäjän armeijat kolmessa joukossa rajan
yli.
Elokuun lopulla lähti Pietarista koko Venäjän kaarti, 35,000 miestä
valittua väkeä.
Suomen kaartipataljoonakin sai tervetulleen käskyn lähteä sotaan
Venäjän kaartin kanssa.
Elokuun 3:na päivänä julistettiin Suomen kaartille, Keisarin lähettämä
sähkösanoma, jossa käskettiin pataljonan valmistautua sotakuntoon.
Samana päivänä vietimme Keisarinnan korkeata nimipäivää, jonka johdosta
meillä oli jumalanpalvelus pataljonan kirkossa. Tultua kirkosta
kasarmin pihalle ja asetuttua riveihin tuli pataljonan komentaja
vapaaherra Ramsay ja lausui: "toivokaamme onnea Keisarinna Marialle
hänen korkean nimipäivänsä johdosta, hurraa!"
Innokkaat hurrahuudot kaikuivat riveistä; soittokunta soitti
keisarihymnin.
"Toiseksi," vapaaherra Ramsay lausui, "on minun ilmoitettava teille
että Keisari on armossa tahtonut määrätä Suomen kaartinpataljonan
valmistautua sotakuntoon, mitä pikemmin sitä parempi." Kaikkialla,
voimakkailla hurrahuudoilla tervehdimme tätä soturille tervetullutta,
iloista käskyä. Kasarmin avonaiset akkunatkin ilmestyivät hurraavia
sotureita täyteen ja myrskyn tapainen hurraaminen kesti kauvan aikaa,
päälliköiden lähdettyäkin. Jokainen soturi tunsi pyhän velvollisuuden
tunnon käydä miehuudella puolustamaan kristinuskoa ja muinaista
esi-isäimme voittamaa sotakunniaa.
Elokuun 3:nen päivän jälestä ruvettiin kaartin pataljonassa tehokkaisin
toimiin. Hevosia ostettiin ja kuormastoa varustettiin, sotamiesten
pestaajia (värvääjiä) lähetettiin useammalle taholle Pohjanmaalle,
Hameeseen, Savoon ja Karjalaan. Virtanaan tulvasi miehiä joka taholta.
Oltuani Hämeessä 4 päivää toin sieltä mukanani 20 vahvaa miestä.
Samalla sanoin jäähyväiset vanhalle äidilleni ja tuttavilleni, jotka
kyynelsilmin puristivat kättäni, ajatellen että ehkä viimeisen kerran
näkisimme toisiamme. Sydämellisesti liikutettuna lupasin palata
jälleen, jos Jumala niin sallisi, käytyäni ensin Konstantinopolissa.
Harjoitus alkoi: opetettiin käännöksiä, marssia, kivärin opastusta ja
ampumista, kaikki rauhanaikaiset "seremonit" jäivät teettämättä.
Koko Elokuun kesti ahkeraan nuorten sotamiesten opetusta ja kuormaston
varustamista.
Syyskuun 3:na päivänä valmistivat Helsingin kaupungin asukkaat meille
jäähyväis-päivällisen. Kaartin uuteen maneesiin oli asetettu pitkiä
pöytärivejä ruokineen ja herkkuineen, viinaa, punssia ja oluttynnyriä
oli ladottu jalaksille ja peitetty viheriäisillä seppeleillä, niistä
joka mies sai laskea mielinmäärin ja katsoa lasin pohjaan soturille
siihen aikaan käytettyyn tapaan. Pidettiin siellä kauniita puheitakin,
keisarille, isänmaalle ja soturien oikeasta tarkoituksesta. Soittokunta
soitti koko atria-ajan ja hurrahuudot kaikuivat ehtimiseen, kunnes
vihdoin juhla lopetettiin ja menimme jokainen tavallansa kasarmiin
levolle.
On syyskuun 6:s päivä.
Suomen kaartipataljonan kasarmissa on tavallista vilkkaampi liike, jo
varhain aamulla käy jommoinenkin huuto ja hälinä. Ratsuja satuloitaan
ja kuormahevosia valjastetaan täydennettyjen kuormien eteen, kaikki
todistaa matkaanlähtöä. Miehistö on vielä asuinhuoneissaan täydennellen
laukkujaan (rensselejään) sekä hääräten yhtä ja toista. Laukkuihin
pannaan ensin kaikki "ruunun tavara", sitten katsellaan, eiköhän tuonne
vielä mahtuisi jotain muuta, niinkuin esimerkiksi "Tasku-Matti" (ja
"sakuskaa", syötävää), joka on kaikille matkustaville suotuisa
matkatoveri ja erittäin soturille sotaan lähtiessä, kauaksi rakkaasta
isänmaastaan.
Sen jälestä tarkastetaan kivärit, vedetään hanat ylös jonkun kerran ja
laukaistaan tyhjiltään, jutellen keskenään: "kuinkahan monta
Turkkilaista minä tuolla tapan, koskahan ensi kerran punapäitä nähdään,
ja kyllä nyt Turkkilaiset selkäänsä saavat, koska sinne suomalaisiakin
viedään" j.n.e.
Kello 6 aamulla huudettiin pukeumaan ja tulemaan valmiina etukäytävään,
jossa Vääpeli jakoi miehet plutoniin, osastoihin ja ruotuihin sekä sen
jälestä vei valmiina kasarmin pihalle. Upserit tulevat, tervehtivät
miehiään ja toivottavat onnea matkalle. Kun kaikki olivat kokoontuneet
kasarmin pihalle, mentiin kasarmitorille ja asetuttiin komppanioin
neliö-kolonnaan. Samalla aikaa oli sinne myös kokoutunut väkeä oikein
tungokseen, siinä oli soturien vaimoja, morsiamia, tuttavia ja muita
uteliaita. -- Naispuolisille tuttaville tämä hetki näytti olleen
jotenkin katkera, kun ajattelivat eroa armaistansa, kukaties iki
pitkiksi päiviksi.
Sen jälestä kun komppaniat olivat asettuneet paikoilleen tuli
pataljonamme pappi, pastori Rancken ja asettui lipun juurelle, jolloin
komentaja komensi: kypärit rukousasentoon, lakit päästä; ensin
veisattiin virsi: Linnan' luja on Jumal' taivast' j.n.e., jonka jälestä
pastori piti sydäntä liikuttavan rukous- ja hyvästijättö-saarnan, jota
hartaudella jokainen kuunteli. Rukouksen lopetettua lähdettiin
marssimaan kaupungin läpi, ensin Fabianin- sitte Esplanadin- ja viimein
Mikonkatua rautatien torille. Raikkaat hurrahuudot riemahtivat vähän
väliä kolonnasta sen marssiessa kaupungin läpi ja miekat sekä painetit
välähtelivät kauniisti aamu-auringon ihanassa valossa. Kansa, jota on
akkunoissa ja kahden puolen katuja, heiluttelee nenäliinojaan ja mitä
kullakin sattuu käsillä olemaan, sotureille jäähyväisiksi.
Tultuamme rautatien torille oli sekin väkeä täpötäynnä. Venäläisiä
soturia soittokuntineen oli myös saattoväen joukossa, hurraten ja
soittaen hekin lähtemisemme kunniaksi. Teaterein soittokunnat myöskin
olivat meidän lähtöämme läsnäolollaan kunnioittamassa, soittaen
kauniita lähtömarssia.
Miehistön jaettua vaunu-osastoihin, tuli aika astua vaunuihin.
Otettuamme viimeiset jäähyväiset, astuimme niinkutsuttuihin
"härkävaunuihin". -- Pilli viheltää, juna lähtee liikkeelle, kansa
huutaa liehuttaen lakkejaan ja nenäliinojaan: eläköön Keisari, eläköön
Suomen kaarti ja onnea heille sodassa. Mekin puolestamme hurrasimme
"härkävaunuissa" aikalailla, heiluttaen lakkejamme valkoisine
päällystöineen, ovien raoista ja ilmarei'istä. -- Juna kiihoittaa
kulkuaan eteenpäin ja näin poistumme armaasta isänmaastamme
tietämättömiksi ajoiksi.
Edellämainitun päivän ehtoolla k:lo 6 saavuimme Viipuriin, jossa
kaupunkilaiset meitä kestitsivät mainion suurilla piirakoilla;
tarjottiin myös silli, pullo olutta ja pieni mytty sikaria mieheen.
Mainittu piirakka kesti monella soturilla aina Etelä-Venäjälle, sekä
sikareista kuulin vielä Tonavalla lausuttavan: Huomenna poltan
viimeisen Viipurin-sikarini.
Astuessamme junaan takaisin toivottivat Viipurilaiset meille onnea
matkalle huutaen hurraata junan hiljalleen lähtiessä asemahuoneen
etusillan äärestä. Osanotto näkyi olleen erittäin sydämellinen.
Syyskuun 7:nä päivänä saavuimme Pietariin, jossa meidät majoitettiin
Kirassierien manesiin. Pietarissa saimme vielä kohdata viimeisiä
tuttaviamme, jotka kohtelivat meitä sangen hyvästi ja ystävällisesti.
Täällä ollessamme luki vääpeli erään hyväntahtoisen maamiehemme jalon
ja pontevan hyvästijättö kirjeen (se oli oikeastaan aivottu Helsingissä
luettavaksi, ennen lähtöä, vaan ei keritty); se kuuluu seuraavasti:
"Sotilaat! Veljet!
"Käsky on tullut, aika joutunut jättääksemme se maa, joka meidän on
nähnyt syntyvän, ja lähteäksemme Venäjän vallan suuren voiman kanssa
sotimaan mahomettilaisia, Turkkilaisia vastaan, jotka ovat sortaneet
meidän osaveljiämme kristillisessä uskossa.
"Koska kaikkivaltias on suonut että meidän isänmaa on yhdistetty
Venäjän valtakuntaan, ja tällä vallalla on tuo korkea tehtävä suojella
Balkanin niemen ja yleensä Itämaan kristittyjä väärän profetan
Mahometin vimmatun lahkokunnan kiukulta, niin tuntekaamme mekin pyhäksi
velvollisuudeksemme ja katsokaamme suurimmaksi kunniaksemme olla
rakkaan kotimaamme edustajina ja uhrina, jonka meidän kansamme tuopi
omasta lihastansa ja verestänsä, ollaksensa avulias tuon korkian
tehtävän täytäntöön ja osallinen sen voiton kunniaan, joka niin
kallista tehtävää on aikanansa välttämättömästi seuraava. Johonkin
määrään vastataksemme niin korkeaan tarkoitukseen kuin nyt sanottu on,
vaaditaan meiltä itseltämmekin suuria uhrauksia. Mitä rakkahinta ja
kallihinta ihmisellä on, se täytyy meidän jättää ja lähteä
tietämättömiä kohtaloita kohden. Matkamme on pitkä ja vaivaloinen.
Meillä on oleva monenlaista kärsittävänä, nälkää, janoa, kipua, vilua,
kuumuutta, sodan kamppauksia, veren vuodatuksia, vihollisen raakuutta
ja lepokammio vieraalla maalla kaukana kodistamme. Sanalla sanottu: me
kastetaan tulikasteella. Mutta kuin tiedämme lähtemisemme painavan
tarkoituksen, niin kernaasti jätämmekin Jumalan haltuun vaimot ja
lapset, vanhemmat ja sukulaiset, ystävät, kansalaiset ja isänmaan ja
lähdemme, velvollisuudellemme kuuliaisina, vanhurskaita tuomioita
täyttämään. Kaikessa tässä on meidän järkähtämättömänä turvanamme
Jumala, sotajoukkojen Haltia ja Herra, johon uskaltaen kaikki voitamme
ja jonka tykö myös kotimaahan jääneitten omaistemme ja kansalaistemme
rukoukset meidän edestämme nousevat, sekä myös on meillä
lohdutuksenamme se tieto, että isänmaa ei unhota niitä, jotka meidän
kaatumisemme kautta kadottavat isän, puolison, vanhan päivän turvan,
rakastetun, ja että, jos Herra on sen hyväksi nähnyt ett'emme
palajaisi, on muistomme siunattu ja sen kautta myös se paikka, jossa
leposian saatuamme saamme levätä. Jos taas joku palajaa kotimaahansa
vaatteet kuluneina, jäsenet katkottuina tahi lävitse ammuttuina, niin
tämä, joka hänessä näkyy, ei muuta ole kuin oikian sotilassielun
näkyväisiä kaunistuksia.
"Sotilaat, veljet! Rukoilkaamme Jumalaa ett'emme millään velttoudella
kadottaisi sitä kunniaa, jonka urholliset esi-isämme ovat Suomen
sotajoukolle hankkineet, kuin he entis-aikoina taistelivat Pommerissa,
Breitenfeldissä, Würzburgissa, Lech'in virralla, Lyzenissä, Narvassa,
Puolassa, Pultavassa, Isossakyrössä, Lappeenrannalla, Porrassalmella,
Siikajoella, Revonlahdella, Lapualla, Oravaisissa, ja kuka osaakaan
luetella kaikki ne paikat, jossa he voittivat ikuisia seppeleitä,
vaikka heillä oli vaivojakin kärsittävänä, palelivat, näkivät nälkää ja
voittivat myöskin.
"Esi-isäimme hautakummut puhuvat nyt meille ja koko kansallemme.
Ottakaamme siitä mielen vahvistusta, miehuutta ja rohkeutta!
"Muistakaamme että velvollisuuttamme tehdessämme todella saamme Jumalan
suojelusta, sillä velvollisuuden tekeminen on hänen otollinen
palveluksensa. Hän antakoon meille turvan vaaroissa, voiton
sotatantereella ja armon kuolemahetkellä. Hän aina pitäkäämme
sydämmessämme ja itsemme Hänen vanhurskautensa aseina, niin kaikki
menestyy."
Syyskuun 8:na päivänä kello 12 päivällä lähdimme Kyrassierien manesista
marssimaan Varssovan rautatien-asemahuoneelle. Täälläkin katselivat
uteliaina Pietarin asukkaat muukalaisia veljiään, jotka voitolle tahi
kuololle vihittyinä olivat lähdössä puolustamaan kristinuskon, oman
maan ja kunnian pyhää asiaa. Kello 2 j.pp. astuimme junaan, ja jätimme
tuon Pietarin suuren jättiläiskaupungin kaikkine kauneuksineen
taaksemme. Junamme piirsi eteenpäin hyvällä vauhdilla.
Syyskuun 9:nen päivän aamulla pysähdyttiin muutamaksi tunniksi
Dünaburg'in kaupunkiin, jossa meitä kestittiin tuolla maukkaalla
tuoreella kaalikeitolla.
Syyskuun 10:nen päivän aamulla saavuimme Vilnan kaupunkiin, jossa
arvoisien porvarien puolesta oli meille laitettu pulska
puolipäivällinen, jonka ohessa myös tarjottiin viinaa ja teetä. Muun
lystin päälle piti Vilnan kenraali-kuvernööri meille venäjän-kielisen
reiman puheen, tietysti jutellen asian tärkeästä merkityksestä, jonka
toimeen-panemiseksi mekin olimme liikkeelle lähetetyt. Neljän tunnin
kukuttua jatkoimme matkaamme samaan suuntaan, kunnes tulimme
Martinshantschin pysäyspaikalle, jossa seisahduimme noin pariksi
tunniksi. Tästä läksimme tietysti eteenpäin, siksi että saavuimme
Bjelostockin kaupunkiin kello 10 j.pp. Täällä saimme väliaikaiseksi
asunnoksemme erään tykkiväen kasarmin.
Syyskuun 11 päivänä vietimme edellämainitussa kaupungissa
juhlallisesti jumalanpalveluksineen, jalomielisen hallitsijamme
keisari Aleksander II:sen nimipäivää. Täällä oli myös maamme
kenraalikuvernöri kreivi Adlerberg meitä tervehtimässä. Hän esitteli
jumalanpalveluksen päätettyä puheessansa eläköön-maljan sekä keisarille
että isänmaallemme, johon me vastasimme raikkailla hurrahuudoilla ja
soittokunta soitti keisarihymnin, ja isänmaamme maljan esiteltyä
"Maamme". Sen jälestä ryyppäsimme h. ylh. tarjooman viinaryypyn. Ei
h. ylh. myöskään unohtanut onnen ja menestyksen toivottamista meille
suureen ja vaikeaan edesottamiseemme. Hän käsitti sangen hyvin, kuinka
läheisessä yhteydessä me olimme maamme ja kansalaistemme suhteen.
Kaupungista ei ole mitään erittäin mainittavaa, paitsi että kauniit
juutalaisneidet vetivät puoleensa meidän poikain tarkkaa
huomaavaisuutta.
Syyskuun 12 päivän ehtoolla lähdimme Bjelostock'ista ja jatkoimme
matkaamme eteenpäin, poiketen Kovel'in pysäyspaikkaan, jossa myös
saimme ruokaa. Tästä matkustimme aina eteenpäin monen tuntemattoman
paikan ohitse.
Syyskuun 13 päivänä saavuimme Schmerinkon pysäyspaikalle.
Tänne tuli myös keisarilta sähkösanoma, vastaukseksi siihen
onnittelu-sähkösanomaan, jonka pataljonamme päällikkö lähetti
keisarille Bjelostock'ista hänen korkian nimipäivänsä johdosta.
Keisarin sähkösanoma oli seuraava:
"Ilmoittakaa minun sydämelliset kiitokseni kunniakkaalle Suomen
kaartille. Minä olen varma siitä, että tämä pataljona tässä,
niinkuin edellisissäkin sodissa, kaunistaa lippunsa suurimmalla
kunnialla.