Niinkuin kaksi suurta lasta,
joiden sielussa vain puhdas sävel soi,
käsi kädessä me istuimme sen illan,
lauloimme sen laulun, jot' ei laulaa voi.
Lauloimme sen mykän laulun,
joka vielä sielussani värähtää;
kaksi nuorta kättä illass' yhtyneinä,
aina, aina tämä kuva muistiin jää.
Miksen kuiskannut ma silloin,
kuinka kerran, kerran vain voi rakastaa
niinkuin syntyä ja elää saa vain kerran,
niinkuin poijes täältä kerran kuolla saa!