Tähtien tuikkiessa lähti Beau-Siten tanssiva osa helisevissä reissä
lumen poikki Métropolen tanssiaisiin. Matka ei ollut pitkä, mutta
kyllin pitkä osoittaakseen turkikset riittämättömiksi kahdenkymmenen
asteen vuoristopakkasessa ja myöskin kyllin pitkä saattaakseen
seurueen tekemään sellaisen yleisen lopullisen sopimuksen, että sen
oli esiinnyttävä kylmästi ja kriitillisesti Métropolen kullatuissa
saleissa. Huhu kertoi kapteeni Deverax'n saapuneen, ja jokainen
oli sitä mieltä, että hän oli varmasti sietämätön tolvana, paitsi
kreivitär Ruhl, joka ei koskaan käyttänyt tulvana virtailevaa outoa
englanninkieltään puhuakseen kenestäkään pahaa.
Métropolen kullatut salit olivat todellakin suurenmoisia. Hotelli oli
epäämättä isompi kuin Beau-Site, uudempi, rikkaammin sisustettu. Sen
asujamet olivat myöskin mahtavia käytökseltään, joka ärsytti toisia,
mutta jolle ei mahtanut mitään. Sen vuoksi Beau-Siten vieraiden
täytyi liikkuessaan edes ja takaisin noiden kristallikruunujen alla
tyytyä vain pysymään ylpeän välinpitämättöminä. Nellie esimerkiksi ei
mitenkään kyennyt siihen. Eikä Denrykään suoriutunut siitä hyvin. Joka
tapauksessa Denry sai kerran lyödyksi hyppysille rouva Clutterbuckin
hääräilevää serkkua.
"Kapteeni Deverax on saapunut", sanoi viimeksi mainittu. "Hän tuli
kovin myöhään. Hän tulee saliin tuossa tuokiossa. Me panemme hänet
johtamaan kotiljonkia."
"Kapteeni Deverax?" tiedusti Denry.
"Niin. Olettehan kuullut meidän puhuvan hänestä", sanoi serkku
loukkaantuneena.
"Mahdollisesti", virkkoi Denry. "En muista sitä."
Kuullessaan tämän lyhyen keskustelun tunsivat Beau-Siten kohortit, että
Denryssä heillä oli lupaava sankari.
Denryä odotti kuitenkin harmillinen yllätys.
Hissi laskeutui, ja työntäen omituisesti molemmin käsivarsin sen
kaksoisovea, ikäänkuin pantomiimihaltia esiintyessään lumotusta
linnasta, siitä astui uljaasti ulos pitkä laiha mies lähestyen
seuruetta teeskennellyn sirosti. Mutta ennenkuin hän ennätti seurueen
luo, hyökkäsi joukko nuoria naisia häntä kohti ikäänkuin aikoen
tehdä itsemurhan hirttäytymällä hänen kaulaansa. Hänellä oli yllään
frakkipuku yksityiskohdiltaan niin virheetön, että se olisi vetänyt
vertoja yksinpä päätarjoilijankin asulle. Ja vasemmassa silmässä
hänellä oli monokkeli. Juuri tuo monokkeli sai Denryn hätkähtämään.
Parin silmänräpäyksen ajaksi hän sai karkoitetuksi tuon tunnelman.
Mutta tarkastettuaan vielä kaksi silmänräpäystä hän totesi epäämättä,
että se oli sama monokkeli kuin taanoin junassa. Ja Denryssä heräsi
pahoja aavistuksia...
"Kapteeni Deverax?" huudahtivat useat äänet.
Nuorten ja kypsyneiden kaunottarien tapa tarrautua kapteenin ympärille,
joka oli iältään neljäkymmentä (eikä edes kauniskaan), oli todellakin
kerrassaan merkillistä Hôtel Beau-Siten miehisestä väestöstä. Yksinpä
venäläinen pikku kreivitärkin liittyi heti häneen. Ja arvonimensä,
seurustelutarmonsa ja persoonallisen erikoisuutensa perusteella hän
pääsi luonnollisesti voitolle muista.
"Tunnetko hänet?" kuiskasi Denry vaimolleen.
Nellie nyökkäsi. "Hän näyttää verraten mukavalta", hän sanoi arastellen.
"Mukavalta!" toisti Denry. "Hän on aika aasi, koko mies!"
Ja enemmistö Beau-Siten joukkoa yhtyi Denryn tuomioon joko sanoin tai
elein.
Kapteeni Deverax tuijotti tiukasti Denryyn; sitten hän hymyili
epämääräisesti ja virkkoi venytellen: "Halloo! Mitä kuuluu?"
Ja he pudistivat toinen toisensa kättä.
"Tunnette siis hänet", mutisi joku Denrylle.
"Tunnenko hänet?... Pienestä pitäen."
Kysyjä vainusi pilaa, mutta se teki häneen jonkinlaisen vaikutuksen.
Oli varsin merkillistä, että vaikka Denry pitikin kapteeni Deverax'ta
papukaijana, ei hän kuitenkaan voinut olla tuntematta lievää
tyytyväisyyttä sen johdosta, että he olivat tavallaan tuttavia...
Ihmissydämen mysterioita!... Hän toivoi vilpittömästi, ettei olisi
keskustellessaan junassa kapteenin kanssa puhunut varemmista
Sveitsin-matkoista. Se oli vaarallista.
Tanssiin tuli hilpeyttä ja hauskuutta, joka oikeuttaa tanssiaiset
pitämään itseään onnistuneina. Kotiljonki muodostui aivan
suurenmoiseksi kapteeni Deverax'n johdolla. Illan kuluessa kapteeniin
kohdistettiin kymmenittäin loukkaavia nimityksiä, mutta kenenkään
vastaan sanomatta oltiin yhtä mieltä siinä, että mitä hyvänsä hän
olisikaan tehnyt kevyen prikaatin etunenässä Balaklavan luona, niin
kotiljonkien johtajana hän oli pelottava. Moni herroista tuntui
kuitenkin väittävän, että jos mies, joka _on_ mies, johtaa kotiljonkia,
ei hänen pitäisi johtaa sitä liian hyvin, ellei tahdo käydä narrista.
Loppupuolella, kuuman keiton aikana, tapahtui onnettomuus. Denry oli
tietänyt, että niin kävisi.
Kapteeni Deverax jutteli kunnioittavasti kuuntelevalle Nellielle
maisemasta, kun kreivitär saapui paikalle lautanen kädessä.
"Ei, ei", vastusteli kreivitär. "Minä puolestani vihaan teidän
vuorianne. Minä olen syntynyt arolla, missä kaikki on lakeata --
lakeata! Vuoret tukahduttavat minut. Olen täällä vain lääkärini
määräyksestä. Nämä vuoret hermostuttavat minua."
Hän kohautti olkapäitään.
Kapteeni Deverax hymyili.
"Teidän laitanne on samoin, eikö totta?" hän sanoi kääntyen Nellien
puoleen.
"Ei suinkaan", sanoi Nellie yksinkertaisesti.
"Mutta miehenne kertoi minulle tuonoin, että kun te olitte Genevessä
pari vuotta sitten, niin Mont Blancin näkeminen -- tuota noin --
kiusasi teitä."
"Mont Blancin näkeminen?" änkytti Nellie.
Jokainen tajusi, etteivät hän ja Denry olleet koskaan ennen käyneet
Sveitsissä ja ettei heidän avioliittonsa todellakaan ollut kuukautta
vanhempi. "Te käsititte minut väärin", sanoi Denry töykeästi. "Vaimoni
ei ole käynyt Genevessä."
"Niinkö!" venytteli kapteeni Deverax.
Tuo "niinkö" sisälsi niin suuren määrän salaviittauksia, ylenkatsetta
ja ylpeätä huvia, että Denry punastui, ja nähdessään miehensä posken
Nellie punastui kilvan tämän kanssa ja voitti hänet helposti. Ihmisistä
tuntui siltä, että joko Denry oli puhunut kapteenille puita heiniä tai
ollut naimisissa ennenkin, Nelliensä tietämättä, ja viettänyt Genevessä
hauskoja päiviä. Tilanne oli kiusallinen, vaikka se raukenikin
itsestään lyhyessä ajassa. Se tuotti häpeätä Beau-Sitelle. Se merkitsi
tappiota Hôtel Beau-Sitelle (joka oli frangin verran halvempi päivässä
kuin Métropole) ja voittoa tuolle papukaijalle. Syy oli yksinomaan
Denryn. Mutta hän sanoi itsekseen:
"Kyllä minä vielä maksan tuolle jussille."
Kotiin ajettaessa hän pysyi äänetönnä. Reissä, joissa ei ollut
kreivitärtä mukana, oli pääasiallisena keskusteluaiheena se, että
kapteeni oli hakkaillut suunnattomasti kreivitärtä ja että siitä näytti
tulevan varma juttu.