Nellie oli ilmoittanut yllätyksen odottavan Denryä, kun tämä astui
taloon; mutta vaikka tämä osoittausikin merkilliseksi ja onnistuneeksi,
ei se kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen yllätykseen, mikä
herra Cotterillilla oli varattuna Nellielle, tämän äidille, Denrylle,
Bursleyn kaupungille ja erinäisille henkilöille pitkin maata.
Rouva Cotterill saapui hysteerisenä häiritsemään Denryn ja Ruthin
kaksinpuhelua. Päättäen toimeliaista käsistä, jotka eivät tällä
kertaa levänneet siivosti toinen toisensa päällä, vaan pyörivät mitä
eriskummallisimmin hänen päänsä vaiheilla, oli täysin selvää, että
rouva Cotterill oli joutunut peräti tavattoman mielenliikutuksen
valtaan.
"Se on noiden saarnamiesten syy -- lopultakin! Tiesin, että niin
kävisi! Se on kokonaan noiden saarnamiesten syy! Ne eivät tahdo jättää
häntä rauhaan, ja nyt se on tehty."
Sen verran rouva Cotterill. Hän vaipui tuolille. Hänellä ei ollut enää
pienintäkään häpeän tuntoa, hän ei välittänyt vähääkään siitä, mikä
oli hänen arvolleen sopivaa. Hän tuntui unohtaneen, ettei erinäisiä
asioita käy pohtiminen vierailuhuoneessa. Hän oli poistunut huoneesta
valtuusmies Cotterillin rouvana; palatessaan hän ei ollut erikoisesti
mitään, vain tappion olennoima. Muutos oli tapahtunut viidessä
minuutissa.
Rouva Capron-Smith ja Denry vilkaisivat toinen toiseensa, ja yksinpä
rouva Capron-Smithkin joutui tuokioksi ymmälleen. Sitten Ruth
lähestyi rouva Cotterillia ja tarttui hänen käteensä. Kenties ei
rouva Capron-Smith ollut sittenkään niin hämmästyksissään. Hän ja
Nellien äiti olivat aina olleet "hyvin ystävällisissä väleissä". Ja
Kaupunkiviisikossa "hyvin ystävälliset välit" merkitsevät jotakuinkin
paljon.
"Ehkä teidän olisi parasta jättää meidät kahden kesken", Ruth ehdotti
kääntäen päätään vilkaistakseen Denryyn.
Juuri sitä tämä halusikin. Ei ollut epäilemistäkään, ettei Ruth ollut
ehdottomasti hienostolainen. Hänen käytöstavassaan ei ollut vähintäkään
virhettä.