Ja sitten eräänä päivänä yleisö näki hänen toimistonsa ovella
nimikilven alapuolella toisen ilmoituksen:
KAUPUNKIVIISIKON
YLEINEN SÄÄSTÖKLUBI
Sihteeri ja taloudenhoitaja -- _E.H. Mackin_.
Hänessä oli herännyt mukava ajatus.
Useat kauppiaat muodostivat syyskaudella joulua varten kulutusklubeja
-- hanhiklubeja, kalkkunaklubeja, viskyklubeja. Heidän vaatimattomat
asiakkaansa suorittivat määrätyn summan viikossa kauppamiehelle, joka
otti tallettaakseen sen ilmaiseksi, ja sovitun ajan tultua he perivät
koko summan tavaroissa -- kuolleina tai elävinä, syötävänä, juotavana
tai yllä käytettävänä. Denryn aivot synnyttivät ajatuksen yleisestä
säästöklubista. Hän suunnitteli sen käsittämään Kaupunkiviisikon
jokaisen jäsenen. Hän näki neljänkymmenen tuhannen työläisperheen
suorittavan viikkomaksunsa hänen klubiinsa. Hän näki säästöklubinsa
tekevän sopimuksia koko alueen kaikkien pääliikkeiden kanssa, niin
että säästöklubin jäsenet saattoivat ostaa klubin pileteillä missä
kulloinkin halutti. Hän näki säästöklubinsa paisuneena niin mahtavaksi,
ettei yksikään kauppias tullut toimeen rupeamatta liikeyhteyteen
sen kanssa. Hän oli saanut koko Llandudnon suorittamaan saman teon
päivittäin melkein kokonaisen huvikauden ajan, ja nyt hän halusi saada
koko avaran Kaupunkiviisikon suorittamaan saman teon hänen hyödykseen
iankaikkisesti.
Ja päälle päätteeksi hän voisi esiintyä ihmisystävänä. Hän totuttaisi
työmiehen ja tämän vaimon säästäväisyyteen. Hän hoitaisi työläisen
rahoja tämän itsensä käytettäviksi; ja säästääkseen työläiseltä
vaivan hän kävisi itse työläisen kotona noutamassa työläisen rahoja.
Sitä paitsi hänellä oli tarjottavana erikoinen houkutuskeino, joka
lisäksi osoitti hänen säästöklubinsa tavallisia klubeja suunnattomasti
paremmaksikin: hän sallisi työläisen käyttää klubimaksunsa täyden
määrän heti, kun vain puolet siitä oli maksettu. Suoritettuaan siis
kymmenen shillinkiä Denrylle työläinen saattoi ostaa punnan arvosta
tavaraa Denryn valitsemasta myymälästä, ja Denry maksaisi viipymättä
täyden hinnan myymälään, mutta keräisi erotuksen viikoittain käymällä
itse työläisen kotona. Mutta tämä ennakko-osto-oikeus tulisi
menetetyksi tai lykätyksi, jos työläisen varemmat suoritukset olivat
osoittautuneet epäsäännöllisiksi.
Ja Denry lahjoittaisi kaikki nämä ihmeelliset edut työläiselle
ottamatta siitä mitään maksua. Jok'ikisen suorittamansa pennin saisivat
jäsenet itse käyttää. Yritys oli suunnattoman filantrooppinen.
Denryn vaatimaton palkkio oli tuleva kauppamiehiltä, joille tämä
uusi suunnitelma tuottaisi virtanaan uusia liikkeisiä. Heidän oli
myönnettävä hänelle ainakin kahden pennyn hyvitys shillinkiä kohti
kaikista ostoista, mikä tekisi yli 16 prosenttia hänen pääomalleen;
ja hän uudistaisi pääomansa kolme kertaa vuodessa. Hän arvioi, että
viisikymmentä prosenttia vuodessa riittäisi käyttökustannuksiin ja
jäisi vähä ylitsekin.
Tietysti hänen oli taivutettava puolelleen kauppiaat. Hän ajoi
muulillaan Hanbridgeen ja valitsi ensimmäiseksi Bostockin,
Kaupunkiviisikon suurimman, joskaan ei hienoimman villatavaramyymälän.
Hänen onnistui saada toiminimi vakuutetuksi joka suhteessa paitsi
omaan vakavaraisuuteensa nähden. Toiminimi Bostock teki sellaisen
vihjauksen, että hän näytti liian ilmeisesti poika-pahaselta voidakseen
olla vakavarainen. Vastaukseksi hän tarjoutui sijoittamaan sen huostaan
viisikymmentä puntaa, ennenkuin ryhdyttäisiin liiketoimiin, ja
uudistamaan summan etukäteen heti, kun hänen klubinsa jäsenet olivat
sen kuluttaneet. Maksuosoitukset puhuvat selvää kieltä. Lähtiessään
hänellä oli luettelonsa ensimmäisenä Bostockin nimi, ja sitä hän
käytti tehokkaana todistuskappaleena toisissa myymälöissä. Mutta hänen
nuoruutensa herättämä ennakkoluuloisuus oli voimakas ja yleinen. "Aivan
oikein", vastasivat liikemiehet, "teidän puheenne on kyllä paikallaan,
mutta te olette niin nuori." Ikäänkuin vihjatakseen, että miehen täytyy
olla joko roisto tai narri, ennenkuin on täyttänyt kolmekymmentä,
samaten kuin hänen täytyy olla joko narri tai lääkäri neljäkymmentä
sivuutettuaan. Kaikesta huolimatta hän oli jo saanut luetteloonsa
useita kymmeniä myymälöitä.
Hänen äitinsä sanoi:
"Miksi et kasvata itsellesi partaa? Nyt sinä kulutat rahaa
partaveitsiin ja hiaisimiin, saippuaan ja harjoihin ja sitä paitsi
neljännestunnin ajastasi joka päivä -- ja vielä viillät kasvoihisi
haavoja -- estääksesi vain saamasta sellaista, mikä olisi sinulle
suureksi avuksi liikehommissa. Parrakkaana sinä näyttäisit ainakin
yhdenneljättä ikäiseltä. Isälläsi oli komea parta, ja saisit sinäkin
sellaisen, jos haluaisit."
Tämä oli ylevää viisautta. Mutta hän ei ottanut sitä kuuleviin
korviinsa. Asia oli sellainen, että hänessä oli jonkin verran keikaria.
Lopulta hänen suunnitelmastaan ei puuttunut muuta kuin "oikein hyvä
alkupotkaisu", kuten Denry sitä nimitti. Lyhyesti sanoen hieno
ilmoitus, joka panisi lumipallon liikkeelle. Hän olisi voinut saada
_Merkkitorven_ koko ensi sivun (siihen aikaan) viidelläkolmatta
punnalla. Mutta hän oli niin tottunut ilmoittamaan ilmaiseksi tavalla
tai toisella, että tuntui vastenmieliseltä maksaa sellaisesta. Silloin
hän tuli ajatelleeksi Chellin kreivitärtä, joka sattui oleskelemaan
Knypessa. Jos hän saisi tuon korkean ylimyksen, tuon entisen
pormestarittaren, tuon hurmaavan haltiattaren, tuon paikkakunnan
hyväntekijättären rupeamaan hänen säästöklubinsa suojelijattareksi,
silloin olisi menestys taattu. Kaupunkiviisikossa virnisteli jokainen
kreivittärelle sanoen häntä hätiköksi; hänet oli siellä ristitty
"Intoilevaksi Irikseksi" (Iris oli muuan hänen yhdestätoista
ristimänimestään). Kaupunkiviisikon väestö oli hurjan demokraattista
-- teoriassa. Käytännössä kreivitärtä palvottiin; hänen hymynsä oli
ainakin viiden punnan arvoinen ja hänen teekutsustaan oltiin valmiit
maksamaan mitä tahansa. Vilpittömämmin ei häntä olisi voitu jumaloida
edes Yhdysvalloissakaan, yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden kotimaassa.
Denry sanoi itselleen:
"Ja miksi en voisi saada hänen nimeään suojelijattareksi? Minun täytyy
saada hänen nimensä suojelijattareksi."
Siitä aiheutui hänen matkansa Sneyd Halliin, joka oli muuan Chellin
jaarlien vanhoja koteja.