Ensiksi sattui merellä myrsky. Hän kuuli siitä puhuttavan Rhylissä
ja näki myöhään illalla vaahtohyrskyt Prestatynin luona. Ja kun juna
saapui Llandudnoon kestitsivät molemmat neidot ulsterit yllään ja lakki
päässään häntä tervetuliaisiksi ihmeellisillä tarinoilla myrskystä ja
haaksirikoista ja pelastusvenheistä. Ja he olivat niin hilpeitä ja niin
ystävällisiä, niin ilmeisesti iloissaan nähdessään jälleen ritarinsa,
että Denry havaitsi viipymättä olevansa mitä parhaalla tuulella. Hän
karkoitti kaikki synkät ja painostavat ajatukset, jotka olivat tehneet
matkan ikäväksi, ja muuttui omien unelmiensa hilpeäksi Denryksi. Jo
tuulikin huumasi häntä. Nyt ei satanut laisinkaan.
Kello oli puoli kymmenen, ja puolet Llandudnoa oli Rantatiellä pohtien
myrskyä, joka tuntui olleen vertaistaan vailla elokuussa. Joka
tapauksessa ihmiset, jotka olivat käyneet Llandudnossa vuosittain
viidenkolmatta vuoden aikana, vakuuttivat, etteivät olleet koskaan
kokeneet sellaista myrskyä. Uusi pelastusvene oli hurraa-huutojen
raikuessa lähtenyt kello kuuden tienoissa eräälle kuunarille, joka
oli joutunut hätään Rhosin lähellä; ja kello kahdeksalta oli toinen
pelastusvene (vanha pursi, jonka uusi oli syrjäyttänyt ja eräs iäkäs
kalastaja ostanut kalasumpuksi) lähtenyt pelastamaan norjalaista
parkkilaivaa _Hjalmaria_ Pikku-Ormen mutkan ympäritse.
"Lähdetäänpä aallonmurtajalle", sanoi Denry. "Siellä on komeata."
Hän ei ollut viipynyt kaupungissa tuntiakaan, ja kuitenkin oli jo
kysymys menoista.
"Aallonmurtaja on suljettu!" ilmoittivat neidot hänelle.
Mutta kun he kierrellessään kaasulyhtyjen alle kokoontuneessa
kiihtyneessä väkijoukossa saapuivat portille, huomasi Denry ihmisiä
aallonmurtajalla.
"Siellä on merimiehiä ja muita sellaisia ja pormestari", selittivät
tytöt.
"Pyh!" sanoi Denry kiihtyneenä.
Hän lähestyi porttia ja ojensi vartijalle kortin. Sen oli jättänyt
_Staffordshiren Merkkitorven_ ilmoitusasioitsija, joka oli käynyt
Broughaminkadulla Denryn ollessa poissa saadakseen Denryn ilmoituksen
uudistetuksi.
"Sanomalehtimies", sanoi Denry veräjän vartijalle ja livahti lävitse
helposti kuin lentävä lintu.
"Joutukaa nyt!" huusi hän neidoille.
Vartija näytti epäröivän.
"Nämä naiset kuuluvat minun seuraani", selitti Denry.
Vartija taipui.
Se oli suuri voitto Denrylle. Hän saattoi lukea voittonsa
seuralaistensa silmistä. Katsoessaan häneen tuolla tapaa Ruth oli
ehdottomasti ihmeellinen naisten seassa, ja mitä ajatuksia hänellä
lieneekin Bursleyssä ja junassa ollut Ruthin ihmeellisyydestä, ne
olivat vääriä ajatuksia.
Aallonmurtajan päähän paviljongin toiselle puolen oli kokoontunut
viitisenkymmentä ihmistä, ja siellä kerrottiin, että toinen
pelastusvene oli menestyksellisesti suorittanut tehtävänsä ja läheni
aallonmurtajaa.
"Minä kirjoitan tästä kuvauksen _Merkkitorveen_", sanoi Denry, jonka
ajatukset hyvin ymmärrettävistä syistä liikkuivat sanomalehtimaailmassa.
"Oi, kirjoittakaa!" huudahti Nellie.
"Täällä on _Merkkitorvi_ kaikissa sanomalehtimyymälöissä", sanoi Ruth.
Sitten he tuntuivat uppoavan myrskyyn. Aallonmurtaja tutisi ja vapisi
vyöryjen painosta, ja toisinaan, vaikka vuorovesi olikin kovin
matalalla, vesiryöppy lensi korkealle ja osui päin kasvoja. Silmät
eivät voineet erottaa muuta kuin vaahdon hetkellisen välkähdyksen
hyrskyn harjalla. Se oli jännittävin tilanne, minkä yksikään heistä oli
kokenut.
Ja viimein kuultiin sellaisten miesten, jotka ilmeisesti pystyivät
näkemään yhtä hyvin pimeässä kuin päivänvalossa, selittävän, että
toinen pelastusvene oli lähellä aallonmurtajaa. Ja sitten jokainen
näki sen tuokion ajan -- aavemaisen ilmiön, joka kalpeana kohosi yöstä
silmänräpäykseksi ja sitten taas katosi. Ja pieni joukko hurrasi.
Seuraavassa tuokiossa valaisi bengaalituli aallonmurtajaa, ja
pelastusvene kuvastui omituisen tehoisana myrskyä vasten. Ja joku
heitti köyden ja sitten lennähti toinen köysi mereltä ja putosi Denryn
olkapäälle.
"Alkakaa vetää siellä!" karjui käheä ääni. Bengaalivalo sammui.
Denry kiskoi voimainsa takaa. Tilaisuus oli ainoalaatuinen. Ja nuo
muutamat sekunnit olivat Denrylle samanarvoiset kuin hänen koko kallis
elämänsä -- niin, mukaan luettuina myöskin ne sekunnit, jolloin hän
oli suudellut Ruthia, ja ne minuutit, mitkä hän oli tanssittanut
Chellin kreivitärtä. Sitten kaksi parrakasta miestä otti köyden hänen
käsistään. Ilma kajahteli nyt huudoista. Lopulta joukko miehiä hyökkäsi
rautaportaikkoa aallonmurtajan alaosaan, joka oli kymmenen jalkaa
lähempänä vettä.
"Jääkää te tänne, te molemmat!" komensi Denry.
"Mutta, Denry --"
"Jääkää tänne, minä sanon!" Koko miehinen puoli hänessä oli herännyt.
Hän katosi miesten jälkeen. "Malttakaa hetkinen", hän sanoi palaten
heidän luokseen. "Ottakaahan nämä huostaanne!" Ja hän ammensi
takataskustaan heidän käsiinsä noin kahdentoista shillingin verran
kuparia, vuokrista saatuja vaihtorahoja. "Jos sattuisin uppoamaan", hän
sanoi kadoten jälleen.
Se oli hänelle perin luonteenomaista, tuo tyynen harkitsevaisuuden
ylenpalttisuus keskellä äärimmäistä hätää.