Hän palasi myöhään samana yönä Urheiluklubista vietettyään siellä
hauskan illan, jota oli kestänyt kello yhteen asti. Juuri työntäessään
äitinsä mökin isoa avainta lukkoon hän havaitsi merkillisen
ilmiön Broughaminkadun yläpäässä, missä tämä liittyy P. Luukkaan
aukioon. Ja sitten hän erotti lämpimän kesäyön kaasuvaloisessa
hämärässä epämääräisen suorakulmaisen laitteen liikkuvan verkalleen
Broughaminkadun rinnettä kohti.
Siellä tuli muuttovaunut.
Mutta tavatonta ei ollut se, että siellä tuli muuttovaunut, vaan
että ne liikkuivat omasta voimastaan ja tahdostaan. Sillä edessä ei
ollut mitään hevosia, ja Denry näki, että kaksoisaisat oli nostettu
kohtisuoraan ylöspäin, kuten ajurit tekevät riisuttuaan hevoset
valjaista. Muuttovaunut olivat lähteneet karkuun. Ne olivat huomanneet
koston päivän koittavan ja pakenivat. Vartijat olivat kaikesta päättäen
jättäneet jarrun kiinnittämättä, ja nyt ne olivat päässeet irralleen.
Ne laskeutuivat ensimmäisen osan Broughaminkatua suuruudelleen
sopivalla arvokkuudella ja samalla haavaa ilmeisesti tajuten tilanteen
hullunkurisuuden. Sitten ne tuntuivat sanovan itselleen: "Muuttovaunut
ovat aina muuttovaunuja." Sitten ne tekeytyivät typerän vakaviksi kuin
mies, joka on täysin varma siitä, ettei ole humalassa. Siitä huolimatta
ne pysyttelivät verraten hyvin keskellä katua, mutta ikäänkuin katu
olisi ollut pingotettu köysi.
Ryminä kasvoi, mikäli ne lähestyivät Denryä. Hän veti avaimen äitinsä
mökin ovesta ja pisti sen taskuunsa. Hän oli aina parhaimmillaan
ratkaisutilanteessa. Ja muuttovaunujen hyökkäys oli ilmeisesti
vaarallinen tilanne. Alempana kävi Broughaminkadun rinne uhkaavammaksi,
ja oli mahdollista, että muuttovaunut, jotka olivat päättäneet pysyä
muuttovaunuina, siirtäisivät kadun alapäässä olevat ihmiset yht'äkkiä
vuoteestaan. Muuttovaunut, joiden into on herännyt, saattavat kyetä
hämmästyttäviin suorituksiin. Kokonaiset kadut voivat luhistua niiden
tieltä.
Kun muuttovaunut kulkivat Denryn ohitse noin puolen neljättä engl.
peninkulman nopeudella tunnissa, hän hypähti tai paremminkin kapusi
niihin menettämättä tässä työssä muuta kuin hattunsa, joka jäi hänen
äitinsä oven edustalle todistamaan, että poika oli käynyt siellä ja
poistunut harvinaisten olosuhteiden vallitessa. Denryssä oli herännyt
oivallinen ajatus pudottaa aisat alas toimimaan jarruina. Mutta ollen
tottumaton käsittelemään aisoja tämä toimitus kävi häneltä jotensakin
hitaasti, ja ennenkuin ensimmäinen aisapari oli pudonnut, kiitivät
muuttovaunut jo kahdeksan peninkulmaa tunnissa ja jyrkin kohta oli
vielä edessä. Sitä paitsi vasemmanpuoleisen aisaparin pudottaminen
lennätti vaunut vasemmalle, ja Denry sai pudotetuksi toisen parin
parahiksi pelastaakseen tielle joutuneen lyhtypatsaan. Kaivellen ja
kyntäen kadun pintaa nuo neljä aisanpäätä antoivat muuttovaunuille
jotain ajateltavaa muutaman sekunnin ajaksi. Mutta onnettomuudeksi
kadun jyrkkyys yllytti niitä itsepintaisiin oikkuihin, ja muutamaa
sekuntia myöhemmin olivat kaikki neljä aisaa poikki ja muuttovaunut
tuntuivat vainuavan aukean lakeuden olevan edessään. (Todellisuudessa
oli edessä kanava.) Sitten Denry keksi jarrun ja kävi raivoisasti
rautakammen kimppuun. Hän väänsi ja käänsi sitä nelisenkymmentä
kierrosta. Siitä ei tuntunut olevan mitään apua. Ihmeellisintä oli,
että muuttovaunut pysyttelivät keskellä katua. Hetken kuluttua Denry
saattoi hämärästi erottaa kanavatelakan muurin ja kaksinkertaiset
puuportit. Hän ei voinut hypätä pois; muuttovaunut olivat nyt pikajuna,
ja epäilen, olisiko hän hypännyt pois, vaikka se ei olisikaan ollut
mieletöntä. Hänen itsepintaisuutensa oli sitä lajia, joka vie vaikka
surman suuhun pelkästä huvista. Viimeiset viisi-, kuusikymmentä
kyynärää Broughaminkatua olivat tasapintaa, ja muuttovaunut talttuivat
hiukan kiireessään. Denry saattoi nyt kaasulampun valossa selvästi
nähdä telakan portin ja siinä suurin kirjaimin maalattuna:
SHROPSHIREN UNION KANAVA
OSAKEYHTIÖ