Halu päästä Urheiluklubin jäseneksi virisi jälleen eloon hänen
rinnassaan. Ja kuitenkin, vaikka olikin kuuluisuus, nouseva tähti,
hän arveli salaisesti Hillportin Urheiluklubin olevan hiukan liian
korkealla. Urheiluklubi oli Bursleyn seuraelämän vereksin ja
suurenmoisin ilmiö, ehdottomasti juuri se klubi, mihin kaupungin
kultaisen nuorison sopi kuulua. Denryn polvesta eivät Vanhoillisten
klubi ja Vapaamielisten klubi näyttäneet oikeilta klubeilta; ne olivat
valtiollisia koneistoja, eikä niiden jäsenyys tuottanut juuri mitään
erikoiskunniaa. Mutta Urheiluklubin olivat perustaneet kaikkein
uljaimmat miehet Hillportista, joka on Bursleyn hienoin esikaupunki
ja sijaitsee korkealla kummulla. Varakkaimpien saviastia-tehtailijain
pojat pitivät kunnia-asianaan kuulua siihen, ja aikansa halveksittuaan
myöskin heidän isänsä pitivät kunnia-asianaan kuulua siihen. Se oli
sijoitettu vanhaan kartanoon, jossa oli avara puisto ja lammikko ja
verkkopallokenttiä; se oli tehnyt vuorosopimuksen golf-klubin ja
Hillportin krikettiklubin kanssa. Mutta etupäässä se oli seuraelämää
varten. Hienointa oli esiintyä siellä iltaisin, kernaammin myöhään kuin
varhain; ja korttipelien ja biljaardin tarkka tuntemus merkitsi siellä
enemmän kuin urheilutaito.
Se oli klubi sanan Pall Mall-merkityksessä.
Ja Denry asui yhä vielä vähäpätöisen Broughaminkadun varrella, ja
hänen äitinsä oli yhä vielä ompelijatar! Nämä olivat ilmeisesti
voittamattomia totuuksia. Kaikki miehet, jotka Denry tiesi sen
jäseniksi, olivat jollain tapaa "saamarimaisempia" kuin hän -- ja tässä
oli kysymys juuri saamarimaisuudesta; harva asia on salaperäisempi
kuin saamarimaisuus. Denry oli ainoalaatuinen, tiesi olevansa
ainoalaatuinen; hän oli tanssittanut kreivitärtä, ja kuitenkin... nuo
toiset pojat!... Niin, yhteiskunnassa on arvoituksia, merkillisiä
arvoituksia.
Ajaessaan tiistaisin Hanbridgeen, missä oli jokunen pikkuvuokra
perittävänä, Denry tapasi usein Harold Etchesin raitiovaunussa.
Siihen aikaan Etches asui Hillportissa, ja hänen päätehtaansa
sijaitsi Hanbridgessä. Etches eli ylellisesti kuten omaisensakin
ja kuului naimattomanakin kuluttavan ainakin tuhat puntaa
vuodessa. Hän oli suurenmoinen kesäsunnuntaisin astellessaan
valkoisessa flanellipuvussaan Llandudnon satamalaiturilla. Hän oli
aloitteentekijöitä Urheiluklubia perustettaessa. Hän käytti yksin
vaatteisiin paljoa enemmän kuin Denryltä kului sielun ja ruumiin
kaikkiin tarpeisiin. Ensi kohtauksessa puhuttiin varsin vähä. He
eivät olleet vertaisia, ja ainoastaan frakkipuku saattoi tehdä heidät
toistensa vertaisiksi. Mutta eihän kuningaskaan voinut kieltäytyä
juttelemasta kyökkirengin kanssa, jonka hän oli antanut voittaa rahaa
itseltään. Ja Etches ja Denry rupattelivat laimeasti. Vähitellen he
rupattelivat vähemmän laimeasti. Ja kerran, kun he olivat melkein
kahden kesken vaunussa, he juttelivat innokkaasti koko kahdenkymmenen
minuutin pituisen matkan.
"Ei ole hullumpi miehekseen", sanoi Denry itsekseen tuosta
saamarinmoisesta Harold Etchesistä.
Ja hän vannoi lujasti itsekseen, että hän ihan ensi kerran Etchesin
tavatessaan mainitsisi Urheiluklubin -- "vain koetteeksi". Tämä vala
häiritsi hänen untaan useana yönä. Mutta Denrylle vala oli pyhä asia.
Vannottuaan mainitsevansa Etchesille klubista hän oli velvollinen
tekemään sen. Tiistain tullessa hän toivoi, ettei Etches olisikaan
raitiovaunussa, ja hänessä piilevä pelkuri olisi lähtenyt Hanbridgeen
jalan raitiovaunua käyttämättä. Mutta hän oli urhea. Hän nousi
raitiovaunuun, ja Etches istui jo siinä. Kun hän nyt ajatteli asiaa
lähemmin, tuntui kerrassaan julkealta vihjata Harold Etchesille, että
hän, Denry, soveltuisi hyvin Hillportin urheiluklubin jäseneksi.
Hyvänen aika! Eihän hän osannut pelata mitään! Hänellä oli merkitystä
vain kadulla! Joka tapauksessa -- vala!
Hän istui tuokion saamattomana vaieten, tapaillen sopivaa johdantoa. Ja
sitten Harold Etches kumartui vaunun poikki hänen puoleensa ja sanoi:
"Kuulkaahan, Machin, olen monta kertaa aikonut kysyä teiltä. Miksi ette
pyri urheiluklubiin? Se on todellakin oikein mukava paikka."
Denry punastui, varsin luultavasti viimeistä kertaa elämässään. Ja
hän näki jälleen vereksen selvästi, kuinka suuri hän oli ja kuinka
mahtavalta hän mahtoi vaikuttaa kaupungin elämässä. Hän käsitti
olleensa liian vaatimaton.