Hän ei ollut koskaan käynyt tanssiaisissa. Hänellä ei ollut frakkipukua
eikä aavistustakaan tanssista.
Hän oli omituinen, epäjohdonmukainen sekoitelma rohkeutta ja arkuutta.
Minä ja te olemme luonteeltamme johdonmukaisia; me olemme joko sitä tai
tätä, mutta Denry Machinissa ei ollut laisinkaan johdonmukaisuutta.
Kolme päivää hän epäröi, ja sitten hän hiipi salaisesti vavisten
puhuttelemaan Shillitoeta, nuorta räätäliä, joka oli vast'ikään
aloittanut oman liikkeen ja keräili ympärilleen kaupungin
keikarinuorisoa.
"Haluaisin saada frakkipuvun", sanoi Denry.
Shillitoe, joka tiesi Denryn ansaitsevan ainoastaan kahdeksantoista
shillinkiä viikossa, vastasi vain pintapuolisen kohteliaasti, ettei
frakkipuvusta voinut olla puhettakaan; hän oli jo ottanut vastaan
enemmän tilauksia kuin saattoi suorittaa itseään tappamatta. Koko
kaupunki oli noussut kuin yhtenä miehenä vaatimaan frakkipukua.
"Aiotteko sitten tanssiaisiin?" tiedusti Shillitoe muka suojelevasti,
mutta itse asiassa hiukan ihmetellen.
"Aion", sanoi Denry; "entä te?"
Shillitoe hätkähti ja pudisti sitten päätään. "Ei ole aikaa
tanssiaisiin", hän selitti.
"Voin hankkia teille kutsun, jos haluatte", vakuutti Denry vilkaisten
oveen aivan samaten, kuin oli vilkaissut lisätessään kakkosen
seitsemäisen eteen.
"Ohoh!" Shillitoe herkisti korviaan. Hän ei ollut kaupungin lapsia,
eikä hänellä ollut valtuusmiestä suojelemassa laillisia etujaan.
Ilmaistaksemme häpeällisen jutun lyhyesti: viikon päästä Denry sai
tulla koettamaan. Shillitoe myönsi hänelle kahden vuoden luoton.
Tanssiaiset olivat suunnattomana virikkeenä tanssitaidon
harrastukselle Bursleyssä ja johdattivat oikein sievoisen rahamäärän
neiti Earpin, tämän taiteen nuoren haltijattaren taskuun. Hänen
isänsä oli huonekalukauppias, joka oli intohimoisesti ihastunut
vararikko-oikeuteen. Neiti Earpin iltakursseihin otti osaa myöskin
Denry, mutta hänen rahansa ei eksynyt neidon taskuun. Korvaukseksi
neito sai kreivittären vakuutuksen, että tämä toivoi saavansa nauttia
hänen seurastaan tanssiaisissa. Kreivitär oli herättänyt Denryssä
mielenkiintoa naisia kohtaan erikoisena sukupuolena; Ruth Earp
kiihdytti tätä mielenkiintoa. Hän oli yksinkertainen tyttö, mutta
hän oli vain neljänkolmatta ikäinen ja liikkui varsin sulavasti.
Denry sai pari kertaa yksityisopetusta käänteissä. Neito sanoi
hänelle eräänä iltana, kun hän harjoitteli käänteitä ja he olivat
sotkeutuneet viimeisen muodin säätämään asentoon: "Älkää välittäkö
minusta! Ajatelkaa vain itseänne. Asian laita on sama tanssissa kuin
elämässäkin -- naisen velvollisuus on mukautua mieheen." Denry ajatteli
itseään. Hän ajatteli itseään keskellä yötä, itseään ja myöskin tyttöä.
Tämän äänessä oli ollut jotain... ja hänen katseessaan... Viimeisessä
harjoituksessa hän kysyi neiti Earpiltä, varaisiko tämä hänelle ensi
valssin tanssiaisissa. Neito mietti ja vastasi sitten myönteisesti.