Kolmea viikkoa ja kolmea päivää ennen tanssiaisia Denry Machin
istui eräänä maanantaina yksinään herra Duncalfin asioimistossa
Duck-aukion varrella (missä tämä harjoitti asianajaja-tointaan),
kun sisään astui solakka ja kaunis nuori nainen, puettuna hienosti,
mutta aistikkaasti tummanvihreään. Pöydällä Denryn edessä oli useita
suuria arkkeja "yhteenveto"-papereita senaamuisen _Urheilulehden_
peittäminä. Ennenkuin Denry tuli ajatelleeksikaan vaihtaa paperien ja
_Urheilulehden_ asemaa, virkkoi nuori nainen "Hyvää huomenta!" varsin
ystävällisesti. Hänen äänensä oli kimeä ja hymynsä tehokas.
"Hyvää huomenta, rouva", vastasi Denry.
"Onko herra Duncalf tavattavissa?" kysyi nuori nainen hilpeästi.
(Miksi piti Denryn livahtaa alas tuoliltaan? Onhan aivan etiketin
vastaista, että asianajajan konttoristi livahtaa tuoliltaan kysymyksiin
vastatessaan.)
"Ei, rouva; hän on tuolla kaupungintalolla", sanoi Denry.
Nuori rouva pudisti leikillisesti päätään hymyillen lievästi.
"Olen juuri käynyt siellä", hän sanoi. "Ilmoittivat hänen olevan
täällä."
"Kyllä minä käyn hakemassa hänet, rouva -- jos te --"
Nyt vieras hymyili leveästi. "Varmaankin Vanhoillisten klubista?" hän
virkkoi ihastuttavan tuttavallisesti.
Myöskin Denry hymyili.
"Ei, ei", virkkoi rouva hetken vaiettuaan; "ilmoittakaa vain minun
käyneen täällä."
"Kyllä, rouva. Ehkä minä voisin toimittaa asianne?"
Vieras teki jo lähtöä, mutta nyt hän kääntyi takaisin ja tarkasti
nuorukaisen kasvoja -- veitikkamaisesti, kuten Denry ajatteli.
"Voisittehan antaa hänelle tämän luettelon", hän sanoi ottaen
laukustaan paperin ja kehittäen sen levälleen. Hän oli käynyt pöydän
ääreen; heidän kyynärpäänsä koskettivat toisiaan. "Hänen ei tarvitse
välittää siitä, mikä on pyyhitty pois punaisella -- ymmärrättekö? Minä
tietysti luotan häneen niihin toisiin luetteloihin nähden ja toivon
kaikkien kutsujen valmistuvan keskiviikoksi. Hyvästi."
Hän oli kadonnut. Denry hyökkäsi nokeentuneen ikkunan ääreen. Ulkosalla
seisoi lumessa hevosvaljaikko, keltapukuinen miesvaljaikko ja pieni
parvi nuorta ja vanhaa kansaa. Vieras vilahti katukäytävän poikki ja
katosi; vaununovi paukahti, toinen keltaisista kaksoisista hypähti
veljensä viereen, ja koko laite hyökkäsi vaarallista vauhtia tiehensä.
Loikkaavan kaksoisen kasvot olivat Denrylle tutut. Mies oli todellakin
aikoinaan kuulunut Broughaminkadun asujamistoon kulkien sen keskuudessa
Jock-nimisenä, ja hänen äitinsä oli vuosikausia ollut rouva Machinin
ystävättäriä.
Denry oli nyt ensi kertaa nähnyt kreivittären läheltä. Tämä vei
ehdottomasti voiton omista valokuvistaankin. Aivan toisenlainen kuin
olisi odottanut! Kuinka helppo hänen kanssaan oli keskustella! (Mutta
mitä hän olikaan itse sanonut? Ei mitään -- ja jos jotakin.)
Hän nyökkäsi ja mutisi: "Kyllä ne tuntee jo karvastaan!" Luultavasti
tarkoittaen, että kaikki, minkä on lukenut ylimystön loistavuudesta,
oli totta ja enemmänkin kuin totta.
"Hienoin nainen, mikä on koskaan ilmestynyt tähän kaupunkiin", hän
mutisi.
Asian laita oli sellainen, että äskeinen vieras himmensi hänen
haaveensa naisesta. Kello kahdelta tämä oli ollut hänelle pelkkä nimi.
Viittä minuuttia myöhemmin hän oli rakastunut häneen. Hän tunsi syvää
kiitollisuutta sen johdosta, että sattui olemaan parhaissa pukineissaan
seurakunnan seniltaisen teekokouksen varalta.
Kun Denry silmäili rouvan tanssiaisvieraiden luetteloa, juolahti hänen
päähänsä hurja ajatus lähteä itsekin tanssiaisiin. Herra Duncalf
hoiteli hääräilevästi ja nöyränä koko kutsukoneistoa kreivittären
puolesta. Hän oli laatinut pikku luettelon omista tuttavistaan, jotka
oli kutsuttava. Useita valtuusmiehiä oli pyydetty tekemään samoin.
Sen vuoksi oli yhdistettävä puoli tusinaa luetteloita. Yhdistämistyö
jäi Denryn huoleksi. Mikään ei ollut sen helpompaa kuin liittää E. H.
Machinin nimi huomaamattomasti luettelon keskivaiheille! Ei mikään
ollut helpompaa kuin hukata epähuomiossa alkuperäiset luettelot,
niin että jonkin erikoisen nimen herättäessä epäilyksiä siitä ei
voinut tehdä ketään vastuunalaiseksi ryhtymättä liian arkaluontoisiin
kuulusteluihin. Keskiviikkona Denry sai viehättävän kortin, jossa
kreivitär sirosti kaiverretuin kirjaimin toivoi saavansa nauttia hänen
seurastaan tanssiaisissa; ja tuorstaina hänen nimensä merkittiin niiden
joukkoon, jotka olivat vastanneet kutsuun myöntävästi.