Kun sanoma tästä saapui Ateenaan, niin ei uskottu kauaan aikaan,
että häviö oli ollut niin täydellinen, vaikka luotettavimmat
miehet, jotka olivat päässeet pakoon taistelusta, kertoivat sen
toden peräisenä. Mutta kun eivät enää voineet epäillä, olivat he
kovasti suutuksissaan niille puhujille, jotka olivat kehottaneet
ryhtymään retkeen, ikäänkuin eivät itse olisi sitä äänestäneet, kuten
myöskin orakelinselittäjille, tietäjille ja ennustajille, jotka
haltioissaan olivat heille antaneet toivoa Sikelian vallottamisesta.
Kaikenlaiset murheet heitä kaikkialta ahdistivat, ja pelko, ja
hämmästys vaivasivat heitä tämän onnettomuuden jälkeen suurimmassa
määrässä. Sillä yksityisesti oli jokahinen menettänyt omaisiaan,
ja valtio suuren joukon raskasaseisia, ratsumiehiä ja senkaltaisen
nuorisojoukon, jommoista sille toista ei näyttänyt riittävän. Kun
ei enää ollut kelvollisia laivoja Iaivanveistämöissä, ei rahaa
valtionrahastossa, ei soutumiehiä, niin katosi heiltä pelastuksen
toivo vallitsevissa oloissa, koska arvelivat vihollisten Sikeliasta
suoraa päätä laivastollaan purjehtivan heitä vastaan Peiraieukseen,
varsinkin kun olivat saaneet niin loistavan voiton, ja että
kotimaiset viholliset ponnistaisivat kaiken voimansa ahdistaakseen
heitä kaksinkertaisella tarmolla sekä maitse että meritse, ja että
heidän liittolaisensa luopuisivat vihollisten luokse. Kuitenkaan
ei heistä pitänyt antaa perään, vaan voimiensa mukaan valmistaa
laivastoa, tuoden puuainetta, mistä vaan oli saatavana, sekä hankkia
rahaa, kuten myöskin varmuutta liittolaisten, varsinkin Euboian,
suhteen, asettaa valtion menot säästäväisemmälle kannalle ja sitä
varten valita neuvostoon vanhuksia, jotka neuvottelisivat sekä
valtion silloisista oloista että niiden parantamisesta. Kaikki
olivat vallitsevan pelon alaisina, kuten rahvas ainakin, valmiit
järjestämään asiat. Miten olivat päättäneet, tehtiinkin, ja tähän
loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena olivat kaikki Helleenit Ateenalaisten Sikeliassa
kärsimän suuren tappion johdosta kovasti kiihoissaan. Puolueettomat
kaupungit eivät enää odottaneet mitään kehotusta ryhtyäksensä sotaan,
vaan arvelivat, että oli hyökättävä Ateenalaisia vastaan, tuumien,
että Ateenalaisetkin, jos olisivat onnistuneet Sikeliassa, olisivat
kulkeneet heitä jokaista vastaan, että sotaa ei enää kauan kestäisi,
ja että osanotto siihen tuottaisi heille kunniata. Lakedaimonilaisten
liittolaiset olivat taas innokkaampia kuin ennen, päästäkseen
mitä pikemmin sodan vaivoista. Enin kuitenkin Ateenalaisten
alamaiset olivat valmiit luopumaan, katsomatta omaan heikkouteensa,
eivätkä edes innoissaan luulleet Ateenalaisten voivan kestää yli
seuraavan kesän. Tästä kaikesta yltyi Lakedaimonilaisten valtion
rohkeus ylenmäärin ja varsinkin siitä, että arvelivat Sikeliasta
liittolaisten, kun jo olivat hankkineet itselleen laivaston, kevään
tultua suurella voimalla aivan varmaan saapuvan heille avuksi.
Kaikin puolin toivorikkaina päättivät he ryhtyä sotaan, arvellen
että he, kun tämä voittoisasti oli lopetettu, vastaisuudessa
pääsisivät senkaltaisista vaaroista, kuin heitä ehkä olisi kohdannut,
jos Ateenalaiset olisivat vallottaneet Sikelian, ja että he,
kukistettuansa Ateenalaiset, häiritsemättä saisivat koko Hellaan
valtaansa.
Heti sinä talvena lähti heidän kuninkaansa Agis viipymättä
Dekeleiasta sotajoukolla kantamaan veroja liittolaisilta laivastoa
varten. Poiketen Meelialaiseen lahteen, otti hän Oitailaisilta
muinoisen vihan tähden suuren saaliin ja rahaa, ja pakotti
Ftiootalaisia Akaialaisia ja muita Tessalialaisten sikäläisiä
alamaisia, huolimatta Tessalialaisten soimauksista ja vastalauseista,
antamaan panttivankeja ja rahaa, ja vei panttivangit Korintokseen
koettaen saada nämät heimokunnat liittolaisiksi. Lakedaimonilaiset
määräsivät kaupungeille sadan laivan rakentamisen, joista he
itse ja Boiootialaiset kumpikin rakentaisivat 25, Fookilaiset ja
Lokrilaiset 15, Korintolaiset 15, Arkadialaiset, Pelleeneeläiset
ja Sikyoonilaiset kymmenen, Megaralaiset, Troitseeneeläiset,
Epidaurolaiset ja Hermionilaiset kymmenen. He varustivat niinikään
kaikkea muuta ryhtyäksensä sotaan heti kevään tultua.
Ateenalaiset varustautuivat niinikään talven kuluessa, kuten olivat
päättäneet, laivojen rakentamiseen, hankkien rakennusaineita, ja
linnottivat Sunionin, jotta heidän muonaa kuljettavat aluksensa
vaaratta voisivat purjehtia niemikön ympäri. He revittivät
linnoituksen, jonka he purjehtien Sikeliaan olivat rakentaneet
Lakoonikaan, ja tekivät niinikään, säästääkseen varoja, lopun muista
mielestänsä hyödyttömistä menoista, mutta pitivät ensi sijassa
silmällä liittolaisiaan, etteivät he voisi luopua.
Kumpaistenkin ollessa näissä toimissa ikäänkuin alkaakseen uutta
sotaa, lähettivät Euboialaiset ensimmäisinä samana talvena sanan
Agikselle luopumisestaan. Suostuen heidän tuumiinsa, lähetti hän
hakemaan Lakedaimonista Stenelaideen pojan Alkameneen ja Melantoksen
päälliköiksi Euboiaan. Nämät tulivatkin mukanaan 300 neodamoodia,
ja hän oli juuri lähettämäisillään heidät saareen, kun sillä välin
Lesbolaiset saapuivat, ilmoittaen hekin luopumisaikeistaan. Kun
Boiootialaiset heitä kannattivat, jätti Agis tuumansa Euboian
suhteen sikseen, päättäen auttaa Lesbolaisia luopumaan, ja asetti
heille harmosteeksi Alkameneen, joka juuri oli lähtemäisillään
Euboiaan, ja siihen yritykseen Boiotialaiset lupasivat antaa
kymmenen alusta. Tämän teki hän Lakedaimonilaisvaltiolta lupaa
kysymättä. Sillä Agis oli sen aikaa, kuin hän kamppaili Dekeleian
ympäristössä, johtonsa alla seisovan sotavoiman nojalla itsevaltias,
lähetti sotajoukon, mihin vaan halusi, ja keräsi niitä sekä kantoi
veroja. Paljon ennemmin, sanoakseni, olivat liittolaiset tähän
aikaan hänen käskynsä kuin Lakedaimonilaisvaltion alaisia. Sillä
koska hänellä oli sotajoukko, oli hän kaikkialla pelättävä, ja hän
avusti nyt Lesbolaisia. Mutta Kiolaiset ja Erytraialaiset, jotka
niinikään olivat valmiit luopumaan, eivät kääntyneet Agikseen,
vaan Lakedaimoniin. Heidän mukanaan saapui myöskin lähettiläs
Tissaferneeltä, joka oli Artakserkseen pojan, kuningas Dareioksen,
käskynhaltija rannikkomaissa. Tissafernees yllytti myöskin
Peloponneesolaisia sotaan, luvaten hankkia heille ravinnon. Sillä
kuningas oli häneltä äskettäin vaatinut veroja hänen maakunnastaan,
joita häntä Ateenalaiset olivat estäneet kantamasta Helleeniläisistä
kaupungeista, ja jotka hän siis oli velkaa. Hän arveli helpommin
voivansa kerätä verot, jos hän vahingoittaisi Ateenalaisia, sekä
samalla hankkivansa Lakedaimonilaiset kuninkaan liittolaisiksi, ja,
kuten kuningas hänelle oli käskenyt, elävänä tahi kuolleena saavansa
haltuunsa Pissutnoksen aviottoman pojan Amorgeen, joka oli noussut
kapinaan Kariassa. Kiolaiset ja Tissafernees siis ajoivat samaa asiaa.
Laofoonin poika Kalligeitos Megarasta ja Ateenagoroksen poika
Timagoras Kytsikoksesta, jotka pakolaisina synnyinmaastaan
oleskelivat Farnakeen pojan Farnabatsoksen luona, saapuivat samaan
aikaan Farnabatsoksen lähettiläinä Lakedaimoniin, kehottaaksensa
Lakedaimonilaisia lähettämään laivoja Hellespontoon, jotta hän,
jos voisi, samaten kuin Tissaferneeskin tuumi, saisi maakunnassaan
sijaitsevat kaupungit verojen takia luopumaan Ateenalaisista ja
omin neuvoin hankkisi Lakedaimonilaiset kuninkaan liittolaisiksi.
Tissaferneen ja Farnabatson lähettiläiden ajaessa toimiaan erillään
toisistaan, syntyi Lakedaimonissa kova kina, kun toiset kehottivat
ensin lähettämään laivoja ja sotajoukon Jooniaan ja Kiokseen, toiset
Hellespontokseen. Lakedaimonilaiset suostuivat kuitenkin mieluummin
Kiolaisten ja Tissaferneksen tuumiin, joita Alkibiadeeskin puolusti,
koska hän jo perheensä kautta oli efori Endioksen kestiystävä,
josta johtuikin Lakedaimonilainen liikanimi hänen suvussaan,
Endios kun kutsuttiin Alkibiadeksen pojaksi. Lakedaimonilaiset
päättivät kuitenkin ensin lähettää Kiokseen perioikkilaisen miehen
Fryniksen tarkastamaan, oliko heillä niin monta laivaa, kuin olivat
ilmoittaneet, ja oliko kaupunki muutenkin maineensa veroinen. Kun
tämä ilmoitti puheessa olevan perää, ottivat he viipymättä Kiolaiset
ja Erytraialaiset liittolaisikseen ja päättivät lähettää heille
avuksi 40 laivaa, koska Kiolaiset olivat väittäneet itsellään
muka löytyvän aina 60 laivaa. Ensin aikoivat he näistä heti
lähettää kymmenen Melankridaan johdolla, mutta kun sitten tapahtui
maanjäristys, lähettivät he Melankridaan asemesta Kalkideuksen
viidellä laivalla, jotka he Lakoonikasta hankkivat. Tähän loppui
talvi ja 19 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
Heti seuraavan kesän alussa lähettivät Lakedaimonilaiset, Kiolaisten
kiiruhtaessa laivojen lähettämistä, koska pelkäsivät Ateenalaisten
saavan vihiä asiasta, sillä kaikki keskustelut kävivät heiltä
salaa, kolme Spartalaista miestä Korintokseen kehotuksella, että
mitä kiiruimmin hinaisivat laivat kannaksen yli toisesta merestä
Ateenanpuoliseen mereen, ja että kaikki laivat, sekä ne, jotka Agis
oli varustanut Lesbosta varten, että muutkin purjehtisivat Kiokseen.
Kaikkiaan oli siellä 39 laivaa.
Kalligeitos ja Timagoras olivat Farnabatson puolesta osaa ottamalta
retkeen Kiokseen, eivätkä he liioin antaneet laivaston lähettämistä
varten tuomiansa rahoja, 25 talenttia, vaan tuumivat jälestäpäin
omasta puolestaan purjehtia toisella sotajoukolla. Kun Agis huomasi
Lakedaimonilaisten ensin lähtevän Kiokseen, niin hänkin yhtyi tähän
tuumaan; ja kun liittolaiset olivat kokoontuneet Korintokseen
neuvottelemaan, niin heidänkin mielestä oli purjehdittava ensin
Kiokseen Kalkideuksen johdolla, joka Lakoonikassa oli hankkinut nuo
viisi laivaa, ja vasta sittemmin Lesbokseen Alkameneen johdolla,
jonka Agiskin oli määrännyt, ja viimeksi olisi Hellespontokseen
lähdettävä, johon Ramfiaan pojan Klearkoksen tulisi johtaa
sotajoukko, kuten myöskin päättivät ensin hinata puolet laivoista yli
kannaksen. Näitten tulisi viipymättä purjehtia, jotta Ateenalaiset
enemmän kääntäisivät huomionsa odotettaviin kuin liikkeelle lähteviin
laivoihin. Sillä nyt he eivät enää purjehtineet täällä salaa, vaan
julkisesti, koska he halveksivat Ateenalaisten voimattomuutta, kun
ei heillä ollut mitään sanottavaa laivastoa näkyvissä. Kuten olivat
päättäneet, kulettivat he 21 laivaa kannaksen yli.
Mutta Korintolaiset, muitten kiiruhtaessa purjehdusta, eivät
suostuneet lähtemään mukaan, ennenkuin Istmon juhlia, jotka juuri
silloin olivat tulossa, oli vietetty. Agis oli valmis myöntymään,
ettei heidän tarvitsisi rikkoa Istmilaisia sopimuksia, vaan että hän
omin päin yksinäisesti ryhtyisi retkeen. Kun eivät Korintolaiset
tähänkään suostuneet, ja kun täten syntyi viipyminen, saivat
Ateenalaiset hiukan vihiä Kiolaisten tuumista, jonka johdosta he
lähettivät yhden päälliköistä, Aristokrateen, tekemään Kiolaisille
nuhteita, ja kun Kiolaiset kielsivät, vaati hän heiltä vakuudeksi,
että lähettäisivät hänen mukanaan laivoja liittolaivastoon. He
lähettivätkin seitsemän laivaa. Syynä laivojen lähettämiseen oli,
että Kioksen kansa ei tietänyt mitään näistä tuumista, ja että
ylimykset, jotka nämät tunsivat, eivät halunneet tehdä kansaa
itselleen vihamieliseksi, ennenkuin heillä oli varma tuki, ja kun
Peloponneesolaiset viipyivät, niin eivät enää luulleet heidän
tulevankaan.
Sillä välin vietettiin lstmilais-juhlat, ja Ateenalaiset saapuivat
niihin juhlallisen kutsun mukaisesti. Näitä vietettäessä kävi heille
yhä selvemmäksi Kiolaisten vehkeet. Palattuansa kotia, varustautuivat
he siis, jotteivät laivat salaa heiltä pääsisi lähtemään Kenkreiasta.
Juhlien jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset 21 laivalla Kiokseen
Alkameneen johdolla. Heitä vastaan purjehtivat Ateenalaiset ensin
yhtä monella laivalla, houkutellen vastustajia ulos aavalle merelle.
Mutta kun Peloponneesolaiset eivät heitä kauas seuranneet, vaan
kääntyivät, niin Ateenalaisetkin peräytyivät. Koska he eivät
täydellisesti luottaneet noihin seitsemään laivastoonsa yhtyneeseen
Kiolaiseen laivaan, niin he lisäsivät laivojensa luvun 37, joilla
he ajoivat vihollisia takaa Korintolaisella alueella sijaitsevaan
Peiraiokseen, joka on autio satama ja viimeinen Epidauroksen rajoihin
päin. Peloponneesolaiset menettivät yhden laivan merellä, mutta muut
laivat saivat he pelastetuiksi satamaan. Kun Ateenalaiset näitä
ahdistivat sekä mereltä että astuttuansa maihin, niin syntyi siitä
suuri hämminki ja epäjärjestys. Ateenalaiset vahingoittivat useimmat
laivoista ja surmasivat vihollisten päällikön Alkameneen. Osa
Ateenalaisiakin kaatui taistelussa.
Sotajoukkojen erottua toisistaan, jättivät Ateenalaiset kylliksi
monta laivaa pitämään vihollisia laivoja silmällä, mutta muilla he
purjehtivat ankkuroimaan läheiseen pieneen Saarelaan ja lähettivät
pyytämään apua Ateenasta. Sillä seuraavana päivänä saapuivat myöskin
laivoissa oleville Peloponneesolaisille Korintolaiset eikä paljoa
myöhemmin toisetkin naapurit avuksi. Kun he näkivät vartioimisen
autiolla paikalla olevan vaivaloisen, he joutuivat neuvottomiksi.
Ensin tuumivat he polttaa laivansa, mutta sitten näytti heistä
paraalta hinata laivat maalle, ja, asetuttuansa yhteen jalkaväen
kanssa, vartioida niitä, kunnes saisivat tilaisuuden paeta. Saatuansa
tiedon tästä, lähetti Agis heille Termoon nimisen Spartalaisen.
Alkamenesta olivat eforit käskeneet lähettämään ratsumiehen
ilmoittamaan, kun laivat lähtivät kannakselta, ja nyt vasta saivat
Lakedaimonilaiset tiedon siitä. He aikoivat heti lähettää kotosalla
olevat viisi laivaa Kalkideuksen johdolla ja Alkibiadeen hänen
mukaansa, mutta juuri kun olivat lähtemäisillään, ilmotettiin
laivojen paosta Peiraiokseen, josta Lakedaimonilaiset suuresti
nolostuivat, kun he heti ryhtyessään Joonialaiseen sotaan olivat
kärsineet tappion. Tämän johdosta he eivät ainoastaan päättäneet olla
lähettämättä lisää laivoja kotoa, vaan myöskin kutsua takaisin harvat
ennen lähteneet.
Saatuansa tiedon tästä, kehottaa heti Alkibiadees Endiosta ja muita
eforeja viivyttämättä lähettämään laivat liikkeelle, väittäen, että
he ennättäisivät perille, ennenkuin Kiolaiset saisivat tiedon toisten
laivojen onnettomuudesta, ja että hän kyllä, tultuansa Jooniaan,
helposti saisi sikäläiset kaupungit luopumaan esittämällä niille
Ateenalaisten heikkouden ja Lakedaimonilaisten innon. Endiokselle
kuvailee hän kahden kesken, kuinka kunniakasta olisi, jos hänen
toimestaan Joonia luopuisi ja kuningas tulisi Lakedaimonilaisten
liittolaiseksi, jottei tätä kunniaa luettaisi Agiin ansioksi; sillä
Alkibiadees sattui olemaan eripuraisuudessa Agiin kanssa. Saatuansa
Endioksen ja toiset eforit suostumaan tuumiinsa, lähti Alkibiadees
noilla Kalkideuksen johtamilla viidellä laivalla liikkeelle, ja
saapui nopeasti perille.
Tähän aikaan palasivat Sikeliasta nuot Peloponneesolaisten 16 laivaa,
jotka Gylippoksen johtamina olivat ottaneet osaa sotaan, ja joita
Ateenalaisten 27 laivaa Leukaan edustalla Menippon pojan Hippokleen
johdolla, väijyessään Sikeliasta purjehtivia laivoja, oli saavuttanut
ja pahasti vahingottanut, jolloin ainoastaan yksi laiva hukkui, mutta
toiset pääsivät Ateenalaisilta pakoon Korintokseen.
Purjehtiessaan vangitsivat Kalkideus ja Alkibiadees kaikki,
jotka he kohtasivat, jottei heidän tulostaan leviäisi tieto, ja,
saavuttuansa Koorykokseen mannermaalla, päästivät he irti siellä
vangitut. Itse he, ensin neuvoteltuansa muutamien heidän tuumiansa
kannattavien Kiolaisten kanssa ja näitten neuvosta purjehtien salassa
kaupunkiin saapuivat Kiolaisille äkki-arvaamatta. Kansa tästä joutui
hämmästykseen ja pelästykseen. Mutta ylimykset olivat asettaneet
asiat niin, että neuvosto juuri oli koossa, ja kun Kalkideus ja
Alkibiadees heille kertoivat, kuinka vielä monta muuta laivaa oli
tulossa, eivätkä puhuneet mitään Peiraiokseen suljetuista laivoista,
niin Kiolaiset ja sitten Erytraialaiset luopuivat Ateenalaisista. Kun
he sitten purjehtivat kolmella laivalla Klatsomenaihin, niin sekin
luopui. Klatsomenalaiset purjehtivat heti mannermaalle ja linnottivat
Poliknan turvapaikakseen, jos heidän täytyisi jättää saari, jossa he
asuivat. Luopuneeet harrastivat kaikki paikan linnottamista ja sotaan
valmistumista.
Ateenaan saapui pian sanoma Kioksen luopumisesta, ja koska arvelivat,
että heitä uhkasi suuri ja ehdoton vaara, eivätkä luulleet muitten
liittolaistenkaan pysyvän rauhassa, kun noin suuri kaupunki oli
luopunut, niin he vallitsevan pelästyksen takia poistivat sen
rangaistuksen, joka oli määrätty sille, joka ehdottaisi tai
äänestäisi, että kajoisivat noihin 1,000 talenttiin, joiden
käyttämistä he koko sodan aikana olivat koettaneet karttaa, ja
päättivät nyt kajota niihin, rakentaaksensa suuren joukon laivoja
ja lähettää Kiokseen ne kahdeksan laivaa, jotka Diotimoksen pojan
Strombikideen johtamina olivat, jätettyään valvomisen Peiraioksessa,
lähteneet ajamaan takaa Kalkideuksen johtamia laivoja, mutta jotka
olivat palanneet kotia, kun eivät niitä saavuttaneet. Vähää myöhemmin
lähettivät he Trasykleen johdolla toisetkin 12 laivaa apuun, jotka
niinikään olivat luopuneet vartioimisesta Peiraioksessa. He poistivat
myöskin nuo seitsemän Kiolaista laivaa, jotka heidän mukanaan
piirittivät Peiraiokseen suljetuita laivoja, vapauttivat niissä
olevat orjat ja vangitsivat niiden vapaat miehistöt. He miehittivät
kiiruusti kymmenen muuta laivaa kaikkien poislähetettyjen sijasta
vartioimaan Peloponneesolaisia, ja päättivät myöskin miehittää 30
muuta. Suuri oli into, eivätkä varustukset pienet Kiosta vastaan.
Tällä välin saapui Strombikidees kahdeksalla laivallaan Samokseen ja
purjehti, otettuansa laivastoonsa yhden Samolaisen laivan, Teokseen,
jonka asukkaita hän kehoitti pysymään levollisina. Kioksesta purjehti
myöskin Kalkideus 23 laivalla Teokseen ja yht'aikaa saapuivat sinne
myöskin Klatsomenilainen ja Erytraialainen jalkaväki. Saatuansa
tästä tiedon jo edeltäpäin, purjehti Strombikidees sieltä, ja kun
hän, tultuansa aavalle merelle, näki laivojen paljouden, pakeni
hän Samosta kohti, vihollisten takaa-ajamana. Teokselaiset ensin
eivät laskeneet jalkaväkeä kaupunkiinsa, mutta kun Ateenalaiset
lähtivät pakoon, päästivät he sen sisään. Jalkaväki viipyi kuitenkin,
odottaaksensa Kalkideusta, mutta kun häntä ei näkynyt, niin repivät
he Ateenalaisten rakentaman muurin mannermaanpuolisen osan.
Repimisessä auttoi heitä joukko barbareja, joiden päällikkö oli
Tissaferneen alipäällikkö Stagees.
Ajettuansa Strombikideen Samokseen, varustivat Alkibiadees ja
Kalkideus Peloponneesosta saapuneista laivoista otetut merimiehet
aseilla ja jättivät heidät Kiokseen, jota vastoin he miehittivät
otetut alukset ja 20 muuta laivaa Kiolaisilla miehillä ja purjehtivat
Mileetokseen, nostaaksensa senkin kapinaan. Sillä Alkibiadees, joka
oli hyvissä väleissä Mileetolaisten vallanpitäjien kanssa, halusi,
saatuansa nämät puolelleen, Kiolaisille itselleen, Kalkideukselle ja
lähettäjälleen Endiokselle annetun lupauksensa mukaan hankkia sen
kunnian, että hän Kiolaisen sotavoiman ja Kalkideuksen avulla oli
nostanut kapinaan mitä enimmät kaupungit. Purjehdittuansa suurimman
osan matkaa salaa vihollisilta ja saavuttuansa vähää ennen, kuin
Strombikidees ja Trasyklees, joka juuri 12 laivalla oli saapunut
Ateenasta ja yhtyi takaa-ajoon, nostavat he Mileetoksen kapinaan.
Kun Mileetolaiset eivät laskeneet heidän kintereillään purjehtivia
Ateenalaisia kaupunkiinsa, niin nämät ankkuroivat lähellä sijaitsevan
Laden saaren edustalle. Heti Mileetolaisten kapinoitua tehtiin
Tissaferneen ja Kalkideuksen välityksellä ensimmäinen näinkuuluva
liitto kuninkaan ja Lakedaimonilaisten välillä:
"Seuraavilla ehdoilla ovat Lakedaimonilaiset ja liittolaiset
tehneet liiton kuninkaan ja Tissaferneen kanssa. Se maa ja ne
kaupungit, jotka kuningas omistaa, ja jotka kuninkaan esi-isät
ovat omistaneet, olkoot kaikki kuninkaan. Niitä veroja tahi muita
tuloja, joita Ateenalaiset kantavat näistä kaupungeista, tulee
kuninkaan yhteisesti Lakedaimonilaisten ja liittolaisten kanssa estää
Ateenalaisia kantamasta. Sota Ateenalaisia vastaan on kuninkaan,
Lakedaimonilaisten ja liittolaisten yhteisesti käytävä. Sodankäyntiä
Ateenalaisia vastaan ei sallittako lopettaa, elleivät kumpaisetkin,
kuningas ja Lakedaimonilaiset ja liittolaiset, siihen suostu. Jos
jotkut luopuvat kuninkaasta, olkoot he myöskin Lakedaimonilaisten ja
liittolaisten vihollisia; ja jos jotkut luopuvat Lakedaimonilaisista
ja liittolaisista, olkoot he myöskin samaten kuninkaan vihollisia".
Tämänkaltainen oli liitto. Tämän jälkeen miehittivät Kiolaiset heti
kymmenen muuta laivaa ja purjehtivat Anaiaan, haluten saada tietoja
Mileetoksen tapahtumista ja nostaa kaupungit samalla kapinaan.
Mutta kun heille Kalkideukselta tuli käsky palata takaisin, koska
Amorgees sotajoukolla maitse oli tulossa, niin purjehtivat he Zeyn
pyhäkön edustalle. Kun he huomasivat 16 laivaa, jotka Diomedoon
myöhemmin kuin Trasyklees toi Ateenasta, purjehtivan merellä, niin
pakenivat he yhdellä laivalla Efesokseen, mutta muut laivat menivät
Teokseen. Ateenalaiset ottivat neljä tyhjää laivaa, joiden miehistöt
olivat ehtineet maihin. Muut pääsivät pakoon Teolaisten kaupunkiin.
Ateenalaiset purjehtivat Samosta kohti, mutta Kiolaiset jälellä
olevilla laivoillaan ja jalkaväellään nostivat ensin Lebedoksen
ja sitten Erain kapinaan. Tämän tehtyään matkusti kumpikin, sekä
jalkaväki että laivat, kotia.
Samoihin aikoihin ryntäsivät Peloponneesolaisten yhtä monen
Ateenalaisen laivan takaa-ajamat ja Peiraiokseen suletut 20 laivaa
äkkiarvaamatta vihollisten läpi ja ottivat, päästyänsä voitolle
meritappelussa, neljä Ateenalaista laivaa. Sitten purjehtivat he
Rekreiaan ja varustautuivat taas purjehtiakseen Kiokseen ja Jooniaan.
Lakedaimonista tuli heille päälliköksi Astyokos, jolle uskottiin koko
laivaston johto.
Kun jalkaväki oli poistunut Teoksesta, niin saapui itse Tissafernees
sotajoukolla, mutta palasi takaisin, hävitettyänsä Teoksen
linnoituksen jälellä olevan osan. Hänen poistuttuansa saapui
Diomedoon vähän myöhemmin kymmenellä Ateenalaisella laivalla ja teki
Teolaisten kanssa sopimuksen, että laskisivat heidätkin kaupunkiinsa.
Sitten teki hän hyökkäyksen Eraita vastaan, mutta kun hän ei voinut
vallottaa tätä kaupunkia, niin purjehti hän pois.
Tähän aikaan tapahtui myöskin Samoksessa kansan kapina ylimyksiä
vastaan Ateenalaisten avulla, jotka kolmella laivalla sattuivat
olemaan siellä. Samoksen kansa surmasi noin 200 henkilöä, kaikki
ylimyksiä, rankaisi 400 maanpakolaisuudella ja otti itse haltuunsa
heidän maatilansa ja talonsa. Kun Ateenalaiset jo olivat tunnustaneet
heidät siitä lähtien vakinaisesti itsenäisiksi, niin he tämän jälkeen
hoitivat kaupunkinsa asioita omin päin. Mutta maanviljelijöille he
eivät suoneet minkäänlaisia oikeuksia, eivätkä edes sallineet heidän
mennä naimisiin kaupunkilaisten kanssa.
Tämän jälkeen jatkoivat Kiolaiset sinä kesänä tointaan yhtä suurella
innolla, kuin olivat alkaneetkin. Odottamatta Peloponneesolaisten
saapumista, esiintyivät he suurella sotajoukolla nostaaksensa
kapinaan kaupungit, jotta saisivat mitä useimpia tovereita
vaarassaan, ja hyökkäsivät, kuten Lakedaimonilaiset olivat
käskeneet, 13 laivalla Lesbosta vastaan, rynnätäkseen sittemmin
Hellespontokseen, jonka ohessa sikäläisten Helleenien ja
liittolaisten jalkaväki samalla hyökkäsi Klatsomenaita ja Kymeetä
vastaan. Tämän päällikkö oli Spartalainen Eualas ja laivaston
Deiniadas, perioikilaista sukuperää. Laivat purjehtivat ja saattoivat
Meetymnan luopumaan, johon jäi neljä laivaa, muut lähtivät nostamaan
Mytileeneetäkin kapinaan.
Lakedaimonilainen nauarki Astyokos purjehti sillä välin, kuten hän
oli aikonutkin, Kenkreiasta neljällä laivalla ja saapui Kiokseen.
Kolmantena päivänä, hänen saavuttuansa sinne, purjehti 25 laivan
suuruinen Ateenalainen laivasto Leoonin ja Diomedoonin johdolla
Lesbokseen. Leoon oli nimittäin myöhemmin kymmenellä laivalla
Ateenasta tullut avuksi. Astyokos oli samana päivänä illalla
lähtenyt liikkeelle ja purjehti, otettuansa yhden Kiolaisen
laivan laivastoonsa, Lesbosta kohti, ollakseen siellä apuna, jos
suinkin voisi. Ensin hän saapui Pyrraan ja sieltä seuraavana
päivänä Eressokseen, jossa hänelle tuli tieto, että Ateenalaiset
ensimmäisellä hyökkäyksellä olivat vallottaneet Mytileeneen. Sillä
kun Ateenalaiset äkkiarvaamatta olivat purjehtineet satamaan,
niin he valtasivat Kiolaisten laivat ja vallottivat kaupungin,
astuttuansa maihin ja voitettuansa taistelussa vastustajat. Kun
Astyokos oli saanut tiedon tästä Eressolaisilta ja Eubuuloksen kanssa
Meetymneestä tulleiden Kiolaisten laivojen kautta, jotka olivat
jätetyt sinne, ja joista nyt Mytileeneen vallottamisen jälkeen
kolme oli sattunut pakenemaan hänen luoksensa, sillä yhden olivat
Ateenalaiset vallottaneet, niin hän ei enää suunnannut matkaansa
Mytileeneeseen, vaan saatuansa Eressoksen luopumaan ja varustettuansa
sen asukkaat aseilla, lähetti hän laivansa raskasaseiset maitse
Antissaan ja Meetymneeseen Eteonikoksen johdolla ja purjehti itse
hallussaan olevilla laivoilla ja kolmella Kiolaisella aluksella
rantoja myöten, toivoen läsnäolollaan rohkaisevansa Meetymneeläisiä
pysymään kapinassaan. Mutta kun ei Lesboksessa saanut mitään aikaan,
purjehti hän sotaväkineen Kiokseen. Jalkaväki, jonka oli määrä lähteä
Hellespontokseen, erosi laivastosta ja palasi kukin kaupunkiinsa.
Kenkreiasta saapui sittemmin kuusi Peloponneesolaisliittolaisten
lähettämää laivaa Kiokseen. Järjestettyänsä Lesboksen olot
entiselleen, purjehtivat Ateenalaiset Klatsomenaihin, vallottivat
heidän mannermaalla linnotetun Poliknan ja veivät asukkaat takaisin
saarella sijaitsevaan kaupunkiin paitsi luopumisen alkuunpanijoita,
jotka olivat paenneet Dafnukseen. Täten saivat Ateenalaiset taas
Klatsomeneen haltuunsa.
Samana kesänä astuivat Ateenalaiset, jotka mainituilla Lesboksen
edustalla ankkuroituilla 20 laivalla väijyivät Mileetosta,
maihin Mileetoksen alueelle Panormoksessa ja surmasivat pienellä
sotajoukolla apuun rientävän Lakedaimonilaisen päällikön
Kalkideuksen. Kolmantena päivänä tämän jälkeen palasivat he ja
pystyttivät voitonmerkin, jonka Mileetolaiset hävittivät, koskeivät
Ateenalaiset muka olleet kyenneet vallottamaan heidän maataan.
Lesboksessa ankkuroidulla Ateenalaisella laivastolla lähtivät
Leoon ja Diomedoon Kioksen edustalla sijaitsevilta Oinussalaisilta
saarilta sekä Erytraialaisella alueella sijaitsevista Siduusseesta
ja Pteleonista, jotka olivat Ateenalaisten hallussa, sotaretkelle
Kiosta vastaan. Astuttuansa maihin Kardamyleessä ja Bolissoksessa,
voittivat he taistelussa apuun rientävät Kiolaiset, surmasivat heistä
suuren joukon ja hävittivät seutuja. Fanaisissa he saivat toisen
voiton ja Leukoonionissa kolmannen, jonka jälkeen Kiolaiset eivät
enää purjehtineet hyökkäykseen; mutta Ateenalaiset hävittivät heidän
kauniisti hoidettua ja Meedialaisista ajoista saakka rauhaan jätettyä
maatansa. Sillä Lakedaimonilaisten rinnalla ovat Kiolaiset minun
tietääkseni ainoat, jotka onnessaan ovat voineet säilyttää malttiaan;
jota enemmän heidän kaupunkinsa edistyi, sitä varmemmin varustivat he
sitä. Eivätkä he myöskään ole ryhtyneet näihin luopumistuumiin, jos
jonkun mielestä siinä ovat toimineet varomattomasti, ennenkuin heillä
oli useita ja päteviä liittolaisia vaarassa, ja ennenkuin tiesivät,
että Ateenalaiset eivät itsekään enää Sikelian onnettomuuden
kärsittyään kieltäneet valtansa olevan vallan horjuvalla kannalla.
Mutta joskin he jossakin suhteessa väärin ovat laskeneet tapahtumien
odottamatonta menoa, niin oli erehdys tuumissa, että Ateenalaisten
valta jo muka oli häviämäisillään, yhteinen hyvin monelle. Kun he
nyt olivat suljetut merestä ja heidän maansa hävitetty, miettivät
jo moniaat jättää kaupungin Ateenalaisille. Saatuansa tiedon tästä,
pysyivät vallanpitäjät kuitenkin toimiin ryhtymättä, mutta kutsuivat
laivanpäällikön Astyokoksen Erytraiasta tulemaan neljällä laivallaan
heidän kaupunkiinsa ja neuvottelivat, miten he paraiten joko
panttivankia ottamalla tahi jollakin muulla lailla saisivat nämät
tuumat raukenemaan. Näissä tuumissa oltiin täällä.
Tämän kesän loppupuolella purjehti Ateenasta 1,000 Ateenalaista
ja 1,500 Argolaista raskasaseista, sillä Ateenalaiset olivat
raskasaseisiksi varustaneet 500 Argolaista kevytaseista, ja 1,000
liittolaista Frynikoksen, Onomakleen ja Skiroonidoksen johdolla
48 laivalla, siihen lasketut myöskin kuormalaivat, Samokseen,
ja leiriytyi, astuttuansa Mileetoksessa maihin. Ateenalaisia ja
heidän liittolaisiansa vastaan kävivät Mileetolaiset itse, 800
raskasaseista, ja Kalkideuksen johdolla saapuneet Peloponneesolaiset
sekä Tissaferneen apujoukko ja Tissafernees itse ratsujoukkoineen.
Argolaiset kulkivat siivellään edellä muita, ja koska he, halveksien
vastustajiaan, eivät luulleet näitten, Joonialaisia kun olivat,
kestävän heidän hyökkäystään, niin marssivat he epäjärjestyksessä,
josta seurasi, että Mileetolaiset saivat voiton heistä ja surmasivat
lähes 300 heistä. Mutta Ateenalaiset, jotka ensin voittivat
Peloponneesolaiset ja sitten työnsivät takaisin barbarit ja muun
joukon, eivät ensinkään joutuneet taisteluun Mileetolaisten kanssa,
koska nämät, Argolaisten peräydyttyä, kun näkivät muun sotajoukkonsa
joutuneen tappiolle, olivat vetäytyneet kaupunkiinsa. Ateenalaiset
nyt leiriytyivät voittajina Mileetolaisten kaupungin läheisyyteen.
Tässä taistelussa sattui niin, että Joonialaiset kummallakin taholla
saivat voiton Doorilaisista; sillä Ateenalaiset voittivat heitä
vastaan seisovat Peloponneesolaiset, ja Mileetolaiset Argolaiset.
Pystytettyänsä voitonmerkin valmistautuivat Ateenalaiset ympäröimään
linnoituksella paikan, joka oli kannaksen tapainen, arvellen, että
jos vaan saisivat Mileetoksen taas puolelleen, myöskin helposti muut
yhtyisivät heihin.
Tällä välin ilmoitetaan heille myöhään illalla, että nuo 55 laivaa
Sikeliasta ja Peloponneesosta olivat saapumaisillaan. Pääasiassa
Syrakuusalaisen Hermokrateen kehotuksesta, että kaikki yhtyisivät
tekemään täydellisen lopun Ateenalaisten vielä pystyssä olevasta
vallasta, tuli nyt Sikelialaisia, 20 Syrakuusalaista ja kaksi
Selinuntilaista laivaa sekä ne laivat, joita Peloponneesoksessa
oli varustettu, ja jotka nyt olivat valmiit. Molemmat laivastot
uskottiin Lakedaimonilaiselle Teeramenekselle vietäväksi
laivapäällikön Astyokoksen luokse. Ne purjehtivatkin ensin Mileeton
edustalla sijaitsevaan Leros nimiseen saareen ja sieltä, kuultuansa
Ateenalaisten olevan Mileetoksen edustalla, lasolaiseen lahteen,
tiedustellaksensa Mileetoksen seikkoja. He ankkuroivat Teikiussan
edustalle Mileetolaisella alueella ja saivat Alkibiadeelta, joka
ratsastaen tuli sinne, tiedon tappelusta, johon hänkin oli ottanut
osaa Mileetolaisten ja Tissaferneen puolella. Hän kehoitti heitä,
jos eivät tahtoneet menettää Jooniaa ja kaikki muut kaupungit, mitä
pikemmin rientämään Mileetoksen avuksi ja kaikin voimin koettamaan
estää sen ympäröimistä.
He aikoivat aamun koittaessa rientää apuun. Mutta kun Ateenalaisten
päällikkö Frynikos Leroksesta sai varman tiedon vihollisten laivojen
aikeista, ja kun kanssapäälliköt halusivat jäädä ja antautua
taisteluun, kieltäytyi hän ryhtymästä taisteluun, ja sanoi, että
hän voimiensa mukaan estäisi heitä ja ketä tahansa siitä. Sillä
kun he myöhemmin, sanoi hän, saisivat varman tiedon, kuinka monta
laivaa vihollisilla oli ja kuinka monta heillä itsellään näitä
vastaan asetettavina, ja kun he kelvollisesti ja rauhassa olisivat
varustautuneet, niin hän ei suinkaan häpeällisesti vetäytyisi
vaarasta. Mutta nyt olisi Ateenalaisille vähemmän häpeällistä
vetäytyä pois laivastollaan, kuin, millä uhalla tahansa taistellen,
joutua tappiolle. Siten, sanoi hän, ei ainoastaan häpeä kohtaisi
kaupunkia, vaan se joutuisi suurimpaan vaaraan. Sillä kun se nyt
kärsimiensä onnettomuuksien johdosta varmojenkin varustuksien
nojalla ei uskalla edes hädän pakottamana, puhumattakaan halunsa
mukaan, hyökätä ensimmäisenä, miten se siis pakotta heittäytyisi
vapaaehtoisiin vaaroihin? Hän käski siis mitä pikemmin korjata
laivoihin haavoitetut, jalkaväen ja mitä kullakin tullessaan oli
ollut mukanaan, mutta jättää kaikki mitä vihollisessa maassa olivat
ottaneet, jotta laivat olisivat keveät, ja purjehtia Samokseen,
josta he sitten, koottuansa kaikki laivat, tekisivät hyökkäyksiä,
jos näkisivät soveliaaksi. Tehtiinkin, kuten hän oli käskenyt. Yhtä
hyvin tässä tilaisuudessa kuin myöskin kaikissa muissakin toimissaan
näkyi Frynikos toimineen vallan viisaasti. Ateenalaiset lähtivät
heti samana iltana puolella voitolla Mileetoksesta. Mutta Argolaiset
purjehtivat kiiruusti vihoissaan pettymyksestään kotia.
Peloponneesolaiset lähtivät aamulla Teikiussasta ja purjehtivat
Mileetokseen, jossa he viipyivät yhden päivän, aikoen seuraavana
päivänä, liitettyänsä laivastoonsa ne Kiolaiset laivat, jotka
Kalkideuksen johtamina olivat tänne hätyytetyt, palata Teikiussaan,
hakemaan laivoista sinne puretut tavaransa. Mutta kun he olivat
saapuneet sinne, tuli sinne Tissafernees jalkaväellään ja kehoitti
heitä purjehtimaan Iasosta vastaan, jossa hänen vastustajansa
Amorgees oleskeli. Äkkinäisellä ryntäyksellä vallottivat he Iasoksen,
koska sen asukkaat luulivat heidän olevan Ateenalaisia ja laskivat
heidät maihin. Tässä ottelussa kunnostivat itseään varsinkin
Syrakuusalaiset. Otettuansa Amorgeen elävältä, jättivät he hänen
Tissaferneelle vietäväksi hänen mielensä mukaan kuninkaalle, kuten
tämä oli käskenyt, ja ryöstivät Iasoksen, josta sotaväki sai paljon
tavaraa; sillä tämä paikka oli vanhastaan vallan rikas, Amorgeen
sotilaat liittivät he sotajoukkoonsa, tekemättä heille mitään pahaa,
koska useimmat heistä olivat Peloponneesoksesta. Kaupungin ja
kaikki vangit, sekä vapaat että orjat, antoivat he Tissaferneelle,
saaden häneltä henkilöä kohti dareikon, ja palasivat tämän jälkeen
Mileetokseen. He lähettivät Leoonin pojan Pedaritoksen, jonka
Lakedaimonilaiset olivat toimittaneet Kioksen päälliköksi, johtamaan
Amorgeen apujoukkoa maitse Erytraiaan saakka ja asettivat Filippoksen
Mileetokseen päälliköksi. Tähän loppui tämä kesä.
Saatuansa Iasoksen varustetuksi, saapui Tissafernees seuraavana
talvena Mileetokseen. Hän antoi, kuten oli luvannut, laivoille
ylläpidoksi Attikalaisen drakman miestä kohti kuukausittain, mutta
ei tahtonut vastaiseksi antaa enempää, kuin kolme obolia, kunnes
hän oli kysynyt kuninkaalta, mutta jos kuningas suostuisi, antaisi
hän koko drakman. Teeramenees, joka ei ollut nauarki, vaan joka
purjehti mukana jättääkseen laivat Astyokolle, oli höllempi palkan
vaatimuksessa. Mutta tähän ei suostunut Syrakuusalainen päällikkö
Hermokratees, jonka johdosta Tissafernees suostui maksamaan enemmän,
kuin kolme obolia mieheen, kaikille muille, paitsi viidelle laivalle.
Hermokrateen vaatimuksesta suostui nyt Tissafernees maksamaan 30
talenttia kuukaudessa 55 laivalle, ja muille sen mukaan kuin laivoja
oli enemmän, kuin tämä määrä, saman perustuksen mukaan.
Samana talvena saapui kotoa avustukseksi Samoksessa oleville
Ateenalaisille Karminoksen, Strombikideen ja Eykteemoonin johdolla
35 laivaa, jotka, koottuansa mukaansa myöskin kaikki laivat
Kioksesta ja muualta, arvan mukaan päättivät laivastollaan vartioida
Mileetosta, mutta lähettää Kiokseen sekä laivaston että jalkaväen,
kuten he myöskin tekivät. Strombikidees, Onomaklees ja Eukteemoon
purjehtivat arvan mukaan 30 laivalla ja sotilaita kuljettavilla
aluksilla, joihin he olivat asettaneet osan Mileetokseen tulleista
1,000 raskasaseisesta, Kiokseen. Muut jäivät Samokseen, pitäen 74
laivallaan meren hallussaan, ja suuntasivat matkansa Mileetosta kohti.
Astyokos, joka silloin sattui olemaan Kioksessa ottaaksensa
panttivankeja kavaluuden johdosta, luopui tästä, kun sai tiedon
Teerameneen johtamien laivojen saapumisesta ja liittolaisten
menestyksestä. Hän lähti liikkeelle kymmenellä Peloponneesolaisella
ja kymmenellä Kiolaisella laivalla hyökätäkseen Pteleosta vastaan,
mutta kun ei onnistunut häneltä vallottaa tätä kaupunkia, purjehti
hän Klatsomenaihin, jossa hän käski Ateenalaisten puoluelaisia
muuttamaan Dafnukseen ja asukkaita yhtymään heihin. Samaten käski
myöskin Tamoos, Joonian alapäällikkö, heitä tekemään. Kun he eivät
totelleet, teki hän linnoittamatonta kaupunkia vastaan hyökkäyksen;
mutta kun hän ei voinut sitä vallottaa, purjehti hän itse ankaran
myrskyn ajamana Fookaiaan ja Kymeeseen, jota vastoin toiset laivat
ankkuroivat Klatsomenain läheisyydessä sijaitsevien Maratussa, Peelee
ja Drymussa nimisten saarien edustalle. Viipyessään siellä kahdeksan
päivää, ryöstivät he ja osaksi hävittivät, osaksi veivät laivoihinsa
kaikki Klatsomenalaisten siellä säilytetyt tavarat ja purjehtivat
sitten Astyokoksen luokse Fookaiaan ja Kymeeseen.
Hänen siellä ollessaan, saapui Lesboksesta lähettiläitä ilmoittaen
heidän jälleen haluavan luopua. He saivatkin hänen suostumaan
tuumaansa, mutta kun eivät Korintolaiset eivätkä muut liittolaiset
ennen kärsimänsä tappion takia olleet samaa mieltä, purjehti hän
Kiokseen, johon myöskin muut laivat, kestettyänsä ankaroita myrskyjä,
eri haaroilta saapuivat. Tämän jälkeen purjehti Pedaritos, joka
maitse oli kulkenut Mileetosta Erytraiaan, sotajoukkonsa kanssa
Kiokseen. Silloin oli hänellä noin 500 raskasaseista Kalkideuksen
ennen johtamista viidestä laivasta, jotka aseineen olivat sinne
jätetyt. Kun moniaat Lesbolaiset tulivat ilmoittamaan luopumisen
aikeensa, ehdotti Astyokos Pedaritokselle ja Kiolaisille, että he
purjehtisivat auttamaan Lesbolaisia luopumaan. Sillä tästä joko
enentyisivät Lakedaimonilaisten liittolaiset tahi, jospa eivät
onnistuisikaan yrityksessään, tuottaisi se Ateenalaisille ainakin
vahinkoa. Mutta he eivät suostuneet tähän, ja Pedaritos kielsi
jättämästä hänelle Kiolaisia laivoja.
Otettuansa nuo viisi Korintolaista laivaa ja kuudenneksi
yhden Megaralaisen sekä yhden Hermionilaisen kuten myöskin ne
Lakedaimonilaiset laivat, joilla hän oli tullut, purjehti Astyokos
Mileetokseen nauarkiammattiinsa, ankarasti uhaten Kiolaisia, ettei
hän suinkaan rientäisi heille avuksi, jos he joskus pyytäisivät.
Laskien maihin Koorykoksessa Erytraian alueella, jäi hän sinne yöksi.
Samoksesta saapui myöskin Ateenalainen sotaväki Kiokseen, mutta
koska kukkula heitä erotti, niin he pysyivät salassa toisiltaan.
Yöllä saapui kirje Pedaritokselta ilmoituksella, että vapautettuja
Erytraialaisia vankeja oli saapumaisillaan Samoksesta Erytraiaan
kavaltaaksensa kaupungin, jonka johdosta Astyokos viipymättä palasi
Erytraihin ja oli vähällä joutua vihollisten käsiin. Kun Pedaritoskin
oli saapunut sinne, panivat he toimeen tutkimuksen otaksutuista
kavaltajista, jolloin he huomasivat koko jutun syntyneen miesten
pelastamiseksi Samoksesta. He vapauttivat syytetyt ja purjehtivat
kumpikin pois, toinen Kiokseen, toinen Mileetokseen, kuten hän oli
aikonutkin.
Kun nyt Ateenalaisten laivasto Koorykoksesta purjehti niemen ympäri,
huomasi se Arginoksen edustalla kolme Kiolaisten sotalaivaa ja
ryhtyi heti ajamaan niitä takaa. Mutta nyt nousi ankara myrsky, niin
että Kiolaiset laivat vaivoin pääsivät pakenemaan satamaan, jota
vastoin kolme Ateenalaista laivaa, jotka olivat purjehtineet muita
etäämmäs, musertui ja ajelehti Kiolaisten kaupungin rannalle, jossa
osa miehistä vangittiin, osa sai surmansa. Muut laivat pakenivat
Mimas vuoren suojassa olevaan Foinikus nimiseen satamaan, josta
he myöhemmin purjehtivat Lesbokseen ja valmistautuivat Kioksen
piirittämiseen.
Samana talvena purjehti Lakedaimonilainen Hippokratees
Peloponneesoksesta kymmenellä Turilaisella laivalla, joita johti
Diagoroksen poika Doorieus ynnä kaksi muuta päällikköä, yhdellä
Lakoonilaisella ja yhdellä Syrakuusalaisella laivalla Knidokseen,
joka Tissaferneksen vaikutuksesta oli luopunut. Kun Mileetoksessa
olevat tästä saivat tiedon, kehottivat he heitä puolella määrällä
laivastoaan valvomaan Knidosta, ja Triopionin edustalla olevilla
laivoillaan ottamaan Aigyptoksesta tulevat kuormalaivat. Triopion
on Knidoksen alueelta etenevä Apolloonille pyhitetty kallionniemi.
Saatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset Samoksesta ja
valloittivat Triopionissa väijyvät kuusi laivaa; niitten miehistö
pääsi kuitenkin pakoon. Purjehdittuansa tämän jälkeen Knidokseen,
olivat Ateenalaiset hyökkäyksellään saada haltuunsa kaupungin,
joka oli linnoittamaton. Kun he seuraavana päivänä tekivät uuden
hyökkäyksen, olivat kaupunkilaiset paremmin varustautuneet yöllä,
ja kun miehet Triopionissa otetuista laivoista olivat saapuneet
heidän avukseen, niin viholliset eivät voineet heitä niin suuresti
vahingottaa, kuin edellisenä päivänä, jonka johdosta he poistuivat,
hävitettyänsä maata, ja purjehtivat Samokseen.
Tähän aikaan Astyokoksen saapuessa Mileetokseen laivastonpäälliköksi
oli kaikki Peloponneesolaisten sotajoukossa hyvällä kannalla.
Sillä palkka maksettiin säännöllisesti ja Iasoksesta ryöstetyt
suuret aarteet tuottivat sotilaille ylellisyyttä, ja Mileetolaiset
nurkumatta kestivät sodan vaivoja. Mutta Tissaferneen suhteen
näyttivät Peloponneesolaisista kuitenkin edelliset, Kalkideuksen
solmimat sopimukset vaillinaisilta, eivätkä heidän edukseen, jonka
johdosta uudet sopimukset Teerameneen läsnäollessa tehtiin, jotka
kuuluivat seuraavasti:
"Sovittu on Lakedaimonilaisten ja liittolaisten puolesta kuninkaan,
kuninkaan poikien ja Tissaferneen kanssa, että sovinto ja ystävyys
on oleva heidän välillänsä seuraavilla ehdoilla: Siihen maahan
tahi niihin kaupunkeihin, jotka ovat kuningas Dareioksen tai ovat
olleet hänen isänsä tai esi-isiensä hallussa, niihin eivät saa
kulkea sotimaan eivätkä missään muussakaan pahassa tarkotuksessa
Lakedaimonilaiset eivätkä Lakedaimonilaisten liittolaiset, eivätkä
saa vaatia veroa mainituista kaupungeista Lakedaimonilaiset eivätkä
Lakedaimonilaisten liittolaiset; niinikään ei kuningas Dareios
eivätkä hänen hallussaan olevat kaupungit saa tulla sotimaan
eivätkä harjottamaan mitään pahaa Lakedaimonilaisille eivätkä
heidän liittolaisillensa. Jos Lakedaimonilaiset tai liittolaiset
pyytävät jotakin kuninkaalta, tahi kuningas Lakedaimonilaisilta
tai liittolaisilta, niin heidän on kunnollisesti tehtävä, mihin
ovat suostuneet. Sota on yhteisesti käytävä Ateenalaisia ja heidän
liittolaisiansa vastaan; jos rauha tehdään, on se tapahtuva
molemminpuolisella suostumuksella. Jos sotaväkeä lähetetään avuksi
kuninkaan maahan, on kuningas velvollinen hankkimaan sille ravintoa.
Jos jotkut kaupungit, jotka ovat tehneet sopimuksen kuninkaan kanssa,
hyökkäävät kuninkaan maahan, on toisten velvollisuus estää niitä ja
suojella kuningasta, niin paljon kuin voivat. Jos joku kuninkaan maan
tahi kuninkaan hallitseman maan asukkaista hyökkää Lakedaimonilaisia
tahi liittolaisia vastaan, on kuningas velvollinen estämään ja
torjumaan heitä voimiensa mukaan."
Nämät sopimukset tehtyänsä, jätti Teeramenees laivat Astyokokselle,
astui alukseensa ja hävisi tietämättömiin. Mutta Ateenalaiset,
jotka jo olivat kulkeneet Lesboksesta Kiokseen sotajoukkoineen ja
hallitsivat sekä maalla että merellä, linnottivat Delfinionin,
paikan, joka muutenkin oli luonnon vahvistama maan puolelta ja rikas
satamista eikä kaukana Kiolaisten kaupungista. Monien entisten
tappioiden takia nolostuneina, olivat Kiolaiset sitä paitsi
alituisessa keskinäisessä riidassa. Mutta kun Ioonin poika Tydeus
puoluelaisineen olivat saaneet surmansa Pedaritoksen käskystä, niin
muutkin kaupunkilaiset, jos kohtakin keskenään pitivät toisiaan
epäluulon alaisina, harvainvaltaisen hallituksen ankaruuden kautta
pakosta pysyivät levollisina, koskeivät pitäneet itseänsä eivätkä
Pedaritoksen johtamaa apuväkeä kykenevinä torjumaan vihollisia. He
lähettivät kumminkin Mileetokseen pyytämään Astyokokselta apua;
mutta kun ei hän suostunut heidän pyyntöönsä, lähetti Pedaritos
Lakedaimoniin häntä vastaan valituskirjan loukkaavasta käytöksestä.
Tällä kannalla olivat Ateenalaisten toimenpiteet Kioksessa. Heidän
laivansa tekivät Samoksesta hyökkäyksiä Mileetosta vastaan; mutta kun
Mileetolaiset eivät käyneet heitä vastaan, palasivat he Samokseen ja
pysyivät siellä levollisina.
Peloponneesoksesta purjehtivat samana talvena päivänseisausaikana
Lakedaimonilaisten Megaralaisen Kalligeitoksen ja Kytsikolaisen
Timagoraksen välityksellä Farnabatsolle varustamat 27 laivaa
Jooniaan, joita johti Spartiati Antistenees. Lakedaimonilaiset
lähettivät laivoissa myöskin 11 Spartiatia neuvonantajiksi
Astyokokselle, joista yksi oli Arkesilaoksen poika Likas. Heille oli
käsketty, tultuansa Mileetokseen, asettaa kaikki seikat paraammalle
kannalle ja lähettää joko kaikki nämät laivat tai mikä määrä heistä
näkyi soveliaaksi, joko useampia tai vähempi määrä, Ramfioksen
pojan Klearkoksen johdolla Helleespontokseen Farnabatsolle, sekä,
jos heidän mielestään oli syytä, erottaa Astyokos päällikkyydestä
ja panna Antistenees hänen sijalleen; sillä Pedaritoksen kirjeen
johdosta oli heissä noussut epäluulo Astyokosta vastaan.
Purjehdittuansa laivoilla ulapalle, laskivat he maihin Meeloksessa,
ja tavattuansa siellä kymmenen Ateenalaista laivaa, valtasivat
he näistä kolme ilman miehistöä ja polttivat ne. Peläten, että
Meeloksesta pakoon päässeet laivat Samoksessa oleville Ateenalaisille
ilmoittaisivat heidän tulostaan, kuten tekivätkin, purjehtivat he
Kreetaan ja saapuivat, varovaisuudessa matkustettuansa, Aasian
mannermaalla sijaitsevaan Kaunokseen. Pitäen itseään turvissa,
lähettivät he sieltä sanan Mileetoksen edustalla oleville laivoille,
että tulisivat heitä noutamaan.
Kiolaiset ja Pedaritos lähettivät samaan aikaan pyynnön
Astyokokselle, vaikka hän ei ollut myöntynyt heidän pyyntöönsä,
että hän tulisi heidän avuksensa kaikilla laivoillansa, koska
heitä piiritettiin, ja ettei hän olisi väliäpitämätön, kun
Joonialais-liittolaisten suurin kaupunki suljettiin meren puolelta,
ja maitse oli rosvojen riistämänä. Sillä Kioksessa oli enemmän orjia,
kuin missään muussa kaupungissa, Lakedaimonia lukuunottamatta, ja
kun heitä paljoutensa takia rikoksistaan ankarammin rangaistiin,
kuin muualla, niin suuri määrä heistä, heti kun Ateenalaiset olivat
linnotuksensa suojassa saaneet varman asennon, luopui heidän
luoksensa, ja koska he tunsivat maan, saivat he aikaan vallan
suuria vahinkoja. Kiolaiset ilmottivat sentähden Astyokokselle,
että oli välttämätöntä rientää heille avuksi, kun vielä oli toivo
ja mahdollisuus, ennenkuin viholliset ennättäisivät täydellisesti
linnottaa Delfinionin ja ennenkuin he ehtisivät rakentaa vielä
suuremman linnoituksen suojaksi sotajoukollensa ja laivoilleen.
Vaikka kohtakin Astyokos entisen uhkauksensa johdosta ei mielellänsä
suostunut tähän pyyntöön, riensi hän kuitenkin apuun, kun näki
liittolaistenkin siihen innolla suostuvan.
Tällä välin saapuu sana Kaunoksesta, että nuo 27 laivaa ja
Lakedaimonilaisten lähettämät neuvonantajat olivat saapuneet. Ja
koska Astyokos arveli kaikkea muuta vähäpätöisemmäksi, kuin hankkia
turvallista kulkua noin monelle laivalle, jotta niillä voisivat
hallita merta, ja Lakedaimonista saapuneille tarkastajille varma
pääsö meren yli, jätti hän heti Kiokseen purjehtimisen sikseen ja
purjehti Kaunokseen. Purjehtien Meropilaisen Koos saaren ohitse,
astui hän siellä maihin ja ryösti kaupungin, joka oli linnottamaton,
ja jonka suurin maanjäristys, mikä miesmuistiin on tapahtunut, oli
hävittänyt. Kaupungin asukkaat olivat paenneet vuoristoon, mutta
ryöstöretkillään otti hän saaliiksi kaikki, mitä sai käsiinsä, paitsi
vapaat henkilöt; ne hän päästi menemään. Kun hän Koos-saarelta
yöllä oli saapunut Knidokseen, saivat hänen Knidolaiset hartailla
kehotuksillaan pidättämään merimiehensä laivoissa ja lähtemään
suoraa päätä Ateenalaisten 20 laivaa ahdistamaan, joita Karminos,
yksi Samoksen päälliköistä, piti silmällä noilla Peloponneesoksesta
saapuneilla 27 laivalla, joita hakemaan Astyokos juuri oli lähtenyt.
Samokseen oli saapunut tieto heidän tulostaan Mileetoksesta,
ja Karminos heitä vakoili Symeen, Kalkeen, Roodoksen ja Lykian
ympäristössä. Sillä hän oli jo saanut tiedon laivojen saapumisesta
Kaunokseen.
Astyokos purjehti sentähden viipymättä Symeeseen, ennenkuin hänen
lähtönsä tuli tunnetuksi, arvellen ehkä merellä saavansa käsiinsä
laivat. Mutta sade ja sumuilma hajotti hänen pimeässä harhailevat
laivansa ja saattoi ne epäjärjestykseen. Kun aamun valjetessa hänen
laivastonsa oli hajallaan ja vasen siipi jo Ateenalaisille näkyvissä,
vaan kun muu osa laivastoa vielä harhaili saaren ympäri, niin
Karminos Ateenalaisineen kiiruusti hyökkää heitä vastaan vähemmällä
laivamäärällä, kuin kaikilla 20, arvellen näitten olevan heidän
valvomansa laivat Kaunoksesta. Ensi rynnäkössä he upottivatkin kolme
laivaa ja vahingottivat useimpia muita, ollen voitonpuolella, kunnes
heidän aavistamattansa laivaston enemmistö tuli näkyviin ja ympäröi
heidät kaikkialta. Lähdettyänsä pakosalle menettivät Ateenalaiset
kuusi laivaa, mutta pakenivat toisilla Teutlussan saarelle ja
sieltä Halikarnassokseen. Tämän jälkeen lähtivät Peloponneesolaiset
Knidokseen, ja yhdyttyänsä Kaunoksesta tulleisiin 27 laivaansa,
purjehtivat he yhdessä Symeeseen, johon he pystyttivät voitonmerkin,
ja palasivat Knidokseen takaisin.
Kun Ateenalaiset olivat saaneet tiedon meritappelusta, purjehtivat
he kaikilla Samoksessa olevilla laivoillansa Symeeseen, mutta eivät
hyökänneet Knidoksen edustalla olevaa laivastoa vastaan, eikä tämä
liioin heitä vastaan, vaan purjehtivat takaisin Samokseen, otettuansa
vihollisten Symeeseen jätetyt laivatarpeet ja astuttuansa maihin
Loorymassa mannermaalla.
Kun kaikki Peloponneesolaisten laivat olivat kokoontuneet Knidokseen,
korjasivat he puutteellisuudet ja nuo 11 Lakedaimonilaista miestä
neuvottelivat Tissaferneen kanssa, joka itse oli saapunut sinne,
tapahtuneista toimista, jotka eivät olleet heidän mielensä mukaan,
sekä vastaisista sodan toimista, miten molemmille parahiten ja
hyödyllisimmin sotaa käytäisiin. Varsinkin Likas moitti tapahtumia,
eikä pitänyt kumpaakaan sopimusta, ei Kalkideuksen enemmän kuin
Teerameneenkään tekemää, heille hyödyllisenä. Hän väitti olevan aivan
väärin, että kuningas nytkin vielä saisi haltuunsa kaikki ne maat,
jotka hän tahi hänen esi-isänsä ennen muinoin olivat hallinneet:
tämä tietäisi, lausui hän, että kaikki saaret, Tessalia, Lokrit ja
maat Boiootiaan saakka jälleen joutuisivat kuninkaan ikeen alle, ja
että Lakedaimonilaiset vapauden asemesta Helleeneille toimittaisivat
Meedialaisen herruuden. Hän käski siis solmita uudet sopimukset,
sillä olemassa olevista hän ei ensinkään välittäisi, koska
niiden mukaan laivoille ei ollut vaadittavissa mitään ylläpitoa.
Tyytymättömänä erosi Tissafernees heistä tyhjin toimin raivostuneena.
Muutamien mahtavien miesten kutsumuksesta päättivät Lakedaimonilaiset
purjehtia Rodokseen, toivoen saavansa liittolaiseksi tämän vallan
mahtavan ja sekä merimiehistä että jalkaväestä voimakkaan saaren
ja samalla arvellen, että he tämän liiton kautta kykenisivät
omin neuvoin ylläpitämään laivojaan, pyytämättä siihen varoja
Tissaferneelta. Purjehdittuansa heti samana talvena Knidoksesta,
laskivat he maihin 90 laivalla ensin Rodoksessa sijaitsevaan Kameiros
nimiseen kaupunkiin, pelottaen suuresti tuumasta tietämättömiä, jotka
pakenivat, varsinkin kun kaupunki oli linnottamaton. Kutsuttuansa
kokoon nämät ja molempien toisten Lindos ja Jeelysos nimisten
kaupunkien asukkaat, taivuttivat Lakedaimonilaiset heidät luopumaan
Ateenalaisista. Täten liittyi Rodos Peloponneesolaisiin.
Saatuansa tiedon tästä, purjehtivat Ateenalaiset samaan aikaan
laivoillaan Samoksesta, koettaen ehtiä estämään tätä tapahtumasta,
ja heillä olikin jo merellä Rodos näkyvissä. Mutta kun he hiukan
myöhästyivät, purjehtivat he ensin Kalkeeseen ja sieltä Samokseen
ja tekivät myöhemmin Kalkeestä ja Kooksesta hyökkäyksiä Rodosta
vastaan. Rodoksen asukkailta kiskoivat Peloponneesolaiset 30 talentin
paikoille ja viipyivät siellä rauhassa 80 päivää, vedettyänsä
laivansa maalle.
Sillä välin, ja ennenkuin lähdettiin Rodokseen, tapahtui seuraava:
Alkibiadees joutui Kalkideuksen kuoleman ja Mileetoksen taistelun
jälkeen Peloponneesolaisilla epäluulon alaiseksi, jonka johdosta he
lähettivät kirjeen Astyokokselle, että hän surmauttaisi Alkibiadeen,
sillä Agiskin vihasi häntä, ja hän esiintyi muutenkin epäiltävästi.
Ensi hädässään pakeni hän Tissaferneen luokse ja vahingotti hänen
luonansa voimiensa mukaan Peloponneesolaisten asioita. Hänen tultua
Tissaferneen neuvonantajaksi kaikissa toimissa, vähensi tämä
avustusväen palkan Attikalaisesta drakmasta kolmeen oboliin, eikä
tätäkään palkkaa säännöllisesti maksettu. Hän neuvoi Tissafernestä
sanomaan heille, että Ateenalaisetkin, jotka pitkistä ajoista
olivat kokeneita laivaliikkeessä, antoivat vain kolme obolia
merimiehilleen, eivätkä suinkaan varojen puutteesta, vaan jotteivät
heidän merimiehensä liiallisella mässäämisellä turmelisi ruumiinsa
terveyttä, tahi jättäisivät laivansa antamatta heille tulevan
palkkansa palaamisensa takeeksi. Hän neuvoi Tissafernesta myöskin
lahjoilla houkuttelemaan trierarkkeja ja päälliköitä suostumaan
hänen tuumiinsa, mikä häneltä onnistuikin paitsi Syrakuusalaisten
päälliköiden suhteen, joitten kaikkien puolesta ylipäällikkö
Hermokratees yksin koko liittokunnan nimessä tästä kieltäytyi. Kun
kaupungit pyysivät rahaa, niin Alkibiadees Tissaferneen nimessä
kielsi antamasta heille mitään, sanoen Kiolaisille, että he,
rikkaimmat kaikista Helleeneistä, häpeäisivät pyytää rahaa niiltä,
jotka heidän vapautensa hyväksi olivat heittäytyneet vaaraan
ruumiillansa ja omaisuudellansa. Ja muille kaupungeille hän vastasi,
että he tekivät väärin, jos he, kun he ennen luopumistansa olivat
maksaneet Ateenalaisille niin paljon, eivät nyt oman itsenäisyytensä
hyväksi olisi halukkaita maksamaan yhtä paljon tahi enemmänkin. Hän
selitti, että Tissafernees luonnollisesti oli pakosta säästäväinen,
koska hän omin varoin kävi sotaa, mutta että hän kyllä, jos kuningas
lähettäisi hänelle rahaa, maksaisi palkan ja kohtuullisesti korvaisi
kaupunkien kulut.
Alkibiadees kielsi niinikään Tissafernesta lopettamasta sotaa
liian kiiruusti, kuten myöskin hankkimasta valtaa sekä maalla että
merellä yhdelle valtiolle ja sentähden kutsumasta avukseen, kuten
hän oli aikeissa, Foinikilaista laivastoa sekä pestaamasta useampia
Helleenejä, vaan että hän antaisi molempain heikontaa toisiaan,
joten kuningas voisi itsellensä hankaliksi käyneitä vastaan nostaa
toiset. Mutta jos yksi ainoa hallitsisi sekä maalla että merellä,
olisi kuninkaan vaikea kukistaa tätä, ellei hän itse suurilla
vaaroilla ja kustannuksilla lähtisi taisteluun. Mukavampihan oli,
sanoi hän, vähillä kustannuksilla ja vaaratta itsensä puolesta
antaa Helleenien keskenään heikontaa toisiaan. Muuten olivat,
lisäsi hän, Ateenalaiset soveliaimmat jakamaan valtaa hänen
kanssansa, koska he vähemmän huolivat vallotuksista mannermaalla,
ja tuumissaan sekä sodankäynnissään olivat hänelle hyödyksi. Sillä
kun he vaan, jatkoi hän, saavat haltuunsa meren, auttavat he kyllä
orjuuttamaan kuninkaan maissa asuvia Helleenejä, jota vastoin
Peloponneesolaiset tulevat heitä vapauttamaan. Eihän ole luultavaa,
että Lakedaimonilaiset, jotka koettavat vapauttaa Helleenejä
maalaisiensa ikeestä, eivät vapauttaisi kansalaisiansa vieraasta
vallasta, kunhan vaan ovat kukistaneet Ateenalaiset. Hän kehotti
siis Tissafernesta antamaan heidän keskenään heikontaa toisiaan, ja
päästyänsä Ateenalaisista karkottaa Peloponneesolaiset maasta. Näin
tuumi Tissaferneeskin, päättäen hänen menettelystään. Hän luotti
täydellisesti Alkibiadeeseen, kuten ainakin hyvään neuvonantajaan,
maksaen Peloponneesolaisille niukan palkan, eikä laskenut heitä
laivataisteluun, sanoen Foinikilaisen laivaston olevan tulossa,
jolloin he ylivoimalla varmemmin taistelisivat, turmellen täten
heidän toimiaan ja heidän laivastonsa voiman, joka jo oli kasvanut
aika vankaksi, jo selvästi osoittaen, ettei hän ensinkään aikonut
taistella heidän avuksensa.
Nämät neuvot antoi Alkibiadees Tissaferneelle ja kuninkaalle, kun
hän oleskeli heidän luonansa, pitäen ne heille paraimpina, ja koska
hän siten myöskin tahtoi hankkia itselleen tilaisuuden palataksensa
takaisin kotimaahan, ymmärtäen hyvin, että hänelle siihen tulisi
tilaisuus, jos hän ei sitä hävittäisi. Hän arveli Ateenalaisten
mieluummin suostuvan siihen, jos hän näyttäisi olevan hyvissä
väleissä Tissaferneen kanssa, miten myöskin tapahtui. Sillä kun
Samoksessa majailevat Ateenalaiset sotilaat kuulivat hänen suuresti
vaikuttavan Tissaferneeseen, niin hän sai puolelleen mahtavimmat
heistä, osaksi, koska hän heille oli lähettänyt sanan, että he
mainitsisivat vallanpitäjille, että hän kyllä olisi suostuvainen
palaamaan kotimaahan ja ottamaan osaa hallitukseen, harvainvallan
vallitessa, mutta ei suinkaan ilkeämielisen rahvasvallan vallitessa,
joka oli karkoittanut hänen, ja että hän silloin hankkisi heille
Tissaferneen suosion, ja osaksi myöskin koska Ateenalaisten
Samoksessa majailevat trierarkit ja mahtavimmat omasta puolestaankin
halusivat kukistaa kansanvallan.
Ensin levisi tämä asia sotajoukossa, ja myöhemmin se tuli keskustelun
alaiseksi kaupungissakin. Moniaat henkilöt kulkivat Samoksesta
yli Alkibiadeen puheille, ja kun hän yhä lupasi hankkia ensin
Tissaferneen ja sittemmin itse kuninkaan heille ystäväksi, jos he
eivät kannattaisi kansanvaltaa, jolloin kuningas enemmin heihin
luottaisi, niin syntyi heissä vakava toivo, että he, mahtavimmat
kansalaisista, jotka tästä asiain tilasta enin kärsivät, saisivat
kaupungin hallituksen huostaansa ja kukistaisivat viholliset.
Palattuansa Samokseen, keskustelivat he tästä asiasta puoluelaistensa
kanssa ja lausuivat julki, että kuningas tulisi heidän ystäväkseen ja
antaisi heille rahaa, jos Alkibiadees saisi palata takaisin ja jos he
luopuisivat kansanvallasta.
Vaikkakin kansa ensin suuttui näistä vehkeistä, niin rauhottui se
kumminkin hauskasta toiveesta, että saisi palkan kuninkaalta. Kun
harvainvallan kannattajat olivat ilmottaneet tuumansa kansalle,
niin kokoontuivat he taas keskenään ja useamman ystävän kanssa
neuvottelemaan Alkibiadeen ehdotuksista. Kaikki muut pitivät
näitä viisaina ja luotettavina; mutta Frynikos, joka vielä oli
päällikkönä, ei ensinkään hyväksynyt niitä, vaan väitti, että
harvainvalta ja kansanvalta oli Alkibiadeelle yhdentekevä, niinkuin
myöskin oli, ja ettei tämä tarkoittanut muuta, kuin miten hän,
kumottuansa nykyisen kaupungin järjestyksen, ystäviensä kutsumana
saisi palata kotiin, ja että oli tarkoin vaarinotettava, ettei
syntyisi sisällisiä levottomuuksia. Kuninkaalle hän ei pitänyt
ensinkään hyödyllisenä, kun Peloponneesolaiset vielä vallitsivat
merellä ja heidän hallussaan oli monta suurinta kaupunkia hänen
valtakunnassaan, liittyä Ateenalaisiiin, joihin hän ei ensinkään
luottanut, ja sen takia joutua vaikeuksiin, kun hänellä oli tilaisuus
ruveta Peloponneesolaisten ystäväksi, jotka eivät koskaan olleet
hänelle tuottaneet vahinkoa. Eivätkä liittolaiskaupungitkaan, joille
oli luvattava harvainvaltaisuus, kun Ateenalaiset itse luopuisivat
kansanvallasta, hänen mielestään jättäisi luopumishankkeitaan,
eivätkä uskolliset kaupungit sen kautta tulisi luotettavammiksi.
Sillä mieluummin, kuin ne haluaisivat olla harvainvallan tahi
kansanvallan orjina, pyrkisivät ne tietysti vapauteen, olkoonpa
millä hallituksella tahansa. Eikä pitäisi luulla, että nuo niin
kutsutut kauniit kunnon miehet saisivat vähemmän rettelöitä aikaan,
kuin kansa, koska he juuri johtavat kansaa kaikkiin pahoihin
toimiin, joista heillä on suurin hyöty. Nämät puolestaan, jos heistä
riippuisi, mestauttaisivat tuomiotta kansalaisia väkivaltaisesti,
mutta kansa olisi heidän ainoa tukensa ja turvansa. Ja hän sanoi
tietävänsä tämän olevan muittenkin kaupunkien kokemuksen kautta
hankkiman vakuutuksen. Häntä siis ei ensinkään miellyttänyt
Alkibiadeen ehdotukset, joista nyt neuvoteltiin.
Kokoukseen yhtyneet pysyivät kuitenkin päätöksessään, hyväksyen
ehdotukset, ja toimittivat lähettiläiksi Ateenaan Peisandroksen ja
muutamia muita, jotta he toimisivat Alkibiadeen palaamisen hyväksi
ja kansanvallan lakkauttamiseksi siellä, kuten myöskin hieromaan
ystävyyttä Tissaferneen ja Ateenalaisten välillä.
Kun Frynikos sai tiedon, että tuumittiin Alkibiadeen palaamisesta
ja että Ateenalaiset myöntyivät siihen, niin hän peläten, että
Alkibiadees, palattuansa kotiin, kohtelisi häntä ankarasti, koska hän
oli vastustanut hänen puolestansa puhuvia, keksi seuraavan keinon.
Hän lähetti salaa Astyokokselle, Lakedaimonilaisten nauarkille, joka
vielä oli Mileetoksessa, kirjeen, jossa hän ilmotti, että Alkibiadees
vahingotti heidän asemaansa koettaen tehdä Tissaferneen Ateenalaisten
ystäväksi, ja selitti kaikki muutkin asiat perinpohjaisesti. Hän
arveli, että olisi annettava anteeksi, jos hän, vaikkakin kaupunkinsa
vahingoksi, kirjotti täten vihamiehestään. Mutta Astyokos ei
ensinkään halunnut kostaa Alkibiadeelle, joka ei enää ollutkaan hänen
saavutettavissaan. Hän matkusti päin vastoin Magneesiaan Alkibiadeen
ja Tissaferneen luokse ja luki heille Samoksesta saamansa kirjeen,
joutuen siten ilmiantajaksi. Hänen sanotaan täten tahtoneen omaksi
edukseen päästä Tissaferneen suosioon sekä tällöin että muulloinkin.
Samasta syystä hän myöskin oli ollut jokseenkin väliäpitämätön palkan
vähentämisen suhteen.
Alkibiadees kirjoitti viipymättä Samoksen vallanpitäjille, mitä
vehkeitä Frynikos toimi, vaatien hänen mestaustansa. Kun Frynikos
tämän ilmiannon kautta joutui suurimpaan vaaraan, lähettää hän
hädissään toisen kirjeen Astyokokselle, jossa hän, nuhdellen tätä
entisen kirjeen salaisuuden ilmottamisesta, seikkaperäisesti
selitti, miten hän oli valmis toimittamaan koko Samoksessa
majailevan Ateenalaisten sotajoukon hänen käsiinsä, koska Samos oli
linnottamaton. Hän sanoi, että hän omantunnon vaivoitta mieluummin
halusi panna henkensä alttiiksi Lakedaimonilaisten hyväksi, kuin
saada surmansa verivihollistensa käsistä. Myöskin tämän ilmaisi
Astyokos Alkibiadeelle.
Koska Frynikos jo edeltäkäsin ymmärsi, että hänen kirjeensä tulisi
tunnetuksi ja että Alkibiadeelta hetimiten oli odotettavissa kirje
näistä seikoista, niin hän itse kiiruhti ilmottamaan sotajoukolle,
että hän varmaan tiesi vihollisten, koska Samos oli linnotusta
vailla, ja kun eivät kaikki laivat olleet satamassa, aikovan
hyökätä leiriä vastaan, jonkatähden oli välttämätön mitä kiiruimmin
linnottaa Samos ja ryhtyä muihinkin varustuskeinoihin. Päällikkönä
olikin hänellä valta panna tämä toimeen. Tämän johdosta toimitettiin
nopeasti Samoksen linnottaminen, mikä jo ennenkin oli päätetty
asia. Vähän myöhemmin saapuikin Alkibiadeelta kirje ilmotuksella,
että Frynikos oli kavaltanut sotajoukon ja että viholliset aikoivat
tehdä hyökkäyksen. Mutta Alkibiadesta ei pidetty luotettavana,
vaan arveltiin hänen, saatuansa tiedon vihollisten tuumista,
vihamielisyydestä halunneen esittää Frynikosta kavaltajana, joten
se ei ensinkään häntä vahingoittanut, vaan mieluummin todisti hänen
puolestansa, kun siinä oli yhdenpitävä ilmoitus.
Tämän jälkeen koetti Alkibiadees vielä hartaammin saada
Tissaferneen liittymään Ateenalaisiin. Tissafernees kyllä pelkäsi
Peloponneesolaisia, koska he esiintyivät suuremmalla laivastolla kuin
Ateenalaiset, mutta tahtoi kuitenkin, jos vain voisi, pysyä heidän
luottamuksessaan, varsinkin kun hän sai tiedon Peloponneesolaisten
erimielisyydestä Knidoksessa Teerameneen kautta solmituiden
sopimusten suhteen, joka jo oli ilmaantunut heidän ollessaan
Rodoksessa, jossa tilaisuudessa Likas oli todistanut Alkibiadeen
sanat, että Lakedaimonilaisten tarkotus oli vapauttaa kaikki
kaupungit, lisäten olevan sietämätöntä myöntää, että kuninkaan tuli
hallita kaikissa kaupungeissa, jotka ennen olivat olleet hänen tahi
esi-isiensä hallussa. Mutta Alkibiadees, jolla oli tärkeät hankkeet,
yhä innokkaammin koetti pysyä Tissaferneksen suosiossa.
Kun Peisandroksen kanssa Samoksesta lähetetyt sanansaattajat olivat
saapuneet Ateenaan, puhuivat he kansankokouksessa pääasiallisesti,
kuinka he, jos palauttaisivat Alkibiadeen ja lakkauttaisivat
kansanvallan, saisivat kuninkaan liittolaisekseen ja voisivat
kukistaa Peloponneesolaiset. Kun tässä kokouksessa useat vastustivat
näitä tuumia kansanvallan suhteen, ja kun Alkibiadeen vihamiehet
huusivat, kuinka vaarallista olisi, jos hän rikottuansa valtion
lakeja palaisi kotia, ja kun Eumolpidit ja Keerykit mysteerioiden
suhteen, joiden pilkkaamisesta hänen oli täytynyt paeta, vetosivat
jumaliin, ettei sallittaisi hänen palata kotimaahan, niin Peisandros
kiellon ja vihamielen vallitessa astui esiin ja kysyi jokaiselta
vastustajalta erittäin, oliko hänellä ehkä joku muu keino kaupungin
pelastukseen tiedossa, kun Peloponneesolaisilla oli ainakin yhtä
monta laivaa vesillä, kuin heillä, ja useampia liittokaupunkeja
ja kun kuningas ja Tissafernees olivat taipuisat antamaan heille
rahoja, joita heillä itsellään ei ensinkään ollut, jos ei saataisi
kuningasta kääntymään heidän puolellensa. Kun kysytyt eivät tähän
vastanneet tietävänsä mitään keinoa, niin hän vakavuudella lausui
heille: "Tämä ei meille ole mahdollista, ellemme noudata viisaampaa
valtiojärjestystä, uskoen vallan mieluummin harvoille, jotta kuningas
meihin luottaisi, ja jos emme halua huolehtia enemmän valtiomuodosta
kuin pelastuksestamme (myöhemminhän me voimme muuttaa sen, ellei se
meitä miellytä), kuten myöskin ellemme päästä kotia Alkibiadesta,
joka yksin nykyisistä henkilöistä voi saada tämän aikaan."
Kansa oli vallan äkeissään harvainvallan ehdottamisesta, mutta
Peisandron selitettyä, ettei löytynyt muuta pelastusta, se pelosta
myöntyi siihen, koska se myöskin toivoi voivansa mielensä mukaan
saada aikaan muutoksen. He päättivät, että Peisandros kymmenen
miehen seuraamana purjehtisi ja neuvottelisi tästä tuumasta
Tissaferneen ja Alkibiadeen kanssa, miten heistä näkyi paraalta.
Peisandroksen panettelun johdosta erotti kansa Frynikoksen ja hänen
päällikkötoverinsa Skironideen virasta ja lähetti heidän asemestansa
laivapäälliköiksi Diomedoonin ja Leoonin. Koska Peisandros ei
katsonut Frynikosta sopivaksi keskustelemiseen Alkibiadeen kanssa,
niin syytti hän Frynikosta Iasoksen ja Amorgeen kavaltamisesta.
Peisandros kävi myöskin kaikissa käräjienkäymisen ja virkojen
hakemisen tarkoituksissa Ateenassa löytyvissä yhdistyksissä kehottaen
heitä yksimielisesti äänestämään kansanvallan kumoamista; ja kun
hän oli järjestänyt kaikki siten, ettei syntyisi mitään viipymistä,
purjehti hän kymmenen seuralaisensa kanssa Tissaferneen luokse.
Saavuttuansa samana talvena Ateenalaisten laivoille, tekivät
Leoon ja Diomedoon hyökkäyksen Rodosta vastaan. Kun he tapasivat
Peloponneesolaisten laivat hinattuina rannalle, niin he astuivat
maihin ja palasivat, voitettuansa tappelussa avuksi rientäneet
Rodolaiset, Kalkeeseen ja tekivät hyökkäyksiä mieluummin sieltä
kuin Koos saarelta; sillä sieltä oli mukavampi väijyä, lähtisikö
Peloponneesolaisten laivasto liikkeelle.
Pedaritoksen lähettämänä saapui myöskin Kioksesta Rodokseen
Lakoonialainen Ksenofantidas ilmoituksella, että Ateenalaisten
linnotus jo oli valmis, ja että Kios heiltä olisi hukassa, jos ei
riennettäisi kaikilla laivoilla apuun. Tämän johdosta he aikoivatkin
lähteä apuun; mutta sillä välin oli Pedaritos apujoukollaan ja koko
Kiolaisten sotaväellä rynnännyt Ateenalaisten laivojen ympärille
rakennettua linnotusta vastaan ja vallottanut osan siitä sekä
muutamia rannalle hinatuista laivoista. Apuun rientäneet Ateenalaiset
ajoivat ensin Kiolaiset pakosalle ja voittivat sitten muunkin
Pedaritoksen sotajoukon. Tässä kahakassa kaatui Pedaritos itse ja
suuri joukko Kiolaisia, jolloin paljon aseita joutui vihollisten
saaliiksi. Tämän jälkeen joutuivat Kiolaiset vielä ankarampaan
piiritykseen sekä maan että meren puolelta ja nälänhätä oli siellä
vallan suuri.
Peisandros ja Ateenalaisten hänen seurassaan lähettämät miehet
saapuivat sillä välin Tissaferneen luokse keskustelemaan
sopimuksista. Mutta koska Alkibiadees ei ollut varma Tissaferneen
mielipiteestä, kun tämä pelkäsi Peloponneesolaisia enemmän ja
Alkibiadeen omasta neuvosta tahtoi antaa molempien keskinäisesti
heikontaa toisiaan, niin hän turvautui siihen keinoon, että
Tissafernees, vaatien ylen paljon, ei pääsisi sopimuksiin
Ateenalaisten kanssa. Minusta Tissafernees toimi samassa
tarkotuksessa pelosta Peloponneesolaisten suhteen. Mutta Alkibiadees
taas, koska hän huomasi, ettei Tissafernees missään tapauksessa
suostuisi sopimuksiin, tahtoi, etteivät Ateenalaiset luulisi, ettei
hän ollut voinut Tissafernesta taivuttaa suostumaan, vaikka kyllä oli
koettanut, vaan että Ateenalaiset tekivät liian vähän myönnytyksiä.
Sillä Alkibiadees vaati, puhuen Tissaferneen läsnäollessa hänen
nimessään, niin suunnattomia, että Ateenalaiset, vaikka suostuivat
paljoon siitä, mitä hän vaati, vihdoin katkaisivat keskustelut. Sillä
hän vaati kuninkaalle koko Joonian ja läheiset saaret ja vielä muita
etuja, joita Ateenalaiset eivät vastustaneet. Mutta kolmannessa
kokouksessa vaati Alkibiadees vihdoin, kun pelkäsi näyttävänsä liian
voimattomalta, että kuningas saisi rakennuttaa laivoja ja purjehtia
pitkin valtakuntansa rantoja, mihin ja kuinka monella laivalla
tahansa. Tähän Ateenalaiset eivät suostuneet, vaan koska he arvelivat
tämän olevan mahdotonta, ja että Alkibiadees heitä oli pettänyt,
poistuivat he suutuksissaan ja lähtivät Samokseen.
Samana talvena saapui Tissafernees kohta tämän jälkeen Kaunokseen,
tahtoen taivuttaa Peloponneesolaisia jälleen lähtemään Mileetokseen
ja solmita heidän kanssansa, jos vaan mahdollista, uudestaan
sopimukset, joissa hän tarjoaisi heille ravinnon, jotteivät tykkänään
joutuisi hänelle vihollisiksi. Sillä hän pelkäsi, että he, jos
ravinto heidän lukuisilta laivoiltaan puuttuisi, pakotettaisiin
sotimaan laivataistelussa Ateenalaisia vastaan ja joutuisivat
tappiolle, ja heidän laivojensa miehet karkaisivat, jolloin
Ateenalaiset ilman hänen apuansa pääsisivät toivojensa perille.
Enin hän kuitenkin pelkäsi, että Lakedaimonilaiset ravinnon haussa
ryöstäisivät mannermaalla. Aprikoiden ja aavistaen kaiken tämän, ja
koska hän tahtoi, että Helleenit keskenään yhtä mahtavina seisoivat
toisiansa vastaan, lähetti hän kutsumaan Peloponneesolaiset, tarjosi
heille ravinnon ja solmisi heidän kanssaan kolmannet näin kuuluvat
sovinnot:
"Dareioksen hallituksen 13 vuotena, Aleksippidaksen ollessa
arkontina Lakedaimonissa, solmittiin Maianderin kentällä sopimukset
Lakedaimonilaisten ja liittolaisten välillä yhdeltä puolelta ja
Tissaferneksen, Hierameneksen ja Farnakoksen poikien välillä toiselta
puolelta kuninkaan ja Lakedaimonilaisten sekä heidän liittolaistensa
asioista."
"Kaikki kuninkaan hallussa olevat maat Aasiassa ovat kuninkaan ja
kuningas hallitsee maitaan mielensä mukaan."