alueelle pahassa tarkoituksessa, eikä kuningas Lakedaimonilaisten
tahi heidän liittolaistensa alueelle pahassa tarkoituksessa."
"Jos joku Lakedaimonilaisten tahi heidän liittolaisten joukosta
ahdistaa kuninkaan maata, niin ovat Lakedaimonilaiset ja heidän
liittolaisensa velvolliset estämään häntä; ja jos joku kuninkaan
alamaisista ahdistaa Lakedaimonilaisia tahi heidän liittolaisiansa,
niin on kuningas velvollinen estämään häntä."
"Tissafernees pitää huolta läsnäolevien laivueitten ravinnosta
sovinnon mukaan, kunnes kuninkaan laivat saapuvat. Kuninkaan
laivojen saavuttua olkoon Lakedaimonilaisten vallassa itse hankkia
ravintoa laivoilleen, jos niin haluavat; mutta jos he haluavat saada
ylläpitoa Tissaferneeltä, niin antakoon hän sen sillä ehdolla, että
Lakedaimonilaiset ja liittolaiset, sodan loputtua, korvaavat sen,
mitä häneltä ovat saaneet".
"Kun kuninkaan laivat ovat saapuneet, käyvät Lakedaimonilaisten
ja heidän liittolaistensa laivat sotaa yhdessä kuninkaan laivojen
kanssa, miten Tissafernees yhdestä tuumin Lakedaimonilaisten ja
heidän liittolaistensa kanssa määrää."
"Jos tahdotaan tehdä rauha Ateenalaisten kanssa, tehtäköön se
yhteisen sopimuksen mukaan."
Tämmöiset olivat sopimukset. Tämän jälkeen valmistautui Tissafernees
noudattamaan Foinikilaisia laivoja, kuten oli määrätty, ja muihin
toimiin, joita hän oli luvannut. Ainakin tahtoi hän näyttää olevansa
näissä toimissa.
Boiootialaiset valloittivat loppupuolella talvea kavaltamisen avulla
Ooroopoksen, jossa Ateenalaisilla oli vartioväki. Tässä toimessa
oli heillä avustajina sekä Eretrialaisia että Ooroopolaisiakin
miehiä, jotka tuumivat saada Euboiaa luopumaan. Sillä koska tämä
paikkakunta oli lähellä Eretriaa, niin ei ollut mahdollista, ettei
se Ateenalaisten hallussa suuresti vahingoittanut Eretriaa ja koko
Euboiaakin. Valloitettuansa Ooroopoksen, lähtivät Eretrialaiset
Rodokseen, kehottaen Peloponneesolaisia tulemaan Euboiaan. Mutta
he riensivät mieluummin ahdistetun Kioksen avuksi ja purjehtivat
kaikilla laivoillaan Rodoksesta. Kun he olivat Triopionin edustalla,
näkivät he Kalkeesta tulevien Ateenalaisten laivojen purjehtivan
aavalla merellä; mutta kun ei kumpikaan tehnyt hyökkäystä, saapuvat
toiset Samokseen, toiset Mileetokseen. Peloponneesolaiset huomasivat
nyt, etteivät he meritaistelutta voineet tulla Kiokselle avuksi.
Tähän loppui talvi, ja kului loppuun 20 vuosi sitä sotaa, jonka
vaiheet Thukydides on kertonut.
Heti alussa seuraavaa kevättä lähetettiin Derkylidas, Spartalainen
mies, vähäisellä sotajoukolla maitse Helleespontokseen saattamaan
Abydosta luopumaan, joka oli Mileetolainen siirtokunta; Kiolaiset
pakotettiin, piirityksen ahdistamina, meritaisteluun, jota vastoin
Astyokos oli kahdella päällä, miten hän auttaisi heitä. Astyokoksen
vielä ollessa Rodoksessa, olivat he saaneet Mileetoksesta
Pedaritoksen kaaduttua päällikökseen Spartalaisen miehen, nimeltä
Leoon, joka oli seurannut Antistenesta laivamiehenä, ja Mileetosta
vartioivia 12 laivaa, joista viisi oli Turista, neljä Syrakuusasta,
yksi Anaiasta, yksi Mileetoksesta ja yksi Leoonista. Kiolaiset
lähtivät liikkeelle koko sotaväkineen ja asettuivat varmaan paikkaan,
ja heidän laivansa, luvultaan 36, niinikään purjehtivat taisteluun
Ateenalaisten 32 laivaa vastaan. Tässä ankarassa taistelussa eivät
Kiolaiset liittolaisineen joutuneet kylläkään tappiolle, mutta
myöhään illalla palasivat he kaupunkiinsa.
Kun Derkylidas tämän jälkeen maitse oli saapunut Mileetoksesta
Helleespontokselle, luopui Abydos heti ja Lampsakos kahden päivän
päästä hänen ja Farnabatsoksen puolelle. Mutta kun Strombikidees sai
tiedon tästä, riensi hän kiiruumman kautta apuun 24 Ateenalaisella
laivalla, joiden joukossa löytyi myöskin raskasaseisia kuljettavia
sotalaivoja, voitti kaupungeista ryntäävät Lampsakolaiset taistelussa
ja valloitti Lampsakoksen, linnottamaton kun oli, ensi rynnäkössä
sekä otti kaluja ja orjia, mutta salli vapaitten asukkaiden taas
asettua asumaan kaupunkiin. Sitten kulki hän Abydosta vastaan; mutta
kun sen asukkaat eivät antautuneet vapaaehtoisesti, ja kun ei hän
kyennyt sitä hyökkäyksellä valloittamaan, niin hän purjehti sitä
vastapäätä Kersoneesoksessa sijaitsevaan Seestokseen, joka ennen oli
ollut Meedialaisten hallussa ja johon hän asetti vartioväen valvomaan
koko Helleespontosta.
Tällä välin tulivat Kiolaiset yhä mahtavammiksi merellä, ja Astyokos
sekä Mileetossa oleskelevat Peloponneesolaiset rohkaistuivat
suuresti, kuultuansa meritappelusta, ja että Strombikidees laivoineen
oli poistunut. Kahdella laivalla lähti Astyokos Kiokseen, otti sieltä
siellä olevat laivat mukaansa ja teki koko laivastolla hyökkäyksen
Samosta vastaan. Mutta kun sieltä, keskinäisen epäluulon vallitessa,
ei käyty häntä vastaan, purjehti hän takaisin Mileetokseen. Sillä
tähän aikaan ja jo ennen tätä oli kansanvalta kumottu Ateenassa. Kun
sitten Peisandros toisten lähettiläiden seuraamana saapui Samokseen
Tissaferneen luota, järjestivät he olot sotajoukossa varmemmalle
kannalle, ja kehottivat sikäläisiä mahtimiehiä koettamaan sotaväen
avulla perustaa harvainvallan, vaikka kohtakin suuri osa heistä
oli sitä vastustanut. Samoksessa olevat Ateenalaiset keskustelivat
tästä asiasta, ja päättivät jättää Alkibiadeen syrjään, koskei hän
muka ollut halukas suostumaan heidän tuumiinsa ja muutenkin näytti
sopimattomalta harvainvallassa; ja koska jo olivat heittäytyneet
vaaraan, päättivät omin neuvoin pitää huolta siitä, että asiat eivät
jäisi silleen, vaan että sotaa jatkettaisiin, ja että he omista
varoistaan mielellään maksaisivat sen menot, ja jos muitakin tarpeita
ilmestyisi, koska he yksin oman itsensä, eivätkä muitten, hyväksi
kärsivät vaivoja.
Rohkaistuansa toisiaan täten, lähettivät he viipymättä Peisandroksen
ja puolet lähettiläistä kotia panemaan tuumat siellä toimeen,
jota paitsi heille annettiin käsky perustaa harvainvalta niihin
alamaisiin kaupunkeihin, joihin he saapuisivat. Toiset lähettiläistä
toimittivat he muihin alamaisiin maihin minkä minnekin. Diotrefeksen,
joka oleskeli Kioksen vesillä, ja joka oli valittu hallitsemaan
Trakialaisia rantamaita, lähettivät he virkaansa. Saavuttuansa
Tasokseen, hajotti hän siellä kansanvallan. Mutta kun hän oli
lähtenyt sieltä, linnottivat Tasolaiset toisella kuukaudella tämän
jälkeen kaupunkinsa, koskeivät enään tarvinneet Ateenalaisten
myötävaikutusta harvainvallan perustamiseen, vaan joka päivä
odottivat Lakedaimonilaisia vapauttamaan heitä. Sillä heidän
Ateenalaisten karkottamat kansalaisensa elivät Peloponneesolaisten
luona, ja nämät ynnä kaupungissa oleskelevat puoluelaisensa kokosivat
laivoja voimiensa mukaan saadakseen Tasoksen luopumaan. Sattui siis
heidän onneksensa, että kaupunki vaaratta joutui hyvälle kannalle, ja
että vastustava kansa kukistettiin. Tasoksen siis kävi päinvastoin,
kuin Ateenalaiset, perustaen harvainvallan, olivat tarkoittaneet, ja
minusta myöskin monen muun alamaisen kaupungin. Sillä maltuttuansa
ja ryhdyttyänsä pelotta toimiinsa, kulkivat ne suoraa päätä vapautta
kohti, huolimatta Ateenalaisten petollisesta hyvänsuonnosta.
Purjehtien pitkin rantoja, kukisti sillä välin Peisandros
seuralaisineen kansanvallan niissä kaupungeissa, joihin he
poikkesivat, saivatpa muutamista kaupungeista raskasaseisiakin,
jotka seurasivat heitä Ateenaan. Täällä olivat jo ennen heidän
saapumistansa heidän puoluelaisensa toimittaneet enimmät tehtävät.
Androkleen, erään kansanpuoluelaisten etevimmistä johtajista, joka
suuresti oli vaikuttanut Alkibiadeen karkoittamiseen, surmasivat
salaa muutamat nuoret salaliittolaiset. He tappoivat hänet kahdesta
syystä: koska hän johti kansaa, ja koska he arvelivat tekevänsä
Alkibiadeelle mieleen, joka oli tuleva kotia, ja joka heille hankkisi
Tissaferneen ystävyyden. Useampia muitakin vastustajistaan surmasivat
he samaten salaa. He olivat jo ennen julkaisseet ilmoituksen, ettei
palkkaa maksettaisi kellekään muille kuin niille, jotka olivat
sodassa, etteikä useampia kuin 5,000 tulisi osalliseksi hallitukseen,
joiden joukkoon tulisi kuulumaan ainoastaan ne kansalaiset, jotka
omaisuudellaan ja ruumiillaan olisivat kykeneviä enimmän hyödyttämään
kaupunkia.
Tämä oli kaunis veruke kansaa vastaan, sillä heidän tarkoituksensa
oli uskoa kaupungin hallitus yksinomaan niitten haltuun, jotka
hyväksyivät hallitusmuutoksen. Kansa ja neuvosto kutsuttiin
kuitenkin yhä kokoon, mutta heille ei jätetty muuta neuvoteltavaksi,
kuin mitä liittoutuneet hyväksyivät, ja itse puhujatkin olivat
heidän puoluelaisiansa ja ennestään oli heille määrätty, mitä
sanottaisiin. Pelosta ei kukaan muista uskaltanut vastustaa, kun
näki liittolaisten paljouden; mutta jos joku vastusti, niin hän heti
jollakin sopivalla tavalla syrjäytettiin, eikä tekijästä tehty mitään
oikeustutkimusta, eikä vedetty oikeuteen murhasta epäluulonalaista.
Kansa pysyi levollisena; sillä sitä oli vallannut semmoinen
säikähdys, että jokainen piti voittona, jos hän, vaikka olikin
ääneti, vältti väkivaltaisuutta. Ja koska arvelivat liittolaisten
olevan lukuisammat, kuin olivatkaan, masentuivat heidän mielensä,
eivätkä he kyenneet keksimään mitään keinoa, päästäkseen tästä
hirmuvallasta, koska kaupunki oli suuri, eivätkä kansalaiset siitä
syystä tunteneet toisiansa. Samasta syystä ahdistettu ei voinut
valittaa tuskastaan toiselle, jotta yhdestä tuumin neuvottelisivat
puolustuskeinoista. Sillä kansanpuoluelaiset pitivät toisiaan
epäluulonalaisina, että ehkä olivat kumoojiin kuuluvia. Moni, josta
ei ensinkään olisi luullut, kääntyi nimittäin harvainvaltaisiin. Ja
nämät herättivät kansassa enin epäluuloa ja hankkivat vaarattomuuden
harvainvaltaisille, kun olivat saaneet syntymään kansassa jyrkän
keskinäisen epäluulon.
Tähän sopivaan aikaan saapui Peisandros seuralaisineen, ja he panivat
valtiokeikkauksen täydellisesti toimeen. Kun he olivat kutsuneet
kansan kokoon, ehdottivat he ensin, että valittaisiin kymmenen miestä
rajattomalla vallalla sepittämään lakiehdotusta, ja että nämät,
saatuansa ehdotuksensa valmiiksi, esittäisivät kansalle määräpäivänä,
miten kaupunki paraiten olisi hallittava. Kun määräpäivä tuli,
kutsuivat he kokoon kansan Koloonokseen, joka on Poseidoonin temppeli
noin kymmenen stadion päässä kaupungista. Tässä tilaisuudessa eivät
ehdotuksen sepittäjät tuoneet esiin muuta, kuin yksinomaan sitä,
että jokaisella oli vaaratta oikeus lausua mielipiteensä, jos vain
haluaisi; jos joku syyttäisi tahi jollakin muulla tavalla koettaisi
vahingoittaa puhujaa, määrättiin hänelle kovat rangaistukset.
Täällä lausuttiin selvin sanoin, ettei enää hallitukseen valittaisi
miehiä vanhaan tapaan, etteikä heille annettaisi palkkaa, vaan että
esimiehet valitsisivat viisi miestä, joitten tuli valita 100 miestä
ja jokaisen näistä 100:sta kunkin kolme miestä itsensä lisäksi.
Näillä 400 miehellä olisi rajaton valta, neuvoteltuansa keskenään,
hallita miten heille paraalta näytti, ja he kutsuisivat kokoon nuo
5,000, milloin heistä näytti soveliaalta.
Tämän ehdotuksen esittäjä oli Peisandros, joka muutenkin oli
sangen innokas kansanvallan hävittämisessä. Mutta se, joka sepitti
tuuman, miten asiat saataisiin tälle kannalle, ja joka jo kauan
oli tuuminut tätä asiaa, oli Antifoon, Ateenalainen mies, joka
kykynsä puolesta oli mitä etevin, kuten hän myöskin oli ensimmäisiä
keksimään tuumia ja selittämään tuumiaan. Hän ei pyytämättä astunut
esiin kansankokouksissa, eikä muutenkaan ottanut osaa julkisiin
keskusteluihin, mutta häntä kansa piti epäluulonalaisena hänen
kykynsä maineen takia. Niitä, jotka neuvottelivat hänen kanssansa
kansankokouksissa tahi oikeusasioissa, oli hänessä mies suuresti
avustamaan. Ja kun kansa myöhemmin oli kukistanut nuo 400 ja
häntä kovasti ahdistettiin, niin näkyy hän minusta paraiten
minun aikanani eläneistä miehistä kyenneen puolustamaan itseään
hengenvaarallisessa tutkimisessa, kun häntä syytettiin osallisuudesta
salaliittoon. Frynikoskin esiintyi muita kaikkia innokkaampana
harvainvallan puolustajana, koska hän pelkäsi Alkibiadesta, tietäen,
että tämä hyvin tunsi hänen tuumansa Samoksessa Astyokoksen
kanssa, kun hän silloin arveli, ettei harvainvaltaa ikipäivinä
perustettaisi kutsumaan Alkibiadesta kotia. Hän näytti siis kaikista
luotettavimmalta harvainvallan puolustajalta, kun hän kerran
oli kääntynyt siihen. Samaten oli Hagnoonin poika Teeramenees
hartaimpia kansanvallan kukistajia, joka oli sekä sangen älykäs että
puhetaitoinen. Täten tämä tuuma, vaikkakin vallan suuremmoinen,
onnistui, kun sitä ajoivat niin lukuisat ja taitavat miehet. Sillä
vaikeata oli riistää vapaus Ateenalaiselta kansalta lähes 100 vuotta
tyrannien kukistamisen jälkeen, varsinkin kun tämä kansa ei ollut
kenenkään käskyn alaisena, vaan päin vastoin puolet tätä aikaa oli
ollut tottunut hallitsemaan muita.
Kun kokous kenenkään vastustamatta oli hyväksynyt nämät ehdotukset,
niin hajosi se, ja nuo 400 asetettiin seuraavalla tavalla neuvostoon.
Ateenalaiset olivat aseissa, vihollisten ollessa Dekeleiassa, toiset
muureilla, toiset taistelu-asennossa. Mainittuna päivänä annettiin
tuumasta tietämättömien, kuten tavallisesti, mennä kotiinsa,
mutta salaliittolaiset kiellettiin jäämästä lähelle aseita, vaan
syrjään niistä ja siellä odottaisivat rauhassa ja tarttuisivat
aseisiin estääkseen, jos joku koettaisi nousta vastustamaan heidän
tuumiansa. Tähän toimeen oli määrätty Andrilaisia, Teeniläisiä ja
300 Karystolaista sekä joukko niitä Aiginalaisia, jotka Ateenalaiset
olivat sinne lähettäneet asukkaiksi, jotka tätä varten olivat
aseissaan saapuneet, saatuansa tuumasta tiedon. Kun kaikki täten oli
järjestetty, ja kun nuo 400 jokainen kätketyllä tikarilla, ja ne 120
nuorukaista, joitten tarpeen vaatiessa piti tulla heidän avuksensa,
olivat asettuneet entisten neuvoshuoneessa olevien neuvosmiehien
vastapäätä, niin käskivät he näitten poistua, saatuansa palkkansa,
joka heillä oli muassa, ja jonka he koko jälellä olevasta ajasta
heille antoivat, kun he poistuivat.
Kun nyt neuvosto täten vastustamatta oli syrjäytetty, ja kun
kaupunkilaiset eivät kapinoineet, vaan pysyivät levollisina, niin
nuo 400 päästyänsä neuvostoon määräsivät arvalla prytaneja omasta
keskuudestaan ja toimittivat rukoukset ja uhrit, joita toimitetaan
virkaan astuessa. Vaikka he myöhemmin tekivät joukon muutoksia
kansanvallan hallitusmuodossa, niin he eivät kuitenkaan Alkibiadeen
takia kutsuneet kotia karkotettuja, vaan hallitsivat muutoin
kaupunkia suurella ankaruudella. Muutamia vain harvoja mestauttivat
he, joita he pitivät sopivina saatavaksi tieltä pois, toisia he
vangitsivat, toisia taas karkoittivat. He ilmottivat Dekeleiassa
olevalle Lakedaimonilaisten päällikölle Agiille, että he halusivat
tehdä rauhan, lausuen toivovansa, että hän mieluummin tietysti sopisi
heidän kuin luottamattoman kansanpuolueen kanssa.
Mutta koska Agis arveli, ettei kansa niinikään heti luopuisi vanhasta
vapaudestaan, jospa näkisikin heidän lukuisan sotajoukkonsa, eikä sen
takia pysyisi rauhassa, ja koska hän yhtä vähän luotti vakuutuksiin,
että täysi levollisuus vallitsi kaupungissa, niin hän ei antanut
mitään sovinnollista vastausta 400 neuvoston lähettiläille. Hän
lähetti päin vastoin vaatimaan Peloponneesosta suuren sotajoukon ja
kulki vähää myöhemmin Dekeleian varustusväen ja Peloponneesoksesta
saapuneitten sotilaitten kanssa aina Ateenan muurien alle, toivoen
että hän joko helpommin saisi heitä halunsa mukaan haltuunsa
hämminkiin joutuneina, tahi että hänen onnistuisi valloittaa pitkät
muurit, kun ne jäisivät puolustajitta levottomuuksien synnyttyä
kaupungin sekä sisällä että ulkopuolella. Mutta kun Ateenalaiset,
hänen lähestyessään, eivät ensinkään joutuneet mihinkään
keskinäisiin levottomuuksiin, vaan päin vastoin lähettivät häntä
vastaan ratsumiehensä ja osan raskasaseisista, kevytaseisista ja
nuolenampujista, jotka surmasivat hänen enin lähestyneet miehensä ja
ottivat saaliiksi joukon aseita ja kaatuneita, niin hänestä näytti
viisaimmalta viedä sotaväkensä takaisin leiriin. Väkensä kanssa jäi
Agis yhä maahan, Dekeleiaan, mutta Peloponneesoksesta saapuneen
sotaväen lähetti hän muutaman päivän päästä kotiinsa. Tämän jälkeen
lähettivät nuo 400 kuitenkin airuen Agiin luokse, ja kun hän nyt
oli suostuvaisempi, niin he hänen kehoituksestaan toimittivat
lähettiläitä myöskin Lakedaimoniin keskustelemaan sopimuksista, koska
he halusivat tehdä rauhan.
Samokseenkin he lähettivät kymmenen miestä rauhoittamaan sotajoukkoa
selittämällä sille, että harvainvalta ei suinkaan ollut perustettu
kaupungin ja kaupunkilaisten vahingoksi, vaan valtion pelastukseksi,
kuten myöskin ettei hallitsijamiehiä ollut 400, vaan 5,000.
Näin lukuisina, väittivät he, eivät Ateenalaiset milloinkaan
alituisten sotaretkien ja rajariitojen tähden olleet kokoontuneet
neuvottelemaan tärkeimmistäkään kysymyksistä. Muutakin heidän
tuumiinsa sopivaa käskivät näitten lausua, lähettäen heidät heti
valtiomuutoksen toimeenpantuansa, peläten ettei laivaväestö suostuisi
harvainvaltaiseen hallitukseen, vaan kuten kävikin, kumoisi sen,
koska se ei ollut heistä saanut alkuaan.
Samoksessa oli jo harvainvallan perustamisesta asti sitä vastustettu,
mikä ilmaantui jo siihen aikaan, kun nuo 400 asettuivat hallitukseen.
Sillä ne Samolaiset, jotka silloin, ollen kansanpuoluelaisia,
olivat nousseet mahtavia vastaan, olivat jälleen muuttaneet
mieltään Samokseen saapuneen Peisandroksen sekä siellä majailevien
Ateenalaisten yllytyksistä, ja osa heistä, luvultansa noin 300, oli
tehnyt salaliiton, aikoen hyökätä kansanpuoluelaisten kimppuun. He
mestauttivat Hyperboloksen, erään pahamaineisen Ateenalaisen miehen,
joka ostrakismolla oli karkoitettu viheliäisyytensä ja kaupunkinsa
häväisemisen takia, eikä suinkaan pelosta hänen mahtavuutensa
tahi arvossa pitämisensä tähden. Tähän tekoon oli Karminos, yksi
päälliköistä, suostunut, kuten myöskin muutamat muut Samoksessa
majailevat Ateenalaiset, osoittaaksensa heille luottamustaan.
He tekivät myöskin muuta samankaltaista, ja valmistautuivat
ryntäämään kansanpuoluelaisten kimppuun. Nämät, jotka jo ennestään
tunsivat heidän tuumansa, ilmoittivat sen päälliköille Leoonille
ja Diomedoonille, jotka eivät kannattaneet harvainvaltaa, koska
kansa heitä suosi, sekä Trasybulokselle ja Trasyllokselle, joista
toinen oli laivanpäällikkö, ja toinen palveli raskasaseisissa, ja
muille, joitten he luulivat enin vastustavan salaliittolaisia.
He pyysivät, etteivät nämät olisi väliäpitämättömiä heidän
tuhoamisestansa ja Samoksen irrottamisesta Ateenalaisista, jotka
heidän kaupunkinsa avulla olivat päässeet nykyiseen valta-asemaansa.
Tällä pyynnöllänsä kääntyivät he yksityisesti sotilaisiin ja
varsinkin Paralos-laivan miehiin jotka olivat vapaita Ateenalaisia
ja aina olivat vastustaneet harvainvaltaa, ennenkuin se tänne oli
perustettukaan. Leoon ja Diomedoon jättivät aina, kun matkustivat,
muutamia laivoja vartioimaan, joten Samoksen kansanpuoluelaiset, kun
heihin hyökkäsivät nuo 300, näitten kaikkien ja varsinkin Paraloksen
miehistön avulla pääsivät voitolle. He surmasivat 30 noista 300
ja rankaisivat syyllisimmät maanpakolaisuudella; muille heistä he
antoivat anteeksi ja elivät siitä lähtien kansanvallan vallitessa
rauhassa heidän kanssansa.
Paralos laivan lähettivät Samolaiset ja sotamiehet Arkestratoksen
pojan Kaireaksen johdolla, joka oli valtionmuutoksen innokas
kannattaja, Ateenaan ilmottamaan tapahtumasta; sillä he eivät
tietäneet mitään noitten 400 hallituksen anastamisesta. Laivojen
purjehdittua satamaan, vangitsivat nuo 400 heti kaksi tai
kolme Paraloksen miehistä, ottivat heiltä laivan ja muuttivat
muut miehet toiseen sotilaita kuljettavaan laivaan, jonka he
asettivat vartioimaan Euboian ympäristöä. Mutta Kaireas pakeni
heti, saatuaan tiedon vallitsevista oloista, salassa Samokseen
ja ilmoitti sotamiehille liioitellen Ateenan tapahtumat, kuinka
siellä muka kaikkia pieksettiin, eikä kukaan uskaltanut vastustaa
vallanpitäjiä, että muka heidän vaimonsa ja lapsensa kiusattiin ja
että vallanpitäjät aikoivat vangita kaikkien niitten sukulaiset,
jotka Samoksessa majailivat eivätkä olleet heidän puolellansa,
surmataksensa heidät, jos sotilaat eivät heitä totelleet. Ja muutakin
tämänkaltaista valehteli hän heille.
Tämän kuultuansa, ryntäsivät sotamiehet ensin julmistuneina
kivittääksensä harvainvallan perustajia ja heidän avustajiansa,
mutta hillitsivät kuitenkin itseään, puolueettomien estettyä
heitä varoituksilla, etteivät syöksisi valtiota turmioon, kun
viholliset vartioivat aivan läheisyydessä hyökkäämäisillänsä heidän
kimppuunsa. Tämän jälkeen koettivat Lykoksen poika Trasybulos ja
Trasyllos, jotka innokkaimmin ajoivat muutosta, julkisesti saada
Samoksen hallituksen kansanvaltaiselle kannalle, vannottivat
sotamiehet juhlallisimmilla valoilla, ja varsinkin harvainvallan
kannattajia, yksimielisesti pysymään kansanvallassa, innokkaasti
jatkamaan sotaa Peloponneesolaisia vastaan ja pitämään noita 400
vihollisinansa, tekemättä sovintoa heidän kanssansa. Saman valan
vannoivat niinikään kaikki täysi-ikäiset Samolaiset, ja sotamiehet
sitoutuivat Samolaisten rinnalla kestämään kaikki vaivat ja
vaaroista johtuvat seuraukset, arvellen, että heille yhtävähän kuin
sotilaille itselleenkään löytyisi mitään pelastuksen suojaa, vaan
että he olisivat hukassa, jos nuo 400 tahi viholliset Mileetoksesta
pääsisivät voitolle.
Kilvan koettivat toiset tähän aikaan pakottaa kaupunkia
kansanvaltaiseksi, toiset sotaväestä harvainvaltaiseksi. Sotamiehet
pitivät heti kokouksen, jossa he erottivat virasta entiset päälliköt
ja ne laivanjohtajat, jotka heistä olivat epäiltäviä, ja määräsivät
toisia heidän sijalleen, joiden joukossa olivat Trasybulos
ja Trasyllos. Samassa tilaisuudessa he rohkaisivat toisiaan
monenlaisilla muillakin kehoituksilla, kuten että vaikkakin Ateena
oli eronnut heistä, olivat vähälukuisemmat muka kuitenkin luopuneet
heistä lukuisammista ja kaikissa suhteissa paremmin varustetuista.
Sillä koska heillä oli koko laivasto hallussaan, kykenisivät he
pakottamaan muita alamaisia kaupunkeja maksamaan veroja yhtä hyvin,
kuin jos he tulisivat Ateenasta. Sillä heillähän oli voimakas
Samoksen kaupunki hallussaan, joka muinoin miltei ollut riistänyt
Ateenalta valtaa merellä, kun sotivat toisiaan vastaan, ja sieltä
samasta paikasta olisi vihollisten torjuminen lähtevä vastedes kuten
ennenkin. Myöskin oli heillä parempi tilaisuus hankkia ravintoa, kuin
Ateenan asukkailla, koska laivat olivat heidän hallussaan. Koska he
itse olivat olleet Samoksessa, olivat kaupunkilaiset ehtineet ottaa
Peiraieykseen purjehtimisen haltuunsa; mutta jos kaupunki heiltä
kieltäisi heidän oikeuksiansa, niin he asettaisivat asiat sille
kannalle, että heidän olisi mahdollisempi sulkea kaupunkilaisilta
meri, kuin näitten heiltä. Kaupunki tuottaisi heille vähäistä ja
vähäarvoista hyötyä vihollisten voittamisen suhteen; eivätkä he
mitään sen kautta menettäisi, koska kaupungilla ei ollut rahaa
heille lähetettäväksi, vaan sotamiesten itsensä täytyi sitä hankkia,
eivätkä he liioin voineet antaa kelvollista neuvoa, ainoaa, jossa
kaupunki sotaväen voittaa. Mutta juuri tässä suhteessa, arvelivat
he, kaupunkilaiset olivat rikkoneet, kun olivat hävittäneet isiltä
perityt lait, mutta sotilaat tukivat niitä ja koettaisivat pakottaa
vastustajiakin tekemään samaten, joten he eivät siis ole toisia
huonompia neuvonantajia. Jos he tarjoaisivat Alkibiadeelle varman
paluun kotimaahan, hankkisi hän heille mielellään kuninkaan liiton.
Tärkeintä kuitenkin oli, että jos heiltä ei tuumansa onnistuisi,
olisi heillä laivaston omistajina monta turvapaikkaa, joissa heiltä
puuttuisi kaupunkeja yhtä vähän, kuin maatakaan.
Täten sotamiehet kokouksessa rohkaisivat toisiaan ja valmistautuivat
yhtä tarmokkaasti sotaan. Kun noitten 400 Samokseen toimittamat
lähettiläät Deloksessa saivat tiedon tästä, jäivät he sinne.
Samaan aikaan valittivat Peloponneesolaisten Mileetoksessa majailevat
laivaston miehistöt keskenään, että Astyokos ja Tissafernees
tuhosivat heidän asioitaan, edellinen sen kautta, ettei hän ennen
ollut ryhtynyt meritappeluun, vaikka heidän laivastonsa oli
voimakkaampi ja Ateenalaisten laivasto vähäinen, eikä nytkään, kun
vihollisten laivat sanottiin olevan kapinoitsevalla kannalla ja eri
paikoilla, vaan että hän, yhä odottaen Tissaferneen kyllä nimeksi
lupaamia, mutta itse teossa saapumattomia laivoja, toistaiseksi
lykkäsi taistelun. Tissafernesta he taas syyttivät siitä, ettei
hän ensinkään tuottanut näitä laivoja, kuten myöskin ettei hän
säännöllisesti eikä täydellisesti antanut ylläpitoa ja siten
heikonsi laivaston. Ei pitäisi, arvelivat he, enää viivytellä, vaan
ryhtyä ratkaisevaan taisteluun ja varsinkin Syrakuusalaiset olivat
innokkaita kiihoittamaan heitä tähän.
Kun liittolaiset ja Astyokos olivat kuulleet heidän murisemisestaan,
ja kun he tämän johdosta kokouksessa olivat päättäneet ryhtyä
meritappeluun, koska myöskin heille ilmoitettiin Samoksessa
tapahtuneista levottomuuksista, lähtivät he liikkeelle kaikilla
laivoillaan, luvultaan 112, ja käskettyänsä Mileetolaisten maitse
saapua Mykaleeseen, suuntasivat he matkansa Mykaleeseen. Kun
Ateenalaiset näkivät Peloponneesolaisten laivojen purjehtivan heitä
vastaan, vetäytyivät he 82 laivallaan, jotka sattuivat olemaan
ankkurissa Glaukeessa lähellä Mykaleeta, Samokseen, koska eivät
uskaltaneet antautua ratkaisevaan tappeluun. Tässä paikassa on Samos
Mykaleeseen päin hyvin lähellä mannermaata. He olivat lähettäneet
sanan Strombikidekselle, että hän rientäisi heidän avuksensa
Kioksesta Abydokseen lähetetyillä laivoilla, koska he olivat saaneet
tiedon vihollisten lähteneen Mileetoksesta ryhtyäkseen tappeluun, ja
odottivat nyt hänen saapumistaan, jossa tarkoituksessa he olivatkin
peräytyneet Samokseen. Purjehdittuansa Mykaleeseen, leiriytyivät
Peloponneesolaiset kuten myöskin Mileetolaisten ja lähiseutujen
jalkaväki sinne. Kun he seuraavana päivänä olivat purjehtimaisillaan
Samosta vastaan, ilmoitettiin heille Strombikideksen saapumisesta
Helleespontoksesta laivoineen, jonka johdosta he viipymättä
purjehtivat takaisin Mileetokseen. Sitä vastoin tekivät Ateenalaiset,
näitten laivojen tultua heidän avuksensa, hyökkäyksen Mileetosta
vastaan, ryhtyäksensä ratkaisevaan taisteluun; mutta kun ei kukaan
käynyt heitä vastaan, palasivat he Samokseen.
Koska Peloponneesolaiset eivät kootulla laivastollaankaan uskaltaneet
purjehtia Ateenalaisia vastaan, ja koska he olivat neuvottomia,
mistä hankkisivat ravintoa näin monelle laivalle, varsinkin kun
Tissafernees ei kunnollisesti avustanut heitä, lähettivät he heti
tämän jälkeen samana kesänä, kuten jo ennen oli heitä käsketty
Peloponneesoksesta, Ramfioksen pojan Klearkoksen 40 laivalla
Farnabatsoksen luokse. Sillä Farnabatsos oli jo ennen kutsunut
heitä tulemaan, tarjoutuen hankkimaan heille ravintoa. Samalla
ilmoitettiin heille niinikään, että Bysantion oli luopumaisillaan.
Kun nämät Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtineet aavalle
merelle, jotta ne voisivat kulkea salaa Ateenalaisilta, kohtasi
niitä myrsky. Useimmat niistä pelastuivat Klearkoksen johdolla
Delokseen ja palasivat myöhemmin Mileetokseen, josta Klearkos maitse
kulki Helleespontokseen. Kymmenen laivoista pelastui Megaralaisen
Heliksoksen johdolla Helleespontokseen ja auttoi Bysantionia
luopumaan. Tämän kuultuansa, lähettivät Ateenalaiset Samoksesta
apulaivaston ja vartioväen Helleespontokseen. Tapahtuipa vähäinen
laivataistelukin Bysantionin edustalla, kahdeksan laivaa kahdeksaa
vastaan.
Mutta vallanpitäjät Samoksessa ja varsinkin Trasybulos, joka
vallankumouksen tapahduttua aina pysyi samassa tuumassa,
että Alkibiadees oli kutsuttava kotia, taivuttivat vihdoin
kansankokouksessa sotamiesten enemmistön myöntymään, ja heidän
suostuttuansa suomaan Alkibiadeelle vaarattoman paluun, purjehti
Trasybulos Tissaferneen luokse ja toi Alkibiadeen Samokseen,
koska hän piti ainoana pelastuksena, että Tissafernees luopuisi
Peloponneesolaisista ja liittyisi heihin. Jo ensimmäisessä
kansankokouksessa toi Alkibiadees esille syytöksiä ja valituksia oman
onnettomuutensa johdosta ja puhui laveasti valtionasioista, antaen
heille suuremmoisia toiveita vastaisuudesta. Hän liioitteli suuresti
vaikutustaan Tissaferneeseen, jotta siten pelottaisi harvainvaltaisia
vallanpitäjiä Ateenassa, ja helpommin saisi yhdistykset hajoamaan,
sekä jotta Samoksen esimiehet pitäisivät häntä suuremmassa kunniassa,
ja he itse enemmän rohkaistuisivat, samalla kuin Tissaferneen
vastustajat joutuisivat pahaan maineeseen ja menettäisivät
vallitsevat toiveensa. Kovasti kerskaillen, vakuutti Alkibiadees
Tissaferneen hänelle luvanneen, että Ateenalaisilta, kun hän vaan
oli saanut luottamusta heihin, ei milloinkaan tulisi puuttumaan
ravintoa, niin kauan kuin hänellä itsellään olisi jotakin, ei, vaikka
hänen vihdoinkin olisi pakko rahaksi muuttaa peitteensä, ja että
hän tuottaisi Foinikilaiset laivat, jotka jo olivat Aspendoksessa,
Ateenalaisille, eikä suinkaan Peloponneesolaisille, mutta että
Tissafernees ainoastaan silloin luottaisi Ateenalaisiin, jos hän,
vaaratta palattuansa kotiinsa, puhuisi heidän puolestansa.
Kuultuansa tämän ja paljon muutakin, nimittivät he Alkibiadeen
viipymättä päälliköksi entisten lisäksi ja uskoivat hänelle
pääjohdon. Jokainen oli nyt niin varmassa toivossa, että pelastus
oli käsissä, ja että he saisivat kostaa noille 400, että he eivät
mistään hinnasta halunneet luopua siitä. He olivat jo valmiit hänen
puheensa johdosta, halveksien uhkaavia vihollisia, purjehtimaan
Peiraieysta vastaan. Mutta vaikka lukuisat henkilöt yllyttivät
Alkibiadesta tähän, niin hän jäykästi esti purjehtimasta Peiraieysta
vastaan, jättäen lähimmät viholliset selkänsä taa, vaan sanoi, koska
hän oli valittu päälliköksi, purjehtivansa Tissaferneen luokse
keskustelemaan sodan asioista. Hän lähtikin suoraa päätä kokouksesta,
jotta hän kaikessa näyttäisi toimivan yhdestä tuumin Tissaferneen
kanssa, ja koska hän tahtoi lisätä arvoaan Tissaferneen silmissä
osottamalla hänelle, että hän, päälliköksi nimitettynä, voisi sekä
hyödyttää että vahingottaa häntä. Alkibiadeella oli nyt tilaisuus
pelottaa Ateenalaisia Tissaferneella, yhtä hyvin kuin Tissafernesta
Ateenalaisilla.
Kun Peloponneesolaiset Mileetoksessa saivat tiedon Alkibiadeen
paluusta, niin he paljoa suuremmin, kuin ennen, pitivät Tissafernesta
epäluulonalaisena. Sillä täten sattui, että Tissafernees, joka
jo Ateenalaisten hyökkäyksen jälkeen Mileetosta vastaan, jolloin
Peloponneesolaiset eivät halunneet purjehtia heitä vastaan, paljoa
niukemmin maksoi heille palkkaa, heissä lisäsi jo ennen tätä itseään
kohtaan Alkibiadeen johdosta vallitsevaa vihaa. Kuten ennenkin,
kokoontuivat sotamiehet ja myöskin muutamat korkeassa asemassa
olevat henkilöt keskustelemaan siitä, että he eivät ensinkään olleet
saaneet täyttä palkkaa, vaan kuinka tämä oli maksettu niukasti ja
säännöttömästi. He arvelivat, että, jos ei uskallettaisi ratkaisevaa
taistelua tahi lähdettäisi maahan, josta saisivat ravintoa,
merimiehet karkaisivat laivoista. Heidän mielestänsä oli Astyokos
syypää kaikkiin näihin, hän kun muka, katsoen omaa etuaan, noudatti
Tissaferneen oikkuja.
Heidän ollessaan näissä neuvotteluissa, tapahtui seuraava levottomuus
Astyokoksen ympäristössä. Koska Syrakuusalaiset ja Turilaiset
merimiehet olivat tottuneet mitä suurimpaan vapauteen, niin he
rohkeasti ahdistivat Astyokosta maksamaan heille palkkansa. Mutta hän
vastasi vallan röyhkeästi ja uhkasipa kohotetulla kepilläänkin heidän
puolestansa puhujaa Dooreosta. Kun sotilaat tämän näkivät, niin he
merimiesten tapaan huutaen syöksyivät esiin kivittääksensä häntä.
Mutta hän ennätti loukkaamattomana paeta erään alttarin suojaan,
jolloin joukko hajaantui.
Mutta salaperäisellä hyökkäyksellä valloittivat Mileetolaiset
Tissaferneen Mileetokseen rakentaman linnotuksen ja karkoittivat
siitä vartioväen. Tämä oli liittolaisten ja varsinkin
Syrakuusalaisten mieleen. Likas ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, vaan
väitti, että Mileetolaisten ja muitten kuninkaan alueella asuvien
kansojen tuli totella Tissaferneen kohtuullisia käskyjä, kunnes sota
heidän eduksensa oli päättynyt. Mutta Mileetolaiset suuttuivat häneen
tästä ja hänen muustakin esiintymisestään siihen määrin, että, kun
hän myöhemmin kuoli tautiin, he eivät sallineet haudata häntä sinne,
mihin läsnäolevat Lakedaimonilaiset halusivat.
Heidän täänkaltaista erimielisyyttä osoittaessaan Astyokosta
ja Tissafernesta kohtaan, saapui Lakedaimonista Mindaros,
Astyokoksen seuraaja nauarkkina, ja ryhtyi heti virkaansa, jonka
tapahduttua Astyokos purjehti pois. Tissafernees lähetti hänen
kanssansa sanansaattajan ympäristöstään molempia kieliä puhuvan
Karialaisen nimeltä Gaulitees syyttämään Mileetolaisia linnoituksen
vallottamisen johdosta ja samalla puolustamaan häntä, koska hän
tiesi Mileetolaisten lähteneen syyttämään häntä, ja varsinkin
Hermokrateen heidän joukossaan, joka aikoi osoittaa, että
Tissafernees yhdessä Alkibiadeen kanssa turmeli Peloponneesolaisten
asiat ja oli epäluotettava. Sillä hän kantoi aina vihaa tätä kohtaan
palkan maksamisen tähden. Ja kun Hermokratees vihdoin karkotettiin
Syrakuusasta, ja kun Mileetokseen tuli toisia päälliköitä
Syrakuusalaisten laivoihin, nimittäin Potamis, Myskoon ja Deemarkos,
niin hän vielä kovemmin syytti karkotettua Hermokratesta muun muassa
siitä, että Hermokratees kerran muka olisi pyytänyt häneltä rahaa, ja
kun ei saanut, ruvennut häntä vihaamaan. Astyokos ja Mileetolaiset
purjehtivat Lakedaimoniin, Alkibiadees sitä vastoin Tissaferneen
luota Samokseen.
Alkibiadeen jo saavuttua Samokseen, tuli sinne noitten 400
sanansaattajat, jotka he olivat lähettäneet rauhoittamaan ja
neuvomaan Samokseen majoitettuja sotilaita. Pidetyssä kokouksessa
koettivat he puhua, mutta sotilaat eivät heitä ensin tahtoneet
kuullakaan, vaan huusivat, että kansanvallan hajoittajat olivat
tapettavat. Mutta vihdoin he vaivoin rauhoittuivat ja suostuivat
kuuntelemaan heitä. Lähettiläät ilmoittivat, että vallanmuutos ei
suinkaan ollut suunnattu valtion turmioksi, vaan sen pelastukseksi,
eikä suinkaan kavallettaisi sitä vihollisille, johonka heillä
olisi ollut hyvä tilaisuus, kun viholliset, heidän jo ollessaan
hallituksessa, tekivät hyökkäyksensä. Noista 5,000 tulisivat kaikki
vuoroonsa osallisiksi hallitukseen. Eikä se muka ensinkään ollut
totta, että heidän omaisiansa kiusattiin, kuten Kaireas heitä
panetellakseen oli ilmoittanut, eikä niitä ensinkään pahoin pidelty,
vaan asuivat he rauhassa tilallaan. Heidän vielä puhuttuansa paljon
muutakin, eivät sotilaat ensinkään ottaneet heidän sanojansa
kuuleviin korviin, vaan lausuivat vihastuneina mikä minkäkin
ehdotuksen, mutta etusijassa ehdotettiin, että purjehdittaisiin
Peiraieykseen. Tässä tilaisuudessa näkyy Alkibiadees hyödyttäneen
kaupunkia enemmän, kuin kukaan muu. Sillä kun Samokseen majoitetut
Ateenalaiset kiihkoissaan pyrkivät purjehtimaan kansalaisiansa
vastaan, jolloin aivan varmaan Joonia ja Helleespontos olisivat
joutuneet vihollisten haltuun, niin astui hän esiin sitä estämään
eikä tässä tilaisuudessa kukaan muu, kuin hän, olisi kyennyt
hillitsemään rahvasta. Hän ei ainoastaan estänyt hyökkäystä, vaan
pidätti lisäksi yksityisesti vimmastuneita loukkaamasta lähettiläitä.
Hän lähetti heidät menemään sillä vastauksella, että hän ei suinkaan
estäisi noita 5,000 hallitsemasta, mutta käski heitä eroittamaan
nuo 400 ja entiseen tapaan asettamaan 500 miehen neuvoston. Hän
kiitti suuresti heidän toimiaan huojentaakseen ravinnon hankkimista
sotilaille. Muutenkin hän kehotti pysymään lujana, eikä tekemään
vihollisille mitään myönnytyksiä. Hän arveli, että kun vain kaupunki
pelastuisi, suuri toive olisi, että keskinäinen sopu kyllä syntyisi
kansalaisten välillä, mutta jos kerran Samoksessa olevat tahi
kotikaupunkilaiset joutuisivat perikatoon, niin ei löytyisi ketään,
jonka kanssa voisi sopia.
Saapuvilla olivat myöskin Argolaisten lähettiläät, tarjotakseen
Samoksessa olevalle Ateenalaiselle kansanpuolueelle apuansa.
Alkibiadees kiitti heitä ja lähetti heidät takaisin kehoituksella
saapumaan, kun kutsuttaisiin. Näitä Argolaisia seurasi ne Paraloksen
miehet, jotka nuo 400 olivat viettäneet sotalaivaan purjehtimaan
Euboian ympäristössä. Laivoissa seurasivat noiden 400 Ateenalaiset
lähettiläät, Laispodias, Aristofoon ja Meleesias Lakedaimoniin.
Mutta kun he purjehtiessaan saapuivat Argoksen tienoille, niin
he vangitsivat ja jättivät Argolaisille lähettiläät, koska nämät
vaikuttavasti olivat ottaneet osaa kansanvallan kukistukseen. Itse
he eivät enää lähteneet Ateenaan, vaan toivat Argoksesta Samokseen
lähettiläät omistamallaan laivalla.
Samana kesänä, aikana, jolloin Peloponneesolaisten viha Tissafernesta
vastaan oli korkeimmillaan sekä muistakin syistä että varsinkin
Alkibiadeen palaamisen tähden, koska hän tämän kautta selvästi jo
näkyi suosivan Ateenalaisia, valmistautui hän Likaksen seuraamana
matkustamaan Aspendokseen hakemaan Foinikilaisia laivojaan, tahtoen,
kuten näkyi, heidän edessään puhdistautua häntä vastaan tehdyistä
syytöksistä. Hän sanoi asettavansa alapäällikkönsä Tamooksen
matkoilla ollessaan huolehtimaan ravinnosta sotajoukolle. Koska
ei olla yhtä mieltä, on vaikea tietää, missä tarkoituksessa hän
matkusti Aspendokseen, mutta ei hän sieltä tuonut laivoja, vaikka
hän kyllä kävi siellä ja vaikka Foinikilaiset laivat, luvultaan 147,
aivan varmaan olivat saapuneet Aspendokseen. Syystä, miksi ne eivät
saapuneet perille, on monta eri otaksumaa. Toiset arvelevat, että hän
poissaolollaan tahtoi heikontaa Peloponneesolaisia sillä keinoin,
että Tamoos, jolle tämä toimi oli uskottu, ei suinkaan hankkinut
parempaa, vaan huonompaa ravintoa sotajoukolle. Toiset taas, että hän
oli tuottanut Foinikilaiset laivat Aspendokseen, jotta hän pakottaisi
Peloponneesolaisia maksamaan hänelle siitä, ettei hän veisi niitä
pois, vaan sallisi heidän käyttää niitä. Toiset taas, että hän tällä
tahtoi kumota Lakedaimonissa häntä vastaan vallitsevat syytökset,
ja että päin vastoin sanottaisiin, ettei hän ollut mikään petturi,
vaan tosiaankin oli lähtenyt hakemaan täysin miehitettyjä laivoja.
Minun luullakseni on todenperäisintä, ettei hän tuonut laivastoa
perille, koska siten halusi viivytellä ja heikontaa Helleenejä, kun
hän viipyi poissa matkallaan, sekä pitää molempia yhtä voimakkaina,
jottei kumpainenkaan pääsisi heistä voimakkaammaksi. Sillä ei ole
epäiltävääkään, ettei hän, jos vain olisi halunnut, olisi kyennyt
voitolla lopettamaan sotaa. Jos hän olisi tuonut laivat, olisi
hän aivan varmasti hankkinut voiton Lakedaimonilaisille, joilla
jo, ilman niitäkin, oli yhtä lukuisa laivasto, kuin vihollisilla.
Hänen esiintuomistaan verukkeistakin, miksi hän muka ei tuonut
laivoja, käy tämä ilmi. Hän sanoi, ettei niin paljon laivoja ollut
koossa, kuin kuningas oli käskenyt. Mutta siitähän hänelle olisi
koitunut päin vastoin sitä suurempi kiitos, jos hän, säästämällä
kuninkaan varoja, olisi saanut yhtä paljon aikaan. Tissafernees kävi
todellakin Aspendoksessa, missä tarkoituksessa lieneekään käynyt, ja
keskusteli Foinikilaisten kanssa, ja Peloponneesolaiset lähettivät
hänen kehotuksestaan Lakedaimonilaisen Filippoksen johdolla kaksi
kolmisoutulaivaa näitä muka hakemaan.
Kun Alkibiadees sai tiedon Tissaferneen saapumisesta Aspendokseen,
purjehti hänkin sinne 13 laivalla, luvaten hankkia Samoksessa
oleville Ateenalaisille varoja ja suuria etuja, joko itse tuomalla
Ateenalaisille Foinikilaiset laivat, tahi ainakin estämällä niitten
liittymistä Peloponneesolaisiin. Sillä hän kyllä arvatenkin jo
ennaltaan tiesi, ettei Tissafernees ensinkään aikonut tuoda niitä.
Vaan täten hän tahtoi tehdä Tissaferneen Peloponneesolaisten mielestä
epäluulonalaiseksi ystävyydestä häntä ja Ateenalaisia kohtaan, jotta
hän mieluummin pakoitettaisiin yhtymään heihin. Alkibiadees purjehti
suoraan itään päin Faseelista ja Kaunosta kohti.
Kun noiden 400 lähettämät sanansaattajat Samoksesta palasivat
Ateenaan, ilmoittivat he Alkibiadeen tuumat, kuinka hän kehoitti
pysymään lujana myöntämättä mitään vihollisille, ja että hänellä
oli suuret toiveet sovittaa soturit heidän kanssansa ja kukistaa
Peloponneesolaiset. Tämän kautta he vallan suuresti rohkaisivat
harvainvallan perustajia, joista useat jo olivat tyytymättömiä,
ja jotka halusivat päästä siitä erilleen, jos se vain vaaratta
voisi käydä päinsä. He pitivät keskenään kokouksia, joissa he
ankarasti moittivat asioiden silloista johtoa. Heidän joukossaan
löytyi mahtavimpia harvainvallan mahtimiehiä, kuten Hagnoonin
poika Teeramenees, Skelliaan poika Aristokratees ja monta muuta,
jotka olivat ensimmäisiä hallituksessa. He sanoivat vallan kovasti
pelkäävänsä Samoksessa majailevaa sotajoukkoa ja Alkibiadesta, ja
että heidän Lakedaimoniin toimittamansa lähettiläät saattaisivat
vahinkoa kaupungille, jonka johdosta he halusivat päästä tuosta
liian ahtaasta harvainvallasta vaatien, että nuot 5,000 itse teossa,
eivätkä ainoasti nimeksi, pääsisivät hallitukseen osallisiksi, jotta
syntyisi tasapuolisempi hallitus. Tämä oli ainoastaan poliitillinen
puhetapa heidän suussaan, sillä useimmat heistä sillä peittelivät
omaa kunnianhimoaan, johon kansanvallasta syntyneet harvainvallat
useimmiten kukistuvat. Sillä jokainen pyrkii heti pääsemään
ensimmäiseksi, eikä tyydy olemaan toisten rinnalla vertaisena, jota
vastoin kansanvallassa on helpompi tyytyä asemaansa, kun vaali sen
määrää. Enin varmuutta heille kuitenkin tuotti vakuutus siitä, että
Alkibiadeen toimenpiteet olivat vakavalla kannalla, kuten myöskin
ettei harvainvalta näkynyt tulevan pitkäikäiseksi. Kilvan koetti siis
jokainen päästä ensimmäiseksi kansan johdossa.
Mutta ne noitten 400 johtomiehistä, jotka enin vastustivat tällaista
tuumaa, Frynikos, joka jo päällikkönä Samoksessa oli joutunut
Alkibiadeen vihamieheksi, Aristarkos, joka jo vanhoistaan oli
kansanvallan vastustaja, Peisandros, Antifoon ja joukko muita
mahtavimmista miehistä olivat jo ennen, heti kun kansanvalta sai
jalansijaa Samoksessa, toimittaneet keskuudestaan lähettiläitä
Lakedaimoniin innokkaasti hieromaan sovintoa, ja olivat rakentaneet
linnotuksen Eetiooneia nimiselle paikalle sitä innokkaammin, kun
he, lähettiläittensä palattua Samoksesta, näkivät sekä kansan että
niittenkin puoluelaisistaan, joihin he enin olivat luottaneet,
muuttaneen mielipidettään. He lähettivät Spartaan Antifoonin,
Frynikoksen ja kymmenen muuta kaikella kiireellä, koska olivat
peloissaan sekä kotikaupunkinsa että Samoksen tapahtumien johdosta,
käskien heitä solmimaan sopimuksen Lakedaimonilaisten kanssa
millä siedettävillä ehdoilla tahansa. Sen ohessa valmistivat he
yhä innokkaammin linnoitusta Eetiooneiassa. Teeramenees ja hänen
puoluelaisensa lausuivat, että linnoituksen tarkoitus ei suinkaan
ollut estää Samoksessa majailevia sotilaita, jos väkisten pyrkisivät
Peiraieykseen, vaan voida päästää viholliset sinne, kun rakentajat
haluaisivat. Eetiooneia on Peiraieyksesta ulkoneva niemeke,
muodostava sataman suun. He yhdistivät tämän linnoituksen ennestään
löytyvään muuriin siten, että vähäinen sotajoukko voisi pitää
sataman suun hallussaan. Sillä sataman suussa loppuivat sekä vanha
mannermaanpuolinen että uusi sisärantaa myöten kulkeva linnoitus
samaan kahdesta löytyvästä tornista. He rakensivat sinne myöskin
läpikäytävän, jonka he pitivät hallussaan ja johon he pakottivat
kaikkia tuomaan sekä heillä olevan että meritse tulevan viljan ja
ottamaan sen sieltä myytäväksi.
Jo kauan sitten oli Teeramenees levitellyt näitä huhuja ja kun
lähettiläät palasivat Lakedaimonista saamatta mitään yleistä sovintoa
aikaan, niin hän laususkeli, että muka tuo linnoitus tuottaisi
kaupungille vaaraa ja tuhoa. Sillä samaan aikaan sattui Euboialaisten
kutsumisesta Peloponneesoksesta tulemaan 42 laivaa, joista muutamat
olivat Italialaisia, Tarantoksesta ja Lokrista, ja muutamat
Sikelialaisia. Ne olivat jo ankkurissa Las-kaupungin edustalla
Lakoonikan alueella ja valmistautuivat purjehtimaan Euboiaan
Ageesandrideen pojan Ageesandroksen johdolla. Mutta Teeramenees
väitti, että nämät eivät olleet liikkeellä Euboiaa varten, vaan
mieluummin Eetioneian linnoituksen rakentajien avuksi, ja että, jos
ei oltu varoillaan, kaupunki huomaamatta joutuisi perikatoon. Tässä
syytöksessä olikin jonkun verran perää, eikä ainoastaan panettelua.
Sillä nämät tuumivat harvainvallan kautta päästä hallitsemaan
liittolaisiakin, mutta jos ei tämä heiltä onnistuisi, ainakin pysyä
hallituksessa laivaston ja linnoitusten avulla, jotka olivat heidän
hallussaan. Mutta jos tässäkin sortuisivat, niin he eivät kuitenkaan
aikoneet antautua uudestaan syntyneen kansanvallan ensimmäisiksi
uhreiksi, vaan mieluummin jättää kaupungin vihollisten haltuun
linnoituksineen, laivoineen, kun vaan voisivat pelastaa oman itsensä.
Sitä varten oli linnoitus varustettu porteilla ja käytävillä
vihollisten sisäänpäästämistä varten, ja he rakensivat linnaa
innolla, haluten saada sen valmiiksi mitä nopeimmin. Alussa huhuttiin
tästä seikasta salaa ani harvojen kesken; mutta kun eräs peripoleista
salavihkaa kansan täyttämällä torilla lähellä neuvostotaloa iski
kuolijaaksi Lakedaimonin lähetyskunnasta tulevan Frynikoksen, jolloin
surmaaja kyllä pääsi pakoon, mutta hänen auttajansa, Argeiolainen
henkilö, vangittiin, niin tämä, vaikka hän ei neljänsadan neuvoston
kiduttamana maininnut ketään nimenomaan yllyttäjäksi, kuitenkin
lausui tietävänsä, että paljon ihmisiä kokoontui peripolarkoksen
luokse ja muihinkin taloihin. Ja kun ei jutusta sitä enempää
huolittu, niin rohkaistuivat jo Teeramenees ja Aristokratees sekä
muut neljänsadanneuvoston jäsenet, jotka olivat samaa mieltä, kuten
myöskin ulkopuolella näitä olevat samaten ajattelevat henkilöt, ja
ryhtyivät toimiin. Sillä silloin juuri olivat Peloponneesolaiset
laivat Las-kaupungista kiertäneet niemikön ympäri ja ankkuroineet
Epidauroksen edustalle, tehtyänsä ryöstöretkiä Aiginassa. Teeramenees
kovasti väitti, etteivät nämät, jos purjehduksen päämaalina olisi
ollut Euboia, olisi poikenneet Aiginaan palataksensa jälleen
Epidaurokseen, vaan että ne olivat saapuneet kutsuttuina hänen
aina ilmoittamassansa tarkoituksessa, jonkatähden ei enää saisi
istua toimetonna. Vihdoin ryhtyivät he monen puoluelaisen ja
epäluuloa herättävän puheen johdosta sanasta toimeen. Peiraieyksessa
Eetiooneian muuria rakentavat raskasaseiset, joitten joukossa
myöskin oli taksiarkkina Aristokratees heimoineen, ottivat kiinni
Aleksikleksen, joka oli harvainvallan puolueeseen kuuluva päällikkö
ja sen innokkaimpia puolustajia, ja sulkivat hänen erääseen
rakennukseen. Heihin yhtyi joukko muitakin, niiden joukossa Hermoon,
eräs Munykiaan majoitetuiden peripolojen päällikkö. Tärkeintä oli
kuitenkin, että raskasaseisten enemmistö oli samaa mieltä heidän
kanssaan.
Kun tämä ilmoitettiin neljänsadanneuvostolle, joka juuri oli
neuvostotalossa, niin sen jäsenet heti olivat valmiit, paitsi
heidän tuumiinsa suostumattomia, aseilla käymään Teerameneen ja
hänen puoluelaistensa kimppuun. Puolustautuakseen sanoi Teeramenees
olevansa valmis lähtemään pelastamaan Aleksiklesta ja lähti yhden
samanmielisen päällikön seuraamana Peiraieykseen, johon hänen
avukseen myöskin marssi Aristarkos nuorten ratsumiesten seuraamana.
Nyt syntyi suuri ja pelottava sekasorto. Sillä kaupungissa
luultiin jo, että Aleksiklees oli sekä vangittu että surmattu, ja
Peiraieyksessa, että kaupunkilaiset olivat hyökkäämäisillään heidän
kimppuunsa. Vaivoin estivät tästä kaupungissa samoilevia miehiä
vanhukset ja kaupungin kesti-ystävä Farsalolainen Thukydides, joka
innolla pidätti vastaantulevia, huutaen, etteivät saattaisi kaupunkia
perikatoon, vihollisten läheisyydessä väijyessä.
Sillä välin saapui Peiraieykseen Teeramenees päällikkönä ja esiintyi
muka kovin suuttuneena, pauhaten raskasaseisille, jota vastoin
Aristarkos ja rahvaan vastustajat olivat todellakin suutuksissaan.
Mutta useimmat raskasaseisista ryhtyivät suurimmaksi osaksi
viipymättä toimiin. He kysyivät Teerameneeltä, oliko muuri hänen
mielestään rakennettu hyvässä tarkoituksessa vai olisiko parempi,
että se revittäisiin. Ja kun hän sanoi, että, jos heistä niin näkyi,
että muuri oli revittävä, hänkin oli samaa mieltä, niin raskasaseiset
heti ja joukko Peiraieyksen asukkaista lähtivät liikkeelle ja
hävittivät muurin maata myöten. Kehoitus levitettiin rahvaassa, että
jokaisen, joka halusi, että nuo viisituhatta hallitsisivat eikä
neljänsadanneuvosto oli ryhdyttävä toimiin. Sillä he piiloutuivat
yhä kuitenkin viidentuhannen nimen varjoon, eivätkä suorastaan
sanoneet haluavansa, että kansa pääsisi hallitsemaan, peläten, että
tuntematta ehkä erehdyksessä kääntyisivät jonkun vallitsevien olojen
kannattajan puoleen. Senpä takia halusi neljänsadanneuvosto, että
nuot viisituhatta muka olisivat olemassa, mutta että ne eivät olleet
näkyvissä, koska he arvelivat, että niin lukuisat hallitukseen
osalliset olisivat samaa, kuin kansanvalta, ja että tuo salaperäisyys
herättäisi keskinäistä pelkoa.
Seuraavana päivänä kokoontui tosin neljänsadanneuvosto
neuvostotaloon, mutta sangen nolostuneena. Peiraieyksessa olevat
raskasaseiset puolestaan päästivät irti Aleksikleen, jonka he olivat
vanginneet, ja lähtivät, hävitettyänsä linnoituksen, Munykian
Dionysoksen teaatteriin, jossa he riisuttuansa aseet pitivät
neuvottelun, josta he päätöksensä mukaan kulkivat kaupunkiin ja
asettuivat Anakeioniin. Tänne saapui noitten neljänsadanneuvoston
toimittamia lähettiläitä, jotka keskustelivat yksityisesti miesten
kanssa ja lepyttivät niitä, jotka heistä näyttivät sävyisemmiltä,
sekä pyysivät heitä rauhoittamaan muitakin, lausuen, että noiden
viidentuhannen nimet julaistaisiin ja että heistä vuorottain noitten
viidentuhannen mielipiteen mukaan ne neljäsataa valittaisiin, mutta
että he eivät toki syöksisi valtiota perikatoon millään muotoa,
eivätkä jättäisi sitä vihollisille. Nämät lukuisat puheet eri
henkilöille saattoivat raskasaseisten enemmistön maltillisemmaksi,
koska he pelkäsivät saattavansa koko valtion perikatoon, ja he
myöntyivät siis tuumaan, että määrä-päivänä tultaisiin kokoon
Dionysoksen teaatteriin neuvottelemaan sovinnosta.
Kun Dionysoksen teaatterissa pidettävän kokouksen päivä tuli ja
kansa juuri oli kokoontumaisillaan, ilmoitettiin, että nuo 42 laivaa
Ageesandridaan johdolla purjehtivat pitkin Salamista Megarasta.
Raskasaseiset luulivat kaikki kuin yksi mies, että tämä juuri oli
se, mitä Teeramenees ja hänen puoluelaisensa jo aikoja sitten olivat
aavistaneet, että nämät laivat nimittäin purjehtivat linnoituksen
takia ja että sen hävittäminen oli ollut onneksi. Luultavaa on,
että Ageesandridas sopimuksesta purjehti ympäri Epidaurosta ja sen
seutuja, mutta ehkä hän Ateenassa vallitsevien levottomuuksien
johdosta toivoi saavansa sopivan tilaisuuden esiintyäkseen, ja
sen takia viipyi niillä vesillä. Kun tästä saapui ilmoitus,
riensi Ateenan koko kansa mitä kiiruimmin Peiraieykseen, arvellen
vihollisten uhkaavan jo läheltä itse satamasta suuremmalla sodalla,
kuin heidän sisällinen sotansa olikaan. Toiset astuivat laivoihin,
toiset lykkäsivät laivoja rannalta, toiset taas riensivät muureille
ja sataman suuta puolustamaan.
Kun Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtien pitkin rannikkoa
päässeet Sunionin ympäri, niin ne ensin ankkuroivat Torikoksen
ja Prasiain väliin, josta ne sitten saapuivat Ooroopokseen.
Ateenalaisten oli pakko mitä kiiruimmin miehittää laivansa
harjottamattomilla miehillä, koska kaupungissa vallitsi erimielisyys,
ja koska heidän täytyi kiiruhtaa apuun, tärkeimmän alueensa ollessa
vaarassa. Sillä, Attikan eristetyksi tultua, riippui heidän
olemassaolonsa yksinomaan Euboiasta. He lähettivät siis Tymokareen
johdolla laivoja Eretriaan, joitten saavuttua yhdessä ennestään
Euboiassa olevien laivojen kanssa siellä oli 36 alusta, jotka heti
pakotettiin antautumaan meritaisteluun. Sillä heti suuruksen jälkeen
Ageesandridas vei laivat liikkeelle Ooroopoksesta, joka sijaitsee
Eretrialaisten kaupungista noin 60 stadionin päässä merimatkaa. Kun
hän purjehti hyökkäämään, niin Ateenalaisetkin heti miehittivät
laivansa luulossa, että heidän maaväkensä oli rannalla lähellä
laivoja. Mutta nämät eivät olleet saaneet suurustaan torilta,
sillä Eretrialaiset eivät varovaisuuden tähden myyneet mitään,
vaan sotilaitten oli pakko ostaa tarpeensa kaupungin äärimmäisistä
taloista, jotta viholliset ehtisivät käydä hyökkäykseen,
Ateenalaisten hitaasti astuessa laivoihin, joten Ateenalaiset olivat
pakotetut purjehtimaan aavalle merelle suuruksetta. Merkki annettiin
Eretriasta Ooroopokseen, milloin oli lähdettävä liikkeelle. Tämmöisen
tilan vallitessa purjehtivat Ateenalaiset taisteluun Eretrian sataman
edustalla ja pitivätkin puoliaan kotvan aikaa, mutta kääntyivät
vihdoin pakosalle ja tungettiin rannalle. Ne heistä, jotka pakenivat
Eretrian muka ystävälliseen kaupunkiin, joutuivat kurjimpaan tilaan,
saaden kaikki surmansa. Mutta ne, jotka pääsivät Eretrian alueella
olevaan linnoitukseen, pelastuivat, kuten myöskin ne laivat, jotka
saapuivat Kalkikseen. Vallattuansa 22 Ateenalaista laivaa surmasivat
Peloponneesolaiset osan miehistä ja ottivat toiset vangeiksi. Tämän
tehtyänsä he pystyttivät voitonmerkin. Vähän myöhemmin pakottivat
he Euboian luopumaan Ateenasta paitsi Oorooposta, joka aina pysyi
Ateenalaisten hallussa, ja järjestivät sikäläiset olot mielensä
mukaan.
Kun tieto Euboian tapahtumista saapui Ateenalaisille, niin valtasi
heidät suurempi pelästys, kuin milloinkaan ennen. Sillä ei
onnettomuus Sikeliassa, vaikka olikin suuri, eikä mikään muukaan
heitä siihen määrin ollut pelottanut. Kun nyt sotajoukko Samoksessa
oli noussut kapinaan eikä toisia laivoja löytynyt enemmän kuin
miehistöjäkään, ja kun he itse olivat keskinäisessä riidassa ja
törmäämäisillään yhteen tuossa tuokiossa, ja kun lisäksi tässä
suuressa onnettomuudessa sekä laivasto että, mikä oli tärkein,
Euboia, josta heillä nyt oli suurempi hyöty kuin itse Attikasta,
oli menetetty, miten he eivät olisi joutuneet epätoivoon? Enimmän
ja lähimmän levottomuuden heissä herätti pelko, että ehkä
voittoisa vihollinen heti uskaltaisi purjehtia heidän laivoista
tyhjään Peiraieykseen, ja arvelivatkin hänen miltei jo saapuneen
sinne. Jospa nämät olisivat olleet uskaliaampia, olisivatkin he
sen helposti tehneet, ja siten joko hyökäten kaupunkia vastaan
herättäneet vielä suuremman eripuraisuuden tahi kaupungin jatketulla
piirittämisellä pakottaneet Joonian merellä purjehtivia laivoja,
vaikka vastustivatkin harvainvaltaa, rientämään omiensa ja koko
kaupungin avuksi. Siinä tapauksessa olisivat Peloponneesolaiset
saaneet haltuunsa sekä Helleespontoksen että Joonian ja saaret sekä
maa-alueen Boiootiaan saakka, jopa koko Ateenalaisten valtion. Mutta
sekä tässä että myöskin muissa suhteissa olivat Lakedaimonilaiset
kaikista Ateenalaisten vihollisista vähin vaaralliset, mikä asia
enin riippui heidän erilaisesta mielenlaadustansa. Sillä toiset
olivat kiivaita, toiset hidastelevia, toiset uskaliaita, toiset
miettiväisiä, joka varsinkin merivaltiossa tuottaa suurinta
hyötyä. Tämän osoittivat varsinkin Syrakuusalaiset; sillä ollen
samanlaatuisia, kuin Ateenalaiset, suoriutuivatkin he parahiten
heistä.
Näistä ilmoituksista huolimatta, miehittivät Ateenalaiset kuitenkin
20 laivaa ja kutsuivat ensi kerran kumouksen jälkeen kansan kokoon
Pnyks (Pykna)-kukkulalle, jossa kokoukset ennenkin tavallisesti
pidettiin. Tässä kokouksessa panivat he neljänsadanneuvoston viralta
pois ja uskoivat hallituksen viidelletuhannelle miehelle, joihin
vuoroonsa tulisi kuulumaan kaikki raskasaseisiksi kelvolliset.
Palkkaa ei maksettaisi kellekään virkamiehelle; ken tähän ei
suostuisi, joutuisi kirouksen alaiseksi. Sittemmin pidettiin
lukuisia kokouksia, joissa määrättiin Nomoteeteja asetettaviksi
sekä neuvoteltiin valtion muista asioista. Minun tietääkseni eivät
Ateenalaiset milloinkaan ole noudattaneet parempaa hallitusmuotoa,
kuin alussa tätä aikaa. Sillä siinä vallitsi luonnollinen suhde
harvainvaltaisten ja kansanvaltaisten luvussa, ja se kohotti
ensin valtion sen vaikeasta tilasta. He päättivät myöskin kutsua
Alkibiadeen ja hänen puoluelaisensa takaisin, ja toimitettuansa
lähettiläitä sekä hänen luoksensa että Samoksessa majailevalle
sotajoukolle, kehottivat he heitä ryhtymään hallitukseen.
Heti tämän hallitusmuodon muutoksen tapahtuessa pakenivat Peisandros
ja Aleksiklees puoluelaisineen ja harvainvallan innokkaimmat
kannattajat salassa Dekeleiaan. Mutta Aristarkos, joka sattui olemaan
päällikkönä, lähti yksin heistä kiiruusti raaimpien nuolenampujien
joukon seuraamana Oinoeeseen, joka on linnoitus Attikan ja Boiootian
rajalla. Tätä piirittivät Korintolaiset omasta puolestaan,
kutsuttuansa Boiootialaiset avukseen Oinoeen läheisyydessä heille
tapahtuneen onnettomuuden tähden, jossa tilaisuudessa joukko
heidän Dekeleiasta palaavia miehiään oli surmattu. Keskustelussaan
Oinoeelaisten kanssa valehtelee Aristarkos, että Ateenan asukkaat
olivat sopineet Lakedaimonilaisten kanssa sekä muistakin asioista
että Oinoeen jättämisestä Boiootialaisten valtaan; niin oli muka
päätetty. Luottaen häneen päällikkönä, ja koska he piirityksen takia
eivät tietäneet asiain menosta, lähtivät he linnasta sopimuksen
suojassa. Täten saivat Boiootialaiset Oinoeen haltuunsa. Samaan
aikaan lakkasivat myöskin harvainvalta ja levottomuudet Ateenassa.
Kun ei kukaan Tissaferneen alapäälliköistä, hänen ollessaan
Aspendoksessa, hankkinut ravintoa Mileetoksessa oleville
Peloponneesolaisille, ja kun ei Foinikilaisia laivoja eikä
Tissafernestakaan näkynyt eikä kuulunut, vaan sitä vastoin hänen
seuraansa lähetetty Filippos ja toinenkin Faseeliksessa oleskeleva
Hippokratees niminen Spartiati kirjottivat laivanpäällikölle
Mindarokselle, etteivät mainitut laivat ensinkään saapuisi, ja että
Tissafernees heitä pahoin kohteli, ja koska Farnabatsos sitoutui, jos
he toisivat laivansa hänen avukseen, nostamaan viimeisetkin alallansa
sijaitsevat kaupungit kapinaan Ateenaa vastaan, yhtähyvin kuin
Tissaferneeskin, arvellen tästä olevan itselleen enemmin hyötyä kuin
Tissaferneelle, niin Peloponneesolaiset samaan aikaan sinä kesänä
Mindaroksen johdolla äkkiarvaamatta, jotta Samoksessa majoitetut
viholliset eivät tätä huomaisi, hyvässä järjestyksessä 73 laivalla
lähtivät Mileetoksesta purjehtimaan Helleespontokseen. Samana kesänä
oli jo tätä ennen sinne purjehtinut 60 laivaa, tehden matkalla
ryöstöretkiä Kersoneesoksessa. Mutta myrskyn pakoittamana poikkesi
Mindaros Ikarokseen. Odotettuansa täällä suotuisaa ilmaa viisi tai
kuusi päivää, saapui hän vihdoin Kiokseen.
Kun Trasyllos kuuli hänen lähteneen Mileetoksesta, purjehti
myöskin hän heti Samoksesta 55 laivalla kiiruumman kautta, jottei
Mindaros ennen häntä ehtisi päästä Helleespontokseen. Saatuansa
tiedon hänen olostaan Kioksessa ja arvellen hänen viipyvän siellä,
asetti Trasyllos vakoilijoita Lesbokseen ja vastapäätä olevalle
mannermaalle ilmoittamaan, jos laivat lähtisivät liikkeelle,
jotteivät ne salassa pääsisi lähtemään. Itse hän lähti Metymneeseen
ja käski hankkia jauhoja ja muita tarpeita, tehdäksensä Lesboksesta
hyökkäyksen Kiokseen, jos Mindaros viipyisi siellä kauemmin. Samalla
aikoi hän, jos vaan voisi, vallottaa Lesboksessa sijaitsevan
Eressoksen, joka oli luopunut Ateenalaisista. Sillä Meetymneestä
karkoitetut mahtimiehet olivat, saatuansa avukseen Kymeestä noin
50 raskasaseista ja pestattuansa miehiä mannermaalta, joten niitä
oli yhteensä ehkä 300, ensin tehneet hyökkäyksen Meetymneetä
vastaan Teebalaisen Anaksandroksen johdolla, koska hän oli heidän
heimolaisensa. Mutta kun Meetymneetä vastaan rynnännyt Ateenalainen
vartioväki oli torjunut tämän heidän yrityksensä, ja kun he myöskin
taistelussa ulkopuolella kaupunkia olivat joutuneet tappiolle, niin
he kulkivat vuorten yli ja nostivat Eressoksen kapinaan. Trasyllos
purjehti kaikilla laivoillaan tätä kaupunkia vastaan, aikoen tehdä
hyökkäyksen, mutta Trasybulos oli jo ennen saapunut sinne Samoksesta
viidellä laivalla, heti kun sinne oli tullut tieto karkotettujen
yrityksestä. Koska hän oli myöhästynyt, oli hän lähtenyt Eressoksen
edustalle vartioimaan. Lisäksi tuli kaksi laivaa paluumatkalla
Helleespontoksesta ja Meetymneeläisiä laivoja, joten yhteensä oli
koossa 67 laivaa. He varustautuivat nyt yhdessä laivoista otetuiden
sotilaiden kanssa piirityskoneitten avulla ja kaikilla keinoilla
väkirynnäköllä Eressoksen vallottamiseen voimiensa mukaan.
Muonitettuansa kaksi päivää ja otettuansa Kiolaisilta kolme
Kiolaista tessarakostaa mieheen, lähti Mindaros Kioksessa
ankkuroittujen Peloponneesolaisten laivojen seuraamana kolmantena
päivänä sieltä kiiruusti liikkeelle. Ne eivät purjehtineet aavalle
merelle, jotteivät Eressoksessa ankkuroidut Ateenalaiset laivat
heitä huomaisi, vaan mannermaata kohti Lesbos-saari vasemmalla.
Ehdittyänsä Karterian satamaan Fookaialaisella alueella söivät
he suurusta, ja purjehdittuansa sivu Kymaian söivät he puolista
Arginusaissa vastapäätä Mytileneetä. Sieltä he purjehtivat pimeän
yön vallitessa ja saapuivat Harmatusiin mannermaalla vastapäätä
Meetymneetä, jossa he suurustivat, ja kun he täältä kiireellä olivat
sivuuttaneet Lektoksen, Larissan, Hamaksitoksen ja muita sikäläisiä
paikkakuntia, saapuivat he ennen puoliyötä Roiteioniin, joka jo on
Helleespontoksessa. Muutamat alukset ehtivät aina Sigeioniin saakka
ja muualle näillä tienoilla.
Kun vartijat antoivat merkin Ateenalaisten Seestoksessa oleville
18 laivalle, ja kun sieltä huomattiin noitten lukuisain tulien
äkkiä leimahtavan vihollisella alueella, niin he ymmärsivät
Peloponneesolaisten purjehtineen sinne. He lähtivät jo samana yönä
mitä kiiruimmin Kersoneesokseen ja sivuuttivat Elaius-kaupungin,
koettaen purjehtimalla ulapalle päästä vihollisten laivoja pakoon.
He pääsivätkin huomaamatta Abydoksessa vartioivien 16 laivan ohitse,
vaikka heidän puoluelaisensa heille oli antanut käskyn tarkoin
valvoa, lähtisivätkö viholliset liikkeelle. Mutta kun päivän
valjetessa Mindaroksen laivasto nämät huomasi ja heti lähti niitä
ajamaan takaa, niin ne eivät kaikki ennättäneet pakoon, vaikka
kylläkin useimmat pääsivät Imbrokseen ja Leemnokseen, mutta neljä
viimeistä joutui vihollisten valtaan Elaiusin edustalla. Yhden
näistä, joka Prootesilaoksen temppelin läheisyydessä joutui rannalle,
valtasivat viholliset miehineen ja kaksi muuta ilman miehistöä,
neljännen taas miehittömän polttivat he Imbroksen läheisyydessä.
Kun tämän jälkeen Abydoksesta ja muualta oli kokoontunut yhteensä 86
laivaa, ryhtyivät Lakedaimonilaiset piirittämään Elaius kaupunkia;
mutta kun he, koko sen päivän koetettuansa, eivät saaneet sitä
haltuunsa, purjehtivat he takaisin Abydokseen.
Kun Ateenalaiset, täten pettyneinä vartijoittensa tarkkaamattomuuden
kautta, koska eivät luulleet vihollisten laivojen heidän
huomaamattansa pääsevän lähtemään, vaan yhä tyyneesti jatkoivat
piiritystä, kuulivat vihollisten poistuneen Eressoksesta, niin
he kiiruhtivat avuksi Helleespontokseen. He ottivat kaksi
Peloponneesolaisten laivaa, jotka liian rohkeina olivat takaa-ajaen
purjehtineet ulapalle. Saavuttuansa Elaiukseen seuraavana päivänä,
laskivat he siellä ankkurit. Tässä heihin yhtyivät Imbrokseen
paenneet laivansa, ja he valmistautuivat viisi päivää meritaistelua
varten.
Tämän jälkeen taistelivat he seuraavalla tavalla: Ateenalaiset
purjehtivat siivittäin, asettuen pitkin rantaa Seestoksen puolelle,
jonka huomattuansa Peloponneesolaiset kävivät heitä vastaan
Abydoksesta. Kun he olivat taisteluasennossa, levittivät Ateenalaiset
76 laivaansa pitkin Kersoneesosta, alkaen Idakoksesta aina
Arrianoihin saakka; Peloponneesolaiset taas Abydoksesta Dardanokseen
86 laivaa käsittävän laivastonsa. Peloponneesolaisten oikean
siiven muodostivat Syrakuusalaiset, toisen taas Mindaros paraiten
purjehtivien laivojen johtajana. Ateenalaisten vasempaa siipeä
johti Trasyllos, oikeaa Trasybulos, muut päälliköt seisoivat kukin
määrätyllä paikallaan. Kun Peloponneesolaiset kiiruhtivat alkamaan
taistelua, ja koska he vasemmalla siivellään ulottuivat Ateenalaisten
oikeata siipeä ulommas, uhaten sulkea näitä pääsemästä ulos merelle,
niin Ateenalaiset, kun huomasivat, mihin viholliset aikoivat heitä
estää purjehtimasta, kävivät heitä vastaan ja heidän onnistui ehtiä
ennen näitä. Mutta kun Ateenalaisten vasen siipi jo oli ehtinyt
sivu Kynos-seema nimisen niemikön, niin heikontui laivasto heidän
keskirintamallansa ja hajaantui, varsinkin kun heillä oli pienempi
määrä laivoja käytettävänä, ja kun Kynos-seeman seutu muodostaa
suippuisen kulman, niin ettei voi nähdä, mitä toisella puolella sitä
tapahtuu.
Rynnäten keskustaa vastaan, ajoivat Peloponneesolaiset Ateenalaisten
laivat kuiville. He astuivat myöskin maihin ja saivat täydellisen
voiton. Avuksi keskusrintamalle ei päässyt Trasybuloksen
miehet oikealta siiveltä heitä ahdistavilta laivoilta, eivätkä
Trasylloksen johtamat sotilaat vasemmalta siiveltä. Sillä
Kynos-seema niemikkö esti heitä näkemästä tapahtumia sen toisella
puolella, ja sitä paitsi Syrakuusalaiset sekä muut viholliset,
yhtä lukuisina kuin he itse, sulkivat heiltä tien, kunnes vihdoin
osa Peloponneesolaisista laivoista, varmoina voitostaan, eri
haaroilta alkoi hätyyttää vihollisia ja joutui epäjärjestykseen.
Kun Trasybulos huomasi vastustajainsa laivojen pidättäytyvän, niin
hänkin lakkasi levittämästä siipeään, vaan kääntyi vihollisia
vastaan ja karkoitti heidät vastarinnan kukistettuansa. Sitten hän
kääntyi Peloponneesolaisten voittoisaa laivastoa vastaan, joka
järjestyksettä harhaili ulapalla, ja saattoi hyökkäyksillään useimmat
niistä semmoiseen pelkoon, että ne pakenivat miekanlyönnittä.
Syrakuusalaiset, jotka jo Trasyllos oli karkottanut pakosalle,
pakenivat nyt vielä nopeammin, kun näkivät toistenkin peräytyvän.
Kun Peloponneesolaiset tappionsa jälkeen ensin enimmiten olivat
paenneet Meidios-joelle, mutta sittemmin Abydokseen, valtasivat
Ateenalaiset kuitenkin ainoastaan muutamia aluksia; sillä
koska Helleespontos on ahdas, tarjosi se vihollisille lukuisia
turvapaikkoja. Mutta tämä voitto merellä oli Ateenalaisille suuresta
merkityksestä. Sillä tähän saakka pelättyänsä Peloponneesolaisten
laivastoa sekä muitten pienten kärsimiensä tappioitten johdosta
että varsinkin Sikeliassa heitä kohdanneen onnettomuuden vuoksi,
pääsivät he nyt epäluottamuksesta itseensä ja pitämästä vihollisia
itseään etevämpinä laivaston puolesta. Vihollisilta valtasivat he
kahdeksan Kiolaista, viisi Korintolaista, kaksi Boiootialaista
ja kaksi Amprakialaista laivaa sekä yhden Leukadialaisen, yhden
Lakedaimonilaisen, yhden Syrakuusalaisen ja yhden Pelteeneeläisen
laivan. Itse menettivät he 15 laivaa. Pystytettyänsä voitonmerkin
Kynos-seeman niemikölle, korjattuansa laivanhylyt rannalle ja
luovutettuansa kaatuneet vihollisille, lähettivät he kolmisoutulaivan
Ateenaan ilmoittamaan voitosta. Ateenalaiset, jotka Euboian
onnettomuuden ja sisällisten levottomuuksien johdosta olivat
joutuneet epätoivoon, rohkaistuivat suuresti, kun saapuva laiva
heille toi sanoman odottamattomasta onnenkohtauksesta, ja arvelivat
vielä voivansa päästä voitolle, jos he vain innolla ryhtyisivät
toimiin.
Korjattuansa laivansa, lähtivät Seestoksessa majailevat Ateenalaiset
neljäntenä päivänä laivatappelun jälkeen luopunutta Kytsikosta
ahdistamaan. Nähtyänsä Harpagionin ja Priapoksen edustalla kahdeksan
Bysantionista purjehtivaa laivaa, hyökkäsivät he näitä vastaan ja
ottivat laivat, voitettuansa maaväen. Saavuttuansa Kytsikokseen, joka
oli linnoittamaton, palauttivat he tämän kaupungin kuuliaisuuteen ja
kantoivat siltä veroa. Peloponneesolaiset purjehtivat sillä välin
Abydoksesta Elaius-kaupunkiin ja korjasivat siellä olevat valloitetut
eheät laivansa; muut olivat Elaiusilaiset polttaneet. Euboiaan
lähettivät he Hippokrateen ja Epikleen hakemaan laivat sieltä.
Näihin aikoihin purjehti Alkibiadeeskin 13 laivallaan Kaunoksesta
ja Faseeliksesta Samokseen, ilmoittaen saaneensa aikaan, etteivät
Foinikilaiset laivat liittyisi Peloponneesolaisiin ja että hän oli
entistä enemmän tehnyt Tissaferneen suopeaksi Ateenalaisia kohtaan.
Hän miehitti yhdeksän laivaa entisten lisäksi, ja näiden avulla hän
kiskoi paljon rahaa Halikarnassolaisilta, ja linnoitti Koossaaren.
Tämän toimitettuansa ja asetettuansa päällikön Koossaareen, palasi
hän syyspuoleen Samokseen.
Saatuansa tiedon, että Peloponneesolaisten laivat olivat
purjehtineet Mileetoksesta Helleespontokseen, suuntasi Tissafernees
matkansa Aspendoksesta Jooniaa kohti. Peloponneesolaisten ollessa
Helleespontoksessa, toivat Antandrilaiset, eräs Aiolilainen heimo,
maitse Abydoksesta Ideevuoren toiselta puolelta raskasaseisia
kaupunkiin, koska Tissaferneen Persialainen alipäällikkö, Arsakos,
oli heitä loukannut kuten Delolaisiakin. Teeskennellen, että
häntä uhkasi vihollinen, jonka nimeä hän ei maininnut, oli hän
käskenyt Delolaisia, jotka asuivat Atramyttionissa siitä ajasta,
kun Ateenalaiset, puhdistaen Delos-saarta, olivat karkoittaneet
heidät sieltä, hankkimaan hänelle paraimmat miehensä sotilaiksi.
Mutta houkuteltuansa nämät ulos kaupungista ystäviksensä ja
liittolaisiksensa, oli hän antanut miehiensä ympäröidä ja ampua
heidät kuoliaaksi. Tämän ilkityön takia ja koska hän muutenkin
sietämättömästi heitä oli kohdellut, pelkäsivät he, että hän vieläkin
ehkä tuottaisi heille onnettomuuksia, jonka tähden he karkoittivat
hänen vartioväkensä linnasta.
Kun Tissafernees kuuli tästä Peloponneesolaisista lähteneestä
ilkityöstä paitsi muista Mileetoksessa ja Knidoksessa harjoitetuista
vehkeistä, sillä myöskin Knidoksesta olivat hänen vartijansa
karkoitetut, ja koska hän arveli olevansa vallan pahassa
maineessa heidän luonansa ja pelkäsi, että he häntä ehkä vieläkin
vahingoittaisi, sekä nähden Farnabatsoksen lyhyemmässä ajassa
ja vähemmillä kustannuksilla saavuttaneen enemmän, kuin hän
Ateenailta, niin päätti hän matkustaa Peloponneesolaisten luokse
Helleespontokseen, puolustautuaksensa mitä kauniimmilla sanoilla
syytöksistä Antandroksen tapahtuman ja Foinikilaisten laivojen
johdosta sekä muittenkin syytöksien suhteen. Saavuttuansa Efesokseen,
toimitti hän uhrin Artemis-jumalattarelle. Tätä kesää seuraavan
talven loputtua, kuluu 21 vuosi loppuun.