Saatuaan laivansa kuntoon purjehtivat Gylippos ja Pyteen Tarantosta
Epitsefyralaiseen Lokroihin, ja saatuansa varman tiedon, ettei
Syrakuusai ollut tykkänään saarrettu, vaan että oli mahdollista
Epipolain kautta sotaväellä päästä sinne, neuvottelivat he,
uskaltaisivatko he suorastaan purjehtia sinne pitkin Sikelian
itäistä rantaa, vaiko oikealta puolelta Sikeliaa ensin purjehtia
Himeraan, ja sieltä sotajoukkoineen ja muun sotajoukon kanssa, joka
heihin yhtyisi, maitse kulkea Syrakuusaihin. He päättivät purjehtia
Himeraan, varsinkin koska Reegioniin eivät vielä olleet saapuneet
nuo neljä Attikalaista laivaa, jotka Niikias vihdoin, kuultuansa
heidän jo olevan Lokroissa, oli lähettänyt. Ehdittyänsä ennen näitä
vartijoita purjehtia läpi salmen, pysähtyivät he Reegionissa ja
Messeeneessä ja saapuivat Himeraan. Siellä ollessaan saivat he
Himeralaisia seuraamaan heitä sotaan ja hankkimaan aseita niille
merimiehistään, joilta puuttui aseita; sillä he olivat Himerassa
vetäneet laivansa maalle. Selinuntilaisiakin kehoittivat he koko
sotajoukollansa yhtymään heihin määräpaikalla. Pienen sotajoukon
lupasivat lähettää myöskin Geloolaiset ja muutamat Sikelialaiset,
jotka nyt olivat paljoa taipuisammat liittymään heihin, koska
äskettäin oli kuollut Arkoonidees, joka hallitsi osan täkäläisiä
Sikelialaisia eikä suinkaan ollut voimaton ystävä Ateenalaisille, ja
koska Gylippos oli saapunut Lakedaimonista nähtävästi ryhtyäksensä
suurella tarmolla sotaan. Gylippos lähti nyt Syrakuusaihin, ottaen
mukaansa noin 700 omista soutajistaan ja asestetuista merimiehistään,
1,000 raskas- ja kevytaseista Himeralaista yhteensä ja 100
ratsumiestä sekä Selinuntilaisia kevytaseisia ynnä ratsumiehiä ja
pienen määrän Geloolaisia ratsumiehiä, yhteensä 1,000 Sikelialaista.
Korintolaiset riensivät mahdollisimman nopeasti laivoineen Leukaasta
apuun ja Gongylos, yksi Korintolaisten päälliköistä, joka yhdellä
laivalla viimeisenä oli lähtenyt liikkeelle, saapui ensimmäisenä
Syrakuusaihin, vähää ennen Gylipposta. Hän tapasi Syrakuusalaiset
juuri kansankokouksessa keskustelemassa aikomuksesta päättää sota
sovinnon kautta, josta hän esti heitä kuitenkin rohkaisten heitä
ilmoittamalla, että toisiakin laivoja oli tulossa Lakedaimonilaisten
lähettämän Kleandrideen pojan Gylippoksen johdolla. Tästä
rohkaistuina lähtivät Syrakuusalaiset heti koko sotajoukollaan
yhtyäkseen Gylippokseen, koska he kuulivat hänen jo olevan lähellä.
Valloitettuansa matkalla Sikelialaisten Geta nimisen linnan, saapui
Gylippos taisteluvalmiina Epipolaihin. Noustuansa Eyryeelon kautta
ylängölle samaa tietä, kuin Ateenalaiset ennen häntä, hyökkäsi hän
Syrakuusalaisten kanssa Ateenalaisten muuria vastaan. Hän saapui
sopivaan aikaan, jolloin Ateenalaiset jo olivat rakentaneet seitsemän
tahi kahdeksan stadionin pituisen kaksinkertaisen muurin suureen
satamaan saakka paitsi pientä osaa, jota he juuri rakensivat.
Toisella puolella ympyrämuuria Trookilokseen päin toisen meren
rannalle olivat he jo kuljettaneet kiviä suuremmaksi osaksi, ja muuri
oli paikoittain puolivalmis, osaksi jätettiin se silleen jo valmiina.
Näin uhkaavaan vaaraan oli Syrakuusai joutunut.
Kun Gylippos ja Syrakuusalaiset noin äkkiarvaamatta hyökkäsivät
heidän kimppuunsa, pelästyivät Ateenalaiset aluksi, mutta
asettuivat kuitenkin taistelukuntoon. Lähestyessään pysähtyi
Gylippos aseiden suojassa ja lähetti airuen ilmoittamaan, että hän
oli valmis sovintoon, jos he viiden päivän kuluessa tavaroineen
lähtisivät Sikeliasta. Mutta Ateenalaiset halveksivat tarjouksen ja
lähettivät airuen vastauksetta luotaan. Tämän jälkeen asettuivat
sotajoukot taisteluun. Koska Gylippos näki, että Syrakuusalaiset
olivat levottomia ja vaikeat saamaan järjestykseen, niin
vei hän sotajoukkonsa avarampaan paikkaan. Mutta Niikias ei
vienyt Ateenalaisia taisteluun, vaan piti heitä linnoituksensa
läheisyydessä. Kun Gylippos huomasi, etteivät Ateenalaiset ryhtyneet
hyökkäykseen, niin hän vei sotajoukkonsa Temenitis nimiselle
kukkulalle ja leiriytyi sinne yöksi. Seuraavana päivänä asetti hän
suurimman osan sotajoukostaan pitkin Ateenalaisten muuria, jotta
nämät eivät voisi muualla rientää apuun, lähetti osan väestään
vallottamaan Labdalon linnoitusta, joka heiltä onnistuikin, sillä
sitä ei voinut nähdä Ateenalaisten leiristä, ja surmautti kaikki
täällä vangitut. Syrakuusalaiset ottivat samana päivänä Ateenalaisen
kolmisoutulaivan, joka oli ankkurissa satamassa.
Tämän jälkeen rakensivat Syrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa
alkaen kaupungista poikkimuuria vastaan yksinkertaisen muurin
Epipolain yli, jotta Ateenalaiset eivät voisi heitä saartaa, jos
eivät he voisi estää näiden rakennustointa. Ateenalaiset olivat
vetäytyneet ylöspäin, koska jo olivat saaneet muurinsa rannikolla
valmiiksi. Ateenalaisten muurissa oli kuitenkin heikko paikka,
ja tätä paikkaa vastaan antoi Gylippos sotajoukkonsa yöllä tehdä
hyökkäyksen. Mutta kun Ateenalaiset, jotka sattuivat viettämään yönsä
ulkopuolella muuria, huomasivat tämän, asettuivat he vastarintaan,
jolloin Gylippos kiireesti vei väkensä takaisin. Ateenalaiset
rakensivat nyt tämän paikan muuristaan korkeammaksi ja asettuivat
itse sinne vartioimaan, mutta asettivat liittolaisensa muuanne pitkin
muuria valvomaan kunkin osaansa.
Niikias piti nyt Pleemyrion nimisen paikan linnoittamisen
välttämättömänä. Tämä on vastapäätä kaupunkia suureen satamaan
ulottuva niemi, joka tekee salmen suun kapeaksi. Jos se
linnoitettaisiin, tulisi Niikiaasta elintarpeiden tuonti
mukavammaksi, ja he sitäpaitsi tämän kautta lyhempää tietä voisivat
kiitää Syrakuusalaisten satamaan, eivätkä, kuten nyt, sataman
perukasta tarvitsisi hyökätä esiin, jos vihollisten laivasto lähtisi
liikkeelle. Niikias käänsi jo huomionsa enemmän merisotaan, koska
hän, Gylippoksen saavuttua, huomasi maasodasta heille olevan vähemmän
toiveita. Vietyänsä Pleemyrioniin sotaväkensä ja laivat, rakennutti
hän sinne kolme linnoitusta, joihin hän vietti enimmät sotatarpeet
ja sekä suuret laivat että nopeasti purjehtivat alukset. Tästä
johtui miehistölle ensin suurimmat vaivat, sillä siellä oli veden
puute eikä sitä löytynyt lähiseuduissa, ja kun merimiehet lähtivät
halkoja noutamaan, surmasivat heidät Syrakuusalaiset ratsumiehet,
jotka pitivät seudun hallussaan. Sillä kolmas osa Syrakuusalaisista
ratsumiehistä oli asetettu Olympieionin linnaan Pleemyrionissa
seisovien Ateenalaisten takia, jotteivät nämät voisi lähteä
ryöstöretkelle. Niikias sai myöskin tiedon, että Korintolaisten
toisetkin laivat olivat tulossa, ja lähetti sentähden niitä pitämään
silmällä 20 laivaa, joita hän käski väijymään Lokroita, Reegionia ja
Sikelian rannikoita.
Gylippos jatkoi yhä Epipolain yli vievän muurin rakentamista,
käyttäen hyväkseen niitä kiviä, joita Ateenalaiset olivat tuottaneet
itseänsä varten, ja asetti samalla Syrakuusalaiset ja liittolaiset
joka päivä linnoituksen eteen sotajärjestykseen, ja Ateenalaiset
tekivät samaten. Ja kun Gylippoksesta oli aika sopiva, ryhtyi hän
hyökkäykseen. Jouduttuansa käsikähmään, taistelivat he muurien
välissä, jossa ei ollut mitään apua Syrakuusalaisten ratsumiehistä.
Kun Syrakuusalaiset liittolaisineen olivat joutuneet tappiolle, ja he
sovinnon suojassa olivat korjanneet kaatuneensa, sekä Ateenalaiset
pystyttäneet voitonmerkin, kutsui Gylippos sotajoukkonsa kokoon
ja sanoi, ettei syy tappioon ollut heidän, vaan hänen, koskei
ratsumiehistä eikä keihäänheittäjistä ollut mitään apua taistelussa,
kun hän oli asettanut heidät liian kauas muurien väliin, mutta
että hän tekisi uuden hyökkäyksen. Hän kehotti heitä luottamaan
siihen, ettei varustuksensa ollut vihollisten huonompia, eikä ollut
puhettakaan siitä, etteivät he Peloponneesolaisina ja Doorilaisina
olisi Joonialaisten, saarelaisten ja kaikenlaisten koko maailmasta
yhteenhaalituiden ihmisten veroisia urhoollisuudessa. Tämän jälkeen
hän uudestaan vei sotaväkensä hyökkäykseen, kun aika hänestä oli
sopiva.
Koska Niikias ja Ateenalaiset arvelivat, etteivät he, jos eivät
viholliset olisikaan alottaneet taistelua, voineet olla huolimatta
Syrakuusalaisten muurin jatkamisesta, hyökkäsivät hekin näitä
vastaan. Sillä vihollisten linnoitus oli jo miltei jatkunut
Ateenalaisten muurin kohdalle ja jos se tosiaankin ehtisi ulottua
tämän ohitse, olisi Ateenalaisille yhdentekevä, voittaisivatko he
taistelussa, vaiko eivät ensinkään ryhtyisi taisteluun. Gylippos
asetti nyt raskasaseiset ulommas muurista, kuin viime kerralla,
ja ratsumiehet sekä keihäänheittäjät Ateenalaisten kylkeen
avonaiselle kentälle, missä molempien muurityöt päättyivät. Kun
ratsumiehet hyökkäsivät Ateenalaisten heitä vastaan seisovaa
vasenta siipeä vastaan, niin he ajoivat tämän pakosalle. Tämän
kautta voittivat Syrakuusalaiset heidän muun sotajoukkonsakin ja
ajoivat sen hajaantuneena linnotukseen. Seuraavana yönä ennättivät
Syrakuusalaiset rakentaa muurinsa Ateenalaisten muuria ulommas,
niin että tykkänään riistettiin viimemainituilta tilaisuus,
joskin pääsisivät voitolle, enää estää heitä toimistaan ja heidän
saartamisestansa.
Tämän jälkeen purjehtivat Korintolaisten, Amprakialaisten ja
Leukaalaisten viimeisetkin 12 laivaa Korintolaisen Erasinideen
johdolla salaa Ateenalaisilta vartiolaivoilta satamaan. Näiden
miehistö auttoi Syrakuusalaisia rakentamaan viistomuurin valmiiksi.
Gylippos matkusti Sikelian muihin kaupunkeihin, kootakseen meri- ja
maaväkeä ja myöskin samalla saadaksensa puolelleen niitä kaupunkeja,
jotka joko eivät siihen olleet halukkaita, tahi jotka eivät ensinkään
ottaneet osaa sotaan. Syrakuusalaiset ja Korintolaiset lähettivät
toisia sanansaattajia niinikään Lakedaimoniin ja Korintokseen, jotta
lisää sotaväkeä lähetettäisiin joko kuormalaivoilla tahi muilla
aluksilla tahi jollain muulla tavalla, koska Ateenalaisetkin olivat
pyytäneet apua. Syrakuusalaisetkin miehittivät laivaston ja panivat
toimeen harjotuksia koettaakseen hekin sotia merellä, ja he toimivat
muutenkin suurella innolla.
Huomattuansa tämän ja nähden vihollisten voiman päivä päivältä
kasvavan, mutta oman neuvottomuutensa lisääntyvän, lähetti Niikias,
kuten hänellä oli tapana jokaisessa tärkeässä tapauksessa, varsinkin
nyt sanansaattajia Ateenaan, arvellen asemansa olevan vallan
vaarallisen, jos eivät mitä kiiruimmin joko lähettäisi hakemaan heitä
kotia tahi lähettäisi toisia lukuisia sotajoukkoja, mutta että he
muuten olisivat hukassa. Koska hän pelkäsi, että lähettiläät joko
puhetaidon puutteesta tahi muistin pettäessä tahi halusta puhua
rahvaan mieliksi eivät ilmoittaisi asian oikeaa laitaa, lähetti hän
heitä myöten kirjeen, jotta Ateenalaiset, siten paraiten saatuansa
tiedon hänen ajatuksistaan, neuvottelisivat asiasta. Näin lähtivät
matkalle kirjeen viejät, joiden sitäpaitsi tuli suullisesti esittää
asia. Niikias piti sillä välin tarkkaa valvontaa leirissään,
antautumatta mihinkään vältettäviin vaaroihin.
Lopulla tätä kesää teki Ateenalaisten päällikkö Euetioon Perdikkaan
ja lukuisan Trakialais-sotajoukon kanssa sotaretken Amfipolista
vastaan, voimatta kuitenkaan valloittaa kaupunkia, mutta hän johdatti
trieerinsä Strymooniin ja piiritti kaupunkia joen puolelta, tehden
ryntäyksensä Himeraionista. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena saapuivat Niikiaan Ateenaan lähettämät
sanansaattajat, ilmottivat, mitä heidän oli käsketty sanoa
suullisesti, vastasivat kysymyksiin ja antoivat kirjeen, jonka
kaupungin kirjuri luki Ateenalaisille. Se kuului täten:
"Entisistä tapahtumista olette te, Ateenalaiset, saaneet tiedon
monesta muusta kirjeestäni. Mutta nyt on aika ilmottaa teille,
missä asemassa me olemme, jotta te voisitte neuvotella siitä.
Useassa tappelussa voitettuamme Syrakuusalaiset, joita vastaan
olemme lähetetyt, ja rakennettuamme muurit, joiden suojassa nyt
olemme, saapui tänne Lakedaimonilaisten päällikkö Gylippos,
mukanaan sotajoukko Peloponneesoksesta ja moniaista Sikelialaisista
kaupungeista. Ensimmäisessä taistelussa voitimme me hänet, mutta
seuraavana päivinä pakotti hän meitä lukuisilla ratsumiehillä
ja keihäänheittäjillä pakenemaan muurien suojaan. Lakattuamme
vihollisten paljouden tähden Syrakuusan piirittämisestä, pysymme me
nyt toimettomina. Emmekä me voisikaan käyttää koko sotaväkeämme,
koska muurien valvominen vaatii osan raskasaseisista. Viholliset ovat
sitäpaitsi rakentaneet meidän muurimme sivulle yksinkertaisen muurin,
joten ei ole mahdollista saartaa heitä, jos ei suuri sotajoukko saavu
valloittamaan heidän muuriansa. On niin hullusti käynyt, että me,
jotka pidimme itseämme muitten piirittäjinä, nyt mieluummin maan
puolelta olemme muitten piirittämät. Sillä ratsumiesten paljouden
takia emme uskalla mennä kauas maalle."
"He ovat lähettäneet sanansaattajia Peloponneesokseen pyytämään uutta
sotaväkeä, ja Gylippos käypi Sikelian kaupungeissa, voittaakseen
puolelleen toisia, jotka tähän saakka ovat olleet puolueettomia, ja
vaatien toisilta, jos mahdollista, lisää maaväkeä ja laivoja. Sillä
he aikovat kuulemani mukaan sekä maitse että laivoillaan meritse
tehdä yrityksen meidän muuriamme vastaan."
"Älköönkä kukaan teistä olko ihmeissään, että he meritsekin tekevät
hyökkäyksiä. Sillä meidän laivastomme oli, kuten hyvin tietävät
vihollisetkin, alussa erinomaisessa kunnossa, sekä laivojen
kuivuuteen että miehistön terveyteen nähden; mutta nyt vuotavat
laivat, koska ne niin kauan ovat olleet vedessä, ja miehistö
nääntyy. Sillä laivoja ei ole voitu hinata maalle kuivumaan, koska
viholliset ovat ainakin yhtä lukuisat, ja miltei lukuisammat, kuin
me, ja hyökkäys aina on odotettavissa. He selvästi valmistautuvat
hyökkäykseen, joka onkin heidän vallassaan. Heillä on tilaisuus
kuivattaa laivojaan, koskei heidän ole tarvis varoa itseään muilta."
"Me hädin tuskin voisimme sitä tehdä, jos meillä olisikin ylen paljon
laivoja, eivätkä, kuten nyt, kaikki olisi käytettävät vartioimaan.
Sillä jos me vähänkään laiminlöisimme valvomisen, niin me emme
saisi elintarpeita, joita me nytkin suurella vaivalla tuotamme
heidän kaupunkinsa ohitse. Miehistö taasen meiltä on vähentynyt ja
yhä vähenee päivä päivältä; sillä kun meriväki lähtee halonhakuun,
ryöstöretkelle tahi pitkämatkaiseen vedentuontiin, surmaavat heidät
vihollisten ratsumiehet. Orjat pakenevat siitä lähtien, kuin emme
ole vihollisia lukuisammat. Muukalaiset taasen, jotka pakosta ovat
ruvenneet meriväkeen, palaavat ensi tilaisuudessa kotikaupunkeihinsa,
jota vastoin ne, jotka ensin suuresta palkasta ovat pestatut
palvelukseemme, ja jotka ovat arvelleet kokoavansa rahaa eikä
suinkaan tarvitsevansa sotia, poistuvat, kun näkevät arvaamatta
vihollisten laivaston tahi muun varustuksen uhkaavan, osaksi muka
hakeaksensa karanneita orjiaan, toiset miten vaan voivat, sillä
Sikeliahan on avara. Niitäkin löytyy, jotka ostavat Hykkarilaisia
orjia ja taivuttavat laivapäälliköitä ottamaan näitä heidän
asemastansa merimiehiksi, joten kuri laivoissa tykkänään häviää."
"Kirjeessäni teille en tarvitse mainita, koska te sen hyvin tiedätte,
että meriväen kukoistus on lyhyt, ja harvat ovat ne merimiehet,
jotka taitavat laivan nopeasti purjehtiessa pitää soutajat tasalla.
Vaikeinta kaikesta tästä on, että minä päällikkönä en voi estää noita
paheita, sillä vaikea on teidän mieltänne tyydyttää, enkä käsitä,
mistä voisin saada lisää väkeä laivoihimme, johonka vihollisella
kaikkialta on tilaisuutta, vaan että täytyy sekä toimittaa hetken
tarpeita että korvata tappiot niillä voimilla, joilla tänne
saavuimme. Sillä Naksoksesta ja Katanasta, meidän nykyisistä
liittolaiskaupungeistamme, ei meillä ole mitään apua. Jos vielä
yksikään niistä liittyy vihollisiin, niin että meitä elättävä Italian
maa, huomaten kurjan tilamme ja ettette riennä avuksemme, yhtyy
heihin, niin voivat he taistelematta tyyneesti lopettaa sodan, koska
me olemme heidän piirittäminänsä."
"Voisinhan minä kirjoittaa teille jotakin tätä hupaisempaa, mutta
en hyödyllisempää, jos haluatte saada varman tiedon täkäläisistä
oloista, ennenkuin siitä päätätte. Ja koska tunnen teidän luonteenne,
että kyllä haluatte kuulla hauskinta, mutta myöhemmin nostatte
syytteen, jos ei kaikki käy mielenne mukaan, pidän varmempana
ilmottaa teille asian oikean laidan".
"Voitte olla täysin vakuutetut siitä, että sekä päälliköt että
sotilaat kunnollisesti ovat pyrkineet toimittamaan sitä, mitä varten
heidät lähetettiin. Mutta kun koko Sikelia yhtyy meitä vastaan ja
Peloponneesoksesta on odotettavissa toinen sotajoukko, niin päättäkää
itse, onko meidän täkäläinen sotavoimamme kykenevä vastarintaan
nykyisissä oloissa. Joko on lähetettävä noutamaan meitä kotia tahi
lähetettävä toinen ainakin yhtä suuri sekä meri- että maaväki ja
paljon rahaa. Mutta lähettäkää minun asemastani toinen päällikkö,
koska minä en munuaistautini tähden voi jäädä tänne. Tämän suosion
katson minä teiltä ansainneeni, koska terveenä ollessani olen teitä
paljon hyödyttänyt. Mutta mitä vain päättänettekään, niin toimikaa
heti viivytyksittä jo keväällä, koska viholliset vähän ajan kuluessa
Sikeliasta hankkivat itselleen apua ja koska Peloponneesoksesta
lähetettävä apu, joskin myöhemmin, kuitenkin varmasti, teiltä salassa
kuten ennenkin, jos ette ole varuillanne, ja ennen teitä ehtii
saapua".
Tämmöinen oli Niikiaan kirjeen sisältö. Kun Ateenalaiset olivat sen
kuulleet, eivät he kyllä vapauttaneet Niikiasta päällikkyydestä,
vaan määräsivät hänen päällikkötoverikseen siellä olevista miehistä
Menandroksen ja Eytydeemoksen, siksi kuin toiset heidän valitsemansa
päälliköt saapuisivat, jotta hänen ei sairaana ollessaan yksin
tarvitsisi kantaa rasituksen taakkaa. He päättivät niinikään lähettää
toisen laivaston ja maaväen, sekä kirjaan pantuja Ateenalaisia että
liittolaisia. Tovereiksi hänelle valitsivat he Alkisteneen pojan
Deemosteneen ja Tukleen pojan Eyrymedoonin. Viimemainitun lähettivät
he heti talvipäivänseisauksen aikana Sikeliaan kymmenellä laivalla,
mukanaan 120 hopeatalenttia, jonka ohessa hänen tuli ilmottaa
apujoukon olevan matkalla, ja että heistä kyllä pidettäisiin huolta.
Jäätyänsä toistaiseksi kotia, varusti Deemostenees kaikki, että
keväällä voisi lähteä purjehtimaan, lähettäen sanan liittolaisille
sotaväen hankkimisesta, mutta rahaa, laivoja ja raskasaseisia hankki
hän kotimaasta. Ateenalaiset lähettivät myöskin Peloponneesoksen
vesille 20 laivaa valvomaan, ettei kukaan purjehtisi Korintoksesta
eikä Peloponneesoksesta Sikeliaan. Sillä kun Korintolaiset kuulivat
sanansaattajilta, että asiat Sikeliassa olivat paremmalla kannalla,
rohkaistuivat he suuresti, arvellen edellisen laivan-lähetyksen
tapahtuneen sopivaan aikaan, ja varustautuivat lähettämään
kuormalaivoilla raskasaseisia Sikeliaan, ja niinikään päättivät
Lakedaimonilaiset lähettää miehiä Peloponneesoksen muista
kaupungeista. Korintolaiset miehittivät 25 laivaa, jotta nämät
meritappeluilla vetäisivät Naupaktoksessa olevan vartijalaivaston
huomion puoleensa, ja jotta Naupaktokseen majoitetut Ateenalaiset
täten vähemmän voisivat estää heidän kuormalaivojansa lähtemästä
purjehtimaan, kun heidän huomionsa oli käännetty heitä vastaan
purjehtiviin sotalaivoihin.
Kun Lakedaimonilaiset saivat tiedon Ateenalaisten avunlähetyksestä
Sikeliaan, valmistautuivat he myöskin hyökkäykseen Attikaan, kuten
jo ennen olivat päättäneet Syrakuusalaisten ja Korintolaisten
kehotuksesta, jotta Ateenalaiset heidän hyökkäyksensä kautta
estettäisiin tästä. Alkibiadees kehotti heitä innokkaasti
linnottamaan Dekeleian ja tarmolla käymään sotaa. Enin
Lakedaimonilaisia rohkaisi se seikka, että arvelivat Ateenalaisten,
kun niillä oli kaksi sotaa, sekä heitä että Sikelialaisia vastaan,
helpommin olevan voitettavissa, ja että heidän mielestänsä
Ateenalaiset olivat rikkoneet sopimukset. Sillä edellisessä
sodassa olivat he itse mielestänsä tehneet vääryyden sillä, että
Teebalaiset olivat rauhan kestäessä hyökänneet Plataiaan, vaikka
oli sanottu edellisissä sopimuksissa, ettei saanut aseilla käydä
sen kimppuun, joka suostuisi oikeuden-käyntiin, mutta että he eivät
olleet suostuneet, vaikka Ateenalaiset kutsuivat heitä oikeuteen.
Ja he pitivät luultavana, että heitä sen takia oli kohdannut
Pyloksen onnettomuus ja kaikki muut vastoinkäymiset. Mutta kun
Ateenalaiset 30 laivallaan olivat hyökänneet hävittämään Epidauroksen
ja Prasiain seutuja sekä muitakin tienoita ja kun he Pyloksesta
tekivät ryöstöretkiä, ja koska he eivät suostuneet antamaan oikeuden
ratkaista erimielisyyksiä, jotka Lakedaimonilaisten ja heidän
välillänsä olivat syntyneet epäselvistä pykälistä sopimuksessa,
vaikka Lakedaimonilaiset heitä siihen olivat kehottaneet, niin
katsoivat Lakedaimonilaiset heidät syypääksi yhtäläiseen vääryyteen,
kuin heidän oma rikoksensa oli ollut, ja suostuivat sentähden sotaan.
Talven kuluessa lähettivät he hakemaan liittolaisilta rautaa ja
valmistivat itse muita linnotustarpeita. He hankkivat sekä itse
että pakottivat muitakin Peloponneesolaisia antamaan apujoukon,
lähettääksensä sen Sikeliaan. Tähän loppui tämä talvi ja 18 vuosi
sitä sotaa, jonka vaiheita Thukydides on kertonut.
Heti alussa tulevaa kevättä tekivät Lakedaimonilaiset liittolaisineen
hyökkäyksen Attikaan Lakedaimonilaisten kuninkaan, Arkidamoksen
pojan, Agiksen johdolla. Ensin hävittivät he tasankoa, sitten
linnottivat he Dekeleian, jakaen tämän toimen keskenään
kaupungittain. Dekeleia sijaitsee noin 120 stadionin päässä Ateenasta
eikä paljoa etäämpänä Boiootiasta. Sille paikalle kenttää, jossa
paraiten voi vahingottaa vihollisia, rakensivat he linnotuksen
näkyviin aina Ateenalaisten kaupunkiin saakka. Attikassa olevien
Peloponneesolaisten ja heidän liittolaistensa rakentaessa tätä
linnaa, lähetettiin Peloponneesoksesta kuormalaivoissa raskasaseisia,
joista Lakedaimonilaiset, Spartalaisen Ekkritoksen johdolla,
lähettivät yhteensä 600 raskasaseista, valitut etevimpien Heilootien
ja Neodamoodien keskuudesta, Boiootialaiset 300, joita johtivat
Boiootialaiset Ksenoon ja Nikoon sekä Tespialainen Heegeesandros.
Nämät purjehtivat ensimmäisinä Tainaronista Lakoonikassa ulos
aavalle merelle. Vähää heidän jälkeensä lähettivät Korintolaiset
Korintolaisen Aleksarkoksen johdolla 500 raskasaseista, osaksi omaa
väkeä, osaksi pestatuita Arkadialaisia. Korintolaisten seuraan
lähettivät myöskin Sikyoonilaiset 200 raskasaseista Sikyoonilaisen
Sargeun johdolla. Korintolaisten talven kestäessä miehitetyt 25
laivaa makasivat vastapäätä Ateenalaisten Naupaktokseen ankkuroituja
20 laivaa, kunnes heidän kuormalaivansa lähtisivät liikkeelle
Peloponneesoksesta. Sillä nehän olivatkin miehitetyt alusta pitäen,
jotta Ateenalaiset vähemmän pitäisivät silmällä kuormalaivoja, vaan
kääntäisivät huomionsa sotalaivoihin.
Ateenalaiset puolestaan lähettivät heti alusta kevättä, kun ruvettiin
linnoittamaan Dekeleiaa, Apollodooroksen pojan, Karikleen, johdolla
30 laivaa purjehtimaan Peloponneesoksen vesille. Hänelle oli
käsketty, että hän, saavuttuansa Argokseen, kehoittaisi Argolaisia
raskasaseisia sopimuksen mukaan astumaan laivaan. Samalla lähettivät
he Deemosteneen Sikeliaan, kuten jo ennen olivat päättäneet, 60
Ateenalaisella ja viidellä Kiolaisella laivalla, mukanaan 1,200
asevelvollista Ateenalaista raskasaseista ja niin monta saarelaista,
kuin kukin mahdollisesti kykeni lähettämään, sekä alamaisilta
liittolaisilta kaikki sotatarpeet, mitkä mistäkin olivat saatavissa.
Häntä oli käsketty ensin yhdessä Karikleen kanssa tekemään
hyökkäyksiä Lakooniaan. Deemostenees purjehti Aiginaan vartoakseen
siellä jälkeenjääneitä soturiaan, ja että Kariklees saisi Argolaiset
laivoihinsa.
Sikeliassa saapui samaan aikaan tätä kevättä Gylippos Syrakuusaan
mukanaan ne sotavoimat, joita hän mahdollisesti oli voinut koota
kustakin kaupungista. Hän kutsui Syrakuusalaiset koolle ja kehotti
heitä miehittämään mahdollisimman paljon laivoja ja koettamaan ryhtyä
laivataisteluun. Hän toivoi tästä koituvan vaaraa vastaavan hyödyn
sodan suhteen. Eikä vähemmän kehoittanut heitä Hermokratees pitämään
itseään Ateenalaisten veroisina laivataidossa, lausuen, etteivät
Ateenalaisetkaan olleet isiltään perineet tuota meritaistelutaitoa
enemmän, kuin se heillä ikuisesti oli ollut; että he olivat
olleet enemmän mannermaalaisia, kuin Syrakuusalaiset, ja vasta
Meedialaisten pakottamina oppineet merimiehiksi, ja että uskaliaista
Ateenalaisten kaltaisista miehistä uskaliaat viholliset näyttäisivät
pelottavimmilta. Samaten, kuin he, sanoi hän, enemmän rohkeudellaan
kuin voimallaan pelottavat naapureitaan, samaten täytyy heitäkin
vastustaa, lisäten, että Syrakuusalaiset kyllä odottamattomalla
rohkeudellaan, hämmästyttäen Ateenalaisia tämmöisellä menettelyllään,
ennemmin kykenivät pitämään puoliaan heitä vastaan, kuin Ateenalaiset
sotataidollaan voivat vahingoittaa taitamattomia Syrakuusalaisia.
Sentähden kehoitti hän heitä viipymättä tekemään yrityksen
laivastollaan. Syrakuusalaiset innostuivat Gylippoksen, Hermokrateen
ja muittenkin kehoituksista laivatappeluun ja miehittivät laivansa.
Kun laivasto oli varustettu, vei Gylippos yöllä koko maasotajoukkonsa
ulos ja aikoi itse maitse hyökätä Pleemyrionilla olevaa linnoitusta
vastaan, ja samalla purjehti sopimuksen mukaan Syrakuusalaisten 35
sotalaivaa suuresta satamasta, ja nuo 45 pienestä satamasta, jossa
heidän laivanveistämönsä oli, purjehtivat ympäri niemen, pyrkien
yhtymään suuressa satamassa oleviin laivoihin, hyökätäkseen yht'aikaa
Pleemyrionia vastaan, jotta Ateenalaisia hätyytettäisiin molemmin
puolin. Mutta Ateenalaiset miehittivät kiiruusti puolestaan 40
laivaa, joista he veivät 25 noita 35 Syrakuusalaista laivaa vastaan
suuressa satamassa; toisilla kävivät he noita laivanveistämöstä
ympäripurjehtivia laivoja vastaan. Yhteentörmäys tapahtui
välittömästi suuren sataman suussa, kumpaisetkin kauan pitäen
puoliaan toisiaan vastaan, toiset pyrkien pääsemään satamaan, toiset
koettaen estää heitä tästä.
Sillä välin, kuin Ateenalaiset astuivat alas rannalle Pleemyrionista,
kiinnittäen huomionsa laivatappeluun, teki Gylippos aamun
valjetessa äkkinäisen hyökkäyksen linnoitusta vastaan, ja vallotti
ensin suurimman ja sitte kaksi pienempää bastionia, joista
vartijat pakenivat, nähtyään suurimman linnoituksen noin helposti
valloitetuksi. Miehet ensin valloitetusta linnoituksesta pääsivät
vaivoin leiriin, paeten mitkä laivoihin ja mitkä kuorma-alukseen.
Sillä kun Syrakuusalaiset pääsivät voitolle laivatappelussa suuressa
satamassa, lähettivät he yhden nopeakulkuisen laivan heitä ajamaan
takaa. Mutta kun Syrakuusalaiset olivat vallottaneet nuo kaksi
bastionia, joutuivat he vuorostaan tappiolle, ja siten pääsivät
näistä pakenevat miehet helpommin purjehtimaan heidän ohitsensa.
Sillä kun Syrakuusalaisten sataman suussa makaavat laivat olivat
voittaneet Ateenalaisten laivat, purjehtivat he ilman mitään
järjestystä, saattaen toisiaan sekasortoon, jonka kautta Ateenalaiset
pääsivät voitolle. Viimemainitut ajoivat pakosalle sekä nämät
että ne laivat, jotka heidät ensin olivat voittaneet satamassa.
Ateenalaiset upottivat 11 Syrakuusalaista laivaa ja surmasivat
suurimman osan niiden miehistöstä, paitsi kolmen laivan miehiä, jotka
he ottivat vangeiksi. Itse menettivät Ateenalaiset kolme laivaa. He
vetivät maalle Syrakuusalaisten laivanhylyt ja palasivat leiriinsä
pystytettyänsä voitonmerkin Pleemyrionin edustalla olevalle saarelle.
Näin kävi Syrakuusalaisten laivatappelussa, mutta heidän haltuunsa
jäivät Pleemyrionin linnoitukset, jonka johdosta he pystyttivät
kolme voitonmerkkiä. Toisen noista kahdesta viimeksi vallotetusta
linnoituksesta hävittivät he, mutta kaksi muuta korjasivat he
ja asettivat niihin vartioväen. Linnotuksien vallottamisessa
kaatui paljon väkeä tahi otettiin vangeiksi, ja paljon tavaraa
joutui vihollisten saaliiksi. Sillä koska Ateenalaiset käyttivät
näitä linnotuksia tavara-aittana, niin löytyi niissä paljon sekä
kauppiaitten että laivanpäälliköiden tavaroita ja viljaa. Siellä
saivat viholliset 40 laivan purjeet ja muita tarpeita sekä kolme
maalle vedettyä sotalaivaa. Mitä suurimman ja tärkeimmän tappion
tuotti Ateenalaisten sotajoukolle Pleemyrionin vallotus. Sillä nyt
eivät laivaväylät enää olleet varmat elintarpeiden tuomista varten,
koska Syrakuusalaiset väijyivät näitä laivoillaan, estääksensä niitä,
niin että tuomiset tapahtuivat taistelun avulla. Muutenkin levitti
tämä vallottaminen sotureissa hämmästystä ja mielen lannistumista.
Tämän jälkeen lähettivät Syrakuusalaiset 16 laivaa Syrakuusalaisen
Agatarkoksen johdolla matkalle. Yksi näistä lähti Peloponneesokseen
viemään lähettiläitä, joitten tuli selittää silloisen tilan olevan
mitä toivorikkaimman ja kiihoittaa sikäläiseen sotaan. Toiset 11
purjehtivat Italiaan, koska sanoma oli saatu, että laivoja, tuoden
tarvekaluja Ateenalaisille, oli tulossa. Tavattuansa mainitut
laivat, hävittivät he monta niistä ja polttivat Ateenalaisten
Kaulooniatiksessa säilytetyt puuvarastot. Sitten he lähtivät
Lokroihin. Heidän siellä oleskellessaan saapui sinne yksi
Tespialaisia raskasaseisia kuljettava Peloponneesolainen kuormalaiva.
Otettuansa niitten miehet laivoihinsa, purjehtivat Syrakuusalaiset
kotiinsa. Näitä väijyivät Ateenalaiset Megaran edustalla ja
ottivatkin yhden niistä miehistöineen, mutta muita he eivät saaneet
kiinni, vaan ne pakenivat Syrakuusaan.
Satamassa syntyi myöskin ottelu paaluista, joita Syrakuusalaiset
olivat pystyttäneet vanhojen laivasäiliöiden ympäri, jotta heidän
laivansa voisivat siellä olla ankkurissa, etteivätkä Ateenalaiset
hyökätessään kykenisi niitä vahingoittamaan. Ateenalaiset kuljettivat
säiliöitä vastaan 10,000 talenttia kantavan puisella tornilla ja
syrjävarusteilla varustetun laivan, josta he lähettivät miehiä
veneissä sitomaan paaluihin nuoria ja siten hinaamaan ne ylös tahi
sukeltaen sahaamaan ne poikki. Syrakuusalaiset heittivät heitä
nuolilla laivasäiliöistään ja toiset vastasivat kuormalaivasta.
Lopulta Ateenalaiset vetivät ylös useimmat paalut. Suurimman
vaivan tuottivat näkymättömät paalut, sillä paaluja löytyi, jotka
eivät ulottuneet yläpuolelle meren pintaa, joten oli vaarallista
lähestyä niitä, ettei, näkemättä niitä, johtanut laivaa niin, että
se niitä vastaan törmäsi ikäänkuin karille. Mutta myöskin niitä
sahasivat maksua vastaan pestatut sukeltajat poikki. Syrakuusalaiset
pystyttivät kuitenkin uusia paaluja. Myöskin montaa muuta keinoa
käyttivät he toisiansa vastaan, kuten luonnollista sotajoukkojen
seisoessa vastatusten lähellä toisiaan; he taistelivat ja ottelivat
sekä tekivät kaikenlaisia yrityksiä.
Syrakuusalaiset lähettivät sanansaattajia myöskin Korintolaisten,
Lakedaimonilaisten ja Amprakialaisten kaupunkeihin, ilmoittamaan
Pleemyrionin vallottamisesta ja laivatappelusta, ja että he
oman itsensä epäjärjestyksestä, eivätkä suinkaan vihollisten
voimallisuudesta, olivat joutuneet tappiolle, sekä muutenkin
selittämään, että he elivät hyvässä toiveessa, ja pyytämään, että
rientäisivät heidän avuksensa sekä laivoilla että maaväellä, koska
Ateenalaisilla oli odotettavissa uutta sotaväkeä, ja vakuuttamaan,
että sota olisi lopussa, jos he ennättäisivät ennen näitten
saapumista tuhota vihollisten nykyisen sotavoiman. Täten toimivat
Sikeliassa olevat sotajoukot.
Kun Deemostenees oli saanut kokoon sotajoukon, jolla hänen tuli
lähteä apuun Sikeliaan, lähti hän liikkeelle Aiginasta ja,
purjehdittuansa Peloponneesokseen, yhtyi hän Karikleeseen ja noihin
Ateenalaisten 30 laivaan. Otettuansa Argolaiset raskasaseiset
laivoihinsa, purjehtivat he Lakoonikaan. Ensin hävittivät he
Epidauros-Limeeran tienoita, sitten astuivat he maihin Lakoonikassa
vastapäätä Kyteeraa, jossa Apolloonin temppeli seisoo, hävittivät
osan maata ja linnoittivat kannaksentapaisen paikan, jotta
Lakedaimonilaisten Heilootit olisivat tilaisuudessa karata sinne, ja
jotta voisivat lähteä ryöstöretkille sieltä kuten Pyloksesta. Kun
Deemostenees oli auttanut vallottamaan tätä paikkaa, purjehti hän
Kerkyyran ympäri lähteäksensä mitä pikemmin Sikeliaan, otettuansa
sikäläisiä liittolaisia laivoihinsa. Mutta Kariklees jäi sinne,
kunnes hän oli linnoittanut paikan, jonka jälkeen hänkin, jätettyänsä
sinne vartijakunnan, 30 laivansa kanssa, kuten myöskin Argolaiset,
palasi kotia.
Samana kesänä tuli Ateenaan 1,300 Diakossukuun kuuluvaa miekkaa
kantavaa Trakialaista peltastia, joiden oli määrä Deemosteneen kanssa
purjehtia Sikeliaan. Mutta koska he tulivat liian myöhään, päättivät
Ateenalaiset lähettää heidät takaisin Trakeeseen, mistä he olivat
tulleetkin, sillä näkyi olevan kallista käyttää heitä Dekeleian
sodassa, kun heistä jokainen päivässä sai drakman.
Kun koko vihollinen sotaväki ensin kesällä oli linnottanut Dekeleian,
ja kun sitten eri kaupungeista maahan lähetetyt sotajoukot vuorottain
vartioivat sitä, tuotti se Ateenalaisille suurta haittaa ja
vahingotti kaupungin oloja varsinkin ihmisten surmaamisen ja tavarain
häviön kautta. Sillä kun hyökkäykset ennen olivat lyhytaikaisia,
eivät ne estäneet väliajalla nauttimasta maan tuotteita. Mutta kun
nyt vihollinen lakkaamatta oleskeli maassa ja kun se joko suuremmalla
joukolla hyökkäsi heidän kimppuunsa tahi kun vakinainen vartijaväki
tarpeen tullessa kävi ryöstöretkillä pitkin maata, ja koska
Lakedaimonilaisten kuningas Agis poistumatta sotatantereelta suurella
tarmolla johti sotaa, vahingoittuivat Ateenalaiset äärettömästi.
Sillä he eivät saaneet nauttia mitään maan hedelmistä ja enemmän,
kuin 20,000 orjaa, karkasi, useimmat näistä käsityöläisiä, niinkuin
he myöskin hukkasivat kaikki lampaansa ja juhtansa. Ja kun
ratsumiehet joka päivä ratsastivat Dekeleiaan tahi suojellaksensa
maata, niin hevoset kovalla tiellä, ja kun niitä yhtämittaa
vaivattiin, joko tykkänään vioittuivat tahi ainakin haavoittuivat.
Elintarpeiden tuonti Euboiasta, joka ennen nopeammin oli käynyt
Oroopoksesta maitse Dekeleian kautta, tuli paljoa kalliimmaksi,
kun se nyt kulki meritse Sunionin ympäri. Kaupungin täytyi ottaa
kaikki ulkoa ja oli enemmän linnana, kuin kaupunkina. Ateenalaiset
vartioivat vuorottain päivällä linnotuksilla, mutta yöllä olivat
kaikki paitsi ratsumiehet valvomassa joko aseita tahi muureja, ja
näitä vaivoja kärsivät he yhtämittaa kesät ja talvet. Enin heitä
kuitenkin rasitti se seikka, että heillä oli kaksi sotaa. Huolimatta
tästä osoittivat semmoista intoa, ettei olisi uskonut sitä, kuullen
siitä puhuttavan, ellei sitä olisi nähnyt. Sillä vaikka heitä
Peloponneesolaiset piirittivät linnoittamalla Dekeleiaa, he eivät
kuitenkaan luopuneet Sikelian sodasta, vaan siellä piirittivät
kuitenkin Syrakuusaa, joka ei ollut Ateenaa pienempi. Vasten
Helleenien tuumia Ateenalaisten voimasta ja uskaliaisuudesta, he kun
sodan alussa arvelivat Ateenalaisten kestävän mitkä vuoden, mitkä
kaksi, mitkä kolmekin vuotta, mutta ei kukaan enempää aikaa, jos
Peloponneesolaiset hyökkäisivät heidän maahansa, saapuivat he 17
vuodella ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen Sikeliaan, kun jo olivat
sodan kaikenlaisien vaivojen rasittamina, ja ryhtyivät sotaan,
joka ei suinkaan ollut Peloponneesolaista pienempi. Lisäksi tuotti
heille Dekeleian vallotus ja muut satunnaiset tappiot painavan
rahan-puutteen. Arvellen saavansa siten suuret tulot, määräsivät
he tähän aikaan tavallisen tulliveron asemesta 1/20 osan meritse
tuoduista tavaroista maksettavaksi. Menot nousivat sodan yhä
suuremmista kustannuksista, jota vastoin tulot vähenivät.
Deemosteneelta jälkeenjääneet Trakialaiset lähettivät Ateenalaiset
heti pois, koskeivät halunneet nykyisessä rahanpuutteessa lisätä
menojaan. He antoivat heidän poistamisensa Diitrefeen toimeksi,
käskien häntä sivumennen, kun hän purjehti Euripoksen läpi,
käyttämään näitä vahingottamaan vihollisia, jos vaan mahdollista.
Diitrefees laski Trakialaiset maihin Tanagrassa, toimittaen kiiruusti
vähäisen ryöstöretken. Sitten purjehti hän Euboian Kalkiksesta läpi
Euripoksen ja laski heidät maihin Boiootiassa, jossa hän johti
heitä Mykaleessokseen. Salassa vietti hän yönsä Hermeen temppelin
läheisyydessä, joka on 16 stadionin päässä Mykaleessoksesta, teki
samalla hyökkäyksen tätä pientä kaupunkia vastaan ja vallotti sen.
Tämän kaupungin asukkaita yllätti hän hyökkäyksellään, koska he eivät
ensinkään olleet varuillaan eivätkä odottaneet, että kukaan astuisi
ylös heitä ahdistamaan, kun he asuivat kaukana rannasta, jonka
takia heidän muurinsa olivatkin heikot ja paikoittaan hajallaankin
sekä matalaksi rakennetut, ja portitkin auki, koska eivät ensinkään
pelänneet vaaraa. Trakialaiset ryntäsivät kaupunkiin, hävittivät
rakennukset ja temppelit ja surmasivat ihmiset, säästämättä vanhoja
enemmän kuin nuoriakaan, vaan tappoivat kaikki järjestään, jotka vaan
joutuivat heidän käsiinsä, sekä naisia että lapsia ja juhtiakin,
ylipäätään kaikkia eläviä olentoja. Sillä barbareista on Trakialainen
heimo, niin pian kuin se joutuu raivoihinsa, verenhimoisin. Tässä
vallitsi hirmuinen sekasorto ja täällä tuli esiin kaikenlaiset surman
tavat. He tunkivat lasten kouluun, joka oli suurin kaupungissa, ja
johon lapset juuri olivat astuneet sisään, ja tappoivat kaikki. Tämä
oli hirvein onnettomuus, joka odottamatta kohtasi koko kaupunkia.
Kun Teebalaisten tietoon tuli tämä, riensivät he heti apuun ja
saavuttivat Trakialaiset, jotka eivät olleet heitä paljon edellä,
riistivät heiltä saaliin ja, pelästyttäen heitä, ajoivat heitä
takaa Euripoksen rantaan saakka, jossa heitä laivat odottivat. He
surmasivat useimmat laivoihin pyrkivistä, koska Trakialaiset eivät
taitaneet uida, sillä kun merimiehet laivoissa huomasivat tapahtumat
maalla, olivat he vieneet laivat nuolten kantoväliä ulommas. Tähän
saakka olivat Trakialaiset paetessaan aika tavalla puolustautuneet
Teebalaista ratsuväkeä vastaan, tämän ensin hyökätessä heidän
kimppuunsa, karaten maansa tavalla vihollista vastaan ja sitten
taasen yhtyen, ja harvat heistä olivat kaatuneet; moniaat heistä
tavattiin itse kaupungissa ryöstämästä ja tapettiin. Kaikista 1,300
Trakialaisesta kaatui 250. Teebalaisista ja muista apuun rientävistä
kaatui noin 20 ratsumiestä ja raskasaseista, heidän joukossaan
myöskin Teebalainen boiootarkki Skirfoondas. Mykaleessolaisistakin
kaatui joku määrä. Näin kävi Mykaleessolaisten, joita kohtasi tämä
onnettomuus, joka suhteellisesti oli tässä sodassa tapahtuneista
onnettomuuksista mitä kovimpia ja surkuteltavimpia.
Linnotuksen rakennettuansa, ja lähdettyänsä Lakoonikasta Kerkyyraan,
tapasi Deemostenees Eeliläisen Feian satamassa kuormalaivan
ankkuroittuna, jolla Korintolaiset raskasaseiset olivat aikeessa
lähteä Sikeliaan. Hän hävitti laivan, mutta paenneet miehet lähtivät
matkalle toisella aluksella, jonka he saivat käsiinsä. Tämän
jälkeen saapui Deemostenees Sakyntokseen ja Kefalleeniaan ja otti
sieltä raskasaseisia ja lähetti myöskin hakemaan Messeenialaista
väkeä Naupaktoksesta. Sitten purjehti hän yli vastapäätä olevalla
Akarnaanian mannermaalla sijaitseviin Alysian ja Anaktorionin
kaupunkeihin, jotka olivat Ateenalaisten hallussa. Hänen täällä
ollessaan näissä toimissa, saapui sinne paluumatkalla Sikeliasta
Eyrymedoon, joka talvella oli lähetetty viemään rahaa sikäläiselle
sotaväelle. Eyrymedoon ilmotti muun muassa, että Syrakuusalaiset
hänen jo lähdettyänsä matkalle olivat vallottaneet Pleemyrionin.
Heidän luoksensa saapui niinikään Konoon, joka oli päällikkönä
Naupaktoksessa, ilmottaen, että heitä vastaan ankkuroidut
Korintolaiset 25 laivaa eivät tauonneet vihollisuuksista, vaan
valmistautuivat laivatappeluun, jonka tähden hän pyysi heitä
lähettämään Naupaktokseen lisää laivoja, koska hänen komentamansa
18 laivaa eivät kyenneet pitämään puoliaan vihollisten 25 laivaa
vastaan. Deemostenees ja Eyrymedoon lähettivät Konoonia myöten
lisäksi Naupaktoksen laivastoon kymmenen nopeimmin purjehtivia
laivojaan. Itse he olivat sotaväen kokoamisen toimissa. Eyrymedoon
purjehti Kerkyyraan ja käski heitä miehittämään 15 laivaa ja valitsi
raskasaseisia, sillä palattuansa Sikeliasta hän jo johti Deemosteneen
rinnalla. Deemostenees taasen kokosi linkoojia ja keihäänheittäjiä
Akarnaanian ympäristöstä.
Kun nyt lähettiläät Syrakuusasta Pleemyrionin vallottamisen jälkeen
kävivät eri kaupungeissa ja jo olivat saaneet ne puolellensa sekä
aikoivat viedä kootun sotajoukon kaupunkiinsa, niin Niikias, jolle
tästä oli tullut tieto, lähettää sanan niille Sikelialaisille,
joitten alueen läpi tie kulki, ja jotka olivat Kentoripalaiset,
Alikyailaiset ja muut liittolaisensa, etteivät päästäisi vihollisia
maansa läpi kulkemaan, vaan yhdestä tuumin estäisivät heitä tästä.
Sillä muualta he eivät yrittäisikään, koska Akragantinolaiset eivät
sallisi heidän kulkea maansa läpi. Kun Sikelialaiset jo olivat
lähteneet matkalle, niin asettuivat Sikeliootat, kuten Ateenalaiset
olivat pyytäneet, heitä väijymään ja hyökkäsivät äkki-arvaamatta
heidän kimppuunsa, näitten olematta ensinkään varuillaan, surmaten
heistä noin 800 ja kaikki muut lähettiläät paitsi Korintolaista
yksin. Tämä johti pakenevat 1,500 Syrakuusaan.
Näinä päivinä saapuivat myöskin Kamariinalaiset heidän avuksensa
500 raskasaseisella, 300 keihäänheittäjällä ja 300 nuolenampujalla.
Geloolaiset lähettivät niinikään noin viiden laivan suuruisen
laivaston, 400 keihäänheittäjää ja 200 ratsumiestä. Sillä melkein
koko Sikelia paitsi Akragantinolaisia, jotka pysyivät puolueettomina,
itse entisetkin epävarmat, yhtyi nyt Syrakuusalaisiin Ateenalaisia
vastaan. Kuitenkin lykkäsivät Syrakuusalaiset Sikelialaisten heille
tuottaman onnettomuuden tähden hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan
toistaiseksi.
Kun sekä Kerkyyrasta että mannermaalta koottu sotajoukko oli valmis,
purjehtivat Deemostenees ja Eyrymedoon yli Jonian lahden Japygian
niemekkeelle. Lähdettyänsä sieltä, laskivat he rantaan Koiradas
nimisille Japygian edustalla sijaitseville saarille, ottivat
laivoihinsa noin 150 Japygialaista keihäänheittäjää Messapialaista
sukuperää ja uudistivat Artan kanssa, hallitsijan, joka oli heille
toimittanut keihäänheittäjät, vanhan ystävyydenliiton, jonka
jälkeen he saapuivat Italiassa sijaitsevaan Metapontiokseen. He
saivat Metapontiolaiset, sopimuksen tehtyään, lähettämään heidän
mukaansa 300 keihäänheittäjää ja kaksi laivaa, jotka saatuansa he
purjehtivat Turiaan. Täältä oli äskettäin Ateenalaisten vastustajat
vallankumouksen kautta karkoitetut. Koska Ateenalaiset, kooten koko
sotajoukkonsa, halusivat katselmuksen kautta saada selville, olivatko
jotkut jääneet jälkeen, ja innostuttaaksensa Turilaisia ottamaan osaa
sotaan, sekä solmiaksensa heidän kanssansa liiton, että pitäisivät
samoja, kuin Ateenalaiset, vihollisina ja ystävinä, jäivät he
Turiaan, ajaaksensa näitä asioita.
Samaan aikaan varustautuivat laivatappeluun ne Peloponneesolaiset,
jotka 25 laivallaan olivat ankkurissa noita Naupaktoksessa
makaavia laivoja vastaan, suojataksensa Sikeliaan tavaroita vieviä
kuormalaivoja. He rakensivat itselleen lisää laivoja, joten heillä
oli melkein yhtä monta laivaa, kuin Ateenalaisilla, ja purjehtivat
sitten Akaian Erineoniin Rypikeen alueella. He asettuivat ankkuriin
puolikuun tapaisen paikan sisäpuolelle, ja kumpaisellekin puolelle
ulottuville niemiköille asettui Korintolaisten ja sikäläisten
liittolaisten avuksi saapunut jalkaväki; välisen lahden pitivät
laivat suljettuna. Laivastoa johti Korintolainen Polyantees.
Ateenalaisten 33 laivaa purjehti Naupaktoksesta Difiloksen
johdolla heitä vastaan. Korintolaiset pysyivät ensin paikallaan
liikkumatta, mutta merkin saatuansa ryntäsivät he, kun tilaisuus
oli sopiva, laivoillaan Ateenalaisten kimppuun. He pitivät molemmat
kauan aikaa puoliaan. Korintolaisilta upotettiin kolme laivaa,
Ateenalaisilta ei yhtään tykkänään, vaan seitsemän heidän laivoistaan
joutui purjehtimaan kelvottomiksi, kun yhteentörmätessä näiden
keula rikottiin, tätä varten paksummalla kokalla varustetuiden
Korintolaisten laivojen hyökätessä. Tappelussa ei kumpikaan päässyt
voitolle ja kumpikin piti itseänsä voittajana. Ateenalaiset ottivat
kuitenkin laivanhylyn haltuunsa, koska tuuli ajoi ne ulos merelle, ja
kun eivät Korintolaiset enää tehneet mitään hyökkäystä. He erosivat,
ajamatta takaa toisiaan, eikä mitään vankeja otettu. Korintolaiset
ja Peloponneesolaiset, jotka taistelivat lähellä rantaa, pelastuivat
helposti, eikä yhtään Ateenalaista laivaa uponnut. Ateenalaisten
purjehdittua Naupaktokseen, pystyttivät Korintolaiset heti
voitonmerkin ikäänkuin voittajina, koska olivat tehneet useita
vihollisten laivoista kelvottomiksi purjehtimaan, arvellen, etteivät
olleet joutuneet tappiolle, samalla perusteella, kuin vastustajat
pitivät itseänsä voittajina. Korintolaiset arvelivat, että olivat
päässeet voitolle, koska niin vähän olivat joutuneet alakynteen;
Ateenalaiset taasen pitivät itseään tappion kärsineinä, koska he
eivät olleet täydellisesti päässeet voitolle.
Peloponneesolaisen laivaston ja jalkaväen poistuttua, pystyttivät
Ateenalaisetkin voitonmerkin ikäänkuin voittajina Akaiassa 20
stadionin päähän Erineonista. Täten päättyi tämä laivatappelu.
Kun Turilaiset olivat valmiit auttamaan heitä 700 raskasaseisella ja
300 keihäänheittäjällä, käskivät Deemostenees ja Eyrymedoon heidän
laivoillaan purjehtia pitkin rantoja Krotooniin saakka, mutta itse
johtivat he koko jalkaväen läpi Turilaisten alueen, toimitettuansa
katselmuksen Sybarisvirran läheisyydessä. Kun he olivat ehtineet
Hyliasvirralle, lähettivät heille Krotoonilaiset sanan, etteivät he
sallineet Ateenalaisten kulkea läpi maansa sotajoukkoineen, jonka
tähden he kulkivat meren rannalle ja viettivät yönsä Hyliasvirran
suussa, johon heidän laivansakin tulivat. Seuraavana päivänä astuivat
he taas laivoihin ja purjehtivat pitkin rantoja, pysähtyen kaikissa
kaupungeissa paitsi Lokroissa, kunnes saapuivat Petraan Reegionin
alueella.
Kun Syrakuusalaisten tiedoksi oli tullut heidän lähestymisensä,
halusivat he uudestaan koettaa onneaan meritappelussa ja
jalkaväellä, jonka he olivat koonneet, ollakseen valmiit ennen
vihollisten saapumista. He varustivat laivastonsa, sen mukaan kuin
he edellisessä laivatappelussa olivat huomanneet edullisimmaksi.
He lyhensivät keulat ja tekivät ne tukevammiksi, vahvistaen niitä
myöskin paksuilla välipuilla, ja asettivat kokkaan, sekä sisään
että ulkopuolelle, kuuden kyynärän pituiset ulkonevat syrjäpuut,
samaten kuin Korintolaiset, rynnätessään Naupaktoksessa itseään
vastaan asetettujen laivojen kimppuun, olivat taistelleet keulasta.
Sillä Syrakuusalaiset arvelivat saavuttavansa voiton Ateenalaisista
laivoista, jotka eivät olleet yhtä tukevasti varustetut, vaan
joiden keulat olivat ohuet, koska heillä ei ollut tapana hyökätä
suorastaan keula edellä, vaan ympäröidä vihollisen, ja että he
pääsisivät voitolle suuressa satamassa tapahtuvassa tappelussa,
koska ala monelle laivalle oli liian pieni. Sillä he tuumivat,
että he, hyökäten keuloitse Ateenalaisia vastaan, vahvoilla ja
paksuilla kokillaan rikkoisivat vihollisten ohuet ja heikot keulat
ja paikan ahtaus estäisi Ateenalaisia pääsemästä heidän ympärinsä
ja läpäisemästä heidän riviään, johon he suuresti luottivat.
Itse he estäisivät näitä tunkeutumasta läpi, ja paikan ahtaus
ympäröimästä heitä. He nyt varsinkin koettaisivat rynnätä keulalla
vihollisten laivoihin, joka ennen pidettiin johtuvan perämiesten
taitamattomuudesta; sillä tämä näkyi heistä olevan etuisinta heille.
Jos Ateenalaiset, työnnettyinä pakosalle, koettaisivat soutaa
maihin, niin olisi heille tarjona ainoastaan kapea kaistale aivan
heidän leirinsä läheisyydessä, koska Syrakuusalaisten hallussa oli
suurin osa satamaa, ja kun he pakotettaisiin ahdinkoon, kaikki
samalle pienelle alalle, niin syntyisi siitä epäjärjestys, seikka,
joka kaikissa laivatappeluissa suuresti vahingoitti Ateenalaisia,
kun ei heillä, kuten Syrakuusalaisilla, ollut koko suuri satama
suojapaikkana. Eikä Ateenalaisille olisi mahdollista purjehtia
ympäri aavoille vesille, kun Syrakuusalaisten hallussa olivat sekä
pääsy merelle että palaaminen sieltä, varsinkin kun Pleemyrion oli
vihollisten hallussa ja sataman suu kapea.
Syrakuusalaiset, täten tuumien mielessään sotataitonsa ja voimansa
suhteen sekä rohkaistuina menestyksestään viime laivataistelussa,
tekivät hyökkäyksen jalkaväellänsä ja laivoillaan samaan aikaan.
Gylippos vähää edeltäkäsin vei kaupungissa majoitetut sotilaat
Ateenalaisten linnotuksen sitä osaa vastaan, joka oli kaupunkiin
päin. Olympieinonissa seisova Syrakuusalaisten sotaväki,
raskasaseiset, ratsumiehet ja kevytaseiset hyökkäsivät taas toiselta
puolelta linnotusta vastaan. Tämän jälkeen tekivät Syrakuusalaisten
ja heidän liittolaisten laivat hyökkäyksen. Kun Ateenalaiset, jotka
olivat luulleet heidän hyökkäävän ainoastaan jalkaväellä, äkkiä
näkivät laivojenkin ryntäävän esille, niin he hätääntyivät. Toiset
asettuivat muurille tai muurin eteen vastustamaan hyökkääjiä, toiset
Olympieionista ja ulkopuolelta nopeudella esiinryntääviä lukuisia
ratsumiehiä ja keihäänheittäjiä vastaan. Toiset taas astuivat
laivoihin ja riensivät rannalle apuun. Astuttuansa aluksiin kävivät
he 75 laivalla vihollista vastaan. Syrakuusalaisilla oli noin 80
laivaa.
Suuren osan päivää hyökättyänsä ja peräydyttyänsä ja koeteltuansa
toistensa voimia, erosivat taistelijat, kun ei kumpikaan voinut
toimittaa mitään sanottavampaa, kuin että Syrakuusalaiset upottivat
yhden tahi kaksi Ateenalaisten laivaa, ja jalkaväkikin poistui
muurilta.
Seuraavana päivänä pysyivät Syrakuusalaiset liikkumatta eikä käynyt
selville, mitä tuumia heillä oli. Mutta kun Niikias huomasi, että he
laivatappelussa olivat pitäneet puoliaan, ja arveli heidän tekevän
uuden hyökkäyksen, niin hän käski laivanpäälliköiden korjata ne
heidän laivoistaan, jotka taistelussa olivat viottuneet, ja ankkuroi
kuormalaivoja niitten paalujen suojaksi, jotka hän oli pystyttänyt
mereen laivojensa eteen suljetuksi satamaksi. Hän oli pystyttänyt
paalut noin kahden jalan päähän toisistaan, jotta jos joku laiva
joutuisi ahdinkoon, sillä olisi joku varma turvapaikka, johon se
voisi paeta ja josta palata ulapalle, jos tahtoisi. Ateenalaisilta
kului koko päivä yöhön asti tässä työssä.
Seuraavana päivänä tekivät Syrakuusalaiset Ateenalaisia vastaan
aikaisemmin, kuin edellisenä, samantapaisen hyökkäyksen yhtaikaa
sekä jalkaväellä että laivastolla. Molemmat laivastot mittailivat
taas voimiaan, tehden hyökkäyksiä toisiansa vastaan suuren osan
päivästä, kunnes Syrakuusalaisten etevin perämies, Pyrrikoksen
poika, Aristoon, Korintoksesta, kehotti laivastonsa päälliköitä
lähettämään kaupunkien kauppaesimiehille käskyn, että mitä kiiruimmin
muuttaisivat ruokatavaroiden myymälän meren rannalle ja pakottaisivat
myyjät tuomaan sinne kaikki ruoka-aineensa, jotta merimiehet heti,
astuttuansa laivoista, voisivat syödä suuruksensa ja välittömästi sen
tehtyään sinä päivänä hyökätä aavistamattomien Ateenalaisten kimppuun.
Suostuen tähän tuumaan, lähettivät päälliköt sanan ja tori
muutettiin. Syrakuusalaiset huopasivat äkkiä kaupunkiin takaisin
ja aterioitsivat heti astuttuansa laivoista. Ateenalaiset, jotka
arvelivat heidän pitäen itseään voitettuina huopaavan kaupunkiin,
astuivat kaikessa mukavuudessa laivoista maihin ja söivät rauhassa
ateriansa, koska eivät arvelleet vihollisten sinä päivänä enää
ryhtyvän meritappeluun. Mutta, astuttuansa laivoihin, uudistivat
Syrakuusalaiset äkkiä hyökkäyksensä. Tästä syntyi suuri häiriö
Ateenalaisten kesken, ja useimmat heistä ehtivät hädin tuskin
syömättä ja epäjärjestyksessä astua laivoihin, vastustaaksensa
vihollisia. Kotvan aikaa varoivat he toisiansa etäältä, mutta
vihdoin näkyi Ateenalaisista joutavalta vitkastella ja antautua
miehuuttomuuteen, vaan tahtoivat mitä pikemmin hyökätä esille, ja he
ryntäsivät sotahuudon kaikuessa meritaisteluun. Mutta Syrakuusalaiset
kävivät heitä vastaan keula edellä, kuten olivat päättäneet, ja
rikkoivat kokan varustuksella melkein kaikkien Ateenalaisten
laivojen keulat, jota paitsi vihollisten laivojen kannella olevat
keihäänheittäjät heitä suuresti vahingottivat. Mutta vielä paljon
enemmän vahingoittivat heitä pienissä aluksissa soutelevat
Syrakuusalaiset, jotka, kulkien vihollisten laivojen airojen alta ja
niitten syrjille, heittelivät Ateenalaisia merimiehiä keihäillä.
Tällä tavoin taisteltuansa kaikista voimin, pääsivät Syrakuusalaiset
voitolle. Ateenalaiset peräytyivät ja pakenivat kuormalaivojen
välitse satamaleiriinsä. Syrakuusalaisten laivat ajoivat heitä
takaa kuormalaivoihin saakka, mutta pääsemästä etäämmäs estivät
heitä sisäänpurjehduspaikkojen yli kuormalaivoista ripustetut
delfiinikantavat raakapuut. Voitosta ylimielisinä lähestyi näitä
liian paljon kaksi Syrakuusalaista laivaa, mutta joutuivat
perikatoon, ja toinen niistä otettiin miehineen. Upotettuansa
seitsemän Ateenalaista laivaa ja viotettuansa suuren joukon toisia,
sekä osaksi otettuansa vangeiksi osaksi tapettuansa niiden miehistön,
vetäytyivät Syrakuusalaiset takaisin ja pystyttivät voitonmerkkejä
molempien laivatappeluiden johdosta. Heillä oli nyt varma toivo, että
laivatappelussa olivat Ateenalaisia etevämpiä ja luulivat mielestänsä
myöskin voivansa saada voiton jalkaväestä. He varustautuivat siis
uuteen yritykseen kummaltakin taholta sekä maitse että meritse.
Sillä välin saapuivat Deemostenees ja Eyrymedoon, mukanaan
apujoukko Ateenasta, nimittäin 73 laivaa, siihen luettuina
myöskin liittolaisten lähettämät, noin 5,000 raskasaseista omaa
ja liittolaisväkeä, suuri joukko Barbarilaisia ja Helleeniläisiä
keihäänheittäjiä, linkoojia ja nuolenampujia ja muutenkin riittävä
varustus. Syrakuusalaisia ja heidän liittolaisiaan valtasi nyt
suuri pelko, ettei heille tulisi loppua vaaroista, kun he näkivät,
että Ateenalaiset, huolimatta Dekeleian linnoittamisesta, olivat
kyenneet lähettämään yhtä suuren ja kelvollisen sotajoukon, kuin
ennenkin ja että Ateenalaisten valta ulottui kaikkialle yhtä
mahtavana. Ateenalaisten entisessä sotajoukossa synnytti näitten tulo
jonkunverran luottamusta, katsoen heidän kärsimiinsä onnettomuuksiin.
Kun Deemostenees huomasi, millä kannalla asiat olivat, arveli hän,
ettei sopinut vitkastella, jos mieli välttää yhtäläistä vaaraa, kuin
se, johon Niikias oli joutunut. Sillä saapuessaan oli Niikias kyllä
herättänyt pelkoa; mutta kun hän ei heti ahdistanut Syrakuusalaisia,
vaan vietti talven Katanassa, haihtui pelko ja Gylippos ehti
tulla Peloponneesoksesta sotajoukolla, jota eivät Syrakuusalaiset
ensinkään olisi pyytäneetkään, jos Niikias heti olisi ryhtynyt
hyökkäykseen. Sillä arveltuansa olevansa kyllin voimakkaita, olisivat
Syrakuusalaiset, jouduttuansa tappiolle ja piiritetyiksi, huomanneet,
ettei apu heitä enää olisi hyödyttänyt, jos he olisivatkin
lähettäneet sitä pyytämään. Ottaen tämän huomioon ja älyten
olevansa ensi päivänä pelottavinna, tahtoi Deemostenees käyttää
edukseen vihollisen sotajoukon ensi säikähdystä. Kun Deemostenees
näki, että se muuri, jolla Syrakuusalaiset estivät Ateenalaisia
saartamasta heitä, oli yksinkertainen, ja ettei ollut vaikeata
vallottaa sitä, jos vaan saisi haltuunsa ylöskäytävät Epipolaihin ja
siellä löytyvän leirin, koska ei kukaan häntä olisi vastustamassa,
kiiruhti hän tekemään yrityksen, koska tämä näytti hänestä paraiten
tekevän lopun sodasta. Sillä jos hän onnistuisi yrityksessään,
valloittaisi hän Syrakuusan, mutta jos hän joutuisi tappiolle, veisi
hän sotajoukon takaisin, sallimatta Ateenalaisten yhtä vähän, kuin
liittolaistenkaan eli koko kaupungin, suotta kuluttaa voimiaan. Ensin
kävivät Ateenalaiset hävittämässä Syrakuusalaisten aluetta Anapoksen
seuduilla ja pääsivät kuten ennenkin voitolle sekä maalla että
merellä. Sillä Syrakuusalaisista kävivät heitä vastaan kumpaisessakin
tappelussa ainoastaan ratsumiehet ja keihäänheittäjät Olympieionista.
Sitten oli Deemosteneen mielestä koetettava koneilla vallottaa
muuri. Mutta kun ne vietiin esille, sytyttivät niitä muurilla
puolustautuvat viholliset, ja myöskin muu osa sotajoukkoa, joka
monessa kohdin teki hyökkäyksiä, karkoitettiin. Koska ei enää
ollut sopiva vitkastella, suostuivat Niikias ja muut päälliköt
hänen tuumaansa ja tekivät hyökkäyksen Epipolaita vastaan. Mutta
koska näkyi mahdottomalta huomaamatta kulkea ja kiivetä ylängölle,
niin käski hän ottaa mukaansa ruokaa viideksi päiväksi ja kulki
Eyrymedoonin ja Menandroksen seuraamana alkuyöstä koko sotajoukollaan
Epipolaita vastaan, ottaen mukaansa kaikki kivenhakkaajat ja
rakennusmestarit, sekä käski heidän varustautua nuolilla ja kaikilla,
mitä tarvittaisiin linnotuksiin, jos pääsisivät voitolle, jota
vastoin Niikias jäi linnotukseen. Kun he Eyryeeloksen kautta samaa
tietä, jota entinenkin sotajoukko oli käyttänyt, olivat päässeet
Epipolaihin Syrakuusalaisten vartijoiden huomaamatta, hyökkäsivät he
esiin ja vallottivat Syrakuusalaisten siellä olevan linnotuksen ja
surmasivat osan vartijoista, mutta useimmat pakenivat Epipolaille
rakennettuihin leireihin, joita oli kolme, yksi Syrakuusalaisten,
yksi toisten Sikelioottain ja yksi liittolaisten. Nämät pakolaiset
ilmoittivat hyökkäyksestä myöskin noille 600 Syrakuusalaiselle, jotka
olivat etuvartijoina Epipolailla. Nämät kiiruhtivat heti apuun, mutta
Deemostenees Ateenalaisine sotureineen karkoitti heidät, vaikka
he urhoollisesti puolustautuivat. Ateenalaiset pyrkivät eteenpäin
viipymättä, jotta he ensi intoansa laimenematta päättäisivät sen,
mitä varten heitä oli lähetetty. Toiset valloittivat, vartijoiden
paettua, Syrakuusalaisten lähimmän etulinnoituksen ja hajottivat
rintavarustukset. Syrakuusalaiset liittolaisineen ja Gylippos
väkineen riensivät kyllä apuun etulinnoituksista, mutta kun tämä
uhkatyö tapahtui yöllä heidän aavistamattaan, niin pakottivat heidät
Ateenalaiset ensin pakosalle, kun he pelästyneinä hyökkäsivät esille.
Mutta kun Ateenalaiset, katsoen jo itsensä voittajiksi, eivät
noudattaneet järjestystä, vaan mitä pikemmin tahtoivat saada nekin,
jotka eivät vielä olleet ottaneet osaa taisteluun, masennetuiksi,
jotta eivät nämät, heidän hyökätessään vähemmällä innolla, yhtyisi
uudestaan, niin Boiootialaiset ensimmäisinä työnsivät heidät takaisin
ja ajoivat heidät pakosalle.
Tällöin joutuivat jo Ateenalaiset suureen sekasortoon ja
neuvottomuuteen, jonka yksityiskohdista ei kummaltakaan puolelta
voi saada selvää. Sillä päivälläkään, vaikka silloin on varmempi,
eivät taisteluun osanottajat näe kaikkia, vaan jokainen ainoastaan
sen, mikä hänen läheisyydessään tapahtuu; mutta yöllä tapahtuneesta
tappelusta, jommoinen tämä oli ainoa tässä sodassa näiden suurten
sotajoukkojen välissä, miten voisi siitä tietää jotakin varmuudella?
Oli kyllä selvä kuutamo, niin että, kuten ainakin kuun loistaessa,
taisi erottaa toistensa ruumista, mutta ei voinut tarkoin tuntea
toisiaan. Molemmin puolin kompastui suuri joukko raskasaseisia
paikan ahtauden takia kumoon. Ateenalaisista oli osa jo voitettu,
toiset taasen voimattomina ryntäsivät esiin ensi innossaan. Heidän
muista sotureistaan olivat toiset jo päässeet kukkulalle, toiset
taas pyrkivät vielä sinne, eivätkä tienneet, mihin kääntyä, kun
jo etujoukko oli joutunut tykkänään epäjärjestykseen, eikä ollut
helppo huutojen kesken tuntea toisiaan. Sillä Syrakuusalaiset
liittolaisineen, vastustaen päälleryntääjiä, kehottivat toisiaan
voittajina kovilla huudoilla, koska oli mahdotonta muulla lailla
antaa käskyä yön vallitessa. Etsiessään toisiaan, pitivät
Ateenalaiset jokaista vastaantulijaa vihollisena, jospa kohta
olikin joku pakenevista ystävistä. Koska he usein kyseskelivät
tunnussanaa, kun ei ollut muuta tuntomerkkiä, niin he täten sekä
synnyttivät häiriötä keskuudessaan että ilmottivat sen viholliselle.
Mutta vihollisten tunnussanaa he eivät saaneet tietää, koska nämät
voittajina vähemmän hajallaan tarkemmin tunsivat toisiaan. Jos
siis joku vihollisista sattui heidän tielleen, niin pääsi hän
heidän käsistään, koska hän tunsi heidän tunnussanansa, mutta
kun he eivät itse vastanneet, niin kohtasi heitä surma. Suuresti
vahingotti heitä myöskin sotalaulu; sillä koska se molemmin puolin
oli yhdenkaltainen, tuotti se suurta häiriötä. Sillä kun Argolaiset
ja Kerkyyralaiset sekä Ateenalaisten muut Doorilaiset liittolaiset
lauloivat sotalauluaan, herätti se pelkoa Ateenalaisissa, koska se
kaikui samaten kuin vihollisten, niin että vihdoin monessa kohdin
leiriä tästä ei ainoastaan seurannut pelkoa, vaan, sekasorron kerran
synnyttyä, ystävät vihdoin joutuivat käsikähmään ystävien kanssa,
saman kaupungin miehet keskenään, josta he vaivoin hellittivät.
Paetessaan heittäytyivät useat alas jyrkänteiltä ja saivat
surmansa, koska alaskäytävät Epipolailta olivat kapeat. Päästyänsä
alas tasangolle, pakenivat useimmat niistä sotilaista, jotka jo
aikaisemmin olivat tulleet Sikeliaan, ja siten tunsivat seudut,
leiriin; mutta myöhemmin saapuneista, joille tiet ja paikat olivat
tuntemattomat, eksyi osa tieltä, ja kuljeskeli sinne tänne. Kun päivä
tuli, surmasivat heidät Syrakuusalaiset ratsumiehet, jotka samoilivat
ylt'ympäri seutuja.