josta minä tahdon laajemmin puhua, osoittaakseni, etteivät
Ateenalaiset enemmän kuin muutkaan tarkoin puhu yksinvaltiaistaan
enemmän kuin tästä tapauksestakaan. Kun Peisistratos iäkkäänä
oli kuollut, niin ei Hipparkos, kuten useimmat luulevat, tullut
hallitsijaksi, vaan Hippias, joka oli vanhin veljeksistä. Koska
Harmodios oli kaunis nuorukainen paraammassa iässään, piti
Aristogeitoon, kansalainen keskisäädystä, häntä lemmikkinänsä. Kun
Peisistratoksen poika, Hipparkos, koetti saada häntä lemmitykseen,
kertoi Harmodios tästä Aristogeitoonille. Rakkauden innossaan
julmistuneena ja peläten, että Hipparkos valtansa avulla väkisten
tuottaisi Harmodioksen luokseen, päättää tämä tarjona olevilla
voimillaan tehdä lopun yksinvallasta. Kun Hipparkos toistamiseen
koeteltuaan ei voinut houkutella Harmodiosta, niin hän ei tahtonut
tehdä mitään väkivaltaa, vaan jollain huomattavalla tavalla
häväistä häntä, ikään kuin se ei tapahtuisi tämän tähden. Sillä
muissa hallitustoimissaan hän ei ollut epämiellyttävä kansalle,
vaan esiintyi nuhteettomasti. Ylipäätään olivat nämät yksinvaltiaat
rehellisiä ja ymmärtäviä, ottivat Ateenalaisilta ainoastaan 20 osan
tuotteista, kaunistivat heidän kaupunkiansa, tekivät lopun sodista
ja toimittivat uhreja pyhäköissä. Muuten he noudattivat säädetyitä
lakeja, paitsi siinä, että pitivät huolta siitä, että aina joku
heistä itsestään toimitti korkeimmat virat. Mainitsematta muita
oli heidän suvustaan vuotuisena arkontina Ateenassa itsevaltias
Hippiaan poika Peisistratos, joka oli saanut iso-isänsä nimen. Tämä
Peisistratos pystytti arkontina tuon 12 jumalan alttarin torille sekä
Apolloonin alttarin Pytian temppeliin. Torilla löytyvän alttarin
laajensi Ateenan kansa myöhemmin, jolloin siihen piirretty kirjoitus
hävisi; Pytian pyhäkössä löytyvän alttarin kirjoitus näkyy vielä
epäselvillä kirjaimilla ja kuuluu seuraavasti:
"Tämän muiston hallituksestaan on Hippiaan poika Peisistratos
pystyttänyt Pytialaisen Apolloonin lehdikkoon".
Että Hippias vanhimpana veljeksistä hallitsi, sen voin minä, mikäli
olen kuullut, paremmin kuin kukaan muu todistaa. Tämä käy ilmi
myöskin seuraavasta seikasta: avioveljistä näkyy ainoastaan hänellä
olleen lapsia, kuten todistaa sekä yllämainittu alttari että myöskin
pylväs, joka pystytettiin Ateenan linnaan yksinvaltiaiden vääryyksien
muistoksi. Tällä pilarilla ei ole mainittu yhtään Tessaloksen
eikä Hipparkoksen lasta, vaan kyllä viisi Hippiaan, jotka hänelle
synnytti Hyperekidoksen pojan Kalliaksen tytär. Olikin luonnollista,
että Hippias vanhimpana ensin meni naimisiin. Mainitulle pylväälle
onkin hänen nimensä kirjoitettu välittömästi isän nimen jälestä,
joka onkin luonnollista, koska hän isän jälkeen oli vanhin ja astui
hallitukseen. Eikä myöskään ole luultavaa, että Hippias välittömästi
olisi päässyt hallitukseen, jos Hipparkos olisi saanut surmansa
hallitsijana, ja että hän samana päivänä olisi julistanut itsensä
hallitsijaksi, vaan koska kaupunkilaiset olivat tottuneet häntä
pelkäämään ja vartijat tottelemaan, hallitsi hän ylinmääräisellä
varmuudella, eikä kuten nuorempi veli, jona hän ei olisi ollut
tottunut vallan käyttämiseen. Hipparkos on tullut mainioksi
kovan onnensa kautta, ja koska myöhemmin on arveltu hänen olleen
hallitsijan.
Kun Harmodios hylkäsi kiusauksen, niin Hipparkos häpäisi häntä,
kuten oli päättänyt. Kutsuttuansa hänen sisartansa kantamaan vasua
juhlaseurueessa, ajoi Hipparkos hänet pois, väittäen, ettei hän
ensinkään ollut kutsunut häntä tähän toimeen, koska hän ei muka tähän
ollut kelvollinen. Kun Harmodios tästä kovasti loukkaantui, vihastui
Aristogeitoon tästä vielä julmemmin. He sopivat kaikesta toimesta
osanottajien kanssa, mutta odottivat suuria Panateenalais-juhlia,
ainoaa päivää, jolloin ei ollut epäluulonalaista, että juhlaa
johtavat henkilöt kokoontuivat aseilla varustettuina. Heidän tulisi
itse alkaa ja sitten muitten suojella heitä vartijoita vastaan.
Varovaisuudesta olivat salaliittolaiset vähälukuisat, koska he
toivoivat, että myöskin asiasta tietämättömät, nähden heidän ryhtyvän
tämmöiseen uhkarohkeuteen, koska he olivat aseilla varustetut,
viipymättä haluaisivat koettaa vapauttaa itseänsä.
Kun juhlapäivä koitti, järjesti Hippias ulkopuolella kaupunkia
Kerameikos nimisellä torilla keihäänkantajien kanssa, miten kaikki
juhlasaatossa oli tapahtuva. Harmodios ja Aristogeitoon olivat jo,
varustettuina tikareilla, valmiit tekoonsa, mutta kun he näkivät
erään salaliittolaisista puhuvan ystävällisesti Hippiaan kanssa,
sillä Hippiaan puheille pääsi ken vaan halusi, pelästyivät he, että
he olivat ilmiannetut ja että he välittömästi vangittaisiin. Ennen
tätä halusivat he kuitenkin kostaa sortajallensa, jonka tähden he
olivat antautuneet tähän vaaraan. He riensivät siis raivostuneina
porteista sisään ja tapasivat Hipparkoksen niin kutsutun Leookorionin
läheisyydessä. Miettimättä ryntäsivät molemmat vihan vimmassa, toinen
rakkauden sokaisemana, toinen herjattuna, Hipparkoksen kimppuun ja
surmasivat hänet. Aristogeitoon kyllä ensin väentungoksessa pääsi
keihäänkantajia pakoon, mutta saatiin myöhemmin kiinni ja kidutettiin
kuoliaaksi. Harmodios surmattiin heti.
Kun tämä ilmoitettiin Kerameikokseen Hippiaalle, niin hän ei lähtenyt
surmapaikalle, vaan heti aseellisten juhlanjohtajien tykö, ennenkuin
nämät, ollen etäällä, tiesivät mitään tapauksesta, ja käski heitä,
osoittamatta mitään merkkiä kasvojen piirteissä onnettomuuden
suhteen, aseitta lähtemään erääseen hänen määräämään paikkaan.
Nämät lähtivätkin, arvellen, että hän tahtoi sanoa heille jotakin.
Mutta Hippias käski vartijain tarttua aseisiin ja määräsi heti
vangittaviksi ne, joita hän syytti, ja kaikki ne, joilla oli tikarit.
Sillä tavallisesti oli juhlakulkueeseen osanottajilla ainoastaan
kilpi ja keihäs.
Tällä tavoin syntyi alkuaan rakkauden himosta tämä salaliitto, ja
ajattelematon uhkateko Harmodioksessa ja Aristogeitoonissa hetken
pelosta. Mutta tämän jälkeen muuttui yksinvalta Ateenalaisille
vaikeammaksi, ja Hippias mestautti pelosta monta kaupunkilaista.
Myöskin loi hän silmänsä ulkomaalle, etsiäksensä turvaa itselleen,
jos vallankumous tapahtuisi. Sitä varten naitti hän vähää perästäpäin
tyttärensä Arkedikeen Hippokleen pojalle Aiantideelle, joka oli
Lampsakoksen tyranni, hän, Ateenalainen, Lampsakolaiselle miehelle,
tietäen näitten voivan paljon kuninkaan luona. Tämän naisen
hautapatsas löytyy Lampsakoksessa seuraavine päällekirjoituksineen:
"Tämä multa peittää Helleeniläisistä aikalaisistaan etevimmän miehen,
Hippiaan, tyttären Arkedikeen. Vaikka hänen isänsä, miehensä,
veljensä ja lapsensa olivat itsevaltiaita, niin hän ei kuitenkaan
kääntänyt mieltänsä ylvistelevään vääryyteen."
Hallittuansa itsevaltiaana Ateenassa vielä kolme vuotta, saapui
Hippias neljäntenä vuonna, Lakedaimonilaisten ja maanpakolaisten
Alkmaioonilaisten karkottamana, julkisen sovinnon suojassa Sigeioniin
ja Lampsakokseen Aiantideen luokse ja täältä kuninkaan tykö. Ollen
jo vanha, seurasi hän 20 vuotta myöhemmin Meedialaisia sotaretkelle
Maratooniin.
Kiivastuneena tästä, ja muistaen, mitä oli kuullut näistä seikoista,
oli Ateenalainen kansa vallan suutuksissaan ja epäluuloinen
mysteerioiden häväisemisestä syytetyitä vastaan, ja siitä näytti
kaikki tämä olevan salaliitto ja koetus muodostaa harvainvalta tai
yksinvalta. Ja koska kansa oli suutuksissaan näistä seikoista, ja kun
jo suuri joukko arvokkaimmista henkilöistä oli teljetty vankilaan
eikä tästä tahtonut tulla loppua, vaan päivä päivältä tultiin yhä
hurjemmaksi ja aina vaan useampia vangittiin, niin yllytti eräs
vangituista erästä toista, joka näytti olevan enin syyllinen,
tekemään kanteen, oliko se sitten todenmukainen vai eikö. Sillä
kumpaakin väitetään, mutta ei kukaan silloin eikä myöhemminkään
varmuudella voi puhua ilkityöntekijöistä. Puheellaan saa hän tämän
uskomaan, että hänen täytyi, jos hän ei ollutkaan tehnyt ilkityötä,
pelastaa itsensä hankkimalla itselleen pääsön rangaistuksesta sekä
vapauttaa kaupunki vallitsevasta epäluulosta, väittäen, että hänen
pelastuksensa olisi varmempi, jos hän tunnustaisi, kuin jos hän
kieltäen astuisi oikeuden eteen. Hän syytti siis itseään ja moniaita
muita Hermeen kuvapatsaitten vioittamisesta. Ateenan kansa otti
mielellään korviinsa tämän, kuten luuli, todenmukaisen tunnustuksen,
oltuansa ennen suutuksissaan, jos joku väestöä vastaan juonitteleva
ehkä oli salassa. He antoivat heti vapauden syyttäjälle ja niille,
joita vastaan hän ei ollut tehnyt syytöstä. Mutta niitä, joita hän
syytti, tutkittiin oikeudessa ja mestattiin, kun he saatiin kiinni.
Pakoon päässeitä tuomittiin kuolemaan ja luvattiin rahapalkkio sille,
joka ne surmasi. Epävarmaa kyllä on, olivatko rangaistut syyttömiä,
vaan nykyoloissa oli se kaupungille suureksi hyödyksi.
Alkibiadeen suhteen olivat Ateenalaiset, hänen vihamiehensä
kiihdyttäminä, jotka jo ennen hänen purjehtimistansa retkelle olivat
häntä ahdistaneet, kovin suutuksissaan. Ja koska he olivat varmat
luulossaan hänen rikollisuudestaan Hermeen patsaitten suhteen, niin
he vielä mieluummin uskoivat mysteerioiden häväisemisen, josta häntä
syytettiin, lähtevän samasta aatteesta ja tarkottavan salaliittoa
kansaa vastaan. Sillä samaan aikaan, jolloin oltiin näin levottomia,
sattui vähälukuinen Lakedaimonilais-sotajoukko saapumaan aina
kannakseen saakka, selvittääkseen jotakin seikkaa Boiootialaisten
kanssa. Tämä näkyi saapuvan hänen toimestaan sopimuksen mukaan
eikä Boiootialaisia varten, ja arveltiin, että jos ei ehditty
vangita syytettyjä miehiä, kaupunki olisi kavallettu vihollisille.
Yhden yön viettivätkin kaupungin asukkaat aseilla varustettuina
Teeseyksen pyhäkön läheisyydessä. Samaan aikaan luultiin myöskin
Alkibiadeen Argoksessa oleskelevien ystävien vehkeilevän sikäläistä
kansaa vastaan, ja Ateenalaiset jättivät saarilla säilytetyt
panttivangit Argoksen väestölle mestattaviksi. Kaikkialta syntyi
epäluuloa Alkibiadesta vastaan, niin että Ateenalaiset tahtoivat
vetää hänet oikeuteen ja mestata hänet, jota varten he lähettivät
Salaminia laivan Sikeliaan noutamaan häntä ja muita syytöksen
alaisia. Noutajia oli käsketty ilmoittamaan hänelle, että hän
seuraisi puolustautuaksensa, mutta he eivät saisi vangita häntä.
Haluttiin välttää melua sekä omien että vihollisten Sikeliassa
olevien sotilaitten ja varsinkin Mantinealaisten ja Argolaisten
tähden, koska arveltiin heidän hänen houkutuksestaan ottaneen osaa
sotaretkeen. Alkibiadees ja hänen myötäsyytettynsä seurasivat omassa
laivassaan Salaminia laivaa, purjehtiakseen muka Ateenaan. Mutta
kun he saapuivat Tuurioin seuduille, niin he eivät enää seuranneet,
vaan astuivat pois laivastaan ja katosivat, koska he pelkäsivät
palata kotia, esiintyäkseen panettelun asettaman oikeuden eteen.
Kotvan aikaa hakivat Salaminia laivan miehet Alkibiadesta ja hänen
seuralaisiansa, vaan kun eivät mistään voineet heitä löytää,
lähtivät he paluumatkalle kotia. Pakolaisena purjehti Alkibiadees
vähän myöhemmin Tuurioista Peloponneesokseen pienellä aluksella.
Ateenalaiset tuomitsivat hänet ja hänen seuralaisensa, heidän poissa
ollessaan, kuolemaan.
Tämän jälkeen jakoivat toiset Sikeliassa olevat Ateenalaiset
päälliköt sotajoukon kahteen osaan arvalla ja purjehtivat koko
sotajoukollaan Selinukseen ja Egestaan, haluten tietää, antaisivatko
Egestalaiset luvatuita rahoja, ja tutkia Seluntilaisten oloja
sekä ottaa selvää näiden eripuraisuuksista Egestalaisten kanssa.
He purjehtivat pitkin rantoja, pitäen vasemmalla kädellä Sikelian
Tyrseeniläisen lahden puolista osaa, ja saapuivat siten Himeraan,
joka on ainoa Helleeniläinen kaupunki tässä osassa Sikeliaa.
Kun ei heitä täällä otettu vastaan, purjehtivat he edemmäs.
Purjehdusmatkallaan valloittivat he Hykkaran, joka on Egestalle
vihollinen Sikanilainen kauppala ja joka sijaitsee meren rannalla. He
tekivät asukkaat orjiksi ja antoivat kaupungin Egestalaisille, sillä
heidän ratsuväkensä oli täällä saapuvilla. Ateenalainen jalkaväki
kulki itse halki Sikelian, kunnes se saapui Katanaan, ja laivat
purjehtivat, tuoden orjat, ympäri saarta. Niikias purjehti viipymättä
pitkin rantoja Hykkarasta Egestaan, toimitti muut asiat ja yhtyi
sotajoukkoon, otettuansa veroja 30 talenttia. Hän möi myöskin orjat
ja sai niistä 120 talenttia. Ateenalaiset purjehtivat niinikään
Sikelialaisten liittolaisten luokse ja käskivät näiden lähettää
sotaväkeä. Puolella sotaväellään hyökkäsivät he Geleaatilaista Hyblaa
vastaan, mutta eivät voineet sitä valloittaa. Tähän tämä kesä loppui.
Seuraavan talven alussa valmistautuivat Ateenalaiset tekemään
hyökkäyksen Syrakuusalaisia vastaan, mutta Syrakuusalaiset
puolestaan niin ikään hyökätäkseen Ateenalaisten kimppuun. Sillä
kun Ateenalaiset eivät heti, Syrakuusalaisten vielä ensi pelon
alaisina ja odotuksissaan ollessa, hyökänneet heidän kimppuunsa,
rohkaistuivat nämät päivä päivältä yhä enemmän. Ja kun Ateenalaiset
purjehtivat toiselle puolelle Sikeliaa kauas heistä, eivätkä voineet
valloittaa Hyblaa väkirynnäköllä, niin Syrakuusalaiset halveksivat
heitä ja pyysivät päälliköitään, kuten rohkaistun väestön tapa on,
johtaa heitä Katanaan, kun eivät viholliset heitä ahdistaneet.
Syrakuusalaiset ratsumiehet, jotka ratsastivat tarkastamaan
vihollisia Ateenalaisten leirin läheisyyteen, pilkkasivat heitä
kaikin tavoin, kysyen olivatko he ehkä saapuneet vieraaseen maahan
mieluummin asumaan yhdessä heidän kanssaan, kuin viedäkseen
Leontinilaiset näiden kaupunkiin takaisin.
Tämän huomattuansa koettivat Ateenalaisten päälliköt houkutella
Syrakuusalaisten koko sotajoukkoa niin kauas kaupungista kuin
mahdollista, jota vastoin he itse, purjehtien pitkin rantoja yön
aikana, kaikessa hiljaisuudessa hakisivat sopivan leiripaikan.
Sillä he käsittivät, etteivät he yhtähyvin voisi tätä tehdä, jos he
laskisivat sotilaitaan suorastaan laivoista aseellisia vihollisia
vastaan, tahi jos nämät heidät huomaisivat, kun he kulkisivat maitse.
Koska heillä ei ollut ratsumiehiä, niin voisivat Syrakuusalaisten
lukuisat ratsumiehet kovasti ahdistaa heidän väkeänsä ja kuormastoa,
jonka tähden oli haettava paikka, jossa he olivat jokseenkin
suojassa vihollisilta ratsumiehiltä. Ateenalaisia seuraavat
Syrakuusalaiset pakolaiset osottivat heille sopivaksi paikaksi
Olympieionin ympäristön, jonka Ateenalaiset valloittivatkin. Tässä
tarkotuksessa keksivät päälliköt seuraavan keinon. He lähettivät
luotettavan miehen, jonka myöskin arveltiin olevan Syrakuusalaisten
päälliköiden suosiossa. Hän oli Katanalainen mies, joka sanoi
tulevansa Katanasta, heidän kaupungissa vielä olevien puoluelaistensa
lähettämänä, joitten nimet he kyllin tunsivat. Hän sanoi, että
Ateenalaiset viettivät yönsä kaupungissa aseettomina, ja että
Katanalaiset, jos Syrakuusalaiset määrättynä päivänä aamun koittaessa
koko sotajoukollaan hyökkäisivät leiriä vastaan, sulkisivat tien
niiltä, jotka olivat kaupungissa, ja polttaisivat laivat, ja että
Syrakuusalaiset helposti voisivat, hyökäten linnotusta vastaan, ottaa
sen haltuunsa, että lukuisat Katanalaiset yhtyisivät heihin, ja että
ne, jotka olivat hänen lähettäneet, jo olivat panneet toimen alkuun.
Syrakuusalaisten päälliköt, jotka muutenkin olivat rohkaisseet
mieltään, ja jotka jo ilman tätä olivat aikeissa hyökätä Katanaan,
uskoivat epäluulotta tätä miestä, määräsivät heti päivän, jolloin
he saapuisivat, ja antoivat hänen mennä tällä viestillä. Kun nyt
Selinuntilaiset ja muitakin liittolaisia jo oli saapunut, käskettiin
koko Syrakuusalainen sotaväki olemaan valmiina lähtemään liikkeelle.
Kun Syrakuusalaisten kaikki varustukset olivat valmiit, ja kun heidän
lähtöpäivänsä lähestyi, lähtivät he liikkeelle Katanaa vastaan
ja viettivät yönsä Symaitos virran läheisyydessä Leontinilaisten
maassa. Kun Ateenalaiset saivat tiedon heidän lähdöstään
liikkeelle, niin he veivät koko oman sotajoukkonsa ja kaikki
avuksensa saapuneet Sikelialaiset ja muut liittolaiset laivoihin ja
kuorma-aluksiin ja purjehtivat yön suojassa Syrakuusaa vastaan. Aamun
valjetessa astuivat Ateenalaiset laivoista Olympieionin alueelle
leiriytyäksensä. Kun Syrakuusalaisten ratsumiehet, jotka ensin
saapuivat Katanaan, huomasivat koko sotajoukon purjehtineen, niin he
palasivat takaisin ja ilmottivat tästä jalkaväelle, jonka kuultuaan
kaikki kääntyivät takaisin, rientääksensä kaupunkia puolustamaan.
Koska Syrakuusalaisilla oli pitkä matka, asettui Ateenalainen
sotaväki kaikessa levollisuudessa mukavaan paikkaan, jossa he
arvelivat voivansa alottaa taistelua, milloin vaan halusivat, ja
jossa Syrakuusalainen ratsuväki heitä vähin voisi vahingoittaa
sekä taistelun kestäessä että ennen sitä. Toiselta puolen sulkivat
paikkaa muurit, rakennukset, puut ja suot, pitkin toista kulkivat
jyrkät vuoret. He kaatoivat lähimmät puut, veivät ne meren rannalle
ja rakensivat paalutuksen laivojen suojaksi. Daskoonin läheisyyteen,
jossa vihollisten oli helpoin päästä heidän kimppuunsa, varustivat he
kiiruullisesti valituista kivistä ja puista linnoituksen sekä repivät
Anapos joen yli kulkevan sillan. Kaupungista ei kukaan käynyt heitä
estämään heidän toimestaan. Ensimmäisinä saapuivat Syrakuusalaiset
ratsumiehet apuun, mutta myöhemmin kokoontui sinne koko jalkaväkikin.
Alussa lähestyivät he Ateenalaista sotaväkeä, mutta kun nämät eivät
kulkeneet heitä vastaan, kääntyivät he ja viettivät yönsä toisella
puolella Heloorinan tietä.
Seuraavana päivänä varustautuivat Ateenalaiset liittolaisineen
taisteluun ja asettuivat seuraavaan järjestykseen. Oikealla siivellä
seisoivat Argolaiset ja Mantinealaiset, Ateenalaiset keskellä
ja vasemmalla muut liittolaiset. Puolet heidän sotajoukostaan
olivat asetetut etupäähän kahdeksan miehen syvyyteen, toinen puoli
telttain eteen neliöön, myöskin kahdeksan miehen syvyyteen. Näitten
viimemainittujen oli käsketty rientää apuun, missä vaan näkivät
sotajoukon olevan joutumaisillaan tappiolle. Näitten varamiesten
keskeen oli myöskin kuormasto asetettu. Syrakuusalaiset asettivat
16 miehen syvyyteen raskasaseiset, joihin kuuluivat sekä kaikki
heidän omansa että heidän avuksensa saapuneitten liittolaisten
raskasaseiset. Suurin osa näitä liittolaisia oli Selinuntilaisia,
sitten noin 200 Geloolaista ratsumiestä, lähes 20 Kamarinalaista
ratsumiestä sekä 50 jousimiestä. Ratsumiehet, joita ei ollut vähemmän
kuin 1,200, asetettiin oikealle siivelle ja heidän rinnallensa
keihäänheittäjät. Kun Ateenalaiset olivat alkamaisillaan taistelua,
kulki Niikias pitkin jokaista kansakuntaa ja rohkaisi kaikkia
seuraavin sanoin:
"Ateenan miehet! Mitä meidän on tarvis kehoitusta tähän yhteiseen
taisteluun? Varustuksemmehan on itsessään sopivampi tuottamaan meille
rohkeutta, kuin kauniit puheet huonolla varustuksella. Sillä missä
Argolaiset, Mantinealaiset, Ateenalaiset ja etevimmät saarelaiset
ovat koossa yksimielisesti, miten ei jokaisella tämmöisten ja näin
lukuisten liittolaisten avulla olisi suuri toivo voitosta, varsinkin
taistellessa miehiä vastaan, jotka kyllä koko sotavoimallaan
puolustautuvat, mutta jotka eivät ole valiomiehiä, kuten me, ja
lisäksi Sikelioottoja, jotka kyllä muka meitä halveksivat, mutta
eivät kestä meidän hyökkäystämme, koska heidän sotataitonsa ei ole
heidän rohkeutensa veroinen. Muistakaamme myöskin, että olemme
hyvin kaukana omasta maastamme, emmekä suinkaan ystävällisellä
alueella, jonka me ainoastaan taistelulla voimme valloittaa. Minä
teitä muistutan päinvastaisin kuin viholliset sotilaitaan. Sillä
nämät muistuttavat miehilleen, että on taisteltava isänmaasta, minä
sitävastoin, ettemme taistele isänmaassamme, vaan vieraassa maassa,
josta emme helpoin pääse palaamaan kotia, jos emme pääse voitolle;
sillä vihollisten lukuisa ratsujoukko meitä tulee ahdistamaan.
Muistakaa oma arvonne ja käykää urhoollisesti vihollista vastaan,
pitäen uhkaavaa hätää ja neuvottomuutta vihollisia pelottavampana".
Täten rohkaistuansa sotilaansa, vei Niikias heidät taisteluun.
Syrakuusalaiset eivät vielä odottaneet hyökkäystä, jonka tähden
he eivät olleet valmiit taisteluun. Koska kaupunki oli lähellä,
olivat muutamat miehet lähteneet sinne, ja vaikka he kiiruhtivat,
myöhästyivät he ja asettuivat joukkoon, mihin vain sattuivat. Heiltä
kylläkään ei tässä eikä muissakaan taisteluissa puuttunut rohkeutta,
vaan olivat vastustajiensa vertaisia miehuudessa, niin pitkälti kuin
heidän sotataitonsa riitti, mutta tämän puutteellisuuden takia täytyi
heidän kuitenkin väistyä, vaikkakin vasten tahtoansa. Joskaan he
eivät arvelleet, että Ateenalaiset ensin tekisivät hyökkäystä, ja
siis pakotettiin puolustautumaan mitä kiireimmiten, niin he kuitenkin
tarttuivat aseisiin ja asettuivat heti vastarintaan. Ensin törmäsivät
molemmin puolin kivenheittäjät, linkoojat ja keihäänheittäjät yhteen,
ja ajoivat toisiaan pakoon, kuten kevytaseisten tapa on. Sitten
toivat ennustajat tavanmukaiset uhrit esiin ja torvensoittajat
rohkaisivat raskasaseisia hyökkäykseen. Syrakuusalaiset kävivät
taisteluun isänmaan edestä, ja jokainen puolestaan pelastaaksensa
itseään vaarasta ja saavuttaaksensa vapauden tulevaisuudessa.
Vastustajista taistelivat Ateenalaiset vieraan maan valloittamisesta,
ja jotta he eivät voitettuina tuottaisi vaaraa omalle maalleen;
Argolaiset ja muut riippumattomat liittolaiset, jotta he, ottaen osaa
taisteluun, saisivat osan niistä maista, joita vastaan he olivat
ottaneet osaa sotaan, ja voittajina jälleen näkisivät isänmaansa.
Alamaiset liittolaiset taasen rohkaistuivat toivottomasta tilastaan,
jos eivät pääsisi voitolle, kuten myöskin toivosta, että heidän
myötävaikutus voittoon tuottaisi heille paremman aseman.
Tappelun synnyttyä kestivät he kauan toistensa hyökkäyksiä. Taistelun
kestäessä nousi ukkosen ilma jyrinällä, salamoilla ja runsaalla
rankkasateella, niin että tämäkin lisäsi ensi kertaa taistelevien
pelkoa, jotka vähin olivat tottuneet sotaan. Mutta harjaantuneemmille
näkyi tämä olevan vuoden ajan aiheuttama tapahtuma, joka heissä
herätti vähemmän hämmästystä, kuin voittamattomat vastustajat.
Kun Argolaiset ensin olivat pakottaneet Syrakuusalaisten vasemman
siiven peräytymään ja sitten Ateenalaiset vastaansa asetetut,
niin jo muukin Syrakuusalainen sotajoukko hajaantui ja pakeni.
Ateenalaiset eivät kuitenkaan ajaneet vihollisia kauas takaa,
sillä Syrakuusalaisten lukuisat ja voittamattomat ratsumiehet
tunkeutuivat heidän riveihin ja estivät heitä siitä, ajaen takaisin
ne raskasaseiset, joiden he huomasivat ajavan heikäläisiään takaa.
Kokoontuneina seurasivat Ateenalaiset vihollisia niin kauas, kuin se
heille oli vaaratonta, mutta palasivat sitten takaisin ja pystyttivät
voitonmerkin. Syrakuusalaiset kokoontuivat Heloorinaiselle tielle,
asettuivat järjestykseen niin hyvin, kuin vallitsevat olot soivat, ja
lähettivät, vaikka voitettuina, vartijakunnan Olympieioniin, peläten
että Ateenalaiset ryöstäisivät siellä säilytetyt aarteet, ja heidän
sotajoukkonsa palasi kaupunkiin.
Mutta Ateenalaiset eivät lähteneet pyhäkköön, vaan viettivät
yönsä sotatantereella, koottuansa kaatuneensa ja asetettuaan ne
roviolle. Seuraavana päivänä luovuttivat he sopimuksen suojassa
Syrakuusalaisille heidän kaatuneensa. Näistä ja näiden liittolaisista
sai noin 260 surmansa. Ateenalaiset kokosivat kaatuneidensa luut.
Heitä ja heidän liittolaisiansa oli noin 50 kaatunut. Ateenalaiset
purjehtivat Katanaan vieden vihollisilta ryöstetyt saaliit mukanaan.
Sillä talvi oli jo käsissä, eikä näkynyt mahdolliselta jatkaa
sotaa siellä, ennenkuin he olivat lähettäneet hakemaan ratsumiehiä
Ateenasta ja keränneet niitä myöskin sikäläisiltä liittolaisilta,
jotteivät ratsumiesten vähemmästä määrästä joutuisi tykkänään
alakynteen. Niinikään oli heidän välttämätöin sekä kerätä sieltä että
tuottaa Ateenasta varoja ja saada muutamia kaupunkeja puolelleen,
joitten he arvelivat tappelujen jälestä mieluummin alistuvan, kuten
myöskin hankkia kaikenlaisia tarpeita ja varsinkin ruokaa, jotta
keväällä voisivat ryhtyä ahdistamaan Syrakuusaa.
Tässä tuumassa purjehtivat he talveksi Naksokseen ja Katanaan.
Haudattuansa kaatuneet, pitivät Syrakuusalaiset kokouksen.
Tässä astui Hermoonin poika, Hermokratees esiin, mies, jonka
vertaista älykkäisyydessä ylipäätään ei löytynyt, ja joka oli
etevä sotataidossakin kuten myöskin miehuudessa. Hän rohkaisi
kansalaistensa mieltä, kehottaen, etteivät antaisi tapahtumain
lannistaa itseänsä. Hänen mielipiteensä oli, ettei urhoollisuuden
puute, vaan epäjärjestys oli aiheuttanut onnettomuuden. Eivätkä he
niinkään olleet joutuneet alakynteen, kuin näkyi, varsinkin kun
heidän harjaantumattomina oli taisteltava Helleeneistä taitavimpia,
ikäänkuin ammattilais-sotilaita vastaan. Paljon oli, lausui hän,
myöskin monipäällikkyys heitä haitannut, sillä päälliköitä oli
15, niinkuin myöskin väkijoukon tottumattomuus järjestykseen. Jos
he valitsisivat muutamia ymmärtäväisiä päälliköitä, jotka talven
kestäessä järjestäisivät raskasaseiset, hankkisivat aseita niille,
joilta niitä puuttui, jotta heillä olisi mahdollisimman paljon
sotilaita, sekä muutenkin pitäisivät huolta kaikesta, niin, väitti
hän, voittaisivat he todennäköisesti vihollisensa, koska heiltä ei
puuttunut rohkeutta, kun vain saataisiin järjestystä sotajoukkoon.
Sillä nämät ovat muka kannattavat toisiaan, kun viimemainitusta
vaaran kestäessä vaan pidettäisiin huolta, ja urhoollisuus kasvaisi
yhä enemmän, kun se saisi tukea taidosta. Senpä tähden tarvitaan
harvoja ja täysivaltaisia päälliköitä, joille valalla myönnettäisiin
oikeus toimia oman ymmärryksensä mukaan. Siten se, mikä on salattava,
tulisi paraiten peitetyksi, ja kaikki toimitettaisiin järjestyksessä
ja vastustelematta.
Kun Syrakuusalaiset olivat kuulleet hänen sanojaan, äänestivät he,
niinkuin hän oli kehottanut, ja valitsivat päälliköiksi Hermokrateen
itsensä, Lysimakoksen pojan Heerakleideen ja Ekseekestoksen pojan
Sikanoksen, nämät kolme. He lähettivät sanansaattajia Korintokseen
ja Lakedaimoniin solmimaan liittoa näitten kanssa ja taivuttamaan
Lakedaimonia heidän hyväksensä tarmokkaammin ja avonaisesti käymään
sotaa Ateenalaisia vastaan, jotta joko vetäisivät Ateenalaiset pois
Sikeliasta, tahi etteivät nämät voisi lähettää toisia Sikeliassa
taistelevan sotajoukkonsa avuksi.
Ateenalaisten Katanassa oleva sotajoukko purjehti viipymättä
Messeeneetä vastaan arvellen, että se heille kavallettaisiin. Tämä
hanke ei heille kuitenkaan onnistunut, sillä Alkibiadees älyten, että
hän joutuisi maanpakolaiseksi, kun häntä oli lähetetty noutamaan
ja hän oli luopunut päällikkyydestä, ilmotti tämän aikeen, jonka
hän kyllä tunsi, Syrakuusalaisten Messeeneessä asuville ystäville.
Nämät surmasivat ensin hanketta kannattavat miehet ja saivat aikaan,
herätettyänsä levottomuuksia ja tartuttuansa aseisiin, etteivät ne,
jotka halusivat laskea Ateenalaisia kaupunkiin, voineet sitä tehdä.
Kun, Ateenalaisten viivyttyä siellä 13 päivää, myrskyiset ajat ja
muonan puute alkoivat vaivata heitä, ja kun eivät he kuitenkaan
saaneet mitään aikaan, niin he lähtivät Naksokseen, ja rakennettuansa
paaluaidan ympäri leiriä, viettivät he talven siellä. Täältä he
lähettivät kolmisoutulaivan Ateenaan hakemaan kevääksi rahaa ja
ratsumiehiä.
Syrakuusalaiset rakensivat talvella pitkin kaupungin Epipolain
puolista osaa muurin, joka ympäröi Temeniteen, jottei voitaisi
heille ahtaalle saartaa, jos he joutuisivat tappiolle. He
rakensivat niinikään Megaraan linnan ja toisen lähelle Olympieionia
ja paaluttivat rannan kaikkialla, missä oli valkama. Koska he
tiesivät Ateenalaisten talvehtivan Naksoksessa, niin he koko
sotajoukollaan kulkivat Katanaan, hävittivät sen ympäristöjä
ja polttivat Ateenalaisten teltat ja leirin, jonka tehtyään he
palasivat kotia. Kuultuansa, että Ateenalaiset Lakeen solmiman liiton
nojalla olivat toimittaneet lähetyksen Kamarinaan, saadaksensa
nämät puolellensa, lähettivät Syrakuusalaisetkin sovinnonhierojia
sinne. Sillä Kamarinalaiset olivat heistä epäluulonalaisia, koska
he vastahakoisesti olivat toimittaneet lähettämiänsä miehiä avuksi
edelliseen taisteluun, eivätkä ehkä enää halunneet heitä auttaa,
kun näkivät Ateenalaisten saavuttaneen voiton tappelussa, vaan
liittyisivät näihin entisen ystävyyden takia. Kun Hermokratees
seuralaisineen oli saapunut Kamarinaan Syrakuusasta, ja Ateenasta
Eyfeemos toverineen, niin Hermokratees, joka halusi ensimmäisenä
panetella Ateenalaisia Kamarinalaisten kansankokouksessa, astui esiin
ja puhui seuraavasti:
"Meitä ei ole lähetetty pelosta, että teitä, Kamarinan miehet,
olisi pelottanut Ateenalaisten täällä oleskeleva sotavoima, vaan
ennemmin, jotteivät heidän odotettavissa olevat puheensa teitä
houkuttelisi, ennenkuin olette meitä kuulleet. Sillä he ovat tulleet
Sikeliaan meille varsin tunnetuilla verukkeilla, vaan aikeilla, joita
kovin epäilemme kaikki. Minun mielestäni he eivät tahdo saattaa
Leontinilaisia kotiinsa, vaan ennemmin karkottaa meitä kodistamme.
Sillä ei ole johdonmukaista tehdä sikäläiset kaupungit autioiksi,
mutta asuttaa täkäläisiä, ja että niin huolehtivat sukulaisuuden
takia Leontinilaisista, koska nämät muka ovat Kalkidilaisia,
mutta orjuudessa pitävät Euboiassa asuvat Kalkidilaiset, joiden
siirtolaisia täkäläiset ovat. Samaten, kuin he sikäläisiä
hallitsevat, koettavat he myöskin orjuuttaa täkäläisiä. Vapaaehtoisen
päätöksen kautta tultuansa Joonialaisten ja omien siirtolaistensa
päälliköiksi, ovat he, kostaaksensa muka Meedialaisille,
valloittaneet ne kaikki, toisia sotilaskiellon, toisia taasen
keskinäisten sotien tähden, ja toisia taasen jos mistäkin tekosyystä.
He eivät suinkaan ole vastustaneet Meedialaisia Helleenien vapauden
tähden, eivätkä Helleenit oman vapautensa takia, vaan Ateenalaiset,
jottei barbari, vaan he itse pääsisivät orjuuttamaan kansalaisiaan;
ja Helleenit ovat sen tehneet, jotta saisivat nerokkaamman, mutta
myöskin ilkeämielisemmän hallitsijan."
"Mutta me emme ole tulleet luettelemaan teille kaikkia niitä
vääryyksiä, joita Ateenalaisten kaupunki on tehnyt, koska te ne
hyvin tunnette, vaikkapa olisi hyvin helppo tuoda niitä esiin, vaan
paljoa ennemmin syyttääksemme itseämme, ettemme me, vaikka meillä on
niin monta esimerkkiä siitä, miten Ateenalaiset ovat orjuuttaneet
täkäläisiä Helleenejä, kun eivät ole asettuneet vastarintaan,
ja vaikka he käyvät meitä vastaan samanlaisilla verukkeilla,
tahtoen muka saattaa Leontinilaisia sukulaisiaan kotia ja auttaa
liittolaisiaan Egestalaisia, ettemme kuitenkaan tarmokkaammin ole
osottaneet heille, ettemme ole Joonialaisia, emme Helleespontolaisia
emmekä liioin saarelaisia, jotka tottelevat milloin Meedialaista,
milloin mitäkin hallitsijaa, vaan että olemme Peloponneesoksesta
lähteneitä vapaita Sikeliassa asuvia Doorilaisia. Tahi odotammeko me
siksi, kuin meidän kaupunkimme toinen toisensa perästä valloitetaan,
hyvin tietäen, ettemme muulla lailla ole alistettavia, ja nähden
heidän käyttävän samaa menettelyä houkutellaksensa toisia kaupunkia
meistä, ärsyttäen liittolaisten toiveilla toisia keskinäiseen
sotaan ja saattaen toisia pahantekoihin, imarrellen heitä kauneilla
sanoilla? Ja arvelemmeko me, että kun vaara kohtaa kaukaista
naapuriamme, se ei uhkaakaan meitä, vaan että ensin kärsivä yksin on
joutuva onnettomuuteen?"
"Mutta jos joku tuumii, että vaikka kohtakin Syrakuusalainen on
Ateenalaisen vihollinen, niin se ei ole hänen laitansa, ja jos hän
pitää vääryytenä, että hänen täytyy antautua vaaraan minun isänmaani
tähden, muistakoon hän, että hän ei enemmän niin tee minun isänmaani
edestä, kuin minun maassani sijaitsevan omansa, ja sitä suuremmalla
vaarattomuudella, kun hänellä on minussa asetoveri, eikä hänen
ole taisteleminen yksin, niinkauan kuin minä vielä olen pystyssä.
Niin myöskin, että Ateenalainen ei tahdo rangaista Syrakuusalaista
hänen vihamielisyydestään, vaan sortamalla minua hankkia itselleen
toisen ystävyyttä. Mutta jos joku kateudesta tai pelosta, sillä
molemmat kohtaavat mahtavia, haluaa, että Syrakuusa joutuisi
pulaan, jotta me viisastuisimme, kumminkaan joutumatta perikatoon,
niin hän toivoo jotakin ihmisen voimalle mahdotonta. Sillä ei ole
mahdollista mielinmäärin johtaa onnea. Jos hän erehtyy tuumissaan,
niin hän varmaankin vaivojensa tuskissa vielä mielellään tahtoisi
päästä tilaisuuteen kadehtimaan minua minun onnestani. Mutta se on
mahdotonta luopiolle, joka ei myöskin tahdo kärsiä samoja vaaroja,
eikä ainoastaan nimeksi, vaan myöskin teossa. Sillä nimeksi hän
kyllä pelastaisi meidän valtamme, vaan itse teossa hankkii itselleen
pelastusta. Varsinkin on kohtuullista, että te, Kamarinalaiset,
ollen naapurimme, ja ne, jotka lähinnä tulette joutumaan vaaraan,
varotte itseänne laimeasta avunannosta meille, kuten nyt on laitanne,
vaan että te itse tulette meidän luoksemme. Sillä niinkuin te, jos
Ateenalaiset ensinnä olisivat tulleet Kamarinaan, olisitte pyytäneet
meiltä apua, niin näyttää luonnolliselta, että te nyt autatte
meitä pysymään peräytymättä. Mutta ette te, eivätkä muutkaan ole
osoittaneet intoa tähän suuntaan."
"Varovaisuudesta tahdotte te ehkä osottaa yhtä suurta tasapuolisuutta
meitä kuin hyökkääjiä kohtaan väittäen, että teillä on liitto
Ateenalaisten kanssa. Mutta tätä te ette ole tehneet ystävienne
sortajien kanssa, vaan jos joku vihollinen hyökkäisi teidän
kimppuunne, ja velvollisuudella auttaa Ateenalaisia, jos niitä
vihollinen uhkaa, mutta ette, jos he, kuten nyt, sortavat
naapurianne. Eiväthän Reegionilaisetkaan halua, vaikka ovat
Kalkidilaisia, olla osallisina palauttamaan Leontinilaisia, jotka
myöskin ovat Kalkidilaisia, takaisin heidän kaupunkiinsa. Sepä
olisikin kummaa, jos nämät epäluulosta Ateenalaisten kauniinnäköistä
oikeudentuumaa kohtaan toimisivat viisaasti järjettömyydessään, mutta
te sitä vastoin järkevällä tekosyyllä tahtoisitte auttaa luonnollisia
verivihollisianne tuhoomaan luonnolliset heimolaisenne ja ystävänne.
Mutta tämä on väärin. Meidän täytyy puolustautua eikä peljätä heidän
toimiaan. Sillä jos me olemme yksimielisiä, eivät he ole vaarallisia,
vaan päinvastoin, jos me, mitä Ateenalaiset juuri puuhaavat, joudumme
eripuraisuuteen. Sillä eiväthän he edes, hyökättyänsä meitä yksinämme
vastaan, vaikka he pääsivät voitolle, ole voineet tehdä, mitä ovat
tahtoneet, vaan poistuivat kiiruumman kautta."
"Niin muodoin ei ole syytä noloutumaan, vaan solmiamaan liittoa,
varsinkin kun me saamme apua Peloponneesolaisilta, jotkahan ovat
Ateenalaisia paljoa etevämpiä kaikissa sotaseikoissa. Älkää pitäkö
tuota varovaisuutta, ettette, ollen kumpaistenkin liittolaisia, auta
kumpaistakaan, tasa-arvoisena meitä kohtaan tahi hyödyllisenä teille.
Todenteossa ei se itse asiassa ole niin kohtuullista, kuin se näyttää
olevan. Sillä jos avunantamattomuutenne takia me häviämme ja joudumme
perikatoon, ja toiselta puolen Ateenalaiset voittajina pääsevät
vallalle, mitä muuta te poissaolollanne teette, kuin että ette auta
meitä pelastautumaan, mutta ette estä vastustajia harjoittamasta
vääryyttä? Eikö ole kauniimpaa auttamalla vääryyttä kärsiviä ja sitä
paitsi heimolaisianne pitää huolta Sikelian yhteisestä hyödystä ja
estää ystäviänne Ateenalaisia joutumasta harhaan? Lyhyesti sanoen,
me Syrakuusalaiset ymmärrämme hyvin, ettei ole vaikeata todistaa
teille eikä muillekaan sitä mitä te tiedätte yhtä hyvin, kuin me. Me
pyydämme teiltä apua ja painamme mieleenne, jos emme teitä taivuta,
että meitä, kun meidän alituiset vihollisemme Joonialaiset meitä
ahdistivat, meitä Doorilaisia te Doorilaiset hylkäsitte. Ja jos
Ateenalaiset voittavat meidät, niin he teidän suostumuksellanne
pääsevät voitolle, mutta saavuttavat itse kunnian ja saavat voiton
palkinnoksi juuri ne, jotka ovat hankkineet heille voiton. Jos me
taasen pääsemme voitolle, tulette te kärsimään rangaistuksen vaarojen
synnyttämisestä. Miettikää siis ja valitkaa joko hetken turvallinen
orjuus tahi, meidän kanssamme pelastuneina, päästä ottamasta häpeällä
nuo herroiksemme ja siten joutumasta vihamielisyyteen meidän
kanssamme, joka ei suinkaan tulisi lieveäksi."
Näin puhui Hermokratees, mutta hänen jälkeensä lausui Ateenalaisten
lähettiläs Eyfeemos seuraavasti:
"Me olemme saapuneet uudistamaan entistä liittoamme, mutta koska
Syrakuusalainen meitä on panetellut, täytyy meidän näyttää, ettei
valtamme ole vääryydellä hankittu. Tärkeimmän todistuksen tähän
on hän itse tuonut esiin, sanoen että me Joonialaiset aina olemme
Doorilaisten vihollisia. Niin onkin; meidänhän Joonialaisina täytyy
olla varoillamme, etteivät Peloponneesolaiset Doorilaisina, ollen
lukuisammat ja naapurimme, millään neuvoilla meitä saa valtaansa.
Hankittuamme Meedialaissodan jälkeen laivaston, olemme me vapautuneet
Lakedaimonilaisten herruudesta ja päällikkyydestä, koska me emme
enää katsoneet soveliaaksi, että he meitä johtivat, enemmän kuin
me heitäkään, paitsi jos jommallakummalla sattui olemaan suurempi
voima. Asetuttuamme kuninkaan vallan alle ennen kuuluvien kaupunkien
päälliköiksi, olemme me toimineet siihen suuntaan, että mitä vähimmin
olisimme riippuvaisia Peloponneesolaisista, koska meillä oli voima
torjumaan heitä päältämme. Ja tarkoin puhuen, emme me vääryydellä
ole laskeneet Joonilaisia ja saarelaisia valtamme alle, josta meitä
Syrakuusalaiset moittivat, vaikka he ovat heimolaisiamme. Sillä
Meedialaisen yhteydessä hyökkäsivät he meitä, emäkaupunkiansa,
vastaan, koska eivät uskaltaneet luopumisellaan saattaa kaupunkejansa
perikatoon, kuten me jätettyämme kaupunkimme, vaan aikoivat antautua
orjuuteen itse ja tuottaa meille samaa."
"Koska me tämän kautta olemme ansainneet vallan, niin hallitsemme
me sentähden, että olemme lähettäneet sotaan suurimman laivaston
ja osoittaneet Helleenien hyväksi kieltämättömästi hartaimman
innon, ja sen takia, että nuo, tehden samaten Meedialaisen hyväksi,
ovat meitä vahingoittaneet, ja myöskin koska koetamme vastustaa
Peloponneesolaisten valtaa. Emme tahdo kerskailla, miten me
oikeudenmukaisesti hallitsemme, koska me sekä yksinämme tuhosimme
barbarin, että me olemme panneet oman etumme vaaranalaiseksi noiden
ja kaikkien vapauden edestä. Jokaisellahan on moitteeton oikeus
hankkia itselleen turvallista pelastusta. Ja nytkin näemme me,
saavuttuamme tänne oman turvallisuuden tähden, että se on teillekin
hyödyksi. Meidän tarkoituksemme on selvä juuri siitä, mistä meitä
panettelevat Syrakuusalaiset, ja joka teitä enin epäilyttää, koska
me hyvin tiedämme, että ylenpalttisesti epäilevää kyllä puheen
kauneus voi viehättää hetkeksi, mutta että hän myöhemmin toimii
hyödyn mukaisesti. Sikäläisen valtamme sanoimme me perustuvan pelkoon
ja samasta syystä olemme tulleet tännekin, järjestääksemme asiat
varmalle kannalle ystäviemme avulla, emmekä suinkaan orjuuttaaksemme,
vaan ennemmin estääksemme sitä."
"Alköön kukaan väittäkö, että meidän ei ensinkään tule huolehtia
teistä; sillä on selvä asia, että niin kauan, kuin te olette
voimissa pitämään puolianne Syrakuusalaisia vastaan, he eivät voi
meitä vahingottaa lähettämällä apuväkeä Peloponneesolaisille. Tässä
suhteessa koskee teidän asemanne meitä vallan suuresti. Senpä tähden
juuri on hyvin järjenmukaista saattaa Leontinilaiset kotiinsa niin
mahtavina kuin mahdollista, eikä suinkaan alamaisinamme, kuten
heidän heimolaisensa Euboiassa ovat, jotta he Syrakuusalaisten
naapureina olisivat heille vastukseksi meidän hyödyksemme. Kotimaisia
vihollisiamme vastaan pidämme me kyllä puoliamme ja Kalkidilaiset,
joita me muka järjettömästi pidämme orjuudessa, vaikka tahdomme
täkäläisiä vapauttaa, ovat meille hyödyksi aseettomina, ja kun he
vaan veronsa maksavat, jota vastoin sekä Leontinilaiset että muutkin
täkäläiset ystävät ovat meille sitä enemmän hyödyksi, jota enemmän
itsevaltaisia he ovat."
"Yksinvaltiaalle ja hallitsevalle kaupungille ei mikään hyödyllinen
ole järjetöntä, eikä mitään heimolaisuutta ilman luottamusta;
kumpaisenkin suhteen täytyy menetellä joko vihollisena tahi
ystävänä asianhaarojen mukaan. Meitä ei suinkaan hyödytä kohdella
pahoin täkäläisiä ystäviämme, vaan toimia niin, että vihollisemme
ystäviemme voimallisuuden kautta tulevat voimattomiksi. Mutta
meitä kohtaan ei pidä vallita epäluulo, sillä me kohtelemme
kotimaisia liittolaisiamme, kuten meille on hyödyllistä. Kiolaiset
ja Meetymneeläiset saavat olla vapaita, kun vaan hankkivat meille
laivoja, useampia muita pidämme me kovemmalla, vaatien heiltä
veroja; toiset taasen ovat aivan vapaita liittolaisia, vaikka ovat
saarelaisia ja helposti valloitettavia, koska asuvat sopivissa
paikoissa Peloponneesoksen ympäristössä. Siis täytyy meidän järjestää
myöskin täkäläiset olot meidän hyödyksemme ja, kuten jo sanoin,
pelotukseksi Syrakuusalaisille. Sillä he tavottelevat herruutta
teidän ylitsenne ja tahtovat, tehtyään meidät epäluulonalaisiksi
teidän mielessä, väkivallalla tahi meidän liittolaisten puutteessa
tyhjin toimin lähdettyämme hallita yli Sikelian. Tämä ei ole
vältettävissä, jos yhdytte heihin, sillä ei meillä ole voimia kyllin
vastustaa semmoista valtaa, eivätkä hekään, meidän lähdettyämme, ole
liian heikkoja teitä kukistamaan."
"Joka ei tätä usko, häntä neuvovat itse tapahtumat. Sillä juuri tämän
hirmukuvan perusteella olette te ennen kutsuneet meitä avuksenne,
ettekä millään muulla, kuvitellen meille, kuinka me vihdoin
sortuisimme, jos emme huolisi Syrakuusalaisten väkivallasta teitä
kohtaan. Eikä ole oikein nyt epäillä sitä perustetta, jonka nojalla
koetitte saada meitä tulemaan, jos kohtakin tulemme suuremmalla
sotajoukolla, kuin näkyy tarpeelliselta, vaan noita teidän tulee
ennemmin epäillä. Sillä me emme voi ilman teidän apuanne jäädä
tänne, mutta jos me kavaluuden avulla valloittaisimme Sikelian,
niin emme kuitenkaan voisi säilyttää sitä pitkän merimatkan takia
ja vartijoiden puutteesta mannermaan tavalla varustetuissa suurissa
kaupungeissa. Syrakuusalaiset sitävastoin, jotka eivät asu, kuten
me, leirissä, vaan suuressa kaupungissa lukuisampina, kuin meidän
koko täällä oleva sotajoukkomme, väijyvät teitä lakkaamatta, ja kun
he saavat sopivan tilaisuuden, niin he eivät suinkaan jätä sitä
käyttämättä; tämän he ovat osottaneet sekä muuten että varsinkin
menettelyssään Leontinilaisia kohtaan. Ja kuitenkin uskaltavat he
yllyttää teitä, ikäänkuin olisitte järjettä, vastustamaan niitä,
jotka estävät heidän hankettansa, ja jotka tähän saakka ovat
pelastaneet Sikeliaa joutumasta heidän valtaansa. Me taasen kehotamme
teitä paljoa varmempaan pelastukseen, pyytäen teitä pysymään siinä
pelastuksessa, jonka molemminpuolinen apu kumpaisellekin tarjoaa,
arvellen että noille myöskin ilman liittolaisia paljoutensa kautta
tie aina on auki teidän luokse, mutta että teille harvoin tarjouu
tilaisuus puolustautumaan näin lukuisalla apujoukolla. Jos te nyt
epäluulosta annatte sen lähteä pois, joko tyhjin toimin, tahi ehkä
voitettunakin, niin kyllä vasta haluaisitte nähdä edes vähimmänkään
osasen siitä, kun ei se enää läsnäolollaan voi teille olla miksikään
hyödyksi."
"Älkää siis te, Kamarinalaiset, älköötkä muutkaan uskoko noitten
panetteluja. Olemme jo sanoneet teille koko totuuden siitä, miksikä
meitä epäillään, ja nyt tahdomme pääpiirteissä muistuttaa, millä
perusteilla koetamme teitä taivuttaa. Me sanomme hallitsevamme
kotimaisia kaupunkia, jottemme joutuisi toisen vallan alle, ja
että me vapautamme täkäläisiä, jotteivät he meitä vahingoittaisi.
Meidän täytyy paljon toimia, koska meidän täytyy olla suuresti
varuillamme. Sekä ennen että nyt tulemme me pyydettyinä, emmekä
suinkaan kutsumatta, liittolaisina niille teistä, joita on
loukattu. Älkää esiintykö meidän tekojemme arvostelijoina, älkääkä
neuvonantajina koettako meitä siitä estää, joka olisikin vallan
vaikeata, vaan käyttäkää hyväksenne meidän monitoimeliaisuudestamme
ja menettelystämme se, minkä te huomaatte olevan teillekin hyödyksi,
älkääkä arvelko, että se kaikkia yhtä paljon haittaa, vaan että
se hyödyttää useimpia Helleenejä. Sillä joka asemassa, vaikkapa
maassa, jossa emme hallitsekaan, täytyy sekä sen, jota on loukattu,
että sen, joka toista väijyy, hillitä itseään. Sillä edellinen
odottaa meiltä apua, jälkimmäinen taasen pelkää oikeutta, kun me
tulemme, ja niin hillitsevät itseään pakosta molemmat, edellinen
vastahakoisesti pidättäen intoansa, jälkimmäinen vahingotta
päästäkseen rangaistuksetta. Älkää siis hyljätkö tätä kaikkien
pyytämää apua, joka nyt on teille tarjona, vaan tehkää kuten
toisetkin ja yhtykää meidän kanssamme myöskin puolestanne hyökkäämään
Syrakuusalaisten kimppuun, jottei teidän aina tarvitse olla
varuillanne puolustautuaksenne heitä vastaan".
Näin puhui Eyfeemos. Kamarinalaiset olivat kahdella päällä.
Ateenalaisia kohtaan he kyllä olivat suopeita, paitsi siinä
suhteessa, että arvelivat heidän orjuuttavan Sikelian, mutta
Syrakuusalaisten kanssa oli heillä alituisia riitoja naapuruuden
takia. Koska yhtä paljon pelkäsivät, että Syrakuusalaiset, asuen
heidän läheisyydessään, ehkä ilman heidän apuansa pääsisivät
voitolle, olivat he jo ennen lähettäneet heille pienen määrän
ratsumiehiä, ja päättivät vastedes salassa auttaa heitä toimessa,
kumminkin niin vähällä kuin mahdollista. Mutta jotta he eivät
vähemmän näkyisi suosivan Ateenalaisia, varsinkin kun nämät
taistelussa olivat päässeet voitolle, päättivät he vastata molemmille
yhtäläisesti, että koska molemmat sotavallat sattuivat olemaan
heidän liittolaisensa, näytti heistä valan mukaiselta toistaiseksi
olla auttamatta kumpaakaan. Tämän kuultuaan poistuivat kumpaistenkin
lähettiläät.
Syrakuusalaiset valmistautuivat puolestansa sotaan, mutta
leiriytyneinä Naksokseen hieroivat Ateenalaiset sopimuksia
Sikelialaisten kanssa, jotta saisivat mahdollisimman monta heistä
puolelleen. Niistä Sikelialaisista, jotka asuivat alankomaalla, ollen
Syrakuusalaisten alamaisia, luopuivat harvat, mutta ne taasen, jotka
asuivat sisämaassa ja aina olivat olleet riippumattomia, liittyivät
heti miltei kaikki Ateenalaisiin, tuoden sotajoukolle muonaa ja
muutamat rahaakin. Hyökäten kieltäytyviä vastaan, pakottivat
Ateenalaiset toisia näistä puolellensa, mutta toisia estivät
heitä Syrakuusalaiset kukistamasta lähettämällä näille apuväkeä.
Talvella muuttivat Ateenalaiset laivansa Naksoksesta Katanaan ja
viettivät siellä talven, rakennettuansa uudestaan Syrakuusalaisten
polttaman leirin. Myöskin Karkeedooniin lähetettiin kolmisoutulaiva
keskustelemaan ystävyydestä ja koettaakseen saada sieltä apua,
kuten Tyrseeniaankin, koska muutamat sikäläiset kaupungit olivat
tarjoutuneet liittymään heihin. He lähettivät sanoman yltympäri
Sikelialaisille, ja käskivät Egestaa lähettämään mahdollisimman
paljon ratsumiehiä sekä valmistivat muita tarpeita Syrakuusan
piiritykseen, kuten tiilejä ja rautaa ja mitä muuta tarvittiin,
ahdistaaksensa kaupunkia kevään tultua.
Syrakuusalaisten Korintokseen ja Lakedaimoniin lähettämät
sanansaattajat koettivat purjehdusmatkallaan kehottaa Italialaisia
ottamaan huomioonsa Ateenalaisten toimia, koska ne muka koskivat
heitäkin. Saavuttuansa Korintokseen, pyysivät he puheessaan
Korintolaisia sukulaisina auttamaan heitä. Nämät äänestivät
heti ensin omasta puolestaan suurella innolla lähettää apua, ja
lähettivät myöskin Syrakuusalaisten lähettiläiden kanssa omia
miehiään Lakedaimoniin kehoittamaan heitä tehokkaammin käymään
sotaa Ateenalaisia vastaan kotimaassa ja lähettämään apua
Sikeliaan. Korintolaisten lähettiläät saapuivat Lakedaimoniin ja
Alkibiadees sekä hänen kanssansa paenneet miehet, jotka juuri
kuormalaivalla olivat tulleet Tuurioista Kylleeneeseen, ja myöhemmin
sopimuksen suojassa Lakedaimonilaisten pyynnöstä Lakedaimoniin,
sillä Alkibiadees pelkäsi näitä Mantinean seikkojen takia.
Lakedaimonilaisten kansankokouksessa koettivat Korintolaisten ja
Syrakuusalaisten lähettiläät yhdestä tuumin Alkibiadeen kanssa saada
Lakedaimonilaisia myöntymään. Kun nyt eforit ja viranomaiset kyllä
olivat aikeissa lähettää sanansaattajia Syrakuusalaisille, estääkseen
heitä sopimasta Ateenalaisten kanssa, mutta kun eivät kuitenkaan
olleet halukkaita lähettämään apua, niin astui Alkibiadees esiin ja
kiihotti Lakedaimonilaisia täänkaltaisella puheella:
"Minun täytyy ensin puhua teille esiintuoduista panetteluista minua
vastaan, jottette epäluulosta minua kohtaan vastahakoisuudella
kuuntelisi minun sanojani. Minun esi-isäni sanoivat jonkun syytöksen
takia irti kesti-ystävyyden teidän kanssanne, mutta minä uudistin sen
ja olen monesti ollut teille hyödyksi, viimein Pyloksessa tapahtuneen
onnettomuutenne takia. Minä olen tätä suosiotani jatkanut, kunnes te,
sovittuanne Ateenalaisten kanssa, hankitte vallan vihamiehilleni,
joitten välityksellä sovinnon teitte, mutta häpeän minulle. Tämän
takia olette te syystä minun kauttani kärsineet vahinkoa, minun
käännyttyäni Mantinealaisten ja Argolaisten puolelle, ja syystä olen
teitä monessa muussakin tapauksessa vastustanut. Mutta jos joku nyt
silloisten kärsimyksiensä tähden minua vihaa, niin muuttaa hän kyllä
mielipidettä, jos hän todenmukaisesti tarkastelee asioita. Tahi jos
joku halveksii minua, koska olen enemmän katsonut kansanpuolueen
hyvää, niin ei hän siinäkään suhteessa syystä vihaa minua. Sillä
yksinvaltijaita olemme me, sekä esi-isäni että minäkin, aina
vastustaneet, ja kaikki yksinvaltiaiden vastustajathan kutsutaan
kansanpuoluelaisiksi, ja tästä seikasta johtuu meille kansan
esimiehyytemme. Koska kaupunkimme on kansanvaltainen, on täytynyt
noudattaa olevia oloja monessa suhteessa. Mutta me olemme koettaneet
rajoittaa vallitsevaa mielivaltaa vaimoasioissamme. Moni sekä ennen
että nyt on johtanut rahvasta väärälle tielle, ja ne minut nyt
ovat karkoittaneet. Esimiehenä olen minä aina tarkottanut yleistä
hyötyä, pitäen ne muodot säilytettävinä, joiden kautta kaupunkimme
on karttunut mitä suurimmaksi ja vapaimmaksi. Me asiaa miettiväiset
tiedämme vallan hyvin, mitä kansanvalta on, eikä minulla ole syytä
laulaa sen kunniata. Mutta tunnetusta järjettömyydestä ei ole mitään
uutta sanottavaa, eikä näkynyt soveliaaksi muuttaa sitä, kun te
vihollisina olitte kimpussamme."
"Tämä nyt on minua vastaan tehtyjen syytöksien laita. Kuulkaa siis,
mitä minulla on sanomista teidän päätettävästä asiasta, josta minä
ehkä tunnen enemmän, kuin muut."
"Me olemme purjehtineet Sikeliaan etusijassa pannaksemme, jos
vaan voisimme, Sikeliootat valtamme alle, ja sitten Italialaiset,
ahdistaaksemme myöhemmin Karkeedoonilaisten valtaa. Jos tämä
meiltä onnistuisi täydellisesti tahi ainakin suurimmaksi osaksi,
oli meidän aikomuksemme hyökätä Peloponneesokseen sikäläisten
Helleenien meille kerääntyneen koko sotavoiman avulla ja pestaamalla
tätä hanketta varten barbareja, sekä Ibeeriläisiä että muita
urhoollisuudestaan mainioimpia sikäläisiä barbareja. Niinikään oli
aikomuksemme laivojemme lisäksi rakentaa suuri määrä uusia, koska
Italiassa löytyy yllin kyllin rakennusaineita. Näillä voisimme me
sulkea Peloponneesoksen ylt'ympäri ja maitse jalkaväellä hyökäten
valloittaa osan kaupunkeja väkirynnäköllä, toivoen helposti saavamme
haltuumme toiset piirittämällä niitä, sekä tämän jälkeen hallita
koko Hellaan. Tämän yrityksen suorittamiseen arvelimme me noitten
Sikeliassa valloitettujen maitten tarjoavan kylliksi muonaa ja rahaa
tarvitsematta täältä siihen kustannuksia."
"Mimmoisessa tarkoituksessa tämä sotaretki lähetettiin liikkeelle,
olette nyt kuulleet minulta, joka sen mitä tarkimmin tunnen, ja
nykyiset päälliköt tulevat toimimaan sen mukaan, jos vaan voivat.
Jos ette lähetä apua, niin sikäläiset olot, uskokaa minua, joutuvat
perikatoon. Sillä vaikka Sikeliootat ovatkin taitamattomia, niin
voisivat he kuitenkin pelastua, jos he yhdestä tuumin vastustaisivat
hyökkääjiä. Mutta Syrakuusalaiset eivät yksin voi pitää puoliaan
Ateenalaisten siellä olevaa sotaväkeä vastaan, kun heidän koko
sotavoimansa taistelussa on joutunut tappiolle ja kun he sitäpaitsi
ovat laivojen saartamat. Ja jos heidän kaupunkinsa valloitetaan,
joutuu koko Sikelia ja pian Italiakin vihollisten haltuun. Ja
se vaara, jonka sanoin sieltä nousevan, uhkaa teitäkin kohta.
Älköön siis kenkään arvelko, että teidän olisi neuvoteltava
ainoastaan Sikeliasta, vaan yhtä hyvin Peloponneesoksestakin,
ellette nopeasti laivoilla lähetä sinne semmoisia sotamiehiä, jotka
itse soutavat ja heti voivat tarttua aseisiin, ja -- mitä minä
katson tärkeämmäksi kuin sotajoukkoa -- kelvollista Spartalaista
päälliköksi, joka kykenee järjestämään tarjona olevia sotureita ja
pakottaa vastahakoisia yhtymään teihin. Sillä täten rohkaistuvat
teidän nykyiset ystävänne enemmän ja vitkastelevat liittyvät teihin
vähemmällä pelolla. Teidän täytyy myöskin tarmokkaammin käydä sotaa
täällä, jotta Syrakuusalaiset, nähden teidän huolehtivanne heistä,
voimakkaammin pitävät puoliaan, ja jotta Ateenalaiset vähemmän voivat
lähettää apua sotajoukollensa. Niinikään on teidän miehitettävä
Dekeleia Attikassa, jota Ateenalaiset aina pelkäävät, ja jota he
katsovat ainoaksi onnettomuudeksensa, jota he sodassa eivät vielä
ole kärsineet. Varmimmin vahingoittaa vihollisia, jos heille tuottaa
semmoisen vaaran, jonka tietää heidän enin pelkäävän. Luonnollistahan
on, että jokainen enin pelkää semmoista, jonka tietää itselleen
olevan vaarallisen. Jätän sikseen monet syyt ja lausun ainoastaan
pääseikat, miksikä Dekeleian miehittäminen teille on hyödyksi, ja
miten te sillä estätte vihollisia. Elintarpeet, joista tämä maakunta
vaurastuu, tulevat täten teidän haltuunne, osaksi väkisten, osaksi
itsestään. Heiltä ryöstätte heti tämän kautta tulot Laurionin
hopeakaivoksista, sekä kaikki tulot maasta ja tulleista, joista he
nyt hyötyvät. Mutta enin tuntuisivat vähennetyt verot liittolaisilta,
jotka, teidän käydessänne sotaa tarmokkaammin, vähemmän välittäisivät
Ateenalaisista."
"Tämän tehtävän nopea ja innokas toimeenpano riippuu tykkänään
teistä, Lakedaimonilaiset. Olen varma siitä, että tämä on
mahdollista, enkä luule pettyväni tuumassani. Toivon, etten minä
teidän silmissänne ole kehno ihminen, jos nyt, muinoin isänmaan
ystävänä pidettynä, mitä innokkaimmin hyökkään sitä vastaan sen
verivihollisten seurassa; älkääkä epäilkö minun, pakolaisen,
sanojani, sillä minä olen paennut vainoojieni häijyyttä, mutta en
pettääkseni teitä, jos minuun luotatte. En minä pidä teitä, joskin
olette vahingottaneet vihollisianne, siihen määrin vihamiehinäni,
kuin niitä, jotka pakottavat ystävänsä joutumaan vihollisiksi.
En voi rakastaa sitä kaupunkia, jossa minua loukataan, vaan
sitä, jossa minua pidetään täysin oikeutettuna kansalaisena. En
katso hyökkääväni isänmaatani vastaan, vaan ennemmin voittavani
takaisin menetettyä. Eikä se ole isänmaan ystävä, joka ei ahdista
isänmaataan, josta hän vääryydellä on karkotettu, vaan se, joka
kaikella keinolla koettaa voittaa sitä takaisin. Minä siis pyydän
teitä, Lakedaimonilaisia, pelotta käyttämään minua kaikessa vaarassa
ja vaivoissa, muistaen tuon tunnetun lauseen: 'Joskin vihollisena
olen teitä kovasti vahingottanut, voin minä ystävänä teitä suuresti
hyödyttää', varsinkin koska tunnen Ateenalaisten tuumia perinpohjin,
mutta vain olen arvannut teidän. Minä pyydän teitä nyt ymmärtämään,
että on kysymys tärkeimmistä kysymyksistä, ja että teidän on
viipymättä lähetettävä sotajoukko Sikeliaan ja Attikaan, jotta te
siellä vähäisellä sotajoukkonne osastolla valvoisitte suuria etuja
ja siten hävittäisitte Ateenalaisten sekä nykyisen että vastaisen
vallan ainaiseksi, ja jotta te tämän tehtyänne asuisitte turvissa
ja tulisitte koko Hellaan johtajiksi sen suostumuksella, ettekä
väkisten".
Täten puhui Alkibiadees. Lakedaimonilaiset, jotka jo ennen olivat
aikoneet tehdä sotaretken Ateenalaisia vastaan, mutta jotka vielä
miettivät ja olivat odottavalla kannalla, rohkaistuivat nyt suuresti
Alkibiadeen heille seikkaperäisesti selitettyä asiaa, koska kuulivat
sen tarkimmalta asiantuntijalta. Heidän mielensä jo kääntyi Dekeleian
sulkemiseen ja he päättivät heti lähettää apujoukon Sikeliassa
oleville sotilailleen. He määräsivät Kleandrideen pojan Gylippoksen
Syrakuusalaisten päälliköksi, ja käskivät häntä neuvottelemaan
näitten ja Korintolaisten kanssa, miten enin ja pikaisin apu
saataisiin sikäläisille oloille. Gylippos käski Korintolaisten
lähettää hänelle kaksi laivaa Asineeseen ja laittaa kaikki muut
laivat kuntoon, jotka he aikoivat lähettää, ollaksensa valmiit
purjehtimaan, kun aika oli sopiva. Sovittuansa tästä, lähtivät
Korintolaiset Lakedaimonista.
Tällä välin saapui Sikeliasta Ateenalainen laiva, jonka päälliköt
olivat lähettäneet hakemaan rahaa ja ratsumiehiä. Kuultuansa heidän
viestinsä, päättivät Ateenalaiset lähettää sotaväelle muonaa ja
ratsumiehiä. Tähän loppui talvi ja 17 vuosi sitä sotaa, jonka
vaiheita Thukydides on kertonut.
Seuraavana kevätkesänä lähtivät Sikeliassa olevat Ateenalaiset
Katanasta ja purjehtivat Sikelian Megaralaisten kaupunkia vastaan,
jotka Syrakuusalaiset, Geloonin ollessa yksinvaltiaana, olivat
karkoittaneet, kuten ennen jo olen kertonut, ja joitten maan
olivat omistaneet. Astuttuansa maihin hävittivät Ateenalaiset
peltoja ja koettivat valloittaa erästä Syrakuusalaisten linnotusta,
joka heiltä kuitenkaan ei onnistunut. Silloin lähtivät he sekä
laivoineen että jalkaväkineen Teereas joelle, astuivat siellä
maihin, raiskasivat maata ja polttivat viljan. Siellä he tapasivat
vähäisen joukon Syrakuusalaisia, joista he surmasivat osan ja
pystyttivät voitonmerkin, jonka tehtyään he palasivat laivoihinsa.
Purjehdittuansa Katanaan, jossa he varustautuivat muonalla, kulkivat
he Sikelialaista Kentoripa nimistä kaupunkia vastaan, ja sopimuksella
saatuansa sen puolellensa, lähtivät he sieltä, polttaen samalla
Ineessalaisten ja Hyblalaisten viljan. Tultuansa Katanaan, tapasivat
he siellä Ateenasta saapuneet 250 ratsumiestä varustuksineen, mutta
hevositta, koska olivat otaksuneet, että sieltä heille oli hankittu
hevosia, sekä 30 ratsastavaa nuolenampujaa ja 300 hopeatalentia.
Samana keväänä saapuivat Lakedaimonilaiset sotaretkellä Argosta
vastaan Kleoonaihin saakka, mutta palasivat sieltä takaisin,
maanjäristyksen tapahduttua. Argolaiset puolestaan tunkeutuivat
Tyreatiin rajaseutuihin ja ryöstivät Lakedaimonilaisilta suuren
saaliin, jonka myymisellä he ansaitsivat aina 25 talenttia. Vähää
myöhemmin ahdisti Tespialainen kansa hallituksen jäseniä, mutta ei
voinut anastaa valtaa, koska Teebalaiset tulivat virkamiesten avuksi,
jonka johdosta osa kansanpuoluelaisista vangittiin, toiset taasen
pakenivat Ateenaan.
Kun Syrakuusalaiset sinä kesänä saivat tiedon, että Ateenalaisille
oli saapunut ratsumiehiä, ja että he aikoivat hyökätä
Syrakuusalaisten kimppuun, niin he heti päättivät vartioida
Epipolaihin vievät tiet, jotta viholliset eivät salaa pääsisi
sinne, sillä muualta se ei ollut mahdollista. He arvelivat
nimittäin, että jos eivät Ateenalaiset saisi Epipolaita haltuunsa,
sitä kukkulaa, joka aivan lähellä kaupunkia jyrkkänä nousee sen
yli, niin he eivät voisi kaupunkia ympäröidä muurilla, joskin he
taistelussa joutuisivatkin tappiolle. Sillä muualta on seutu jyrkkä
ja ulkopuolella luisuva kaupunkiin päin, niin että koko kaupunki
sieltä on nähtävissä. Syyrakuusalaiset kutsuvatkin tätä paikkaa
Epipolaiksi, koska se on ylempänä muuta aluetta. Koko Syrakuusan
väestö lähti kaupungista päivän noustua Anapos joen läheisyydessä
sijaitsevalle kedolle äskettäin virkaansa astuneiden Hermokrateen
ja hänen kanssapäälliköittensä johdolla ja pani toimeen katselun.
He määräsivät raskasaseisista 600 miestä, joitten tuli Androksesta
paenneen miehen, Diomiloksen, johdolla vartioida Epipolaita sekä
nopeasti rientää apuun, jos sitä jossakin muualla tarvittiin.
Yöllä ennen mainittua katselua lähtivät Ateenalaiset Katanasta ja
purjehtivat salaa Syrakuusalaisilta Leoon nimiseen paikkaan, joka
on kuuden tahi seitsemän stadionin päässä Epipolaista. Täällä he
laskivat jalkaväkensä maihin ja ankkuroivat sitten Tapsoksessa. Tämä
on niemi, joka pitkällä kannaksella ulottuu mereen, sekä maitse että
meritse lähellä Syrakuusaa. Ateenalaisten laivasto jäi Tapsokseen
paalutettuansa kannaksen. Mutta maaväki ryntäsi heti juoksujalan
Epipolaita vastaan ja ennättikin Eyryeeloksen kautta nousta sinne,
ennenkuin Syrakuusalaiset sen huomasivat ja katselukentältä
ehtivät tulla sitä estämään. Jokainen kiiruhti mitä nopeimmin
hätään ja etupäässä Diomiloksen johtamat 600 raskasaseista; mutta
ennenkuin he ehtivät sotatanterelle, oli heillä kedolta koko 25
stadiota matkaa. Kun Syrakuusalaiset hyökkäyksen tapahtuessa eivät
olleet järjestyksessä, niin joutuivat he Epipolaissa tappiolle ja
vetäytyivät takaisin kaupunkiin. Heitä kaatui 300, niiden joukossa
Diomilos. Tämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja
jättivät Syrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa. He
tekivät seuraavana päivänä hyökkäyksen kaupunkia vastaan, mutta kun
eivät kaupunkilaiset käyneet ulos heitä vastaan, nousivat he takaisin
ylängölle ja rakensivat Labdaloniin Epipolain äärimmäisille Megaran
puolisille kukkuloille linnoituksen, jotta heillä siellä, kun he joko
taistelivat tahi rakensivat muureja, olisi säilytyspaikka varustuksia
ja rahoja varten.
Vähää myöhemmin saivat he Egestasta 300 ratsumiestä sekä
Sikelialaisilta, Naksolaisilta ja muutamilta muilta noin 100.
Ateenalaisilla itsellään oli 250, joille osaksi oli hankittu hevosia
Egestalaisilta ja Katanalaisilta, osaksi ostamalla, kaikkiaan
650 ratsumiestä. Asetettuansa vartioväen Labdaloniin, lähtivät
Ateenalaiset Sykeeseen, johon he pysähtyivät ja rakensivat kiiruusti
ympyrämuurin. Syrakuusalaiset hämmästyivät rakennuksen nopeasta
edistymisestä. He aikoivat lähteä kaupungista taisteluun estääkseen
sitä. Sotajoukot seisoivat jo vastatusten, kun Syrakuusalaisten
päälliköt, huomaten sotaväkensä olevan hajallaan ja vaikeaksi
saada järjestykseen, veivät miehensä takaisin kaupunkiin,
paitsi ratsuväen osastoa. Nämät ratsumiehet jäivät ja estivät
Ateenalaisia kokoomasta kiviä ja leviämästä edemmäs. Yksi osasto
Ateenalaisista raskasaseisista yhdessä kaikkien ratsumiesten kanssa
ajoi hyökkäyksellä Syrakuusalaisten ratsumiehet pakosalle ja
surmasivat osan heistä, jonka tehtyään he pystyttivät voitonmerkin
ratsumiestaistelun johdosta.
Seuraavana päivänä rakensi osa Ateenalaisia pohjoispuolelle
ympyrälinnoituksen, toiset kokosivat kiviä ja puita Troogilos
nimiseen satamaan, aina seuraten suuntaa, missä linnoittaminen olisi
lyhyin suuresta satamasta toiseen lahteen. Päälliköiden, varsinkin
Hermokrateen, neuvosta Syrakuusalaiset eivät ensinkään halunneet koko
sotajoukkoineen antautua taisteluun Ateenalaisten kanssa, vaan heistä
näytti paremmalta rakentaa poikkimuuri sinne, missä Ateenalaisilla
oli tekeillä muuri, ja jos ehtisivät näitä ennen, sulkea heidät
toimestaan, sekä jos Ateenalaiset estäisivät heitä, lähettää osa
miehistään, jotka sulkisivat käytävät, jolloin Ateenalaisten olisi
pakko lakata työstään ja koko voimallaan kääntyä heitä vastaan.
He lähtivät siis ja alkoivat muurin rakentamisen kaupungistaan,
vetäen vinon muurin Ateenalaisten ympyrämuurin alapuolelta, hakaten
kumoon pyhän lehdon öljypuut ja rakentaen puutorneja. Ateenalaisten
laivat eivät vielä olleet saapuneet Tapsoksesta suureen satamaan,
vaan Syrakuusalaiset pitivät yhä meren rannikoita hallussaan ja
Ateenalaiset tuottivat maitse elintarpeensa Tapsoksesta.
Kun sekä paalutus- että rakennustyöt Syrakuusalaisista näyttivät
kylliksi edistyneen, ja kun Ateenalaiset eivät käyneet heitä
estämässä, koska pelkäsivät, että he, jos heidän sotavoimansa
jakaantuisi kahtaalle, helpommin voitettaisiin, ja koska
Syrakuusalaiset myöskin kiiruhtivat linnoitusrakennustaan, niin
vetäytyivät he takaisin kaupunkiin, jättäen ainoastaan yhden fyleen
rakennuksen vartijoiksi. Mutta Ateenalaiset turmelivat heidän
maanalaiset kaupunkiin kulkevat juomavesijohtonsa. Ja koska he
huomasivat osan Syrakuusalaisista pysyvän teltoissaan puolenpäivän
aikana ja toisten heistä lähteneen kaupunkiin sekä paalutustyötä
valvovien huolettomasti vartioivan, niin he määräsivät 300 valittua
omista miehistään ja joukon kevytaseisista juosten tekemään
äkkinäisen hyökkäyksen viistomuuria vastaan, ja samalla muun
sotajoukon jakaantumaan kahteen osaan, joista toinen päällikkönsä
johdolla kulkisi estämään kaupunkilaisia tulemasta apuun, toinen
taasen kulkisi portin läheisyydessä oleville paalutuksille oman
päällikkönsä johdolla. Hyökkäämällä valloittivat nuo 300 paalutuksen,
jonka vartijat jättivät sen ja pakenivat Teineniteen linnoitukseen.
Heidän mukanaan syöksyivät myöskin takaa-ajajat sisään, vaan
Syrakuusalaiset työnsivät heidät ulos takaisin. Tässä ottelussa sai
pienoinen määrä Argolaisia ja Ateenalaisia surmansa. Mutta koko
sotaväki teki uuden hyökkäyksen ja valloitti viistomuurin, riisti
irti paalutuksen, vei paalut leiriinsä ja pystytti voitonmerkin.
Seuraavana päivänä linnoittivat Ateenalaiset, lähtien
ympyrämuuristaan, suosta nousevaa jyrkännettä, joka sillä puolella
Epipolaita on suureen satamaan päin, ja josta heillä oli lyhin
matka rakentaa muuri tasangon ja suon yli satamaan. Syrakuusalaiset
ryhtyivät puolestaan niinikään uudestaan paaluttamiseen, lähtien
kaupungistaan, keskeltä järveä. He kaivoivat myöskin ojan, jotta
Ateenalaiset eivät voisi rakentaa muuriaan aina mereen saakka.
Kun Ateenalaiset olivat saaneet jyrkänteen linnoitetuksi, tekivät he
taasen hyökkäyksen paalutusta ja ojaa vastaan, käskien laivojensa
purjehtia Tapsoksesta niemen ympäri Syrakuusalaisten suureen
satamaan. Itse astuivat he aamun valjetessa Epipolaista tasangolle
ja kulkivat yli suon, missä oli savinen ja kova pohja, ovia ja
litteitä lautoja myöten, jotka he olivat asettaneet jalansijaksi.
He valloittivat aamulla melkein koko paalutuksen ja ojan sekä
myöhemmin sen kokonaan. Tappelu syntyi, jossa Ateenalaiset pääsivät
voitolle. Syrakuusalaisten oikea siipi pakeni kaupunkiin ja vasempi
siipi joelle. Aikeessa estää näitä pääsemästä yli joen, kiiruhtivat
nuo Ateenalaisten 300 valiomiestä sillalle, Syrakuusalaiset kyllä
ensin pelästyivät, mutta koska heillä oli suuri ratsumiesjoukko,
syöksyvät he yhdessä näiden kanssa noitten 300 kimppuun, ajavat
heidät pakosalle ja tunkevat heidät Ateenalaisten oikeaa siipeä
kohden. Tästä yhteentörmäyksestä pelästyy myöskin tämän siiven
ensimmäinen fylee. Kun Lamakos tämän huomasi, riensi hän apuun
vasemmalta siiveltä, mukanaan pieni luku nuolenampujia ja Argolaisia;
mutta kun hän oli kulkenut yli haudan ja oli eristetty pienen
myöskin ylipäässeen joukon kanssa, kaatui hän ja viisi tahi kuusi
hänen seuralaisistaan. Syrakuusalaiset kiiruhtivat riistämään heidän
ruumiinsa yli joen luokseen; mutta kun Ateenalaisten koko sotajoukko
hyökkäsi esiin, vetäytyivät he takaisin.
Kun kaupunkiin paenneet Syrakuusalaiset huomasivat tämän,
rohkaistuivat he ja ryntäsivät uudestaan ulos kaupungista heitä
ahdistavia Ateenalaisia vastaan. Osa heistä lähetettiin valloittamaan
Epipolailla olevaa ympyrämuuria, koska he arvelivat sen olevan
ilman puolustajia. He hävittivätkin kymmenen pletran pituisen osan
esilinnoitusta, mutta itse ympyrämuurin valloituksen esti Niikias,
joka sairauden takia oli jäänyt sinne. Kun hän näki, että linnoitusta
miesten puutteesta ei muulla lailla ollut mahdollinen pelastaa,
niin käski hän kuorma-ajurien sytyttää koneet ja puuesineet,
jotka olivat heitetyt linnotuksen eteen. Kun niin tehtiin, niin
eivät Syrakuusalaiset tulen tähden lähestyneet, vaan vetäytyivät
pois. Sillä alaalta tulivat myöskin jo Ateenalaiset takaa-ajajat
ympyrämuurin avuksi ja heidän laivansa purjehtivat niinikään
Tapsoksesta suureen satamaan, kuten oli käsketty. Tämän nähtyänsä
astuivat ylängölle nousseet Syrakuusalaiset nopeasti alas, ja heidän
koko sotajoukkonsa pakeni kiireesti kaupunkiin, arvellen, etteivät
he tarjona olevalla sotavoimallansa kykenisi estämään Ateenalaisia
rakentamasta muuriaan mereen saakka.
Tämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja antoivat
Syrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa sekä
korjasivat Lamakoksen ja hänen kanssansa kaatuneiden miesten
ruumiit. Kun nyt koko heidän sotaväkensä oli koossa, sekä laivasto
että jalkaväki, linnoittivat he jyrkänteet, alkaen Epipolaista,
aina mereen saakka, sulkeakseen Syrakuusalaiset kaksinkertaisella
muurilla. Elintarpeita tuotiin sotajoukolle kaikkialta Italiasta.
Useat Sikeliootat, jotka ennen olivat olleet epäröiviä, liittyivät
nyt Ateenalaisiin, ja Tyrseeniastakin saapui kolme 50 miehen soutamaa
laivaa, ja kaikki muukin onnistui heiltä siihen määrin hyvin,
etteivät itse Syrakuusalaisetkaan enää luulleet pelastuvansa sodassa,
kun ei heille tullut mitään apua Peloponneesoksestakaan, jonka tähden
he jo keskenänsä ja Niikiaankin kanssa tuumivat sopimuksista; sillä
hän oli nyt Lamakoksen kaaduttua yksin päällikkönä. Tästä kumminkaan
ei tullut mitään, kuten tavallista on neuvottomien ihmisten laita,
koska he olivat entistä enemmän eristettyjä muista; mutta paljon
kulkupuheita oli sekä hänelle lausuttu että levitetty kaupungissa.
Sillä vallitsevista onnettomuuksista oli syntynyt keskinäistä
epäluuloa. He panivat viralta pois päälliköt, joiden johtaessa
tämä oli kohdannut heitä, ikäänkuin nämät kovan kohtalonsa tahi
kavaluutensa kautta olisivat aiheuttaneet tämän onnettomuuden, ja
uusiksi päälliköiksi valitsivat he Herakleideen, Eukleen ja Telliaan.
Tällä välin oli Lakedaimonilainen Gylippos laivoineen Korintoksesta
saapunut Leukaan edustalle aikeissa pikemmiten rientää avuksi
Sikeliaan. Kun heille tuli pelottavia sanomia, valehdellen yhtä ja
samaa, että muka Syrakuusalaiset olivat tykkänään saarretut, eikä
Gylippos enää toivonut millään muotoa voivansa auttaa Sikeliaa,
niin hän itse, haluten pelastaa ainakin Italian kaupungilleen,
ja Korintolainen Pyteen kahdella Lakoonialaisella ja kahdella
Korintolaisella laivalla mitä kiiruimmin purjehtivat yli Joonian
meren Tarantoon. Korintolaiset lupasivat myöhemmin purjehtia,
miehitettyänsä omien kymmenen laivansa lisäksi kaksi Leukaadilaista
ja kolme Amprakiootilaista laivaa. Tarantosta lähetti Gylippos ensin
Turioihin sanan, muistuttaakseen isänsä kansalaisoikeudesta. Mutta
kun hän ei voinut taivuttaa heitä, lähti hän purjehtimaan pitkin
Italian rannikkoa. Terinaiolaisessa lahdessa kohtasi häntä myrsky,
joka täällä usein pohjaisesta kovasti raivoaa, ja hän ajautui
merelle, josta hänet kova rajuilma uudestaan heitti Tarantoon.
Täällä hän vedätti myrskyn kärsimät laivansa maalle ja korjautti
ne. Kuultuaan hänen tulostaan, Niikias ei huolinut siitä laivojen
vähälukuisuuden takia, enemmän kuin Tuurioilaisetkaan, ja piti niitä
varustettuina enemmän ryöstöretkiä varten, eikä niitä ensinkään
pitänyt silmällä.
Samaan aikaan sinä kesänä hyökkäsivät Lakedaimonilaiset
liittolaisineen myöskin Argokseen ja hävittivät suuren osan heidän
maatansa. Ateenalaiset riensivät 30 laivalla Argolaisten avuksi.
Täten he selvimmin purkivat Lakedaimonilaisten kanssa tehdyt
sopimukset. Sillä ennen he kyllä olivat tehneet ryöstöretkiä
Pyloksesta ja ylt'ympäri muihin osiin Peloponneesosta. Mutta kun
he Argolaisten ja Mantinealaisten liittolaisina astuivat maihin
Lakoonikassa, ja kun Argolaiset kehottivat heitä ainakin yhden
kerran hyökkäämään Lakoonikaan ase kädessä ja vähän heidän kanssansa
hävittämään tätä maata, ennenkuin poistuivat sieltä, niin nämät
olivat kieltäytyneet. Mutta nyt he, Pytodooroksen, Laispodioksen ja
Deemaraatoksen arkontina ollessa, astuttuansa maihin Limeerassa,
Epidauroksessa ja Prasiassa ja moniaissa muissa kohdin, hävittivät
aluetta ja antoivat täten Lakedaimonilaisille mitä pätevimmän syyn
varustautumaan Ateenalaisia vastaan. Kun Ateenalaiset laivoineen,
kuten myöskin Lakedaimonilaiset, olivat vetäytyneet pois Argoksesta,
niin Argolaiset hyökkäsivät Flisiaan, hävittivät sen aluetta ja
surmasivat osan asukkaista, jonka tehtyään he palasivat kotia.