Samana talvena tahtoivat Ateenalaiset taas Lakeen ja Eyrymedoonin
sotajoukkoa suuremmalla sotavoimalla purjehtia Sikeliaan,
koettaaksensa valloittaa tämän saaren, jos vaan voisivat. Useimmat
heistä eivät tunteneet, kuinka suuri tämä saari oli, ja kuinka paljon
asukkaita, sekä Helleenejä että barbareja, siellä löytyi, eivätkä
ymmärtäneet ryhtyvänsä sotaan, joka oli miltei Peloponneesolaisia
vastaan käydyn sodan vertainen. Sillä purjehtiakseen ympäri Sikeliaa
tarvitsee lastilaiva lähes kahdeksan päivää. Mutta vaikka tämä
saari on niin suuri, erottaa ainoastaan 20 stadion merimatka sen
mannermaasta.
Seuraavat kansakunnat olivat ennenmuinoin sen asukkaina. Vanhimpina
asukkaina eräässä osassa tätä maata mainitaan olleen Kykloopit ja
Laistrygonit, joiden syntyperästä en voi mitään sanoa, enemmän kuin
siitä, mistä he ovat tänne tulleet ja mihin hävinneet. Riittäköön se,
mitä runoilijat tästä sanovat, ja olkoon jokaisella oma käsityksensä
tästä asiasta.
Näitten jälkeen näyttävät Sikanit ensinnä asettuneen tänne, ja, kuten
itse väittävät, näitä ennenkin, ollen muka saaren alku-asukkaita.
Vaan itse asiassa olivat he Ibeerialaisia, joita Ligyalaiset olivat
karkottaneet Ibeeriassa juoksevalta Sikanos-joelta. Näistä tämä
saari, jota ennen kutsuttiin Trinakriaksi, sai silloin nimekseen
Sikania.
Ilionin valloittamisen jälkeen saapui tälle saarelle laivoilla
joukko Trooalaisia, jotka olivat lähteneet Akaialaisia pakoon. Nämät
asettuivat Sikanien naapureiksi ja kutsuttiin yhteisellä nimellä
Elymoiksi, ja heidän kaupunkinsa nimet olivat Eryks ja Egesta.
Heidän yhteyteen asettui myöskin joukko Fookilaisia, joita myrsky
paluumatkalla Troiasta oli ajanut ensin Libyaan ja sieltä vienyt
Sikeliaan. Sikelialaiset, jotka Opikalaisten karkottamina asuivat
Italiassa, tulivat sieltä yli salmen oman todennäköisen kertomuksensa
mukaan lautoilla myötätuulen avulla, tahi ehkäpä muullakin tavalla.
Vielä nytkin löytyy Italiassa Sikelialaisia, ja viimemainittu maa
sai nimekseen Italia erään Sikelialais-kuninkaan Italon mukaan.
Saavuttuansa Sikeliaan suurella sotavoimalla, voittivat he Sikanit
taistelussa ja ajoivat heidät saaren eteläisiin ja läntisiin osiin,
antaen saarelle nimeksi Sikelia Sikanian asemesta. He asettuivat
asumaan saaren hedelmällisimpiin paikkoihin, jotka he pitivät
hallussaan lähes 300 vuotta, kunnes Helleenit saapuivat Sikeliaan;
ja vielä nytkin omistavat he saaren keski- ja pohjoisosat. Myöskin
Foinikilaisia asui pitkin koko Sikelian rannikoita, pitäen hallussaan
niemiköt ja läheiset saaret kaupankäymistä varten Sikelialaisten
kanssa. Mutta kun Helleenit suuressa määrin yli meren purjehtivat
saareen, jättivät he useimmat paikkakunnistaan, ottaen yhteisiksi
asunnoikseen Motyee, Soloeis ja Panormos nimiset kaupungit Elymojen
kanssa, osaksi luottaen Elymojen liittoon, osaksi koska sieltä oli
lyhyin merimatka Sikeliasta Karkeedooniin. Näin paljo ja täten
sijotettuina asui barbareja Sikeliassa.
Ensimmäiset Sikeliaan purjehtineet Helleenit olivat Kalkidilaisia
Euboiasta, jotka Tukleen johdolla Naksokseen rakensivat Apolloon
Arkeegetoksen alttarin, joka nyt on ulkopuolella kaupunkia. Tällä
alttarilla teoorit, lähtiessään Sikeliasta, ensin uhraavat.
Seuraavana vuonna perusti Heerakleidi Arkias Korintoksesta
Syrakuusan karkotettuansa Sikelialaiset saarelta, joka nyt ei enää
ole veden ympäröimänä, vaan muodostaa sisäosan kaupunkia. Myöhemmin
varustettiin myöskin ulko-osa muurilla ja kaupunki tuli vallan
väkirikkaaksi. Viisi vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen lähtivät
Kalkidilaiset Tukleen johdolla Naksoksesta, karkottivat Sikelialaiset
ja perustivat Leontinoin ja sitten Kataneen. Katanaiot määräsivät
Euarkon perustajakseen.
Samaan aikaan saapui myöskin Sikeliaan Lamis johtamallaan
siirtolaiskunnalla Megarasta, ja perusti Pantakyos virran varrelle
Trootilon nimisen siirtolan. Myöhemmin lähti hän sieltä Leontiniin
ja asui vähän aikaa sikäläisten Kalkidilaisten kanssa yhdessä;
mutta näitten karkottamana perusti hän Tapsoksen ja kuoli kohta sen
jälestä. Hänen seuralaisensa lähtivät Tapsoksesta ja perustivat
yhdessä Sikelialaisen kuninkaan Hybloonin kanssa, joka luovutti
heille tämän maan ja asettui heidän johtajaksensa, Hybliläisen
Megaran. He olivat asuneet täällä 245 vuotta, kun Syrakuusan
yksinvaltias Geloon heidät karkotti tästä kaupungista ja maasta.
Mutta ennen karkottamistaan, ehkä 100 vuotta sinne asettumisensa
jälkeen, olivat he lähettäneet Pamilloksen perustamaan Selinuksen.
Hän oli Megarasta, heidän emäkaupungistaan, asettunut asumaan heidän
keskeen ja johti tätä siirtokuntaa.
Gelan perustivat Antifeemos Rodoksesta ja Entimos Kreetasta yhdessä,
kumpikin tuoden siirtolaisensa, 45 vuodella Syrakuusan perustamisen
jälkeen. Nimensä sai kaupunki Gelas virrasta, mutta paikka, jossa
kaupunki nyt sijaitsee, ja joka ensin linnoitettiin, nimitettiin
Lindioi. Niille säädettiin Dorilaiset lait. Lähemmäs 108 vuotta
oman asutuksensa jälkeen perustivat Geloolaiset Akragas kaupungin,
nimittäen sen Akragas virran mukaan. Perustajiksi olivat he
asettaneet Aristonooksen ja Pystiloksen, jotka säätivät kaupungille
Geloolaiset lait.
Tsankleen perustivat alkuaan Opikian maassa sijaitsevasta
Kalkidilaisesta Kymee nimisestä kaupungista lähteneet rosvot, mutta
myöhemmin saapui myöskin suuri joukko siirtolaisia Kalkiksesta ja
muualta Euboiasta ja asettui asumaan entisten asukkaiden kanssa.
Perustajina olivat Perieerees ja Krataimenees, viimemainittu
Kymeestä, edellinen Kalkiksesta. Sikelialaiset kutsuivat kaupungin
ensin Tsanklee nimellä, siitä että paikka on sirpinmuotoinen: sirpin
kutsuvat näet Sikelialaiset Tsanklon. Myöhemmin karkottivat heidät
Samolaiset ja muut Joonialaiset, jotka paeten Meedialaisia tulivat
Sikeliaan. Mutta vähää myöhemmin karkotti Reegionin itsevaltias
Anaksilas Samolaiset ja asetti kaupunkiin asujiksi erisukuisia
ihmisiä, antaen sille muinoisen kotikaupunkinsa nimen Messeenee.
Myöskin Himeran perustivat Tsankleelaiset Eykleideen, Simoksen
ja Sakoonin johdolla, joiden useimmat siirtokuntaan lähteneet
seuralaiset olivat Kalkidilaisia, joihin yhtyivät Syrakuusasta
kapinassa voitetut ja sieltä karkotetut n.k. Myleetidat. Tämä
siirtokunta puhui Kalkidilaista ja Doorilaista sekamurretta, mutta
sen hallitusmuoto oli Kalkidilainen. Akrain ja Kasmenain perustivat
Syrakuusalaiset, Akrain 70 vuotta Syrakuusan perustamisen jälkeen,
Kasmenain lähemmiten 20 vuotta myöhemmin. Myöskin Kamarinan
perustivat ensin Syrakuusalaiset lähes 135 vuotta Syrakuusan
perustamisen jälkeen. Tämän siirtolaiskunnan johtajat olivat Daskoon
ja Menekoolos. Kun Syrakuusalaiset kapinan tähden väkivoimalla
olivat karkottaneet Kamarinalaiset, niin Gelan tyranni Hippokratees
myöhemmin, kun sai Kamarinalaisten maan lunnaiksi vangituista
miehistä, vei Kamarinaan toisen siirtokunnan; ja kun Geloon taasen
oli karkottanut asukkaat tästä kaupungista, niin hän asetti sinne
kolmannen siirtokunnan.
Näin monta Helleeniläis- ja barbarilaiskansaa asui Sikeliassa, ja
tätä suurta saarta vastaan ryhtyivät nyt Ateenalaiset sotaan. Tämän
sotaretken todenperäinen syy oli halu saada haltuunsa se kokonaan,
mutta he koristelivat hyökkäystään sillä, että muka tahtoivat
auttaa heimolaisiansa ja heihin yhtyneitä liittolaisiansa. Enin
kiihoittivat heitä tähän yritykseen Egestalaisten Ateenaan saapuneet
lähettiläät, jotka suurella innolla heitä siihen yllyttivät. Ollen
Selinuntilaisten naapurikansana, olivat he näitten kanssa joutuneet
sotaan naimisasioitten ja riidanalaisen alueen takia. Selinuntilaiset
olivat kutsuneet Syrakuusalaiset avukseen ja ahdistivat Egestalaisia
sodalla sekä maitse että meritse. Sentähden muistuttivat Egestalaiset
Ateenalaisia viime sodan aikana Lakeen välityksellä tehdystä
liitosta ja pyysivät laivoja suojelukseksensa, lausuen paljoa
muutakin, mutta varsinkin että Syrakuusalaiset, jos saisivat jäädä
rangaistuksetta, vaikka olivat karkottaneet Leontinilaiset, ja jos
heidän sallittaisiin hävittää muutkin liittolaiset, pian ottaisivat
koko Sikelian haltuunsa. Myöskin olisi heidän mielestään vaara
alttiina, että Syrakuusalaiset Doorilaisina rientäisivät auttamaan
Doorilaisia Peloponneesolaisia, koska he olivat samaa syntyperää
ja olivat heidän lähettämiänsä siirtolaisia, siten tykkänään
tekemään lopun Ateenalaisten vallasta. Viisainta olisi siis vielä
jälelle jääneitten liittolaistensa kanssa astua Syrakuusalaisia
vastaan, varsinkin kun Egestalaisilla oli riittäviä varoja sotaan.
Ateenalaiset päättivät ensin lähettää miehiä Egestaan tarkastamaan,
löytyikö siellä tosiaankin varoja, kuten lähettiläät väittivät,
valtion suojassa ja pyhäköissä, sekä tiedustelemaan, millä kannalla
sotapuuhat Selinuntilaisia vastaan olivat. Ateenalaiset lähettiläät
matkustivat siis Sikeliaan.
Lakedaimonilaiset lähtivät samana talvena liittolaisineen, paitse
Korintolaisia, sotaretkelle Argeiaan, hävittivät jonkun vähän maata
ja korjasivat mukaansa kärryillä osan viljaa. Argolaiset pakolaiset
he veivät Orneaihin ja jättivät vähäisen joukon sotaväestä näitten
suojaksi. Saatuansa aikaan sovinnon Ornealaisten ja Argolaisten
välillä, jonka kestäessä nämät eivät saisi ahdistaa toistensa
aluetta, palasivat he sotajoukkoineen kotia. Vähää myöhemmin
tulivat Ateenalaiset 30 laivalla ja 600 raskasaseisella, joihin
Argolaiset koko sotajoukollaan yhtyivät, ja piirittivät Orneaissa
asuvia yhden päivän. Mutta koska piirittäjät majailivat etäällä,
karkasivat piiritetyt Orneaista yöllä. Kun Argolaiset seuraavana
päivänä huomasivat tämän, hävittivät he kaupungin maata myöten, jonka
tehtyään he poistuivat ja Ateenalaiset purjehtivat vähää myöhemmin
kotia.
Makedonian rajalla sijaitsevaan Metooneeseen kuljettivat Ateenalaiset
meritse ratsumiehiä, jotka niihin liittyneiden Makedonialaisten
pakolaisten kanssa pahoin turmelivat Perdikkaan aluetta.
Lakedaimonilaiset lähettivät Trakian Kalkidilaisille, joilla oli
kymmenen päivää kestävä sopimus Ateenalaisten kanssa, käskyn
liittymään Perdikkaaseen, johon nämät kuitenkaan eivät suostuneet.
Tähän loppui talvi ja 16 vuosi sitä sotaa, josta Thukydides on
kirjoittanut.
Seuraavana kevättalvena palasivat Ateenalaisten lähettiläät
Sikeliasta ja Egestalaiset heidän seurassansa tuoden 60 talenttia
leimaamattomaa hopeaa kuukauden palkaksi 60 laivalle, jotka he
olivat aikoneet pyytää Ateenalaisia lähettämään. Kun Ateenalaiset
pitämässään kokouksessa olivat kuulleet Egestalaisten ja omien
miestensä muutenkin viehättävän ja valheellisen kertomuksen ja
miten sekä valtion kassoissa että pyhäköissä muka varoja oli
käytettävänä, päättivät he lähettää 60 laivaa Sikeliaan, määräten
näiden rajattomanvaltaisiksi päälliköiksi Nikeeraton pojan Niikiaan,
Kleiniaan pojan Alkibiadeen ja Ksenofanoksen pojan Lamakoonin,
avustamaan Egestalaisia Selinuntilaisia vastaan ja palauttamaan
Leontinilaiset heidän kotikaupunkiinsa, jos heillä olisi onni
sodassa, sekä muutenkin asettamaan asiat Sikeliassa Ateenalaisille
hyödyllisemmälle kannalle. Viisi päivää myöhemmin oli uusi kokous,
jossa oli päätettävä laivojen pikaisesta varustamisesta ja niistä
vaatimuksista, joita päälliköt pitivät välttämättöminä laivojen
lähtöä varten. Niikias vastusti nimittämistään päälliköksi,
arvellen kaupungin neuvotelleen väärin, kun se niin kevytmielisellä
ja kerskaavalla tekosyyllä, hyökkäämällä koko Sikeliaa vastaan,
heittäytyi näin suureen vaaraan, jonkatähden hän, haluten saada tämän
päätöksen peruutetuksi, varotti Ateenalaisia seuraavasti:
"Tämä kansankokous on pantu toimeen keskustellaksemme varustuksista
Sikeliaan purjehtimista varten, mutta minusta näyttää olevan
syytä tarkemmin punnitella juuri sitä, onko ylipäätään laivojen
lähettäminen sinne meille hyödyksi, jottemme me, luottaen vieraitten
miesten sanoihin, näin lyhyen neuvottelemisen perusteella
tärkeimmistä asioista ryhtyisi sotaan, joka meitä ei ensinkään
koske. Vaikka kohtakin minulle tässä on osoitettu suuri kunnia, ja
jospa en suinkaan henkeni puolesta pelkää enemmän kuin muutkaan,
arvelen kuitenkin kunnon kansalaisen velvolliseksi pitämään huolta
hengestään ja omaisuudestaan; sillä huolehtien itsestään koettaa hän
myöskin valvoa valtion etua. En minä ennen ole puhunut kunnioituksen
tähden vasten mielipidettäni, enkä minä nytkään tule sanomaan
muuta, kuin mitä pidän paraampana. Mutta minun sanani olisivat
liian heikot vaikuttaaksensa teidän mielipiteisiinne, jos minä vaan
kehottaisin teitä pelastamaan omistamianne etuja eikä tietämättömien
ja kuviteltujen etujen toiveessa panemaan vaaran alaisiksi olemassa
olevia oloja. Tahdon sentähden osottaa, ettei ole sopiva aika teidän
intoonne, eikä liioin helppo saavuttaa, mitä tavottelette".
"Purjehtiessanne, väitän minä, jätätte te tänne paljon vihollisia
ja yllytätte nousemaan teitä vastaan vielä useampia. Te luulette
tehtyjen sovintojen olevan varmojen; kyllä kait: niin kauan kuin
pysytte rauhassa, ovat ne olemassa ainakin nimeksi, päättäen
vihollisten käytöstä siitä miten omat miehemme ovat menetelleet.
Mutta jos me joudumme tappiolle suuremmalla sotavoimalla, tulevat
vihollisemme tekemään meitä vastaan äkkiarvaamattoman hyökkäyksen,
ensiksikin koska he onnettomuuksiensa takia ovat olleet pakotetut
tekemään häpeällisemmän rauhan kuin me, ja toiseksi, koska itse
tässä rauhanteossa löytyy paljon riidanalaista. Semmoisiakin on
olemassa, jotka eivät ensinkään ole suostuneet rauhantekoon,
eivätkä he suinkaan ole voimattomimpia. Toiset näistä sotivat
julki meitä vastaan, toiset taasen pidättäytyvät, syystä että
Lakedaimonilaisetkin pysyvät alallaan kymmenen päivän sopimusten
johdosta. Pian he kuitenkin, jos kahtia jaamme sotavoimamme, jota
nyt olemme tekemäisillämme, epäilemättä yhdessä Sikelioottain kanssa
tulevat karkaamaan meidän kimppuumme, koska he myöskin jo ennen
ovat mihinkä hintaan tahansa pyrkineet heidän liittolaisiksensa.
Tätä meidän tulee tarkoin punnita, eikä asettaa kaupunkia vaaraan
tuulentupien takia. Ennenkuin me pyrimme anastamaan uutta
valtaa, on meidän varmentaminen nykyistä valtiotamme. Eiväthän
Trakian Kalkidilaiset vielä ole voitetut, jotka jo niin monta
vuotta sitten luopuivat meistä, ja monet muut mannermaalaiset
tottelevat töintuskin. Me kyllä avustamme Egestalaisia, koska ovat
liittolaisemme, mutta vielä epäilemme kostaa niille alamaisillemme,
jotka jo kauan luopumisellaan ovat meitä loukanneet."
"Näitä viimemainituita voisimme kuitenkin ehkä, jos me heidät
voittaisimme, pitää kurissa, mutta jos me kukistaisimmekin
Sikelialaiset, niin olisi meidän heitä etäisyyden ja paljouden
tähden kuitenkin vaikea pitää hallussamme. Mieletöntä on siis käydä
semmoisten kimppuun, joita emme voitettuinakaan voi hallita, ja
joitten kimppuun käytyämme, jos joudumme tappiolle, emme enää ole
yhtä etuisassa asemassa, kuin ennen hyökkäämisiämme. Sikeliootat
ovat minusta vähemmän vaarallisia meille nykyisessä asemassaan
ja vielä vähemmän Syrakuusalaisten vallan alla, jolla meitä
Egestalaiset niin suuresti pelottavat. Sillä nyt ehkä yksityiset
heistä Lakedaimonilaisille mieliksi kävisivät meitä vastaan, mutta
toisessa tapauksessa ei ole luultavaa, että valtio valtiota vastaan
alkaisi sotaa. Sillä samaten, kuin he Peloponneesolaisten avulla
hävittäisivät meidän valtaamme, on niiden ajateltava, että heidänkin
valtansa näiden samojen kautta joutuisi perikatoon. Paraiten meitä
pelkäävät sikäläiset Helleenit, jos emme ensinkään sinne lähde,
mutta toisessakin tapauksessa, jos me pian poistumme, annettuamme
heidän läheltä nähdä voimamme. Mutta jos me hiukankaan joutuisimme
alakynteen, niin he piankin meitä halveksisivat ja yhdessä
sikäläisten vihollistemme kanssa karkaisivat meidän kimppuumme.
Sillä mehän kaikki tiedämme, että etäisintä, josta ei ole mitään
kokemusta, enin ihaillaan. Tätä te, rakkaat kansalaiseni, kyllin
olette kokeneet Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa suhteen,
joita kyllä ennen pelkäsitte, vaan nyt, voitettuanne heidät kerran,
siihen määrin halveksitte, että jo tarkoitatte saada Sikelian
haltuunne. Ei sovi ylvästellä vastustajien onnettomuuksista, vaan
rohkaistua, päästyänsä voitolle omien neuvotteluiden kautta. Tietysti
eivät Lakedaimonilaiset muuta mieti, kuin miten he, kovasti kärsien
tappiostaan, voisivat kukistaa teidät ja poistaa tämän hävynpilkun,
semminkin kun he aina ovat kilpailleet saavuttaaksensa urhoollisuuden
maineen. Ei meidän siis, jos tahdomme toimia viisaasti, tule
taistella Sikeliassa asuvien Egestalaisten, noitten barbarien,
eduksi, vaan lujasti puolustaa itseämme tuota harvainvaltaista meitä
väijyvää kaupunkia vastaan."
"Meidän tulee muistaa, että juuri olemme tointuneet kovasta taudista
ja sodasta, niin että varamme ja väkilukumme ovat hiukan karttuneet,
ja nämät tulee käyttää täällä omaksi eduksemme, eikä suinkaan
noitten pakolaisten, apua pyytävien liittolaistemme hyväksi, joille
on hyödyllistä valheellisesti kaunistella pyyntöään, ja jotka
naapuriensa vaarassa ollessa, esiintyen ainoastansa tyhjin sanoin,
joko onnistuttuansa osoittavat kurjaa kiitosta, tai jouduttuansa
tappiolle tulevat avustamaan vihollisia ystäviensä tuhoamisessa.
Jos nyt joku päälliköksi valitsemisestansa ihastunut nuorukainen,
varsinkin koska hän vielä on jokseenkin nuori päälliköksi, yllyttää
teitä lähettämään pyydetyitä laivoja, pitäen silmällä ainoastaan
omaa itseänsä, jotta hänen hevosiansa ihailtaisiin ja jotta hän
päällikkyydestään tuhlatakseen hankkisi itselleen rahaa, niin älkää
heittäkö kaupunkia tuommoiseen vaaraan yksityisen kerskaavaisuuden
takia, vaan miettikää, että tuommoiset henkilöt tuottavat vahinkoa
valtiolle ja tuhlaavat omaisuutensa, ja että tämä asia on liian
tärkeä nuorukaisen mietittäväksi ja lyhykäisen käsittelyn
ratkaistavaksi."
"Nähden noitten, tuon miehen puoluelaisten, istuvan tuolla, syntyy
minussa pelko, ja kehoitan minä puolestani ikäisempiä, jotka istuvat
heidän vieressänsä, jos kohtakin häntä sen johdosta pidettäisiin
pelkurimaisena, ujostelematta äänestämään sotaa vastaan, olematta
liian harras saavuttamaan etäistä päämaalia, kuten noitten on
laita, tietäen, että innolla ei paljoa saa aikaan, vaan kyllä
varovaisuudella. Ponnistakaa vastaan, ettei synnyinmaatamme
heitettäisi mitä suurimpaan vaaraan, ja äänestäkää, että Sikeliootat,
joilla nyt on meille mitä sopivimmat rajat, nimittäin maitse kulkien
Ioonian lahti, meritse Sikelian meri, että he, kuten he häiritsemättä
saavat hoitaa asioitansa, myöskin sopikoot keskenään. Egestalaisille
on erittäin sanottava, että he, kuten omin päin ovat alottaneet sodan
Selinuntilaisia vastaan Ateenalaisten neuvotta, myöskin yksin päin
tehkööt siitä lopun. Vastaisuudeksi on päätettävä olla tekemättä
liittoa semmoisten kanssa, joita meidän täytyy auttaa, jos he
joutuvat hätään, kuten meidän on ollut tapana, vaan joista meillä ei
tarvittaessa ole mitään apua."
"Ja sinä, prytanis, jos pidät velvollisuutenasi huolehtia
kaupungista, jos tahdot olla kunnon kansalainen, äänestytä
tästä asiasta vielä kerta ja aseta se uudestaan Ateenalaisten
mietittäväksi. Älä pelkää, että äänestämisen uudistaessasi toimit
vastoin lakia näin lukuisten todistajien läsnäollessa, vaan että
esiinnyt epäviisaasti äänestävän kaupungin lääkärinä, tietäen sen
hallitsevan kunnollisesti, joka enin hyödyttää isänmaata, eikä
tahallaan sitä millään lailla vahingoita."
Näin puhui Niikias, mutta useimmat läsnäolevista Ateenalaisista
kannattivat sotaa ja pysyivät entisessä päätöksessään, muutamat
harvat vaan sitä vastustivat. Innokkaimmin kehoitti sotaan Kleiniaan
poika Alkibiadees, sekä haluten vastustaa Niikiasta, koska muutenkin
hänen kanssansa oli eri mieltä valtiollisissa asioissa, että senkin
tähden, että Niikias nyt oli häntä moittinut. Enin hän kuitenkin
pyrki päälliköksi syystä, että hän toivoi Sikelian ja Karkeedoonin
hänen kauttansa tulevan vallotetuiksi, jonka johdosta hänen
yksityinen omaisuutensa lisääntyisi ja hänen arvonsa kohoaisi. Sillä
kansalaiset pitivät häntä kyllä suuressa kunniassa, mutta hän käytti
enemmän varoja hevosiinsa ja muihin menoihin, kuin hänen omaisuutensa
olisi sallinut, josta myöhemmin osaksi johtui Ateenalaisten
kaupungin häviö. Sillä koska useimmat pelkäsivät hänen suunnatonta
ylellisyyttään oman ruumiinsa ja elämäntapojensa suhteen, kuten
myöskin hänen rajattomat tuumansa, missä hän vaan toimi, asettuivat
kansalaisensa häntä vastaan, koska arvelivat hänen pyrkivän
yksinvaltiaaksi. Ja vaikka hän nyt oli yleishyödyllisesti valmistanut
sotaseikat, olivat he kuitenkin yksityisesti suutuksissaan hänen
elämäntapojensa takia, ja uskomalla sodan johdon muille saattoivat
he ennen pitkää kaupungin perikatoon. Hän astui nyt esiin ja kehotti
Ateenalaisia täänkaltaisilla sanoilla:
"Minun tulee enemmän kuin kenenkään muun päästä päälliköksi, (sillä
tästähän minun on alotettava, koska Niikias tästä minua moittii),
ja pidänkin itseäni sen kunnian ansainneena. Sillä juuri se, mistä
minua soimataan, tuottaa esi-isilleni ja minulle kunniaa sekä
isänmaalle hyötyä. Minun komea esiintymiseni Olympiassa on saanut
Helleenit, jotka jo arvelivat kaupunkimme kukistetuksi, arvostelemaan
meidän kaupunkimme voimaa suuremmaksi, kuin se tosiasiassa onkaan,
siitä syystä että olen asettanut kilpailuun seitsemän vaunua,
jota ei kukaan yksityinen ennen ole tehnyt, joista sain toisen ja
neljännen palkinnon, ja järjestänyt muutkin toimet voitonmukaisesti.
Tavallisesti katsotaan tämmöiset seikat kunniaksi, mutta ne
antavat myöskin aavistusta voimasta. Minun loistava esiintymiseni
kaupungissamme näyttelykuntien suhteen ja muutenkin on luonnollisesti
kansalaisissani herättänyt kateutta, mutta muukalaisten mielestä se
osoittaa voimaa. Eikä suinkaan ole mikään hyödytön mielettömyys,
jos joku omilla kustannuksillaan yhtä hyvin hyödyttää itseään, kuin
myöskin kaupunkia, eikä ole väärin, että hän mielessään asettaa
itsensä korkeammalle tavallisia henkilöitä, koska ei pahantekijäkään
löydä ketään osanottajaa onnettomuudessaan. Kuten onnettomuuteen
joutunutta ei tervehditä, olkoon myöskin sallittu onnen suosikille
ylvistellä, jos hän ei joka tilassa tahdo asettua toisten rinnalle."
"Minä kyllä tiedän, että se, joka jossakin suhteessa on muita
etevämpi, on aikalaisillensa ja varsinkin vertaisillensa
vastenmielinen, mutta että moni hänen kuoltuansa koettaa päästä
hänen kanssansa sukulaisuuteen, vaikkei niin olekaan, ja että hänen
isänmaansa kerskailee hänestä kansalaisenaan, hyväntekijänään, eikä
suinkaan muukalaisena ja pahantekijänä."
"Tähän minä pyrin ja tätä varten, tuhlaten omaisuuttani, olen
minä joutunut soimauksen alaiseksi, mutta tarkastakaa, olenko
minä huonommin, kuin muutkaan, hoitanut valtion asioita.
Sillä ilman suurta vaaraa ja kustannusta olen minä saanut
Peloponneesoksen mahtavimmat vallat yhtymään teihin ja olen
pakottanut Lakedaimonilaiset yhtenä ainoana päivänä Mantinean
läheisyydessä taistelemaan koko vallastaan. Ja vaikkakin he tässä
ottelussa pääsivät voitolle, eivät he siitä kuitenkaan ole vieläkään
täydellisesti tointuneet."
"Ja tämän kaiken on tuo minun nuoruuteni muka luonnoton ja mieletön
menettelyni sopivilla puheilla saanut aikaan Peloponneesolaisten
vallan suhteen ja väsymättömällä innolla hankkinut itselleen
luottamusta. Älkää nytkään peljätkö sitä, vaan minun vielä
ollessani voimieni täydessä kukoistuksessa, ja kun Niikiaskin näkyy
olevan onnen lemmikki, käyttäkää meidän molempien palvelustamme
hyväksenne. Älkää luopuko Sikeliaan purjehtimisesta syystä,
että tämä muka tapahtuisi väkevää valtaa vastaan. Sillä noissa
väkirikkaissa kaupungeissa asuu kaikenlaista sekalaiskansaista
joukkoa, joka ei liioin välitä vallankumouksesta eikä väestön
muutoksesta. Senpä tähden ei kukaan varustaudu aseilla ikäänkuin
isänmaansa puolustukseksi, eikä siellä pidetä huolta tavanmukaisista
laitoksista, vaan jokainen riistää itselleen joko sanoilla tahi
väkivallalla yleisistä varoista mitä vain pitää hyödyllisenä, jos
hänen hätätilassa täytyisi karata muuanne. Ei ole luultavaa, että
tuommoinen joukkio noudattaisi yhden miehen tuumaa, eikä liioin että
se yhteisesti ryhtyisi toimeen. Pian he yksitellen taipuisivat,
kun heille mieliksi puhuttaisiin, varsinkin jos heidän keskenänsä
vallitsee eripuraisuus, kuten meidän tiedoksi on tullut. Ei heillä
ole niin paljo raskasaseisia, kuin he kehuvat olevan, eikä liioin
muilla Helleeneilläkään, kuten he kerskaavaisesti luettelivat, vaan
vaivoin oli valheellisella Hellaalla niitä korkeintaan tähän sotaan
riittävä luku."
"Tämmöiset ovat, mikäli minä olen kuullut kerrottavan, sikäläiset
olot ja tulevat olemaan meille vieläkin suotuisammat. Sillä me
tulemme siellä kohtaamaan suuren joukon barbareja, jotka vihasta
Syrakuusalaisia vastaan tulevat sotimaan meidän puolellamme heitä
vastaan. Eivätkä täkäläiset olot meitä estä, jos oikein mietitte.
Ovathan meidän esi-isämme, vaikkakin heillä oli samat viholliset,
joita meidän sanotaan jättävän tänne, jos me purjehdimme, ja vielä
lisäksi Meedialainen torjuttavana, kuitenkin perustaneet tämän vallan
ja sen he ovat saaneet aikaan yksinomaan mahtavalla laivastollaan.
Ja nyt: eivät Peloponneesolaiset milloinkaan ole olleet niin
toivottomassa asemassa meidän suhteen, ja jospa he rohkenisivatkin
hyökätä meidän maahamme, niin he voisivat sen tehdä yhtä hyvin, jos
emme purjehtisikaan, mutta laivastolla he eivät kuitenkaan meitä
vahingoita, sillä meillä olisi täällä aina puolustukseksi riittävästi
suuri laivasto."
"Minkä todennäköisen syyn me siis voisimme tuoda esiin
viivyttelemiseemme tai millä perusteella olla auttamatta sikäläisiä
liittolaisiamme? Valamme mukaan olemme velvolliset puolustamaan heitä
huolimatta siitä, etteivät he voi meitä auttaa. Sillä emmehän me
ole heitä ottaneet liittoomme, jotta he meitä täällä auttaisivat,
vaan jotta he rasittamalla sikäläisiä vihollisiamme estäisivät
näitä hyökkäämästä meidän kimppuumme. Tällä tavalla olemme sekä me
että muut hankkineet itsellemme vallan, mielellämme avustamalla
avuksensa pyytäviä, olkootpa barbareja tai Helleenejä. Sillä jos
kaikki istuisivat ristissä käsin, heimolaiseen katsoen, jota tulisi
auttaa, niin vähän sillä enentäisivät valtaansa, vaan päinvastoin
panisivat olevan valtansa vaaralle alttiiksi. Mahtavaa ei ainoastaan
tule torjua päältään sen hyökätessä, vaan myöskin estää hyökkäämästä.
Eikä meidän vallassa ole määrätä, kuinka kauas me haluamme ulottaa
valtaamme, vaan meidän on pakko, asemassa missä nyt olemme, pitää
toisia tarkasti silmällä ja toisia ankarassa kurissa, koska on vaara,
että muutoin joudumme muitten vallan alaisiksi, ellemme me muita
vallitse. Te ette voi katsoa rauhaa samalta kannalta kuin muut, jos
ette myöskään muuta elämäntapojanne heidän kaltaisiksensa."
"Varmoina siis, että tulemme laajentamaan valtamme lähtemällä
retkelle, purjehtikaamme huoleti pois, jotta siten masentaisimme
Peloponneesolaisten ylvästyksen, kun me siihen määrin näymme
halveksivan vallitsevan rauhan, että Sikeliaankin purjehdimme. Ja
jos kaikki käy onnellisesti, niin panemme joko koko Hellaan valtamme
alle, tahi ainakin vahingoitamme Syrakuusalaisia, josta sekä meille
että liittolaisillemme on suuri hyöty. Varman tukeen sekä viipymiseen
siellä, jos asiat käyvät hyvin, että lähtemään sieltä, tarjoavat
meille laivamme, sillä merellä me kyllä voitamme kaikki Sikeliootat
yhteisesti."
"Älköön Niikiaan kehotus toimettomuuteen eikä liioin hänen
sanoissansa ilmestyvä yllytys erimielisyyteen nuorten ja vanhempien
välillä muuttako mieltänne, vaan koettakaamme totuttuun tapaan,
kuten esi-isämme nuorten ja vanhempien yhteisen päätöksen mukaan
ovat kohottaneet kaupunkimme nykyiseen asemaan, mekin puolestamme
nyt edistää sitä, arvellen, etteivät nuoret ja vanhat ilman
toistensa apua voi mitään saada aikaan, vaan että voiman muodostavat
yhteisesti heikot, keskinkertaiset ja terävämieliset. Jos kaupunki
yhä vaan on rauhassa, niin se kuluu itsensä kautta kuten kaikki
muutkin esineet, ja mielten jäntevyys tylsistyy, jota vastoin se
taistellessaan lakkaamatta saa uutta voimaa ja tottuu puolustautumaan
ennemmin teoilla kuin sanoilla. Sanalla sanoen: minä arvelen, että
toimeliaisuuteen tottunut kaupunki, jos se kääntyy toimettomuuteen,
pian käy perikatoaan kohti, ja että varmimmat ovat ne ihmiset, jotka
vähimmin poikkeavat perityistä tavoista ja säännöistä, jos nämät
eivät olisikaan parahimpia."
Näin puhui Alkibiadees. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet häntä ja
Egestalaisia sekä Leontinilaisten pakolaisia, jotka olivat saapuneet
pyytämään apua, ja jotka muistuttivat heitä heidän valoistaan, niin
he paljoa innokkaammin, kuin ennen, kannattivat sodanhankkeita.
Koska Niikias huomasi, ettei hän voisi saada heitä peräytymään
tuumistaan entisillä perusteilla, mutta arveli heidän ehkä muuttavan
mielipidettään varustuksien paljouden ja suurten kustannuksien
johdosta, niin hän uudestaan astui esiin ja puhui seuraavasti:
"Koska minä huomaan teidän, Ateenalaiset, niin innokkaasti
kannattavan sotaretkeä, niin toivon, että sota menestyisi mielenne
mukaan; kumminkin tahdon minä ilmottaa ajatukseni nykytilasta.
Meidän on nyt aikomus lähteä taistelemaan kaupunkeja vastaan, jotka,
mikäli olen kuullut, ovat suuria ja riippumattomia toisistaan,
ja jotka eivät halua mitään muutosta, jonka kautta ne pääsisivät
pakollisesta orjuudesta mukavampaan asemaan. Todenmukaisesti ne
eivät vapauden asemesta mielellään suostu meidän ylivaltaamme,
varsinkin kun niiden joukossa on aika suuri paljous Helleeniläisiä
kaupunkeja ollakseen yhdellä ainoalla saarella. Sillä paitsi Naksosta
ja Katanaa, joiden toivon Leontinilaisen heimolaisuutensa tähden
liittyvän meihin, löytyy siellä seitsemän muuta kaupunkia, jotka
kaikin puolin ovat varustetut yhdellä lailla kuin meidän sotaväki,
ja varsinkin Selinus ja Syrakuusa, joita vastaan juuri purjehdimme.
Näillä on paljon raskasaseisia, jousimiehiä ja keihäänheittäjiä,
paljon kolmisoutulaivoja kuten myöskin miehiä niitten miehittämiseen.
Niinikään on heillä sekä yksityisiä varoja ja varsinkin
Selinuntilaisilla lisäksi pyhäköissä säilytetyitä yleisiä rikkauksia.
Syrakuusalaisille maksavat muutamat barbarikansatkin veroja jo
vanhoista ajoista. Mutta seikka, missä he meitä enin voittavat, on
se, että heillä on paljon ratsumiehiä ja omia muonavaroja, joita
heidän ei tarvitse tuottaa muualta."
"Tämmöistä valtiota vastaan meillä ei ainoastaan ole tarpeen
laivastoa ja kelvollista sotajoukkoa, vaan suuri maa-sotajoukko on
lähetettävä mukana, jos me haluamme aikomustamme vastaavaa saada
aikaan, ja jotteivät heidän ratsumiehensä sulkisi meitä maastaan,
semminkin jos kaupungit pelosta liittäytyvät, eivätkä kutkaan muut
asetu puolellemme, kuin Egestalaiset ratsumiehineen. Häpeällistähän
olisi voitettuina poistua tahi myöhemmin lähettää lisäjoukkoja,
syystä että ensin olemme tehneet mielettömän päätöksen. Meidän
on heti hyökättävä riittävällä sotavoimalla, tietäen lähtevämme
purjehtimaan kauas omasta maastamme, ja että meillä ei ole samoja
etuja, kuin vastustajillamme, koskette lähde liittolaisina auttamaan
alamaisianne heidän alallensa hyökkäävää vastaan, jossa teillä olisi
helppo tuottaa tarpeitanne ystävien maasta, vaan että lähdette
ventovieraaseen maahan, josta lähettilään ei ole helppo saapua
Ateenaan neljänä talvikuukautena."
"Minun ymmärrykseni mukaan täytyy meidän viedä mukanamme mitä
suurin joukko raskasaseisia, sekä omaa väkeä että liittolaisia ja
alamaisiamme, kuten myöskin jos mahdollista joko houkuttelemalla tai
palkasta koota miehiä Peloponneesoksesta, ja vielä lisäksi paljon
jousimiehiä ja linkoojia, jotta pitäisivät puoliaan vihollisten
ratsuväkeä vastaan. Meillä täytyy myöskin olla paljon enemmän laivoja
kuin vihollisilla, jotta voisimme helposti hankkia ruokavaroja, sekä
viedä mukanamme vehnää ja paahdettua ohraa, kuten myöskin leipureita
aina myllyjen suuruuteen katsoen, jotta sotaväellä, jos tyyni meitä
pidättäisi, olisi riittävästi muonavaroja -- sillä koska sotajoukko
on lukuisa, ei joka kaupunki voi sitä ottaa vastaan -- sekä valmistaa
muuta tarpeellista mahdollisimman runsaasti, ja jottemme olisi
riippuvaisia vieraista, viedä mukanamme täältä mahdollisimman
runsaasti varoja. Sillä mitä Egestassa muka sanotaan olevan valmiina
käytettävänä, niin pitäkää sitä enemmän olevan sanoissa. Sillä
Egestassa muka käytettäviä varoja voitte pitää olevan ainoasti
sanoissa käytettävissä."
"Jospa saapuisimmekin sanomattakaan yhtä voimakkaina, sillä
raskasaseisissa he meidät kumminkin voittaisivat, vaan kaikissa
suhteissa heitä väkevämpinä, niin sittenkin voisimme me vaivoin
tehdä uusia valloituksia ja säilyttää entisiä. On aina muistettava,
että lähdemme ahdistamaan vierasheimoisessa ja vihollisessa maassa
sijaitsevan kaupungin asukkaita, jotka meidän tulee voittaa heti jo
ensimmäisenä päivänä maihin astuttuamme, tietäen, että kaikki tulevat
esiintymään vihollisinamme, jos me joudumme tappiolle. Tätä peläten
ja ollen varmat, että asian laita on tämmöinen, täytyy meidän tarkoin
punnita näitä seikkoja ja vieläpä ottaa lukuun onnen apua, joka
ihmisten on vaikea arvata, minun haluten purjehtiessani mitä vähimmän
antautua onnen oikuista riippuvaiseksi, vaan varustuksien avulla
purjehtia todennäköisimmin varmana. Tätä pidän minä koko kaupungille
edullisimpana ja meille sotaan lähteville pelastusta tuottavana.
Jos joku on toista mieltä, niin luovutan minä hänelle mielelläni
päällikkyyden."
Näin puhui Niikias, arvellen, että hän toimitettavien askareiden
paljoudella joko saisi Ateenalaiset muuttamaan mieltä tahi, jos
kuitenkin olisi pakko lähteä sotaan, varustaisi mitä varmimmin
purjehtimiseen tarpeelliset toimet. Mutta hän ei ensinkään
poistanut halua purjehtimiseen luettelemalla varustusten taakkaa,
vaan Ateenalaiset yhä enemmän innostuivat tästä, päin vastoin
Niikiaan tarkoitusta. Sillä hänen neuvonsa näkyivät viisailta ja
vaarattomuus näiden kautta suurelta. Kaikissa syntyi suuri halu
lähteä matkalle: vanhemmissa toivosta vallottaa alueen, johon
purjehtivat, tahi ainakin ettei tästä koituisi mitään vaaraa näin
suurelle sotavoimalle; nuorissa taasen halu saada nähdä ja ihailla
tuntematonta maata, ollen varmat pelastuksesta. Suuri joukko ja
sotilaat arvelivat saavuttavansa rahaa ja valtaa, josta heille
tulevaisuudessa koituisi alituinen palkan saanti. Enemmistön
kiivaan innostuksen takia pysyi moni äänetönnä, vaikka tuuma ei
häntä miellyttänytkään, pelosta että häntä pidettäisiin valtiolle
pahansuopeana, jos hän äänestäisi ehdotusta vastaan.
Vihdoin astui eräs Ateenalainen esiin, kehottaen Niikiasta olemaan
kauemmin verukkeilematta ja vitkastelematta, vaan kaikkien kuullen
julkisesti lausumaan, kuinka suuri sotavoima Ateenalaisten
hänen mielestänsä tulisi myöntää. Niikias sanoi, vaikkapa
vastahakoisesti, että hän mieluummin rauhassa olisi neuvotellut tästä
kanssapäällikköjensä kanssa, mutta että hänestä näytti, ettei voinut
purjehtia vähemmällä kuin 100 kolmisoutulaivalla. Raskasaseisten
kuljetukseksi voisivat Ateenalaiset antaa omia aluksiaan tarpeen
mukaan ja tuottaa toisia liittolaisilta. Ateenalaisten ja
liittolaisten raskasaseisten luku pitäisi nousta ainakin 5,000
yhteensä, mutta jos mahdollista vielä useampiin. Muu varustus oli
tehtävä sen suhteen, jousimiehiä sekä kotimaasta että Kreetasta kuten
myöskin linkoojia ja mitä muuta näkyisi olevan tarpeen oli hankittava
käytettäväksi valmiina.
Tämän kuultuansa äänestivät Ateenalaiset heti, että päälliköille
olisi annettava täysi päätösvalta sekä sotajoukon suuruudesta että
koko sotaretken järjestämisestä, kuten heistä näkyi hyödyllisimmäksi
Ateenalaisille. Ja nyt alkoi sodan valmistukset. Sana lähetettiin
liittolaisille ja kotona alkoi sotilasten luetteleminen. Kaupunki
oli juuri tointunut rutosta ja alituisesta sodasta, niin että
sotaikäisten lukumäärä tuntuvasti oli lisääntynyt ja varallisuus
runsaasti enentynyt aselevon kestäessä, joten oli helppo hankkia
kaikki tarpeet. Näin askaroittiin sodan valmistuksissa.
Tällä välin turmeltiin yhtenä yönä useampien Ateenalaisten
kaupungissa löytyvien kivestä tehtyjen Hermeen patsaiden päät.
Näitä patsaita, muodoltaan nelikulmaisia, oli maan tavan mukaan
asetettu suuressa paljoudessa yksityisten rakennusten ja pyhäköiden
eteen. Ilkityöntekijöistä ei ollut mitään tietoja, vaikka niitä
julkisesti etsittiin lupaamalla suuret ilmoituspalkkiot, ja lisäksi
kuulutettiin, että ken vaan halusi, olkoonpa kansalainen tahi metoiki
tahi orja, vaaratta saisi tehdä ilmoituksia, jos tietäisi mistään
muusta herjaamisesta. Asia katsottiin vallan suuriarvoiseksi, sillä
se näytti olevan enne sotaretken suhteen ja valtionkeikausta ja
kansanvallan hävittämistä tarkottava salaliitto.
Hermeen patsaista kyllä ei tehty mitään ilmiantoa, mutta muutamat
metoikit ja heidän palvelijansa ilmoittivat muitten kuvapatsaitten
turmelemisesta, jota nuorukaiset joskus olivat harjottaneet kestien
jälkeen viinin vaikutuksesta, ja mysteerioista, joita pilkalla oli
vietetty perheissä, joista he myöskin syyttivät Alkibiadesta. Tähän
syytökseen tarttuivat halukkaasti Alkibiadeen vihamiehet, jotka
pitivät häntä esteenä, etteivät päässeet johtamaan kansaa, ja jotka
arvelivat pääsevänsä ensimmäisiksi, jos Alkibiadees karkoitettaisiin.
He suurensivat syytökset, huutaen hänen herjanneen mysteerioita ja
turmelleen Hermeen patsaat hävittääksensä kansanvallan, ja ettei
mitään näistä oltu tehty ilman hänen myötävaikutustansa, luetellen
todistuksena hänen muut epäkansalliset elämäntapansa.
Alkibiadees puolustautui nyt syytöksiä vastaan ja tarjoutui
tuomittavaksi ennen purjehtimistansa, (sillä varustukset lähtöä
varten olivat jo tehdyt), ja kärsimään rangaistuksen, jos hän
huomattiin syylliseksi rikoksiin, vaan vaatien päästä päälliköksi,
jos hän julistettaisiin syyttömäksi. Hän pyysi, ettei mitään
syytöksiä otettaisi tutkittavaksi hänen poissaollessansa, vaan että
hänet heti surmaisivat, jos hän oli syypää rikokseen, lausuen,
ettei olisi viisasta lähettää häntä tämmöisten syytösten alaisena
näin suuren sotajoukon johtajaksi, ennenkuin asiaa oli tutkittu.
Mutta hänen vihamiehensä pelkäsivät, että sotajoukko olisi hänen
puolellansa, jos hän nyt vedettäisiin oikeuteen, ja että kansa
häntä armahtaisi, koska hänen vaikutuksestansa Argolaiset ja osa
Mantinealaisista yhtyivät sotaretkeen, jonka tähden he estivät tämän
tutkimuksen, houkutellen muitakin puhujia vaatimaan, että hänen
nyt oli lähdettävä matkaan eikä enää viivyteltävä retkeä, mutta
että häntä palattuansa määräpäivänä tutkittaisiin. He tahtoivat,
koottuansa tärkeämpiä syytöksiä, joita heidän hänen poissa ollessansa
olisi helpompi hankkia, noudattaa hänet kotia ja nostaa kanteen häntä
vastaan, hänen palattuansa. Ja niin päätettiin, että Alkibiadeen oli
purjehdittava matkalle.
Tämän jälkeen lähtivät laivat jo keskikesällä purjehtimaan Sikeliaan.
Useimmille liittolaisille, muonalaivoille, muille aluksille ja
kaikelle muulle sotaväelle oli määrätty kokoontua Kerkyyraan
lähteäksensä sieltä yhdessä yli Joonian meren purjehtimaan Japygian
niemelle. Ateenalaiset itse ja kaupungissa oleskelevat liittolaiset
lähtivät päivän valetessa määräpäivänä Peiraieukseen ja astuivat
laivoihin purjehtiaksensa matkalle. Heitä oli saattamassa niin
sanoakseni miltei koko muu joukko kaupungissa löytyviä kansalaisia
ja muukalaisia, mitkä saattamassa omaisiansa, mitkä ystäviänsä,
mitkä sukulaisiansa, mitkä poikiansa, mitkä toivottaen onnea, mitkä
valittaen, riippuen valloittamisen toiveista tai pelosta, etteivät
heitä enää näkisi, ja miettien, kuinka kauas omasta maasta he
lähettivät nämät purjehtimaan. Juuri lähtöhetkellä, jolloin olivat
jättämäisillään toisensa vaarojen valtaan, nousi heissä suurempi
pelko, kuin heidän äänestäessään lähdöstä. Kuitenkin rohkaistuivat
he, kun näkivät, millä voimalla retki lähti matkalle. Muukalaiset
ja muu joukko olivat tulleet pelkästä uteliaisuudesta katsomaan
suuremmoista ja uskomatonta yritystä.
Näihin aikoihin saakka ei milloinkaan näin kallis eikä näin komea
yhden Helleeniläisen kaupungin varustama laivasto ollut purjehtinut
ulapalle. Laivojen ja raskasaseisten lukuun katsoen kylläkään ei
Perikleen johtama retki Epidaurokseen eikä Hagnoonin retki Potidaiaan
olleet pienimpiä, sillä niillä oli 4,000 raskasaseista Ateenalaista
ja 300 ratsumiestä sekä 100 Ateenalaista kolmisoutulaivaa, 50
Lesbolaista ja yhtä monta Kiolaista, ja suuri joukko liittolaisia
yhtyi retkeen. Mutta nämät lähtivät lyhyelle purjehdusmatkalle ja
olivat kelvottomasti varustetut. Tämä sotakunta sitävastoin oli
varustettu pitkällistä sotaa varten, molemmin puolin sekä laivoilla
että maajoukolla, jos tarve vaatisi. Laivastoon olivat sekä valtio
että trieerarkit käyttäneet suuria kustannuksia. Valtio antoi
jokaiselle merimiehelle drakman päivässä, 60 nopeata tyhjää laivaa,
40 laivaa raskasaseisten kuljettamista varten ja näihin paraimmat
merimiehet. Trieerarkit taas antoivat valtion palkkaan lisiä
Tranitai-nimisille merimiehille ja kaunistivat muutenkin laivat
kalleilla kuvilla ja koristuksilla ja jokainen ponnisti äärimmäisiin
voimiansa, jotta hänen laivansa olisi komein ja nopein. Jalkaväki
valittiin tarkimpien luetteloiden mukaan, ja he kilpailivat keskenään
suurella huolella aseissa ja ruumiin puvussa. Sanalla sanoen,
jokainen koetti kelvollisesti täyttää sitä paikkaa, johon hänet
oli asetettu, joten koko tämä retkikunta ennemmin näytti voiman ja
varallisuuden näyttelyltä muille Helleeneille, kuin varustukselta
vihollisia vastaan. Jos laskisi valtion yleiset ja sotilaiden
yksityiset menot, kuinka paljon valtio jo oli kuluttanut varoja
retkeen, ja kuinka paljon päälliköt olivat saaneet käytettäväkseen,
sekä yksityisten menot pukuunsa ja trieerarkkain laivoihin ja sitä
paitsi, kuinka paljon jokaisella, valtion palkkaa lukuunottamatta,
todennäköisesti oli menoja matkarahoiksi pitkällistä sotaretkeä
varten, ja kuinka paljon jokainen sotilas ja kauppias otti mukaansa
kaupantekoa varten, niin pian huomaisi, että nämät yhteenlaskettuina
suunnaton summa rahaa vietiin kaupungista. Tämä retkikunta tuli
kuuluisaksi yhtä paljon hämmästyttävästä rohkeudestaan kuin
loistavasta varustuksestaan, kuten myöskin siitä lukuisuudestaan,
jolla se voitti niitä, joita vastaan se oli lähetetty, ja koska se
purjehti etäälle kotimaastaan, jolla toivottiin enentää alaansa
äärettömillä anastuksilla.
Kun miehet olivat astuneet laivoihin, ja kun kaikki mukaan otettavat
tavarat oli viety niihin, annettiin torvella merkki vaikenemiseen
ja toimitettiin lähtöä varten tavalliset rukoukset, ei kuitenkaan
joka laivalla erikseen, vaan airuen kautta kaikissa yhtaikaa.
Viini sekoitettiin koko sotajoukkoa varten ja sekä merimiehet että
päälliköt uhrasivat kulta- ja hopea-astioista. Rannalla seisovat
kansalaiset ja muut heille suopeat läsnäolijat yhtyivät heidän
rukouksiinsa. Sotalaulun laulettuansa ja uhrin lopetettuansa,
lähtivät he matkalle. Ensin purjehtivat he vieretysten kilpaa
Aiginaan saakka, josta he kiirehtivät päästäkseen Kerkyyraan, johon
liittolaistenkin sotajoukko kokoontui.
Syrakuusaan ilmotettiin moniaalta tästä purjehdusretkestä, jota
ei kuitenkaan kauaan aikaan uskottu. Myöskin kansan kokoontultua
olivat puhujat eri mieltä tästä asiasta, kun toiset uskoivat huhujen
Ateenalaisten retkestä olevan todenmukaisia, mutta toiset eivät
uskoneet niitä. Vihdoin astui Hermoonin poika Hermokratees esille,
koska hän luuli tietävänsä tämän asian tarkoin, ja puhui seuraavasti:
"Uskomatonta minä luultavasti, kuten moniaat muutkin, näyn teille
puhuvan kertomalla purjehdushyökkäyksen todellisuudessa olevan
matkalla, hyvin tietäen, ettei niitä, jotka kertovat tai ilmottavat
jotakin uskomatonta, ainoastaan olla uskomatta, vaan että heitä
pidetään mielettöminä. Pelkäämättä minä kuitenkin, kaupungin
ollen vaarassa, pysyn vakuutuksessani, että tiedän puhuvani tästä
asiasta tarkemmin, kuin kukaan muu. Ateenalaiset tosiaankin teidän
hämmästykseksenne hyökkäävät meidän kimppuumme lukuisalla sekä
meri- että maasotajoukolla muka auttaakseen Egestalaisia,
liittolaisiansa, ja rakentaaksensa uudestaan Leontinilaisten
kaupungin, mutta itse asiassa halusta vallottaa Sikelian ja
etupäässä meidän kaupunkimme, arvellen, että, jos sen kerran
saisivat haltuunsa, olisi helppo anastaa myöskin muut kaupungit.
Koska he piakkoin saapuvat, niin neuvotelkaa, miten te tarjona
olevilla keinoilla voitte torjua heidät päältänne, jottette,
halveksien heitä, varustamattomina joudu heidän käsiinsä, ja ettette
epäilyksestä ole huolimattomia kaupunkimme vaarasta. Mutta jospa
tuonkin uskoo, niin ei tarvitse pelätä heidän rohkeuttansa eikä
heidän sotavoimiansa, sillä eivät he voi meitä vahingoittaa enemmän,
kuin he itse siitä kärsivät. Meille ei suinkaan ole haitaksi, että
tulevat suurella sotavoimalla, vaan muihin Sikeliootteihin katsoen,
paljoa hyödyllisempi, koska nämät pelosta mieluummin haluavat liittyä
meihin. Jos me joko voitamme tahi karkoitamme hyökkääjät heidän
pääsemättänsä pyrintöjensä perille, sillä en suinkaan pelkää, että
saavuttaisivat sitä, mitä varten he ovat tulleet, niin tulee meidän
kunniaksemme kauniin urotyö, ja tästä olen varma. Harvat Helleenien
tahi barbarien suuret sotaretket, lähdettyänsä kauas omasta
maastaan, ovat onnistuneet. Sillä ne eivät ole olleet lukuisammat
kuin ahdistettujen kaupunkien ja niiden naapurikuntien asukkaat,
jotka tietysti pelosta liittyvät toisiinsa, ja jos hyökkääjät
vieraalla alueella tarvittavien puutteessa joutuvat tappiolle,
niin he ahdistetuille kuitenkin jättävät kunnian, vaikka itse ovat
syypäät tappioonsa. Siten nuot Ateenalaiset itse, kun Meedialaiset
odottamatta kärsivät suuret tappiot, ovat saavuttaneet suuren kunnian
luulottelemalla, että viholliset kulkivat Ateenaa vastaan. Minä en
ensinkään epäile, ettei meillekin voi tapahtua samaten."
"Varustautukaamme siis rohkeasti ja lähettäkäämme sana
Sikelialaisille, varmentuaksemme toisista ja koettaaksemme saavuttaa
ystävyyttä ja liittoa toisilta. Toimittakaamme lähettiläitä muuhunkin
Sikeliaan osottamaan vaaran olevan yhteisen, sekä Italiaan, jotta
tekisivät liiton meidän kanssamme, tahi ainakin etteivät ottaisi
vastaan Ateenalaisia. Minusta olisi hyvä toimittaa lähetystö myöskin
Karkeedooniin; se ei olisi sen asukkaille ensinkään odottamatonta;
sillä he ovat aina pelossaan, että Ateenalaiset joskus hyökkäävät
heidän kaupunkiinsa, joten he ehkä, arvellen, että he itse voivat
joutua vaaraan, jos laiminlyövät tämän tilaisuuden, haluavat avustaa
meitä joko salaa tahi julki tahi jollakin tavalla. Nykykansoista
he ovat tähän kaikkein kykenevimmät, jos vaan tahtovat ottaa osaa
sotaan; sillä heillä on kultaa ja hopeata enin, ja siitähän sodan
menestys ylipäätään riippuu. Lähettäkäämme myöskin Lakedaimoniin ja
Korintokseen kehottamaan niitä lähettämään tänne apua hetimiten ja
siellä ryhtymään sotaan."
"Mutta minkä keinon minä katson tehokkaimmaksi, vaikkette te
tietysti tavallisesta laimeudesta tule sitä noudattamaan, sen
minä kuitenkin olen lausuva. Jos me kaikki, tahi ainakin useimmat
Sikeliootat meidän kanssamme suostuisimme laskemaan vesille
koko laivastomme, varustettuna kahden kuukauden muonavaroilla,
kohdataksemme Ateenalaisia Taranton ja Japygian niemen edustalla,
sillä osottaen heille, että heidän ensin on taisteltava Joonian meren
yli purjehtimisesta, ennenkuin Sikeliasta, hämmästyttäisimme me
heitä suuresti ja näyttäisimme lähteneemme vartijoina ystävällisestä
maasta, sillä Tarantos meitä kyllä ottaisi ystävällisesti vastaan. He
huomaisivat siten, että heidän on ollut purjehdittava laajan meren
yli paljoilla varustuskeinoilla, ja vaikea on ylläpitää järjestystä
pitkällä merimatkalla. Meidän on helppo ahdistaa heidän laivastoansa,
koska se kulkee hitaasti, ja hyökätä pienissä osastoissa. Mutta
jospa he hyökkäisivätkin nopeimmilla laivoillansa kokoontuneina,
purettuansa niiden lastit, ja jos he soutaen siten lähestyisivät
äkkiä, niin me tapaisimme heidät väsyneinä. Mutta jos se meille ei
näyttäisi sopivalta, niin voimmehan vetäytyä Tarantoon. He ovat
tietysti vähillä muonavaroilla purjehtineet ikäänkuin meritaistelua
varten, ja joutuisivat hätään autioissa seuduissa. Jos he eivät
lähtisi, niin tulisivat he piiritetyiksi; jos taasen koettaisivat
purjehtia rantoja pitkin, täytyisi heidän jättää varastostaan paljo,
eivätkä olisi varmat, ottaisivatko kaupungit heitä vastaan, ja he
joutuisivat siten epätoivoon. Minä siis luulen, että he, punniten
näitä asianhaaroja, eivät ensinkään lähtisi Kerkyyrasta, vaan että
he neuvotellen ja tiedustellen, kuinka lukuisia ja missä me olemme,
joko lykkäävät retkensä talveksi tai tykkänään luopuvat siitä,
varsinkin kun taitavin heidän päälliköistään, kuten olen kuullut,
vastahakoisesti on ruvennut johtajaksi ja mielellään käyttäisi
tekosyytä, jos me johonkin tehokkaaseen toimeen ryhtyisimme. Meistä
tietysti ilmoitettaisiin jotakin paljoa suurempaa, kuin se itse
asiassa onkaan; sillä ihmisten mielet kääntyvät puheiden mukaan,
ja he pelkäävät enemmän hyökkääjiä, kuin niitä, jotka ilmottamalla
vaaran koettavat saada kansalaisiaan puolustautumaan, koska
katsovat hyökkääjiä vaaraa kestäviksi. Tämä on nyt Ateenalaisten
laita. Sillä he ahdistavat meitä, halveksien meitä syystä, arvellen
ettemme ensinkään ajattelisikaan puolustautua, kun emme ole yhtyneet
Lakedaimonilaisiin tuhoamaan heitä. Mutta jos aavistamatta näkisivät
meidän rohkeasti vastustavan heitä, niin he tästä oudosta tapauksesta
enemmän pelästyisivät, kuin varsinaisesta sotavoimastamme."
"Noudattakaa siis neuvoani, purjehtikaa rohkeasti heitä vastaan,
mutta jos ette niin tee, varustautukaa nopeasti sotaan. Jokaisen
on ajateltava, että varsinainen ylenkatse hyökkääjiä vastaan
osoittautuu urhoollisissa sotatoimissa, ja edullisimmin onnistuu,
jos varustautuu pelon alaisena, arvellen jo olevansa vaarassa. Mutta
viholliset hyökkäävät jo, ja kuten varmasti tiedän, jo ovat miltei
saapumaisillaan."
Näin puhui Hermokratees. Mutta Syrakuusalaiset riitelivät keskenään,
toiset väittäen, etteivät Ateenalaiset millään muotoa tulisi, ja
ettei ollut totta, mitä Hermokratees sanoi; toisista taasen näytti,
että, jos ne tulisivatkin, mitäpä viholliset voisivatkaan heille
tehdä, jota he eivät vielä suuremmassa määrässä voisi näille kostaa;
toiset taasen tekivät ylenkatseesta koko asian naurunalaiseksi.
Harvat olivat ne, jotka uskoivat Hermokrateesta ja pelkäsivät
tulevaisuutta. Nyt astui esiin Ateenagoras, joka oli kansan
johtomiehiä, ja johon väestö tähän aikaan enin luotti, ja puhui
seuraavasti:
"Se, joka ei tahdo, että Ateenalaiset hulluudessaan tulisivat tänne,
joutuaksensa meidän käsiimme, on joko pelkuri tahi pahansuopa
kaupungillemme. Minä en niinkään suuresti kummaksu niiden röyhkeyttä,
jotka tämmöisillä hävyttömyyksillä koettavat teitä pelottaa, kuin
heidän typeryyttänsä, jos he luulevat, että heidän tuumansa ei
ole kaikille selvä. Sillä peläten oman itsensä tähden, koettavat
he pelottaa kaupunkia, jotta yleisessä pelossa voisivat salata
omaa pelkoansa. Mitä nyt tietävät nuo puheet? Ne eivät itsestään
ole syntyneet, vaan lähtevät miehistä, jotka tahtovat pitää
kaupunkia alituisessa kuohuksessa. Älkää antako pettää itseänne,
arvostellen asioita noitten puheiden mukaan, vaan ajatelkaa, mitä on
todenmukaista, että viisaat ja asioihin perehtyneet ihmiset, kuten
Ateenalaiset maineen mukaan ovat, tämmöisessä tilaisuudessa tekevät.
Ei ole todenmukaista, että he, ennenkuin sikäläinen sota on tykkänään
lopetettu, jättäisivät Peloponneesolaiset maahansa ja ryhtyisivät
toiseen yhtä suureen sotaan. Minä päin vastoin luulen heidän olevan
mielissään, ettemme me, joilla on niin monta ja suurta kaupunkia,
hyökkää heidän kimppuunsa."
"Mutta jospa he tulisivatkin, kuten nuo väittävät, niin minä arvelen
Sikelian paremmin voivan pitää puoliaan kuin Peloponneesoksen, koska
se kaikin puolin on paremmin varustettu, ja luulen kaupunkimme yksin
kykenevän puolustautumaan puheenalaista hyökkäävää sotajoukkoa
vastaan, jos se vaikka olisi kaksi kertaa suurempi. Tiedän hyvin,
ettei heillä ole hevosia mukanaan, eivätkä he täältä niitä saa
paitsi sitä vähäistä, mitä Egesta heille voi antaa, eivätkä he voi
laivoilla tuoda tänne niin paljon raskasaseisia, kuin meillä on.
Sillä heidän on ollut vaikea tehdä tämmöinen merimatka tyhjilläkään
lastaamattomilla laivoilla, eikä se varustus, joka olisi tarpeen
tämmöistä kaupunkia vastaan, suinkaan ole vähäpätöinen. Minulla
siis on seuraava vakuutus: hädin tuskin he pääsisivät täydellisestä
perikadosta, joskin heillä ryhtyessään sotaan olisi läheisyydessä
toinen yhtä suuri kaupunki, kuin Syrakuusa, miten sitten kun he
keskellä koko vihamielistä Sikeliaa, sillä tietysti kaikki yhtyisivät
heitä vastaan, sullottuina laivoista huonosti varustettuun leiriin,
peläten meidän ratsumiehiämme, eivät uskaltaisi poistua kauas
laivoista ja kelvottomista teltoistaan! Sanalla sanoen: en usko
heidän edes voivan päästä maihin; siksi paljoa paremmaksi katson minä
meidän varustuksemme."
"Mutta koska Ateenalaiset, kuten sanoin, tämän tarkoin tietävät,
olen varma siitä, etteivät he pane etujansa alttiiksi. Täkäläiset
miehet jaarittelevat juttuja, jotka eivät ole eivätkä tule olemaan
tosia. Olenhan minä aina sanonut, että he vaan tuommoisilla ja
vieläpä ilkeämielisemmilläkin sanoilla ja teoilla koettavat pelotella
kansaamme, jotta he itse saisivat hallita kaupunkia. Ja minä pelkään,
että he alituisilla ponnistuksillaan vihdoin pääsevät tarkoituksiensa
perille. Sillä me olemme liian herkkämielisiä, ryhtyäksemme
varokeinoihin, ennenkuin olemme joutuneet vaaraan, ja rangaistaksemme
heitä, kun asia on selvä. Senpä takia kaupungissamme harvoin on
rauha, vaan saa se kärsiä alituisia kapinoita ja taisteluja,
useammin omia kansalaisiansa kuin vihollisia, ja vielä sen lisäksi
yksinvaltiaita ja epärehellisiä vallananastajia vastaan. Näiden
vaarojen ilmestymistä meidän aikanamme koetan minä, jos noudatatte
neuvojani, ehkäistä siten, että neuvon teitä, kansalaisiani, ja
sätkin keinottelijoita, enkä ainoasti niitä, jotka jo ovat tehneet
rikoksen, sillä vaikea on päästä niihin käsiksi, vaan myöskin niitä,
jotka ovat niissä hankkeissa, jos kohtakaan eivät ole voineet panna
toimeen aikomustansa. Sillä on välttämätöntä varoa itseään myöskin
vihollisen pahoja aikeita, eikä ainoastaan hänen tekojansa vastaan,
jos mieli varokeinojensa kautta päästä joutumasta vaaraan. Noita
ylimyksiä taasen tahdon minä ilmiantaa, varottaa niitä, ja opettaa
niitä pysymään alallaan. Sillä lailla toivon minä paraiten saavani
niitä lakkaamaan salavehkeistään."
"Ja te, nuorukaiset, olen usein miettinyt, mikä teidän tarkoituksenne
on? Pyrittekö te jo hallitukseen? Mutta sehän on laitonta. Laki on
säädetty, koska te ette vielä ole siihen kykeneviä, eikä suinkaan
ilmottaaksensa teidän vastaista kelvollisuuttanne. Vai ettekö
tahdo olla samojen lakien alaisina, kuin rahvas? Mutta eikö ole
luonnollista, että saman maan kansalaisilla on yhteiset oikeudet?"
"Joku ehkä sanoo kansanhallinnon järjettömäksi ja kohtuuttomaksi ja
väittää varakkaiden olevan sopivimpia hallitsemaan. Minä puolestani
tähän vastaan, että kansa ensi sijassa muodostaa kokonaisuuden,
ylimykset sitä vastoin osan, ja lisäksi, että rikkaat kylläkin ovat
paraammat varojen säilyttäjät, älykkäät paraammat neuvottelijat,
mutta kansan suuri joukko, kuunneltuansa asiain esittelyä, paraammat
tuomarit. Kansanvalta antaa jokaiselle hänelle tulevat sekä
yksityiset että yleiset oikeudet, mutta harvainvalta suopi kylläkin
rahvaalle vaarat, mutta etuja se ei ainoastaan suureksi osaksi anasta
itselleen, vaan ryöstää ne kokonaan itselleen. Tätä harrastavat
mahtavat ja nuorukaiset teidän keskuudessanne, mikä kuitenkin on
kärsimätöintä suuressa kaupungissa."
"Mutta jos ette nytkään ymmärrä, että ajatte huonoa asiaa, niin
kyllä te olette älyämättömimmät Helleenit, joita koskaan olen
nähnyt, tahi vääryyttä kaikkein harrastavimmat, jos te tahallanne
kärsitte tuommoista menoa. Käsittäkää tämä siis ja muuttakaa
tuumanne, jotta harrastaisitte kaupungin etuja, ymmärtäen että tämä
tuottaa ylimyksille ainakin yhtä suuria ellei suurempiakin etuja
kuin rahvaalle, mutta että te päinvastaisella menettelyllä panette
vaaralle alttiiksi kaikki. Lakatkaa levittämästä tuommoisia juttuja,
koska me kyllä ne ymmärrämme emmekä salli niitten toimeen panemista.
Sillä tämä kaupunki, jospa Ateenalaiset tulisivatkin, torjuu heidät
kyllä päältään, koska sillä on päälliköitä, jotka valvovat sen etuja.
Mutta jos ei mitään tästä ole totta, kuten minä arvelen, niin ei
se teidän viesteistä säikähtyneenä valitse teitä päälliköikseen,
heittäytyäksensä vapaaehtoiseen orjuuteen, vaan se tutkii itse
asioitaan, arvostellen puheitanne tekojen vertaisina, sallimatta
riistää itseltään vapauden kuulopuheiden tähden, estämällä teitä
panemasta tuumaanne toimeen, ja koettaa se säilyttää vapauttaan."
Tähän suuntaan puhui Ateenagoras. Yksi päälliköistä astui sitten
ylös, eikä sallinut kenenkään muun puhua, vaan lausui itse
seuraavasti: "Soimauksia ei ole sopiva lausua toisiansa vastaan
eikä kuullen luottaa niihin, vaan mieluummin neuvotella siitä, mitä
on ilmoitettu, jotta sekä jokainen yksityinen että koko kaupunki
varustautuisi miehuullisesti torjumaan hyökkääjiä. Ja jos kohtakaan
se ei olisi tarpeellista, niin eihän ensinkään ole haitaksi, että
valtio varustaa itseään hevosilla, aseilla ja kaikilla muilla
sotatarpeilla. Me kyllä tämän toimitamme ja tutkimme. Myöskin on
lähetettävä miehiä muihin kaupunkeihin tiedustelemaan ja hankkimaan
mitä muuten on tarpeella. Tästä me jo osaksi olemme pitäneet huolta
ja ilmotamme teille heti, saatuamme tiedot".
Päällikön täten puhuttua, hajosivat Syrakuusalaiset kokouksesta.
Ateenalaiset ja kaikki liittolaiset olivat jo saapuneet Kerkyyraan.
Täällä pitivät päälliköt katselua ja määräsivät, missä järjestyksessä
oli asetuttava satamaan ja leiriin. He jakoivat laivat arvan mukaan
kolmeen eri osastoon, jotta purjehtiessa ei syntyisi puute vedestä,
satamista eikä muista tarpeista maahanlaskemispaikoissa, ja jotta
muutenkin olisi hyvä järjestys sekä komento helpompi, kun päällikkyys
oli jaettu eri osinkoihin. Sitten lähettivät he jo edeltäkäsin
Italiaan ja Sikeliaan kolme laivaa tiedustelemaan, mitkä kaupungit
ottaisivat heitä vastaan. Näille oli määrätty tulla laivastoa vastaan
ilmottamaan tästä, jotta se tietäisi, mihin purjehtia.
Tämän jälkeen lähtivät Ateenalaiset seuraavalla sotavoimalla
Kerkyyrasta Sikeliaan. Heillä oli 134 kolmisoutulaivaa ja kaksi
Rodolaista 50-airoista. Näistä oli 100 Ateenalaista, joista 60 oli
nopeakulkuista, muut sotilaskuljettajalaivoja. Laivaston muun osan
olivat Kiolaiset ja toiset liittolaiset varustaneet. Raskasaseisia
oli heillä kaikkiaan 5,100. Näistä oli 1,500 Ateenalaisten omaa
nostoväkeä ja 700 laivaston matroosia käsityöluokasta, mutta muut
liittolaisväkeä, osaksi alamaisia, osaksi 500 Argolaista sekä 250
Mantinealaista ja pestattua sotilasta. Jousimiehiä oli kaikkiaan
480, joista 80 oli Kreetalaisia. Rodolaisia linkoojia oli 700,
Megaralaisia pakolaisia keveäaseisina 120 ja yksi 30 ratsumiestä
kuljettava alus.
Näin suuri oli ensimmäinen sotavoima, joka purjehti sotaan. Tähän
kuului vielä 30 muonavaroja sekä leipureita, kivenhakkaajia,
rakennusmestareja ja muurin rakennukseen tarpeellisia työkaluja
kuljettavaa alusta, ja paitsi näitä 100 alusta, jotka pakosta
seurasivat kuormalaivoja. Myöskin useat muut laivat ja kuorma-alukset
ottivat osaa retkeen vapaaehtoisesti kaupan tähden. Koko tämä
laivasto lähti nyt Kerkyyrasta purjehtimaan Joonian lahden yli.
Se suuntasi matkansa Japygian niemelle Tarantoon, ja mihin kukin
onnistui pääsemään, seuraten Italian rannikkoa pitkin. Kaupungit
eivät päästäneet heitä sisään eivätkä kauppatoreilleen, vaan soivat
heille kuitenkin vettä ja ankkuripaikkoja, mutta Tarantolaiset
ja Lokrilaiset eivät tätäkään, kunnes saapuivat Reegioniin,
Italian äärimmäiselle niemikölle. Tänne he jälleen kokoontuivat
ja leiriytyivät ulkopuolelle kaupunkia, koska heitä ei laskettu
sisään, lähelle Artemiksen pyhäkköä, johon kaupunkilaiset toivat
heille muonavaroja kaupaksi. Vedettyänsä aluksensa maalle jäivät
he sinne; ryhtyen keskusteluihin Reegiolaisten kanssa, kehottivat
he näitä Kalkidilaisina avustamaan Leontinilaisia, koska nämätkin
olivat Kalkidilaisia. Mutta Reegiolaiset kieltäytyivät liittymästä
kumpaisenkaan kanssa, vaan sanoivat tekevänsä, mitä muille
Italialaisille näkyi soveliaaksi. Ateenalaiset miettivät, miten
parahiten toimittaisivat Sikelian asiat, ja päättivät jäädä
odottamaan Egestasta palaavia ennakolta lähetettyjä laivoja, haluten
tietää, oliko niitä varoja olemassa, joista lähettiläät Ateenassa
olivat puhuneet.
Syrakuusalaisille ilmoitettiin jo monelta päin ja tiedustelijainkin
kautta, että Ateenalaiset laivat jo olivat Reegionin edustalla,
ja tällä perusteella varustautuivat he kaikin voimin eivätkä enää
epäilleet. He lähettivät kaikkialle Sikeliaan mihin vartijoita,
mihin lähettiläitä ja lähiseutujen rannikkolinnotuksiin miehistöjä,
tarkastelivat kaupungissa löytyviä aseita ja ratsuja olisivatko ne
kunnossa, ja järjestivät kaikki ikäänkuin kohtatulevaa ja miltei
alotettua sotaa varten.
Kun Egestasta saapui nuo kolme edeltäkäsin lähetettyä laivaa,
ilmoittivat ne, että luvatuista aarteista ei mitään muuta löytynyt,
kuin 30 talenttia. Päälliköt heti tästä joutuivat toivottomuuteen,
kun tämä ensimmäinen vastoinkäyminen heitä kohtasi, ja kun lisäksi
Reegiolaiset, joita he ensimmäisinä olivat koettaneet taivuttaa
ottamaan osaa retkeen, koska olivat Leontinilaisten heimolaisia ja
aina olivat olleet heille suosiollisia, eivät halunneet liittyä
heihin. Niikiaalle tämä Egestalaisten juttu ei ollut mitään
odottamatonta, vaan sitä enemmän muille päälliköille. Egestalaiset
olivat nimittäin keksineet seuraavan kepposen, kun Ateenalaisten
ensimmäiset tarkastajat kävivät heidän tykönänsä: He veivät
Ateenalaiset Eryksissä olevaan Artemiksen temppeliin ja näyttivät
heille siellä löytyvät uhrilahjat, maljat, viiniastiat, suitsuastiat
ja muut talouskalut, joita oli suuri määrä, ja jotka, ollen hopeisia
vaikka vähänarvoisia, näyttivät paljoa arvokkaammilta. Myöskin
toimittivat he yksityisesti suuria kemuja tarkastajien kunniaksi,
joihin he kokosivat itse Egestasta sekä kultaisia että hopeisia
pikareita ja lainasivat Foinikilaisista ja Helleeniläisistä
lähikaupungeista astioita, joita jokainen kestitsijä pani esille
omanaan. Kun kaikki enimmiten käyttivät samoja huonekaluja ja kun
kaikkialla niitä näytti olevan suuri paljous, niin hämmästyivät
Ateenalaiset tarkastajat ja kertoivat, palattuansa Ateenaan, kuinka
he olivat nähneet paljon aarteita. Kun tuli ilmi, ettei Egestassa
löytynyt mitään aarteita, syyttivät sotilaat suuresti niitä, jotka
itse petettyinä olivat luulotelleet muita. Päälliköt neuvottelivat
nyt, mitä nykyasemassa olisi tehtävää.
Niikiaan mielipide oli, että he koko sotavoimallaan purjehtisivat
suoraa päätä Selinusta vastaan, jota varten he olivatkin lähetetyt,
ja että, jos Egestalaiset antaisivat varoja koko sotajoukon
ylläpitoon, he toimisivat asianhaarojen mukaan; mutta, jos eivät
tähän myöntyisi, pyytäisivät varoja niiden 60 laivan ylläpitoon,
joita he olivat pyytäneet, ja että siellä ollessaan pakolla
tai sopimuksella sovittaisivat Selinuntilaiset Egestalaisten
kanssa. Tämän tehtyään purjehtisivat he muitten kaupunkien ohi,
ja osoitettuansa Ateenalaisten voiman sekä heidän huolenpitonsa
ystävistänsä ja liittolaisistansa, purjehtisivat kotia, jos eivät
kohta viivyttelemättä voisi auttaa Leontinilaisia, tahi houkutella
jonkun kaupungeista puolellensa, jotteivät aiheuttaisi kaupungilleen
turhia menoja.
Alkibiadees puolestaan lausui, ettei pitäisi, purjehdittuansa
matkalle niin suurella sotavoimalla, häpeällä ja tyhjin toimin
palata kotiin, vaan toimittaa lähettiläitä muihin kaupunkeihin,
paitsi Selinukseen ja Syrakuusaan, sekä koettaa saada Sikelialaiset
luopumaan Syrakuusasta ja toisia ystävikseen, jotta heiltä saisivat
sotaväkeä ja muonaa. Ensi sijassa olisivat Messeeneeläiset saatavat
liittolaisiksi, koska heidän kaupunkinsa sijaitsi matkalla Sikeliaan
ja oli erinomainen ylimenopaikka ja sotalaivoille tarjosi sataman
ja ankkuripaikan. Kun sitte oli saatu kaupunkeja puolelleen, niin
että tiedettiin, mitkä niistä olivat ahdistettavat, hyökättäisiin
Syrakuusaa ja Selinusta vastaan, jos eivät nämät, tehtyänsä sovintoa
Egestalaisten kanssa, sallisi Leontinilaisten palata kotikaupunkiinsa.
Lamakos taasen väitti, että pitäisi suoraa päätä purjehtia Syrakuusaa
vastaan ja hetimiten ryhtyä taisteluun tämän kaupungin edustalla,
Syrakuusalaisten vielä ollessa varustamattomina ja peloissaan,
koska sotajoukko ensin esiintyessään oli pelottava. "Mutta", sanoi
hän, "jos viivytään, ennenkuin se tulee näkyviin, rohkaistuvat
ihmisten mielet ja välittävät vähemmän sen esiintyessä. Mutta jos me
hyökkäämme heidän kimppuunsa, kun he vielä pelolla odottavat meitä,
niin me paraiten voitamme heidät ja pelotamme niitä kaikin puolin
sekä esiintymisellämme, sillä nyt näyttäisimme me lukuisimmilta, että
heidän odottaessansa, mitä he tulisivat kärsimään, ja varsinkin sodan
uhkaavia vaaroja. Todenmukaisesti saisimme me myöskin käsiimme monta,
jotka ovat jääneet ulkopuolelle kaupunkia, koska eivät ole luulleet
meidän tulevan, ja kun nämät koettaisivat korjata tavaroitaan, niin
sotaväeltä ei puuttuisi muonaa, jos se, saatuansa voiton, asettuisi
heille esteeksi kaupungin läheisyyteen. Täten muutkaan Sikeliootat
eivät enää liittyisi Syrakuusalaisiin, vaan mieluummin yhtyisivät
meihin, koskeivät epäilisi meidän pääsevän voitolle." Hänen
mielestänsä olisi satamapaikaksi, jos he vetäytyisivät takaisin,
määrättävä Megara, koska se oli autio, ja sekä maitse että meritse
lähellä Syrakuusaa.
Täten puhui Lamakos, mutta suostui kuitenkin Alkibiadeenkin
mielipiteeseen. Tämän jälkeen purjehti Alkibiadees laivallaan
Messeeneeseen ja ryhtyi keskusteluihin liitosta Messeeneeläisten
kanssa. Mutta kun he eivät suostuneet tuumaan, vaan vastasivat,
etteivät laskisi Ateenalaisia kaupunkiin, vaan että nämät kyllä
kaupungin ulkopuolella saisivat ostaa tarpeitaan, palasi hän
Reegioniin, Ateenalaiset päälliköt miehittivät välittömästi 60
laivaa ja purjehtivat, otettuansa ruokavaroja kylliksi mukaan,
pitkin rannikkoa Naksokseen jättäen muun osan sotajoukkoa ja yhden
joukostaan Reegioniin. Kun Naksolaiset heidät laskivat kaupunkiinsa,
purjehtivat he edelleen rannikkoa myöten Katanaan. Mutta kun
Katanalaiset eivät ottaneet heitä vastaan, sillä siellä löytyi
Syrakuusalais-puolueellisia miehiä, lähtivät he Teeria-joelle, ja
vietettyään yön siellä, purjehtivat he seuraavana päivänä Syrakuusaa
vastaan. Purjehtien ryhmässä muilla laivoilla, lähettivät he 10
niistä edeltäkäsin purjehtimaan suureen satamaan ja tarkastamaan,
oliko mitään alusta lykätty vesille, sekä lähestyttyänsä kylliksi
ilmottamaan laivoista, että Ateenalaiset tulivat saattamaan
Leontinilaisia heidän kaupunkiinsa liiton ja heimolaisuuden
perusteella, ja että Syrakuusassa oleskelevat Leontinilaiset pelotta
tulisivat Ateenalaisten, kuten ainakin ystävien ja hyväntekijöiden,
luokse. Kun olivat ilmottaneet tämän airuen kautta ja tarkastaneet
sekä kaupunkia että satamia ja ympäristöä, josta heidän oli
lähdettävä retkelle taistelemaan, palasivat he taasen Katanaan.
Kansankokouksen pidettyään Katanalaiset eivät laskeneet sotajoukkoa
kaupunkiin, vaan pyysivät päälliköitä tulemaan neuvottelemaan, jos
halusivat. Kun Alkibiadeen puhuessa asukkaat olivat kääntyneet
kansankokoustaloon päin, aukaisivat sotilaat salaa erään huonosti
lukitun portin, jonka kautta he astuivat kaupunkiin ja tekivät
ostoksiaan. Kun Syrakuusalais-mieliset Katanalaiset näkivät sotilaat
kaupungissa, valtasi heidät pelko, ja vähäinen joukko heitä lähti
pakosalle, mutta toiset päättivät tehdä sopimuksen Ateenalaisten
kanssa ja kehottivat noutamaan Reegionista siellä olevan osaston.
Tämän jälkeen purjehtivat Ateenalaiset Reegioniin ja palasivat sitten
koko sotajoukkoineen Katanaan. Saavuttuansa, leiriytyivät he sinne.
Kamarineesta ilmoitettiin heille, että tämän kaupungin asukkaat
ehkä, jos Ateenalaiset saapuisivat sinne, yhtyisivät heihin, ja että
Syrakuusalaiset miehittivät laivastonsa. Ateenalaiset purjehtivat
siis koko sotavoimallaan Syrakuusaa vastaan, mutta kun eivät
huomanneet mitään laivastoa, palasivat he taasen Kamarineeseen
ja laskivat rantaan. Mutta nämät eivät ottaneet heitä vastaan,
väittäen tehneensä valan ottaakseen vastaan Ateenalaisia, jos he
tulisivat yhdellä laivalla, jos eivät itse lähettäneet heitä hakemaan
useammilla. Ateenalaiset purjehtivat siis pois tyhjin toimin ja
tekivät ryöstöretkiä astuttuansa maihin Syrakuusalaisella alueella.
Mutta kun Syrakuusalaiset ratsumiehet saapuivat hätään ja surmasivat
vähäisen joukon kevytaseisia, palasivat Ateenalaiset Katanaan.
Täällä tapasivat he Salaminia nimisen laivan, joka oli saapunut
Ateenasta käskemään Alkibiadesta palaamaan kotia, kuten myöskin hänen
kanssansa muutamia mainituita sotilaita, vastaamaan syytöksistä,
joita heitä vastaan oli tehty Ateenassa mysteerioiden pilkkaamisesta
ja Hermeksen kuvapatsaiden vioittamisesta. Sillä kun sotajoukko oli
purjehtinut matkalle, toimittivat Ateenalaiset tästä huolimatta
tutkimuksen mysteerioiden ja Hermeksen kuvapatsaiden häpäisemisestä,
katsomatta ensinkään ilmoittajien kuntoon, ja vangitsivat monta
kunnon kansalaista, luottaen kelvottomien ihmisten sanoihin ja pitäen
edullisempana tutkia asiaa ja ehkä saada sen selville, kuin että
joku kunnon miehenä pidetty henkilö kelvottoman miehen ilmotuksesta
syypäänä tutkimatta pääsisi rangaistuksetta. Sillä kansa, joka oli
kuullut, kuinka Peisistratoksen ja hänen poikainsa yksinvalta lopulta
oli ollut painostava, ja kuinka tämän kukistivat Lakedaimonilaiset,
eikä kukaan heidän keskuudestaan enemmän kuin Harmodioskaan, eli
alituisessa pelossa ja piti kaikkia epäluulon alaisina.