lähettiläiden ilmotettua, etteivät he olleet pätevästi
valtuutetuita, niin hän kuitenkin seuraavassa kokouksessa väitti,
että tuli pysyä Lakedaimonilaisten ystävinä ja olla lähettämättä
sanansaattajia Argolaisten luokse, kunnes saataisiin tieto,
mitä Lakedaimonilaiset itse ajattelivat asiasta. Ateenalaisille
sanoi hän sodan lykkäämisen olevan hyödyksi, mutta Argolaisille
haitaksi. Sillä koska Ateenalaisten asiat olivat hyvällä kannalla,
tuli heidän koettaa ylläpitää tätä hyvinvointia mitä suurimmalla
huolella; Argolaisten huonolle asemalle oli sitä vastoin sodan
syttyminen mitä nopeimmin erinomainen onnen sattuma. Hän saikin
kansan toimittamaan lähettiläitä ja hänet itsensä yhdeksi
näistä, jotka pyytäisivät Lakedaimonilaisia, jos heillä oli hyvä
mielessä, luovuttamaan Ateenalaisille Panaktonin hyvässä kunnossa
ja Amfipoliin, kuten myöskin purkamaan liiton Boiootialaisten
kanssa, jos eivät viimeksimainitut yhtyisi liittoon, koska oli
määrätty, ettei saanut tehdä sovintoa kenenkään kanssa ilman
molemminpuolista sopimusta. Lähettiläiden tuli niinikään ilmottaa,
että Ateenalaisetkin, jos olisivat tahtoneet tehdä vääryyttä,
olisivat voineet tehdä Argolaiset liittolaisikseen, koska näiden
lähettiläät juuri sitä varten olivat saapuneet. Kaikkea muutakin,
josta heillä oli valittamisen syytä, antoivat he Niikiaan ja
hänen lähettilästoveriensa ilmotettavaksi. Kun nämät lähettiläät,
saavuttuansa Lakedaimoniin, ilmottivat vaatimuksensa ja viimeksi
sanoivat, että Ateenalaiset tekisivät liiton Argolaisten ja heidän
puoluelaistensa kanssa, jos eivät Lakedaimonilaiset, Boiootialaisten
kieltäytyessä yhtymästä liittoon, purkaisi näiden kanssa tekemää
liittoa, niin kieltäytyivät Lakedaimonilaiset efori Ksenareen ja
hänen henkiheimolaistensa kehotuksesta luopumasta Boiootialaisista,
mutta he uudistivat kuitenkin valat Niikiaan pyynnöstä. Sillä Niikias
pelkäsi, kuten myöskin tapahtui, joutuvansa panettelun alaiseksi,
jos hän aivan ilman mitään tuloksia palaisi kotia, koska hän muka
oli syypää sopimuksien solmimiseen Lakedaimonilaisten kanssa.
Kun Ateenalaiset, lähettiläiden palattua, kuulivat, etteivät he
olleet Lakedaimonissa saaneet mitään aikaan, suuttuivat he kovasti,
ja pitivät itsensä suuresti loukattuina, jonka tähden he, koska
Argolaiset puoluelaisilleen Alkibiadeen kehotuksesta olivat läsnä,
tekivät liiton heidän kanssansa seuraavilla ehdoilla:
"Ateenalaiset tekevät sekä omasta että liittolaistensa puolesta,
vilpittä ja petoksetta niin hyvin mailla kuin merellä, sadaksi
vuodeksi sovinnon Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten kanssa
seuraavilla ehdoilla:"
"Kielletty olkoon Argolaisten, Mantinealaisten ja EeliIäisten
kuten myöskin heidän liittolaistensa käydä aseilla Ateenalaisten
ja heidän liittolaistensa kimppuun, ja samaten Ateenalaisten ja
heidän liittolaistensa käydä aseilla Argolaisten, Mantinealaisten
ja Eeliläisten tahi heidän liittolaistensa kimppuun minkäänlaisilla
verukkeilla. Ateenalaiset, Argolaiset, Mantinealaiset ja Eeliläiset
ovat liittolaisia sadaksi vuodeksi seuraavilla ehdoilla:"
"Jos vihollinen hyökkää Ateenalaisten maahan, niin tulee Argolaisten,
Mantinealaisten ja Eeliläisten välittömästi heidän pyynnöstänsä
avustaa heitä voimiensa mukaan mitä tukevimmin. Jos vihollinen
poistuessaan hävittää maata, niin on hyökkäävä kaupunki katsottava
Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten yhtä hyvin kuin
Ateenalaisten viholliseksi ja kaikkien mainituiden kaupunkien sodalla
kohdeltavaksi, eikä yksikään mainituista kaupungeista saa tehdä
rauhaa tämän kaupungin kanssa ilman yhteistä suostumusta."
"Niinikään tulee Ateenalaisten voimiensa mukaan auttaa Argolaisia,
Mantinealaisia ja Eeliläisiä heidän sitä pyytäessä, jos vihollinen
hyökkää heidän maahansa. Jos vihollinen poistuessaan hävittää maata,
niin on hyökkäävä kaupunki katsottava Ateenalaistenkin yhtähyvin
kuin Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten viholliseksi ja
kaikkien mainituiden kaupunkien sodalla kohdeltavaksi, eikä yksikään
mainituista kaupungeista saa tehdä rauhaa tämän kaupungin kanssa
ilman yhteistä suostumusta."
"Aseelliset joukot ei saa mennessänsä sotaan kulkea näiden kaupunkien
enemmän kuin heidän liittolaistensakaan alueen halki tahi meritse
ilman Ateenalaisten, Argolaisten, Mantinealaisten ja Eeliläisten
suostumusta."
"Kaupunki, joka lähettää pyynnöstä apua, antakoon joukollensa
ravintoa 30 päiväksi, siitä päivästä laskien, jolloin se on saapunut
apua pyytävään kaupunkiin, kuten myöskin paluumatkalle. Mutta jos
sotajoukkoa halutaan käyttää pitempi aika, niin on apua pyytävä
kaupunki velvollinen antamaan ylläpidoksi raskaasti ja keveästi
varustetulle sotilaalle sekä jousimiehille kolme Aiginalaista obolia
miestä varten päivässä, mutta jokaiselle Aiginalaisen drakman."
"Apua pyytävä kaupunki pitäköön ylipäällikkyyttä niinkauan, kuin
taistellaan sen alueella; mutta jos kaikki kaupungit päättävät tehdä
yhteisen retken, niin on jokaisella vuoroonsa ylipäällikkyys."
"Ateenalaisten on tehtävä vala itsensä ja liittolaistensa puolesta,
mutta Argolaisten, Matinealaisten ja Eeliläisten sekä heidän
liittolaistensa jokaisen kaupungin erillään. Jokainen paikkakunta
vannokoon pyhiä uhria toimittaessaan sitovimman valansa. Vala on
tehtävä seuraavin sanoin: 'Pysyn uskollisena liitolle sopimusten
mukaan oikeudenmukaisesti vahingottamatta ja vilpittömästi, enkä
millään verukkeilla tahi keinottelulla tule sitä loukkaamaan.'"
"Ateenalaisten puolesta vannokoot valan neuvosto ja vallanpitäjät
prytaneiden edessä. Argoksessa vannokoot valan kahdeksankymmenkunnan
edessä neuvosto, artynit ja kahdeksankymmenkunta. Mantineassa
vannokoot valan deemiurgit ja neuvosto sekä muut virastot teoorein
ja polemarkkien edessä. Eeliksessä vannokoot valan deemiurgit,
ylivirastot ja kuusisatakunta deemiurgien ja tesmofylaksien edessä."
"Uudistamaan valoja lähtekööt Ateenalaiset Argokseen, Mantineaan ja
Eelikseen kolmekymmentä päivää ennen Olympialais-juhlia. Argolaiset,
Mantinealaiset ja Eeliläiset lähtevät sitä varten Ateenaan kymmenen
päivää ennen suuria panateenalais-juhlia."
"Sopimukset rauhasta, valoista ja liittolaisuudesta ovat piirrettävät
kivipatsaisiin, jotka Ateenassa pystytetään linnaan, Argoksessa
torilla sijaitsevaan Apolloonin pyhäkköön, Mantineassa torilla
sijaitsevaan Zeuksen pyhäkköön. Myöskin Olympiassa on pystytettävä
yhteisesti vaskinen pylväs ensin vietettävissä Olympialais-juhlissa."
"Jos nämät mainitut kaupungit yksin neuvoin haluavat lisätä jotakin
parannusta sopimuksiin, niin olkoon tällä muutoksella laillinen
voima."
Täten tehtiin sopimukset ja liitto, mutta Lakedaimonilaisten ja
Ateenalaisten keskinäisiä sopimuksia ei kumpaiseltakaan puolelta
sanottu irti. Korintolaiset, vaikka olivat Argolaisten liittolaisia,
eivät kuitenkaan yhtyneet liittoon. Koska heillä vanhastaan oli
liitto Eeliläisten, Argolaisten ja Mantinealaisten kanssa, jonka
nojalla heidän tuli sotia ja elää rauhassa samojen kaupunkien kanssa
kuin he, niin he eivät vannoneet sopimuksia, vaan sanoivat itsellensä
riittävän ennen tehdyn puollustusliiton, joka määräsi, että heidän
tuli auttaa toisiaan, kuitenkin velvottamatta heitä hyökkäykseen
toistensa avuksi. Korintolaiset siis erosivat liittolaisistaan ja
käänsivät uudestaan mielensä Lakedaimonilaisten puoleen.
Sinä kesänä vietettiin ne Olympialais-juhlat, joissa Arkadialainen
Androstenees ensi kerran pääsi voittajaksi pankrationissa. Näissä
juhlissa eivät Eeliläiset päästäneet Lakedaimonilaisia pyhäkköön
uhraamaan ja kilpailemaan, koskeivät olleet suorittaneet niitä
sakkoja, joihin Eeliläiset olivat heidät tuominneet Olympialais-lain
mukaan, syystä että he muka olivat aseilla ahdistaneet Eeliläisten
Fyrkon nimistä linnaa ja Olympialaisen aselevon kestäessä
lähettäneet raskasaseisiaan Lepreoniin. Sakot nousivat 2,000 minaan,
kahteen minaan jokaista raskasaseista kohti, kuten laki määräsi.
Lakedaimonilaiset lähettiläät väittivät sakottamisen laittomaksi
sanoen, ettei aselepoa vielä oltu kuulutettu Lakedaimonissa,
kun sotajoukko lähetettiin. Mutta Eeliläiset yhä vaan väittivät
aselevon heillä jo alkaneen, koska se heillä ensiksi julistettiin,
ja että Lakedaimonilaiset olivat ahdistaneet heitä, jotka, luottaen
sopimukseen, elivät täydessä rauhassa aavistamatta minkäänlaisia
vihollisuuksia. Lakedaimonilaiset vastasivat, ettei enää tarvinnut
ilmottaa Lakedaimoniin, jos katsoivat itseään heidän loukkaamiksensa,
vaikka eivät arvelleet olevansa syypäät, mutta etteivät vastedes
tulisi ahdistamaan heitä. Eeliläiset kuitenkin pysyivät
vaatimuksissaan, mutta myöntyivät luopumaan omasta vaatimuksestaan,
että Lakedaimonilaiset heille luovuttaisivat Lepreonin, jos vain
suorittaisivat jumalalle tulevan osan sakoista.
Kun eivät Lakedaimonilaiset tähän suostuneet, ehdottivat Eeliläiset,
että Lakedaimonilaiset, kun eivät suostuneet luovuttamaan
Lepreonia heille, jos halusivat saada käyttää pyhäkköä, astuisivat
Olympialaisen Zeyksen alttarille ja kaikkien Helleenien edessä
vannoisivat vastedes maksavansa sakot. Mutta kun Lakedaimonilaiset
eivät suostuneet tähänkään, niin suljettiin he pyhäköstä, uhreista
ja kilpailusta. He uhrasivat kotonaan, jota vastoin kaikki muut
Helleenit paitsi Lepreonit ottivat osaa yleisiin uhreihin. Koska
Eeliläiset kuitenkin pelkäsivät, että Lakedaimonilaiset väkivallalla
ottaisivat osaa juhliin, niin he asettivat nuorison vartioimaan
aseet kädessä. Argolaiset ja Mantinealaiset lähettivät kumpikin
1,000 miestä ja Ateenalaiset ratsuväkeä, jotka Harpineessä odottivat
juhlan alkamista. Mutta juhlia viettävissä vallitsi kuitenkin kova
pelko, että Lakedaimonilaiset käyttäisivät väkivaltaa, varsinkin
koska juhlatuomarit kilpailussa olivat pieksättäneet Arkesilaoksen
poikaa Likasta Lakedaimonista, sentähden että hän, kun hänen
hevosensa olivat päässeet voitolle kilpailussa, mutta Boiootialaiset
kuitenkin olivat julistetut voittajiksi, koska Lakedaimonilaiset
olivat suljetut kilpailusta, oli astunut juhlakentälle ja
seppelöinyt ajurinsa, sillä tahtoen osottaa voittavan vaunun olevan
hänen. Tämän tähden oltiin vielä enemmän peloissaan ja arveltiin
syntyvän levottomuuksia. Mutta Lakedaimonilaiset kuitenkin pysyivät
rauhallisina, ja näin vietettiin nämät juhlat häiriöttä.
Korintoon tulivat Dionysos-juhlien jälkeen Argolaiset liittolaisineen
pyytämään, että Korintolaiset yhtyisivät heihin. Myöskin
Lakedaimonista sattui siellä olemaan läsnä lähettiläitä. Mutta
pitkistä keskusteluista ei ollut mitään tulosta, sillä maanjäristys
hajotti kaikki osanottajat kotiinsa. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena oli Trakinin Heerakleialaisilla ottelu Ainianein,
Dolopain, Meeliläisten ja muutamien Tessalialaisten heimojen kanssa.
Nämät naapurikansat olivat tälle kaupungille vihamielisiä, koska se
oli linnotettu ainoastaan heidän uhaksensa, jonka tähden he heti
sen perustamisesta saakka olivat sitä vastustaneet ja kaikin tavoin
vahingottaneet. Tässä ottelussa voittivatkin he Heerakleialaiset
ja viimeksimainituiden päällikkö, Knidoksen poika Ksenarees
Lakedaimonista, kaatui siinä, kuten myöskin joukko Heerakleialaisia.
Tähän loppui kahdestoista vuosi tätä sotaa.
Heti seuraavan kesän alussa valloittivat Boiootialaiset Heerakleian,
koska se muka mainitun ottelun johdosta oli kovin suuressa häviössä,
ja karkottivat sieltä Lakedaimonilaisen Hegeesippidaan kelvottomana
arkontina. Mutta todellinen syy miksi he vallottivat tämän kaupungin
oli pelko, että Ateenalaiset ottaisivat sen haltuunsa, kun
Lakedaimonilaiset Peloponneesoksessa vallitsevien levottomuuksien
takia eivät olisi kyenneet sitä estämään.
Samana kesänä tuli Kleiniaan poika Ateenalainen Alkibiadees
Ateenalaisten päällikkönä Argolaisten ja heidän liittolaistensa
avustamana vähäisellä joukolla Ateenalaisia raskasaseisia ja
jousimiehiä Peloponneesokseen. Otettuansa seuraansa siellä
joukon liittolaisia, kulki hän halki Peloponneesoksen, järjesti
liittolaisten seikat ja taivutti Patralaisia rakentamaan muurin aina
mereen saakka; itse aikoi hän rakentaa toisen muurin Akaialaiselle
Rionille, mutta Korintolaiset, Sikyoonilaiset ja muut, joille tämä
muuri olisi ollut haitaksi, estivät häntä väkisin tästä.
Tänä kesänä syttyi sota Epidaurolaisten ja Argolaisten välillä sen
uhrin johdosta, jonka Epidaurolaisten olisi muka tullut suorittaa
Pytialaiselle Apolloonille laitumien käyttämisestä, mutta jota
he eivät olleet maksaneet. Sillä Argolaiset olivat tämän pyhäkön
lähimmät vartijat. Huolimatta tästäkin syystä teki Alkibiadeen ja
Argolaisten mieli vallottaa Epidaurosta, jos vaan kykenisivät,
sekä Korintoksen kurissa pidon tähden, että siitä syystä, että
Ateenalaisille Aiginasta oli lyhyempi matka tulla sinne avuksi kuin
purjehtiessaan Skyllaionin ympäri. Argolaiset varustautuivat siis
hyökkäykseen Epidaurosta vastaan periäksensä heiltä maksun uhreista.
Samoihin aikoihin tekivät myöskin Lakedaimonilaiset koko
sotajoukollansa Arkidamoksen pojan kuningas Agiin johdolla
sotaretken heidän rajallansa Lykaioniin päin sijaitsevata Leuktraa
vastaan. Ei kenelläkään ollut tietoa, mihin kuljettiin, ei edes
niillä kaupungeilla, joista sotamiehiä oli lähetetty. Vaan kun
eivät rajan ylikävijäis-uhrit ennustaneet onnea, palasi sotajoukko
takaisin, ja liittolaiset saivat käskyn olemaan valmiina lähtöön
sotaretkelle seuraavan kuun loppuun kuluttua: sillä oli juuri
Karneioskuu, jonka Doorilaiset pitävät pyhänä. Kun sotilaat olivat
palanneet kotia, lähtivät Argolaiset liikkeelle neljäntenä päivänä
ennen Karneioksen edellisen kuun loppua, hyökkäsivät Epidauroksen
alueelle ja, kuljettuansa koko sen päivän, hävittivät tämän kuun
kaikkina loppupäivinä näitä seutuja. Epidaurolaiset kyllä kutsuivat
liittolaisiansa avuksi, mutta muutamat heistä käyttivät pyhää kuuta
tekosyynä, toiset pysyivät toimettomina, saavuttuansa Epidauroksen
rajoille.
Argolaisten ollessa Epidauroksessa, kokoontui Ateenalaisten
kehotuksesta lähettiläitä liittokaupungeista Mantineaan. Heidän
keskustelussansa lausui Korintolainen Eufamidas, etteivät heidän
sanansa olleet yhtäpitäviä heidän tekojensa kanssa. He olivat kyllä,
sanoi hän, kokoontuneet keskustelemaan rauhasta, mutta Epidaurolaiset
ja Argolaiset seisoivat vastakkain aseet kädessä. Ensin tulisi
saada nämät molemmat riitapuolueet sopimaan, ja sitten vasta ryhtyä
keskusteluun rauhasta. Kun tämä ehdotus oli hyväksytty, lähetettiin
sanansaattajia Argolaisten luokse, ja he saivatkin Argolaiset
poistumaan Epidauroksen alueelta. Kun myöhemmin kokoonnuttiin
keskustelemaan tästä asiasta, ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen,
vaan Argolaiset hyökkäsivät uudestaan hävittämään Epidauroksen
aluetta. Lakedaimonilaiset puolestaan tunkeutuivat aina Karyaihin
saakka, mutta palasivat kotiin, kun ylikäymisuhrit eivät olleet
suosiollisia. Argolaiset hävittivät kolmannen osan Epidauroksen
aluetta, jonka tehtyään he palasivat kotia. Saatuansa tiedon,
että Lakedaimonilaiset olivat lähteneet taisteluun, lähettivät
Ateenalaiset heille avuksi 1,000 raskasaseista Alkibiadeen johdolla,
mutta kun heitä ei enää tarvittu, poistuivat he. Tähän loppui tämä
kesä.
Seuraavana talvena lähettivät Lakedaimonilaiset salaa Ateenalaisilta
Ageesippidaan johdolla 300 suuruisen vartioväen meritse
Epidaurokseen. Silloin tulivat Argolaiset Ateenalaisten puheille,
syyttäen heitä siitä, että he olivat sallineet Lakedaimonilaisten
purjehtia Epidaurokseen, vaikka sopimukseissa oli määrätty, etteivät
yksityiset kaupungit saisi sallia vihollisien kulkea alueensa
halki, ja sanoen pitävänsä itsensä vääryyttä kärsineinä, elleivät
Ateenalaiset puolestaan lähettäisi Pylokseen Messeenialaisia ja
Heilootteja Lakedaimonilaisia vastustamaan. Alkibiadeen neuvosta
kirjotuttivat Ateenalaiset nyt Lakonilaisen pylvään alareunaan,
että Lakedaimonilaiset olivat rikkoneet valansa, ja lähettivät
ryöstöretkelle Pylokseen Kranioissa olevat Heilootit, mutta
pysyivät muuten rauhassa. Huolimatta Argolaisten ja Epidaurolaisten
sodasta, tänä talvena ei taisteltu mitään järjestettyä tappelua,
vaan ainoastaan toimitettiin väijyksiä ja äkkihyökkäyksiä, joissa
kumpaisellakin puolella kaatui vähälukuinen määrä. Jo kevättalvella
tulivat Argolaiset tikapuilla varustettuina Epidaurokseen,
valloittaaksensa tämän kaupungin väkirynnäköllä, koska se oli
varustusväen puutteessa, mutta heidän täytyi poistua tyhjin toimin.
Tähän loppui talvi ja kolmastoista vuosi tätä sotaa.
Keskipaikoilla seuraavaa kesää tekivät Lakedaimonilaiset koko
sotajoukollaan Heiloottineen sotaretken Argokseen, koska
Epidaurolaiset heidän liittolaisensa olivat pulassa, ja koska
muista Peloponneesoksen valtioista toiset olivat luopuneet heistä,
toiset taas olivat kurjassa tilassa. He arvelivat asemansa yhä
huonontuvan, elleivät he pian ryhtyisi toimiin, ja retken johtajaksi
määräsivät he Arkidamoksen pojan Lakedaimonilaisten kuninkaan Agiin.
Heihin liittyivät Tegealaiset ja heidän kaikki muut liittolaisensa
Arkadiassa. Heidän liittolaisensa Peloponneesoksen muista osista
ja sen ulkopuolelta kokoontuivat Fliuusiin: Boiootialaisia 5,000
raskasaseista ja yhtä monta keveästi varustettua, 500 ratsumiestä ja
yhtä monta hamipposta; Korintolaisia 2,000 raskasaseista ja muista
kaupungeista näiden suuruuden mukaan. Mutta Fliuusilaiset auttoivat
koko sotavoimallaan, koska sotajoukko kokoontui heidän maahansa.
Saatuansa tiedon sekä Lakedaimonilaisten varustuksista että
heidän aikomuksestansa myöhemmin yhtyä Fliuusiin kokoontuneisiin
liittolaisiinsa, lähtivät Argolaisetkin liikkeelle. Heitä avustivat
Mantinealaiset liittolaisineen ja Eeliläiset 3,000 raskasaseisella.
He tapasivat Lakedaimonilaiset Metydrioonin läheisyydessä Arkadiassa
ja kumpaisetkin valloittivat kukkulansa. Argolaiset valmistautuivat
yksinolevia Lakedaimonilaisia vastaan. Mutta Agis lähti yöllä
liikkeelle sotajoukkoinensa ja kulki salaa Fliuusiin muitten
liittolaisten luokse. Kun Argolaiset huomasivat tämän, lähtivät he
aamun koittaessa ensin Argokseen, mutta kääntyivät sitten Nemeaan
vievälle tielle, jossa arvelivat Lakedaimonilaisten liittolaisineen
astuvan alas tasangolle. Mutta Agis ei kulkenutkaan sitä tietä,
kuten Argolaiset olivat luulleet, vaan lähti, ilmotettuansa tästä
tuumastaan Lakedaimonilaisille, Arkadialaisille ja Epidaurolaisille,
toista vaikeampaa tietä ja astui Argolaiselle tasangolle.
Korintolaiset, Pelleeneeläiset ja Fliuusilaiset kulkivat taas toista
suoraa tietä. Boiootialaisten, Megaralaisten ja Sikyoonilaisten käski
Agis kulkea alas Nemean tietä, jossa Argolaiset olivat vihollisia
odottamassa, jotta he, jos Argolaiset saapuisivat tasangolle
ahdistamaan häntä, rientäisivät hänen avuksensa ja ratsumiehet
ajaisivat näitä takaa. Tässä järjestyksessä astui hän alas
tasangolle, hävittäen Samintoksen ja muita paikkakuntia.
Saatuansa tiedon tästä, riensivät Argolaiset heti päivän valjetessa
Nemeasta, surmaten matkallaan vähäisen määrän Fliuusilaisista ja
vastaansa tulevista Korintolaisista, mutta menettivät itse hiukan
useampia. Kun Boiootialaiset, Megaralaiset ja Sikyoonilaiset, jotka
määräyksen mukaan kulkivat Nemeaa kohti, eivät enää tavanneet
Argolaisia, sillä he olivat astuneet alas tasangolle, valmistautuivat
he taisteluun, nähdessään alueensa hävityksen alaisena.
Lakedaimonilaiset asettuivat heitä vastaan, joten Argolaiset olivat
kaikin puolin saarretut. Sillä Lakedaimonilaiset liittolaisineen
sulkivat heidät kaupungista, ylängöllä seisoivat Korintolaiset ja
Fliuusit ja Pelleeneeläiset, Nemean puolella taasen Boiootialaiset,
Sikyoonilaiset ja Megaralaiset. Heiltä puuttui ratsuväkeä, sillä
liittolaisista olivat Ateenalaiset yksin olleet tulematta. Argolaiset
ja heidän liittolaistensa enemmistö ei kuitenkaan pitänyt asemaansa
vaarallisena, vaan arvelivat tappelun olevan heille etuisan, koska
he muka voisivat saartaa Lakedaimonilaiset omassa maassaan ja
vieläpä lähellä omaa kaupunkiaan. Mutta kun joukot jo olivat yhteen
törmäämäisillään, lähti kaksi Argolaista miestä, Trasyllos, yksi
viidestä päälliköstä, ja Alkifroon, Lakedaimonilaisten kesti-ystävä,
Agiksen luokse. He kehottivat häntä luopumaan taistelusta, koska
muka Argolaiset olivat taipuisat kohtuullisiin sovintoihin, jos
Lakedaimonilaisilla oli syytä oikeutettuihin valituksiin heitä
kohtaan, ja ilmottivat, että he vastaisuudessa solmisivat sopimukset
ja tekisivät rauhan Lakedaimonilaisten kanssa.
Nämät miehet antoivat mainitut lupaukset omin lupinsa eivätkä
kansan käskystä. Agis hyväksyi heidän ehdotuksensa ominpäisesti, ja
neuvoteltuansa ainoastaan yhden myötäseuraavan ylimmän virkamiehen
kanssa myönsi hän heille neljän kuukauden aselevon, jonka kuluessa
heidän tuli suorittaa, mitä olivat luvanneet. Hän vei heti
sotajoukkonsa pois, puhumatta tästä sanaakaan muille päälliköille.
Lakedaimonilaiset ja liittolaiset seurasivat Agista lainmukaisesti,
koska hän oli ylipäällikkö, mutta moittivat häntä suuresti
keskenänsä siitä, että Agis marssi pois tyhjin toimin saamatta
aikaan mitään, joka olisi ansainnut tämmöistä sotavalmistusta,
vaikka tilaisuus heille oli niin suotuisa, koska Argolaiset kaikin
puolin olivat ratsuväen ja jalkaväen saartamina. Sillä tämä oli
komein Helleeniläissotajoukko, mikä tähän saakka oli kokoontunut.
Tämä tuli paraiten ilmi, kun sotajoukot olivat koossa Nemeassa,
jolloin koko Lakedaimonilaisten sotajoukko oli saapuvilla, kuten
myöskin Arkadialaiset, Boiootialaiset, Korintolaiset, Sikyoonilaiset,
Pelleeneeläiset, Fliuusit ja Megaralaiset, paraimmat sotilaat
kustakin kaupungista, jotka eivät näyttäneet kykenevän pitämään
puoliaan ainoastaan Argolaista liittolaiskuntaa vastaan, vaan myöskin
jos siihen muitakin olisi yhtynyt. Kovasti moittien Agista vetäytyi
siis sotajoukko pois, ja erosi kukin kotiinsa. Argolaiset puolestaan
moittivat vielä kovemmin niitä miehiä, jotka kansan suostumuksetta
olivat toimittaneet sopimukset, arvellen etteivät he milloinkaan enää
saisi niin suostuisaa tilaisuutta Lakedaimonilaisten kukistamiseen.
Sillä nyt he olisivat taistelleet lähellä omaa kaupunkiaan
erinomattain lukuisten ja urhoollisten liittomiesten avustamina.
Paluumatkallaan alkoivat he kivittää Trasyllosta Karadroniin
tultuansa, jossa heillä oli tapana tuomita sotatapauksista,
ennenkuin astuttiin kaupunkiin. Trasyllos kuitenkin pelasti henkensä
pakenemalla alttarille, mutta hänen omaisuutensa julistettiin valtion
omaksi.
Kun sitten 1,000 Ateenalaista raskasaseista ja 300 ratsumiestä
Lakeen ja Nikostratoksen johdolla tuli Argolaisille avuksi, niin
nämät kehottivat heitä lähtemään, koskeivät halunneet rikkoa
Lakedaimonilaisten kanssa tehtyjä sopimuksia, eivätkä päästäneet
Ateenalaisia esittämään ehdotuksiaan kansankokouksissa, johon
he kuitenkin vihdoin Mantinealaisten ja Eeliläisten kehottamina
suostuivat, sillä nämät eivät vielä olleet lähteneet kaupungista.
Ateenalaisten puolesta esiintyi silloin lähettiläänä Alkibiadees,
joka Argolaisille ja heidän liittolaisilleen lausui, etteivät
ilman muitten liittolaisten suostumusta tehdyt sovinnot olleet
oikeudenmukaisia, ja että nyt oli ryhdyttävä sotaan, koska
Ateenalaiset juuri sopivassa tilaisuudessa olivat saapuneet.
Hyväksyen nämät puheet, lähtivät kaikki liittolaiset paitsi
Argolaiset viipymättä Arkadian Orkomenosta vastaan. Argolaiset kyllä
hyväksyivät ehdotuksen, mutta eivät kuitenkaan lähteneet heti mukaan,
vaikka hekin myöhemmin yhtyivät retkeen. Liittoutuneet asettuivat
piirittämään Orkomenosta ja tekivät rynnistyksiä, koska he halusivat
valloittaa kaupungin varsinkin sentähden, että Lakedaimonilaiset
siellä säilyttivät Arkadialaiset panttivangit. Koska Orkomenoksen
muurit olivat heikkoja ja piirittäjien sotajoukko suuri, myöntyivät
sen asukkaat, kun he olivat ilman avustajia, jotteivät joutuisi
perikatoon, liittymään piirittäjiin ja antamaan omasta puolestaan
panttivankeja Mantinealaisille sekä ne panttivangit, jotka
Lakedaimonilaiset säilyttivät Orkomenoksessa.
Kun liittolaiset olivat valloittaneet Orkomenoksen, neuvottelivat
he, mihin muuhun kaupunkiin hyökkäys olisi suunnattava. Eeliläiset
kehottivat ahdistamaan Lepreonia, mutta Mantinealaiset Tegeaa. Kun
Ateenalaiset ja Argolaiset kannattivat Mantinealaisia, palasivat
Eeliläiset suutuksissaan kotia, koskei päätetty ahdistaa Lepreonia.
Mutta muut liittoutuneet valmistautuivat Mantineassa hyökkäämään
Tegeaa vastaan, jossa muutamat kaupunkilaisistakin avustivat heitä.
Kun Lakedaimonilaiset olivat palanneet Argoksesta, tehtyänsä
neljänkuukautisen aselevon, syyttivät he Agista ankarasti, ettei
hän ollut valloittanut Argosta, vaikka heistä ei milloinkaan ennen
siihen ollut ollut niin sopivaa tilaisuutta. Sillä ei helposti
saataisi kokoon niin lukuisaa ja sen arvoista liittolaisjoukkoa.
Kun sittemmin kuultiin Orkomenoksen valloittamisesta, niin suuttui
kansa yhä kiihkeämmäksi ja päätti vihoissaan vasten tapaansa suoraa
päätä revittää Agiin talon ja tuomitsi hänet 100 tuhannen drakman
sakkoon. Vaan kun Agis pyysi, ettei näitä rangaistuksia pantaisi
toimeen, ja kun hän lupasi jollakin urotyöllä sodassa vastedes
sovittaa virheensä ja että he silloin voisivat menetellä häntä
kohtaan, miten haluaisivat, jos ei hän niin käyttäytyisi, luopuivat
Lakedaimonilaiset sakkojen vaatimuksista ja talon repimisestä,
mutta säätivät uuden lain, jota ei ennen ollut olemassa ja jossa
hänelle määrättiin kymmenen Spartiatia neuvonantajiksi, joitten
suostumuksetta hän ei saanut viedä sotajoukkoa kaupungista.
Tällä välin lähettivät heille Tegealaiset ystävänsä sanan, että Tegea
luopuisi ja yhtyisi Argolaisiin, elleivät he kiiruusti rientäisi
apuun, ja että se miltei jo ollut luopunut. Silloin riensi apuun koko
Lakedaimonilainen sotajoukko yhdessä Heilootain kanssa pikemmin,
kuin milloinkaan ennen. He kulkivat Mainahan maassa sijaitsevaan
Oresteioniin ja käskivät Arkadialaisten liittolaisineen viipymättä
seurata heitä Tegeaan. Koko sotajoukko kulki aina Oresteioniin
asti, mutta sieltä lähettivät Lakedaimonilaiset sotavanhukset
ja vastapestatut, kuudennen osan sotajoukostaan, suojaamaan
kotikaupunkia, mutta muu sotajoukko kulki Tegeaan. Vähää myöhemmin
saapuivat myöskin Arkadialaiset liittolaiset. Niinikään lähetettiin
Korintokseen, Boiootialaisille, Fookilaisille ja Lokrilaisille käsky
kiiruumman kautta saapumaan avuksi Mantineaan. Heille tuli käsky
arvaamatta, eikä heidän yksityisinä ollut mahdollista, odottamatta
toisiaan, kulkea vihollisten maan halki, joka oli heidän ja
toisen sotajoukon välissä, mutta he koettivat kuitenkin rientää.
Lakedaimonilaiset hyökkäsivät sentähden Arkadiasta saapuneiden
liittolaistensa kanssa Mantinean alueelle, leiriytyivät Heerakleen
pyhäkön läheisyyteen ja hävittivät ympäristöä.
Argolaiset ja heidän liittolaisensa asettuivat, huomattuansa
viholliset, varmalle ja vaikeapääsyiselle paikalle sota-asentoon.
Lakedaimonilaiset hyökkäsivät heti heidän kimppuunsa, lähestyen heitä
kiven ja keihään heiton päähän. Silloin huusi eräs vanhus Agiille,
että kuningas silminnähtävästi täten aikoi parantaa pahaa pahalla,
tarkottaen näillä sanoilla, että Agis halusi käyttää tätä sopimatonta
intoa hyvittääksensä pakenemistansa Argoksesta. Agis käski joko
huudon tähden tahi syystä, että hänen mieleensä juolahti joku muu
tuuma, sotajoukkonsa peräytyä, ennenkuin törmättiin yhteen, ja johti,
saavuttuansa Tegeaan, vedenjuoksun Mantineaan, josta vedenjuoksusta
Mantinealaiset ja Tegealaiset olivat alituisessa riidassa, koska vesi
suuresti vahingottaa sitä kaupunkia, johon se vuotaa. Jotta taistelu
tapahtuisi tasangolla, koetti Agis näet saada kukkulalle asettuneet
Argolaiset liittolaisineen astumaan alas apuun, kun he huomaisivat
vedenjuoksun. Hän toimikin koko päivän johtaaksensa veden toisaalle.
Argolaiset ja heidän liittolaisensa hämmästyivät ensin suuresti,
vihollisten äkkiä kääntyessä niin läheltä, eivätkä tietäneet, mitä
ajattelisivat.
Kun Lakedaimonilaisia ei enää näkynyt, ja kun ei heitä ajettu
takaa, vaan pysyttiin paikalla liikkumatta, syntyi taas syytöksiä
päälliköitä vastaan, että he muka äsken olivat päästäneet tykkönään
saarretun vihollisen Argoksen läheisyydessä käsistään, ja että
nyt eivät ajaneet takaa pakenevia vihollisia, vaan nämät vaaratta
pääsivät pakoon, jota vastoin heitä itseään vietiin surman suuhun.
Tästä päälliköt ensin joutuivat levottomiksi, mutta sitten veivät he
soturit alas kukkulalta, leiriytyivät tasangolle ja valmistautuivat
hyökkäykseen vihollisia vastaan.
Seuraavana päivänä asettuivat Argolaiset liittolaisineen siihen
sotajärjestykseen, jossa he aikoivat taistella, jos kohtaisivat
viholliset. Kulkiessansa rannalta Heerakleen pyhäkön läheisyydessä
olevaan leiriinsä, näkivät Lakedaimonilaiset läheiseltä kukkulalta
tasangolle täysissä aseissa astuneen vihollisen. Miesmuistiin
Lakedaimonilaiset eivät olleet hätäytyneet siten, kuin tässä
tilaisuudessa. Kiireen kautta oli heidän varustauduttava ja
viipymättä he olivatkin aseissaan ja asettuivat riveihin, kuningas
Agiin järjestäessä kaikki säännönmukaisesti. Sillä kaikkien täytyy
totella kuninkaan käskyjä. Hän määrää polemarkeille tehtävät,
nämät lokageille, nämät taas penteekonteereille, nämät puolestaan
enoomotarkeille ja nämät vihdoin kukin enoomotiallensa. Nopeasti
kulkevat täten käskyt tehtävistä. Siten löytyy Lakedaimonilaisten
sotajoukossa vallan vähän muita, kuin päälliköiden päälliköitä, ja
huoli tehtävien toimeenpanosta on monesta riippuva.
Vasemman siiven muodostivat tässä tilaisuudessa Skiritilaiset, joille
yksinomaan on kaikista Lakedaimonilaisista varattu tämä paikka.
Heidän rinnallansa seisoivat Brasidaan johtamina Trakiaan lähteneet,
mutta sieltä palanneet soturit ja Neodamoodat heidän joukossaan.
Sitten muodostivat Lakedaimonilaiset järjestään lokit ja heidän
rinnallensa Arkadian Heeraialaiset, joiden rinnalle olivat asetetut
Mainalialaiset. Oikealla siivellä seisoivat Tegealaiset ja vähäinen
määrä Lakedaimonilaisia äärimmäisinä: kumpaisellakin siivellä seisoi
näitten ratsumiehet. Täten olivat Lakedaimonilaiset järjestetyt.
Vihollisten puolella muodostivat Mantinealaiset oikean siiven,
koska taistelu tapahtui heidän alueellansa; heidän rinnallansa
Arkadialaiset liittolaiset. Sitten seurasi Argolaisten tuhat
valiosankaria, joille kaupunki jo kaukaisista ajoista kustantaa
yleisistä varoista harjoituksia sota-askareissa, ja heidän
rinnallansa muut Argolaiset, joita seurasi heidän liittolaisensa,
Kleoonailaiset ja Ornealaiset. Äärimmäisinä muodostivat Ateenalaiset
vasemman siiven ja heidän kanssansa kotoiset ratsumiehet.
Tämmöinen oli kumpaisenkin sotajoukon järjestelmä. Lakedaimonilaisten
sotajoukko kyllä näytti suuremmalta, mutta en kuitenkaan voi
tarkoin ilmottaa tämän lukua yksityiskohdissa enkä yleisesti, koska
Lakedaimonilaisten lukua ei voi tietää heidän valtiolaitoksensa
salaperäisyyden takia, ja toisten paljous on vaikea tietää
inhimillisen omaa paljouttaan ylisteleväisen kerskailevaisuuden
tähden. Seuraavalla tavalla voi kuitenkin saada jonkimmoisen
käsityksen Lakedaimonilaisten sotajoukon silloisesta suuruudesta:
Paitsi Skiritilaisia, joita oli 600, otti taisteluun osaa seitsemän
lokosta, joka lokoksessa oli neljä penteekostya, joka penteekostyssa
neljä enoomotiaa. Enoomotian ensimmäisessä rivissä taisteli neljä
miestä. Syvyydeltään eivät kaikki olleet yhtäläisiä, vaan kuten
kukin lokagi halusi, mutta keskimäärin kahdeksan miestä syviä.
Skiritilaisia lukuun ottamatta seisoi ensimmäisessä rivissä 448
miestä.
Kun sotajoukot olivat yhteen törmäämäisillään, lausui kukin päällikkö
joukolleen kehotuksia seuraavaan tapaan: Mantinealaisille painettiin
mieleen, että he taistelivat isänmaan edestä ja samalla vallasta tai
orjuudesta. "Heidän ei sopisi suostua, että heiltä riistettäisiin
edellinen, kun kerran olivat sen itselleen hankkineet, eikä myöskään,
että heidän uudestaan tarvitsisi kokea jälkimmäistä."
Argolaisia muistutettiin muinaisesta päällikkyydestänsä ja
Peloponneesoksen tasajaosta, kuten myöskin etteivät ainaiseksi
luopuisi oikeuksistansa, ja että kostaisivat noille vihamielisille
naapureillensa monet kärsimänsä vääryydet.
Ateenalaisille lausuttiin, kuinka oli kaunista pysyä etevimpinä
kilpailussa noin lukuisten ja urhoollisten miesten kanssa, kuinka
heidän valtansa tulisi varmemmaksi ja suuremmaksi, kun olisivat
voittaneet Lakedaimonilaiset Peloponneesoksessa, ja kuinka ei kukaan
enää tämän tapahduttua uskaltaisi hyökätä heidän maahansa.
Täänkaltaisia kehotuksia lausuttiin Argolaisille ja heidän
liittolaisillensa. Mutta Lakedaimonilaiset sitä vastoin muistuttivat
toisillensa sotalauluilla, kuinka he aina olivat kunnostaneet
itseänsä urhoollisina miehinä, arvellen pitkällisen sotaharjotuksen
ennemmin tuottavan pelastuksen, kuin lyhyesti lausuttu kehotus.
Tämän jälkeen törmäsivät sotajoukot yhteen, Argolaiset rientäen
innolla, mutta Lakedaimonilaiset kulkien hitaasti tapansa mukaan
lukuisten huilujen kaikuessa, joka kuitenkaan ei tapahtunut jumalan
kunniaksi, vaan jotta he rytmin mukaan pysyisivät koossa, eikä heidän
rivinsä hajoaisi, kuten usein tapahtuu suurien joukkojen liikkuessa.
Sotajoukkojen yhteen törmätessä päätti kuningas Agis toimia
seuraavasti: Koska jokainen soturi pelosta painaa paljastetun
kylkensä mitä lähimmin naapurinsa kilpeä vastaan, pitäen itsensä
täten paraiten suojeltuna ahtaassa tungoksessa, niin sotajoukot
taistelussa tunkeutuvat oikealle siivelle ja ulottuvat kumpaisellakin
puolella vastustajiensa vasemman siiven sivu. Tämän tunkeutumisen
alkuunpanija on siis oikean siiven äärimmäinen mies, kun hän kaikin
mokomin koettaa vihollisilta suojella oikeaa paljasta kylkeänsä,
ja toiset seuraavat häntä samanlaisesta pelosta. Mainitussa
tilaisuudessa ulottuivat Mantinealaiset paljon Skiritilaisten siiven
ulkopuolelle, mutta Lakedaimonilaiset ja Tegealaiset ulottuivat
vielä edemmäs Ateenalaisten sivu, koska heillä oli paljoa suurempi
sotajoukko. Pelosta, että vasen siipensä joutuisi vihollisten
ympäröimäksi, koska hän huomasi Mantinealaisten ulottuvan kauas
soturiensa ulkopuolelle, antoi Agis käskyn Skiritilaisille ja
Brasidaan sotilaille levittää siipeään, jotta tulisivat tasan
Mantinealaisten kanssa, ja käski polemarkkien Hipponoidaan ja
Aristokleen oikealta siiveltä johtamillansa kahdella lokoksella
rientää täyttämään täten syntynyttä aukkoa, arvellen oikean siipensä
sittenkin ulottuvan vihollisten ulkopuolelle ja Mantinealaisia
vastaan asetetun siiven täten tulevan tukevammaksi.
Mutta koska käsky annettiin juuri sotajoukkojen yhteen
törmätessä ja siksi vähää ennen sitä, tapahtuikin, etteivät
Aristoklees ja Hipponoidas halunneet astua esiin, jonka tähden
heidän myöhemmin tästä syytettyinä täytyi paeta, koska he muka
tässä tilaisuudessa olivat esiintyneet pelkurimaisesti. Heidän
tottelemattomuudestansa seurasi, että viholliset ennen heitä ehtivät
hyökätä, ja kun huolimatta kuninkaan käskystä mainitut lokokset
eivät saapuneet Skiritilaisten avuksi, niin eivät nämät voineet
yhtyä tovereihinsa eivätkä liioin ympäröidä vihollisia. Mutta
vaikkakin Lakedaimonilaiset sotataidossa olivat takapajulla, niin
he kuitenkin osottivat, että he miehuudellansa taisivat päästä
voitolle. Sillä kun he törmäsivät yhteen, niin Mantinealaisten
oikea siipi kyllä ajoi Skiritilaiset ja Brasidalaiset pakosalle, ja
kun Mantinealaiset liittolaisineen yhdessä Argolaisten valiojoukon
kanssa hyökkäsivät sulkemattomaan aukkoon, surmasivat he kyllä
jonkun määrän Lakedaimonilaisia, ympäröivät heidät ja ajoivat heidät
pakoon varastovaunuihin saakka, jolloin he surmasivat osan niitä
vartioitsevia sotavanhuksia. Täällä siis joutuivat Lakedaimonilaiset
tappiolle. Mutta toisaalla ja varsinkin keskellä, jossa kuningas
Agis ja niinkutsutut kolmesataa ratsumiestä seisoivat, hyökkäsivät
Lakedaimonilaiset ahdistamaan Viideksi lokokseksi kutsutuita
Argolaisia sotavanhuksia ja niinikään Kleoonailaisia, Ornealaisia ja
niiden riveissä seisovia Ateenalaisia, ajaen heidät pakosalle. Suurin
osa vihollisista ei edes ryhtynyt käsikähmäänkään, vaan antautui
heti Lakedaimonilaisten hyökätessä, jolloin useat heistä tallattiin
kuolijaaksi, kun eivät hädissään kerjenneet päästä pakoon.
Argolaisten ja liittolaisten sotajoukon tällä kohdin peräydyttyä,
hajaantui se kahtia. Lakedaimonilaisten ja Tegealaisten oikea siipi
ympäröi nyt ulkonevalla osastollaan Ateenalaiset, joita siis vaara
uhkasi kahtaalta, kun he yhtäältä olivat ympäröidyt, toisaalta jo
voitetut. He olisivat koko sotajoukosta kärsineet suurimman tappion,
ellei heidän ratsuväkensä olisi rientänyt heidän avuksensa. Sattuipa
myöskin heidän onneksensa, että Agis kuultuansa, että Mantinealaiset
ja Argolaisten 1,000 miestä ahdisti Lakedaimonilaisten vasenta
siipeä, käski koko sotajoukkonsa rientää ahdistetuiden avuksi. Tämän
kautta pelastuivat Ateenalaiset ja tappiolle joutuneet Argolaiset,
kun vihollisen sotajoukko kääntyi pois heistä. Mantinealaiset ja
liittolaiset eivät enää halunneet ahdistaa vihollisia enemmän kuin
Argolaisvalio-joukkokaan, vaan kääntyivät pakosalle, kun huomasivat
toverinsa voitetuiksi ja Lakedaimonilaisten hyökkäävän esiin.
Mantinealaisista kaatui suuri määrä, vaan miltei koko Argolaisten
valiojoukko pelastui. Pako ja taakse vetäytyminen eivät kumminkaan
olleet hätäisiä eivätkä pitkällisiä. Sillä Lakedaimonilaiset kyllä
taistelevat poistumatta paikaltaan kauan ja tarmokkaasti, kunnes ovat
ajaneet vihollisen pakoon, mutta eivät aja pakenevia takaa kauan
eivätkä kauas.
Pääpiirteissään oli mainittu tappelu kaukaisilta ajoilta alkaen
verisin Helleenien kesken, ja siihen ottivat osaa tärkeimmät
kaupungit. Lakedaimonilaiset asettuivat kaatuneiden vihollisten
eteen ja pystyttivät heti heidän aseensa voitonmerkiksi, ryöstivät
ruumiit, korjasivat omat kaatuneensa, veivät ne Tegeaan, jossa ne
haudattiin, ja jättivät vihollisten kaatuneet heille sopimusten
suojassa haudattaviksi. Argolaisia, Ornealaisia ja Kleoonailaisia
kaatui 700, Mantinealaisia 200, Ateenalaisia ja Aiginalaisia yhteensä
200 miestä ja molempien päälliköt. Lakedaimonilaisten liittolaisten
tappio ei ollut mainitsemista ansaitseva. Lakedaimonilaisten omasta
tappiosta on vaikea puhua varmuudella, mutta sanotaan heitä kaatuneen
kolmisensataa.
Vähää ennen tappelua lähti myöskin toinen kuningas Pleistoanaks
sotilasvanhuksien ja nuorukaisten kanssa apuun. Mutta kun hän
oli ehtinyt Tegeaan ja kuuli voitosta, palasi hän takaisin.
Lakedaimonilaiset palauttivat sanansaattajan kautta kannaksen
toiselta puolelta apuun rientävät liittolaisensa, ja palasivat itse
kotia, lähetettyänsä myöskin muut liittolaisensa pois, viettääksensä
Karneian juhlaa, joka juuri silloin oli vietettävä. Tällä ainoalla
uroteolla puhdistivat he itsensä siitä syytöksestä, jonka alaisiksi
he Helleenien kesken olivat joutuneet Sfakterian saarella kärsimänsä
onnettomuuden johdosta, että he muka siinä tilaisuudessa olivat
esiintyneet miehuuttomasti, ja että he muutenkin olisivat neuvottomia
ja kömpelöitä. Tästä lähtien luultiin heidän onnen sattuman kautta
joutuneen häviölle, mutta että heissä kuitenkin eli entinen
urhoollisuutensa.
Päivää ennen tätä ottelua hyökkäsivät Epidaurolaisetkin Argoliiseen
koko sotavoimallaan, arvellen sen olevan ilman puolustajia, ja
surmasivat suuren määrän vartijoista, jotka Argolaiset lähtiessään
olivat asettaneet kaupunkiin. Kun Mantinealaiset taistelun jälkeen
olivat saaneet avukseen 3,000 Eeliläistä raskasaseista ja entisten
lisäksi 1,000 Ateenalaista, kulkivat kaikki nämät liittoutuneet heti
Epidaurosta vastaan, Lakedaimonilaisten Karneian juhlia viettäessä.
He jakoivat keskenään kaupungin piiritystoimet. Pian lakkasivat
kuitenkin muut toimimasta, mutta Ateenalaiset linnottivat viipymättä,
kuten heille oli käsketty, kukkulan ja sillä sijaitsevan Heeran
pyhäkön. Kaikki liittoutuneet jättivät tähän linnotukseen osan
väestään, ja poistuivat sitten kukin omaan kotikaupunkiinsa. Tähän
loppui tämä kesä.
Seuraavan talven alussa lähtivät Lakedaimonilaiset heti Karneian
juhlia vietettyänsä sotaretkelle, ja kun olivat saapuneet Tegeaan,
lähettivät he edellänsä Argokseen sopimusehdotuksia. Argoksessa
oli heillä jo ennestään puoluelaisia, jotka halusivat kumota
kansanvallan Argoksessa, ja taistelun jälkeen toivoivat he paljoa
ennemmin taivuttavansa kansaa suostumaan tähän. Oli aikomus ensin
tehdä rauha, sittemmin liitto Lakedaimonilaisten kanssa, ja sen
jälkeen tehdä hyökkäys kansanvaltaa vastaan. Lakedaimonilaisten
lähettämänä Argolainen kesti-ystävä Arkesilaoksen poika Likas saapui
kahdella ehdotuksella Argokseen; toinen oli tahtoisivatko he jatkaa
sotaa, toinen haluaisivatko he tehdä rauhan. Tästä syntyi kova
väittely, jonka kestäessä Lakedaimonilaisten puoluelaiset, vaikka
Alkibiadeeskin oli läsnä, astuivat rohkeasti esiin ja taivuttivat
Argolaiset suostumaan rauhanehdotukseen, joka kuului seuraavasti:
"Seuraavilla ehdoilla suostuu Lakedaimonin neuvoskunta solmimaan
liiton Argolaisten kanssa: Argolaiset antakoot Orkomenolaisille
takaisin heidän lapsensa, niinikään Mainalialaisille heidän
miehensä ja Lakedaimonilaisille heidän Mantineassa oleskelevat
miehensä, niinikään lähtekööt he Epidauroksesta ja repikööt
sinne rakentamansa linnoituksen. Elleivät Ateenalaiset lähde
Epidauroksesta, ovat he katsottavat Argolaisten, Lakedaimonilaisten
ja Lakedaimonilaisten liittolaisten, kuten myöskin näiden Argolaisten
liittolaisten, vihollisiksi. Jos Lakedaimonilaisten hallussa on
nuorukaisia vankeina, niin he luovuttakoot nämät kunkin hänen
kaupungilleen. Jumalan uhrin suhteen voivat he, jos tahtovat, suvaita
Epidaurolaisten tehdä valan, tahi itse vannoa uhrin maksamisesta."
"Kaikki Peloponneesoksen kaupungit, niin hyvin pienet kuin suuret,
tulkoot itsenäisiksi perityn valtiosääntönsä mukaan."
"Jos ulkopuolella Peloponneesosta sijaitseva kaupunki hyökkää
vahingottamaan Peloponneesoksen aluetta, on yhdessä neuvoteltava,
miten tämä vaara Peloponneesolaisten hyväksi oikeudenmukaisimmin
olisi torjuttava."
"Lakedaimonilaisten ulkopuolella Peloponneesosta asuvat liittolaiset
ovat samassa asemassa, kuin Lakedaimonilaisten ja Argolaisten
Peloponneesoksessa asuvat liittolaiset ja pysyvät maansa omistajina."
"Nämät sopimukset ovat ilmotettavat liittolaisille hyväksyttäviksi;
jos he tahtovat tehdä muistutuksia niiden suhteen, lähtekööt kotiin
neuvottelemaan niistä."
Ensin hyväksyivät Argolaiset nämät ehdotukset, Lakedaimonilainen
sotaväki poistui Tegeasta kotiin, ja kansainväliset suhteet heidän
välillänsä tulivat rauhallisiksi. Ei kestänyt kauan, ennenkuin
samat miehet saivat aikaan, että Argolaiset sanoivat irti liiton
Mantinealaisten, Ateenalaisten ja Eeliläisten kanssa, sekä solmivat
sopimukset ja liiton Lakedaimonilaisten kanssa. Tämän ehdot olivat
seuraavat:
"Seuraavilla ehdoilla rupeevat Lakedaimonilaiset ja Argolaiset
keskinäisiin sopimuksiin ja liittoon viideksikymmeneksi vuodeksi: He
sopivat ratkaisemaan riitansa yhdenvertaisina ja yhtäoikeutettuina
isien tavan mukaan."
"Peloponneesoksen muut kaupungit voivat päästä liittoon ja
sopimuksiin osallisiksi itsenäisinä ja riippumattomina ja omansa
omistajina yhtäläisillä oikeuksilla isien tavan mukaan."
"Lakedaimonilaisten Peloponneesoksen ulkopuolella asuvat liittolaiset
ovat samassa asemassa, kuin Lakedaimonilaiset itse, ja Argolaisten
liittolaiset samassa asemassa, kuin Argolaiset itse, omansa
omistajina."
"Jos yhteistä sotaa on käytävä, päättävät Lakedaimonilaiset ja
Argolaiset yhteisesti, miten on sodittava liittolaisten eduksi."
"Jos riita rajoista tahi muista seikoista syntyy Peloponneesoksessa
tahi sen ulkopuolella, ratkaistakoon se oikeuden edessä. Jos joku
liittoon kuuluvista kaupungeista riitautuu toisen kanssa, kääntykööt
he jonkun kaupungin puoleen, jonka molemmat pitävät puolueettomana.
Yksityiset kansalaiset ratkaiskoot riitansa oikeudessa isien tavan
mukaan."
Tämänkaltainen oli tämä sopimus ja liitto. Samalla sovitettiin
myöskin riidat omistusoikeudesta sodan kautta tahi muulla tavoin
hankittuihin alueisiin. Yksimielisesti päättivät liittoutuneet olla
tästä lähtien ottamatta vastaan airuita Ateenalaisilta, elleivät he
poistuisi Peloponneesoksesta, luovutettuansa rakentamansa linnan,
kuten myöskin sovittiin ainoastaan yhdestä tuumin tehdä sopimus ja
alkaa sota jotakin toista kaupunkia vastaan. He toimivat innolla ja
kumpaisetkin toimittivat lähettiläitä Trakian maihin ja Perdikkaan
luokse, jonka he saivat suostumaan sopimukseen heidän kanssansa.
Hän ei kuitenkaan heti luopunut Ateenalaisista, mutta suostui
kuitenkin näihin tuumiin, kun näki Argoksen, josta hänen sukunsa oli
lähtenyt, suostuvan niihin. Kalkidilaistenkin kanssa he uudistivat
vanhat sopimuksensa ja vannoivat uudet. Myöskin Ateenalaisten luokse
toimittivat Argolaiset lähettiläitä, kehottaen heitä luopumaan
Epidauroksen linnotuksesta. Koska Ateenalaiset huomasivat olevansa
muita vartijatovereitaan vähälukuisemmat, lähettivät he Deemosteneen
viemään miehiänsä sieltä pois. Saavuttuansa Epidaurokseen, toimitti
Deemostenees näön vuoksi voimistelukilpailut, ja kun vieras
vartioväki oli lähtenyt linnasta, sulki hän portit. Uudistettuansa
myöhemmin sopimukset Epidaurolaisten kanssa, luovuttivat Ateenalaiset
linnotuksensa heille.
Argolaisten luovuttua liitosta yhtyivät myöskin Mantinealaiset
Lakedaimonilaisiin, vaikkakin alussa olivat panneet vastaan, koska
käsittivät olevansa liian heikot Argolaisten avutta, ja luopuivat
herruudesta kaupunkien yli. Lakedaimonilaiset ja Argolaiset lähtivät,
kumpikin 1,000 miehellä, yhdessä sotaan, jolloin Lakedaimonilaiset
ensin yksin neuvoin asettivat harvainvallan Sikyooniin, jonka
tapahduttua he yhdessä tuumin kumosivat kansanvallan Argoksessa,
perustaen sinne Lakedaimonilais-ystävällisen harvainvallan. Tämä
tapahtui talven loppupuolella keväällä. Tähän loppui tämän sodan
neljästoista vuosi.
Seuraavana kesänä luopuivat Diktidiläiset Atoos niemeltä
Ateenalaisista Kalkidilaisten puolelle, ja Lakedaimonilaiset
järjestivät toiselle kannalle Akaian heille epämieluisat olot.
Argoksen kansanpuoluelaiset keskustelivat salassa ja hyökkäsivät
vihdoin rohkeasti harvainvaltalaisten kimppuun, odotettuansa,
kunnes Lakedaimonilaiset viettivät gymnopaidi-juhlia. Tällöin
syntyneessä metelissä pääsivät kansanpuoluelaiset voitolle,
surmasivat osan vastapuoluelaisista ja karkottivat loput kaupungista.
Lakedaimonilaiset viivyttelivät kauan tuloaan, vaikka heidän
ystävänsä lähettivät heitä hakemaan, mutta saapuivat vihdoinkin
apuun, lykäten gymnopaidi-juhlan vieton toistaiseksi. Mutta kun
he Tegeassa kuulivat harvainvaltalaisten tappiosta, eivät he enää
halunneet jatkaa matkaansa, huolimatta pakolaisten pyynnöstä, vaan
palasivat kotia viettääkseen gymnopaidi-juhlia.
Myöhemmin saapui lähettiläitä sekä Argokseen jääneiltä että sieltä
karkotetuiden puolesta. Läsnäolevat liittolaiset puollustivat
vilkkaasti mikä mitäkin puoluetta, mutta Lakedaimonilaisten mielestä
olivat kansanpuoluelaiset harjottaneet vääryyttä, jonka tähden he
päättivät hyökätä Argosta vastaan, jota retkeä kuitenkin kaikenlaiset
esteet viivyttelivät. Tällä välin alkoivat kansanvaltaiset
Argoksessa pelosta Lakedaimonilaisia kohtaan hieroa sovintoa
Ateenalaisten kanssa. Tämä heistä näkyi olevan paras pelastuskeino.
He rakensivat niinikään pitkiä muureja aina merelle saakka, jotta
heille Ateenalaisten avulla muonantuonti meritse olisi tarjona, jos
viholliset sulkisivat heidät maan puolelta. Näistä linnotuksista
tiesivät myöskin moniaat Peloponneesoksen kaupungit. Kaikki
Argolaiset, sekä miehet että naiset, lapset ja orjatkin, ottivat
osaa tähän työhön. Ateenasta saapui heille rakennusmestareita ja
kivenhakkaajia. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena hyökkäsivät Lakedaimonilaiset ja heidän
liittolaisensa, paitsi Korintolaiset, saatuansa tiedon näistä muurien
rakentamisista, kuninkaansa Arkidamoksen pojan Agiin johdolla,
Argosta vastaan. Heillä oli itse Argoksessakin auttajia, mutta näiden
vehkeet eivät onnistuneet. Lakedaimonilaiset valloittivat yhtähyvin
ja repivät valmistumattomat muurit, anastivat Hysian paikkakunnan
Argolaisten alueella ja palasivat kukin kaupunkiinsa, surmattuansa
kaikki haltuunsa joutuneet vapaat kansalaiset.
Tämän jälkeen tekivät Argolaiset puolestaan sotaretken Fliuusian
alueelle, jota he hävittivät, koska Fliuusilaiset olivat ottaneet
vastaan Argoksesta karkotetut kansalaiset, joista useimmat olivat
asettuneet sinne. Tämän tehtyään palasivat Argolaiset kotia.
Sinä talvena sulkivat Ateenalaiset sotajoukollaan Makedonian
rannikot, syyttäen Perdikkasta Argolilaisten ja Lakedaimonilaisten
kanssa tekemästä liitosta, ja että hän, kun Ateenalaiset Niikiaan ja
Nikeeratoksen johdolla valmistivat sotaretkeä Trakian rannikoilla
asuvia Kalkidilaisia ja Amfipolista vastaan, oli liitosta
luopumisellansa suuresti vaikuttanut sotajoukon hajoamiseen, jonka
tähden he pitivät häntä vihollisenaan. Tähän loppui talvi ja samalla
tämän sodan 15 vuosi.
Seuraavana kesänä purjehti Alkibiadees 20 aluksella Argokseen ja
vangitsi ne Argolaiset, jotka näyttivät epäluulonalaisilta ja
kannattavan Lakedaimonilaisia, yhteensä 300 miestä. Ateenalaiset
veivät heidät vallassaan oleviin läheisiin saariin. Niinikään
tekivät Ateenalaiset Meelos saarelle sotaretken 30 omalla,
kuudella Kiolaisella ja kahdella Lesbolaisella laivalla, mukanaan
1,200 omaa raskasaseista, 300 nuolenampujaa ja 20 ratsastavaa
nuolenampujaa, jota paitsi heidän liittolaisensa ja saarelaiset
seurasivat heitä noin 1,500 raskasaseisella. Meelolaiset olivat
Lakedaimonilaisia siirtolaisia, eivätkä suostuneet noudattamaan
Ateenalaisten käskyjä. Alussa olivat he rauhallisesti puolettomia,
mutta vihdoin pakottivat heidät Ateenalaiset hävittämällä heidän
aluettaan ottamaan osaa sotaan. Kun Ateenalaiset nyt mainitulla
Lykomeedeen pojan Kleomeedeen ja Tisimakon pojan Tiisiaan johtamalla
sotajoukolla tekivät sotaretken tähän saareen, niin he, ennenkuin
harjottivat mitään väkivaltaa Meeloksen alueella, lähettivät airuita
tekemään ehdotuksia. Nämät eivät kuitenkaan päässeet Meelolaisten
kansankokoukseen, vaan heidän käskettiin ilmottaa ehdotuksensa
hallitusmiehille ja ylimyksille. Näiden edessä puhuivat Ateenalaiset
lähettiläät seuraavin sanoin:
"Koskemme saa puhua kansalle, jottei kansa, keskeytetyssä puheessa
kuultuansa meidän kumoomattomia ja hyväksyttäviä ehdotuksiamme,
tulisi niitä kannattamaan, sillä ymmärrämme, että siinä
tarkoituksessa olette kutsuneet meidät ylimyksien eteen, niin olkaa
tekin, tämän neuvoksen jäsenet, vielä varovaisempia puheessanne.
Sillä ette tekään saa vastata yhdellä puheella, vaan jokaisessa
tapauksessa, jossa meidän ehtojamme ette hyväksy. Sanokaa siis
ensinnä, hyväksyttekö te tätä meidän ehdotustamme?"
Tähän vastasivat Meelolaiset neuvosmiehet: "Meillä ei ole mitään
sitä vastaan, että rauhassa neuvottelemme. Mutta siltä ei näytä, kun
sota jo on alkamaisillaan eikä ainoastaan uhkaava. Me näemme teidän
saapuvan sanojemme tuomareina, ja että tulos tästä keskustelusta
todenmukaisesti on oleva sota, jos pysymme oikeuksissamme, emmekä
taivu; ja jos taivumme, orjuus."
_Ateen._: "Jos olette tulleet laskettelemaan arvelemisianne
vastaisuudesta tahi muun takia kuin olevista oloista ja niistä
seikoista, jotka voivat pelastaa kaupunkinne, niin älkäämme
jatkako. Mutta jos vallitsevista oloista puhutte, niin jatkakaamme
keskustelua."
_Meel._: "Luonnollista on ja anteeksi annettavaa, jos me,
jouduttuamme tämmöiseen pulaan, puheissamme ja mielessämme käännymme
monelle päin. Mutta koska tämä kokous tarkottaa pelastustamme,
käyköön puhe teidän ehdotuksenne mukaan."
_Ateen._: "Me puolestamme emme pitkillä ja sisällyksettömillä
puheilla kauniin sanoin tule osottamaan, kuinka me, karkotettuamme
Meedialaiset, olemme oikeutetut hallitsemaan, emmekä liioin, kuinka
suurella syyllä me teidän loukkaamina teitä ahdistamme. Mutta
älkää tekään luulko voivanne puheillanne saada meitä uskomaan,
ettette suinkaan ole loukanneet meitä, kun ette Lakedaimonilaisten
siirtolaisina ole sotineet meidän puolellamme, vaan pysykää
mahdollisuuden rajoissa, koska jokaiselle täysijärkiselle on selvä,
että inhimillisen katsantotavan mukaan oikeudenmukaisuuden määrää
molemminpuolinen yhtäläinen pakko, mutta että voimakas määrää, heikko
taipuu."
_Meel._: "Me puolestamme pidämme pakosta hyödyllisenä, koska te
puhutte hyödyllisestä oikean rinnalla, ettei yhteistä hyvää hävitetä,
vaan että kohtuullisuus käy vaaraan joutuneille oikeasta, ja että
heikolle riittää puollustukseksi vähäpätöisemmätkin seikat. Tämä
ei suinkaan ole teillekään hyödyksi, koska tekin tämän kautta, jos
vastaisuudessa joutuisitte tappiolle, olette antaneet esimerkin
kovimpaan rangaistukseen."
_Ateen._: "Me emme huolehdi valtamme loppua, jos se tapahtuisikin;
sillä eivät muita hallitsevat kansat, kuten esimerkiksi
Lakedaimonilaiset, aina ole pelottavia hallituille. Mutta täällä ei
nyt ole kysymys Lakedaimonilaisista, vaan siitä, tuleeko alamaisten
määrätä hallitsevien tekoja. Tästä me kyllä pidämme huolta. Että
olemme täällä puollustaaksemme omaa valtaamme ja puhuaksemme teidän
kaupunkinne pelastuksesta, sitä me tulemme osottamaan, koska
me vaikeuksitta haluamme hallita teidän yli ja suojella teitä
kumpaistenkin hyödyksi."
_Meel._: "Miten voisi meille olla yhtä hyödyllistä olla orjanne, kuin
teille olla herramme?"
_Ateen._: "Siten, että te kuuliaisuudellanne pelastutte kärsimästä
äärimmäistä onnettomuutta, ja meille on voitoksi olla tuhoomatta
teitä."
_Meel._: "Siis ette salli meidän puolueettomina rauhassa olla
ystävänne eikä kummankaan vihollisia?"
_Ateen._: "Emme, sillä teidän vihamielisyytenne ei meitä haita niin
suuresti, kuin ystävyytenne osottaisi heikkouttamme: sillä viha on
alamaisille osote vallasta."
_Meel._: "Onko teidän alamaisillanne siis se käsitys
kohtuullisuudesta, että asettavat samaan tilaan ventovieraita
ja siirtolaisenne, jotka luovuttuansa uudestaan ovat joutuneet
valtaanne?"
_Ateen._: "He kai arvelevat, ettei kumpaiseltakaan puutu oikeutta,
arvellen edellisten pysyneen vapaina oman valtansa avulla, koska
muka emme ole uskaltaneet hyökätä heidän kimppuunsa. Mutta teidän
masentamisen kautta sekä hankimme lisää alamaisia että suuremman
turvallisuuden, varsinkin jos te saarelaisina ja muita heikompina
ette pääse vapaiksi vallastamme, vaan jos teidän on täytymys
tunnustaa meidän, merivallan, yliherruutta."
_Meel._: "Muuten ette siis pidä itseänne turvattuina? Koska nyt
olette pakottaneet meitä jättämään oikeuden syrjään, täytyy
meidänkin koettaa osottaa, että teidän edut ovat samat, kuin
meidänkin. Miten eivät kaikki puolueettomat kaupungit, kun näkevät
teidän näin menettelevän, arvelisi, että vastedes hyökkäätte
heidänkin kimppuunsa? Miten te tällä menettelyllänne ette enentäisi
vihollisianne, kun väkistenkin pakotatte vihollisiksenne niitä, jotka
eivät haluaisi joutua niiksi?"
_Ateen._: "Emme suinkaan; sillä me emme pidä mannermaalaisia,
jotka eivät, puollustaaksensa vapauttansa, meitä vaani, niin
vaarallisina, kuin teidän kaltaisianne hurjia saarelaisia, jotka
vihaavat hallituksemme muka kovuutta. Sillä nämät enimmiten
ajattelemattomuudesta syöksevät meidät ja itsensä silminnähtävään
vaaraan."
_Meel._: "Tosiaankin, jos te säilyttääksenne valtaanne heittäytte
tuommoiseen vaaraan, ja toiselta puolen voitetut samoiten
päästäksensä vapaiksi tekevät samoin, miten ei meille, jotka vielä
olemme vapaita, olisi suuri häpeä ja kurjuus, jos emme kärsisi
kaikkea välttääksemme orjuutta?"
_Ateen._: "Ei suinkaan, jos viisaasti neuvottelette; sillä nythän
ei ole kilpailu yhdenvertaisten kesken, eikä siis häpeällistä, jos
urhoollisuus ei teitä auta pulasta, vaan ennemmin on kysymyksessä
pelastumisenne takia olla vastustamatta paljoa väkevämpää."
_Meel._: "Kyllä; mutta me tiedämme sodan onnen olevan vaihtelevamman,
kuin että se riippuisi yksin omien sotajoukkojen suuruudesta. Jos
me siis väistyisimme heti puollustautumatta, heittäisimme me kaiken
toivon, mutta jos me ryhdymme vastarintaan, on meillä toivo jälellä."
_Ateen._: "Toivo on kyllä lohdutus vaarassa, eikä vie turmioon,
jos kohtakin suuresti vahingottaa siihen luottavia. Mutta se, joka
heittää koko olemassaolonsa sen huostaan, toivo kun on vallan
tuhlaavainen luonnostaan, tutustuu sen huikentelevaisuuteen juuri
perikadon reunalla, eikä se jätä mitään jälkeä, jotta sen oikkuja
kerran kokenut voisi itseään siltä varoa. Varokaa siis itseänne, te
heikot, kokemasta tätä, uskomalla koko onnenne yhdelle heitolle, sekä
matkimasta tuota suurta joukkoa, joka, vaikkakin voisi luonnollisesti
pelastaa itseään, kun selvät toiveet heiltä vaarassa puuttuvat,
luottaa yliluonnollisiin taikoihin ja orakelivastauksiin, mikä kaikki
toivoineen päivineen vie perikatoon."
_Meel._: "Vaikeana mekin pidämme, tietäkää se tarkoin, taistella
teidän valtaanne ja onneanne vastaan, kun ehdot ovat näin erilaiset,
mutta me luotamme, että Jumalan kaitselmus suojelee meitä joutumasta
tappiolle onnen oikkujen kautta, koska me oikeuden puollustajina
asetumme vääryyttä vastaan. Meiltä puuttuvaa voimaa korvaa
Lakedaimonilaisten liitto, joka heitä, jollei muuten, niin ainakin
sukulaisuuden takia, pakottaa rientämään avuksemme. Me emme siis
aivan järjettömästi esiinny rohkeudella."
_Ateen._: "Mitä Jumalan kaitselmukseen tulee, niin emme mekään
luule olevamme suljetut sen suojeluksesta. Sillä emme me ole
aikoneet tehdä, emmekä ole liioin tehneet mitään inhimillisestä
katsantotavasta poikkeavaa uskonnollisissa asioissa, emmekä mitään
ihmisten pyrinnöistä poikkeavaa. Mekin uskomme, että jumalat, ja
tiedämme varmaan, että ihmiset luonnon lain mukaan hallitsevat
kaikkialla, missä vaan voivat. Sitä paitsi emme me ole säätäneet tätä
lakia, emmekä liioin ole ensimmäisinä sitä noudattaneet. Te kyllä
käsitätte, että sekä te itse että jokainen muukin yhtä voimakas, kuin
me, toimisi samaten. Siis me emme suinkaan pidä itseämme jumalien
hylkääminä. Mitä luottamukseenne Lakedaimonilaisiin taas tulee,
nimittäin että häpeäisivät olla rientämättä teidän avuksenne, niin
me teitä onnittelemme kokemattomuudestanne, emmekä suinkaan kadehdi
viattomuuttanne. Lakedaimonilaiset kyllä keskuudessaan lakiensa
suhteen noudattavat hyveen vaatimuksia; mutta heidän menettelystänsä
muita kansoja kohtaan olisi paljon sanottavaa. Lyhyesti lausuen:
te kyllin tiedätte, että he julkisesti peittelemättä, enemmän kuin
mikään muu kansa, pitävät hauskuutta kauneutena, ja hyödyllisyyttä
oikeutena, joka mielipide ei suinkaan ole hyödyksi mielettömille
pelastustuumillenne nykyisestä pulasta."
_Meel._: "Juuri tähän heille tästä koituvaan hyötyyn me vakavasti
luotamme, arvellen, etteivät he hylkäämällä meitä tahdo esiintyä
epäluotettavina heitä suosivien Helleenien silmissä, vaan avustajina
heidän vihollisillensa."
_Ateen._: "Te luulette siis, että hyöty parahiten soveltuu varmuuden
kanssa yhteen, vaan että oikeuden ja jalouden harjottaminen on
vaaranalainen, mutta vaaraahan Lakedaimonilaiset ylipäätään karttavat
enemmän, kuin mitään muuta."
_Meel._: "Me uskomme, että he mieluummin meidän kuin muiden tähden
antautuvat vaaraan, koska he pitävät meitä muita sitä varmempina,
jota lähempinä olemme ottamaan osaa Peloponneesoksen rettelöihin, ja
jota luotettavampia me olemme syntyperämme takia."
_Ateen._: "Avuksi kutsutuiden hyvänsuopeus ei takaa sotatovereille
varmuutta, vaan avustajien mahtava sotavoima. Tämän Lakedaimonilaiset
kyllin ymmärtävät, kun eivät edes lähempien naapurikansojen kimppuun
käy ilman suurta apulaisjoukkoa, koska eivät luota kotoisiin
varustuksiin. Ei ole siis luultavaa, että he purjehtisivat saareenne
meidän ollessamme herroja merellä."
_Meel._: "He voivat ehkä lähettää muita asemestansa. Sitä paitsi
ovat Kreetan vesistöt avarat, joten mahtavan on vaikeampi saavuttaa
pakenevia, kuin näiden piiloutuen päästä pakoon. Ja jospakin täällä
joutuisivat tappiolle, voisivat he kääntyä teidän maatanne ja niiden
liittolaisten maata vastaan, joita Brasidas on jättänyt ahdistamatta,
ja silloin saisitte vaivata itseänne ennemmin puollustaaksenne
liittolaisianne ja omaa maatanne, kuin ahdistamalla ventovierasten
aluetta."
_Ateen._: "Jospa näin tapahtuisikin, niin se ei olisi meille
mitään outoa. Mutta te kyllä tiedätte, etteivät Ateenalaiset
pelosta milloinkaan ole luopuneet yhdestäkään piirityksestä.
Vaikka sanotte tahtovanne neuvotella pelastuksestanne, niin ette
ole tässä pitkällisessä keskustelussa lausuneet sanaakaan, joka
voisi antaa toivetta pelastuksestanne. Te yhä vaan luotatte enin
tulevaisuuteen, mutta teidän tarjona olevat apukeinot ovat liian
vähäpätöiset voittaaksensa teitä vastaan käännetyitä aseita. Te
osotatte suurta älyttömyyttä, ellette meidän poistuttuamme tästä
kokouksesta tule viisaampaan päätökseen. Älkää antautuko tuolle
joutavalle häpeäntunteelle, joka julkisissa ja kunnottomissa
vaaroissa jo on tuhonnut niin paljon ihmisiä. Kuinka moni ei ole
antanut tuon viekottelevan häpeä-sanan voiman houkutella itseään,
vaikkakin ovat hyvin käsittäneet, mihin se heidät vie, alistumaan
sanan voiman alle ja siten avoin silmin heittäytymään sanomattomiin
vaaroihin, siten älyttömyydessään syöksyen häpeällisempään häpeään,
kuin onnen sattuman tuottamaankaan! Olkaatte viisaita, älkääkä
pitäkö häpeällisenä alistua suurimman kaupungin alle, varsinkin
kun sen ehdot ovat niin kohtuullisia, että saatte, tultuanne sen
liittolaisiksi, veronalaisina omistaa maanne. Kun teillä nyt on
valittavana sodan tahi olemassa-olonne välillä, älkää valitko
huonompaa. Sillä se, joka ei väisty vertaisensa edestä, mutta
kohtelee mahtavampaa maltillisesti, ja joka armahtaa heikompaa, se
kyllä pystyssä pysyy. Miettikää siis meidän poistuttuamme näitä
seikkoja, ja muistakaa, että neuvottelette isänmaasta, jonka
olemassaolo riippuu yksinomaan tästä ainoasta päätöksestänne."
Tämän lausuttuansa poistuivat Ateenalaiset kokouksesta. Kun
Meelolaiset olivat jääneet yksin, päättivät he vastata yhtäpitävästi
kokouksessa lausutuiden mielipiteiden kanssa, siis seuraavasti:
"Ateenalaiset! Ei meidän mielestämme sovi vastata toisin, kuin
ennenkään, emmekä tahdo kädenkäänteessä riistää vapautta jo seitsemän
vuosisataa asumaltamme kaupungilta, vaan me koetamme pelastua
luottaen jumalien meitä tähän saakka pelastavaan kaitselmukseen sekä
sotilaittemme ja Lakedaimonilaisten apuun. Pyydämme teitä sallimaan
meidän olla puolueettomina ystävinänne, ja poistumaan maastamme,
solmittuamme sopimukset, joita kumpaisetkin pitävät pätevinä".
Näin vastasivat Meelolaiset, mutta lähtien kokouksesta sanoivat
Ateenalaiset: "Tähän päätökseen katsoen olette te ainoat, jotka
pitävät tulevaisuuden varmempana, kuin mitä näette, arvellen
näkymättömän jo tapahtuneen toivonne mukaiseksi. Mutta te joudutte
perikatoon, jos te panette suurimman luottamuksenne ja onnenne
Lakedaimonilaisten avun nojaan."
Ateenalaiset lähettiläät palasivat tämän jälkeen leiriin. Kun heidän
päällikkönsä kuulivat, etteivät Meelolaiset alistuneet, ryhtyivät
he viipymättä sotatoimiin, jakaen keskenään kaupungin muurilla
ympäröimisen. Myöhemmin jättivät Ateenalaiset sekä omien miesten
että liittolaisten muodostaman vartioväen piiritystä jatkamaan
sekä meritse että maitse. Tämän tehtyään palasi suurin osa heidän
sotajoukostaan kotia, mutta loput jäivät jatkamaan piiritystä.
Tähän aikaan hyökkäsivät Argolaiset Fliuusin alueelle, mutta
Fliuusilaiset ja heidän omat pakolaisensa asettuivat heitä väijymään
ja surmasivat 80 heistä. Pyloksessa olevat Ateenalaiset anastivat
Lakedaimonilaisilta suuren saaliin. Lakedaimonilaiset eivät kyllä
sanoneet irti sopimuksia, eivätkä julistaneet heille sotaa, mutta
he ilmottivat airuen kautta, että he sallivat kenen tahansa tehdä
ryöstöretkiä Ateenalaisia vastaan. Korintolaiset alkoivat sotaa
Ateenalaisia vastaan yksityisten riitojen takia, mutta muut
Peloponneesolaiset pysyivät levollisina.
Meelolaiset valloittivat yöllisellä hyökkäyksellä torinpuolisen
osan Ateenalaisten piiritysmuurista. He surmasivat joukon miehiä,
ja palasivat kaupunkiin, tuoden mukanaan muonaa ja muita tarpeita.
Ateenalaiset varustivat vastaiseksi paremmasti vartioväen. Tähän
loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena aikoivat Lakedaimonilaiset tehdä sotaretken
Argolikseen, mutta kun rajanylimenouhrit eivät olleet heille
edullisia, palasivat he takaisin. Argolaiset pitivät tämän
heidän yrityksensä johdosta moniaita kaupunkinsa asukkaita
epäluulonalaisina; muutamia heistä mestauttivat he, toiset heistä
pääsivät pakoon.
Samaan aikaan valloittivat Meelolaiset taas osan Ateenalaisten
piiritysmuurista, jossa oli vähälukuinen vartiojoukko. Mutta silloin
saapui Deemeaan pojan Filokrateen johdolla uusi sotajoukko Ateenasta.
Kun nämät voimakkaasti piirittivät kaupunkia, ja kun kaupunkilaisten
kavaluuskin tuli avuksi, antautuivat Meelolaiset Ateenalaisille
ilman ehtoja. Ateenalaiset surmasivat kaikki täysikasvaneet miehet,
jotka he saivat haltuunsa, mutta möivät naiset ja lapset orjiksi.
Valloitettuansa tämän paikkakunnan, lähettivät Ateenalaiset sinne
myöhemmin viisisataa siirtolaista.