Alussa seuraavaa kesää olivat vuodeksi solmitut rauhansopimukset
Pytian juhlien aikana kuluneet loppuun. Aselevon aikana olivat
Ateenalaiset karkottaneet Delolaiset Deloksesta, katsoen heitä
muinaisen rikoksen saastuttamina kelvottomiksi toimittamaan
uhreja sekä itsensä toimittaman ennen kertomani puhdistamisensa
vaillinaiseksi, kun he kuolleitten hautojen poistamisella luulivat
tehneensä kylliksi. Ne Delolaiset, jotka niin halusivat, saivat
asettua asumaan Farnakeen heille antamaan Atramyttioniin Aasiassa.
Saatuansa Ateenalaiset ehdotukseensa myöntymään, purjehti Kleoon
aselevon loputtua Trakian rantamaille, mukanaan 1,200 raskasaseista
ja 300 ratsumiestä ja vielä suurempi joukko liittolaisia 30 laivalla.
Hän pysähtyi ensin Skiooneen edustalle, jota vielä piiritettiin,
otti sieltä mukaansa raskasaseisia piiritysjoukosta ja purjehti
Kolofoonain satamaan, joka sijaitsee lähellä Torooneelaisten
kaupunkia. Kun hän pakolaisilta sai tietää, ettei Brasidas ollut
Torooneessa, eivätkä kaupungin asukkaat kykenisi puolustautumaan,
kulki hän maajoukkoineen kaupunkia vastaan, mutta lähetti kymmenen
laivaa purjehtimaan ympäri satamaa, joten hän ensin saapui
varustukselle, jonka Brasidas oli rakentanut ympäri kaupunkia,
kun hän tahtoi yhdistää etukaupungin sen kanssa, jonka kautta hän
revittämällä osan vanhaa muuria oli saanut sen yhdeksi kaupungiksi.
Lakedaimonilainen päällikkö Pasitelidas ja vartioväki kiiruhtivat
puolustamaan sitä Ateenalaisten hyökätessä. Kun nämät joutuivat
ahtaalle, ja koska sataman ympäri lähetetyt laivat nyt saapuivat,
pelkäsi Pasitelidas, että laivat ehtisivät valloittaa puolustajia
vailla olevaa kaupunkia, ja että hän itse, jos viholliset
valloittasivat muurin, joutuisi heidän käsiinsä, jonka takia hän
kiiruumman kautta pakeni kaupunkiin. Laivoista maihin astuneet
Ateenalaiset ehtivät valloittaa Torooneen, ja jalkaväki tunkeutui
vanhan muurin kautta pakenevien vihollisten kintereillä kaupunkiin.
Osan Peloponneesolaisista ja Torooneelaisista surmasivat he heti
käsikähmässä, osan heistä saivat he elävinä käsiinsä, näitten
joukossa Pasitelidaan, heidän päällikkönsä. Brasidas riensi Torooneen
avuksi, mutta kuultuansa matkalla sen valloittamisesta, vetäytyi hän
takaisin, vihollisten valloitettua kaupungin, hänen ollessaan siitä
ainoastaan 40 stadionin matkan päässä. Kleoonin johtamat Ateenalaiset
pystyttivät kaksi voitonmerkkiä, toisen sataman kohdalle, toisen
muurin läheisyyteen. Torooneelaisten lapset ja vaimot tekivät he
orjiksi, mutta miehet ja Peloponneesolaiset sekä muut kaupungissa
oleskelevat Kalkidilaiset, luvultaan noin 700, lähettivät he
Ateenaan. Myöhemmässä sopimuksessa sallivat he Peloponneesolaisten
palata kotiinsa, mutta muut lunastivat Olyntolaiset miehen miestä
vastaan. Samaan aikaan valloittivat Boiootialaiset kavaluudella
Ateenalaisten rajalla sijaitsevan Panakton nimisen linnotuksen.
Asetettuansa vartijaväen Toroneeseen, purjehti Kleoon Atoosniemen
ympäri Amfipolikseen.
Tähän aikaan purjehti Erasistratoksen poika Faiaks kahden toisen
seuraamana kahdella laivalla lähettiläänä Italiaan ja Sikeliaan.
Sillä Ateenalaisten lähdettyä rauhanteon jälestä, olivat
Leontinilaiset myöntäneet kansalaisoikeuden suurelle joukolle, ja
kansa mietti sentähden uutta maanjakoa. Saatuansa vihiä näistä
tuumista, kutsuivat mahtavat Syrakuusalaiset avuksensa ja karkottivat
kansanpuoluelaiset. Nämät kulkivat mikä mihinkin, mutta mahtavat
suostuivat jättämään aution kaupungin Syrakuusalaisille ja muuttivat
Syrakuusaan, saatuansa siellä kansalaisoikeuden. Myöhemmin lähti
osa näistä Syrakuusasta, tyytymättöminä sikäläisiin oloihin, ja
valloittivat Fookaiai nimisen osan Leontinilaisten kaupungista
kuten myöskin Brikinniai nimisen linnan Leontinilaisten maassa.
Useimmat äskettäin karkoitetuista kansanpuoluelaisista yhtyivät
heihin ja taistelivat muurien suojassa. Kuultuansa tämän, lähettivät
Ateenalaiset Faiaksin yllyttämään sikäläisiä liittolaisiansa
sekä toisia Sikelioottoja, jos mahdollista, yhteisesti ryhtymään
vallanhimoisia Syrakuusalaisia vastaan ja pelastaaksensa siten
Leontinilaisia kansanpuoluelaisia. Saavuttuansa sai Faiaks kyllä
Kamarinalaiset ja Akragalaiset suostumaan tuumiinsa, mutta kun hän
kohtasi vastarintaa Gelassa, niin hän ei huolinut mennä muitten
luokse, koska arvasi sen olevan turhaa, vaan palasi Katanaan
Sikelioottain maan halki. Matkallaan kävi hän myöskin Brikinniaissa
ja rohkaisi sen asukkaita kestävyyteen, jonka jälkeen hän purjehti
kotiin.
Matkalla Sikeliaan ja palatessansa sieltä oli hän Ateenalaisten
puolesta Italiassa hieronut ystävyyttä muutamien kaupunkien
kanssa. Hän tapasi myöskin Messeeneestä karkotetuita Lokrilaisia
uutisasukkaita, jotka Sikelioottain sovinnon jälkeen, kapinan
vallitessa Messeeneessä, toisen puolueen kutsusta olivat lähetetyt
uutisasukkaina sinne; ja Lokrilaiset pitivät jonkun ajan
Messeeneetä hallussaan. Näitä tavatessaan Faiaks ei heitä kohdellut
vihollisina, koska Lokrilaiset hänen kauttansa olivat sopineet
rauhasta Ateenalaisten kanssa. Kun nimittäin Sikeliootat tekivät
sopimuksen Ateenalaisten kanssa, olivat nämät ainoat liittolaisista,
jotka kieltäytyivät liittymästä Ateenalaisiin. Eivätkä he nytkään
olisi myöntyneet siihen, ellei heitä tähän olisi pakottanut sota
Itooneelaisia ja Melaialaisia vastaan, jotka olivat heidän naapurinsa
ja siirtolaisensa. Vähää myöhemmin saapui Faiaks Ateenaan.
Purjehdittuansa pitkin rannikkoja Torooneesta Amfipolikseen,
teki Kleoon Eeioonista hyökkäyksen Stageiros nimistä Andrilaista
siirtokuntaa vastaan, voimatta kuitenkaan sitä valloittaa.
Mutta Galeepsos nimisen Tasolaisen siirtokunnan valloitti hän
väkirynnäköllä. Toimitettuansa lähettiläitä Perdikkaan luokse,
jotta tämä sopimuksen mukaan saapuisi sotaväkineen, ja toisia
Odomantolaisten kuninkaan Polleen luokse, pestatakseen mahdollisesti
paljon Trakialaisia, asettui Kleoon Eeioniin. Saatuansa tiedon tästä,
asettui Brasidas puolestaan vastapäätä häntä Kerdyliooniin. Tämä on
Argiliolainen paikkakunta kukkulalla toisella puolen jokea lähellä
Amfipolista. Sieltä erotti kaikki tapahtumat, niin ettei Kleoon
sotajoukkoineen salaa voinut sieltä lähteä liikkeelle, jota Brasidas
arvasi hänen aikovan tehdä, ja että Kleoon, halveksien vastustajien
vähälukuisuutta, odottamatta avustajia hyökkäisi Amfipolista vastaan.
Itse hän puolestaan samalla varustautui, kutsuen avukseen 1,500
Trakialaista palkkasoturia sekä kaikki Edoonilaiset, niin hyvin
peltastat kuin myöskin ratsumiehet. Hänellä oli 1,000 Myrkinilaista
ja Kalkidilaista peltastaa, lukuun ottamatta Amfipoliissa olevat
soturit. Yhteensä oli hänellä noin 2,000 raskasaseista ja 300
Helleeniläistä ratsumiestä. Näistä oli Brasidas ottanut mukaansa
Kerdyliooniin 1,500 miestä, loput oli hän asettanut Klearidaan johdon
alle.
Toistaiseksi pysyi Kleoon liikkumatta, mutta vihdoin hänen oli pakko
tehdä, kuten Brasidas oli arvannut. Sillä kun sotamiehet kyllästyivät
paikalla pysymiseen, ja kun he vertasivat hänen taitamattomaa ja
pelkurimaista johtoansa vastustajan taitoon ja rohkeuteen, ja koska
he jo kotoansa olivat seuranneet häntä vastahakoisesti, niin syntyi
heissä tyytymättömyyttä. Kun Kleoon huomasi tämän, ja koska hän ei
tahtonut lannistaa sotamiesten mieltä vielä pitemmällä viipymisellä,
niin hän lähti liikkeelle. Hän menetteli samaten, kuin Pyloksessa,
jossa hän arveli keksineensä jotakin erinomattain viisasta, koska se
häneltä silloin onnistui. Hän ei luullut kenenkään uskaltavan rynnätä
häntä vastaan taisteluun, vaan sanoi nousevansa ylemmäs, saadaksensa
selvemmän kuvan paikasta, ja kehui odottavansa vahvempaa varustusta,
eipä suinkaan, jotta hän, jos täytyisi ryhtyä taisteluun, varmemmin
pääsisi voitolle, vaan jotta hän voisi piirittää ja väkirynnäköllä
valloittaa kaupungin. Noustuansa joukkoineen luonnon suojelemalle
kukkulalle, tarkasti hän Strymoonin rämemaita, ja minlainen kaupungin
asema Trakiaan päin oli, ja tuli siihen päätökseen, että hän
taistelutta voisi vetäytyä pois, milloin vaan halusi. Sillä ei ketään
näkynyt muureilla, eikä kukaan kulkenut porteista, vaan ne olivat
kaikki suljetut. Hän katui, ettei ollut tullessaan ottanut mukaansa
piirityskoneita, arvellen että hän kyllä olisi voinut valloittaa
kaupungin, koska se oli puolustajia vailla.
Heti kun Brasidas näki Ateenalaisten lähteneen liikkeelle, astui
hänkin alas Kerdylioonista, suunnaten matkansa Amfipolikseen.
Mutta hän ei hyökännyt Ateenalaisten kimppuun, peloissaan heikon
varustuksensa tähden. Sillä jos kohtakaan hänen sotajoukkonsa ei
luvultaan ollut vastustajia heikompi, koska molemmat olivat yhtä
lukuisat, niin katsoi hän sitä kuitenkin sotakunnossa vastustajia
ala-arvoisemmaksi, koska Ateenalaiset olivat valiosotilaita,
ja niin ikään Leemnolaiset ja Imbrolaiset olivat lähettäneet
paraammat miehensä. Hän päätti sentähden turvautua sotajuoneen.
Sillä jos hän näyttäisi vastustajille sotajoukkonsa vähyyden ja sen
kelvottoman varustuksen, niin hän piti sen vähemmän vievän voittoon,
kuin jos viholliset halveksisivat heitä näkemättä, perustamatta
halveksimisensa oleviin oloihin. Valittuansa 150 raskasaseista, ja
asettaen muut Klearidaan johdon alle, päätti hän siis äkkiarvaamatta
tehdä hyökkäyksen, ennenkuin Ateenalaiset lähtivät liikkeelle, koska
hän ei enää luullut tapaavansa Ateenalaisia täten yksinäisinä, jos
kerran ehtisivät saada apua. Kutsuttuansa siis kaikki sotilaat
kokoon, ilmoitti hän heille tuumansa ja koetti rohkaista heitä
seuraavin sanoin:
"Peloponneeson miehet! Mimmoisesta maasta olemme lähteneet, että
se aina miehuutensa kautta on ollut vapaana, ja että teidän
nyt on taisteleminen Doorilaisina Joonialaisia vastaan, sitä
minun vain sivumennen tarvitsee mainita. Mutta miten minä aion
tehdä hyökkäyksen, tahdon teille ilmottaa, jotten laimentaisi
urhoollisuuttanne, jos teistä ehkä näkyisin toimivan puutteellisesti,
kun annan ainoastaan osan teistä eikä kaikkien ottaa osaa vaaraan.
Minä, näette, arvaan, että vastustajamme halveksien meitä, koskeivät
luule meidän uskaltavan hyökätä heidän kimppuunsa, ovat nousseet
tuolle paikalle, ja että he nyt järjestyksettä huolettomina
katselevat ympäristöjä. Kun huomaa senkaltaiset virheet vihollisten
puolelta, ja oman sotavoiman heikkouteen katsoen mieluummin turvautuu
hetken tarjoamiin etuihin kuin julkiseen järjestettyyn hyökkäykseen,
niin on voitto miltei varma. Tämänkaltaiset juonet, joilla mitä enin
pettämällä vihollisia hyödyttää ystäviänsä, tuottavat mitä kauniimman
kunnian. Niinkauan kuin he nyt rohkeudessaan ovat huolettomina ja
kahdella päällä ennemmin miettivät lähtöä kuin pysymistä, eivätkä
vielä ole päässeet varmaan päätökseen, koetan minä voisinko
joukollani äkkiarvaamatta juoksujalassa hyökätä keskelle heidän
sotajoukkoaan."
"Kun sinä, Klearidas, näet minun jo hyökkäävän ja vastustajien
todennäköisesti joutuneen pelon alaisiksi, niin aukaise sinä
portit ja vie mitä kiiruimmin miehesi, sekä Amfipolilaiset että
muut liittolaiset, äkkiarvaamatta taisteluun. Arvatenkin he siten
enin pelästyvät; sillä odottamaton hyökkäys tappelun kestäessä on
vihollisille turmiollisempi, kuin itse alotettu taistelu. Ja ole sinä
itse kunnon mies, kuten sinun Spartiatina tulee oleman."
"Ja te liittolaiset! Seuratkaa johtajaanne miehuullisesti,
käsittäen, että sotilaan tulee oleman innokas, kunnianhimoinen ja
kuuliainen johtajille. Tämä päivä on tuottava teille, jos olette
urhoollisia, vapauden ja Lakedaimonilaisten liittolaisten nimen,
tahi tekee se teidät Ateenalaisten alamaisiksi, jos teidän onnistuu
välttää orjuutta ja kuolemaa, ja asettaa niskallenne raskaamman
ikeen, kuin tähänastinen on ollut, ja siten estäisitte te muiden
Helleenien vapauttamisen. Mutta pelkureiksi te ette tietenkään joudu,
koska tiedätte kuinka suurista eduista nyt taistelemme, ja minä
puolestani tulen osottamaan, etten ainoastaan kehotuksilla, vaan
myöskin teolla kykenen ryhtymään taisteluun."
Täten puhuttuansa, valmistautui Brasidas itse hyökkäykseen, asettaen
muut sotilaat Klearidaan kanssa Trakialais-nimisille porteille,
tehdäksensä sieltä hyökkäyksen, kuten oli määrätty. Kun Brasidas
nähtiin astuvan alas Kerdylioonista ja ilmestyvän kaupungissa, johon
ulkoa vallan selvästi saattoi nähdä, sekä uhraavan Ateenan pyhäkön
lehdossa, ja valmistautuvan taisteluun, ilmotetaan Kleoonille, joka
oli lähtenyt tarkastamaan seutuja, että vihollisten koko sotavoima
oli näkyvissä kaupungissa, ja että portin alta näkyi hevosten ja
ihmisten jalkoja, ikäänkuin lähtemäisillään ulos. Kuultuansa tämän,
meni hän katsomaan. Kun hän huomasi niin olevan, ei hän halunnut
antautua taisteluun, ennenkuin apujoukot olivat saapuneet. Luullen
ehtivänsä pois, käski hän antaa merkin peräytymiseen ja kehotti
sotilaitansa vetäytymään vasemmalle siivelle, sen ollen ainoana
keinona päästäksensä Eeiooniin. Mutta koska tämä hänestä tapahtui
liian hitaasti, käski hän oikean siipensä kääntyä ja vei sen siten
pois, paljastaen varustamattoman kyljen viholliselle. Kun Brasidas
huomasi tämän sopivan tilaisuuden ja Ateenalaisen sotajoukon
liikkeellä, lausui hän häntä ympäröiville ja toisille miehilleen:
"Nuot miehet eivät uskalla meitä odottaa; sen huomaa kilpien ja
päitten liikkeistä; ne, jotka noin tekevät, eivät tavallisesti odota
hyökkääjiä. Aukaiskaa siis minulle määrätyt portit, ja tehkäämme
nopeasti rohkea hyökkäys." Syöstyänsä ulos muuria läheisimmästä
portista, silloisen pitkän muurin ensimmäisestä portista, juoksi
hän suoraa päätä jyrkimmälle paikalle, missä nykyään seisoo
voitonmerkki, ja hyökkäsi keskelle Ateenalaisten sotajoukkoa, jotka,
sekä peljästyneinä järjestymättömyytensä takia että hämmästyneinä
hänen rohkeudestaan, kääntyivät pakosalle. Kuten oli määrätty,
ryntäsi Klearidas samalla ulos Trakialaisesta portista ja hyökkäsi
vihollisten kimppuun. Täten joutuivat Ateenalaiset, molemmin puolin
ahdistettuina, täydelliseen epäjärjestykseen. Heidän vasen siipensä,
joka jo oli vetäytynyt Eeiooniin päin, joutui erilleen toisista
ja pakeni. Kun tämä tapahtui, kääntyi Brasidas ahdistamaan oikeaa
siipeä, mutta haavotettiin ja kaatui Ateenalaisten huomaamatta,
mutta hänen miehensä veivät hänet pois. Ateenalaisten oikea siipi
piti paremmin puoltaan. Kleoon, joka jo alusta taistelua mietti
pakoa, lähti hetimiten matkoihinsa, vaan joutui Myrkinilaisen
peltastan käsiin, joka hänet surmasi. Hänen kukkulalle kokoontuneet
raskasaseisensa torjuivat pari kolme kertaa päältään heitä ahdistavaa
Klearidasta, eivätkä peräytyneet, ennenkuin Myrkinilaiset ja
Kalkidilaiset ratsumiehet ja peltastat, ympäröiden heidät, keihäiden
heitolla heitä ajoivat pakosalle. Näin pakeni koko Ateenalainen
sotajoukko suurella vaivalla eri teitä myöten vuoristolle. Ne,
jotka eivät heti taistelussa tahi Kalkidilaisten ratsuväen ja
jalkaväen käsistä saaneet surmaansa, pelastuivat Eeiooniin. Ne, jotka
korjasivat Brasidaan taistelusta, tapasivat hänet vielä hengissään,
joten hän sai tietää, että hänen väkensä oli päässyt voitolle, mutta
vähän jälkeenpäin hän heitti henkensä. Kun Klearidaan johtamat
sotilaat palasivat takaa ajamasta, ryöstivät he kaatuneilta aseet ja
pystyttivät voitonmerkin.
Tämän jälestä seurasivat liittolaiset täysissä aseissa Brasidaan
ruumista ja hautasivat hänen kunnan kustannuksella kaupungin
nykyisen torin partaalle. Tästä lähtien toimittivat Amfipoliin
asukkaat, ympäröityänsä hänen hautansa aitauksella, hänen kunniakseen
vuotuisia uhreja ja kilpailuja, niinkuin ainakin suojelijauroolle, ja
pyhittivät siirtokunnan hänelle ikäänkuin perustajalleen. He repivät
Hagnoonille pyhitetyt rakennukset ja hävittivät kaikki, mikä olisi
voinut muistuttaa hänestä perustajana, katsoen Brasidaan olleen
heidän perustajansa. He tavottelivat pelosta Ateenalaisia kohtaan
hetken vaatimuksesta hartaasti Lakedaimonilaisten liittoa, katsoen
kunnianosoituksia Hagnoonille, Ateenalaisten vihamielisyyksien
ilmaannuttua, vastenmielisiksi ja epäedullisiksi. Kaatuneiden ruumiit
luovuttivat he Ateenalaisille.
Ateenalaisista sai surmansa noin 600, vastustajista ainoastaan
seitsemän, johtuen siitä, ettei tämä ottelu ollut mikään
säännöllisesti järjestetty taistelu, vaan edeltäpäin vaikuttavan
pelon aiheuttama yhteentörmäys. Korjattuansa kaatuneensa, purjehtivat
Ateenalaiset kotia. Klearidas taas jäi miehineen Amfipoliin,
järjestääksensä sikäläisiä oloja.
Loppupuolella tätä kesää veivät Lakedaimonilaiset Ramfias,
Autokaridas ja Epikydidas Trakiaan 900 suuruisen apujoukon
raskasaseisia ja järjestivät, saavuttuansa Trakinin Heerakleiaan,
sikäläiset vallitsevat heidän mielestänsä säännöttömät olot. Heidän
siellä toimiessansa, tapahtui juuri mainittu tappelu. Tähän loppui
tämä kesä.
Heti alussa seuraavaa talvea pyrki Ramfias joukkoineen aina Tessalian
Pierioniin. Mutta kun Tessalialaiset asettuivat vastarintaan, ja
koska Brasidas oli kaatunut, jonka avuksi tämä sotajoukko oli
lähetetty, palasivat he kotia, arvellen ettei heillä ollut mitään
hyötyä sinne jäämisestä, koska Ateenalaisetkin tappion kärsittyään
olivat vetäytyneet pois, ja koskeivät katsoneet kykenevänsä
toimittamaan, mitä Brasidas oli tuuminut tehdä, semminkin kun he
tiesivät Lakedaimonilaisten heidän lähtiessään olleen taipuvaiset
rauhaan.
Välitön seuraus Amfipoliin taistelusta ja Ramfiaan sotajoukon
peräytymisestä Tessaliasta oli, ettei kumpikaan sotapuolue ryhtynyt
taisteluun, vaan että he molemmat tuumivat rauhaa. Ateenalaiset
halusivat rauhaa, koskeivät he enää, voitettuina Deelioonin ja vähän
myöhemmin Amfipoliin tappelussa, luottaneet voimaansa, joka luottamus
ennen oli houkutellut heidät hylkäämään rauhansopimukset, he kun
pitivät itseänsä silloisen myötäkäymisen johdosta voittamattomina. He
pelkäsivät myöskin, että heidän liittolaisensa, heidän kärsimiensä
tappioiden houkuttelemina, yhä lukuisammin nousisivat kapinaan ja
luopuisivat heistä, ja he katuivat, etteivät he olleet suostuneet
rauhaan Pyloksen menestyksen jälkeen.
Lakedaimonilaiset taas, koska sota oli käynyt vasten heidän
arveluansa, he kun olivat toivoneet voivansa jonkun vuoden sodalla
kukistaa Ateenalaisten vallan, hävittämällä heidän maatansa,
mutta päinvastoin olivat Sfakteriassa joutuneet senkaltaiseen
onnettomuuteen, joka ei milloinkaan ennen ollut kohdannut Spartaa.
Sen ohessa hävittivät Pylolaiset ja Kyteeralaiset heidän aluettaan,
ja kun Heilootit yhä enemmän karkasivat, niin he pelkäsivät, että
maahankin jääneet Heilootit silloisten olojen vallitessa, luottaen
aikaisemmin maasta karanneitten Heilootien apuun, nousisivat
kapinaan. Tähän aikaan sattuivat myöskin Argolaisten kanssa solmitut
kolmenkymmenenvuotiset rauhansopimukset kulumaan loppuun, eivätkä
Argolaiset halunneet niitä uudistaa, ellei heille annettaisi takaisin
Kynosuurian aluetta. Mutta Lakedaimonilaiset arvelivat itsensä
liian heikoiksi taistellakseen sekä Argolaisia että Ateenalaisia
vastaan, varsinkin koska he pelkäsivät, että jotkut Peloponneesoksen
kaupungeista luopuisivat heistä, niinkuin tapahtuikin.
Tähän katsoen, arvelivat kumpasetkin rauhan olevan tehtävän, eivätkä
suinkaan vähin Lakedaimonilaiset, jotka olivat huolissaan, miten
saisivat takaisin saarelta vangitut miehensä. Sillä niistä olivat
jotkut ylhäisiä Spartiateja ja ylimysten sukulaisia. Keskustelut
heistä olivat alkaneet heti heidän vangitsemisensa jälkeen, mutta
Ateenalaiset eivät halunneet tehdä molemmille yhtä etuisaa rauhaa,
niin kauan kuin heidän kävi onnellisesti. Kun he nyt olivat kärsineet
Deelioonin tappion, solmivat Lakedaimonilaiset, jotka kyllä
käsittivät Ateenalaisten tällöin olevan taipuvaisempia rauhaan, heti
heidän kanssansa aselevon yhdeksi vuodeksi, jonka kestäessä oli
neuvoteltava pitemmänaikaisesta sovinnosta.
Kun Ateenalaiset sittemmin kärsivät Amfipoliin tappion, ja koska
sekä Kleoon että Brasidas olivat kaatuneet, jotka kukin puolestaan
olivat rauhan kiihkeimmät vastustajat, Brasidas koska hän sodassa
oli voittanut onnea ja kunniaa, Kleoon, koska hän ymmärsi, että
hänen konnamaisuutensa rauhan tehtyä tulisi julki ilmi ja hänen
panettelunsa vähemmän uskotuksi, nousivat rauhan puolustajiksi ne
miehet, jotka kukin kaupungissaan pyrkivät etusijalle; Pausaniaan
poika Pleistoanaks, Lakedaimonilaisten kuningas, ja Nikeeratoksen
poika Niikias, aikakauden onnellisin sotapäällikkö. Niikias halusi
rauhaa, jotta hän voisi säilyttää sotamainettansa, sen vielä ollessa
korkeimmillaan, samalla hankkiakseen kansalaisillensa hiukan lepoa,
ja säilyttääksensä itselleen tuleviksi ajoiksi maineen, ettei hän
milloinkaan ollut johtanut kaupunkia mihinkään vaaraan. Tämän hän
katsoi paraimmin saavuttavansa karttamalla vaaran ja sattuman
oikkuja, ja vaarattomuuden piti hän rauhan tuotteena. Pleistoanaks
taasen tavotti rauhaa, koska hänen vihamiehensä lakkaamatta
parjasivat häntä maanpakolaisuudesta laittoman palaamisen takia,
väittäen sen tuottaneen Lakedaimonilaisille heidän kärsimänsä
onnettomuudet. He syyttivät häntä ja hänen veljeänsä Aristoklesta,
että nämät muka olivat yllyttäneet Delfoin papitarta toistamiseen
vastaamaan Lakedaimonilaisille orakelikysyjille, että heidän tuli
vieraasta maasta kutsua kotiin Zeyksen puolijumalallisen pojan
jälkeläinen, muuten täytyisi heidän kyntää maataan hopea-auralla.
Täten oli hän muka saanut Lakedaimonilaiset kutsumaan kotia
hänet, joka silloin oli Lykaionilla, johon hän oli paennut
Lakedaimonilaisia, koska luulivat hänen lahjomana muinoin
palanneen Attikasta, ja asui täällä puoleksi pyhäkköön kuuluvassa
rakennuksessa. Tämä hänen palauttamisensa tapahtui yhdeksäntenätoista
vuotena hänen Attikasta pakenemisensa jälkeen yhtäläisillä menoilla
ja uhreilla, kuin ne, joilla he ottivat asuntonsa Lakooniassa ja
asettivat kuninkaansa.
Harmissaan näistä parjauksista ja arvellen, etteivät vihamiehensäkään
voisi syyttää häntä mistään, jos rauhan kestäessä ei mikään
onnettomuus tapahtuisi, ja jos Lakedaimonilaiset saisivat takaisin
vangitut soturinsa, vaan että vallanpitäjät sodan kestäessä
olisivat panetteluiden alaisia jokaisen onnettomuuden tapahtuessa,
harrasti Pleistoanaks innolla rauhaa. Keskustelut tästä alkoivat
sinä talvena, ja jo alkukeväästä uhkasivat Lakedaimonilaiset
varustuksilla. He lähettivät kaikkiin kaupunkeihin käskyn rakentaa
linnotuksia, saadaksensa Ateenalaiset taipuvaisemmiksi. Kun
monenlaisia vaatimuksia kummaltakin puolelta oli tehty, suostuttiin
vihdoin, että kumpaisetkin luovuttaisivat takaisin ne paikkakunnat,
jotka aseilla olivat valloittaneet. Nisaian pitivät Ateenalaiset.
Sillä heidän vaatiessaan takaisin Plataian, väittivät Teebalaiset
saaneensa sen haltuunsa Plataialaisten omalla suostumuksella
eikä suinkaan väkivallalla, yhtävähän kuin kavaluudellakaan, ja
Ateenalaiset väittivät Nisaian samoten joutuneen heidän haltuunsa.
Lakedaimonilaiset kutsuivat sitten liittolaisensa kokoon, ja
kun nämät paitsi Boiootialaiset, Korintolaiset, Heeleilaiset
ja Megaralaiset, jotka eivät hyväksyneet sopimuksia, olivat
äänestäneet, että oli tehtävä rauha, tekivät he Ateenalaisten kanssa
uhrilla ja valalla vahvistetun sovinnon, ja Ateenalaiset niinikään
Lakedaimonilaisten kanssa seuraavilla ehdoilla:
"Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset sekä heidän liittoIaisensa ovat
solminneet ja kaupungittain valalla vahvistaneet rauhan seuraavilla
ehdoilla:"
"Yhteisten pyhäköiden suhteen, että ken vaan haluaa saa vaaratta
sekä maitse että meritse käydä niissä uhraamassa, pyytää neuvoja
orakelilta ja isien tapaan ottaa osaa juhliin."
"Apolloonin pyhän lehdon ja pyhäkön suhteen Delfoissa ja itse
Delfolaisten suhteen, että sekä he itse että heidän maansa isien
tapaan ovat itsenäisiä, itseänsä verottavia ja itseänsä tuomitsevia."
"Viisikymmentä vuotta kestäkööt sopimukset Ateenalaisten ja heidän
liittolaistensa puolelta Lakedaimonilaisten ja heidän liittolaistensa
kanssa petoksetta ja rikkomatta sekä mailla että merillä."
"Kielletty olkoon Lakedaimonilaisilta ja heidän liittolaisiltaan
nostaa aseita Ateenalaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan, kuten
myöskin Ateenalaisilta ja heidän liittolaisiltaan nostaa aseita
Lakedaimonilaisia ja heidän liittolaisiansa vastaan verukkeella tahi
vilpillä."
"Jos joku erimielisyys heidän välillänsä sattuisi syntymään,
ratkaistakoon se tuomion ja valan kautta, miten keskinäisesti
katsovat hyväksi."
"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa luovuttakoot
Ateenalaisille Amfipoliksen. Kaikista niistä kaupungeista, jotka
Lakedaimonilaiset luovuttavat Ateenalaisille, saakoot halukkaat
poistua omaisuuksineen."
"Ne kaupungit, jotka maksavat veroa Aristeideen säännöksen
mukaan, olkoot vapaat. Ateenalaisilta ja heidän liittolaisiltaan
olkoon kielletty ahdistaa näitä kaupunkeja sodalla, kun ne vaan
suorittavat veronsa sopimusten solmittua. Nämät kaupungit ovat:
Argilos, Stageiros, Akantos, Skoolos, Olyntos ja Spartoolos. Nämät
kaupungit älkööt olko kummankaan, yhtävähän Lakedaimonilaisten kuin
Ateenalaistenkaan, liittolaisia. Mutta jos Ateenalaiset voivat
voittaa niitä puolelleen, olkoon sallittu, että Ateenalaiset ottavat
ne liittoonsa niiden omalla suostumuksella."
"Meekybernalaiset, Sanaiolaiset ja Singaiolaiset asukoot
kaupungeissaan kuten myöskin Olyntilaiset ja Akantilaiset."
"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa luovuttakoot
Ateenalaisille takaisin Panaktonin. Ateenalaiset luovuttakoot
Lakedaimonilaisille takaisin Koryfasionin, Kyteeran, Metooneen,
Pteleonin ja Atalanteen sekä ne Lakedaimonilaiset miehet, jotka
ovat Ateenalaisten vallassa, joko itse Ateenassa tahi muualla
Ateenalaisten alusmaissa. Niinikään päästäkööt Ateenalaiset
pois Skiooneessa piiritetyt Peloponneesolaiset ja kaikki
Lakedaimonilaisten Skiooneessa oleskelevat liittolaiset, jotka
Brasidas on sinne lähettänyt, samoten kuin ne Lakedaimonilaisten
liittolaiset, jotka ovat Ateenalaisten vankiloissa, joko itse
Ateenassa tahi Ateenalaisten alusmaissa. Samoiten luovuttakoot
Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa ne Ateenalaiset ja heidän
liittolaisensa, jotka ovat heidän hallussaan."
"Skioneelaisten, Torooneelaisten ja Sermyliläisten kaupungeista
kuten myöskin muista hallussaan olevista kaupungeista päättäkööt
Ateenalaiset mielin määrin."
"Valalla vahvistakoot Ateenalaiset kaupungittain nämät sopimukset
Lakedaimonilaisille ja heidän liittolaisilleen. Kumpaisetkin
käyttäkööt paikkakunnan juhlallisinta valan muotoa, ja valan tehköön
seitsemäntoista miestä joka kaupungista. Vala olkoon seuraava: 'pysyn
näissä päätöksissä ja sopimuksissa vilpittä ja petoksetta'".
"Samallaiset valat vannokoot Lakedaimonilaiset ja heidän
liittolaisensa Ateenalaisille."
"Kumpaisetkin uudistakoot vuosittain valan."
"Pylväät pystytettäköön Olympiaan, Pytooseen, Istmokseen ja Ateenan
linnaan sekä Lakedaimonin Amyklaiooniin."
"Jos joku seikka toiselta tahi toiselta puolelta olisi unohtunut
sopimusta tehdessä, niin olkoon Ateenalaisille ja Lakedaimonilaisille
sallittu muuttaa tämä seikka keskinäisen sopimuksen mukaan."
Nämät sopimukset solmittiin Pleistolaan ollessa eforina Artemisionin
kuukauden loppupuolen neljäntenä päivänä, Ateenassa Alkaioksen
ollessa arkontina Elafeebolioonin kuukauden loppupuolen kuudentena
päivänä. Valan vannoivat ja uhrasivat seuraavat henkilöt:
Lakedaimonilaisten puolesta: Pleistolas, Damageetos, Kionis,
Metagenees, Akantos, Daitos, Iskagoras, Filokaridas, Tseyksidas,
Antippos, Tellis, Alkinidas, Empedias, Meenas ja Lamfilos;
Ateenalaisten puolesta: Lampoon, Istmionikos, Niikias, Lakees,
Eytydeemos, Proklees, Pytodooros, Hagnoon, Myrtilos, Trasyklees,
Teagenees, Aristokoitees, Ioolkios, Timokratees, Leoon, Lamakos ja
Deemostenees.
Nämät sopimukset solmittiin kevättalvena välittömästi
Kaupunkilais-Dionysoksen juhlien jälkeen tarkalleen kymmenen vuotta
ja muutamia päiviä Lakedaimonilaisten ensimmäisen hyökkäyksen
jälkeen Attikaan ja tämän sodan alotettua. Sillä tarkempi on mainita
vuoden-ajat, kuin luetella arkontien ja muitten vallanpitäjien nimet,
joiden ammatti-aikana joku seikka tapahtui. Siten ei tarkoin tiedä,
onko mainittu seikka tapahtunut vallanpitäjän hallitusajan alussa,
lopussa vai milloin. Mutta jos laskee kesät ja talvet, kuten minä
olen tehnyt, niin huomaa, koska kesä ja talvi yhteensä muodostavat
vuoden, että kymmenen kesää ja yhtä monta talvea on kulunut tämän
ensimmäisen sodan alusta.
Lakedaimonilaiset, joiden ensimmäisinä tuli luopua valloituksistaan,
päästivät heti vangitsemansa miehet irti ja lähettivät Iskagoraan,
Meenaan ja Filokaridaan Trakiaan käskemään Klearidaan jättää
Amfipoliin Ateenalaisille ja muitten hyväksyä sopimukset, kuten
kullekin oli määrätty. Mutta nämät eivät olleet suostuvaisia
tähän, koska pitivät sopimukset itselleen epäedullisina, eikä
Klearidaskaan luovuttanut kaupunkia, vaan Kalkidilaisten mieliksi
väitti, ettei hän voinut heitä siihen pakottaa. Kiireesti lähti
hän itse sanansaattajien seurassa Lakedaimoniin puollustaaksensa
itseään, jos Iskagoras ja tämän myötälähettiläät syyttäisivät
häntä tottelemattomuudesta, ja koska hän halusi tietää, eikö
sopimuksia voisi saada muutetuiksi. Mutta kun hän huomasi
sopimukset vahvistetuiksi, niin palasi hän mitä pikemmin takaisin
Lakedaimonilaisten käskystä, jotka määräsivät, että hänen tuli ennen
kaikkea luovuttaa kaupunki, tahi ainakin viedä pois siellä majailevat
Peloponneesolaiset.
Koska liittolaisten lähettiläät juuri sattuivat olemaan
Lakedaimonissa, kehottivat Lakedaimonilaiset niitä heistä, jotka
eivät olleet hyväksyneet sopimuksia, suostumaan niihin. Mutta nämät
eivät näihin suostuneet, perustaen kieltonsa samoihin syihin, kuin
ennenkin, ellei tehtäisi heille edullisempia sopimuksia. Kun he
eivät taipuneet, lähettivät Lakedaimonilaiset heidät luotaan ja
tekivät omasta puolestaan liiton Ateenalaisten kanssa, arvellen,
etteivät Argolaiset uudistaisi sopimuksia, koska olivat hyljänneet
Ampelidaan ja Likaan tarjoomukset, arvellen silloin, etteivät
Lakedaimonilaiset ilman Ateenalaisten apua olisi vaarallisia, ja
koska Lakedaimonilaiset tämän liiton kautta paraiten luulivat
voivansa rauhottaa Peloponneeson. Sillä he käsittivät, että
Peloponneesolaiset, jos vain olisi tilaisuutta siihen, yhtyisivät
Argolaisiin. Ateenalaiset lähettiläät saapuivat nyt Lakedaimoniin
ja solmivat keskusteltuansa ehdoista seuraavan valalla vahvistetun
liiton.
"Seuraavilla ehdoilla ovat Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset
toistensa liittolaisia viideksikymmeneksi vuodeksi:"
"Jos viholliset hyökkäävät Lakedaimonilaisten maahan ja siellä
harjottavat väkivaltaa, niin tulee Ateenalaisten voimiensa mukaan
avustaa Lakedaimonilaisia. Jos viholliset poistuessaan hävittävät
maata, on hävittäjien kotikaupunki katsottava Lakedaimonilaisten ja
Ateenalaisten viholliseksi ja on sen kärsittävä vihollisen kohtelua
sekä rauha tehtävä yhteisesti petoksetta ja vilpittä."
"Jos viholliset hyökkäävät Ateenalaisten maahan ja siellä
harjottavat väkivaltaa, niin tulee Lakedaimonilaisten voimiensa
mukaan avustaa Ateenalaisia. Jos viholliset poistuessaan hävittävät
maata, on hävittäjien kotikaupunki katsottava Lakedaimonilaisten ja
Ateenalaisten viholliseksi ja on sen kärsittävä vihollisen kohtelua
sekä rauha tehtävä yhteisesti petoksetta ja vilpittä."
"Jos orjat nousevat kapinaan, tulee Ateenalaisten auttaa
Lakedaimonilaisia kaikin voimin, miten vaan mahdollista on."
"Tämän sopimuksen vahvistakoot kumpaistenkin puolesta ne, jotka jo
ennenkin ovat vannoneet sopimuksen valan. Valat uudistakoot joka
vuosi, Lakedaimonilaiset Ateenassa Dionysoksen juhlissa, Ateenalaiset
Lakedaimonissa Hyakintoksen juhlissa. Kumpaisetkin pystyttäkööt
pylväät, toiset Lakedaimonin Amyklaioonissa olevan Apolloonin pyhäkön
eteen, toiset Ateenan linnaan Ateeneen pyhäkön läheisyyteen."
"Jos Ateenalaiset tahi Lakedaimonilaiset haluavat lisätä tahi poistaa
jotakin sopimuksesta, saavat he sen tehdä yksimielisesti, jos se vaan
on sopusoinnussa valan kanssa."
Valan vannoivat Lakedaimonilaisten puolesta: Pleistoanaks, Agis,
Pleistolas, Damageetos, Kionis, Metagenees, Akantos, Daitos,
Iskagoras, Filokaridas, Tseuksidas, Antippos, Alkinadas, Tellis,
Empedias, Meenas, ja Dafilos; Ateenalaisten puolesta: Lampoon,
Istmionikos, Lakees, Niikias, Eytydeemos, Proklees, Pytodooros,
Hagnoon, Myrtilos, Trasyklees, Teagenees, Aristokratees, Ioolkios,
Timokratees, Leoon, Lamakos ja Deemostenees.
Tämä liitto tehtiin vähän mainitun sopimuksen jälkeen. Ateenalaiset
antoivat Lakedaimonilaisille takaisin saarella vangitut miehet. Tämän
tapahtuessa alkoi yhdennentoista vuoden kesä. Täten on nyt kerrottu
ensimmäisen kymmenen vuotta keskeytymättä kestäneen sodan vaiheet.
Kun Lakedaimonilaiset ja Ateenalaiset kymmenenvuotisen sodan jälkeen
olivat tehneet sopimuksen ja liiton, Pleistolaan ollessa eforina
Lakedaimonissa ja Alkaioksen arkontina Ateenassa, nauttivat näitä
sopimuksia hyväksyvät valtiot rauhaa. Mutta Korintos ja muutamat
Peloponneesoksen kaupungit koettivat saada levottomuuksia aikaan,
joten viipymättä syntyi uusi levottomuus Lakedaimonilaisten ja
heidän liittolaistensa välillä, jota paitsi Ateenalaisissakin aikaa
voittaen heräsi epäluuloa Lakedaimonilaisia kohtaan, koskeivät nämät
täyttäneet kaikkia sopimuksissa määrätyitä ehtoja. Kuusi vuotta ja
kymmenen kuukautta he pysyivät hyökkäämättä toistensa maahan, mutta
kumpaisetkin vahingottivat toisiaan, kun vain oli siihen tilaisuutta,
koska aselepo oli tuiki epävarmasti määrätty. Vihdoin oli heidän
pakko purkaa kymmenenvuotisen sodan jälkeen solmitut sopimukset ja
ryhtyä ilmisotaan toisiansa vastaan.
Sama Thukydides, joka on kertonut edelliset sodanvaiheet, on myöskin
jatkanut kertomuksensa seuraavista tapahtumista siinä järjestyksessä,
missä ne tapahtuivat kesäisin ja talvisin, kunnes Lakedaimonilaiset,
valloitettuansa pitkät muurit ja Peiraieuksen, kukistivat
Ateenalaisten vallan. Tämän tapahtuessa oli sota kaikkiaan kestänyt
27 vuotta. Sillä jos ei pidä väliaikaista sovintoa sotatilana,
niin erehtyy suuresti. Jos nimittäin tarkastaa tätä tapahtumain
valossa, niin huomaa, ettei ole oikein kutsua sitä rauhaksi, koskei
kumpainenkaan riitapuoli saanut eikä luovuttanut kaikkea sitä, mitä
oli luvattu sovinnossa. Sitä paitsi harjotettiin molemmin puolin
vääryyttä Mantinean ja Epidauroksen suhteen, kuten myöskin monessa
muussa tapauksessa, jonka lisäksi Trakialaiset liittolaiset olivat
yhtä viholliset, ja Boiootialaiset eivät tehneet sovintoa kuin
kymmeneksi päiväksi. Jos siis laskee yhteen kymmenvuotisen sodan,
sitä seuraavan epävarman aselevon ja sen jälkeen seuraavan sodan,
niin huomaa tässä mainitun vuosimäärän oikeaksi lisäämällä muutamia
päiviä, kuten myöskin, jos luottaa orakelin vastaukseen, tämä on
näiden laskujen kanssa yhtäpitävä. Sillä minä muistan hyvin, miten
sekä sodan alussa että sen kestäessä loppuun saakka yhteisesti
puhuttiin, että sota kestäisi kolme kertaa yhdeksän vuotta.
Minä olen elänyt koko sodan aikana ja paraammassa iässäni tarkoin
seurannut sodan vaiheita, joten minä siis tunnen ne hyvin.
Oltuani päällikkönä sodassa Amfipolista vastaan, ajettiin minä
maanpakoon omasta kotikaupungistani. Ja koska minä oleskelin
molempien sotajoukkojen läheisyydessä, enkä suinkaan kaukana
Peloponneesolaisten leiristä maanpakoni takia, niin olen minä sitä
suuremmassa rauhassa tutkinut tapahtumia. Seuraavassa esittelyssä
olen minä siis kertova kymmenvuotisen sodan jälkeen syntyneet
eripuraisuudet, sovintojen purkamisen ja senjälkeisen sodan vaiheet.
Kun viidenkymmenen vuotiset sopimukset ja sitten liitto oli tehty,
lähtivät Lakedaimonista Peloponneesolaisten lähettiläät, jotka
sitä varten olivat kutsutut sinne. Kaikki muut palasivat kotia
paitsi Korintolaiset, jotka ensin poikkesivat Argokseen, jossa he
muutamien vallanpitäjien puheilla kävivät lausuen, että Argolaisten
tulisi neuvotella, miten he voisivat pelastaa Peloponneesosta, kun
Lakedaimonilaiset olivat solmineet liiton ja sopimukset entisten
verivihollistensa Ateenalaisten kanssa, eikä suinkaan missään hyvässä
tarkotuksessa, vaan orjuuttaaksensa Peloponneeson. Korintolaiset
yllyttivät Argolaisia päättämään, että mikä Helleeniläis-kaupunki
tahansa, joka oli itsenäinen ja omavaltainen, pääsisi Argolaisten
liittolaiseksi puollustaaksensa molemminpuolisia etuja. He kehottivat
niinikään Argolaisia määräämään muutamia miehiä rajattomalla vallalla
tämän asian päättämiseksi, lykkäämättä asiaa kansan päätettäväksi,
jotteivät vallanpitäjät, jos eivät voisi taivuttaa kansaa, joutuisi
kansan vihan alaisiksi. He väittivät, että moni kaupunki vihasta
Lakedaimonilaisia vastaan liittyisi heihin. Näitten neuvottelujen
perästä palasivat Korintolaiset kotia.
Kun ne Argolaiset, jotka olivat kuunnelleet lähettiläitä,
kertoivat heidän puheensa hallitusmiehille ja kansalle, määräsivät
Argolaiset äänestyksellä 12 miestä, joitten kanssa kaikki muut
Helleeniläis-kaupungit saisivat solmia liiton, paitsi Ateenalaiset
ja Lakedaimonilaiset, jotka eivät kumpikaan pääsisi liittoon
osallisiksi ilman Argolaiskansan suostumusta. Tähän suostuivat
Argolaiset sitä mieluummin, koska he näkivät, että he kohta
saisivat sodan Lakedaimonilaisten kanssa, sillä sopimukset heidän
kanssansa olivat loppuun kulumaisillaan, ja koska he toivoivat
pääsevänsä Peloponneesolaisten johtajiksi. Sillä tähän aikaan
pidettiin Lakedaimonia vallan vähäpätöisenä, ja sitä halveksittiin
sen kärsimien tappioiden takia, jota vastoin kaikki kunnioittivat
Argolaisia, koska eivät olleet ottaneet osaa Ateenalaisia
vastaan käytyyn sotaan, vaan hyvässä sovussa kumpaisenkin kanssa
olivat hyötyneet siitä. Argolaiset ottivat siis liittoonsa ne
Helleeniläis-kaupungit, jotka siihen olivat halukkaita.
Ensimmäisinä liittyivät Argolaisiin Mantinealaiset, peläten
Lakedaimonilaisia, koska Mantinealaiset olivat valloittaneet osan
Arkadiaa, Attikalaisen sodan vielä kestäessä, eivätkä luulleet
Lakedaimonilaisten suvaitsevan heidän pitää sitä hallussaan,
kun pääsisivät rauhaan. Sentakia he mielellään kääntyivät
Argolaisten puoleen, pitäen Argolaisten kaupunkia mahtavana ja
Lakedaimonilaisia kohtaan aina vihamielisenä, ja koska se sitäpaitsi
oli kansanvaltainen, kuten he itsekin. Mantinean luovuttua, syntyi
muuallakin Peloponneesoksessa se mielipide, että heidän oli tehtävä
samaten, koska sitäpaitsi arvelivat Mantinealaisten nousseen
kapinaan, syystä että he ehkä tiesivät jotakin enemmän kuin muut, ja
koska he kantoivat vihaa Lakedaimonilaisia kohtaan monestakin syystä,
mutta varsinkin siitä, että oli kirjotettu sopimuksiin Ateenalaisten
kanssa, että nämät molemmat kaupungit saisivat yksin tuumin lisätä
tahi poistaa sopimuksista, mitä he katsoivat hyväksi. Tämä pykälä
teki Peloponneesolaiset enin levottomiksi ja herätti heissä
epäluuloa, että Lakedaimonilaiset Ateenalaisten avulla koettaisivat
tehdä heidät alamaisikseen. Heistä olisi oikeus muutosten tekemiseen
sopimuksissa pitänyt riippua kaikkien liittolaisten suostumuksesta.
Pelosta riensivät siis useimmat Peloponneesoksen kaupungit, kukin
puolestaan, liittoutumaan Argolaisiin.
Kun Lakedaimonilaiset huomasivat levottomuuden Peloponneesoksessa
ja Korintolaisten olevan sen alkuunpanijoina, ja että nämät itse
miettivät liittoutua Argolaisiin, lähettivät he sanansaattajia
Korintokseen, estääksensä tätä aikomusta. He nuhtelivat Korintolaisia
kaiken tämän aikaansaamisesta ja heidän aikeestaan luopua heistä
ja liittyä Argolaisiin. He väittivät, että Korintolaiset rikkoivat
valansa, ja että he jo siinä olivat menetelleet väärin, kun eivät
hyväksyneet sopimuksia Ateenalaisten kanssa, vaikka oli päätetty,
että liittolaisten enemmistön äänestys oli hyväksyttävä, ellei tätä
päätöstä vastaan olisi mikään este jumalien tahi kansallissankarien
puolesta.
Korintolaiset olivat ennaltaan kutsuneet kokoon kaikki ne
liittolaiset, jotka eivät hyväksyneet sopimuksia, ja kaikkien
niiden läsnäollessa väittivät he, etteivät he olleet loukanneet
oikeutta. He eivät kuitenkaan suorastaan tuoneet esiin, etteivät
he sopimuksen mukaan Ateenalaisilta olleet saaneet takaisin
Solleionia ja Anaktorionia, eivätkä liioin muita seikkoja, joissa
he olivat joutuneet sorronalaisiksi, vaan käyttivät verukkeena,
etteivät tahtoneet hyljätä Trakialaisia liittolaisiansa. He sanoivat
yksityisesti vannoneensa näille liiton, kun he Potidaialaisten kanssa
ensin kapinoivat, ja uudistaneensa tämän valansa. He kielsivät
siis loukanneensa liittolaisten valoja, jos he eivät hyväksyneet
Ateenalaisten kanssa tehtyä sopimusta. Sillä ei olisi ollut
valanmukaista, lausuivat he, jos he olisivat hyljänneet nämät, kun
he olivat vannoneet uskollisuutta jumalien edessä. Sopimuksissahan
sanottiin: "ellei olisi estettä jumalien tahi kansalaissankarien
puolesta", ja tämä näytti heistä esteeltä jumalien puolesta.
Näin puhuivat he vanhoista valoista. Argolaisesta liitosta sanoivat
he tulevansa neuvottelemaan ystäviensä kanssa ja tekevänsä sen,
mikä kohtuullista oli. Tämän kuultuaan palasivat Lakedaimonilaisten
lähettiläät kotia. Argoksesta sattui myöskin lähettiläitä olemaan
Korintoksessa, ja he kehottivat Korintolaisia viipymättä liittymään
heihin. Korintolaiset kutsuivat heitä saapumaan ensimmäisiin
Korintoksessa pidettäviin kokouksiin.
Eeliksestäkin saapui heti tämän jälkeen lähettiläitä, jotka ensin,
kuten oli määrätty, solmivat liiton Korintolaisten kanssa ja sieltä
lähtivät Argokseen, jossa he tulivat Argolaisten liittolaisiksi.
Sillä Eeliläiset olivat riitautuneet Lakedaimonilaisten kanssa
Lepreonin takia. Kun nimittäin kerran oli sota syttynyt muutamien
Arkadian kaupunkien ja Lepreonilaisten välillä, ja Eeliläiset
Lepreonilaisten pyynnöstä olivat tulleet näitten avuksi, ehdoilla
että he saisivat palkinnoksi puolen Lepreonilaisten maasta,
niin Eeliläiset sodan loputtua jättivät maan Lepreonilaisille
viljeltäväksi, ehdoilla että Lepreonilaiset maksaisivat talentin
Olympialaiselle Zeykselle. He suorittivatkin säännöllisesti
veron aina Attikan sodan syttymiseen saakka. Mutta kun he sitten
lakkasivat maksamasta tätä, syyttäen sodan rasituksia, niin
pakottivat heitä Eeliläiset siihen. Lepreonilaiset kääntyivät
silloin Lakedaimonilaisten puoleen. Mutta koska Eeliläiset eivät
pitäneet Lakedaimonilaisia puolueettomina tuomareina, eivät he
näitä hyväksyneet välittäjiksi, vaan hävittivät Lepreonilaisten
maata. Tästä huolimatta julistivat Lakedaimonilaiset Lepreonilaiset
itsenäisiksi, ja julistivat päätöksessään, että Eeliläiset
olivat tehneet väärin. Koska Eeliläiset eivät välittäneet tästä
päätöksestä, lähettivät Lakedaimonilaiset Lepreonilaisten suojaksi
osaston raskasaseisia. Koska Eeliläiset tämän tapahduttua arvelivat
Lakedaimonilaisten ottaneen liittoonsa heistä luopuneen kaupungin
ja siten loukanneen sopimukset, joissa sanottiin, että jokainen
Attikan sodan loputtua saisi pitää hallussaan, mitä hän sen
kestäessä oli valloittanut, niin he katsoivat itsensä loukattuina
oikeutetuiksi luopumaan Lakedaimonilaisista, ja liittyivät Argokseen,
jonka kanssa he, kuten sanottu, solmivat liiton. Korintolaiset
liittyivät niinikään heti tämän jälkeen Argolaisiin, ja niin
myöskin Kalkidilaiset Trakian rantamailla. Vaikka Boiootialaiset
ja Megaralaiset olivat samaa mieltä, niin he kuitenkin pysyivät
levollisina, koska Lakedaimonilaiset heitä kohtelivat ystävällisesti,
ja koska he pitivät Argolaisten kansanvallan itselleen vähemmän
soveltuvana, kuin Lakedaimonilaisen hallitusmuodon, kun heillä
itsellään vallitsi harvainvalta.
Tänä kesänä valloittivat Ateenalaiset piirityksellä samaan aikaan
Skioonee nimisen kaupungin, surmasivat sen kaikki täysikasvaneet
miehet, ja tekivät orjiksi naiset ja lapset, ja jättivät alueen
Plataialaisille viljeltäväksi. Delolaiset veivät he takaisin
kotimaahan sekä sodassa kärsineiden tappionsa että Deloksen jumalan
käskyn johdosta.
Fookilaiset ja Lokrilaiset alkoivat tähän aikaan sotia keskenään.
Korintolaiset ja Argolaiset, jotka nyt olivat liittolaisia,
tulivat Tegeaan yllyttääksensä sitä luopumaan Lakedaimonilaisista,
koska he pitivät tämän kaupungin sangen tärkeänä, ja koska
arvelivat koko Peloponneesoksen liittyvän heihin, jos vain Tegea
sen tekisi. Mutta kun Tegealaiset lausuivat, ettei heillä ollut
mitään Lakedaimonilaisia vastaan, niin Korintolaiset, jotka tähän
saakka olivat olleet sangen innokkaita toimessaan, laimentuivat
harrastuksissaan, koska pelkäsivät, etteivät ketkään muutkaan yhtyisi
heihin. He kääntyivät kuitenkin Boiootialaisten puoleen, pyytäen
heitä rupeamaan Korintolaisten ja Argolaisten liittolaisiksi ja
muutenkin toimimaan yksin tuumin heidän kanssansa. Boiootialaiset
ja Ateenalaiset olivat vähän viidenkymmenenvuotisen sopimuksen
solmimisen jälkeen tehneet aselevon keskenään kymmenen päivän
irtisanomisajalla. Korintolaiset kehottivat Boiootialaisia seuraamaan
heitä Ateenaan, hankkiaksensa heille samoja ehtoja, kuin oli
myönnetty Boiootialaisille, mutta sanomaan irti aselevon, elleivät
Ateenalaiset tähän vaatimukseen suostuisi, sekä myöhemmin olemaan
tekemättä liittoa heidän kanssansa ilman Korintolaisten suostumusta.
Boiootialaiset pyysivät heitä odottamaan Argolaisten sopimuksien
suhteen, mutta seurasivat heitä kuitenkin Ateenaan. Ateenalaiset
eivät suostuneet Korintolaisten ehdotukseen, vaan vastasivat,
että Korintolaiset olivat sopimuksiin osallisina, jos vain olivat
Lakedaimonilaisten liittolaisia. Boiootialaiset eivät kuitenkaan
tämän johdosta sanoneet irti sopimuksia, vaikka Korintolaiset
heitä tähän kehottivat, syyttäen heitä lupaustensa peruuttajiksi.
Korintolaisten ja Ateenalaisten välillä oli siis aselepo ilman mitään
säännöllistä sopimusta.
Sinä kesänä tekivät Lakedaimonilaiset koko sotavoimallaan Pausaniaan
pojan kuninkaansa Pleistoanaksin johdolla sotaretken Arkadian
Parrasilaisia vastaan, jotka olivat Mantinealaisten alamaisia, ja
jotka kapinaan noustuaan olivat kutsuneet Lakedaimonilaiset avukseen.
Jos vain voisivat, aikoivat Lakedaimonilaiset samalla hävittää
Kypselon linnotuksen, jonka Mantinealaiset olivat rakentaneet
Parrasilaisten maahan, ja josta he vartiojoukon avulla pitivät
silmällä Lakooniassa sijaitsevaa Skiritistä. Lakedaimonilaiset
hävittivät Parrasilaisten aluetta, mutta Mantinealaiset jättivät
kaupunkinsa Argolaisten huostaan ja valvoivat itse liittolaismaata.
Mutta kun he eivät kyenneet sekä pelastamaan Kypselon linnaa että
samalla Parrasilaisten kaupunkeja, niin vetäytyivät he takaisin.
Julistettuansa Parrasilaiset riippumattomiksi ja revittyänsä
linnoituksen, palasivat Lakedaimonilaiset kotiin.
Kun sinä kesänä Klearidas rauhan tehtyään Trakiassa toi kotiin ne
soturit, jotka Brasidaan johdolla olivat lähteneet sotaan, niin
päättivät Lakedaimonilaiset vapauttaa ne Heilootit, jotka Brasidaan
johdolla olivat ottaneet osaa sotaan, ja sallia heidän asettua
asumaan, mihin vain halusivat. Vähää tämän jälkeen antoivat he
heille ja Neodamoodeille asunnoksi Lakoonikan ja Eeliksen rajalla
sijaitsevan Lepreonin, koska he jo ennaltaan olivat epäsovussa
Eeliläisten kanssa. Mutta koska he pelkäsivät, että saarelta
palanneet soturit, jotka jätettyänsä aseensa olivat joutuneet
vangeiksi, arvellen joutuvansa häväistyksen alaisiksi tämän
onnettomuuden takia, ryhtyisivät salavehkeisiin, jos saisivat
pysyä täysissä kansalaisoikeuksissaan, moniaat heistä kun olivat
valtionviroissa, niin riistettiin heiltä oikeus hoitaa valtion
virkoja, kuten myöskin pätevyys tehdä myynti- ja ostosovintoja.
Myöhemmin saivat he kuitenkin täydet kansalaisoikeudet takaisin.
Sinä kesänä vallottivat Diktidiläiset Ateenalaisten Atoos-vuorella
sijaitsevan Tyssos nimisen liittokaupungin. Koko tämän kesän pitivät
Ateenalaiset ja Peloponneesolaiset kanssakäymistä toistensa kanssa,
mutta Ateenalaisissa ja Lakedaimonilaisissa syntyi kuitenkin heti
sopimuksen solmittuaan keskinäistä epäluuloa, koskeivät luovuttaneet
toisillensa määrättyjä paikkakuntia. Lakedaimonilaiset eivät
ensimmäisinä, vaikka niin oli määrätty, luovuttaneet Amfipolista
eivätkä muitakaan kaupunkeja eivätkä liioin olleet taivuttaneet
Trakian rannikolla asuvia liittolaisiansa, yhtävähän kuin
Boiootialaisia ja Korintolaisiakaan, hyväksymään sopimuksia, aina
vain väittäen, että he kyllä Ateenalaisten avulla pakottaisivat heitä
tähän, jos eivät muutoin suostuisi. He olivat suullisesti määränneet
ajan, jonka jälkeen ne, jotka eivät suostuneet sovintoihin,
katsottaisiin molempien vihollisiksi. Mutta kun Ateenalaiset näkivät,
etteivät Lakedaimonilaiset panneet toimeen mitään tästä, niin
syntyi heissä epäluulo, että Lakedaimonilaisilla oli paha mielessä,
niin etteivät hekään luovuttaneet Pylosta, Lakedaimonilaisten tätä
vaatiessa, vaan vieläpä katuivat, että olivat päästäneet saarella
vangitut miehet. He pitivät myöskin hallussaan muut paikkakunnat,
siksi kuin Lakedaimonilaisetkin heille luovuttaisivat sopimuksissa
määrätyt kaupungit. Lakedaimonilaiset puolestaan väittivät tehneensä,
mitä mahdollista oli. "Hehän olivat luovuttaneet kaikki hallussaan
olevat Ateenalaiset vangit, palauttaneet soturinsa Trakiasta ja
muutenkin tehneet kaikki voitavansa. Heidän vallassaan ei ollut
jättää takaisin Amfipolista, väittivät he, kuten myöskin että
he koettaisivat saada Boiootialaiset ja Korintolaiset yhtymään
liittoon ja luovuttamaan Panaktonin sekä päästämään vapaiksi ne
Ateenalaiset, jotka olivat Boiootialaisten vallassa." Puolestaan
vaativat Lakedaimonilaiset, että Pylos annettaisiin heille takaisin,
tahi ainakin että Ateenalaiset kutsuisivat pois Messeenialaiset ja
Heilootit sieltä, samaten kuin hekin olivat kutsuneet soturinsa
Trakiasta. Jos haluaisivat, voisivat Ateenalaiset itse valvoa tätä
paikkakuntaa. Pitkien keskustelujen jälkeen suostuivat Ateenalaiset
viemään Pyloksesta Messeenialaiset, Heilootit ja kaikki muut, jotka
Lakoonikasta olivat paenneet sinne. Nämät saivat asuntopaikakseen
Kranionin Kefalleeniassa.
Tänä kesänä pitivät Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset keskenänsä
rauhassa kanssakäymistä.
Seuraavana talvena, jolloin hallitsivat toiset eforit, kuin ne,
joiden hallitessa sopimukset tehtiin, joita muutamat uusista
eforeista puolestaan vastustivat, saapui Lakedaimoniin lähettiläitä
liittolaisilta, ja myöskin Ateenasta, Boiootiasta ja Korintosta.
Kun eivät pitkät keskustelut johtaneet mihinkään sovintoon, niin
tekivät lähettiläät lähtöä. Silloin eforit Kleobuulos ja Ksenarees,
jotka kaikin voimin koettivat saada sopimukset puretuiksi,
keskustelivat yksityisesti Boiootialaisten ja Korintolaisten kanssa,
kehottaen heitä ennen kaikkea yksimielisyyteen. He kehottivat
Boiootialaisia ensin tekemään liiton Argoksen kanssa ja itse
liittymään Lakedaimonilaisiin, jonka jälkeen he koettaisivat saada
Argolaisetkin liittoon, väittäen että Boiootialaiset siten paraiten
pääsisivät Ateenalaisten liittoon yhtymästä. He sanoivat, että
Lakedaimonilaisille oli suuriarvoista saada Argolaiset ystävikseen
ja liittolaisikseen, ennenkuin riitaisuudet uudestaan syttyisivät
Ateenalaisten ja heidän välillänsä ja sopimukset purettaisiin,
ja että Boiootialaiset kyllä käsittäisivät Lakedaimonilaisten
haluavan Argolaisia ystävikseen, koska tietysti sota ulkopuolella
Peloponneesosta siten kävisi heille helpommaksi. Lakedaimonilaiset
pyysivät heitä kuitenkin luovuttamaan Panaktonin Lakedaimonilaisille,
jotta he siten ehkä saisivat Pyloksen takaisin, joka heitä suuresti
auttaisi sodassa Ateenalaisia vastaan.
Kun Boiootialaiset ja Korintolaiset Ksenarekselta ja Kleobuulokselta
kuten myöskin muilta Lakedaimonilaisilta ystäviltään olivat
saaneet nämät viestit hallitukselleen, lähtivät he kumpaisetkin
matkalleen. Mutta kaksi Argoksen korkeimmista vallanpitäjistä
tavotteli heitä tiellä, ja kun olivat tavanneet heidät, ottivat he
puheeksi, rupeaisivatko Boiootialaiset Argolaisten liittolaisiksi
samoin kuin Korintolaiset, Eeliläiset ja Mantinealaiset. Jos
tämän tekisivät, voisivat he muka yhdestä tuumin vaaratta käydä
sotaa ja sopia Lakedaimonilaisten tahi minkä muun valtion
kanssa tahansa mielin määrin. Tästä mieltyivät Boiootialaisten
lähettiläät suuresti, sillä nämäthän pyysivät aivan samaa, kuin
Lakedaimonilaiset olivat käskeneet heidän sanoa. Argolaisten
huomattua, että heidän ehdotuksensa oli Boiootialaisille mieluinen,
lupasivat he poistuessaan toimittaa lähettiläitä Boiootialaisten
luokse. Saavuttuansa kotia ilmaisivat lähettiläät boiootarkeille
Lakedaimonilaisten ja matkalla tavattujen Argolaisten viestit.
Boiootarkeille olivat nämät viestit sitä mieluisammat, koska heidän
Lakedaimonilaiset ystävänsä kehottivat heitä toimimaan samoin kuin
Argolaisetkin. Vähää myöhemmin saapui lähettiläitä Argoksesta,
toistaen kehotukset. Boiootarkit hyväksyivät heidän ehdotuksensa
ja lupasivat heidän lähtiessään toimittaa miehiä Argokseen
keskustelemaan liitosta.
Boiootarkkien, Korintolaisten, Megaralaisten ja Trakialaisten
lähettiläiden mielestä olivat nyt keskinäiset valat vannottavat,
että tuli tarpeen vaatiessa puollustaa vaaraan joutunutta, kuten
myöskin ettei saanut alottaa sotaa eikä tehdä rauhaa ilman yhteistä
suostumusta, ja että näin ollen Boiootialaiset ja Megaralaiset,
jotka tässä suhteessa olivat yksimielisiä, solmisivat liiton
Argolaisten kanssa. Mutta ennenkuin valat vannottiin, ilmottivat
boiootarkit asian Boiootialaisten nelimiehiselle neuvostolle, jolla
on päätösvalta kaikissa asioissa, kehottaen liiton solmimiseen
kaikkien niiden kaupunkien kanssa, jotka niin halusivat. Mutta
neuvoston jäsenet eivät hyväksyneet tätä ehdotusta, koska pelkäsivät
loukkaavansa Lakedaimonilaisia, jos ottaisivat liittoonsa näistä
luopuneet Korintolaiset. Sillä boiootarkit eivät olleet ilmaisseet
neuvostolle Lakedaimonissa vallitsevia mielipiteitä, ja että
eforit Kleobuulos ja Ksenarees sekä muut sikäläiset ystävät
olivat kehottaneet heitä ensin tekemään liiton Argolaisten ja
Korintolaisten kanssa ja sittemmin yhdessä näiden kanssa yhtymään
Lakedaimonilaisiin, koska he arvelivat, ettei neuvosto kuitenkaan
äänestäisi muuten kuin heidän ehdotuksensa mukaisesti, jos kohtakaan
eivät tästä mitään ilmottaneet. Kun asiat näin sortuivat, lähtivät
Korintolaiset ja Trakialaiset lähettiläät tyhjin toimin pois. Mutta
boiootarkit, jotka olivat koettaneet saada aikaan liiton heidän
ja ehkäpä Argolaistenkin kanssa, eivät tästä lähtien neuvostolle
puhuneet mitään Argolaisista, eivätkä liioin toimittaneet luvattua
lähetystöä heidän tykönsä, vaan kotvan aikaa ei näistä seikoista
ensinkään tuumittu.
Tänä talvena valloittivat Olyntolaiset väkirynnäköllä
Meekybernan, jossa oli Ateenalainen varustusväki. Ateenalaisten
ja Lakedaimonilaisten keskusteluiden jatkuessa toivoivat
Lakedaimonilaiset yhä saavansa Ateenalaisilta Pyloksen takaisin,
jos vaan voisivat taivuttaa Boiootialaisia luovuttamaan Panaktonin
Ateenalaisille. Sentähden pyysivät he lähettiläiden kautta
Boiootialaisia jättämään heille Panaktonin ja heidän hallussaan
olevat Ateenalaiset vangit, jotta sen sijasta saisivat Pyloksen.
Mutta Boiootialaiset eivät suostuneet tähän pyyntöön, elleivät
Lakedaimonilaiset heidän kanssansa tekisi samallaista sopimusta, kuin
Ateenalaisten kanssa. Lakedaimonilaiset kyllä käsittivät tekevänsä
vääryyttä Ateenalaisille, koska oli sanottu, ettei kumpikaan
liittolaisista saisi ilman toisen suostumusta tehdä rauhaa eikä
ryhtyä sotaan ketäkään vastaan; mutta koska he halusivat saada
Panaktonin käsiinsä, jotta siten saisivat Pyloksen takaisin, ja
kun Boiootialais-ystävät kaikin voimin koettivat saada sopimukset
puretuiksi, yhtyivät he liittoon kevättalvella.
Tähän loppui yhdestoista vuosi tätä sotaa.
Kun seuraavan kevään alussa eivät saapuneet Boiootialaisten
lähettiläät, joita nämät olivat luvanneet lähettää, ja kun saatiin
tieto Panaktonin muurien repimisestä, ja että Boiootialaiset olivat
tehneet yksityisen sovinnon Lakedaimonilaisten kanssa, niin syntyi
Argolaisissa pelko, että jäisivät yksin ilman liittolaisia, ja
että kaikki liittolaiset yhtyisivät Lakedaimonilaisiin. Sillä he
arvelivat, että Lakedaimonilaiset olivat yllyttäneet Boiootialaisia
hävittämään Panaktonin ja yhtymään Ateenalaiseen liittoon, ja että
Ateenalaiset olivat tietäneet tästä, joten heillä ei enää olisi
tilaisuutta pääsemään liittoon Ateenalaisten kanssa, jota vastoin
he tähän saakka olivat toivoneet voivansa liittyä Ateenalaisiin,
jos erimielisyyden syntyessä sopimukset Lakedaimonilaisten kanssa
purettaisiin. Tästä toivottomina ja peloissaan, että heidän samalla
aikaa täytyisi sotia Lakedaimonilaisia, Tegealaisia, Boiootialaisia
ja Ateenalaisia vastaan, lähettivät he nyt, vaikka eivät ennen olleet
hyväksyneet Lakedaimonilaisten sopimusehdotuksia, koska olivat
toivoneet pääsevänsä Peloponneesoksen johtajiksi, mitä kiiruumman
kautta sanansaattajina Lakedaimoniin Eystrofoksen ja Aisoonin,
jotka he pitivät siellä enin suosittuina, arvellen saavansa elää
rauhassa, miten asiat kävisivätkään, kun olivat tehneet liiton
Lakedaimonilaisten kanssa.
Saavuttuansa perille, ryhtyivät lähettiläät keskusteluihin
Lakedaimonilaisten kanssa ehdoista, joilla heille sopimus suotaisiin.
Ensiksi ehdottivat Argolaiset, että jollekin kaupungille tahi
yksityiselle annettaisiin ratkaisuvalta Kynosuurian alueesta,
josta rajapaikasta heidän välillänsä alituisesti oli ollut riita,
koska siinä sijaitsi Tyrean ja Anteenan kaupungit, ja koska
Lakedaimonilaiset sitä viljelivät. Mutta kun Lakedaimonilaiset
eivät halunneet kajota tähän asiaan, vaan sanoivat, että Argolaiset
saisivat liittyä heihin samoin kuin ennenkin, niin Argolaiset
lähettiläät saivat Lakedaimonilaisia kuitenkin suostumaan, että rauha
tehtäisiin 50 vuodeksi sillä välipuheella, että kumpaisellakin,
Lakedaimonilaisilla ja Argolaisilla, oli oikeus kuten ennenkin
taistelun jäätyä ratkaisematta vaatimaan toista sotaan mainitusta
maasta, jos ei vastustajaa rasittaisi sota tahi tauti, mutta
ettei ollut luvallista ajaa toista takaa edemmäs kuin vastustajan
rajalle. Tämä oli ensin Lakedaimonilaisten mielestä hulluutta,
mutta koska kaikin tavoin koettivat saada Argolaiset ystävikseen,
suostuivat he tähän ehdotukseen ja vahvistivat liiton kirjallisesti.
Kuitenkin kehottivat heitä Lakedaimonilaiset ennen lopullista
ratkaisua esittämään asian Argoksen kansalle, ja jos se kansalle oli
mieluinen, saapumaan valan vannomista varten Hyakintos-juhliin. Tämän
päätettyään palasivat lähettiläät kotia.
Argolaisten ollessa näissä toimissa, saapuivat Lakedaimonilaisten
lähettiläinä Andromedees, Faidimos ja Antimenidas pyytämään
Boiootialaisia luovuttamaan Panaktonin ja päästämään vapaiksi
Ateenalaiset vangit jättääksensä ne Ateenalaisille. Mutta he
tapasivat Panaktonin Boiootialaisten hävittämänä, johon nämät
ilmottivat syyksi, että Ateenalaiset ja Boiootialaiset tästä asiasta
syntyneiden eripuraisuuksien takia ennen muinoin olivat tehneet
valalla vahvistetut sopimukset, ettei kumpainenkaan saisi asua
tässä paikkakunnassa, vaan että he viljelisivät sitä yhteisesti.
Mutta ne vangitut Ateenalaiset miehet, jotka olivat Boiootialaisten
hallussa, annettiin Andromedeelle ja hänen tovereillensa, jotka
veivät heidät Ateenalaisten huostaan. He kertoivat myöskin
Panaktonin hävittämisestä, arvellen siten luovuttaneensa sen
Ateenalaisille, koskei siellä enää löytynyt yhtäkään Ateenalaisten
vihollista. Tämän kuultuansa, suuttuivat Ateenalaiset suuresti,
arvellen Lakedaimonilaisten Panaktonin hävittämisellä kovasti
loukanneen heitä, koska näiden olisi tullut jättää kaupunki heille
hyvässä kunnossa, ja senkin takia, että olivat tehneet yksityisen
liiton Boiootialaisten kanssa, vaikka sopimuksissa oli sanottu,
että yhteisesti pakotettaisiin kieltäviä yhtymään liittoon.
Tarkasteltuansa missä muussa suhteessa Lakedaimonilaiset olivat
loukanneet sopimuksia, pitivät he itsensä petettyinä, jonka tähden he
vastasivat vallan röyhkeästi lähettiläille ja antoivat heidän mennä
matkoihinsa.
Kun Lakedaimonilaiset näin suuresti riitaantuivat Ateenalaisten
kanssa, toimivat ne Ateenan miehet, jotka halusivat saada sopimukset
puretuiksi, kaikin voimin. Näiden joukossa oli m.m. Kleiniaan
poika Alkibiadees, mies, jota kyllä muissa kaupungeissa olisi
pidetty liian nuorena, mutta jota esi-isiensä ansioiden johdosta
suuresti kunnioitettiin kotikaupungissaan. Hänestä oli etuisampi
lähestyä Argolaisia, mutta syynä tähän hänen nurjamielisyyteensä
Lakedaimonilaisia kohtaan oli osaksi loukattu itserakkaus, koska
sopimukset Lakedaimonilaisten kanssa olivat solmitut Niikiaan ja
Lakeen kautta, syrjäyttämällä hänet hänen nuoruuteensa katsoen, ja
koska ei oltu otettu huomioon hänen entistä kesti-ystävyyttänsä.
Tämän kesti-ystävyyden oli hänen iso-isänsä sanonut irti, mutta hän
oli aikonut uudistaa sen ajamalla saarella vangittujen miesten asiaa.
Katsoen itsensä kaikin puolin syrjäytetyksi, moitti hän ennen tehtyjä
sitoumuksia, koskeivät muka Lakedaimonilaiset olleet luotettavia,
vaan väitti heidän liittoutuneen Ateenalaisiin, jotta vetäisivät
Argolaiset pois Ateenalaisista, hyökätäksensä sitten yksin jääneiden
Ateenalaisten kimppuun. Kun nyt eripuraisuus oli syntynyt, lähetti
hän heti sanan Argolaisille, kehottaen heitä yhdessä Mantinealaisten
ja Eeliläisten kanssa viipymättä saapumaan Ateenaan solmiaksensa
liiton, koska muka siihen oli mukava tilaisuus, ja ilmotti kaikin
voimin kannattavansa heitä.
Kuultuansa tämän ja saatuansa tietää, että liitto Boiootialaisten
kanssa oli tehty Ateenalaisten suostumuksetta, ja että
Lakedaimonilaiset päin vastoin olivat joutuneet kiivaaseen
eripuraisuuteen Ateenalaisten kanssa, eivät Argolaiset välittäneet
Lakedaimoniin sopimuksia varten toimitetuista lähettiläistään,
vaan käänsivät mielensä Ateenalaisiin, arvellen Ateenan olevan
heille vanhastaan ystävällisen ja kansanvaltaisen, kuten heidän
oma kaupunkinsakin, sekä että se, koska sillä oli laivasto,
kyllä voisi heitä puollustaa sodan syttyessä. He lähettivät siis
heti miehiä Ateenalaisten luokse liiton solmiamista varten,
kuten myöskin Eeliläiset ja Mantinealaiset. Ateenaan saapuivat
niinikään Lakedaimonista kiiruudella lähettiläinä Filokaridas,
Leoon ja Endios, joiden arveltiin olevan Ateenalaisten enin
suositut Lakedaimonilaiset, koska Lakedaimonilaiset pelkäsivät,
että Ateenalaiset vihoissaan solmisivat liiton Argolaisten
kanssa. Viimeksimainituiden lähettiläiden tulisi myöskin vaatia
Pylosta Panaktonin edestä, sekä selittää liittoa Boiootialaisten
kanssa osottamalla, ettei sillä suinkaan tarkotettu vahingoittaa
Ateenalaisia.
Kun nämät puhuivat tästä neuvostossa, sanoen saapuneensa täysin
valtuutettuina sovittamaan kaikki erimielisyydet, niin nousi
Alkibiadeessa pelko, että he, jos samaa ilmottaisivat kansalle,
saisivat sen hylkäämään liiton Argolaisten kanssa. Hän keksi nyt
seuraavan keinon: Hän vakuutti lujasti heille, että hän hankkisi
heille Pyloksen takaisin, ja että kaikki muutkin riitaisuudet
sovitettaisiin, jos he kieltäisivät kansankokouksessa olevansa
täysin valtuutetuita; että hän yhtä kiivaasti taivuttaisi kansan
suostumaan tähän, kuin hän siihen saakka oli sitä vastustanut. Täten
tahtoi hän poistaa heitä Niikiaasta, ja saada kansaa pitämään heitä
kelvottomina miehinä, joilla ei ollut mitään hyvää mielessä, eikä
puheessaan mitään totta, saadaksensa täten aikaan liiton Argolaisten,
Eeliläisten ja Mantinealaisten kanssa. Ja niin kävikin. Sillä kun
heiltä kansankokouksessa kysyttiin, kielsivät he olevansa täysin
valtuutetuita, siis toisin, kuin neuvostossa olivat puhuneet.
Tästä suuttuivat Ateenalaiset ankarasti ja uskoivat yhä mieluummin
Lakedaimonilaisia soimaavaa Alkibiadesta, ja olivat heti valmiina
päästämään Afgolaisia ja heidän tovereitansa puheillensa sekä
tekemään liittoa heidän kanssansa. Mutta maanjäristyksen tapahtuessa
kokouksen kestäessä, lykättiin päätös toistaiseksi.