Kun Ateenalaiset päälliköt huomasivat, että oli syntynyt joku este,

ja etteivät voineet valloittaa kaupunkia väkivallalla, ryhtyivät he

ympäröimään Nisaiaa muurilla, arvellen Megaran pikemmin antautuvan,

jos he ehtisivät vallottaa Nisaian, ennenkuin se saisi apua. He

tuottivat Ateenasta kivenhakkaajia, rautaa ja muita työntarpeita.

Alkaen muurista, joka oli heidän vallassaan, rakensivat he Megaraa

sulkevan poikkimuurin molemmin puolin Nisaiaa mereen saakka. Muurin

ja kaivoksen teko oli jaettu soturien kesken, jotka ottivat kiviä

ja tiiliä esikaupungista, kaatoivat puita ja paaluttivat, missä oli

tarvis. Esikaupungin talot varustivat he itselleen rintamasuojiksi.

Koko tämän päivän he työskentelivät, joten muuri seuraavan päivän

illalla oli miltei valmis. Koska Nisaian asukkaat pelkäsivät ravinnon

puutetta, kun he ainoastaan päiväksi toivat itselleen ruokatavaroita

yläkaupungista, ja otaksuivat, etteivät Peloponneesolaiset aivan pian

ehtisi apuun, ja sen lisäksi arvelivat Megaralaisten olevan heille

vihamielisiä, niin sopivat he Ateenalaisten kanssa, että jokainen,

jätettyänsä aseet, saisi lunastaa itseään vapaaksi määrätyllä

rahasummalla, mutta että Ateenalaiset saisivat menetellä, miten

halusivat, Lakedaimonilaisten päällikön ja muitten kaupungissa

oleskelevien Lakedaimonilaisien suhteen. Näillä ehdoilla he lähtivät

ulos. Ateenalaiset repivät Megaran puoleisen osan pitkiä muuria, ja

varustautuivat vallotettuansa Nisaian lisätoimiin.

Lakedaimonilainen Telliksen poika Brasidas sattui tähän aikaan

olemaan Sikyoonin ja Korinton seuduilla, valmistautuen retkelle

Trakiaa vastaan. Kuultuansa muurien vallottamisesta, ja ollen

huolissaan Nisaiassa olevista Lakedaimonilaisista sekä peljäten, että

Megara vallotettaisiin, käski hän lähettilään kautta Boiootialaisia

mitä nopeimmin sotajoukkoineen yhtymään häneen Tripodiskon

läheisyydessä. Tämän niminen kylä löytyy Megaran alueella Geraneian

vuoren juurella. Brasidaalla itsellään oli 2,700 raskasaseista

Korintolaista, 400 Fliasilaista, 600 Sikyoonilaista, ja lisäksi

ne, jotka hän jo ennen oli pestannut. Näillä hän vielä arveli

ehtivänsä pelastamaan Nisaian vihollisten hyökkäyksiltä. Kun hän,

saavuttuansa yönaikaan Tripodiskoon, sai tiedon tapahtumasta, valitsi

hän 300 miestä joukostaan, joilla hän, ennenkuin hänen tulonsa tuli

tunnetuksi, lähestyi Megaraa Ateenalaisten huomaamatta, ja ilmotti

tahtovansa ja ehkäpä todellakin tahtoi, jos voisi, koettaa valloittaa

Nisaian. Hänen päätuumansa oli tunkeutua sisään Megaraan, saadaksensa

sen varmasti valtaansa. Hän pyysi sentähden päästä sisään tähän

kaupunkiin, väittäen että hän toivoi vallottavansa Nisaian takaisin.

Megarassa olevat puolueet pelkäsivät kumpikin, toinen että Brasidas,

tuomalla pakolaiset kaupunkiin, pakottaisi heidät pakenemaan; toinen

taasen että kansa, peläten samaa, ahdistaisi heitä, ja että kaupunki

sisällisten taisteluiden kautta, semminkin kun Ateenalaiset läheltä

heitä väijyivät, joutuisi perikatoon. He eivät siis laskeneet

häntä kaupunkiin, vaan kummatkin päättivät rauhassa odottaa

tapahtumien menoa, toivoen että Ateenalaiset ja apuun rientäneet

Lakedaimonilaiset keskenään joutuisivat taisteluun, arvellen

itselleen olevan varmempaa silloin osoittautua ystäviksi voittajille.

Mutta kun ei Brasidas päässyt kaupunkiin, palasi hän sotajoukkonsa

luokse.

Päivän valjetessa saapuivat Boiootialaiset. He olivat jo ennenkuin

saivat Brasidaan käskyn, aikoneet lähettää apua Megaraan sekä

saapuneet Plataiaan. Kun nyt sanansaattaja tuli, niin he

rohkaistuivat vielä enemmän ja palasivat, lähetettyään 2,200

raskasaseista ja 600 ratsumiestä apuun, sotajoukon enemmistöllä

kotiin. Näiden saavuttua, oli Brasidaalla yhteensä 6,000

raskasaseista. Ateenalaiset raskasaseiset olivat asettuneet

taistelun rintamaan, mutta heidän kevytaseisensa olivat hajallaan

tasangolla. Boiootialaiset ratsumiehet tekivät äkkiarvaamatta

hyökkäyksen viimemainituita vastaan ja ajoivat heidät pakoon

aina rannalle saakka, sillä Megaralaiset eivät tätä ennen olleet

mistään saaneet apua. Nyt asettui Ateenalainen ratsuväki heitä

vastaan, ja pitkällinen ratsutappelu syntyi, jossa ei kumpikaan

katsonut joutuneensa tappiolle. Sillä Ateenalaiset kyllä surmasivat

Boiootialaisen ratsupäällikön ja osan Boiootialaisia, jotka olivat

ratsastaneet aina Nisaian läheisyyteen asti, ryöstivät heiltä

sotapuvut ja veivät mukanaan heidän kaatuneensa, jotka he kumminkin

sopimuksen suojassa luovuttivat, jonka jälkeen he pystyttivät

voitonmerkin. Mutta sotajoukot erosivat kuitenkin, kumpikaan

saamatta ratkaisevaa voittoa, Boiootialaiset yhtyen kansalaisiinsa,

Ateenalaiset palaten Nisaiaan.

Tämän jälkeen lähestyi Brasidas soturineen enemmän rantaa ja Megaran

kaupunkia. He asettuivat sopivaan paikkaan, jossa he sota-asennossa

pysyivät taistelematta, arvellen että Ateenalaiset ahdistaisivat

heitä ja käsittäen Megaralaisten odottavan, mille puolelle voitto

kallistuisi. Tämä näytti Peloponneesolaisista kahdessa suhteessa

etuisalta: ensinkin he eivät olleet alottaneet taistelua eivätkä

ehdoin tahdoin heittäytyneet vaaraan, vaan selvästi osottamalla

kyllä olevansa valmiit puolustautumaan, voivat he ikäänkuin

itsestään pitää itseänsä voittajina, ja samalla oli tämä heille

toiselta puolin edullisinta Megaralaisiin nähden. Sillä jos he eivät

ensinkään olisi esiintyneet taistelunhaluisina, niin heiltä voiton

toivo tykkänään haihtuisi, mutta jos he joutuisivat tappiolle,

olisi kaupunki samalla menetetty. Jos Ateenalaiset eivät haluaisi

ryhtyä taisteluun, olivat he miekanlyönnittä saavuttaneet sen, minkä

tähden he olivat saapuneet, niinkuin tapahtuikin. Ateenalaiset

lähtivät kyllä ulos kaupungista ja asettuivat pitkien muurien eteen,

mutta pysyivät liikkumatta, koska eivät vihollisetkaan hyökänneet

esiin. Ateenalaisten päälliköt pitivät vaaraa heille itselleen

suurempana, koska oli taisteltava lukuisampaa vihollista vastaan,

joka jo taistelun alussa oli saavuttanut miltei täydellisen voiton

heistä. Voittajina arvelivat he korkeintaan vallottavansa Megaran;

joutuneina tappiolle he menettäisivät parahimmat raskasaseisensa;

Peloponneesolaisten sotajoukon jokainen osasto niinkuin myöskin sen

liittoväki sitävastoin oli valmis heittäytymään vaaraan. Kotvan aikaa

pysyivät kumpaisetkin toistensa kimppuun hyökkäämättä, mutta vihdoin

lähtivät ensin Ateenalaiset Nisaiaan, ja sitten Peloponneesolaiset

lähtöpaikkaansa. Koska Ateenalaiset olivat karttaneet taistelua,

rohkaistuivat pakolaisten Megarassa olevat ystävät suuresti ja

aukaisivat portit Brasidaalle itselleen kuten ainakin voittajalle,

ja toisten kaupunkien päälliköille, ja ryhtyivät keskusteluihin

heidän kanssaan, jota vastoin Ateenan puoluelaiset olivat suuresti

peloissaan.

Liittolaiset hajaantuivat tämän jälkeen kukin kaupunkiinsa,

ja Brasidas valmisti, saavuttuansa Korinttoon, sotaretkeä

Trakiaan, jota varten hän alkuaan olikin lähtenyt liikkeelle. Kun

Ateenalaiset olivat lähteneet kotiaan, pakeni osa niistä, jotka

Megaran kaupungissa olivat pitäneet Ateenalaisten puolta, koska

tiesivät tuumansa olevan ilmi; toiset taasen sopivat pakolaisten

ystävien kanssa, että Peegaissa olevat pakolaiset pääsisivät

takaisin, heidän pyhin valoin vannottuansa, etteivät kostaisi

vastapuoluelaisilleen, vaan aina toimisivat kaupungin eduksi. Mutta

hädin tuskin olivat nämät miehet päässeet hallitukseen, ennenkuin he,

pitäessään sotaväenkatselun, hajoittivat sotilasosastot erilleen,

ja valitsivat vastustajistaan ja niistä, jotka heidän mielestään

enin pitivät Ateenalaisten puolta, noin 100 miestä, joista he

pakottivat kansaa julkisesti äänestämään, ja jotka he, kun nämät

julistettiin syyllisiksi, surmasivat. Tämän tehtyänsä he asettivat

kaupunkiin harvainvaltaisen hallituksen, joka aniharvojen henkilöiden

toimeenpaneman vallankumouksen synnyttämä hallintomuutos hyvin kauan

aikaa pysyi pystyssä.

Tänä kesänä aikoivat Mytileeneeläiset panna toimeen Antandroksen

linnoittamisen, jota he jo kauan olivat miettineet. Mutta kun

Ateenalaisten Helleespontoksessa olevien veronnosto-laivojen

päälliköt Deemodokos ja Aristeidees, sillä kolmas heistä

Lamakos oli kymmenellä laivalla purjehtinut Pontokseen, saivat

vihiä tästä tuumasta, syntyi heissä pelko, että siitä tulisi

yhtäläinen suojapaikka, kuin Anaiasta, Samoksen saarella, johon

Samoksesta pakoon ajetut olivat asettuneet, ja josta he avustivat

Peloponneesolaista laivastoa, lähettäen sille perämiehiä, jota paitsi

he herättivät levottomuuksia Samoksen kaupungissa ja tarjosivat

suojaa sieltä karkotetuille. Sentähden kokosivat he sotajoukon

liittolaisten keskuudesta, purjehtivat Antandrokseen ja vallottivat

takaisin tämän paikkakunnan, saatuansa voiton heitä vastaan

hyökkäävistä vihollisista. Vähän tämän jälkeen menetti Lamakos, joka

oli purjehtinut Pontokseen ja ankkuroinut Heerakleootiin edustalle

Kaleeksjoen läheisyyteen, laivansa ylängöllä äkkiä syntyneen

vedenpaisumisen kautta. Hän saapui itse soturineen, kuljettuaan

jalkaisin Aasiassa toisella puolella salmea asuvien Trakialaisten

Bitynialaisten alueen halki, Pontoksen suulla sijaitsevaan Kalkeedon

nimiseen Korintilaiseen siirtokuntaan.

Tänä kesänä saapui Ateenalainen päällikkö Deemostenees, heti

palattuansa Megaralaisten alueelta, 40 laivalla Naupaktokseen.

Muutamat Boiootialaiset miehet olivat näet tehneet sopimuksen

Hippokrateen ja hänen kanssansa, haluten muuttaa hallitusmuodon

kaupungeissa kansanvaltaiseksi, kuten oli Ateenassa. Eräs pakolainen

Teebaista, nimeltä Ptoiodooros, ajoi tätä asiaa innokkaimmin.

Toisilla oli aikomus jättää heidän käsiinsä Sifai, joka on

merikaupunki Krisaion lahden rannalla Tespilaisessa maassa;

toiset taas Orkomenoksesta olevat halusivat samoten jättää heille

Kaironeian, joka on veronalainen nykyiselle Boiootialaiselle

Orkomenokselle, jota ennen kutsuttiin Minyalaiseksi. Tässä toimessa

olivat varsinkin Orkomenolaiset pakolaiset innokkaita ja pestasivat

miehiä Peloponneesoksestakin. Kaironeia sijaitsee Boiootian rajalla

Fookilaiseen Fanotiksen kaupunkiin päin: Fookilaisia oli näet

myöskin osallisina salaliittoon. Ateenalaisten tuli vallottaa

Deelion, joka on Apolloonin temppeli Tanagrassa Euboiaan päin. Tämän

kaiken tuli tapahtua määrättynä päivänä, jotta Boiootialaiset eivät

kokoontuneina voisi tulla Deelionille avuksi, vaan jotta jokainen

olisi kiinni omissa toimissaan. Jos tämä heiltä onnistuisi, ja jos

Deelion linnotettaisiin, toivoivat he helposti panevansa tuumansa

toimeen; ja jos kohtakaan ei heti saataisi uudistuksia aikaan

valtiomuodossa, niin vanhat olot eivät kuitenkaan hyvin kauan

voineet pysyä pystyssä, kun heillä oli käsissään sanotut paikat,

joista he, kun suojapaikka oli lähellä, voivat tehdä ryöstöretkiä

maassa. Kun täten salaliittolaiset saisivat apua Ateenalaisilta, jota

vastoin vastustajat olivat hajallaan, niin aikaa voittaen onnistuisi

ensinmainituilta järjestää hallitus oman mielensä mukaan.

Tämänsuuntainen oli mainittu salaliitto. Hippokratees aikoi itse

sopivalla ajalla sotajoukolla käydä Ateenasta Boiootilaisia vastaan,

mutta lähetti Deemosteneen 40 laivallaan edeltäpäin Naupaktoon,

jotta tämä koottuansa sotureita niiltä seuduilta Akarnaanialaisilta

ja muilta liittolaisilta, purjehtisi Sifaihin, joka kavallettaisiin

hänelle. Päivä määrättiin heille, jona tämä oli tehtävä. Kun

Deemostenees saapui, olivat Akarnaanialaiset pakottaneet Oiniadain

yhtymään Ateenalaisten liittoon. Hän asetti sentähden liikkeelle

kaikki sikäläiset liittolaiset ja kulki ensin Salyntiota ja

Agraialaisia vastaan. Kukistettuansa nämät, valmistautui hän

sopivassa tilaisuudessa hyökkäämään Sifaita vastaan.

Samaan aikaan kesästä lähti Brasidas 1,700 raskasaseisella Trakiaan.

Saavuttuansa Trakinilaiseen Heerakleiaan, lähetti hän edeltäkäsin

ystävilleen Farsalossa sanansaattajan, pyytäen heitä saattamaan häntä

läpi heidän maansa. Hänen pyynnöstään tulivat nyt Akaian Melitiaan

Panairos, Dooros, Hippolokidas, Torylaos ja Strofakos, Kalkidilaisten

kesti-ystävä, joiden saavuttua hän lähti matkalle. Paitsi muita

Tessalialaisia seurasi häntä myöskin Perdikkaan ystävä Nikonidas

Larissasta. Muutenkin oli vaikeaa ilman opasta kulkea Tessalian maan

halki, mitä sitten sotajoukolle, koska kaikista Helleeneistä näytti

yhtä epäiltävältä, jos joku pyynnöttä kulki naapurin alueen kautta,

ja varsinkin Brasidaan sotajoukolle, kun Tessalialaiset aina olivat

olleet Ateenalaisille ystävällisiä. Näin ollen, ei hän ensinkään

olisi voinut päästä Tessalian läpi, ellei yksinvalta enemmän kuin

kansanvalta olisi siellä vallinnut. Nytkin olivat vastapuoluelaiset

Enipeos joen varrella estämässä häntä, ilmottaen hänen loukkaavan

oikeutta, jos hän, ilman yleistä suostumusta, jatkaisi matkaansa.

Hänen saattajansa sanoivat, etteivät he asukkaiden suostumuksetta

aikoneet saattaa häntä maan läpi, vaan että he olivat seuranneet

häntä, kun hän arvaamatta oli tullut. Brasidas itse sanoi, että hän

kulki heidän maansa läpi heidän ystävänänsä, käydessään sotimaan

vihamielisiä Ateenalaisia, mutta ei suinkaan heitä vastaan, ja ettei

Tessalialaisten ja Lakedaimonilaisten välillä hänen käsityksensä

mukaan ollut mitään vihaa, joka estäisi heitä kulkemasta toistensa

maassa, mutta ettei hän nytkään väkisten jatkaisi kulkuaan, jota

hän ei olisikaan voinut tehdä, vaan pyysi, etteivät häneltä sulkisi

tietä. Tämän kuultuaan poistuivat Tessalialaiset. Saattajiensa

neuvosta jatkoi Brasidas viipymättä nopeudella matkaansa, ennenkuin

suurempi joukko asettuisi häntä estämään. Samana päivänä, jona hän

lähti Melitiasta, ennätti hän Farsalokseen ja leiriytyi Apidanon

virralle, josta hän lähti Fakioniin ja sieltä Perraibiaan. Sieltä

lähtivät hänen Tessalialaiset saattajansa kotiaan. Perraibialaiset,

jotka ovat Tessalialaisten alamaisia, seurasivat häntä Perdikkaan

valtakunnan kuuluisaan Dioniin, joka kaupunki sijaitsee Olympoksen

juurella Makedoniassa Tessalian rajalla.

Tällä tavalla ennätti Brasidas kulkea Tessalian läpi, ennenkuin

kukaan kulki häntä estämään, joten hän pääsi Perdikkaan luokse ja

Kalkidikeen maahan. Sillä kun Ateenalaiset onnistuivat toimissaan,

olivat heistä luopuneet Trakialaiset ja Perdikkas pelosta

kutsuttaneet sotajoukon Peloponneesoksesta, niinkuin myöskin

Kalkidilaiset, koska arvelivat Ateenalaisten ensin hyökkäävän heidän

kimppuunsa, jota tuumaa myöskin ne naapurikaupungit kannattivat,

jotka eivät olleet Ateenalaisista luopuneet. Perdikkas kylläkään

ei julkisesti ollut Ateenalaisten vihollinen, vaan pelkäsi heitä

kuitenkin itsensä ja heidän vanhojen riitojen takia, ja varsinkin

koska hän halusi kukistaa Lynkeestiläisten kuninkaan Arribaioksen.

Heidän onnistui sitä helpommin saada sotajoukko avukseen

Peloponneesoksesta, kun Lakedaimonilaiset eivät tähän aikaan omassa

maassaan menestyneet hankkeissaan.

Sillä kun Ateenalaiset rasittivat Peloponneesosta ja varsinkin

Lakedaimonilaisten maata, toivoivat viimemainitut paraiten pääsevänsä

heistä, jos he puolestaan ahdistaisivat vihollisiaan lähettämällä

sotajoukon heidän liittolaisiaan vastaan, semminkin kun nämät olivat

taipuisat hankkimaan heille muonaa ja olivat heiltä pyytäneet apua

kapinaansa varten. Täten oli heillä myöskin tilaisuus tekosyyllä

lähettää pois joukko Heilooteja. Sillä he pelkäsivät, että nämät

käyttäisivät tilaisuutta kapinaan, kun Pylos oli vihollisten

vallassa. Sentähden he kerran olivat keksineet seuraavan keinon:

Lakedaimonilaiset olivat aina olleet suuresti varuillaan Heilootein

suhteen, ja koska he silloin pelkäsivät heidän nuorisonsa paljoutta,

ilmottivat he, että ne Heilootit, jotka luulivat olleensa heille

hyödyllisimmät sodassa, muka vapautettaisiin. He tekivät tämän,

pitäen niitä, jotka enin halusivat päästä vapaiksi, myöskin

taipuvaisimpina kapinaan. Näistä valitsivat he noin parisen

tuhatta, jotka ikäänkuin vapautettuina kulkivat seppelöittyinä

pyhäköstä pyhäkköön. Mutta vähää jälestäpäin katosivat he, kenenkään

tietämättä, millä lailla he olivat kuolleet. Nytkin he halullaan

lähettivät Brasidaalle 700 raskasaseista Heilootia; muut soturinsa

oli hän pestannut Peloponneesoksesta.

Itse Brasidaan lähettivät Lakedaimonilaiset, koska hän mielellään

halusi lähteä ja Kalkidilaisten kehotuksesta, koska häntä Spartassa

pidettiin kaikkeen kykenevimpänä, ja kun hän oli lähtenyt retkelle,

osottautui hän suuriarvoiseksi Lakedaimonilaisille. Sillä tällöin hän

heti oikeudenmukaisella ja tasapuolisella käytöksellään kaupunkeja

kohtaan sai vallan monta niistä luopumaan Ateenalaisista sekä

vallotti osan niistä kavaltajien avulla, joten Lakedaimonilaisilla

oli tilaisuus sopia, jos halusivat, sekä lunastaa omia kaupunkejaan

toisia vallotettuja vastaan, ja muuttaa sota Peloponneesoksesta. Ja

paljoa myöhemmin, Sikelian sodan jälestä, herätti Brasidaan tällöin

osottama jalous ja taito, jonka toiset kokemuksesta tunsivat, ja

josta toiset olivat kuulleet puhuttavan, Ateenalaisten liittolaisissa

suurta suopeutta Lakedaimonilaisia kohtaan. Sillä koska hän oli

ensimmäinen ulkomaalle lähetetty päällikkö ja silloin kaikissa

esiintyi kunnon miehenä, niin hän jätti jälkeensä lujan luottamuksen,

että toisetkin Lakedaimonilaiset olisivat samankaltaisia.

Kun Brasidas nyt oli saapunut Trakiaan, niin Ateenalaiset, kuultuaan

tämän, kohtelivat Perdikkasta vihollisena, pitäen häntä syypäänä

tähän retkeen, ja asettivat sikäläiset liittolaisensa tarkemman

valvonnan alaisiksi.

Perdikkas kulki heti Brasidaan ja oman sotajoukkonsa kanssa

Makedonialaisten Lynkeestiläisten kuningasta, Bromeroksen poikaa,

Arribaiosta vastaan, joka oli hänen lähin naapurinsa, mutta

epäsovussa hänen kanssaan, koska Perdikkas tahtoi kukistaa häntä. Kun

hän Brasidaan kanssa sotajoukolla oli Lynkokseen tunkeutumaisillaan,

sanoi Brasidas, että hän, ennenkuin ryhdyttiin vihollisuuksiin,

halusi koettaa saada, jos vaan voisi, Arribaioksen Lakedaimonilaisten

liittolaiseksi. Sillä tämä oli jo ilmottanut olevansa taipuisa

tunnustamaan Brasidaan riidanratkaisijaksi. Läsnäolevat Kalkidilaiset

lähettiläät kehottivat häntä myöskin pitämään Perdikkasta pelossa,

jotta hän olisi taipuvaisempi heidän tuumiinsa. Niinikään olivat

Perdikkaan lähettiläätkin Lakedaimonissa lausuneet siihen suuntaan,

että hän saattaisi monta naapurikansaa heidän liittoonsa.

Tämänkaltaisista syistä katsoi Brasidas soveliaammaksi saada

Arribaioksen seikat keskustelun kautta suoritetuiksi. Perdikkas kyllä

väitti, ettei hän ollut kutsunut Brasidasta välittäjäksi, vaan niiden

hävittäjäksi, jotka hän osotti, ja sanoi Brasidaan menettelevän

väärin häntä kohtaan sopimalla Arribaioksen kanssa, kun hän ravitsi

puolet sotajoukosta. Mutta huolimatta Perdikkaan paheksumisesta ja

vastaväitteistä kävi hän kuitenkin Arribaioksen puheilla, ja tämän

keskustelunsa johdosta vei hän sotajoukkonsa pois, hyökkäämättä

Arribaioksen alueelle. Loukkautuneena tästä ei Perdikkas sen

jälkeen antanut muonaa puolelle, vaan ainoastaan kolmannelle osalle

sotajoukkoa.

Samana kesänä heti tämän jälkeen hyökkäsi Brasidas Kalkidilaisten

kanssa vähän ennen viljankorjuuta Andrilaisten Akantos nimistä

siirtolaa vastaan. Sen asukkaat olivat kahta mieltä hänen

päästämisestään kaupunkiinsa. Toiset olivat Kalkidilaisten kanssa

pyytäneet häntä tulemaan, mutta kansa oli toista mieltä. Pelko

korjaamattoman viljan tähden sai kansan kuitenkin suostumaan

Brasidaan pyyntöön, että hän yksin laskettaisiin heidän puheilleen,

ja että tekisivät päätöksensä, vasta kun olivat kuulleet hänen

sanojaan. Ollakseen Lakedaimonilainen, hän ei ollut mikään

kykenemätön puhuja. Astuttuansa kansan eteen puhui hän näin:

"Akantoksen miehet! Lähettämällä minut tänne sotajoukon kanssa ovat

Lakedaimonilaiset selvästi osottaneet syyn, minkä tähden he jo sodan

alussa ilmottivat tarttuneensa aseisin, nimittäin vapauttaaksensa

Hellaan Ateenalaisten vallasta. Jospa tulemmekin myöhään, odottamatta

jouduttuamme tappiolle toisaalla, kun me yksin, saattamatta teitä

vaaraan, toivoimme kukistavamme Ateenalaiset niin älköön kukaan

meitä siitä moittiko. Kun me nyt sopivaan aikaan olemme saapuneet,

koettaaksemme yhdessä kukistaa heidät, olen minä vallan kummissani,

että minulta suljette porttinne, ja ettette ole iloissanne tulostani.

Me Lakedaimonilaiset luulimme tulevamme liittolaistemme luokse, ja

että ennenkuin todella saavuimme, meitä ajatuksissanne odotettiin

teidän toivoessanne, että tulisimme. Sentähden olemme me valittamatta

heittäytyneet tämmöisiin vaaroihin, kulkien vihollisten maan halki

monta päivää. Olisi siis varsin hämmästyttävää, jos teillä olisi

jotakin muuta mielessä, jos te toisin sanoin vastustaisitte teidän

omaanne ja muiden Helleenien vapautta. Sillä ei siinä kyllin, että

te minua vastustaisitte, vaan myöskin ne, joitten luokse lähtisin,

tulisivat vastahakoisesti yhtymään, tehden vaikeuksia, jos te,

joitten luokse ensin olen tullut, suuri-arvoisen kaupungin ja

varsin älykkäinä pidetyt asukkaat, ette laskisi minua kaupunkiinne.

En voisi mitään muuta pätevää syytä tuoda esiin, kuin että

tarjoisin teille oikeudettoman vapauden, tahi että olen kykenemätön

kostamaan Ateenalaisille, jos kävisivät hyökkäämään. Mutta eiväthän

Ateenalaiset, vaikkakin lukuisammat, tahtoneet ryhtyä taisteluun,

kun minä tämän nyt johtamani sotajoukon kanssa olin rientänyt

Nisaian avuksi, eikä suinkaan ole otaksuttavaa, että he teitä

vastaan lähettäisivät niin suurta sotajoukkoa, kuin heidän silloinen

sotavoimansa Nisaian edustalla purjehtivalla laivastolla".

"Minä puolestani en suinkaan tule pahassa tarkotuksessa, vaan

ainoastaan Helleenien vapauttamista varten, vannotettuani

Lakedaimonilaisia vallanpitäjiä pyhimmillä valoilla lupaamaan, että

minun valtiolle hankkimani liittolaiset saavat pysyä itsenäisinä,

ja samaten en minä väkivallalla enkä petoksella tahdo saattaa

teitä liittolaisiksemme, vaan päinvastoin auttaa teitä pääsemään

Ateenalaisten orjuudesta. Teidän ei siis tule pitää epäluuloa

minua vastaan, kun vannon pyhimmät valat, eikä liioin pitää minua

kykenemättömänä auttamaan, vaan luottamuksella yhtyä minuun. Jos

joku erityisesti, ehkä pelosta, että jättäisin kaupungin muutamien

henkilöiden haltuun, on nurjamielinen minua kohtaan, älköön hän sitä

pelätkö, sillä en minä ole tullut puolueita suojelemaan, koska en

pidä senkaltaista vapautta minäkään, jos poiketen isien tavoista

tekisin kansan muutamien henkilöiden orjaksi tahi vähemmistön

kansan palvelijoiksi. Sehän olisi vaikeampaa, kuin vieras valta,

eikä se meille Lakedaimonilaisille tuottaisi kiitollisuutta

vaivoistamme, vaan saisimme osaksemme syytöksiä, emmekä kunniaa ja

arvoa. Ne syytökset, joitten tähden me nyt sodimme Ateenalaisia

vastaan, tulisivat meidän osaksemme vielä inhottavammassa muodossa,

koska he eivät ole teeskennelleetkään rehellisyyttä. Sillä kunnon

miehelle on häpeällisempää rikastua kauniinnäköisellä petoksella,

kuin peittämättömällä väkivallalla: sillä jälkimmäinen onnistuu

voiman oikeudella, jonka sattuma hänelle on suonut, vaan edellinen

vääryydellä ja kavalluksella. Sentähden me olemmekin vallan

varovaisia meidän etuamme koskevissa asioissa".

"Te ette voi saada varmempaa takuuta valojemme lujuudesta, kuin minkä

tekomme tarjoavat verrattuina sanoihimme, sillä tämähän soveltuu

hyötyymme. Mutta jos te huolimatta näistä minun lupauksistani

väitätte, että teidän on mahdoton myöntyä pyyntööni, ja vaikka

hyvänsuopeina minulle kuitenkin torjutte minut luotanne, vaikkette

ole kärsineet mitään pahaa; jos sanotte vapauden tuntuvan teistä

vaaralliselta ja että se on tarjottava niille, jotka vaaratta voivat

ottaa sen vastaan; ja ettei sitä väkisten pidä tyrkyttää kenellekään;

niin otan minä tämän maan jumalat ja pyhät suojelijat todistajiksi,

etten ole voinut teitä taivuttaa, vaikka hyvässä tarkoituksessa olen

tullut, ja koetan hävittämällä aluettanne pakottaa teitä suostumaan,

enkä arvele sillä oikeutta loukkaavani. Sillä siihen minulla on

kaksi pätevää syytä: ensinkin Lakedaimonilaisten puolesta, koska

nämät, huolimatta teidän ystävyydestänne, eivät loukkaantumatta voi

kärsiä, että te rahallista apua antamalla Ateenalaisille loukkaatte

heitä; ja toiseksi Helleenien puolesta, ettette olisi esteenä heille

heidän orjuutensa lakkauttamisessa. Sillä me toimisimme väärin, jos

me, Lakedaimonilaiset, emme vapauttaisi teitä vasten tahtoannekin,

kun yleinen hyöty niin vaatii. Emmehän me tavottele itsellemme

valtaa, vaan kun ennemmin harrastamme muitten etua, tekisimme me

useimmille väärin, jos me, hankkiessamme kaikille itsenäisyyttä,

suvaitsisimme teidän vastustaa tätä. Tehkää nyt viisas päätös ja

kilpailkaa ollaksenne ensimmäiset Helleenien vapauttamisessa,

hankkien itsellenne ikuisen kunnian, ja samalla pelastuen vaarasta;

seppelöitkää koko kaupunkinne kunniarikkaalla nimellä."

Näin puhui Brasidas. Kun Akantokselaiset tämän jälkeen kokoontuivat,

sai kumpikin katsantokanta salaisessa äänestyksessä runsaasti

puolustajia, mutta lopulta pääsi salaisessa äänestyksessä Brasidaan

viehättävän puheen johdosta ja huolesta sadon tähden se mielipide

vallalle, että oli luovuttava Ateenalaisista. Vannottaen Brasidasta

samoilla valoilla, jotka Lakedaimonin vallanpitäjät olivat vannoneet,

lähettäessään hänet matkaan, että hänen hankkimansa liittolaiset

jäisivät itsenäisiksi, laskivat he sotaväen kaupunkiin. Vähää

myöhemmin luopui myöskin Andrilaisten Stageiros niminen siirtola

Ateenalaisista. Nämät olivat tämän kesän tapahtumat.

Heti alussa seuraavaa talvea, jolloin Boiootia oli jätettävä

Ateenalaisten päälliköille, Hippokrateelle ja Deemosteneelle, oli

Deemosteneen purjehdittava ahdistamaan Sifaita, ja Hippokrateen

Deelionia vallottamaan. Mutta erehdys tapahtui päivämäärän

suhteen, jolloin molempien piti lähteä matkalle, ja niin purjehti

ensin Deemostenees Sifaihin, mukanaan laivoissa Akarnaanialaisia

sotureita ja sikäläisiä liittolaisia; mutta hän palasi sieltä

tyhjin toimin, koska Fookilainen mies Fanotiksesta, nimeltä

Nikomakos, oli ilmottanut hänen tuumansa Lakedaimonilaisille, ja

nämät Boiootialaisille. Silloin kaikki Boiootialaiset riensivät

apuun, sillä Hippokratees ei vielä ollut saapunut heidän maahansa

ahdistamaan heitä, ja ehtivät vallottaa Sifain ja Kairooneian. Kun

salaliittolaiset kuulivat tästä erehtymisestä, niin eivät he enää

vehkeilleet kaupungeissaan.

Hippokratees kutsui aseisiin koko Ateenalaisen sotajoukon ja metoikit

niinkuin myöskin kaikki kaupungissa asuvat muukalaiset, ja saapui

myöhemmin Deelioniin, jolloin Boiootialaiset jo olivat palanneet

Sitaista. Hän leiriytyi sotajoukkoineen Deelionin läheisyyteen

ja alkoi linnottaa Apolloonille pyhitettyä aluetta seuraavalla

tavalla. Hän kaivatti haudan pyhäkön pihan ja pyhäkön ympäri

ja heittäytti siitä kaivetun mullan muuria vastaan, vahvistaen

rakentamansa linnoituksen paaluilla. Hän leikkautti myöskin pyhäkön

ympärillä kasvavat viiniköynnökset sekä heitti ne ja puretuista

rakennuksista otetut kivet ja tiilet sinne, kaikin tavoin koettaen

saada linnoituksensa kohoamaan. Puiset tornit rakennettiin sopiviin

paikkoihin, missä pyhäkön rakennukset eivät riittäneet, sillä entinen

pylväskäytävä oli hävinnyt. Alotettuansa työn kolmantena päivänä,

sen jälkeen kuin olivat lähteneet kotoa, työskentelivät he koko sen

päivän ja neljännen päivän sekä viidettä päivää puolipäivään saakka.

Kun työ oli miltei valmis, lähti sotajoukko Deelionista, ikäänkuin

palatakseen kotia, noin kymmenen stadiota. Suurin osa kevytaseisista

jatkoikin matkaansa, mutta raskasaseiset pysähtyivät levähtääksensä.

Hippokratees jäi Deelioniin asettaakseen vartijoita ja määräämään,

mitä vielä oli tehtävä linnoituksen suhteen.

Niinä päivinä kokoontuivat Boiootialaiset Tanagraan. Kun heitä oli

saapuvilla kaikista kaupungeista, ja he saivat tiedon Ateenalaisten

palaamisesta kotia, niin kaikki muut boiootarkit, joita oli 11,

kielsivät heitä ryhtymästä taisteluun, koska Ateenalaiset eivät

enää olleet Boiootiassa, vaan olivat pysähtyneet aivan Oroopian

rajalle. Mutta Aioladoksen poika Pagoondas, joka Lysimakidoksen

pojan Ariantidoksen kanssa oli boiootarkki Teebaista ja joka silloin

oli ylijohtaja, halusi ryhtyä taisteluun ja arveli hyödyllisemmäksi

koettaa onneaan. Sentähden kutsui hän eri lokokset peräkkäin

esille, jotteivät kaikki yhtaikaa jättäisi aseitaan, sekä taivutti

Boiootialaiset hyökkäämään Ateenalaisten kimppuun ja ryhtymään

taisteluun, puhuen seuraavasti:

"Boiootian miehet! Ei kenellekään meistä päälliköistä pitäisi

juolahtaa mieleen, ettei nyt olisi sopivaa käydä taisteluun

Ateenalaisia vastaan, koskeivät he enää ole tavattavissa Boiootiassa.

Sillä rakennettuansa linnoituksen, aikovat he käydä rajoilta

hävittämään Boiootiaa. He ovat siis vihollisemme, missä maassa

tahansa tapaamme heitä, ja missä vaan he tulevat harjottamaan

vihollisuuksiansa. Jos nyt jostakin näyttää varmemmalta pysyä

rauhassa, älköön hän pettykö. Sillä se, jolta toinen uhkaa ryöstää

omaisuuden, ei voi laskea asioista yhtä varovaisesti kuin se, jonka

omaisuus ei ole vaarassa, vaan joka koettaa saada vielä enemmän.

Meillä on isiltä peritty tapa torjua päältämme hyökkäävää vihollista,

yhtä hyvin naapurimaassamme kuin omassa kotimaassammekin, ja

varsinkin Ateenalaisia sitä enemmän, koska ovat naapurimme. Sillä

jokaisen on velvollisuus puolustautua naapurikaupunkeja vastaan

ja siten pelastaa vapauttaan; ja sitä enemmän noita vastaan,

jotka eivät ainoastaan koeta orjuuttaa lähiseutuja, vaan myöskin

kaukaisia maita. Miten ei meidän heitä vastaan tulisi taistella

viimeiseen saakka? Varotuksena olkoon meille heidän käytöksensä

merentakaista Euboiaa ja useimpia muita Helleenejä kohtaan. Meidän

on muistaminen, että naapurit ylipäätään taistelevat keskenään

rajoista, mutta että meille ei jää yhtään varmaa rajaa, jos me

joudumme tappiolle: sillä he tulevat väkisten vallottamaan koko

meidän maamme. Sitä vaarallisempi, kuin muille, on siis meille

heidän naapuruutensa. Tavallisesti hyökkäävät viholliset, voimaansa

luottaen, niitten kimppuun, jotka rauhassa odottaen torjuvat heitä

päältään, ainoastaan jos heitä ahdistetaan heidän omassa maassaan;

mutta he ovat vähemmän valmiit ahdistamaan niitä, jotka käyvät heitä

vastaan rajojensa ulkopuolelle, ja vieläpä alkavat taistelun, jos

heillä siihen vaan on tilaisuutta. Kun me olimme heiltä saaneet

voiton Korooneiassa, heidän hyökättyänsä puolueitten rasittamaan

maahamme, olemme me tähän saakka säilyttäneet häiritsemättömän rauhan

Boiootiassa. Muistaen tämän, on meidän vanhempien velvollisuus

toimia samaten, kuin ennen, ja nuorten, kunnollisesti esiintyneitten

isien poikina, tulee koettaa olla häväisemättä perimiänsä hyveitä.

Luottakaamme, että meidän puolellamme on jumala, jonka temppeliä

he laittomasti ovat linnottaneet ja pitävät hallussaan, ja

uhreihin, jotka meille osottauvat niin suotuisiksi, ja hyökätkäämme

rohkeamielisinä torjumaan heitä maastamme. Näyttäkäämme heille,

että karatkoot ryöstämään niitä, jotka eivät puolustaudu, vaan että

eivät taistelutta pääse niitten luota, jotka jalosti taistelulla

puolustavat maansa vapautta, eivätkä salli, että muittenkaan maata

vääryydellä orjuutetaan!"

Tällaisilla kehoituksilla sai Pagoondas Boiootialaiset käymään

Ateenalaisia vastaan. Hän järjesti kiiruusti sotajoukon

taistelukuntoon ja vei sen vihollista vastaan, sillä jo oli ilta

päivästä. Kun hän oli tullut lähelle vihollisten sotajoukkoa,

pysähtyi hän paikkaan, josta välillä olevan kukkulan takia sotajoukot

eivät voineet erottaa toisiaan, järjesti väkensä ja valmisti sen

taistelua varten. Kun Hippokrateelle, joka silloin oli Deelionissa,

ilmotettiin, että Boiootialaiset olivat hyökkäämäisillään, niin

hän lähetti käskyn väellensä järjestymään taistelu-asentoon, ja

saapui itse vähää myöhemmin. Hän jätti kolmisen sataa ratsumiestä

Deelioniin vartioimaan, jos joku hyökkäisi sen kimppuun, ja että he

karkaisivat taisteluun Boiootialaisten selkään, jos saisivat tähän

tilaisuuden. Boiootialaiset asettivat näitä vastaan riittävän määrän

vastustajia. Kun kaikki oli järjestetty, näyttäytyivät Boiootialaiset

kukkulalla ja asettuivat taistelurintamaan taistellakseen

määrätyssä järjestyksessä. Heitä oli noin 7,000 raskasaseista,

10,000 kevytaseista, 1,000 ratsumiestä ja 500 peltastaa. Oikean

siiven muodostivat Teebalaiset ja heidän veronalaisensa, keskustan

Aliatrilaiset, Koroonailaiset Koopailaiset ja muut järven

ympärillä asuvat; vasemman siiven Tespialaiset, Tanagralaiset

ja Orkomenolaiset. Kumpaisellakin siivellä oli ratsumiehiä ja

kevytaseisia. Teebalaiset olivat asetetut 25 miehen syvyyteen, muut

kuten sattui. Tämmöinen oli Boiootialaisten taistelu-asento.

Ateenalaiset raskasaseiset olivat koko sotaväeltään asetetut

kahdeksan miehen syvyyteen, joten he olivat yhtä lukuisat, kuin

viholliset. Kevytaseisia ei ollut sotajärjestyksessä täällä läsnä,

eikä liioin kaupungissakaan. Heidän sotajoukkonsa oli monta vertaa

lukuisampi, kuin vihollisten, mutta suuri joukko heistä seurasi

aseettomina, koska kaikki olivat lähteneet sotaan, olivatpa he sitten

kaupungissa oleskelevia muukalaisia tai kaupunkilaisia; mutta koska

nämät ensimmäisinä olivat kiiruhtaneet kotia, niin ottivat aniharvat

heistä osaa tappeluun. Kun he jo seisoivat taistelujärjestyksessä

ja juuri olivat ryntäämäisillään taisteluun, astui Ateenalaisten

päällikkö Hippokratees johdattamansa sotajoukon eteen ja koetti heitä

rohkaista seuraavin sanoin:

"Ateenan miehet! Lyhyesti vaan minä teitä kehoitan, sillä täten

vaikutan urhoollisiin miehiin yhtä paljon, kuin pitkällä puheella,

ja olkoon tämä mieluummin huomautus, kuin kehoitus. Älköön kukaan

teistä ajatelko, ettei olisi soveliasta vieraassa maassa heittäytyä

tämmöiseen vaaraan; sillä vaikka muukalaisessa maassa, taistelemme

kuitenkin oman maamme hyväksi. Jos, näette, pääsemme voitolle, niin

eivät Peloponneesolaiset enää, kun eivät Boiootialaiset heitä avusta

ratsumiehillään, hyökkää isänmaahamme, vaan tässä yhdellä ainoalla

taistelulla vallotatte te tämän maan ja vapautatte omanne. Käykää

siis heitä vastaan, osottaen teidän ansainneenne tämän kaupungin

isänmaaksi, josta jokainen teistä kerskailee, että se on etevin

Hellaassa, ja senkaltaisten isien poikina, jotka Myroonideen johdolla

Oinofytain läheisyydessä, voitettuansa nämät, muinoin pitivät

Boiootian maata vallassaan".

Hippokrateen näin puhuessa ja hänen ehdittyänsä sotajoukkonsa

keskikohdalle, edemmäs hän ei päässyt, hyökkäsivät Boiootialaiset,

Pagoondaan lyhyen puheen kiihdyttäminä, sotalaulun kaikuessa

kukkulalta alas. Ateenalaiset riensivät juoksujalassa heitä vastaan

ja ryhtyivät tappeluun. Kumpaisenkaan sotajoukon äärimmäiset osastot

eivät päässeet taisteluun, sillä purot heitä siitä estivät. Toiset

taas joutuivat niin kiivaaseen käsikähmään, että kilvet kilpiä

vastaan töytäsivät. Boiootialaisten vasemman siiven keskustaan saakka

voittivat Ateenalaiset, jotka ahdistivat muitakin siellä seisovia,

mutta varsinkin Tespialaisia. Sillä kun heidän viereisensä miehet

vetäytyivät takaisin ja kun viholliset ahtaalle ympäröivät heidät,

niin he urhoollisen vastarinnan jälkeen käsikähmässä joutuivat surman

omiksi. Sattuipa myöskin, että muutamat Ateenalaisista, vihollisia

sekasorrossa saartaessaan, eivät tunteneet toisiansa, vaan tappoivat

omia miehiään. Tässä siis joutuivat Boiootialaiset tappiolle ja

pakenivat taistelevien luokse. Mutta oikea siipi, jossa Teebalaiset

seisoivat, voitti Ateenalaiset ja ajoi heitä ensin hitaasti takaa.

Silloin ilmestyi äkkiarvaamatta kaksi ratsumiesosastoa, jotka

Pagoondas oli lähettänyt kukkulan ympäritse ahdistetun vasemman

siipensä avuksi, ja kun Ateenalaisten voitolla oleva siipi tämän

hämmästyksekseen huomasi, pelästyi se, arvellen uuden sotajoukon

kimppuunsa hyökkäävän. Kun Ateenalaisia nyt ahdistettiin molemmin

puolin, ratsumiesten yhtäältä ja Teebalaisten toisaalta hyökätessä

heidän kimppuunsa, kääntyi koko heidän sotajoukkonsa pakosalle.

Toiset heistä riensivät Deelioniin meren rannalle, toiset

Oroopokseen, toiset taasen Parnees vuorelle, muut taasen minne mikin

toivoi pelastuvansa. Takaa ajavat Boiootialaiset, ja varsinkin

heidän ratsuväkensä sekä paon alkaessa avuksi rientävät Lokrilaiset,

surmasivat heitä joukottain. Yön tällä välin tultua, pelastui

suurin osa pakenevia. Seuraavana päivänä palasivat pakolaiset kotia

Oroopoksesta ja jätettyänsä Deelioniin vartioväen, koska se vielä oli

heidän hallussaan, myöskin viimemainitusta kaupungista.

Boiootialaiset pystyttivät voitonmerkin, korjasivat kaatuneensa,

ryöstivät aseet kaatuneilta vihollisilta ja palasivat Tanagraan,

jätettyään sinne vartijaväen, aikeissa tehdä rynnäkköä Deelionia

vastaan. Ateenalaisten kaatuneitten tähden lähettämä airut tapasi

Boiootialaisen airuen, joka palautti hänet ja sanoi, ettei asiasta

tulisi mitään, ennenkuin hän itse palaisi takaisin. Kun tämä

oli päässyt Ateenalaisten puheille, lausui hän Boiootialaisten

puolesta, että Ateenalaiset harjottivat vääryyttä, kun he rikkoivat

vastoin Helleenien lakeja. Sillä kaikilla oli pyhänä tapana, kun he

hyökkäsivät toistensa maahan, pysyä erillään asukkaitten pyhäköistä,

mutta Ateenalaiset olivat linnottaneet Deelionin ja asettuneet

sinne asumaan, ja siellä toimittivat kaikkea, mitä sai tehdä vaan

vihkimättömässä paikassa, ja he jokapäiväiseen tarpeeseen käyttivät

vettä, jota ainoastaan uhrattaessa käytettiin käsien pesuun.

Boiootialaiset pyysivät sentähden, sanoi hän, jumalan ja heidän

itsensä tähden yhteisten jumalien ja Apolloonin nimessä, häntä

kehottamaan heitä poistumaan pyhäköstä ja väkineen palaamaan kotia.

Airuen toimitettua nämät viestit, lähettivät Ateenalaiset airuen

Boiootialaisten luokse, jonka kautta he ilmottivat, etteivät

he olleet häväisseet pyhäkköä, eivätkä vast'edeskään tahallaan

sitä tekisi; etteivät he ensinkään olleet sitä varten hyökänneet

Boiootiaan, vaan mieluummin, jotta he torjuisivat sieltä häväisijät;

että Helleeneillä oli tapana, että se, joka vallottaa jonkun maan,

olkoonpa suuremmaksi tai vähemmäksi osaksi, myöskin pitää siinä

löytyvät pyhäköt hallussaan, ja mahdollisuuden mukaan toimittaa

tavalliset pyhät menot; että Boiootialaiset ja useimmat muut,

jotka, karkotettuansa alku-asukkaat, olivat asettuneet vieraaseen

maahan, joka nyt oli heidän hallussaan, alussa olivat harjottaneet

sikäläisiä pyhiä menoja, että he, jos olisivat voineet vallottaa

suuremman osan heidän maastaan, pitäisivät sen hallussaan, ja

etteivät he nyt vapaa-ehtoisesti lähtisi siitä osasta, joka oli

heidän hallussaan; että he pakosta olivat kajonneet veteen, mutta

eivät ylimielisyydestä, vaan puolustautuessaan heidän maahansa ensin

hyökkääviä vastaan; että kaikki, mitä sodan ja vaaran pakottamana

tekee, antaa jumala anteeksi. Sillä alttarit ovat ehdottomien

hairahduksien suoja, ja laittomuudeksi kutsutaan ainoastaan

ehdollisia rikoksia, eikä ole sovellutettava tätä nimeä siihen, mihin

joku onnettomuuksien pakottamana rohkenee ryhtyä. "Paljoa suurempaa

pyhän häväistystä harjottavat Boiootialaiset pyytämällä vaihtamaan

kaatuneita pyhäkköä vastaan, kuin me, jos me vastoin tahtoamme emme

noudata pyhiä menoja". He käskivät lähettilään selvästi lausua

Boiootialaisille, etteivät he lähtisi Boiootiasta, sillä he eivät

mielestään enää olleet näiden maassa, jonka he aseella olivat

vallottaneet, vaan vaativat, että Boiootialaiset sopimuksen suojassa

jättäisivät kaatuneet takaisin, niinkuin oli tapana.

Mutta Boiootialaiset vastasivat, että Ateenalaiset, jos olivat

Boiootiassa, poistuisivat Boiootiasta kaikkine tavaroineen, mutta

että jos he olivat omassa maassaan, he kyllä tietäisivät, mitä oli

tehtävä. He pitivät kyllä Oroopian maan, jossa kaatuneet, tappelun

tapahduttua rajalla, makasivat, Ateenalaisena alusmaana, mutta eivät

kuitenkaan luulleet, että Ateenalaiset voisivat niitä väkisten heiltä

ottaa. Eikä he liioin halunneet sopia Ateenalaisten maasta. Heistä

näytti soveliaalta vastata, että Ateenalaisten tuli poistua "heidän

maastaan", jolloin saisivat takaisin sen, mitä pyysivät. Saatuansa

tämän vastauksen, lähti Ateenalaisten airut tyhjin toimin.

Boiootialaiset kutsuivat heti Meelialaiselta lahdelta

keihäänheittäjiä ja linkomiehiä. Paitsi näitä oli heihin tappelun

jälestä yhtynyt 2,000 Korintolaista raskasaseista ja Nisaiasta

lähteneet Peloponneesolaiset vartijamiehet sekä Megaralaisia, ja

näitten kaikkien yhteydessä kävivät he nyt Deelionia vastaan ja

tekivät väkirynnäkön linnotusta vastaan. Koetettuansa monenlaisia

keinoja, asettivat he vihdoin ryntäyskoneen linnotusta vastaan,

jolla he saivatkin sen haltuunsa. Tämä kone oli seuraavanlainen.

He sahasivat suuren puunrungon halki ja koversivat sen kokonaan

ontoksi; sitten yhdistivät he molemmat puoliskot hyvin tarkkaan

toisiinsa ikäänkuin putkeksi. Tämän päähän ripustivat he ketjuilla

kiinnitetyn kattilan ja rautapuhaltajan ja vahvistivat myöskin suuren

osan puunrunkoa raudalla. Tämän koneen toivat he kaukaa vaunuilla

muuria vastaan, missä se enimmäkseen oli rakennettu viiniköynnöksistä

ja puusta, ja kun se oli saatu lähelle muuria, asettivat he suuret

palkeet puun sisään itsensä puolisesta päästä ja lietsoivat, jolloin

täten syntynyt tuulenhenki, tungettuansa kattilaan, jossa löytyi

hehkuvia hiiliä, tulikiveä ja pikeä, sytytti loimuavan liekin,

joka ajautui muuria vastaan, niin ettei kukaan voinut pysyä sillä,

vaan puolustajat pakenivat sieltä. Täten vallotettiin linnoitus.

Vartijaväestä kaatui osa, mutta 200 otettiin vangeiksi. Loput

puolustusväestä nousivat laivoihin ja palasivat kotia.

Kun Deelion seitsemäntenä päivänä tappelun jälkeen oli vallotettu,

ja kun Ateenalaisten lähettämä airut vähän tämän jälkeen taasen

tuli kaatuneista puhumaan, tietämättänsä mitään tapahtumista, niin

Boiootialaiset antoivat ne heille, eivätkä enää vastanneet samaten,

kuin ensi kerralla. Boiootialaisia kaatui taistelussa vähän vähemmän

kuin 500, Ateenalaisia vähän vaille 1,000 miestä, niiden joukossa

heidän päällikkönsä Hippokratees, sekä suuri joukko kevytaseisia ja

kuormamiehiä.

Vähän tämän taistelun jälkeen, kun Deemosteneen ei ollut onnistunut

kavaluudella vallottaa Sifaita, johon hän oli sitä varten

purjehtinut, purjehti hän Sikyooniin, mukanaan laivoilla 400

Akarnaanialaista, Agraialaista ja Ateenalaista raskasaseista, ja

koetti nousta siellä maihin. Mutta ennenkuin kaikki laivat olivat

saapuneet satamaan, riensivät Sikyoonilaiset hätään, ajoivat maihin

nousseet pakosalle ja häätivät heidät aina laivoihin saakka,

jolloin he surmasivat osan heistä ja ottivat osan vangiksi. Sitten

pystyttivät he voitonmerkin ja antoivat sovinnon suojassa kaatuneet

vihollisille.

Samoina päivinä, kuin Deelion vallotettiin, voittivat Triballolaiset

Odrysalaisten kuninkaan Sitalkeksen taistelussa ja surmasivat hänet.

Hänen serkkunsa Spardakoksen poika Seytes tuli nyt Odrysalaisten ja

muun hänen vallassaan olevan Trakian hallitsijaksi.

Samana talvena lähti Brasidas Trakialaisten liittolaistensa kanssa

sotaretkelle Ateenalaisten Strymoonin virran rannalla sijaitsevaa

Amfipolis nimistä siirtokuntaa vastaan. Tätä paikkakuntaa, jossa

kaupunki nyt seisoo, koetti ennenmuinoin Mileetolainen Aristagoras,

paetessaan kuningas Dareiosta, asuttaa, mutta Eedoonilaiset

karkottivat hänet. 32 vuotta myöhemmin lähettivät Ateenalaiset

sinne 10,000 siirtolaista omasta keskuudestaan ja muukalaisia ken

vaan halusi, mutta Trakialaiset surmasivat heidät Drabeeskoksessa.

29 vuotta myöhemmin tulivat sinne Ateenalaiset uudestaan Niikiaan

pojan Hagnoonin johdolla, karkottivat Eedoonilaiset ja asuttivat

tämän paikkakunnan, jonka nimi ennen oli Ennea Hodoi (yhdeksän

tietä). He lähtivät Eeionista, joka oli heidän kauppapaikkansa meren

rannalla joen suussa 20 stadion päässä nykyisestä kaupungista, jolle

Hagnoon antoi nimeksi Amfipolis, siitä syystä että Strymoon virtaa

kumpaisellakin puolella sitä. Hän sulki pitkällä muurilla molempien

jokihaarojen välin ja rakensi kaupungin siten, että se oli nähtävänä

sekä mereltä että maalta.

Tätä kaupunkia vastaan kulki nyt Brasidas, lähtien sotajoukkoineen

Kalkidikeen alueella sijaitsevasta Arnaista. Saavuttuansa

illalla Aulooniin ja Bromiskokseen, jossa Bolbee järvi laskee

mereen, ja aterioittuansa, jatkoi hän matkaansa läpi yön. Ilma

oli myrskyinen ja satoi lunta, jonka johdosta hän kiiruhti

matkaansa salatakseen tulonsa muilta Amfipolilaisilta paitse

salaliittolaisilta. Kaupungissa löytyi myöskin Argililaisia asukkaita

Andrilaista syntyperää, jotka, kuten joukko muitakin, olivat

osallisina salaliittoon, osaksi Perdikkaan, osaksi Kalkidilaisten

houkuttelemina. Kiihkeimmät tässä tuumassa olivat kuitenkin

Argililaiset, jotka naapurikansana aina olivat olleet huonoissa

väleissä Ateenalaisten kanssa ja koettivat saada kaupungin haltuunsa.

He olivat jo kauan aikaa sopineet kaupungissa asuvien kansalaistensa

kanssa tämän jättämisestä heidän haltuunsa, ja kun nyt Brasidas

saapui sopivaan aikaan, laskivat he hänet kaupunkiin, luopuivat

Ateenalaisista sinä yönä ja saattoivat sotaväen ennen aamua joen yli

kulkevalle sillalle, josta kaupunki sijaitsee jonkun matkan päässä,

sillä muurit eivät siihen aikaan ulottuneet yhtä pitkälle, kuin nyt.

Sinne oli asetettu ainoastaan heikko vartioväki, jonka Brasidas

kavalluksen, myrskyisen sään ja odottamattoman hyökkäyksensä kautta

helposti kukisti. Tämän tehtyään, kulki hän yli sillan, saaden siten

haltuunsa ulkopuolella kaupunkia pitkin koko paikkakuntaa asuvien

Amfipolilaisten omaisuuden.

Koska tämä hänen äkkiarvaamaton sillan yli käymisensä oli

kaupunkilaisille yllätys, ja kun useimmat ulkopuolella kaupunkia

asuvat vangittiin, mutta osa heistä pakeni kaupunkiin, syntyi

siellä suuri häiriö, semminkin kun yleinen epäluulo oli vallalla

kansalaisten kesken. Sanotaan, että Brasidas todennäköisesti olisi

saanut kaupungin haltuunsa, jos hän ei olisi käyttänyt sotajoukkoansa

ryöstöön, vaan olisi heti ryhtynyt sen vallottamiseen. Mutta

hän asetti väkensä leiriin ja antoi sen kulkea ryöstöretkillä

ulkopuolella kaupunkia, ja kun ei kaupungista kuulunut mitään, mitä

hän oli odottanut, niin hän pysyi paikallaan. Silloin kavaltajien

vastustajat, jotka olivat näitä paljoa lukuisammat, estivät porttien

aukaisemisen ja lähettivät yhdessä Ateenalaisten päällikön Eukleen

kanssa, joka oli asetettu tänne vartijaksi, Trakian sotajoukon

toiselle päällikölle kehoituksen saapumaan heidän avukseen. Tämä oli

Oloroksen poika Thukydides, tämän kertomuksen kirjoittaja, joka tähän

aikaan oleskeli Tasoksessa. Tämä saari on Parolaisten siirtokunta,

noin puolen päivän laivamatkan päässä Amfipoliksesta. Thukydides

purjehtikin heti seitsemällä laivalla, jotka sattuivat olemaan hänen

käytettävinään, koettaen saada Amfipoliksen haltuunsa, ennenkuin se

antautuisi, mutta ainakin Eeiooliin, jos tämä ei häneltä onnistuisi.

Koska Brasidas pelkäsi laivojen apuuntuloa Tasoksesta, ja kun hän

tiesi Thukydideellä olevan oikeuden kaivostöihin sikäläisissä

Trakialaisissa kultakaivoksissa, ja että hän sen kautta suuresti voi

vaikuttaa mannermaan etevimpiin miehiin, niin kiiruhti hän voimiensa

perään vallottamaan kaupungin, jotteivät Amfipolilaiset Thukydideen

saapumisen kautta kieltäytyisi antautumasta, toivoen että tämä

kokoaisi meriliittolaiset ja Trakialaiset heidän avuksensa. Hän

julistutti sentään airuen kautta kohtuullista sovintoa, että ken vaan

Amfipolilaisista tai Ateenalaisista asukkaista halusi, saisi jäädä

kaupunkiin täysillä omistus- ja kansalaisoikeuksilla, mutta se, joka

halusi lähteä kaupungista, saisi viiden päivän kuluessa lähteä sieltä

tavaroineen.

Tämän kuultua muuttui kansan mielipide aivan toiseksi, varsinkin kun

kaupungin asukkaista ainoastaan vähäinen lukumäärä oli Ateenalaisia,

vaan enemmistö sekalaiskansaa, ja kun vangituilla oli kaupungissa

sukulaisia. He pitivät julistusta kohtuullisena vallitsevaan pelkoon

verraten. Ateenalaisetkin tahtoivat mielellään lähteä kaupungista,

koska pitivät itsensä liian heikkoina välttääksensä vaaraa, varsinkin

kun pikaisesta avusta ei ollut toiveita. Kaupungin muu väestö taasen

katsoi vasten toivoansa pääsevänsä vaarasta menettämättä paljon

mitään. Kun siis Brasidaan puoluelaiset näkivät, että kansa oli

muuttanut mielensä eikä enää totellut siellä oleskelevaa Ateenalaista

päällikköä, niin he jo julki ajoivat asiataan. Sovinto solmittiin, ja

kaupunki antautui Brasidaalle julistetuilla ehdoilla. Täten joutui

siis Amfipolis Brasidaan haltuun. Samana iltana purjehti Thukydides

laivoineen Eeiooniin, mutta Amfipolis oli jo Brasidaalle luovutettu,

ja Eeioonin vallottaminen riippui vaan yhdestä yöstä; sillä elleivät

laivat niin pian olisi tulleet avuksi, olisi sekin joutunut

vihollisten haltuun.

Tämän jälkeen pani Thukydides Eeioonin puolustuskuntoon, jotta

hän voisi vastustaa Brasidasta, jos tämä heti tai vastaisuudessa

hyökkäisi vallottamaan sitä, ottaen liittoonsa niitä, jotka

sopimuksen mukaan Amfipoliksesta halusivat tulla hänen tykönsä.

Brasidas puolestaan purjehti lukuisilla laivoilla äkkiarvaamatta

jokea myöten Eeiooniin, koettaaksensa voisiko hän vallottaa

joen suuta ottamalla haltuunsa muurin ulkopuolelle ulottuvan

niemikön, ja teki samalla hyökkäyksen maan puolelta, mutta

torjuttiin kumpaisestakin yrityksestä takaisin. Sillä välin asetti

hän Amfipoliin kaikin puolin puolustuskuntoon. Häneen liittyi

myöskin Eedoonilainen Myrkinos niminen kaupunki, sen jälkeen kuin

Eedoonilaisten kuningas Pittakos oli tullut surman uhriksi Goaksiin

poikien ja oman vaimonsa kautta. Vähää tämän jälestä liittyivät

häneen niinikään Tasolaisten siirtokunnat Galeepsos ja Oisymee. Heti

vallottamisen jälkeen saapui Perdikkaskin ja auttoi Brasidasta hänen

toimessaan.

Kun Amfipolis oli vallotettu, valtasi Ateenalaisia suuri pelko,

varsinkin koska heillä tästä kaupungista oli suuri hyöty laivojen

rakennusaineitten hankinnan ja verotulojen kautta ja senkin

puolesta, että Lakedaimonilaiset kyllä Tessalialaisten avulla tähän

saakka olivat päässeet Strymooniin asti ahdistamaan Ateenalaisten

liittolaisia, mutta eivät edemmäs, koska joki ylempänä muodosti

laajalle suuria soita, ja koska heillä oli kolmisoutulaivoja

valvomassa Eeioonin edustalla; mutta tästä lähtien olisi

Lakedaimonilaisten helppo päästä ylemmäs. Ateenalaiset pelkäsivät

niinikään, että liittolaiset heistä luopuisivat. Brasidas taasen

esiintyi vallan maltillisesti, selittäen kaikissa puheissaan, kuinka

hän muka oli lähetetty vapauttamaan Hellasta. Kun Ateenalaisten

alaiset kaupungit saivat tiedon Amfipoliin vallottamisesta

sekä Brasidaan lupauksista ja hänen maltillisuudestaan, heräsi

heissä kova kapinoitsemisen halu. He lähettivät salaa airuita

hänen luokseen, kehottaen häntä mitä nopeimmin saapumaan heidän

hankkeitaan auttamaan, ja kilpailivat keskenään ollakseen ensimmäiset

luopumisessa. Tämä näytti heistä tykkänään vaarattomalta, koskeivät

arvanneet Ateenalaisia niin mahtaviksi, kuin jälestäpäin kävi

ilmi, perustaen arvelunsa enemmän epävarmaan haluun, kuin varmaan

tietoon. Sillä ihmiset perustavat tavallisesti ajattelemattomaan

toivoon sen, mitä he haluavat, mutta torjuvat mielivaltaisella

perustelemisella luotaan sen, mikä heille on vastenmielistä. Kun

lisäksi Ateenalaiset äskettäin taistelussa Boiootialaisia vastaan

olivat joutuneet tappiolle, ja kun Brasidas heitä imarteli ja

valehteli, etteivät Ateenalaiset olleet halunneet Nisaian edustalla

hänen yksinäisenkään sotajoukkonsa kimppuun käydä, rohkaistuivat

kapinoitsijat ylenmäärin, varmasti luottaen, ettei kukaan rientäisi

avuksi heitä vastaan. Enin kuitenkin vaikutti hetkellinen hurmaus,

ja luottamus Lakedaimonilaisissa nyt heränneeseen intoon sai heidät

halukkaiksi heittäytymään vaikka minkälaisiin vaaroihin. Tämän

kuultuaan lähettivät Ateenalaiset vartijaväkeä kuhunkin kaupunkiin

sen määrän, minkä vaan voivat ajan lyhyyteen ja myrskyiseen säähän

katsoen. Brasidas puolestaan lähetti sanansaattajan Lakedaimoniin,

pyytäen lisää sotaväkeä, ja ryhtyi Strymoonjoelle rakennuttamaan

kolmisoutulaivoja. Mutta osaksi etevimpien miesten kateudesta

Lakedaimonilaiset eivät suostuneet hänen pyyntöönsä, osaksi koska

mieluummin halusivat saada miehensä saaresta ja lakkauttaa koko sodan.

Samana talvena vallottivat Megaralaiset pitkät muurinsa, jotka olivat

Ateenalaisten hallussa, ja hävittivät ne maata myöten. Brasidas

taasen hyökkäsi liittolaisineen Aktee nimiselle niemikölle, joka

alkaa kuninkaan kaivattamasta kanavasta ja ulottuu Aigaiolaiseen

mereen. Sen korkein vuori on Atoos. Tällä niemimaalla löytyvistä

kaupungeista on Sanee Andrilainen siirtokunta juuri kaivannon

reunalla meren rannalla Euboiaan päin. Muut sikäläiset kaupungit

ovat Tyssos, Kleoonai, Akrotooi, Olofyksos ja Dion. Näitten asukkaat

ovat kaksikielisiä sekalais-barbarilaista kansakuntaa, joista

vähäinen osa on Kalkidilaista syntyperää, mutta useimmat niitten

Pelasgilais-Tyrseeniläisten jälkeläisiä, jotka ennen muinoin

asuivat Lemnoksessa ja Ateenassa. Muut asukkaat ovat Bisaltilaista

ja Kreestoonilaista sukuperää sekä Eedoonilaisia. Nämät asuvat

pikkukaupungeissa. Useimmat näistä liittyivät Brasidakseen, mutta

Sanee ja Dion vastustivat häntä, jonkatähden hän sotajoukkoineen

pysähtyi ja hävitti niitten alueita.

Kun nämät eivät antautuneet, kulki hän suoraa päätä Kalkidilaista

Torooneeta vastaan, joka oli Ateenalaisten hallussa. Muutamat tämän

kaupungin miehet kutsuivat hänet sinne, ollen valmiit kavaltamaan

tämän kaupungin hänelle. Saavuttuansa aamu-yöstä perille, asettui hän

joukkoineen Dioskuurien pyhäkön läheisyyteen, joka on kaupungista

noin kolmen stadionin matkan päässä. Muut Torooneen asukkaat eivät

tietäneet mitään hänen tulostaan, yhtä vähän kuin Ateenalainen

vartijaväkikään, mutta hänen puoluelaisensa tiesivät hänen tulevan,

ja muutamat heistä lähtivät salaa tähystelemään hänen saapumistansa,

ja kun huomasivat hänen saapuneen, ottivat he mukaansa seitsemän

hänen kevytaseisista miehistään, varustettuina ainoastaan tikareilla.

Vaikka tähän oli aluksi määrätty 20 miestä, niin nämät olivat ainoat,

jotka eivät pelänneet tunkeutumasta kaupunkiin. Näiden johtajana

oli Olyntilainen Lysistratos. Hiipien pitkin merenpuolista muuria

pääsivät he salaa korkeimmalla seisovien vartijamiesten kimppuun,

kaupunki näet sijaitsee kukkulalla, surmasivat nämät ja aukaisivat

Kanastraiolaisen portin.

Muine sotajoukkoineen pysähtyi Brasidas, kuljettuansa hiukan

eteenpäin, mutta lähetti 100 peltastaa edelleen, jotta nämät

ensimmäisinä ryntäisivät kaupunkiin, heti kun portit aukaistaisiin

ja määrätty merkki annettaisiin. Nämät lähestyivät ehtimiseen yhä

enemmän kaupunkia, kummastellen, ettei merkkiä annettu. Sillä aikaa

toimivat kaupungissa olevat Torooneelaiset yhdessä sisääntungeneitten

kanssa aukaistaksensa portit ulkona seisoville, ja saivatkin

torinpuolisen portin auki murtamalla teljen. Tästä he ensin laskivat

sisään muutamia sotureita, jotka olivat kulkeneet kaupungin ympäri

hyökäten, jotta sekä takaa että molemmin puolin pelästyttäisivät

salaliitosta tietämättömiä kaupunkilaisia. Sitten nostivat he sovitun

tulimerkin ja laskivat kaupunkiin muut peltastat torinpuolisesta

portista.

Kun Brasidas näki merkin, riensi hän kiiruusti järjestämään

sotajoukkoansa, joka, kajahuttaen sotahuudon ja kokoontuneena

hyökäten esiin, herätti ääretöntä pelkoa kaupunkilaisissa. Toiset

heistä ryntäsivät heti sisään, toiset taasen neliskulmaisia hirsiä

myöten, jotka kivien nostoa varten sattuivat makaamaan vasten

hajonneita ja korjauksen alaisia muureja. Brasidas riensi heti

sotajoukkonsa enemmistöllä kaupungin yläosille, tahtoen yläältäpäin

vallottaa sen varmasti. Muu osa sotureita hajaantui kaikkialle

kaupunkiin ryöstölle.

Suurin osa Torooneelaisista oli vallotuksen tapahtuessa vallan

levottomana, koska he eivät tietäneet hankkeista mitään, mutta

toimeenpanijat ja ne, joilla tämä oli mieleen, yhtyivät heti

kaupunkiin tunkeutuneisiin. Torilla sattui makaamaan noin 50

Ateenalaista raskasaseista. Kun he huomasivat viholliset, joutuivat

moniaat harvat heistä syntyneessä tappelussa surman omiksi, jota

vastoin toiset pakenivat joko maitse tai laivoihin, joita oli kaksi

vartioimassa, löytäen turvapaikan Leekytoksen linnassa, joka oli

Ateenalaisten hallussa, ja vallottivat mereen ulottuvan, soukan

kannaksen kautta kaupungista erotetun niemikön. Näitten luokse

pakenivat myöskin ne Torooneelaiset, jotka olivat yhtä mieltä heidän

kanssansa.

Kun päivän tultua kaupungin valloitus jo oli varma, lähetti Brasidas

Ateenalaisten kanssa paenneille Torooneelaisille sanan, että ken

vaan halusi, pelotta voisi palata kaupunkiin täysillä omistus- ja

kansalaisoikeuksilla. Ateenalaisten käski hän sovinnon suojassa,

vieden mukanaan omaisuutensa, lähteä Leekytoksesta, koska se oli

Kalkidilaisten. Nämät kieltäytyivät lähtemästä, mutta pyysivät

päivän aselevon, voidakseen korjata kaatuneensa. Brasidas heille

soi kaksi päivää. Näiden päivien kuluessa linnotti hän läheiset

rakennukset, ja Ateenalaiset niinikään rakennuksiaan. Brasidas kutsui

Torooneelaiset kokoon ja puhui samaten kuin Akantoksessa, lausuen,

että oli väärin pitää niitä, jotka olivat häntä auttaneet kaupungin

vallotuksessa, kehnoina kansalaisina tai kavaltajina, koska he eivät

olleet tätä tehneet orjuuttaakseen kaupunkia eivätkä voitonhimosta,

vaan kaupungin eduksi ja vapauttamiseksi, ja ettei vallotukseen

osaaottamattomien pitäisi luulla, etteivät he saisi nauttia samoja

etuja, kuin toisetkin. Hän ei muka ollut tullut tuhoamaan kaupunkia

eikä ketään yksityistä. Sanoman tästä ilmotti hän lähettäneensä

myöskin paenneille Ateenalaisille osoitteeksi ystävällisyydestään

heitä kohtaan. Kokemattomuudesta oli heille Lakedaimonilaisista huono

käsitys, mutta he kyllä näitä kohtaan tulisivat sitä suopeammiksi,

kuta oikeutta harrastavampia Lakedaimonilaiset olivat, vaikka he

nyt tietämättömyydestä heitä pelkäsivät. Hän pyysi, että he kaikki

käyttäytyisivät, niinkuin vastaisuudessa luotettavia liittolaisia

kohtaan, sekä että siitä lähtien heidän tekemät rikoksensa

rangaistaisiin, mutta että heidän entiset hairahduksensa annettaisiin

anteeksi, koska olivat mahtavamman pakottamina ne tehneet.

Näin puhui Brasidas, mieliä rauhottaaksensa; mutta kun sovitun

aselevon päivät olivat kuluneet umpeen, niin teki hän rynnäkön

Leekytosta vastaan. Ateenalaiset puolustautuivat kehnossa

linnotuksessaan ja rintavarustuksilla varustetuissa rakennuksissa,

torjuen viholliset päältään yhden päivän. Mutta seuraavana päivänä

viholliset yrittivät tuomaan piirityskonetta, josta heillä oli

aikomus heittää tulta puisiin rakennuksiin. Heidän jo ollessa

hyökkäämäisillänsä, pystyttivät piiritetyt siinä, mihin arvelivat

vihollisten asettavan koneen, koska se oli heikoin kohta, eräälle

rakennukselle puisen tornin, ja toivat sinne monta saavia ja sankoa

täynnänsä vettä sekä suuria kiviä. Torniin nousi myöskin joukko

miehiä. Suuresta painosta luhistui kuitenkin rakennus kovalla

ryskeellä. Kun lähellä olevat Ateenalaiset näkivät tämän, niin heissä

tästä heräsi enemmän surua, kuin pelkoa; mutta ne, jotka olivat

etäämmällä ja varsinkin etäisimmät, arvelivat kaupungin jo olevan

vallotetun sillä kohdalla ja riensivät pakoon laivoihin.

Niinpian kuin Brasidas huomasi puolustajien jättäneen

rintavarustukset ja näki, mitä oli tapahtunut, ryntäsi hän esiin

sotajoukkoineen ja vallotti linnotuksen, surmaten kaikki, jotka sai

käsiinsä. Kun linna täten oli vallotettu, pakenivat Ateenalaiset

aluksillansa Palleeneeseen. Leekytoksessa oli Ateenan pyhäkkö.

Brasidas oli kyllä ilmottanut antavansa ensimmäiselle muurille

nousseelle 30 hopeaminaa. Mutta koska hän arveli tehdyn vallotuksen

tapahtuneen toisella kuin inhimillisellä tavalla, lahjotti hän nuo 30

minaa Jumalattaren pyhäkölle, revitti Leekytoken muurit, puhdisti sen

ja pyhitti sen kokonaan pyhäkön lehdoksi. Lopun talvea järjesti hän

olot niillä paikkakunnilla, jotka olivat hänen hallussaan, ja tuumi

suunnitelmia muita vasten. Tämän talven loputtua kului kahdeksas

sodan vuosi umpeen.

Lakedaimonilaiset ja Ateenalaiset tekivät heti jo seuraavan kesän

keväällä aselevon yhdeksi vuodeksi. Ateenalaiset arvelivat, että

Brasidas ei lakkaisi houkuttelemasta yhä useampia kaupunkeja

luopumaan heistä, ennenkuin he rauhassa varustautuisivat häntä siitä

estämään, ja että he tarpeen tullessa voisivat sopia pitemmäksi

ajaksi; Lakedaimonilaiset puolestaan kyllä käsittivät, mitä

Ateenalaiset pelkäsivät ja että he, kun kerran olivat kokeneet

onnettomuuksien ja vaivan lakkaamista, mielellään haluaisivat sopia

enemmäksi ajaksi ja tehdä rauhan luovuttamalla heille Sfakteriassa

vangitut miehet. Miehensä tahtoivat he kaikin mokomin saada takaisin,

Brasidaan vielä ollessa voiton puolella. Sillä nyt Brasidas yhä

menestyisi, mutta hänen tappiolle jouduttuansa Ateenalaiset tulisivat

yhtä voimakkaiksi kuin he, menettäisivät he ehkä miehensä ja heidän

olisi taisteltava yhtä voimakasta vihollista vastaan. He tekivät siis

aselevon omasta ja liittolaistensa puolesta seuraavilla ehdoilla:

"Poetialaisen Apolloonin pyhäkön ja orakelin suhteen ns. suostumme

me, että ken vaan haluaa, saa käyttää niitä vilpittä ja vaaratta

isien tapojen mukaan. Tähän suostuvat Lakedaimonilaiset ja heidän

liittolaisensa, luvaten voimiensa mukaan koettaa saada Boiootialaisia

ja Fookilaisia tähän myöntymään".

"Jumalan omaisuuden hävittäjien julkisaamisesta tulemme me pitämään

huolta, luvaten heihin nähden menetellä oikeudenmukaisesti ja

vilpittä isien tapojen mukaan. Sekä me että te kuten myöskin jokainen

tähän halukas sitoudumme kohtelemaan häntä isien tapojen mukaan".

"Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa suostuvat tähän ja

siihen, että jos Ateenalaiset tekevät rauhan, kummatkin pysyvät

alueellaan ja pitävät hallussaan mitä heidän hallussaan on;

Koryfasiossa oleskelevat pysykööt Bufradoksen ja Tomeoksen

sisäpuolella; Kyteerassa olevat älkööt pitäkö yhteyttä

liittolaistemme kanssa, älköönkä päin vastoin meidän väkemme heidän

liittolaistensa kanssa. Nisaiassa ja Minooassa olevat älkööt käykö

Nisoksen portista Poseidoonin pyhäkköön vievän tien ulkopuolelle ja

Poseidoonin pyhäköstä suorastaan Minooan sillalle; älköötkä liioin

Megaralaiset ja heidän liittolaisensa kulkeko ulkopuolelle tätä

tietä. Ateenalaiset pitäkööt saaren, jonka ovat vallottaneet, mutta

ilman mitään yhteyttä eri puolueitten välillä, niinkuin he myös

pitäkööt hallussaan sen, minkä Troitseenessa ovat vallottaneet, ja

mistä Ateenalaisten kanssa ovat sopineet".

"Kummallakin on oikeus purjehtia pitkin omia ja liittolaistensa

rannikoita; Lakedaimonilaiset enemmän, kuin heidän

liittolaisensakaan, eivät saa purjehtiessaan käyttää sotalaivoja,

vaan ainoastaan pienempiä aluksia, jotka eivät kanna enempää, kuin

500 talenttia painavaa lastia".

"Airuet ja lähettiläät seurueineen saavat vapaasti kulkea ja palata

sekä maitse että meritse Ateenaan ja Peloponneesokseen sodan

lakkauttamista tai riitojen ratkaisemista varten molemmanpuolisen

suojeluksen nojalla".

"Aselevon kestäessä ei saa ottaa suojaansa ketään karkuria, olkoon

hän vapaa tai orja, emme me ettekä te".

"Sekä me että te suostumme ratkaisemaan väliset riitamme isiemme

tavoin oikeuden kautta aseisiin vetoamatta".

"Tätä suostuvat Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa

hyväksymään. Jos teistä jotakin näyttää paremmalta tai

oikeudenmukaisemmalta, kuin tämä ehdotus, niin tulkaa Lakedaimoniin

sitä ilmoittamaan. Mitä te oikeudenmukaista ehdotatte, tulevat

Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa hyväksymään. Mutta niillä,

jotka tulevat tätä varten, täytyy olla valtakirja, kuten tekin

meiltä vaaditte. Tämä aselepo on kestävä yhden vuoden. Kansa on sen

hyväksynyt Akamantiin heimon prytaneionina ollessa, Fainippoksen

kirjurina, Nikiadeen epistateena. Lakeen ehdotuksesta tehtiin tämä

aselepo Ateenalaisten hyväksi onneksi, kuten Lakedaimonilaiset

ja heidän liittolaisensa sen ovat hyväksyneet. Kansa on sen

hyväksynyt kestäväksi yhden vuoden, ja että se alkaa 14 päivästä

Elafeebolioonin kuukautta. Tällä ajalla tulevat lähettiläät ja

airuet kulkemaan kumpastenkin luokse keskustelemaan tavasta, jolla

sota on lakkautettava. Päälliköiden ja prytanien velvollisuus on

kutsua Ateenalaiset kokoon neuvottelemaan rauhasta, jos saapuisi

lähetyskunta sodan lakkauttamista varten. Läsnäolevien lähettiläiden

on välittömästi vannottava vala kansan edessä, että varmasti pysyvät

vuoden sovinnossa".

Tästä sopivat nyt Lakedaimonilaiset liittolaisineen Ateenalaisten

ja heidän liittolaistensa kanssa 12 päivänä Gerastionkuuta

Lakedaimonin ajanlaskun mukaan. Sovinnon ovat tehneet ja vannoneet

Lakedaimonilaisten puolesta seuraavat: Eketemidaan poika Tauros,

Perikleidaan poika Ateenaios ja Eryksidaidaan poika Filokaridas;

Korintolaisten puolesta: Oekytoksen poika Aineas, Aristoonymon poika

Eyfamidas; Sikyoonilaisten puolesta: Naukrateen poika Damotimos ja

Megakleen poika Onasimos; Megaralaisten puolesta: Kekaloksen poika

Nikasos ja Amfidooroksen poika Menekratees; Epidaurolaisten puolesta:

Eypaidaan poika Amfias; Ateenalaisten puolesta: päälliköt Diitrefeen

poika Nikostratos, Nikeeratoksen poika Nikias ja Tolmaion poika

Autoklees.

Tällainen oli tämä aselepo, jonka kestäessä keskustelut varsinaisesta

rauhasta keskeymättä jatkuivat.

Näinä päivinä, joina aselevon valat vannottiin, luopui Ateenalaisista

Palleeneella sijaitseva Skioonee niminen kaupunki Brasidaan puolelle.

Palleeneen Skiooneelaiset sanoivat olevansa Peloponneesosta, mutta

että heidän esi-isänsä purjehtiessaan Troiasta olivat sortuneet

tälle paikalle sen myrskyn heittäminä, jonka Akaialaiset silloin

saivat kokea, ja olivat asettuneet sinne asumaan. Näitten luopuneiden

avuksi purjehti Brasidas yöllä Skiooneeseen, asettaen puoluelaistensa

sotalaivan purjehtimaan edellänsä, jota vastoin hän itse seurasi

kaukaa purressa, jotta sotalaiva, jos hän kohtaisi purtta suuremman

aluksen, häntä puolustaisi, ja arvellen, ettei vihollisen laiva

ahdistaisi pienempää alusta, vaan kääntyisi sotalaivaa vastaan, ja

että hän siten pääsisi pakoon. Saavuttuansa Skioneeseen, kutsui

hän sen asukkaat kokoukseen ja puhui samaten kuin Akantoksessa ja

Torooneessa, lisäten, että he olivat ansainneet suurinta kunniaa,

koska he, vaikka Potidaia oli Ateenalaisten vallassa ja he itse

ikäänkuin saarelaisia, ollen Palleeneen kannaksella mannermaasta

erotettuina, omin päin olivat rientäneet saavuttaaksensa vapauden,

eivätkä pelosta olleet odottaneet, siksi kuin tämä täysin

luonnollinen onni heille pakolla tyrkytettäisiin. Hän sanoi tämän

olevan osoitteen siitä, että he miehuullisesti tulisivat kestämään

suurempiakin rasituksia. Kun vaan asiat olivat järjestetyt

vakavalle kannalle, olisi hän kyllä todenteolla osottava heille

Lakedaimonilaisten ystävyyden ja muutenkin heitä kunnioittava.

Näitten puheitten kautta ylpistyivät ja rohkaistuivat kaikki

Skiooneelaiset, itse nekin, jotka ennen eivät olleet hyväksyneet

tapahtuneita toimia, tuumien mielellänsä kärsivän sodan vaivat.

Brasidasta kunnioittivat he kaikin tavoin ja kruunasivat häntä

Hellaan vapauttajana kaupungin puolesta kultaisella seppeleellä.

Yksityiset kunnioittivat häntä kalleilla nauhoilla ja samoilla

menoilla, kuin voittaja-atleettia. Hän jätti toistaiseksi heidän

suojaksensa vartijaväen ja purjehti takaisin. Vähää myöhemmin vei hän

sinne lukuisamman sotajoukon, haluten näitten kanssa tehdä yrityksen

Mendeetä ja Potidaiaa vastaan, jota hän tahtoi tehdä, ennenkuin

Ateenalaiset hänen arvelunsa mukaan ehtisivät apuun, koska tämä

paikka oli saaren tapainen. Näissä kaupungeissa oli hänellä myöskin

apuna kavaltajia.

Hänen puuhatessaan hyökkäystä näitä kaupunkeja vastaan, saapuivat

kolmisoutulaivalla hänen luoksensa aselevon ilmottajina Ateenalaisten

puolesta Aristoonymos, ja Lakedaimonilaisten puolesta Ateenaios.

Sotajoukko palasi nyt takaisin Torooneeseen. Kun he ilmottivat

Brasidaalle sopimuksen, hyväksyivät kaikki Lakedaimonilaisten Trakian

liittolaiset toimenpiteet. Aristoonymos puolestaan oli tyytyväinen

muuhun; mutta koska hän, laskiessaan päivät, huomasi Skiooneelaisten

luopuneen myöhemmin, kuin aselepo oli tehty, niin kielsi hän

heidän olevan siitä osallisina. Brasidas vastusteli väittäen,

että luopuminen oli tapahtunut ennen, eikä luovuttanut kaupunkia.

Kun Aristoonymos ilmotti tästä Ateenaan, olivat Ateenalaiset heti

valmiit ryhtymään sotatoimiin Skiooneeta vastaan. Lakedaimonilaiset

taas ilmottivat lähettilään kautta, että Ateenalaiset olivat

rikkoneet sopimukset, ja vaativat kaupunkia itselleen luottaen

Brasidaaseen. He suostuivat antamaan oikeuden ratkaista asian; mutta

Ateenalaiset eivät halunneet alistua oikeuden ratkaisulle, vaan

tarttuivat heti aseisiin, suuresti kiivastuneina siitä, että itse

saarelaisetkin, luottaen Lakedaimonilaisten tehottomaan sotavoimaan

maalla, jo uskalsivat luopua heistä. Luopumisen suhteen olivatkin

Ateenalaiset oikeassa, sillä Skiooneelaiset olivat luopuneet kaksi

päivää aseleposopimuksen jälkeen. Kleoonin ehdotuksesta päättivät

he heti ryhtyä sotaan Skiooneelaisia vastaan ja surmata heidät.

Valmistautuessaan tähän retkeen, jättivät he kaikki muut toimet

sikseen.

Tällä välin luopui heistä Mendee, joka on Eretrialaisten

siirtolaiskaupunki Palleeneessa. Brasidas otti Mendeen asukkaat

vastaan, koska ei katsonut tekevänsä väärin, kun he julkisesti

aselevon kestäessä liittyivät häneen, vaan vieläpä syyttikin

Ateenalaisia tavallaan sopimuksien rikkomisesta. Tästä

rohkaistuivat Mendeeläiset suuresti, koska huomasivat Brasidaan

olevan suopeamielisen heitä kohtaan, päättäen tähän suuntaan

siitäkin, ettei hän luovuttanut Skiooneeta Ateenalaisille, ja ettei

hän siis vastedeskään tulisi hylkäämään heitä. Koska toiseksi

Lakedaimonilaisten puolesta toimivat olivat harvalukuiset, ja kun

asiat olivat näin pitkälle kehittyneet, niin eivät nämät voineet

luopua tuumistaan, peläten itsensä tähden, jos asia tulisi ilmi,

jonkatähden heidän oli pakko saada kansa suostumaan luopumiseen.

Heti kun Ateenalaiset saivat tiedon tästä, vihastuivat he paljoa

enemmin ja varustautuivat sotaan näitä molempia kaupunkeja vastaan.

Koska Brasidas aavisti heidän aikovan hyökätä näiden kimppuun, vietti

hän Skiooneelaisten ja Mendeeläisten vaimot ja lapset Olyntokseen

ja lähetti näille kaupungeille avuksi 500 Peloponneesolaista

raskasaseista sekä 300 Kalkidilaista peltastaa, joitten kaikkien

johtajaksi hän asetti Polydamidaan. Nämät odottivat yhdessä

kaupunkilaisten kanssa kohta saapuvia Ateenalaisia.

Tähän aikaan lähtivät Brasidas ja Perdikkas yhdessä toistamiseen

sotaretkelle Lynkokseen Arribaiosta vastaan, jolloin viimemainittu

vei sotaan ne Makedonialaiset, jotka olivat hänen alamaisensa,

ja valtakunnassaan asuvien Helleenien keskuudesta raskasaseisia.

Brasidas taasen johti paitse hänellä vielä jäljellä olevia

Peloponneesolaisia Kalkidilaisia ja Akantolaisia sekä muista

kaupungeista, mitä mikin oli voinut lähettää. Yhteensä oli

raskasaseisia Helleenejä noin 3,000, ja kaikkiaan seurasi heitä lähes

1,000 Makedonialaista ja Kalkidilaista ratsumiestä sekä suuri joukko

muita barbareja. Kun he hyökätessään Arribaioksen maahan tapasivat

Lynkeestiläiset aseissa, niin hekin asettuivat taisteluasentoon.

Kumpaisellakin puolella oli jalkaväki asettunut kukkulalle ja

niitten välillä oli tasanko, johon ratsumiehet karkasivat, niin että

ensin syttyi ratsumies-ottelu. Kun Lynkeestiläiset raskasaseiset

valmiina taisteluun astuen alas kukkulalta yhtyivät ratsuväkeen,

asettuivat myöskin Brasidas ja Perdikkas joukkoineen heitä vastaan ja

ottivat osaa taisteluun, jossa he ajoivat Lynkestiläiset pakosalle

ja surmasivat suuren joukon heistä, jota vastoin toiset pakenivat

ylängölle, jossa he pysyivät hyökkäämättä. Tämän jälkeen pystyttivät

voittajat voitonmerkin ja jäivät sinne pari kolme päivää odottamaan

Perdikkaan pestaamia Illyriläisiä, joitten tuli yhtyä heihin. Sitten

halusi Perdikkas enempää viivyttelemättä hyökätä Arribaioksen kyliin,

mutta Brasidas huolissaan, että Mendee, Ateenalaisten purjehdittua

sitä vastaan, joutuisi pulaan, ja kun ei lllyrejä näkynyt, ei

suostunut hänen tuumaansa, vaan tahtoi mieluummin vetäytyä takaisin.

Heidän tästä ollessaan erimieltä, ilmotettiin, että lllyriläiset

olivat luopuneet Perdikkaasta ja liittyneet Arribaiokseen. Koska

nämät olivat sotaista väkeä, olivat molemmat nyt pelosta sitä mieltä,

että oli peräydyttävä, mutta eivät olleet vielä erimielisyyden takia

määränneet lähtöhetkeä. Yön tultua säikähtyivät Makedonialaiset ja

barbari-joukko, kuten usein tapahtuu suurissa sotajoukoissa, ilman

mitään erityistä syytä, arvellen vihollisten hyökkäävän monta vertaa

suuremmalla joukolla, kuin niitä todenteossa oli, ja jo olevan

heidän kintereillänsä, jonka johdosta he äkkiä kääntyivät pakosalle

kotiaan, pakottaen Perdikkasta, joka ei alussa käsittänyt, mistä

oli kysymys, lähtemään, ennenkuin hän oli tavannut Brasidasta,

sillä leirit olivat etäällä toisistaan. Kun Brasidas aamun tultua

huomasi Makedonialaisten lähteneen pois ja Illyriläisten Arribaioksen

yhteydessä olevan hyökkäämäisillään, kokosi hän raskasaseisensa

nelikulmioon, jonka keskelle hän asetti kevytaseiset, aikeissa hänkin

vetäytyä takaisin. Hyökkääjiksi asetti hän nuorimmat rientämään

apuun, jos viholliset karkaisivat heidän kimppuunsa. Itse tuumi hän

300 miehen valiojoukon kanssa asettua jälkimmäiseksi, vastustaaksensa

ensimmäisiä hyökkääjiä. Ennenkuin viholliset olivat aivan lähellä,

koetti hän kiireessä rohkaista sotilaitaan seuraavin sanoin:

"Peloponneesoksen miehet! Jos en luulisi yksinjäämisen teitä

pelästyttävän, ja että noin lukuisa barbarijoukko on karkaamaisillaan

teidän kimppuunne, niin minä en kehoitukseeni lisäisi neuvoja. Mutta

kun liittolaisemme meidät on hylännyt ja kun vihollisten joukko

on noin lukuisa, niin koetan minä lyhyellä huomauttamisella ja

kehotuksella miten mahdollista teitä rohkaista."

"Teidän urhoollisuutenne ei saa sodassa riippua liittolaisten

tilapäisestä läsnäolosta, vaan kotoperäisestä miehuudestanne, joka

ei salli, että te pelkäätte mitään vihollista, kuinka lukuisa se

lieneekin. Tehän ette tule kaupungeista, joissa enemmistö hallitsee

vähemmistöä, vaan mieluummin vähemmistö enemmistöä, jonka vallan

se on hankkinut itselleen yksin taistelulla. Barbarit, joita

kokemattomuudesta nyt pelkäätte, pitäisi teidän tuntea entisistä

taisteluista heidän sotajoukossaan löytyviä Makedonialaisia vastaan,

niinkuin teidän myöskin pitäisi tietää, mitä minä arvelen ja olen

muilta kuullut, etteivät he ole vaarallisia. Sillä jos vihollinen

itse teossa on heikko, vaikka näyttää olevan voimakas, niin

todenperäinen kokemus heistä vielä enemmän rohkaisee vastustajia;

mutta jos hän todellakin on voimakas, niin antaa tietämättömyys

hyökkääjälle rohkeutta. Nämät näyttävät kokemattomista pelottavilta

uhkaavaisuutensa kautta; sillä paljoutensa kautta pelottavat he

silmää, ja heidän hirveä huutonsa on korville sietämätöntä, ja

aseiden heiluttamisella saavat he jotakin uhkaavaa aikaan. Mutta

he eivät osottaudu yhtäläisiksi yhteentörmätessään väistymättömän

vastustajan kanssa. Sillä kun ei heillä ole mitään määrättyä

järjestystä, niin ei heistä ole mitään häpeällistä pakosta väistyä

paikaltaan, ja koska heistä on yhtä kunniallista hyökkäys kuin

pako, niin ei heillä ole käsitystä miehuudesta. Koska taistelu on

mielivaltainen, tarjoaa se erinomaisen tilaisuuden pelastukseen, ja

he katsovat vaarattomammaksi pelottaa teitä kuin hyökätä kimppuunne;

muuten he varmaankin käyttäisivät jälkimmäistä keinoa, eivätkä

edellistä. Te ymmärrätte siis, että heidän puoleltansa uhkaava vaara

todenteolla on aivan vähäpätöinen, vaikka se näölle ja kuulolle on

hirvittävä. Seisokaa siis järkähtämättä, ja kun tilaisuus tulee,

vetäytykää kauniissa järjestyksessä pois, niin kyllä pian saavutte

turvalliselle alueelle ja tulette vastaisuuden varalta huomaamaan,

että tuollaiset joukot, kun kestää heidän ensimmäisen hyökkäyksensä,

ainoasti kerskailevat kaukaa osoittamalla urhoollisuuttaan

uhkailulla, mutta näyttävät miehuuttaan seuraamalla kintereellä

pakenevaa vihollista, kun itse ovat suojassa."

Täten rohkaistuansa sotilaitaan, vei Brasidas heitä peräytymään.

Mutta kun barbarit tämän näkivät, hyökkäsivät he kovalla huudolla ja

pauhinalla heidän kimppuunsa, arvellen hänen joukkoineen pakenevan,

ja että he sitten saavuttaisivat ja surmaisivat pakenevat. Mutta kun

heitä karkaukseen määrätyt miehet ahdistivat, missä vaan hyökkäsivät,

ja kun Brasidaskin valiojoukollaan asettui heitä vastaan, kestäen

heidän ensimmäisen ryntäyksensä, ja kun ylipäätään peräytyvät

puolustautuivat heidän hyökätessään, mutta heidän pysähtyessään

vetäytyivät takaisin, niin suurin osa barbareja lakkasi ahdistamasta

Brasidaan Helleenejä tasangolla, jättäen vaan osan ajamaan heitä

takaa ja hätyyttämään peräytyviä heitto-aseilla. Toiset heistä

hyökkäsivät juosten pakenevien Makedonialaisten kimppuun, surmaten

ne, jotka he saivat käsiinsä, ja ehtivät vallottaa ahtaan solan, joka

kahden kukkulan välitse vie Arribaioksen alueelle, koska he tiesivät,

ettei Brasidas mitään muuta tietä voinut jatkaa peräytymistään. Kun

hän nyt kulkiessaan solaan oli tiehen nähden neuvoton, ympäröivät he

hänet toivoen saada hänet käsiinsä.

Huomattuansa tämän, osotti hän 300 sotilaalleen, minkä kukkulan

hän luuli helpommin olevan vallotettavissa, ja käski heidän mitä

nopeimmin juosten ja huolimatta mistään järjestyksestä voimiensa

mukaan rientää sitä kohti ja koettaa syöstä sieltä pois sinne

tiheämmin asettuneet barbarit, ennenkuin he siltäkin puolelta

olivat ympäröineet Lakedaimonilaiset. Nämät voittivatkin kukkulalla

olevat viholliset, ja nyt oli Helleeniläisten koko sotajoukon

helppo päästä sinne. Barbarit pelästyivät suuresti, kun heidän

miehensä pakenivat ylängöltä, eivätkä enää ajaneet Helleenejä takaa,

koska arvelivat heidän, päästyänsä ylängölle, jo pelastuneen. Kun

Brasidas oli vallottanut kukkulat, saapui hän ilman uhkaavaa vaaraa

samana päivänä Arnisaan, joka on ensimmäinen paikkakunta Perdikkaan

valtakunnassa. Tuimistuneina siitä, että Makedonialaiset olivat

ennen aikoja vetäytyneet pois, riisuivat hänen sotilaansa valjaista

härät ajopeleistä, jotka he kohtasivat matkallansa, ja tappoivat

juhdat, sekä anastivat kuormasta pudonneet tavarat, niinkuin aina

tapahtuu yöllisellä ja pelonalaisella pakomatkalla. Tästä lähtien

piti Perdikkas Brasidasta vihollisenaan ja vihasi Peloponneesolaisia,

vaikka hän mielessään kyllä enemmän kammoi Ateenalaisia.

Kun Brasidas palasi Makedoniasta Torooneeseen, ja sai kuulla, että

Ateenalaiset jo olivat vallottaneet Mendeen, niin jäi hän sinne,

koska arveli olevansa liian heikko lähteäkseen Palleeneeseen

kostoretkelle, ja koetti ainoastaan säilyttää Torooneen vallassaan.

Sillä Ateenalaiset olivat samaan aikaan, kuin Lynkoksessa ennen

kerrottu tapahtui, purjehtineet Mendeetä ja Skiooneeta vastaan,

johon he jo olivat ennen varustautuneet, 50 laivalla, joista 10 oli

Kiolaisia, mukanaan 1,000 omista raskasaseisistansa, 600 jousimiestä,

1,000 pestattua Trakilaista ja joukko sikäläisten liittolaisten

peltasteja. Heitä johtivat Nikeeraton poika Nikias ja Diitrefeen

poika Nikostratos. Purjehdittuansa Potidaiasta laskivat he maihin

Poseidoonin pyhäkön läheisyyteen ja kulkivat Mendeen alueelle.

Mutta Mendeeläiset itse 300 Skiooneelaisten ja Peloponneesolaisten

apujoukkojen kanssa, yhteensä 700 raskasaseista, olivat Polydamidaan

johdolla leiriytyneet jyrkälle kukkulalle kaupungin ulkopuolelle.

Näitä vastaan koetti Nikias erästä kukkulalle vievää polkua myöten

hyökätä 120 kevytaseisella, 60 Ateenalaisella valioraskasaseisella

ja kaikilla jousimiehillä; mutta hän haavottui, eikä enää jaksanut

jatkaa hyökkäystään. Sitä vastoin koetti Nikostratos toista pitempää

tietä koko muulla sotajoukolla päästä tuolle jyrkälle kukkulalle,

mutta hänen sotilaansa joutuivat tykkönään epäjärjestykseen,

ja koko Ateenalainen sotajoukko oli vähällä joutua tappiolle.

Kun Mendeeläiset liittolaisineen sinä päivänä urhoollisesti

puolustautuivat, vetäytyivät Ateenalaiset pois ja leiriytyivät,

jolloin Mendeeläiset palasivat yön tultua kaupunkiin.

Seuraavana päivänä purjehtivat Ateenalaiset niemekkeen ympäri

Skiooneeseen päin olevalle puolelle ja vallottivat etukaupungin,

hävittäen maata koko päivän, kun ei kukaan hyökännyt heidän

kimppuunsa. Sillä kaupungissa vallitsi puolueriita; mutta

Skiooneelaisten 300 miestä palasi yön tultua kotia. Seuraavana

päivänä kulki Nikias puolella sotajoukollaan aina Skiooneelaisten

rajoille ja hävitti maata. Nikostratos taas asettui sotajoukkonsa

toisella osalla yläportille, josta mennään Potidaiaan. Mutta

Polydamidas, joka Mendeeläisten ja apujoukkojen kanssa täällä

majaili muurien sisäpuolella, järjestyi niintavoin taistelua varten

ja kehotti Mendeeläisiä hyökkäämään ulos kaupungista. Kun nyt

eräs kansanmies vastapuoluelaisista väitti vastaan, sanoen ettei

pitäisi tehdä hyökkäystä, koskei ollut muka mitään syytä sotia, ja

kun Polydamidas hänen väittäessään tarttui hänen käteensä, ja hän

siitä säikähtyi, niin kansa viipymättä vallan raivostuneena tarttui

aseisiin, karkasi Peloponneesolaisten ja heidän puoluelaistensa

kimppuun ja karkotti heidät, säikähtyneitä kun olivat sekä

äkkinäisestä tappelusta, että porttien aukaisemisesta Ateenalaisille,

koska he luulivat tämän hyökkäyksen tapahtuneen edeltäpäin sovitun

sopimuksen mukaan. Ne, jotka eivät heti saaneet surmaansa, pakenivat

linnaan, jonka jo ennen olivat ottaneet haltuunsa. Nikias oli

uudestaan lähestynyt kaupunkia, ja Ateenalaiset hyökkäsivät nyt koko

sotajoukollaan Mendeen kaupunkiin. Koskei portteja oltu aukaistu

minkään sopimuksen nojalla, menettelivät he ikäänkuin väkivallalla

vallotetussa kaupungissa, jättäen sen ryöstettäväksi, ja päälliköillä

oli täysi työ estää sotilaitaan surmaamasta ihmisiäkin. Tämän jälkeen

sallivat he Mendeeläisten järjestää hallituksensa vanhaan totuttuun

tapaansa, jättäen heidän rangaistavaksensa ne, joita he pitivät

syyllisinä luopumiseen. Linnassa olevat sulkivat he, rakentamalla

kumpasellekin puolelle mereen asti ulottuvat muurit, ja asettivat

sinne vartijaväen. Kun siis Mendee oli vallotettu, kulkivat he

Skioneeta vastaan.

Skiooneelaiset olivat ynnä Peloponneesolaisten kanssa puolestaan

lähteneet heitä vastaan ulos kaupungista ja asettuneet jyrkälle

kukkulalle, joka ensin oli vihollisten vallotettava, jos halusivat

sulkea kaupungin tykkönään. Ateenalaiset tekivät väkirynnäkön

sitä vastaan ja karkottivat ase kädessä sen hallussaan pitäjät,

jonka jälkeen he, pystytettyänsä voitonmerkin, leiriytyivät

ja valmistautuivat piiritykseen. Vähää myöhemmin, heidän jo

ollessaan näissä toimissa, saapuivat sinne Mendeen linnasta siellä

piiritettyinä olleet apujoukot, jotka olivat voittaneet merenpuoliset

vartijamiehet yöllä, ja useimmat heistä pääsivät Skiooneen

läheisyydessä olevan Ateenalaisen sotajoukon huomaamatta kaupunkiin.

Kun Ateenalaiset parast'aikaa ympäröivät Skiooneeta muurilla, ilmotti

Perdikkas Ateenalaisille päälliköille airuen kautta tekevänsä

sovinnon Ateenalaisten kanssa, koska hän oli suutuksissa Brasidaalle

hänen peräytymisensä tähden Lynkoksesta, jonkajälkeen hän kohta

oli alkanut keskusteluita. Silloin sattui juuri Lakedaimonilainen

Iskagoras olemaan maitse viemässä apujoukkoja Brasidaalle. Mutta

Perdikkas esti Tessalialaisten kesti-ystäviensä kautta, joina hänellä

oli sen maan etevimmät miehet, sotajoukon tulon ja sen varustukset,

niin ettei se edes päässyt Tessaliaankaan. Tämän teki hän osaksi

Nikiaan kehotuksesta, että hän nyt, kun oli niin sopiva tilaisuus,

antaisi selvän osoitteen ystävyydestään Ateenalaisia kohtaan, mutta

osaksi myöskin, koska hän ei enää tahtonut sallia Peloponneesolaisten

tulla alueelleen. Kuitenkin tulivat Iskagoras, Ameinias ja Aristeys

itse, Lakedaimonilaisten lähettäminä, Brasidaan tykö, tarkastamaan

asemaa, tuoden mukanaan Spartasta vastoin lakeja moniaita nuoria

miehiä, asettaaksensa heidät hallitusmiehiksi eri kaupunkeihin,

jottei niiksi asetettaisi ketä vain sattuisi. Kleoonymoksen pojan

Klearidaan asettivat he Amfipolikseen ja Heegeesandroksen pojan

Pasitelidaksen Torooneeseen.

Samana kesänä repivät Teebaialaiset Tespialaisten muurit, syyttäen

heitä attikalaisuudesta. Tämän he olivat jo aikoja aikoneet tehdä,

mutta nyt se heistä näytti vallan sopivalta, koska Tespialainen

nuoriso oli suurimmaksi osaksi kaatunut taistelussa Ateenalaisia

vastaan.

Tänä kesänä paloi myöskin Heeran pyhäkkö Argoksessa, sytyttyänsä

siten, että papitar Krysis oli asettanut sytytetyn lampun liian

lähelle seppeleitä, ja sitte oli nukahtanut, niin että koko pyhäkkö

kenenkään huomaamatta syttyi ja paloi poroksi. Peläten Argeiolaisia,

pakeni Krysis heti yöllä Fliuusiaan. Argeiolaiset valitsivat silloin

säännönmukaisesti toisen papittaren nimeltä Fainis. Paetessaan oli

Krysis ollut papittarena kahdeksan ja puoli vuotta tämän sodan

alettua. Sinä kesänä päättyi myöskin Skiooneen sulkemistyö kokonaan,

ja Ateenalaiset palasivat kotia, jätettyänsä sinne vartijaväen.

Seuraavan talven pitivät Ateenalaiset ja Lakedaimonilaiset aselevon

johdosta rauhaa, mutta Mantinealaiset ja Tegealaiset kumpaisetkin

liittolaisineen taistelivat Laodikioonin läheisyydessä Orestiksen

maassa, jolloin voitto oli ratkaisematon. Sillä kumpaisetkin ajoivat

vastapuoluelaisten siivet pakosalle, jonka johdosta molemmat

pystyttivät voitonmerkin ja lähettivät saaliinsa Deltoihin. Vaikka

suuri joukko kaatui molemmin puolin, niin jäi voitto kuitenkin

ratkaisemattomaksi, ja yö keskeytti ottelun, mutta Tegealaiset

kumminkin pysyivät taistelutantereella, jota vastoin Mantinealaiset

peräytyivät Bukolioonaan ja pystyttivät myöskin puolestaan

voitonmerkin.

Tämän talven loppupuolella ja kevään tultua, teki Brasidaskin

yrityksen Potidaiaa vastaan. Hänen onnistuikin yön aikana huomaamatta

lähestyä kaupunkia ja salaa asettaa tikapuut muureja vastaan. Sillä

tikapuiden nosto tapahtui sillä välin, kuin vartijamies vei kellon

toiselle, ennenkuin vahti oli palannut paikalleen, joten paikka siis

oli tyhjä. Mutta kun he pian sen huomasivat, vei hän väkensä nopeasti

takaisin, ennenkuin hänen miehensä olivat astuneet tikapuille, ja

ennenkuin päivä valkeni. Tähän loppui talvi ja yhdeksäs vuosi sitä

sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.