Helleenien yleisistä tavoista ja esi-isäinne loukkaaminen eikä
liioin, että te toisten vihamielisyyden takia surmaatte meidät,
hyväntekijänne, jotka emme koskaan ole teitä loukanneet. Päinvastoin
tulee teidän armahtaa meitä ja antaa järkevän sääliväisyyden
taivuttaa mieltänne. Teidän tulee huomata niin hyvin sen
rangaistuksen julmuutta, jota me tulisimme kärsimään, kuin myöskin
minkäarvoisia me, jotka kärsimme rangaistuksen, olemme, ja pitää
mielessänne, kuinka ansaitsematon onnettomuus voi kohdata ketä
tahansa."
"Me puolestamme, niinkuin meidän sopii ja hätä vaatii, rukoilemme
teitä meidän molempien ja kaikkien Helleenien yhteisten jumalien
nimessä armahtamaan meitä. Vedoten isienne vannomiin valoihin, joita
ette saa unhottaa, esiinnymme me rukoilevina isienne haudoilla,
huutaen avuksemme kuolemaan vaipuneita, ettei meitä jätettäisi
Teebalaisten käsiin, ja etteivät paraat ystävämme luovuttaisi
meitä kiivaimmille vihollisillemme. Muistakaa sitä päivää, jona me
esi-isienne kanssa suoritimme mitä loistavimmat urotyöt, mutta jona
samana meitä uhkaa mitä julmin kohtalo."
"Mutta nyt on meidän pakko ryhtyä meidän asemassamme oleville
henkilöille mitä vaikeimpaan toimeen, lopettamaan puhettamme,
vaikeimpaan, koska samalla myöskin hengen menettämisen vaara
lähenee, ja kun me lopetamme, painamme vielä kerran mieleenne,
ettemme Teebalaisille ole luovuttaneet kaupunkiamme, sillä
mieluummin olisimme valinneet hirmuisimman nälkäkuoleman, vaan että
luottamuksella olemme antautuneet teille. Mutta jos ette tähän
myönny, on oikeudenmukaista, että saamme päästä samaan asemaan,
jossa ennen antautumista olimme, ja valita minkä vaaran haluamme.
Me vaadimme niin ikään, ettette te, Lakedaimonin miehet, vasten
lupaustanne jätä meitä, Plataialaisia, Helleenien innokkaampia
auttajia, jotka nyt haemme apua teiltä, kiivaimpien vihamiestemme,
Teebalaisten, käsiin, vaan että esiinnytte pelastajinamme, ja ettette
tee meitä orjiksi, kun kaikkia muita Helleenejä vapautatte."
Näin lausuivat Plataialaiset. Mutta Teebalaiset, jotka pelkäsivät,
että Lakedaimonilaiset heidän puheensa johdosta leppyisivät,
ilmottivat niinikään tahtovansa puhua, koska toistenkin vasten heidän
luuloansa oli sallittu pitemmältä puhua, eikä ainoastaan lyhyesti
vastata kysymykseen. Kun heidän pyyntöönsä oli suostuttu, lausuivat
he näin:
"Me emme olisi pyytäneet sanan vuoroa, jos Plataialaiset lyhyesti
olisivat vastanneet kysymykseen, eivätkä syytöksellä olisi kääntyneet
meitä vastaan, sekä asiaan kuulumattomasti puolustaneet itseänsä
seikoista, joista ei kukaan ole heitä syyttänyt, eivätkä myöskään
kehuneet toimista, joita ei kukaan ole moittinut. Meidän tulee siis
nyt vastustaa syytöksiä ja selvittää heidän kehumisensa, jottei heitä
auttaisi meidän huonoutemme eikä heidän ansiokkuutensa, vaan jotta te
tuomitsisitte, kuultuanne totuuden kumpaisestakin näistä seikoista."
"Me jouduimme ensin eripuraisuuteen heidän kanssansa, kun me,
asutettuamme muun osan Boiootiaa, vihdoin koetimme asuttaa myöskin
Plataian, ja muut maakunnat, jotka, karkotettuamme niissä asuvat
sekakansat, olivat joutuneet haltuumme, koska Plataialaiset eivät
tahtoneet olla meidän johtomme alla, kuten ensin oli määrätty, vaan
poiketen muista Boiootialaisista luopuivat isien tavoista, ja koska
he, kun koetettiin heitä tähän pakottaa, liittyivät Ateenalaisiin
ja näiden kanssa meitä suuresti vahingoittivat, jonkatakia he nyt
puolestaan saavat kärsiä."
"Barbarin hyökätessä Hellaaseen, sanovat he olleensa ainoat
Boiootialaiset, jotka eivät pitäneet Meedialaisten puolta, ja tästä
he hyvin kerskaavat ja soimaavat meitä. Mutta me väitämme, etteivät
he olleet Meedialaisten puolella sentähden ainoastaan, etteivät
Ateenalaisetkaan olleet niiden puolella, ja että he myöhemmin,
Ateenalaisten hyökätessä Helleenejä vastaan, samalla lailla olivat
Boiootialaisista ainoat, jotka kannattivat Ateenalaisia. Mutta
muistakaa, missä tilassa kumpanenkin teki niin. Meidän kaupunkiamme
ei hallinnut siihen aikaan harvainvalta eikä kansanvalta, vaan
hallitus oli silloin muutamien miesten käsissä, joka on vasten lakeja
ja kaikkea järkeä sekä lähin yksinvaltaa. Ja koska nämät vallan
anastajat siten toivoivat saavuttavansa vielä laajemman vallan, jos
Meedialaiset pääsisivät voitolle, niin he, kansaa hilliten, johtivat
viholliset maahan. Näin teki siis kaupunki, kun sillä ei ollut
yleistä päätösvaltaa. Ei sovi sitä siis soimata siitä, mitä se on
rikkonut ollessaan ilman laillista hallitusta. Mutta kun Meedialaiset
olivat poistuneet ja kaupunkimme taasen pääsi laillisiin oloihin,
niin muistakaa, miten me, kun Ateenalaiset myöhemmin hyökkäsivät ja
koettivat panna sekä muun Hellaan että meidänkin maamme valtansa
alle ja jo olivat kapinan avulla anastaneet suuren osan siitä,
miten me silloin Korooneian tappelussa taistelimme ja voitimme
heidät, pelastaen siten Boiootian, sekä miten me nyt innokkaasti
autamme vapauttamaan Helleenejä, hankkien hevosia ja sotatarpeita
enemmän, kuin muut liittolaiset. Riittäköön tämä puolustukseksi
Meedialaisuudestamme."
"Miten te enemmän olette loukanneet Helleenejä ja syystä olette
ansainneet kovimman rangaistuksen, sen me nyt koetamme näyttää. Te
sanotte tulleenne Ateenalaisten liittolaisiksi ja kansalaisiksi,
puolustautuaksenne meitä vastaan. Siinä tapauksessahan teidän
olisi pitänyt ohjata heitä ainoastaan meitä vastaan, eikä heidän
kanssansa hyökätä muitten kimppuun. Olihan teillä tilaisuus, jos te
vastahakoisesti seurasitte Ateenalaisia, liittyä siihen liittoon,
jonka Lakedaimonilaiset olivat panneet toimeen Meedialaisia vastaan,
johon te itse vetoatte. Tämä liitto oli kyllä riittävä pidättämään
meitä ahdistamasta teitä ja, joka on pää-asia, antamaan teille
tilaisuuden pelotta päättää mielenne mukaan. Mutta vapaaehtoisesti
ja pakotta valitsitte te mieluummin Ateenalaisten liiton. Te
sanotte, että on häpeällistä luopua hyväntekijöistänsä; mutta paljoa
häpeällisempää ja enemmän väärää on luopua kaikista Helleeneistä,
joiden kanssa te olette vannoneet yhteisen liittovalan, kuin yksin
Ateenalaisista, jotka koettavat saattaa orjuuteen Hellaan, kun
toiset taasen koettavat vapauttaa maatamme. Ja te osotatte heille
kiitollisuutta, joka ei suinkaan ole vapaa häpeästä. Sillä te
olette, kuten itse sanotte, kutsuneet heitä avuksenne loukattuina,
mutta myöskin auttaneet heitä loukkaamaan muita. Kuitenkin on
vähemmän häpeällistä olla osottamatta vastaavaa kiitollisuutta, kuin
osotetulla kiitollisuudellaan avustaa toista loukkaamaan muita."
"Te olette selvästi osottaneet, ettette siihen aikaan ainoastaan
Helleenien takia vastustaneet Meedialaisia, vaan sentähden,
etteivät Ateenalaiset olleet heidän puolellansa, koska tahdoitte
toimia samoten kuin he, mutta toisin kuin muut. Ja nyt tahdotte te
kuitenkin laskea hyväksenne sen, minkä olette tehneet muitten tähden!
Mutta tämä ei ole kohtuullista, vaan niinkuin olette valinneet
Ateenalaiset, niin kärsikää myöskin heidän kanssansa, eikä teidän
tule vedota silloiseen liittoon, ikäänkuin teille siitä pitäisi olla
apua. Sillä te luovuitte siitä ja autoitte luopumisellanne enemmän,
kuin estitte, Aiginalaisten ja moniaitten muiden samaan liittoon
kuuluvien orjuuteen saattamisen, ja tätä te ette tehneet vasten
tahtoanne, vaan nykyisten lakien vallitessa, kenenkään teitä siihen
pakottamatta, kuten meitä. Niinikään te ette myöntyneet viimeiseen
kehotukseemme ennen piiritystä, että jäisitte puolueettomiksi.
Keitä siis Helleenit suuremmalla syyllä vihaavat, kuin teitä, jotka
kerskailette heidän haitaksensa osotetusta kunnollisuudestanne! Eikä
teidän tule vedota siihen, että muka muinoin olette esiintyneet
kunnon miehinä; sillä nyt olette selvästi näyttäneet, mihin
luontonne teitä vetää. Ynnä Ateenalaisten kanssahan olette te
kulkeneet vääryyden tietä. Riittäköön tämä meidän pakollisesta
Meedialaisuudestamme ja teidän vapaaehtoisesta Ateenalaisuudestanne."
"Mitä viimeiseen vääryyteemme tulee, jonka kautta sanotte
loukanneemme teitä, nimittäen että me rauhan kestäessä ja pyhässä
kuussa laittomasti olemme rynnänneet teidän kaupunkianne vastaan,
niin mielestämme emme ole rikkoneet enemmän, kuin tekään. Jos
olisimme ominvaltaisesti hyökänneet kaupunkiinne ja vihollisina
hävittäneet maatanne, niin olisimme tehneet väärin; mutta jos sekä
varallisuudeltaan että suvultaan etevimmät teidän keskuudessanne
vapaaehtoisesti ovat kutsuneet meitä, tahtoen lakkauttaa ulkolaisen
liittonne ja palauttaa Boiootialaisten yleisen perinnäisen
yhtenäisyyden, mitä me silloin olemme rikkoneet? Sillä johtajathan
rikkovat enemmän kuin johdetut. Mutta meidän ymmärtääksemme eivät he
enemmän, kuin mekään, ole tehneet väärin: sillä ollen kansalaisia
yhtä hyvin, kuin te, ja pannen enemmän alttiiksi, aukaisivat he
portit ja laskivat meidät kaupunkiinsa ystävällisesti eivätkä
vihamielisesti, haluten estää huonoimpia teistä yhä huonommiksi
tulemasta ja saattaa paremmat teistä oikeuksiinsa. He ovat tahtoneet
johtaa kansalaistensa ajatukset oikealle uralle, eivätkä suinkaan
vieroittaa kaupungin asukkaita toisistansa, vaan päinvastoin
yhdistää heitä keskenänsä, hankkimatta kellekään vihollisia, vaan
yhdistääkseen kaikki yhteiseen liittoon."
"Ettemme toimineet vihamielisesti, todistaa se, ettemme ketään
loukanneet. Me ilmotimme, että sen, joka halusi kannattaa kaikkien
Boiootialaisten isiltä perittyä hallitusmuotoa, tulisi liittyä
meihin. Ensin myönnyittekin ja teitte liiton; mutta myöhemmin, kun
huomasitte meidän olevan harvalukuisia, ette suinkaan esiintyneet
yhtä sävyisästi kuin me, jos kohtakin mielestänne olimme toimineet
kohtuuttomasti, kun ilman kansan suostumusta olimme tunkeuneet
kaupunkiinne. Sillä te ryhdyitte heti väkivaltaisuuksiin ja
ahdistitte meitä vasten sopimusta, koettamattakaan kehottaa meitä
poistumaan kaupungista. Emme teitä syytä niiden johdosta, joita
surmasitte taistelussa, sillä he kaatuivat jonkinlaisen lain
mukaisesti; mutta mitä niihin tulee, jotka ojensivat kätensä teidän
puoleenne, ja jotka te, otettuanne heidät vangeiksi, meille lupasitte
jättää eloon, vaan jotka te kumminkin vasten lakia surmasitte,
miten te ette ole siinä tehneet jotakin hirmuista? Ja vaikka te
vähässä ajassa olette tehneet kolme vääryyttä: sovinnon rikkomisen,
senjälkeen miesten surmaamisen sekä sen valheellisen lupauksen heidän
suhteensa, ettette heitä tappaisi, jos emme hävittäisi peltojanne,
niin kuitenkin väitätte meidän toimineen laittomasti, vaan ette pidä
itseänne velvollisina antamaan meille mitään hyvitystä. Ei suinkaan!
Niin! jos vaan nämät tuomitsevat oikein, niin tulette te kaikesta
tästä kärsimään rangaistuksen."
"Lakedaimonin miehet! Kaiken tämän olemme me lausuneet sekä
meidän että teidän tähden, jotta teille kävisi selväksi, että te
oikeudenmukaisesti tuomitsette noille rangaistuksen, ja jotta me
ymmärtäisimme, että vielä suuremmalla oikeudella kostamme heille,
sekä jottette heltyisi heidän entisistä avuistansa, jos heillä
joitakuita olisikin ollut, jotka kyllä ovat luettavat vääryyttä
kärsivien hyväksi, mutta vääryyden tekijöille kaksinkertaisen
rangaistuksen syyksi, koska nämät eivät ole toimineet luontonsa
mukaisesti. Älköön heille myöskään olko apua valituksista, joilla
he vetoavat isienne hautoihin ja turvattomuuteensa. Sillä me olemme
kärsineet paljoa hirmuisemmin, kun nuo meiltä surmasivat kukoistavan
nuorisomme, joiden isät osaksi kaatuivat Korooneian tappelussa,
saattaen Boiootian puolellemme, osaksi orvoiksi jääneinä istuvat
autioissa taloissansa, rukoillen teiltä paljoa oikeutetumpaa
rangaistusta noille. Sillä syyttä kärsivät ihmiset ansaitsevat
sääliä, mutta tyytyväisyyttä herättää niiden rankaiseminen, jotka
ovat sen ansainneet, kuten nuo. Nykyiseen turvattomuuteensa ovat
he itse syypäät, sillä he ovat itse tahallaan työntäneet luotaan
paremmat liittolaiset. He ovat tehneet väärin, ennenkuin mitään
meidän puoleltamme olivat kärsineet, ja noudattaen enemmän vihaansa
kuin oikeutta, jonka takia he nyt tulevat kärsimään rangaistuksen,
joka kuitenkaan ei vastaa heidän rikoksiansa. He tulevat kärsimään
laillisen rangaistuksen, koska he ovat suostuneet jättämään itsensä
tuomittaviksenne eivätkä suinkaan armoa rukoilevina antautuneet
teille. Suojelkaa siis, Lakedaimonin miehet, näiden polkemaa
Helleenien lakia, ja osottakaa meille, vääryyttä kärsineille,
oikeutettua kiitollisuutta alttiudestamme, älkääkä työntäkö meitä
noitten puheitten takia luotanne, vaan opettakaa Helleeneille, että
heidän ei tule sanoissa vaan teoissa kilpailla, joita jälkimmäisiä,
jos ovat kelvollisia, jo lyhyt puhe riittää ilmottamaan, jotavastoin
vääryyttä tekevien kauniilla sanoilla koristetut puheet ovat pelkkiä
verukkeita. Jospa päälliköt, kuten te nyt, aina lyhyesti päättäisivät
kaikkien asiat, niin vähemmän koetettaisiin kauniilla sanoilla
koristella vääryyttä."
Tähän suuntaan puhuivat Teebalaiset. Lakedaimonilaiset tuomarit
katsoivat oikeaksi kysymyksen, olivatko Plataialaiset sodan
kestäessä osottaneet heille mitään hyvää, koska he jo ennen olivat
kehottaneet Plataialaisia pysymään rauhassa vanhojen sopimusten
mukaan, jotka Pausanias oli saanut aikaan Meedialaisen sodan
jälkeen, ja koska eivät olleet myöntyneet Lakedaimonilaisten ennen
piiritystä tekemään ehdotukseen, että näiden sopimusten mukaan
pysyisivät puolueettomina. Sentähden he Lakedaimonilaisten mielestä
eivät kuuluneet liittoon, ja olivat loukanneet heitä, jonkatakia he
yksitellen kysyivät jokaiselta, oliko hän sodan kuluessa osottanut
heille mitään hyvää; ja kun se, jolta kysyttiin, antoi kieltävän
vastauksen, vietiin hän syrjään, ja täten surmattiin kaikki
poikkeuksetta. Näin surmasivat he lähes 200 Plataialaista ja 25
Ateenalaista, jotka olivat piiritettyjen joukossa; naiset tekivät he
orjiksi. Kaupungin antoivat Teebalaiset vuoden ajaksi asuttavaksi
kapinan kautta karkotetuille Megaralaisille, ja puolellansa oleville
Plataialaisille, jotka vielä olivat elossa. Myöhemmin hävittivät he
sen perustuksia myöten ja rakensivat Heereen pyhäkön läheisyyteen
200 jalkaa pitkän vieraskodin, jossa kaikille puolin ympäriinsä oli
huoneita sekä ylhäällä että alhaalla. Tähän rakennukseen käyttivät
he Plataialaisten kattoja ja ovia; ja mitä vaan löytyi kaupungista
kuparisia tahi rautaisia huonekaluja, niistä he tekivät Heereelle
pyhitettyjä vuoteita. He rakensivat niin ikään tälle jumalattarelle
kivestä 100 jalkaa pitkän pyhäkön. Maan he julistivat yhteiseksi
omaisuudeksi ja antoivat sen vuokralle kymmeneksi vuodeksi, ja sen
viljelijät olivat Teebalaisia. Varmaankin osottivat Lakedaimonilaiset
tämmöistä nurjamielisyyttä Plataialaisia kohtaan yksinomaan
Teebalaisten takia, koska arvelivat näistä heillä itsellään olevan
hyötyä. Tämä oli Plataian loppu 93:lla vuodella siitä, kuin olivat
ruvenneet Ateenalaisten liittolaisiksi.
Ne 40 Peloponneesolaista laivaa, jotka olivat purjehtineet
Lesbolaisten avuksi, saapuivat, kun aavan meren yli pakenivat
Ateenalaisten laivojen takaa-ajamina, Kreetan edustalla kestäneen
myrskyn hajoittamina vihdoin Peloponneesokseen. Kylleeneessä
tapasivat he 13 Leukalaista ja Amprakialaista laivaa Telliksen
pojan Brasidaan johdolla, joka oli saapunut sinne Alkidaan
neuvonantajaksi. Sillä Lakedaimonilaiset tahtoivat, kun eivät saaneet
Lesbosta haltuunsa, suuremmalla laivastolla purjehtia kapinalliseen
Kerkyyraan, jotta ennättäisivät sinne, ennenkuin Ateenalaiset, joilla
Naupaktoksen edustalla oli ainoastansa 12 laivaa, ehtisivät saada
apua Ateenasta. Tähän yritykseen valmistautuivat Brasidas ja Alkidas.
Kerkyyrassa syntyi kapina, kun Korintolaisten Epidamoksen tappelussa
ottamat vangit vapautettiin ja palasivat kotiaan. Nämät väittivät
päässeensä vapaiksi kestiystävien takaamasta 800 talentin suuruisesta
summasta, mutta itse asiassa lupaamalla toimittaa Kerkyyran
Korintolaisten valtaan. Vapautetut kävivät jokaisen kansalaisen
puheilla, saadakseen kaupungin luopumaan Ateenalaisista. Kun sekä
Ateenasta että Korintosta saapui laiva, kumpikin tuoden lähettilään,
ja kun sen johdosta neuvoteltiin, niin päättivät Kerkyyralaiset
pysyä Ateenalaisten liittolaisina, kuten ennemmin, mutta myöskin
olla Peloponneesolaisten ystäviä. Kerkyyrassa löytyi mies nimeltään
Peitias, Ateenalaisten kestiystävä ja kansanpuolueen johtaja. Tämän
vaativat ennenmainitut miehet oikeuteen, syyttäen häntä, että hän
muka koetti saattaa Kerkyyran Ateenalaisten valtaan. Julistettuna
syyttömäksi, syytti hän puolestaan syyttäjiänsä siitä, että olivat
taittaneet rypälepaaluja Zeyksen ja Alkinooksen pyhästä lehdosta.
Sakko jokaisesta paalusta oli stateeri. Kun heitä tästä sakotettiin,
istuutuivat he rukoilevina pyhäkön eteen sakon suuruuden tähden,
pyytäen saada suorittaa sakon useimmissa erissä. Mutta Peitias,
joka sattui istumaan neuvostossa, sai aikaan, että päätettiin antaa
lain määräyksen mennä täytäntöön. Kun ei suostuttu tuomittujen
pyyntöön, ja koska nämät ymmärsivät, että Peitias, niin kauan kuin
hän istuu neuvostossa, yllyttäisi kansaa pitämään vihollisina ja
ystävinä samoja kuin Ateenalaiset, niin he yksissä tuumin tikareilla
varustettuina tunkeutuivat äkkiä neuvostoon ja surmasivat Peitiaan
sekä muutamia muita neuvosmiehistä ja yksityisiä noin 60 miestä.
Vähäinen joukko Peitiaan puoluelaisia pakeni Ateenalaiselle laivalle,
joka vielä oli satamassa.
Tämän tehtyään kutsuivat he Kerkyyralaiset kokoon ja lausuivat,
että tämä oli etuisinta, ja että täten vähemmän oli pelättävä
Ateenalaisten ikeen alle joutumista. Siitä lähtien elettäisiin
rauhassa, eikä otettaisi vastaan kumpastakaan, jos tulisivat
useammalla kuin yhdellä laivalla. Jos tulisivat useammalla,
katsottaisiin heitä vihollisiksi. Näin he puhuivat ja pakottivat
kansan hyväksymään heidän mielipiteensä. He lähettivät myös
sanansaattajia Ateenaan ilmottamaan tapahtumien hyödyllisyydestä
ja estämään sinne paenneita ryhtymästä mihinkään sopimattomiin
vehkeisiin, jottei uutta mullistusta tapahtuisi.
Lähettiläiden saavuttua, vangitsivat Ateenalaiset heidät ja heidän
puoluelaisensa kapinoitsijoina ja veivät heidät Aiginaan. Sillä välin
hyökkäsivät Kerkyyran vallanpitäjät Korintolaisen kolmisoution ja
Lakedaimonilaisten lähettiläiden saavuttua kansanpuolueen kimppuun ja
voittivat tämän tappelussa. Yön tultua pakenivat kansanpuoluelaiset
linnaan ja kaupungin korkeimpiin osiin ja asettuivat sinne yhteen,
valloittaen niinikään Hyllaikon sataman. Vallanpitäjät puolestaan
valloittivat torin, jonka ympärillä useimmat heistä asuivat, sekä sen
läheisyydessä mannermaahan päin olevan sataman.
Seuraavana päivänä oteltiin hiukkasen, ja molemmat puolueet
lähettivät maaseudulle kehotuksen orjille tulemaan heidän avuksensa,
luvaten heille vapauden. Suurin osa orjista liittyi kansaan, mutta
toiset saivat mannermaalta avukseen 800 soturia.
Päivän kuluttua syntyi jälleen tappelu, jossa kansanpuolue sekä
paikkojen lujuuden että joukkojensa paljouden kautta pääsi voitolle.
Naisetkin taistelivat miesten rinnalla suurella rohkeudella,
heittäen tiiliä rakennusten katoilta ja kestäen miehuullisesti
sotamelskeen. Kun ylimykset myöhään illalla joutuivat tappiolle, niin
he, koska pelkäsivät, että kansa heidät surmaisi, valloitettuansa
laivaveistämön ensi rynnäkössä, sytyttivät torin ympärillä olevat
asunnot ja vuokratalot palamaan, säästämättä omia rakennuksiaan
enemmän kuin muidenkaan, jotta tie sinne olisi suljettu. Tässä
tilaisuudessa paloi paljo tavaroita, ja itse kaupunkikin oli vaarassa
palaa kokonaan, jos vaan liekille suotuisa tuuli olisi johtanut sen
kaupunkiin päin. Silloin lakkasi tappelu molemmin puolin ja pysyttiin
rauhassa varuillaan. Kansan jouduttua voitolle, poistui Korintolainen
laiva kaikessa hiljaisuudessa, ja useimmat apusotureista lähtivät
salaa yli mannermaalle.
Seuraavana päivänä saapui heille avuksi Naupaktoksesta Ateenalaisten
päällikkö, Diitrefeen poika Nikostratos, 12 laivalla ja 500
Messeenialaisella raskasaseisella. Hän sai sovinnon aikaan
ja keskinäisen sopimuksen, että kymmenen syyllisintä miestä
tuomittaisiin, jotka heti pakenivat, mutta että muut jäisivät
asuntoihinsa, sovittuansa keskenään sekä Ateenalaisten kanssa, että
heillä olisi yhteiset viholliset ja ystävät.
Saatuansa tämän aikaan, aikoi Nikostratos purjehtia pois, mutta
kansanpuolueen johtajat kehottivat häntä jättämään heille viisi
laivoistaan, jotta vastapuoluelaiset paremmin pysyisivät alallaan,
luvaten miehittää ja lähettää hänen mukanaan yhtä monta omaa
laivaansa. Hän suostuikin heidän pyyntöönsä, ja vastapuolueen miehiä
määrättiin miehittämään näitä laivoja. Mutta koska nämät pelkäsivät,
että heidät vietäisiin Ateenaan, pakenivat he Dioskuurien pyhäkköön.
Nikostratos kehotti heitä tulemaan ulos sieltä ja koetti rohkaista
heidän mieltänsä. Mutta kun tämä ei hänelle onnistunut, niin tarttui
kansa aseisiin, väittäen näillä olevan pahaa mielessään, kun
epäluulosta eivät uskaltaneet astua laivoihin. Kansa ryösti aseet
heidän taloistaan ja olisipa surmannut muutamia heistä, jotka se
tapasi, ellei Nikostratos olisi heitä tästä estänyt. Nähdessänsä
tämän, istuutuivat ylimykset, luvultaan noin 400, Heereen temppeliin,
apua rukoillen. Mutta koska kansa pelkäsi, että he ryhtyisivät
levottomuuksiin, niin kehotti se heitä lähtemään pyhäköstä ja vei
heidät Heereen pyhäkön edessä sijaitsevaan saareen, johon heille
toimitettiin ravintoa.
Tällä kannalla oli kapina, kun neljäntenä tahi viidentenä
päivänä miesten siirtämisen jälkeen saarelle saapuivat ne 50
Peloponneesolaista laivaa, jotka, purjehdittuansa Jooniasta,
olivat olleet ankkuroittuina Kylleeneessä. Näitä johti heidän
entinen päällikkönsä Alkidas, jota paitsi myöskin Brasidas hänen
neuvonantajanansa seurasi laivastolla. Ankkuroittuansa Sybota
nimiseen mannermaan satamaan, purjehtivat he aamulla Kerkyyraan.
Pelästyneinä sekä kaupungissa vallitsevien olojen että vihollisen
laivaston tulon johdosta, varustivat Kerkyyralaiset, suuren
sekasorron vallitessa, 60 laivaa ja lähettivät niitä sen mukaan, kuin
ne valmistuivat, vihollisia vastaan, vaikka Ateenalaiset kehottivat
heitä antamaan heidän ensin purjehtia ja sitten seuraamaan kaikilla
laivoillansa. Kun laivat nyt hajallaan hyökkäsivät vihollista
vastaan, niin kaksi heti karkasi vihollisten puolelle ja toimissa
vallitsi täysi riita ja sekasorto. Huomatessaan tämän, asettuivat
Peloponneesolaiset 20 laivalla Kerkyyralaisia laivoja vastaan ja
muilla laivoillaan sitävastoin Ateenalaisten 20 alusta vastaan,
joiden joukossa olivat myöskin nuo kaksi laivaa Salaminia ja Paralos.
Hyökätessään järjestyksettä ja harvoilla laivoilla, kärsivät
Kerkyyralaiset puolestaan suuresti; mutta koska Ateenalaiset
pelkäsivät vihollisten paljoutta ja saartoa, niin he eivät
hyökänneet vihollisten heitä vastaan seisovan keskustan kimppuun,
vaan ryntäsivät siipiä ahdistamaan ja upottivat yhden laivan. Kun
viholliset sitten muodostivat ympyrän, soutivat he näiden ympäri ja
koettivat saattaa heidät epäjärjestykseen. Kun Kerkyyralaisia vastaan
asetetut viholliset huomasivat tämän, niin pelkäsivät he, että kävisi
kuten Naupaktoksen tappelussa, ja kiiruhtivat apuun. Laivat tekivät
nyt yhteisen hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan. Viimeksimainitut
peräytyivät, koettaen mahdollisuuden mukaan antaa Kerkyyralaisille
tilaisuuden edeltäpäin päästä pakoon, jotavastoin he itse pakenivat
hitaasti, yhä taistellen. Tappelu jatkui aina auringonlaskuun saakka.
Koska Kerkyyralaiset pelkäsivät, että vihollinen voittajana
purjehtisi heidän kaupunkiinsa tahi veisi vangit saarelta tahi
ryhtyisi joihinkin muihin vahingollisiin puuhiin, veivät he saarella
säilytetyt miehet Heereen pyhäkköön takaisin ja vartioivat tarkoin
kaupunkia. Viholliset eivät kuitenkaan, vaikka olivat päässeet
voitolle meritaistelussa, uskaltaneet purjehtia kaupunkia vastaan,
vaan poistuivat vieden mukanaan Kerkyyralaisilta valloitetut 13
laivaa lähtöpaikkaansa mannermaalle. Eivätkä he liioin seuraavanakaan
päivänä purjehtineet kaupunkia vastaan, vaikka sen asukkaat olivat
suuressa jännityksessä ja pelossa, ja vaikka Brasidas, kuten
sanotaan, tähän oli kehottanut Alkidasta, kun hänellä ei ollut yhtä
suurta päätösvaltaa. He astuivat maihin Leykimmeen niemelle ja
hävittivät sen seudun viljamaita.
Koska Kerkyyran kansanpuolue oli peloissaan, että vihollinen tekisi
hyökkäyksen mereltä, ryhdyttiin keskusteluihin yllämainittujen apua
rukoilevien ja muitten kanssa, miten kaupunki olisi pelastettavissa.
He saivatkin muutamia näistä astumaan laivoihin, joita he kuitenkin
peläten hyökkäystä olivat miehittäneet 30. Hävitettyänsä seutuja
keskipäivään saakka, purjehtivat Peloponneesolaiset pois. Yöllä
ilmotettiin tulimerkeillä, että 60 Ateenalaista laivaa oli tulossa,
purjehtien Leukaasta. Nämät olivat Ateenalaiset Tukleen pojan
Eyrymedoonin johdolla lähettäneet, saatuansa tiedon kapinasta ja
Alkidaan aikomuksesta laivoilla hyökätä Kerkyyraan.
Heti yön tultua lähtivät Peloponneesolaiset kiiruumman kautta
paluumatkalle pitkin rannikkoa, veivät laivansa Leukaan niemen yli,
jottei heitä purjehtiessaan saaren ympäri huomattaisi, ja saapuivat
siten kotia. Mutta kun Kerkyyralaiset saivat tiedon Ateenalaisten
laivojen tulosta ja vihollisten laivojen lähdöstä, laskivat he
siihen asti ulkopuolella kaupunkia olleet Messeeneeläiset kaupunkiin
ja käskivät miehitettyjen laivainsa purjehtia toiselle puolelle
kaupunkia Hyllaikos-satamaan. Tällä matkalla tappoivat he kaikki
vihamiehensä, jotka he saivat käsiinsä. Ne, jotka he saivat astumaan
laivoihin, surmasivat he heittämällä heidät mereen. Niinikään
houkuttelivat he, tultuaan Heereen pyhäkön edustalle, noin 50 armoa
rukoilevista miehistä astumaan laivoihin, luvaten tuomita heitä
oikeudenmukaisesti, ja tuomitsivat heidät kaikki kuolemaan. Mutta
useimmat armoa anojista eivät luottaneet lupauksiin, vaan kun
näkivät, mitä tapahtui, surmasivat he itse pyhäkössä toisiaan. Toiset
hirttivät itsensä puihin, toiset tappoivat itsensä, miten voivat.
Seitsemän päivää perätysten siitä, kuin Erymedoon 60 laivallaan oli
saapunut, surmasivat Kerkyyralaiset niitä kansalaisiansa, joita he
pitivät vihollisinaan, syyttäen heitä kansanvallan kukistamisen
yrityksestä. Jotkut tappoivat myöskin mieskohtaisia vihamiehiään,
jotkut velkojiaan. Täällä näki kaikenlaisia kuoleman lajeja, ja,
kuten on tavallista tämmöisissä tapauksissa, ei voi mielessään
kuvitella kaikkea, mitä täällä tapahtui. Isä tappoi poikansa,
rukoilevat riistettiin pyhäköistä ja tapettiin niiden läheisyydessä.
Jotkut muurattiin Dionysoksen pyhäkköön ja kuolivat siten.
Näin raakamaisesti raivosi puoluetaistelu, ja se näytti vielä
hirmuisemmalta, koska se oli ensimmäinen laatuaan. Niin sanoakseni
koko Hellaassa syntyi levottomuuksia, koska kansan johtomiehet
ja ylimykset olivat eri mieltä, edelliset kun tahtoivat kutsua
apuun Ateenalaisia, jälkimmäiset taas Lakedaimonilaisia. Rauhan
kestäessä ei ollut syytä kutsua kumpaakaan; mutta sodan sytyttyä
oli kumpaisenkin puolueen johtomiehillä vallan helppo hankkia
vihamiehensä vahingoksi ja oman itsensä eduksi liittolaisia niille,
jotka halusivat saada aikaan levottomuuksia. Riitaisuuksien
vallitessa kohtasivat kaupunkeja monet onnettomuudet, jotka
tapahtuivat ja aina tulevat tapahtumaan, niin kauan kuin ihmisluonto
on samanlainen, jos kohtakin nämät ovat milloin ankarammat milloin
lieveämmät ja eritapaisia, aina sen mukaan miten asianhaarat
muuttuvat. Rauhan kestäessä ja asiain ollessa hyvällä kannalla
vallitsevat sekä valtioissa että yksityisillä paremmat ajatukset,
koska heitä ei vaivaa mikään kova hätä. Mutta sota, joka tekee
jokapäiväisen toimeentulomme vaikeaksi, on kovakourainen opettaja,
joka kiihottaa joukon himoja aina olojen mukaan.
Kaupungeissa vallitsivat puolueriidat, ja joskin jotkut vasta
myöhemmin joutuivat tähän onnettomuuteen, niin saivat nämät kärsiä
sitä suurempaa sekasortoa, sen kautta että muissa kaupungeissa
tapahtuneista epäjärjestyksistä opitun lisäksi keksittiin
uusia vehkeitä ja hirmuisempia keinoja koston tyydyttämiseen.
Mielivaltaisesti muutettiin sanojenkin merkitys. Järjetöntä
uhkarohkeutta pidettiin ystävyyden hyväksi alttiiksi panevana
uljuutena. Varovaisuutta kutsuttiin kauniilla nimellä verhotuksi
pelkuruudeksi, järkevyyttä ja kohtuutta arkuuden verhoksi, ja
viisasta esiintymistä velttoudeksi. Mieletöntä kiivautta pidettiin
miehuuden merkkinä, varovaisuudeksi sanottiin väijymistä ja sitä
kaunisteltiin uhkaavan vaaran torjumisen välttämättömyydellä.
Luotettava oli se, joka jyrkästi purki vihansa, mutta epäiltävä häntä
vastustava. Jos väijyjä onnistui, niin pidettiin häntä nerokkaana,
mutta sitä, joka teki tyhjäksi väijytykset, vielä nerokkaampana.
Se, joka koetti päästä sekaantumasta vehkeisiin, oli puolueensa
petturi ja vastustajiansa pelkäävä. Sanalla sanoen: joka ennen
muita ennätti tehdä pahaa, sitä kiitettiin, kuten myöskin sitä,
joka pahaan taipumatonta siihen yllytti. Sukulaisuus pidettiin
vähemmässä arvossa, kuin johonkin puolueeseen kuuluminen, koska
puoluelaiset olivat taipuvaisempia uhkarohkeuteen, kuin sukulaiset.
Sillä näitä yhdistyksiä ei suinkaan perustettu, jotta edistyttäisiin
lakien suojassa, vaan päinvastoin kurjasta voitonhimosta vasten
lakeja. Keskinäisiä lupauksia ei enää vahvistettu jumalien nimessä,
vaan rikoksen osallisuudella. Vastustajien kauniit lupaukset, jos
vaan vastustajat olivat voimakkaita, otettiin vastaan tarkoin
silmällä pitäen heidän toimiaan, mutta ei suinkaan luottamuksella.
Katsottiin enemmän jonkun loukkauksen kostamista, kuin sitä, oliko
ylipäätään tultu loukatuksi. Jos hetken hädässä vannottiin toisilleen
sovinnon vala, niin tämä ei kestänyt kauvemmin, kuin siksi, kunnes
toisaalla saatiin suuremmat edut. Mutta kun vaan oli tilaisuus
vahingoittaa vastustajaansa yllätyksellä, ja jos vain huomasi
hänen olevan puolustuksetta, niin koetettiin mieluummin ahdistaa
häntä salavehkeillä, kuin suoraan. Otettiin huomioon sekä itsensä
suojeleminen että myöskin se seikka, että petoksen avulla voitolle
päässyt saavutti kekseliään maineen. Sillä useimmat ihmiset tahtovat
mieluummin käydä häijyistä ja sukkeloista kuin hyvistä ja typeristä,
niin että häpeävät jälkimmäistä, mutta kerskaavat edellistä.
Syy kaikkeen tähän oli vallanhimo, joka johtuu voitonhalusta ja
kunnianhimosta, jonka viimeksimainitun synnyttämiä ovat kilpailu ja
eripuraisuus. Sillä ne, jotka valtiossa ovat johtaneet puolueita,
ovat saavuttaneet tämän aseman kauniin nimen varjolla, toiset
ilmottamalla, että he kunnioittavat tasa-arvoista kansanhallitusta,
toiset taas järkevää ylimysvaltaa. Kun he sanojensa mukaan muka ovat
toimineet yleishyvän eduksi, ovat he tehneet sen yksinomaan omaksi
hyödyksensä, koettaen kaikin keinoin saada voiton toisiltansa, ja
tässä tarkotuksessa ryhtyneet uhkarohkeihin yrityksiin. He ovat
harjottaneet rajatonta kostoa, joka ei suinkaan ole sopusoinnussa
oikeuden ja yleishyödyn kanssa, ja määränneet kostonsa toisen, tahi
toisen puolueen mieltä myöten. He ovat olleet valmiit hetkellisen
riidanhalunsa ohjaamina joko väärän äänestämisen kautta tahi julkisen
väkivallan avulla pyrkimään tarkoituksensa perille. Senpätähden ei
kumpikaan luullut tarvitsevansa toimia jumalien sääntöjen mukaan,
vaan kiitoksen ja kunnian saavuttivat ne, jotka kauniiden sanojen
varjossa taisivat jotakin ilkeätä saada aikaan. Niitä sitävastoin,
jotka eivät kuuluneet kumpaiseenkaan puolueeseen, ahdistettiin
ja surmattiin, joko sentähden, etteivät suostuneet avustamaan
riitaisuuksissa, tahi kateudesta, että he elivät rauhassa.
Täten syntyi Helleeneissä näitten sisällisten levottomuuksien kautta
kaikenlaista tapojen turmelusta. Suoruus, joka on jalouden merkki,
joutui naurunalaiseksi ja katosi, mutta luulevaisuutta toisiansa
kohtaan pidettiin suuressa arvossa. Sillä ei mitään löytynyt,
johon olisi voinut luottaa, ei sitovaa sanaa eikä niin pelättävää
valaa. Koska siis enemmin luotettiin pilventakaisiin toiveisiin,
kuin varmaan todellisuuteen, niin koetti jokainen väistää vaaroja
enemmän, kuin luottaa toiseen. Ylipäätään olivat vähemmän lahjakkaat
enemmän suosiossa; sillä koska he pelkäsivät omaa heikkouttansa ja
vastustajiensa terävämielisyyttä, sekä, jouduttuansa keskustelussa
alakynteen, huomaamatta kietousivat vastustajiensa pauloihin, niin
he rohkeasti ryhtyivät toimiin. Toiset taas, jotka eivät ensinkään
välittäneet mistään, koska eivät luulleet väkisten tarvitsevansa
hankkia, mitä keskustelemalla oli saatavissa, joutuivat juuri
varomattomuutensa kautta turmioon.
Kerkyyrassa uskallettiin näitä ilkitöitä ennen, kuin muualla. Siellä
tehtiin kaikkia väkivaltaisuuksia, joilla ihmiset kostavat niille,
jotka heitä ovat hallinneet enemmän ylpeästi kuin maltillisesti;
niinikään tuli täällä näkyviin kaikenlainen viheliäisyys, jolla
ihmiset päästäkseen kurjuudestaan, vasten kaikkea oikeutta, koettavat
riistää itselleen toisten omaisuuden. Vihdoin ilmestyivät täällä
kaikenlaiset vehkeet, joilla ihmiset, jos kohtakaan eivät vasten
oikeutta, kuitenkin vihan ohjaamina, säälimättä koettavat valvoa
oikeuksiaan. Tässä onnettomassa kaupungissa olivat kaikki lait
voimattomia. Ihmisluonto irroitti itsensä oikeuden ikeen painosta,
jonka alle se muutoinkin vastenmielisesti antautui, polki oikeuden
määräykset ja esiintyi vihamielisenä kaikelle etevyydelle. Jos
eivät kateus ja viha olisi päässeet täällä vallalleen, niin ei voi
luulla, että kansalaiset mieluummin olisivat käyttäneet kostoa kuin
ihmisyyttä, voitonhimoa kuin oikeutta. Sokean vihan valtaamana polkee
ihminen mielellään suojelevat lait, jotka onnettomuuteen joutuneelle
tarjoavat jonkun pelastuksen toiveen, ja riistää niiltä kaiken
voiman, vaikka kentiesi itsekin joskus tarvitsisi niiden suojaan
turvautua.
Täten raivosivat Kerkyyralaiset toisiansa vastaan ensimmäisten
levottomuuksien puhettua. Eyrymedoon ja Ateenalaiset purjehtivat
pois laivoineen. Myöhemmin vallottivat Kerkyyralaiset pakolaiset,
luvultaan noin 500, mannermaalla sijaitsevat linnoitukset ja
vastapäätä Kerkyyraa tälle kuuluvan rannikon. Täältä he tekivät
ryöstöretkiä saareen, rosvosivat siellä ja vahingoittivat suuresti
sen asukkaita, josta seurasi kova nälänhätä. He toimittivat
myöskin lähettiläitä Lakedaimoniin ja Korintokseen, pyytäen näiltä
apua päästäkseen kotia. Mutta kun ei mihinkään aputoimiin heidän
hyväksensä ryhdytty, hankkivat he myöhemmin itselleen laivoja
ja apuväkeä ja purjehtivat saareen, yhteensä noin 600 miestä.
Poltettuansa laivat, jottei heillä olisi muuta keinoa kuin saaren
valloittaminen, nousivat he lstoonee-vuorelle, rakensivat sinne
linnoituksen, ahdistivat kovasti saaren asukkaita ja vallottivat osan
sen ympäristöstä.
Tämän kesän loppupuolella lähettivät Ateenalaiset Melanoopoksen
pojan Lakeen ja Eyfileetoksen pojan Karoiadeen johdolla 20 laivaa
Sikeliaan. Syrakuusalaiset ja Leontinit olivat nimittäin joutuneet
sotaan keskenään. Syrakuusalaisilla oli liittolaisina paitsi
Kamariinalaisia muut Doorilaiset kaupungit, jotka jo sodan alussa
olivat asettuneet Lakedaimonilaisten puolelle, vaikkeivät olleet
ottaneet osaa taisteluun. Leontinien puolella olivat Kalkidilaiset
kaupungit ja Kamariina. Italiassa taasen pitivät Lokrilaiset
Syrakuusan, mutta Reegionilaiset sukulaisuuden takia Leontinien
puolta, Leontinien liittolaiset lähettivät Ateenaan miehiä pyytämään,
että Ateenalaiset vanhan liiton takia, ja koska olivat Joonialaisia,
lähettäisivät heille avuksi laivoja. Sillä Syrakuusalaiset sulkivat
heiltä, sanoivat lähettiläät, sekä maan että meren. Ateenalaiset
lähettivät laivoja sukulaisuuden tekosyyllä, mutta itse asiassa koska
tahtoivat estää sikäläisiä viemästä jyviä Sikeliaan ja koettaaksensa,
voisivatko he saada vaikutusvaltaa Sikeliassa. He asettuivat Italian
Reegioniin ja ottivat osaa liittolaistensa sotaan.
Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena raivosi Ateenassa rutto toistamiseen. Tykkänään
se kyllä ei koskaan ollut herennyt, mutta se oli kumminkin ollut
väliin lievempi. Tällä toisella kerralla se kesti kokonaisen
vuoden. Ensi kerralla sitävastoin se oli kestänyt kokonaista kaksi
vuotta, joten se enemmän kuin mikään muu seikka oli heikontanut
Ateenalaisten voimia. Sillä tähän ruttoon kuoli 4,400 raskasaseista,
300 ratsumiestä ja lukematon joukko muita kansalaisia. Tähän aikaan
tapahtui myöskin monta maanjäristystä Ateenassa, Euboiassa ja
Boiootiassa, kovin näistä kuitenkin Orkomenoksessa.
Tänä talvena tekivät Sikeliassa majailevat Ateenalaiset ja
Reegionilaiset 30 laivalla retken Aiolos nimisiä saaria vastaan,
sillä kesällä ei voinut päästä niihin matalan veden tähden. Niitä
viljelivät Liparalaiset, jotka ovat Knidolaisten jälkeläisiä. He
asuvat yhdellä näistä saarista, joka on pienenlainen, ja jolla on
nimenä Lipara. Toisia näistä saarista, joiden nimet ovat Didymee,
Strongylee ja Hiera, viljelevät Liparan asukkaat. Nämät saarelaiset
luulevat Heefaistoksen takovan Hierassa, koska sieltä yöllä nousee
tulta, päivällä savua. Nämät saaret sijaitsevat pitkin Sikelialaisten
ja Messeeneeläisten rantaa ja olivat liitossa Syrakuusalaisten
kanssa. Ateenalaiset hävittivät näitä ja purjehtivat Reegioniin, kun
eivät voineet vallottaa niitä.
Tähän loppui talvi ja viides vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet
Thukydides on kertonut.
Seuraavana kesänä tulivat Peloponneesolaiset liittolaisineen
kannakselle saakka, aikoen Lakedaimonilaisten kuninkaan Arkidamoksen
pojan Agiin johdolla hyökätä Attikaan. Mutta koska tapahtui monta
maanjäristystä, palasivat he kotia, mitään hyökkäystä tekemättä.
Näihin aikoihin, maanjäristysten vielä kestäessä, tulvi vesi
Euboiassa sijaitsevan Orobiai nimisen kaupungin tienoilla yli
osan kaupunkia, jonka se nieli, mutta jätti kaupungin muut osat
vahingoittamatta, joten nyt on vettä, mikä ennen oli maata. Kaikki
ihmiset, jotka eivät ennättäneet paeta korkeimmille paikoille,
hukkuivat. Myöskin Atalanteen saarella, Opuntilaisten Lokrien maan
edustalla, tapahtui tällainen tulva, joka hävitti osan Ateenalaisten
linnoituksesta ja rikkoi toisen kahdesta rannalle vedetystä
laivasta. Niin ikään törmäsi suuri aalto Pepareetos saareen, mutta
se ei kuitenkaan tulvinut sen yli. Siellä kaatoi maanjäristys osan
muurista, virkatalon ja muutamia muitakin rakennuksia. Syyn tähän
luulen minä olleen sen, että meri niissä paikoin, missä maanjäristys
oli ankarin, vetäytyi pois ja sitten äkkiä syöksi takaisin sekä
aiheutti tulvan; mutta ilman maanjäristystä en luule tämmöisen ilmiön
voivan tapahtua.
Tänä kesänä sotivat Sikeliassa eri kansakunnat keskenään, miten
milloinkin sattui, ja Sikeliootat itsekin sotivat keskenään sekä
Ateenalaiset liittolaisineen. Mitä mainittavaa joko liittolaiset
Ateenalaisten avulla toimittivat tahi vastapuoluelaiset Ateenalaisia
vastaan, sen minä nyt tahdon esiintuoda.
Ateenalaisten päällikön Karoiadeen kaaduttua taistelussa
Syrakuusalaisia vastaan, teki Lakees koko laivaston komentajana
liittolaisten avustamana retken Messeeneeläisille kuuluvaa Mylaita
vastaan. Siellä sattui olemaan kaksi Messeeneeläistä vartijajoukkoa,
ja nämät koettivat väijyä Ateenalaisia, kun he astuivat laivoista
maihin. Mutta Ateenalaiset ja liittolaiset huomasivat väijyjät,
ajoivat heidät pakosalle ja surmasivat suuren määrän heistä. He
karkasivat linnoitusta vastaan ja pakottivat sen puolustajat käymään
kanssaan Messeeneetä vastaan. Ateenalaisten ja liittolaisten
hyökättyä Messeeneeläisiä vastaan, liittyivät nämätkin Ateenalaisiin,
antaen heille panttivankeja uskollisuutensa vakuudeksi.
Samana kesänä lähettivät Ateenalaiset 30 laivaa Alkisteneen pojan
Deemosteneen ja Teodooroksen pojan Prokleen johdolla purjehtimaan
pitkin Peloponneesoksen rantoja, ja Meelokseen 60 laivaa 2,000
raskasaseisella, joita johti Nikeratoksen poika Niikias. He
tahtoivat pakottaa Meelolaisia, jotka asuivat saarella eivätkä
halunneet ruveta heidän liittolaisiksensa, yhtymään heihin. Kun
Ateenalaiset, hävitettyänsä heidän maatansa, eivät voineet taivuttaa
heitä, lähtivät he Meeloksesta ja purjehtivat Graikeen Ooropokseen.
Saavuttuansa sinne yön aikaan, lähtivät raskasaseiset heti, kun
olivat astuneet laivoista, jalkaisin Boiootian Tanagraan, johon
myöskin Ateenan asukkaat, saatuansa merkin, heihin yhtyäkseen
lähtivät kaupungista Kalliaan pojan Hipponiikoksen ja Tukleen pojan
Eyrymedoonin johdolla. Leiriydyttyänsä hävittivät he Tanagran
ympäristöä ja viettivät yön taivasalla. Seuraavana päivänä voittivat
he tappelussa heitä vastaan hyökkäävät Tanagralaiset ja joukon heidän
avuksensa rientäneitä Teebalaisia. Kun Ateenalaiset olivat ottaneet
heidän aseensa ja pystyttäneet voitonmerkin, palasivat Tanagralaiset
kaupunkiin ja Ateenalaiset laivoihin. Niikias purjehti 60 laivallansa
pitkin Lokriin rannikkoa, jota hävitettyänsä, hän palasi kotiin.
Tähän aikaan perustivat Lakedaimonilaiset Trakiniin Heerakleian
siirtolan seuraavassa tarkoituksessa. Kaikki Meelolaiset ovat jaetut
kolmeen osaan: Paralialaisiin, Hieralaisiin ja Trakinilaisiin. Näistä
olivat Trakinilaiset kärsineet kovasti sotiessaan Oitaialaisia
naapurejansa vastaan. He aikoivat ensin yhtyä Ateenalaisiin,
mutta koska eivät luottaneet heihin, lähettivät he Lakedaimoniin
sanansaattajana Tisamenoksen. Tähän lähetykseen liittyivät myöskin
Lakedaimonilaisten emäkansa, Doorilaiset, samalla pyynnöllä;
sillä niitäkin olivat Oitaialaiset ahdistaneet. Kuultuansa heidän
pyyntönsä, päättivät Lakedaimonilaiset lähettää siirtokunnan,
auttaaksensa Trakinilaisia ja Doorilaisia. Niinikään näytti tämä
kaupunki sijaitsevan sopivasti, kun sota syttyisi Ateenalaisia
vastaan. Sillä sinne voisi varustaa laivaston Euboiaa vastaan,
koska laivamatka sieltä tähän saareen oli lyhyt, ja se myöskin oli
mukava välipaikka Trakiaan kulettaessa. Sanalla sanoen: päätettiin
innolla rakennuttaa tämä paikka. Ensin kysyttiin kuitenkin Delfoin
jumalalta, ja tämän kehotuksesta lähettivät he uutisasukkaita sekä
omasta että perioikien keskuudesta ja kehottivat halukkaita kaikkien
muitten Helleenien joukosta, paitsi Joonialaisia, Akaialaisia ja
muutamia muita kansakuntia, liittymään seurueeseen. Uutisasukkailla
oli kolme Lakedaimonilaista johtajaa, Leoon, Alkidas ja Damagoon.
Saavuttuansa perille, linnoittivat he uudestaan kaupungin, jonka
nimi nyt on Heerakleia, noin 40 stadion päässä Termopylaista ja 20
mereltä. He perustivat sinne myöskin laivaveistämön ja sulkivat
kulun Termopylaihin päin ahtaimmassa paikassa, jotta veistämö olisi
helpommin puolustettavissa.
Ateenalaiset pelkäsivät ensin, että tämä kaupunki rakennettiin
Euboiaa vastaan, koska purjehtiminen sieltä Euboian Keenaioniin oli
vallan lyhyt. Mutta myöhemmin kävikin vasten heidän luuloansa, sillä
siitä ei heille koitunut mitään vaaraa. Syy tähän oli seuraava:
Tessalialaiset, joiden hallussa ne seudut olivat, joihin kaupunki
rakennettiin, ahdistivat sodalla ja tuhosivat vastatulleita, koska
pelkäsivät heistä saavansa liian mahtavat naapurit, kunnes he olivat
heidät kaikki surmanneet, vaikka nämät alussa olivat hyvinkin
lukuisat. Sillä kaikki ottivat luottamuksella osaa siirtokunnan
perustamiseen, kun Lakedaimonilaiset olivat perustajina, ja arvelivat
kaupungin lujaksi. Mutta suuresti vaikuttivat Lakedaimonilaisten
omat sinne tulleet päämiehetkin asiain huonoon menestykseen ja väen
vähyyteen, koska he ankaralla ja mielivaltaisella hallituksellaan
pelottivat pois paljon uutisasukkaita, joten kävi naapurikansoille
helpoksi kukistaa heidät.
Sinä kesänä samaan aikaan, jolloin Ateenalaiset olivat Meeloksessa,
väijyivät noilla 30 laivalla Peloponneesoksen rantoja pitkin
purjehtivat Ateenalaiset Leukadian Ellomenoksen linnoituksen
vartijoita ja tappoivat osan heistä. Myöhemmin kävivät he
Leukasta vastaan suuremmalla sotavoimalla, johon kuuluivat
kaikki Akarnaanialaiset, paitsi Oiniadeja, sekä Tsakyntolaiset,
Kefalleenialaiset ja 15 Kerkyyralaista laivaa. Mutta Leukalaiset
olivat vastustajien paljouden takia pakotetut pysymään alallaan,
vaikka heidän maatansa hävitettiin sekä ulko- että sisäpuolella
kannasta, jolla itse Leukas ja Apolloonin pyhäkkö sijaitsevat.
Akarnaanialaiset kehottivat Ateenalaisten päällikköä Deemostenesta
piirittämään näitä, katsoen helpoksi voittaa heidät ja täten
päästä heille ainiaan vihamielisestä kaupungista. Mutta samaan
aikaan kuvailivat Messeenialaiset Deemosteneelle, kuinka hänelle
olisi suureksi kunniaksi, jos hän, kun hänellä nyt oli niin suuri
sotajoukko koossa, hyökkäisi Naupaktoksen vihollisia, Aitoolialaisia,
vastaan, ja että hän, voitettuansa nämät, helposti voisi tehdä koko
sikäläisen mannermaan Ateenalaisten alaiseksi. He sanoivat, että
Aitoolian kansa kyllä oli suuri ja sotaisa, mutta että se asui
linnoittamattomissa ja kaukana toisistaan sijaitsevissa kylissä,
käyttäen ainoastaan keveitä aseita, joten ei ollut vaikea voittaa
heitä, ennenkuin he ennättivät saada apua. He kehottivat häntä ensin
ahdistamaan Apodooteja, sittemmin Ofioneja ja senjälkeen vasta
Eyrytaaneja, joihin kuuluu suurin osa Aitoolialaisia. Heidän kielensä
on mitä vaikeinta ymmärtää ja sanotaan heidän syövän lihaa raakana.
Kun nämät olivat kukistetut, olisi muka helppo saada muut taipumaan.
Deemostenees suostui heidän pyyntöönsä sekä ystävyydestä
Messeenialaisia kohtaan, että varsinkin koska luuli ilman Ateenasta
tulevaa apua mannermaalaisilla sotavoimillansa ynnä Aitoolialaisten
kanssa voivansa onnistua yrityksessään. Hän päätti Otsolais-Lokrien
maan halki käydä Boiootialaisten kimppuun, ensin marssien Doriksen
Kytinioniin, Parnassosvuori oikealla kädellä, kunnes saapuisi
Fookilaisten maahan, joiden hän arveli vanhan heidän ja Ateenalaisten
välisen ystävyyden takia mielellään yhtyvän hänen retkeensä, tahi
jotka hänestä oli helppo siihen pakottaa: Boiootia on näet Fookiin
naapurimaa. Hän lähti nyt koko sotajoukollansa Leukaasta vasten
Ateenalaisten tahtoa ja purjehti Sollioniin. Hän ilmotti aikeensa
Akarnaanialaisille, mutta kun he eivät suostuneet tähän, koska hän
ei ollut piirittänyt Leukasta, lähti hän muulla sotajoukollaan,
johon kuului Kefalleenialaisia, Messeenialaisia, Tsakyntolaisia
ja 300 Ateenalaisista laivoista saapunutta merisotilasta, Lokriin
Oineoonista kulkemaan Aitoolialaisia vastaan. Kerkyyralaisten 15
laivaa oli sillä välin lähtenyt pois. Nämät Otsolais-Lokrit olivat
liittolaisia, ja heidän piti koko sotajoukollansa yhtyä Ateenalaisiin
keskellä Aitoolialaisten maata. Sillä koska he olivat Aitoolialaisten
naapureita ja kantoivat yhdenlaisia aseita, katsottiin heidän olevan
vallan hyödyllisiä, jos he ottaisivat osaa retkeen, koska tunsivat
Aitoolialaisten sotatavat ja heidän maansa.
Deemostenees vietti sotajoukkoineen yön Nemeialaisen Zeyksen
pyhäkön tarhassa. Tässä pyhäkössä sanotaan sikäläisten asukasten
surmanneen runoilija Heesiodoksen, jolle jumala jo oli ilmottanut
tästä kuolemasta. Aamun koittaessa lähti Deemostenees liikkeelle
Aitooliaan. Ensimmäisenä päivänä valloitti hän Potidanian, toisena
Krokyleionin ja kolmantena Teikionin. Täällä hän viipyi ja lähetti
saaliin Lokriin Eupalioniin, sillä hänen aikomuksensa oli,
palattuansa takaisin Naupaktokseen ja kukistettuansa sen, myöhemmin
marssia Ofioneja vastaan, jos eivät he taipuisi antautumaan.
Aitoolialaiset tunsivat vallan hyvin nämät hänen tuumansa, silloin
jo kun ne päätettiin, ja kun Deemosteneen sotajoukko hyökkäsi heidän
maahansa, tulivat he kaikki suurella sotavoimalla apuun, myöskin
Boomit ja Kallit, etäisimmät Ofionit läheltä Meelialaista lahtea.
Messeenialaiset antoivat Deemosteneelle samat neuvot kuin ennenkin.
Selittäen hänelle Aitoolialaisten kukistamisen olevan vallan helpon,
kehottivat he häntä mitä nopeimmin hyökkäämään yksityisiin kyliin,
ennenkuin he kootuilla voimilla ennättäisivät asettua vastarintaan,
ja valloittamaan kylän toisensa perästä. Uskoen heitä ja luottaen
sotaonneensa, hänelle kun kaikki yrityksensä tähän saakka olivat
onnistuneet, marssi hän Aigitionia vastaan odottamatta Lokrilaisia,
joiden piti rientää hänen avuksensa, koska hänellä ei ollut
keihäänheittäjiä, ja valloitti tämän kaupungin väkirynnäköllä.
Kaupungin asukkaat pakenivat sitä ympäröiville kukkuloille. Aigition
sijaitsee ylängöllä noin 80 stadionin päässä merestä. Aigitionin
avuksi rientäneet Aitoolialaiset hyökkäsivät Ateenalaisten ja heidän
liittolaistensa kimppuun, juosten alas kukkuloilta kaikkialta ja
heittäen heitä keihäillä. Kun Ateenalainen sotajoukko hyökkäsi päin,
niin he vetäytyivät takaisin, mutta ahdistivat, kun Ateenalaiset
peräytyivät. Täten jatkui taistelu kotvan aikaa hyökättäessä ja
peräydyttäessä, joissa kumpaisessakin Ateenalaiset joutuivat
tappiolle.
Niin kauan, kuin nuolenampujilla oli nuolia ja he voivat niitä
käyttää, tekivät he vastarintaa. Sillä koska Aitoolialaiset olivat
haarniskatta, peräytyivät he, kun heitä ammuttiin nuolilla. Mutta kun
nuolenampujain päällikkö oli kaatunut, hajaantuivat nuolenampujat
ja Ateenalaiset joutuivat saarroksiin, väsyneinä, koska he kauvan
olivat kestäneet tuota vaivaa. Aitootialaiset puolestaan ahdistivat
heitä ja heittivät heitä keihäillä. Nyt pakenivat Ateenalaiset ja
joutuivat perikatoon, sortuen umpinaisiin vuorenrotkoihin ja heille
tuntemattomiin paikkoihin, jonka lisäksi heidän tienoppaansa,
Messeenialainen Kromoon, sattui kaatumaan. Heittäen keihäillä ja
takaa ajaen, saivat Aitoolialaiset, nopeat ja keveästi varustetut
kun olivat, kiinni suuren joukon heistä ja tappoivat heidät. Mutta
useimmat, jotka eksyivät metsään, josta eivät osanneet ulos,
polttivat he sytyttäen metsän palamaan. Kaikenlainen pako ja surma
kohtasi Ateenalaisten sotajoukkoa, ja vaivoin pääsivät pelastetut
merelle sekä Lokriin Oineooniin, josta he olivat lähteneet.
Suuri joukko liittolaisia kaatui ja itse Ateenalaisista noin 120
raskasaseista. Näin monta Ateenalaisten paraassa iässä olevaa miestä
sai siis täällä surmansa. Kaatuipa myös toinen päällikkö, Proklees.
Sovittuansa Aitoolialaisten kanssa, korjasivat he kaatuneensa,
palasivat Naupaktokseen ja saapuivat myöhemmin Ateenaan. Deemostenees
jäi kuitenkin Naupaktoksen seuduille, peläten tapahtumien johdosta
Ateenalaisia.
Näihin aikoihin purjehtivat Sikeliassa majailevat Ateenalaiset
Lokriin, astuivat siellä maihin ja voittivat apuun rientäneet
Lokrilaiset sekä vallottivat Haleeksjoen rannalla olevan linnotuksen.
Samana kesänä lähettivät Aitoolialaiset Korintokseen ja Lakedaimoniin
sanansaattajina Ofionin Tolofoksen, Eyrytanin Boriadeen ja Apodootin
Tisandroksen pyytämään, että lähettäisivät sotajoukon Naupaktokseen
Ateenalaisille kostamaan heitä vastaan tehtyä hyökkäystä.
Lakedaimonilaiset lähettivätkin loppusyksystä 3,000 liittolaista
raskasaseista. Näistä oli 500 Trakinin vasta rakennetusta Heerakleian
kaupungista. Sotajoukon johtaja oli Spartiati Eyrylokos, Makarios ja
Menedaios alipäällikköinä.
Sotajoukon kokoonnuttua Delfoihin, lähetti Eyrylokos airuen
Otsolais-Lokreille, joiden maan läpi oli kuljettava Naupaktokseen,
saadakseen heitä luopumaan Ateenalaisista. Tässä hankkeessa
kannattivat häntä Lokrilaisten keskuudessa Amfissalaiset, koska
pelkäsivät Fookilaisten vihamielisyyttä. He olivat ensimmäiset
antamaan panttivankeja ja kehottivat muitakin tekemään samoin,
pelottaen heitä maahan tunkeutuvalla sotajoukolla. Ensin
myöntyivät tähän heidän naapurinsa Myonilaiset, joiden oli
mahdotonta väkisten päästä Lokriiseen. Sitten suostuivat tähän
Ipneit, Messapiat, Triteialaiset, Kalailaiset, Tolofoonilaiset,
Heessiit ja Oiantelaiset. Nämät kaikki yhtyivät retkeen.
Olpaiolaiset kyllä antoivat panttivankeja, mutta eivät seuranneet
sotajoukkoa. Hyaijolaiset eivät antaneet panttivankeja, ennenkuin
Lakedaimonilaiset vallottivat Polis nimisen kylän.
Kun kaikki oli valmiina ja panttivangit olivat viedyt Doorilaiseen
Kytinion nimiseen kaupunkiin, marssi Eyrylokos sotajoukollaan
Dooriksen läpi Naupaktosta vastaan, valloittaen matkalla Oineoonin
ja Eupalionin, koska nämät eivät liittyneet häneen. Kun hän saapui
Naupaktokseen, olivat Aitoolialaiset jo ehtineet apuun, jonkatähden
hän ainoastaan hävitti sen ympäristöjä ja valloitti varustamattoman
etukaupungin. Saavuttuansa Molykreioniin, joka on Korintolainen
siirtokunta, mutta Ateenalaisten alusmaa, valloitti hän tämän
kaupungin.
Saatuansa tiedon tämän sotajoukon lähestymisestä, taivutti
Ateenalainen Deemostenees, joka tapausten johdosta yhä vielä oleskeli
Naupaktoksen seuduilla, vaikkakin suurella vaivalla Aitoolialaisia
auttamaan Naupaktosta, koska Aitoolialaiset olivat harmissaan siitä,
että hän oli luopunut Leukaan piirittämisestä. He lähettivät hänen
mukanaan laivoilla 1,000 raskasaseista, jotka pelastivat kaupungin.
Sillä koska muurit olivat laajat ja puolustajia vähän, oli vaara
tarjona, etteivät he voisi pitää puoliansa. Kun Eyrylokos ja hänen
soturinsa saivat tiedon tämän sotajoukon tulosta, ja että oli
mahdotonta valloittaa kaupunki väkirynnäköllä, vetäytyivät he pois,
mutta eivät kuitenkaan palanneet Peloponneesokseen, vaan Aiolikseen,
jolla nyt on nimenä Kalydoon, ja Pleurooniin sekä muihin tämän
seudun paikkakuntiin ja Aitoolian Proskioniin. Sillä Amprakialaiset
tulivat heidän luokseen ja houkuttelivat heidät kanssansa hyökkäämään
Amfilokialaista Argeita vastaan, jonka ohessa he sanoivat, että koko
sikäläinen mannermaa liittyisi Lakedaimoniin, jos he saisivat nämät
valtaansa. Suostuen tähän tuumaan, jätti Eyrylokos Aitoolialaiset
rauhaan ja asettui näille tienoille, kunnes hänen tuli avustaa
Argosta vastaan hyökkäävää Amprakialaista sotajoukkoa. Tähän loppui
tämä kesä.
Sikeliassa majailevat Ateenalaiset tekivät Helleeniläisten
liittolaisten yhteydessä ja niiden Sikelialaisten avustamina, jotka
vasten tahtoansa pakosta olivat Syrakuusalaisten vallan alla ja
heidän liittolaisinansa, mutta jotka nyt luopuivat heistä, retken
Sikelian Ineessan kaupunkia vastaan, jonka linna oli Syrakuusalaisten
vallassa. He ryntäsivät linnaa vastaan, mutta kun eivät voineet
sitä valloittaa, vetäytyivät he takaisin. Paluumatkalla ahdistivat
Syrakuusalaiset, hyökäten linnasta, Ateenalaisten jälkijoukkona
olevia liittolaisia, ajoivat osan heistä pakosalle ja surmasivat
heistä melkoisen joukon. Tämän jälkeen astuivat Lakeen johtamat
Ateenalaiset useampia kertoja laivoista maihin Lokrikseen pitkin
Kaikinosjokea, voittivat Kapatoonin pojan Proksenoksen johdolla
avuksi rientävät Lokrilaiset noin 300 miestä, ottivat heidän aseensa
ja vetäytyivät takaisin.
Tänä talvena puhdistivat Ateenalaiset jumalan käskystä Deelossaaren.
Jo ennen tätä oli yksinvaltias Peisistratos kylläkin puhdistanut
sen, mutta ei kokonaan. Nyt sitä vastoin puhdistettiin koko saari
seuraavalla tavalla. Kaikki saarella löytyvät kuolleiden haudat
poistettiin ja määrättiin, ettei kukaan siitä lähtien saanut
synnyttää eikä kuolla Deeloksessa, vaan oli vietävä Reeneiaan.
Viimeksimainittu saari sijaitsee niin lähellä Deelosta, että
Samolainen yksinvaltias Polykratees, joka jonkun aikaa oli vallan
mahtava merellä ja hallitsi kaikkia näitä saaria, valloitettuansa
Reeneian, pyhitti sen Deeloksen Apolloonille ja yhdisti sen ketjuilla
Deelokseen. Puhdistamisen jälkeen viettivät Ateenalaiset nyt ensi
kerran Deelia nimistä viisivuotis-juhlaa. Jo ennenmuinoinkin oli
Joonialaisilla ja ympäröivien saarten asukkailla Deeloksessa
kokouksia. Vaimoineen ja lapsineen tulivat Joonialaiset tänne,
kuten vielä nytkin Efesolaisten juhliin, ja täällä pantiin toimeen
sekä voimailu- että soittokilpailuja, ja kaupungit lähettivät tänne
laulukuntia. Vallan selvästi todistaa Homeeros, että näin oli tapana,
seuraavin sanoin Apolloonin kunniaksi sepitetyssä hymnissä:
/#
"Muinoin sinä, Foibos, viihdyit hyvin Deeloksessa. Siellähän
Joonialaiset heiluvissa puvuissa kokoontuivat viettämään sinun
juhlaasi vaimoineen ja lapsineen. Siellä he juhlivat sinua
nyrkkitaistelulla ja lauluilla."
#/
Että silloin myöskin vietettiin soittokilpailuja, selviää saman
hymnin seuraavista sanoista. Sillä ylistettyänsä vaimojen Delfolaista
laulukuntaa, lopettaa hän kiitoksensa, mainiten myöskin itseänsä,
seuraavin sanoin:
/#
"Terve! Armeliaat olkaatte, sä Apolloon ja Artemis. Terve! Kaikki
te naiset! Muistakaa joskus minuakin. Kun joku maanpinnalla asuva
ihminen tulee ja kysyy teiltä: 'Tytöt, kuka laulajista teitä on
enimmin viehättänyt?' vastatkaa silloin yksin äänin: 'Se on tuo
sokea mies, joka asuu karussa Kioksessa.'"
#/
Täten todistaa Homeeros, että Deeloksessa pidettiin muinoin suuret
kokoukset ja juhlat. Myöhemmin lähettivät sinne Ateenalaiset ja
saarelaiset laulukuntia uhrineen. Mutta kilpailut olivat miltei
tykkänään lakanneet onnettomuuksien takia, niinkuin luonnollista
olikin, kunnes Ateenalaiset uudestaan panivat kilpailut toimeen, ja
niihin liittivät kilpa-ajon, jota ennen ei oltu harjotettu.
Tänä talvena marssivat Amprakialaiset, kuten olivat luvanneet,
pidättäen luonaan Eyrylokoksen sotajoukkoa, Amfilokilaista Argosta
vastaan 3,000 raskasaseisella. Hyökättyänsä Argeiaan, vallottivat
he Olpain, joka oli vankka linna kukkulalla lähellä merta, ja
jota Akarnaanialaiset muinoin linnoitettuansa käyttivät yhteisenä
oikeuspaikkana. Se sijaitsee noin 25 stadiota Argeian rannalla
olevasta kaupungista. Osa Akarnaanialaisista riensi Argosta
auttamaan, osa heistä piti silmällä Amfilokian siinä paikassa,
jolla on nimenä Kreetiai, Eyrylokoksen johtamia Peloponneesolaisia,
jotteivät nämät salassa pääsisi Amprakialaisten avuksi. He lähettivät
niinikään airuen Aitooliaa vastaan marssivien Ateenalaisten
päällikön Deemosteneen luokse, pyynnöllä että hän rupeaisi heidän
johtajaksensa, ja myöskin Ateenalaisien 20 laivalle, jotka
sattuivat purjehtimaan Peloponneesoksen vesillä, joita johtivat
Timokraateen poika Aristotelees ja Antimneestoksen poika Hierofoon.
Olpain ympäristössä majailevat Amprakialaiset lähettivät niinikään
sanansaattajan kaupunkiin, kehottaen kaikin voimin rientämään heidän
avuksensa, peläten ettei Eyrylokoksen sotajoukko voisi päästä
Akarnaanialaisten läpi, ja että heidän siis oli joko taisteltava
yksinään, tahi etteivät vaaratta voisi peräytyä, jos tahtoisivat.
Niin pian kuin Eyrylokoksen johtamat Peloponneesolaiset saivat
tiedon Amprakialaisten tulosta Olpaihin, riensivät he mitä nopeimmin
Proskionista apuun. Kuljettuansa Akeloosjoen yli, marssivat he
Akarnaanian läpi, joka oli suojeluksetta, koska Akarnaanialaiset
olivat lähteneet Argosta auttamaan. Heillä oli Stratiolaisten
linna ja kaupunki oikealla kädellä, vasemmalla muu Akarnaania.
Kuljettuansa Stratiolaisten maan läpi, marssivat he Fytian läpi ja
sitten äärimmäisen Medeoonin ja Limnain kautta. Senjälkeen saapuivat
he Agrailaisten maahan, joka ei enää kuulu Akarnaaniaan, vaan on
ystävyydessä sen kanssa. Kun he olivat saapuneet Tyamosvuorelle,
joka on Agrailaisten maassa, kulkivat he sen yli ja astuivat yön
tultua alas Argeiaan. He pääsivät salassa Argeialaisten kaupungin ja
Akarnaanialaisten Kreenaissa olevan vartioston välitse ja yhtyivät
Olpaissa oleviin Amprakialaisiin.
Kun he olivat kokoontuneet, leiriytyivät he Meetropolis nimiseen
paikkaan. Ateenalaisten 20 laivaa saapui vähän myöhemmin
Amprakialaiselle lahdelle, auttaakseen Argeialaisia, kuten
myöskin Deemostenees 200 Messeenialaisella raskasaseisella ja 60
Ateenalaisella keihäänheittäjällä. Laivat ankkuroivat merenpuolelle
sitä kukkulaa, jolle Olpai on rakennettu. Akarnaanialaiset ja pieni
luku Amfilokialaisia, joista Amprakialaiset pakottivat enimmän osan
olemaan alallaan, olivat jo kokoontuneet Argokseen ja valmistautuivat
taisteluun vihollisia vastaan. Koko sotajoukon päälliköksi valitsivat
he Deemosteneen ynnä omien päälliköidensä kanssa. Hän asetti soturit
leiriin lähelle Olpaita. Suuri rotko erotti molemmat sotajoukot.
Viisi päivää pysyivät he liikkumatta, mutta kuudentena asettuivat
molemmat sota-asentoon. Koska Peloponneesolaisten sotajoukko oli
suurempi ja ulottui ulkopuolelle Ateenalaista, pelkäsi Deemostenees,
että hän ympäröitäisiin, ja asetti sentähden eräälle metsäiselle
rotkotielle väijyksiin raskasaseisia ja kevytaseisia, yhteensä noin
400 miestä, joiden tappelun alettua tuli rynnätä esille vihollisten
selkään. Kun molemmin puolin oltiin valmiina, alkoi tappelu.
Deemostenees asettui oikealle siivelle Messeenialaisten ja pienen
Ateenalaisen joukon kanssa; keskustan ja vasemman siiven muodostivat
Akarnaanialaiset kansakunnittain ja saapuvilla olevat Amfilokialaiset
keihäänheittäjät. Paitsi Mantinealaisia olivat Peloponneesolaiset ja
Amprakialaiset asetetut sekaisin. Mantinealaiset pysyivät enemmän
koossa vasemmalla siivellä; eivät kuitenkaan sen päässä, jossa seisoi
Eyrylokos miehineen Messeenialaisia ja Deemostenesta vastaan.
Kun Peloponneesolaiset taistelun alettua levittivät siipensä ulommas,
ja ympäröivät vastustajien oikean siiven, hyökkäsivät väijyksissä
olevat Akarnaanialaiset heidän selkäänsä ja ajoivat heidät pakosalle,
niin etteivät he voineet puolustautua, vaan pelollansa saivat myöskin
muun sotajoukon pakenemaan. Kun he näkivät Eyrylokoksen johtamat
soturit, jotka olivat etevimmät, tuhottuina, valtasi heidät pelko
vielä suuremmassa määrässä. Deemosteneen johtamat Messeenialaiset
toimittivat suurimmaksi osaksi tämän urotyön. Mutta Amprakialaiset
ja oikealla siivellä seisovat sotamiehet voittivat heitä vastaan
asetetut viholliset ja ajoivat heitä takaa aina Argokseen saakka. Kun
he palatessansa näkivät suurimman osan sotajoukkoa voitettuna, ja
kun Amprakialaiset ahdistivat heitä, pelastivat he vaivoin itsensä
Olpaihin. Suuri joukko heitä kaatui, koska he marssivat huolettomasti
ja järjestyksettä, paitsi Mantinealaiset. Nämät peräytyivät
kokoontuneina paremmassa järjestyksessä, kuin muu sotajoukko. Tappelu
loppui vasta myöhään illalla.
Kun nyt Menedaios Eyrylokoksen ja Makarioksen kaaduttua tuli
ylipäälliköksi, oli hän suuren tappion johdosta neuvoton, miten hän
kestäisi piiritystä, suljettuna kun oli sekä maan puolelta että
mereltä päin Ateenalaisten laivojen kautta, vai miten hän voisi
pelastua peräytymällä. Hän ryhtyi sentähden seuraavana päivänä
keskusteluihin aselevosta ja paluumatkastaan Deemosteneen ja
Akarnaanialaisten päälliköiden kanssa, niinkuin myöskin kaatuneiden
korjaamisesta. Nämät myöntyivät kaatuneiden korjaamiseen ja
pystyttivät voitonmerkin ja korjasivat omat kaatuneensa luvultaan
noin 300. Paluuta he eivät kyllä julkisesti myöntäneet kaikille,
mutta salaa Deemostenees ja Akarnaanialaiset päälliköt myönsivät
Mantinealaisille, Menedaiokselle ja muille Peloponneesolaisille
päälliköille sekä muille arvokkaimmille henkilöille, että kiiruumman
kautta saisivat lähteä pois. Täten he tahtoivat saada Amprakialaiset
ja pestatun liittolaisjoukon yksin jätetyiksi, mutta varsinkin
saattaa Lakedaimonilaiset ja Peloponneesolaiset pahaan maineeseen
sikäläisten Helleenien mielessä, että he muka oman etunsa tähden
olivat pettäneet liittolaisensa. Lakedaimonilaiset korjasivat
kiireesti kaatuneensa, ja ne, joille lähtö oli myönnetty, valmistivat
sen kaikessa hiljaisuudessa.
Deemosteneelle ja Akarnaanialaisille tulee sanoma, että
Amprakiotalaiset, ensimmäisen ilmoituksen saatuansa Olpaista,
koettaisivat kaupungista koko voimalla Amfilokoksen kautta yhtyä
Olpaissa olevien kanssa, tietämättä mitään viime tapahtumista.
Deemostenees lähettää heti osan sotajoukostansa teille väijymään ja
vallottamaan linnotuksen sekä valmistautui itse koko sotajoukollansa
marssimaan vihollista vastaan.
Tällä välin poistuivat salaa pienissä joukoissa Mantinealaiset
ja ne, jotka siihen olivat saaneet luvan lähtien muka hakemaan
polttopuita ja kaaliksia, ja kooten myöskin näön vuoksi sitä,
minkä hakuun sanoivat lähteneensä. Mutta kun olivat ehtineet
etäämmäksi Olpaista, riensivät he nopein askelin eteenpäin. Tällöin
kokoontuivat Amprakialaiset ja muut, jotka täten olivat jääneet
oman onnensa nojaan, ja kun huomasivat toisten poistuvan, lähtivät
hekin kiireesti liikkeelle, koettaen juosten saavuttaa ensimmäiseksi
lähteneitä. Mutta luullen heidän kaikkien lähteneen luvatta, ajoivat
Akarnaanialaiset myöskin Peloponneesolaisia takaa, ja arvellen
petoksen olevan kysymyksessä, heittivät he keihäillä myöskin muutamia
omista päälliköistänsä, jotka koettivat heitä siitä estää, ja jotka
selvittivät, että oli sovittu tästä asiasta. Vihdoin päästivät he
Mantinealaiset ja Peloponneesolaiset menemään, mutta Amprakialaiset
surmasivat he, ja täällä nousi kova kina, oliko joku Amprakialainen
vai Peloponneesolainen. He surmasivat noin 200 miestä, mutta muut
pääsivät pakoon Agraialaisten maahan, joka oli heidän naapurimaansa,
ja Agraialaisten kuningas, Salyntios, otti heidät ystävällisesti
vastaan.
Kaupungista paenneet Amprakialaiset saapuivat Idomeneeseen. Tämän
muodostaa kaksi kukkulaa. Suuremman näistä ennättivät Deemosteneen
lähettämät soturit yön tultua salaa vihollisilta vallottaa, mutta
pienemmän ehtivät Amprakialaiset saada valtaansa ja viettivät
yönsä siellä. Aterian jälkeen läksi Deemostenees heti illalla
kaikkine joukkoinensa liikkeelle. Puolella sotajoukollaan sulki
hän solan, toinen osa kulki Amfilokialaisten vuorten yli. Aamun
koittaessa hyökkäsivät nämät Amprakialaisten kimppuun, jotka
vielä olivat vuoteillaan, eivätkä ensinkään aavistaneet mitä oli
tapahtumaisillaan, vaan päinvastoin luulivat hyökkääjien olevan
omia miehiänsä. Sillä Deemostenees oli vartavasten asettanut
Messeenialaiset etunenään ja käskenyt heidän puheissaan käyttää
Doorilaista murretta, herättääkseen siten luottamusta etuvartijoissa,
varsinkin kun ei heitä yön pimeässä voitu tuntea. Kun hän nyt
koko sotajoukollaan ryntäsi heidän kimppuunsa, niin he pakenivat,
ja useimmat heistä kaatuivat, mutta eloon jääneet pakenivat
vuorille. Mutta kun Amfilokialaiset olivat ehtineet valloittaa tiet
ja tunsivat maansa, ja koska he keveästi varustettuina ajoivat
takaa raskasaseisia vastustajiansa, jotka päällepäätteeksi eivät
tunteneet seutuja eivätkä tietäneet, mihin kääntyä, sortuivat
pakenevat rotkoihin ja heille asetettuihin väijyksiin, joutuen siten
perikatoon. Neuvottomina mihin paeta, kääntyivät toiset heistä
lähellä olevalle merenrannalle, ja kun he näkivät Attikalaisten
laivojen juuri tämän tapahtuessa purjehtivan pitkin rantaa, niin he
uivat niitä kohti, arvellen suuressa pelossansa, että oli parempi
heille, jos niin oli sallittu, saada surmansa laivaväen käsistä, kuin
että heidän raaimmat ja kiivaimmat vihollisensa heidät surmaisivat.
Tämmöisen onnettomuuden kohtaamina pääsivät ainoastaan harvat
Amprakialaiset niin suuresta joukosta pelastumaan kaupunkiinsa.
Akarnaanialaiset ryöstivät ruumiit paljaiksi ja palasivat Argokseen
pystytettyänsä voitonmerkin.
Seuraavana päivänä tuli heidän luoksensa Olpaista Agraialaisten
suojaan paenneitten Amprakialaisten lähettämä airut, pyytäen saada
korjata niiden ruumiit, jotka olivat saaneet surmansa ensimmäisen
ottelun jälestä, kun he Mantinealaisten ja luvan saaneiden
seurassa luvatta pakenivat. Kun airut näki kaupungista tulleiden
Amprakialaisten aseet, kummastutti häntä näiden paljous. Sillä hän
ei tietänyt viimeisestä onnettomuudesta, vaan luuli aseiden olevan
hänen kanssansa sotineiden toverien. Kun häneltä kysyttiin miksi
hän oli kummissaan, ja kuinka monta heistä oli kaatunut, koska
kysyjä luuli hänen olevan Idomeneessä sotineiden lähettämä, niin hän
vastasi, noin 200 kaatuneen. Kysyjä sanoi tähän: "Ei näistä aseista
niin näytä, vaan ne osottavat heitä olleen enemmän, kuin tuhannen".
Airut taasen sanoi: "Eivät nämät kuuluneet niille, jotka taistelivat
meidän joukossamme." Tähän toinen vastasi: "Totta kai, koska eilen
taistelitte Idomeneessä." "Mutta emmehän me eilen taistelleet
ketäkään vastaan, vaan toisena päivänä peräytyessämme." "Mutta me
taistelimme eilen kaupungista rientäneitä Amprakialaisia vastaan."
Kun airut tämän kuuli ja ymmärsi, että kaupungista avuksi lähetetty
apujoukko oli joutunut perikatoon, niin hän kiljaisi tuskasta, ja
jätti näin suuren onnettomuuden masentamana sikseen koko pyynnön
kaatuneiden korjaamisesta. Sillä ei mikään Hellaan kaupunki ole tässä
sodassa yhtä harvassa päivässä kärsinyt yhtä paljon onnettomuuksia.
Kaatuneitten lukumäärää en ole maininnut, sillä uskomattoman joukon
sanotaan kaatuneen kaupungin pienuuteen katsoen. Mutta tiedän
varmasti, että jos Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Ateenalaisten
ja Deemosteneen neuvoa seuraten olisivat halunneet voittaa Amprakian,
niin olisivat he sen ottaneet ensi rynnäkössä. Mutta he pelkäsivät
nyt, että Ateenalaiset, jos saisivat sen haltuunsa, tulisivat olemaan
heille vaarallisemmat viholliset, kuin Amprakialaiset.
Saaliista antoivat he kolmannen osan Ateenalaisille, ja jäännöksen
he jakoivat kaupunkien kesken. Ateenalaiset menettivät merellä
osan saaliista; sillä ne 300 asepukua, jotka ovat ripustetut
Attikan pyhäkköihin, olivat varatut Deemosteneelle, joka nämät
mukanaan purjehti kotia. Sillä kaiken tämän toimitettuansa, oli
hänen Aitoolian onnettomuuden jälkeen nyt vaarattomampi palata
kotia. Myöskin lähtivät nuo 20 laivalla purjehtivat Ateenalaiset
Naupaktokseen.
Ateenalaisten jo lähdettyä, sallivat Akarnaanialaiset ja
Amfilokialaiset Salyntioksen ja Agraialaisten luokse paenneiden
Amprakialaisten sekä ensin Salyntioksen, sittemmin Oiniadein luokse
paenneiden Peloponneesolaisten palata kotiinsa. Tulevaa aikaa
varten solmivat Akarnaanialaiset ja Amfilokialaiset Amprakialaisten
kanssa sopimuksen sadaksi vuodeksi, ehdolla etteivät Amprakialaiset
Akarnaanialaisten kanssa hyökkäisi Peloponneesolaisia vastaan,
eivätkä liioin Akarnaanialaiset Amprakialaisten kanssa Ateenalaisten
kimppuun, vaan että auttaisivat toisiaan, sekä että Amprakialaiset
jättäisivät takaisin ne Amfilokialaisten linnat ja panttivangit,
jotka olivat heidän hallussaan, niinkuin myöskin etteivät auttaisi
Anaktorionia, joka oli sodassa Akarnaanialaisten kanssa. Tähän
sopimukseen loppui tämä sota. Tämän jälkeen lähettivät Korintolaiset
Eytykleen pojan Ksenoleidaan johdolla sotureistaan 300 raskasaseista
vartioväeksi Amprakiaan. Vaikean matkan kestettyänsä, saapuivat nämät
perille. Tämänkaltaiset olivat Amprakian tapahtumat.
Tänä talvena astuivat Sikeliassa oleskelevat Ateenalaiset laivoista
maihin Himeraiassa, Sikelialaisten sisämaasta rientäessä heidän
avuksensa Himeraian rajoille, ja purjehtivat sitten Aiolos-saaria
vastaan. Palatessaan Reegioniin, tapasivat he siellä Ateenalaisen
päällikön, Isolokoksen pojan Pytodooroksen, Lakeen seuraajan tämän
ennen johtamilla laivoilla. Sillä Sikelian liittolaiset olivat
purjehtineet Ateenaan pyynnöllä, että nämät auttaisivat heitä
useammilla laivoilla. Syrakuusalaiset olivat nimittäin vallottaneet
heidän maansa, ja koska aivan vähäinen laivasto sulki heiltä meren,
kokosivat he laivaston, päästäksensä tästä pulasta. Ateenalaiset
miehittivät 40 laivaa, lähettääksensä ne liittolaistensa avuksi,
arvellen sikäläisen sodan pian loppuvan, ja tahtoen samalla harjottaa
meriväkeänsä. Pytodooroksen lähettivät he vähälukuisella laivastolla,
mutta Soostratideen pojan Sofokleen ja Tukleen pojan Eyrymedoonin
aikoivat he lähettää useammilla laivoilla. Lakeen laivojen
päällikkönä purjehti Pytodooros puolestaan Lokrilaisten linnoitusta
vastaan, jonka Lakees ennen oli vallottanut. Kun hän täällä joutui
tappiolle taistellessaan Lokrilaisia vastaan, vetäytyi hän sieltä
takaisin.
Samana kevännä syöksyi tulivirta Aitneesta, kuten ennenkin oli
tapahtunut. Se hävitti osan niitten Katanalaisten maata, jotka
asuivat Aitneen juurella. Tämä on suuri vuori Sikeliassa, ja sanotaan
tämän tulipurkauksen tapahtuneen 50:llä vuodella sitä edellisen
purkauksen jälkeen, ja että ylipäätään kolme tämmöistä tulenpurkausta
on tapahtunut, sen jälkeen kuin Helleenejä on asettunut asumaan
Sikeliaan. Tämä tapahtui tänä talvena, ja kuudes vuosi kului loppuun
sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.