Seuraavana kesänä hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen
viljan hedelmöidessä Lakedaimonilaisen kuninkaan Tseyksidamoksen
pojan Arkidamoksen johdolla Attikaan, jonka aluetta he
leiriydyttyänsä hävittivät. Tapansa mukaan ryntäsivät Ateenalaisten
ratsumiehet tuon tuostakin ulos kaupungista, mikäli vaan oli
tilaisuutta, ja estivät kevytaseisten suuren joukon hyökkäämästä
ulos leiristä ja tuottamasta tuhoa kaupungin lähiseuduille.
Viivyttyänsä Attikassa niin kauan, kuin muonaa riitti, vetäytyivät
Peloponneesolaiset pois ja hajosivat kukin kotikaupunkiinsa.
Heti Peloponneesolaisten hyökkäyksen jälkeen luopui Lesbos paitsi
Meetymneetä Ateenalaisista. Tämän olivat Lesbolaiset jo ennen sotaa
aikoneet tehdä, mutta Lakedaimonilaiset eivät olleet ottaneet heitä
liittoonsa. Nyt he olivat pakotetut luopumaan, ennenkuin heidän
tarkoituksensa olikaan ollut. He olisivat nimittäin tahtoneet
odottaa, kunnes olisivat saaneet sulun satamiensa eteen, muurinsa
valmiiksi ja laivansa rakennetuiksi, sekä kunnes jousimiehet ja muona
sekä kaikki muu, jota he odottivat Pontoksesta, olisi ehtinyt saapua.
Mutta nyt olivat heidän vihollisensa, Tenedolaiset ja Metymneeläiset
sekä yksityisesti muutamat miehet Mytileeneeläisistakin, ollen
Ateenalaisten kestivieraita, Ateenalaisille tehneet ilmoituksen
kapinasta, väittäen, että Lesboksen asukkaat pakotettiin
muuttamaan Mytileeneeseen, ja että kapinan valmistuksia tehtiin
Lakedaimonilaisten ja heidän heimolaistensa, Boiootialaisten, kanssa.
Elleivät Ateenalaiset pian ryhtyisi ehkäisemiskeinoihin, sanoivat
nämät, niin menettäisivät he Lesboksen.
Mutta Ateenalaiset, joita sekä rutto että juuri silloin
ankarimmillaan oleva sota kovasti rasittivat, katsoivat vaaralliseksi
tehdä Lesboksen vihollisekseen, koska sillä oli suuri laivasto ja
kun se oli täysissä voimissa. Sentähden he eivät ensin ottaneet
uskoaksensa syytöksiä, koska mieluummin toivoivat, ettei niissä
olisi perää. Mutta kun he lähettiläittensä kautta eivät saaneet
Mytileeneeläisiä lakkaamaan saaren väestön muuttamisesta kaupunkiinsa
eivätkä luopumaan kapinanhankkeistaan, päättivät he pelästyneinä
koettaa estää heitä yrityksestään. He lähettivät äkkiarvaamatta
Deiniaan pojan Kleippideen ja kahden toisen päällikön johdolla sinne
40 laivaa, jotka olivat valmiina purjehtimaan pitkin Peloponneesoksen
rantoja. Ateenalaisille oli nimittäen ilmoitettu, että ulkopuolella
kaupunkia vietettäisiin Maloeis Apolloonin juhla, johon kaikki
Mytileeneeläiset yhteisesti ottaisivat osaa, jonka takia he
arvelivat, että he ehkä äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä voisivat
yllättää heidät. Jos tämä ei heiltä onnistuisi, olisi hyvä, että
Mytileeneeläisiä pakotettaisiin luopumaan laivoistaan ja repimään
muuriaan; elleivät he tottelisi, ilmoitettaisiin, että ryhdyttäisiin
sotaan. Laivat purjehtivat siis. Ateenalaiset pidättivät kymmenen
Mytileeneeläistä laivaa, jotka sattuivat olemaan heidän satamassaan,
ja pitivät näiden miehistöt valvonnan alla. Mytileeneeläisille
kertoi kuitenkin laivaston tulosta mies, joka karattuansa Ateenasta
kulki Euboiaan ja jalkaisin käveli Geraistokseen. Siellä tapasi
hän kuormalaivan valmiina purjehtimaan, ja tällä hän kolmantena
päivänä Ateenasta pakenemisensa jälkeen saapui Mytileeneeseen.
Mytileeneeläiset eivät menneetkään juhliin Maloeisin pyhäkköön, vaan
kiiruhtivat panemaan muurit ja sataman kuntoon puolustusta varten.
Kun Ateenalaiset, jotka saapuivat vähää myöhemmin, näkivät tämän,
ilmoittivat heidän päällikkönsä, mitä heille oli käsketty; mutta kun
eivät Mytileeneeläiset siitä huolineet, ryhtyivät he sotatoimiin.
Pakotettuina näin äkkiä varustamattomina taistelemaan, purjehtivat
Mytileeneeläiset hiukan ulos satamasta ikäänkuin meritaisteluun. Kun
Ateenalaiset laivat ajoivat heitä takaa, ryhtyivät he keskusteluihin
niitten päällikköiden kanssa, koettaen jos mahdollista kohtuullisilla
ehdoilla saada viholliset laivat viipymättä poistumaan. Tähän
päälliköt suostuivat, koska pelkäsivät, etteivät he olisi kyllin
voimakkaita sotimaan koko Lesbosta vastaan. Saatuansa aselevon,
lähettivät Mytileeneeläiset Ateenaan muitten seurassa yhden
panettelijoista, joka katui tekoansa, pyytämään heitä palauttamaan
laivansa heidän satamastansa, koska Mytileeneeläiset eivät
puolestaan ryhtyisi mihinkään vehkeisiin. Samalla lähettivät he
salaa Ateenalaisilta laivoilta, jotka makasivat ankkurissa Maleassa
pohjoispuolella kaupunkia, sanansaattajia kolmisoutulaivalla myöskin
Lakedaimoniin, koskeivät luulleet lähettiläittensä saavan mitään
aikaan Ateenassa. Vaivaloisen matkan päästä saapuivat lähettiläät
meren yli Lakedaimoniin pyytämään heiltä apua.
Kun Ateenan lähettiläät ilman mitään tulosta palasivat kotiin,
ryhtyivät Mytileeneeläiset ja muu Lesbos paitsi Meetymneetä
sotavarustuksiin. Viimeksimainitut kuten myöskin Imbrolaiset ja
Lemnolaiset sekä muutamat muut harvat olivat Ateenalaisten puolella.
Mytileeneeläiset tekivät koko sotajoukollansa rynnäkön Ateenalaisten
leiriä vastaan, ja tässä syntyi tappelu, jossa Mytileeneeläiset
kyllä eivät joutuneet tappiolle, mutta vetäytyivät takaisin,
koskeivät luottaneet itseensä. Sitten he eivät ryhtyneet taisteluun,
vaan päättivät rauhassa odottaa apua Peloponneesoksesta ja vasta
apujoukon kanssa hyökätä taisteluun. Sillä heidän luoksensa tulivat
Lakoonikalainen Meleas ja Teebalainen Hermaioondas, jotka olivat
lähteneet jo ennen kapinaa, mutteivät ennen Ateenalaisten tuloa
saapuneet perille, vaan vasta taistelun jälkeen. Nämät kehottivat
lähettämään toisen laivan ja toisia lähettiläitä heidän mukanaan,
jonka he tekivätkin.
Rohkaistuina Mytileeneeläisten toimettomuudesta, kutsuivat
Ateenalaiset apuun liittolaisensa, jotka sitä nopeammin saapuivat,
kun näkivät, etteivät Lesbolaiset ryhtyneet mihinkään toimiin.
Ateenalaiset ankkuroivat eteläpuolelle kaupunkia ja rakensivat kaksi
leiriä, yhden kumpaisellekin puolelle sitä, sekä sulkivat kummankin
sataman, sulkien siten meren Mytileeneeläisiltä. Nämät taasen ja
muut Lesbolaiset, jotka olivat saapuneet apuun, pitivät hallussaan
maa-alueen paitsi sitä vähäistä osaa, jossa Ateenalaisten leirit
sijaitsivat. Malea oli oikeastaan vain piirittäjäin ankkuroimispaikka
ja kauppatori. Näin taisteltiin Mytileeneen ympäristössä.
Tänä kesänä lähettivät Ateenalaiset samaan aikaan Formioonin pojan
Asoopioksen johdolla 30 laivaa Peloponneesokseen Akarnaanialaisten
pyynnöstä, että heille lähetettäisiin päälliköksi joku Fermioonin
poika tahi sukulainen. Laivat lähtivät matkalle ja hävittivät
Lakoonikan rannikkoseutuja. Myöhemmin lähetti Asoopios useimmat
laivat kotia ja saapui 12 laivalla Naupaktokseen. Sittemmin nosti
hän kaikki Akarnaanialaiset kapinaan ja kulki heidän kanssansa
Oiniadain kaupunkia vastaan. Hän purjehti laivoillaan Akeloos-virtaa
myöten sisämaahan, jonka seutuja maaväki hävitti. Kun Oiniadit
eivät taipuneet, lähetti hän pois jalkaväen, mutta purjehti
itse Leukaaseen. Täällä astui hän maihin Neerikonissa. Mutta
hänen palatessansa täältä surmasivat hänet ja suuren osan hänen
sotajoukkoansa sikäläiset avuksi rientäneet asukkaat ja harvalukuinen
vartijaväki. Ennen lähtöänsä korjasivat Ateenalaiset myöhemmin
kaatuneensa Leukalaisten suostumuksella.
Koska Lakedaimonilaiset olivat kehoittaneet ensimmäisellä laivalla
saapuneita Mytileeneeläisten lähettiläitä esiintymään Olympiassa,
jotta myöskin toiset liittolaiset saisivat kuulla ja päättää heidän
asiansa, niin saapuivat he Olympiaan. Tämä Olympian juhla oli se,
jossa Rodolainen Doorieys toisen kerran pääsi voittajaksi. Kun
keskustelut juhlan jälkeen alkoivat, puhuivat lähettiläät seuraavasti:
"Lakedaimonilaiset ja liittolaiset! Me tunnemme kaikki Helleeneillä
vallitsevan tavan, että ne, jotka ottavat sodan aikana entisistä
liittolaisistansa luopuneita liittoonsa, kyllä ovat ystävällisiä
heitä kohtaan, niin kauan kuin heistä on hyötyä, mutta halveksivat
heitä entisten ystäviensä pettäjinä. Tämä arvostelu olisikin aivan
oikeudenmukainen, jos luopioilla ja niillä, joista luopuvat, olisi
toisiansa kohtaan yhtäläinen mielipide ja ystävällisyys, jos
heillä olisi yhtäläiset varustuskeinot ja valta, ja jos ylipäätään
ei löytyisi mitään pätevää luopumisen syytä. Mutta niin ei ole
ensinkään Ateenalaisten ja meidän laitamme. Älköön siis kukaan meitä
halveksiko, jos me, nautittuamme heidän suosiotansa rauhan kestäessä,
vaaran tullessa luovumme heistä."
"Puhukaamme siis ensin oikeudesta ja kunnosta, jotka ovat
liittoonne pääsemisemme ensimmäiset ehdot, koska hyvin tiedämme,
ettei synny pysyvää ystävyyttä yksityisten kesken eikä liittoa
kaupunkien välillä, ellei se perustu keskinäiseen kunnioitukseen ja
yksimielisyyteen. Sillä riitaisuudet syntyvät erimielisyydestä."
"Meidän ja Ateenalaisten välillä syntyi liitto, kun te luovuitte
Meedialaisesta sodasta, mutta he jäivät ajamaan asioita loppuun. Me
emme kuitenkaan ruvenneet Ateenalaisten liittolaisiksi Helleenien
orjuuttamiseksi, vaan vapauttaaksemme Helleenejä Medialaisten
ikeestä. Niin kauan, kuin Ateenalaiset johtivat kohtuudella,
seurasimme me heitä mielellämme, mutta kun näimme heidän, höltyen
Meedialais-vihasta, tarkottavan liittolaisten orjuuttamista, nousi
meissä pelko."
"Koska liittolaiset äänestäjien lukuisuuden takia eivät voineet
päästä yksimielisyyteen, orjuutettiin he kaikki paitsi me ja
Kiolaiset. Nimeksi itsenäisinä ja vapaina, olemme me seuranneet
heitä sodassa. Nyt meillä ei enää tapahtuneitten seikkojen takia
ole luottamusta Ateenalaisiin johtajina. Sillä ei ole otaksuttavaa,
etteivät he, kun kerran ovat valtansa alle laskeneet meidän kanssamme
liittoon otetut kaupungit, myöskin samoten kaikkia toisiakin
orjuuttaisi, jos vain voivat."
"Jos me kaikki vielä olisimme itsenäisiä, olisimme me varmemmat,
ettei meitä vastaan minkäänlaisia juonia viritettäisi. Mutta
kun jo suurin osa liittolaisista on heidän ikeensä alla ja me
ainoat itsenäisiä heidän rinnallansa, on luonnollista, ettei
heille ole mieluista tämä meidän yhdenvertaisuutemme, kaikkien
toisten alistuttua, semminkin kun heidän voimansa on kasvanut sitä
suuremmaksi, jota yksinäisempiä me olemme. Jokaisen liiton ainoa
tuki on keskinäinen pelko: sillä liittolaisista se, joka pyrkii
loukkaamaan sopimusta, jättää aikeensa ainoastaan siitä syystä, että
tietää liittolaisensa olevan yhtä voimakkaan."
"Me olemme jätetyt vapaiksi ainoastaan syystä, että he luulivat
ennemmin kauniilla puheilla ja viisastelemisella pääsevänsä
tarkoituksiensa perille kuin väkivallalla. Myöskin käyttivät he meitä
sen todistuksena, etteivät he menetelleet väärin, koskemme me muka
pakotta vapaaehtoisesti auttaisi heitä sodassa, jollei heitä olisi
loukattu. Sitäpaitsi veivät he voimakkaammat ensin heikompia vastaan,
jotta heillä olisi sitä helpompi kukistaa viimeksi jääneitä, kun
kaikki muut heidän ympärillänsä olivat voitetut. Jos he sitävastoin
olisivat alkaneet meistä, kun kaikki vielä olivat täysissä voimissaan
ja olisivat voineet liittyä toisiinsa, niin ei heidän olisi ollut
niin helppo kukistaa meitä. Ehkäpä meidän laivastommekin heissä on
aiheuttanut jotakin pelkoa, että syntyisi vaara, jos se yhtyisi
teidän tahi jonkun muun kaupungin laivastoon."
"Pysyäksemme vapaina on meidän täytynyt alituisesti imarrella heidän
kansaansa ja päälliköitänsä. Kumminkaan emme olisi voineet pelastua
yhtä vähän kuin muutkaan, ellei tämä sota olisi syttynyt."
"Mikä todellinen ystävyys tahi vapaus tämä oli, kun me
vastahakoisesti pysyimme yhdessä? Kyllähän nuo meitä sodassa pitivät
hyvin, kuten mekin heitä rauhan kestäessä; mutta kun ystävällisyys
muissa lujittaa luottamuksen, niin sen meissä ylläpiti pelko. Sillä
ennemmin pelosta kuin ystävyydestä olimme me heidän liittolaisensa.
Sentähden olivatkin ne, joilla oli turva suuremmassa vallassaan,
ensimmäisinä valmiit rikkomaan sopimukset."
"Ei ole siis oikein moittia meitä siitä, että me muka olisimme
harjoittaneet vääryyttä, kun me olemme purkaneet liiton, aavistaen
heidän vaaralliset aikeensa meitä kohtaan, kuitenkaan tietämättä
varmaan, aikoivatko he panna ne toimeen. Jos meillä olisi ollut vapaa
päätösvalta, niin olisi meillä myöskin ollut valta lykätä toimeenpano
toistaiseksi; mutta kun heillä on aina ollut valta hyökätä, niin
täytyy meillä olla oikeus puolustautua."
"Tämmöiset ovat meidän luopumisemme syyt olleet. Ne osottavat
selvästi sille, joka tahtoo ottaa ne korviinsa, että me olemme
tehneet oikein, ja että meillä on ollut pätevät syyt pelkoon ja
avunhakuun turvaksemme. Mehän olemme jo ennenkin rauhan aikana
toimittaneet teille lähetystön luopumisestamme, mutta meitä esti
kieltonne ottaa meitä liittoonne. Nyt me mielellämme noudatamme
Boiootialaisten kehotusta, katsoen tekevämme kaksinkertaisen
luopumisen: Helleeneistä, jottemme yhteisesti Ateenalaisten kanssa
heitä vahingoittaisi, vaan vapauttaisimme heidät, ja toiseksi
Ateenalaisista, jottemme itse myöhemmin heidän kauttansa joutuisi
perikatoon, vaan estäisimme heitä heidän vehkeissänsä."
"Tämä meidän luopumisemme on tapahtunut, ennenkuin aioimme, ja
ollessamme varustamatta, jonka tähden teidän siis sitä ennemmin
tulee ottaa meidät liittoonne ja sitä nopeammin lähettää apua,
jotta te sekä osottaisitte auttavanne apua tarvitsevia ja samalla
vahingoittaisitte vihollisianne. Parempaa tilaisuutta ei voi löytyä.
Sillä Ateenalaisia rasittavat sekä rutto että suuret menot, jota
paitsi heidän laivansa purjehtivat osaksi teidän vesillänne ja osaksi
meitä vastaan, joten ei ole otaksuttavaa, että heillä juuri on
sanottavasti laivoja käytettävinä puolustukseksi, jos te tänä kesänä
laivoilla ja jalkaväellä toistamiseen hyökkäätte heidän maahansa.
Silloin he joko eivät voi kestää teidän hyökkäystänne tahi vetäytyvät
pois molempien, sekä teidän että meidän, maasta."
"Älkää luulko, että te vieraan maan hyödyksi antaudutte vaaraan.
Jos kohtakin Lesbos näkyy sijaitsevan kaukana teistä, niin se on
kuitenkin lähellä suureksi avuksi. Sillä ei sotaa tulla käymään
Attikassa, kuten ehkä joku luulee, vaan niissä maissa, joista
Ateenalla on tulonsa. Varansahan he saavat liittolaisiltaan, ja
heillä tulee olemaan vielä suuremmat tulot, jos he kukistavat
meidätkin. Eikä sitten enää kukaan nouse kapinaan, ja meidän tulomme
lankeevat siis heille. Me itse tulemme taas kärsimään enemmän, kuin
varemmin orjiksi tehdyt. Jos te sitävastoin pontevasti avustatte
meitä, saatte te puolellenne kaupungin, jolla on suuri laivasto,
jonka tarpeessa te suuresti olette, ja voitte helpommin kukistaa
Ateenalaiset, riistettyänne heiltä liittolaisensa. Silloin uskaltaa
ken vain haluaa liittoutua teihin, ja te itse pääsette syytöksestä,
joka teitä vastaan tehdään, ettette muka avusta Ateenalaisista
luopuvia. Jos te taas esiinnytte vapauttajina, tulette te olemaan
varmemmat voitosta."
"Kunnioittakaa niitä toiveita, jotka Helleenit panevat teihin, ja
puolustakaa Olympialaisen Zeyksen nimessä, jonka pyhäkössä me apua
rukoilevina seisomme, Mytileeneeläisiä, ottaen heidät liittoonne,
älkääkä hyljätkö meitä, jotka kyllä yksityisesti olemme vaarassa,
mutta jotka vaarasta päästyämme tuotamme yhteistä hyötyä, mutta vielä
yleisemmän vaurion, jos me teidän hylkääminänne sorrumme. Olkaa
miehiä semmoisia, joina Helleenit teitä pitävät ja meidän hätämme
vaatii."
Näin puhuivat Mytileeneeläiset. Kuultuansa hyväksyivät
Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa lähettiläitten puheen
ja ottivat Lesbolaiset liittoonsa. He päättivät tehdä hyökkäyksen
Attikaan ja käskivät läsnä-olevien liittolaisten mitä nopeimmin
toimittaa kaksi kolmatta osaa sotaväestään kannakselle. Itse he
saapuivat ensimmäisinä kannakselle ja alkoivat valmistaa siellä
koneita, hinataksensa laivat Korintoksesta Ateenaan johtavaan
lahteen, koska aikoivat hyökätä sekä laivoilla että jalkaväellä. He
toimivat suurella innolla, mutta liittolaiset kokoontuivat hitaasti,
koska olivat elonkorjuussa ja olivat kyllästyneet sotaan.
Saatuansa tiedon, että Lakedaimonilaiset heidän otaksutun
heikkoutensa tähden valmistautuivat hyökkäykseen, tahtoivat
Ateenalaiset näyttää, että nämät olivat väärässä, ja että he,
liikuttamatta Lesboksen vesillä purjehtivaa laivastoa, kykenivät
helposti torjumaan Peloponneesoksesta hyökkäävää laivastoa. Sentähden
miehittivät he 100 laivaa omilla kansalaisillansa ja metoikeilla,
ottamatta niihin kuitenkaan ritareita ja pentakosiomedimneja.
He purjehtivat pitkin kannaksen rannikkoa ja astuivat maihin
Peloponneesoksessa mielin määrin. Kun Lakedaimonilaiset huomasivat
suuresti erehtyneensä ja pitivät Lesbolaisten ilmoitukset väärinä,
joutuivat he epätoivoon, koskeivät heidän liittolaisensakaan
saapuneet, ja kun Ateenalaisten 30 laivallaan ilmoitettiin hävittävän
heidän kotiseutujansa, jonkatähden he palasivat kotiinsa. Myöhemmin
varustivat he laivaston, jonka aikoivat lähettää Lesboksen vesille,
ja käskivät liittolais-kaupunkiensa varustaa 40 laivaa, joitten
päälliköksi he määräsivät Alkidaan. Ateenalaisten 100 laivaa palasi
takaisin, kun näkivät vihollistenkin poistuvan.
Sodan alotettuansa Ateenalaisilla ei milloinkaan yhtaikaa ollut
meressä useampia tahi komeampia laivoja, kuin näitten laivojen
lähtiessä retkelleen. Sillä 100 laivaa vartioi Attikaa, Euboiaa ja
Salamista, ja toiset 100 laivaa purjehtivat pitkin Peloponneesoksen
rannikoita, lukuun ottamatta niitä, jotka olivat Poteidaian edustalla
ja muualla, niin että Ateenalaisilla sinä kesänä oli yhteensä 250
laivaa. Tämä laivasto ja Poteidaian piiritys nielivät kaupungin
tulot. Sillä Poteidaiaa piirittävät raskasaseiset saivat kaksi
drakmaa päivässä mieheen, yhden itselleen ja yhden palvelijallensa.
Heitä oli koko piirityksen aikana 3,000 kerrallaan ja lisäksi 1,600
Formioonin johdolla saapunutta. Saman palkan saivat merimiehetkin.
Koska siis laivasto oli suurempi kuin milloinkaan ennen, nieli se
suurimman osan kaupungin tuloista.
Sillä aikaa kuin Lakedaimonilaiset majailivat kannaksella, tekivät
Mytileeneeläiset palkkasoturineen sotaretken maitse Meetymneeseen,
toivoen petoksella saavansa sen haltuunsa. He tekivät hyökkäyksen
kaupunkia vastaan, mutta kun eivät onnistuneet yrityksessään,
vetäytyivät he Antissaan, Pyrraan ja Eresokseen. Asetettuansa asiat
näissä kaupungeissa varmemmalle kannalle ja korjattuansa niitten
muurit, palasivat he kiiruusti kotiin. Meetymneeläiset tekivät
myöskin hyökkäyksen Antissaa vastaan viimeksimainittujen lähdettyä;
mutta kun he joutuivat tappiolle taistelussa Antissalaisia ja heidän
palkkasotureitansa vastaan, jotka olivat saaneet apua, ja kun suuri
osa heistä oli kaatunut, palasivat eloon jääneet kiiruumman kautta
kotia.
Kun Ateenalaiset saivat kuulla, että maa oli Mytileeneeläisten
hallussa, ja että heidän sotajoukkonsa ei voinut ylläpitää
piiritystä, lähettivät he alkusyksystä Epikuuroksen pojan Pakeen
johdolla 1,000 raskasaseista. Itse soutaen laivojaan, saapuivat he
perille ja ympäröivät kaupungin yksinkertaisella muurilla. Ylängöille
he myöskin rakensivat linnoituksia, ja täten oli Mytileenee siis
talven tullessa piiritetty sekä maan että meren puolelta.
Koska Ateenalaiset tarvitsivat rahaa piiritykseen, kannettiin ensi
kerta kansalaisilta veroa, tällä kertaa 200 talenttia. He lähettivät
niinikään Lysikleen ja neljän toisen päällikön johdolla 12 laivaa
perimään veroa liittolaisilta. Lysikles perikin veroa yltympäri,
mutta kun hän astui maihin Kaariassa ja Myuusin kaupungista
Maiandroksen kentän yli tunkeutui aina Sandios-kummulle saakka,
ryntäsivät Kaarialaiset ja Anaialaiset hänen kimppuunsa ja surmasivat
hänet ja suuren joukon hänen sotilaistansa.
Samana talvena päättivät Plataialaiset ja heidän Peloponneesolaisten
ja Boiootialaisten yhä piirittämään kaupunkiinsa suljetut
Ateenalaiset miehissä pyrkiä ulos siitä, koska muona oli
loppumaisillaan, eikä ollut mitään avun toivetta Ateenasta yhtävähän
kuin muualtakaan. Kiiveten vihollisten muurin yli, aikoivat he
koettaa tunkeutua heidän riviensä läpi. Tämän yrityksen olivat
keksineet Tolmideen poika ennustaja Teainetos ja Daimakoksen poika
Eupompidas, joka itse oli päällikkönä. Sittemmin peräytyivät puolet
näistä, pitäen vaaran liian suurena, niin etteivät useammat kuin noin
120 miestä pysyneet päätöksessään koettaa tällä lailla pyrkiä ulos.
He tekivät vihollisten muurin korkuiset tikapuut. Muurin korkeuden
mittasivat he laskemalla tiilikerrokset siinä, missä muuri heihin
päin oli savesta paljas. Useat henkilöt laskivat samat kerrokset.
Jos joku siis erehtyi laskuissaan, niin oli useitten yhteen sattunut
lasku oikea, varsinkin kun he laskivat moneen kertaan ja seisoivat
lähellä muuria, niin että voivat helposti nähdä muurin, mistä vain
halusivat. Täten laskivat he tikapuiden korkeuden tiilien paksuuden
mukaan.
Peloponneesolaisten muuri oli rakennettu seuraavalla tavalla.
Siinä oli kaksi vallia, toinen Plataiaan päin, toinen Ateenasta
mahdollisesti saapuvia avustajia vastaan. Nämät vallit olivat
toisistaan 16 jalan päässä. Niiden väliin oli rakennettu asuntoja
vartijoille niin lähelle toisiaan, että kaikki näytti yhdeltä
paksulta, kumpasellakin puolella rintasuojilla varustetulta muurilta.
Jokaisen kymmenen rintasuojan paikalle oli rakennettu muurin levyiset
suuret tornit, jotka ulottuivat vallista valliin, niin ettei ollut
mitään käytävää tornien sivutse, vaan oli pakko kulkea tornin läpi.
Kylminä, sateisina öinä jättivät sotilaat rintasuojat ja vartioivat
lähellä toisiansa olevissa katoilla varustetuissa torneissa.
Tämänkaltainen oli Plataiaa ympäröivä piiritysmuuri.
Kun kaikki oli valmiina, odottivat nämät, kunnes tuli sateinen ja
tuulinen yö ilman kuunvaloa, ja läksivät ulos kaupungista niitten
johdolla, jotka olivat keinon keksineet. Ensin kulkivat he haudan yli,
joka heitä ympäröi; sitten lähestyivät he vihollisten muuria vartijain
huomaamatta, jotka pimeyden takia eivät nähneet heitä eivätkä kuulleet
heidän askeleitaan vastatuulessa. He kulkivat myöskin suuresti
erillänsä toisistansa, jotteivät heidän aseensa sattuisi koskemaan
toisiinsa ja siten herättäisi huomiota. Heillä oli keveä puku ja kenkä
ainoastaan vasemmassa jalassa, jotteivät luiskahtaisi savessa. Kahden
tornin välissä lähestyivät he rintasuojia, tietäen että ne olivat
tyhjiä, etunenässä tikapuitten kantajat, jotka nostivat ne pystyyn.
Sitten seurasi 12 miekalla ja rintahaarniskalla varustettua miestä,
joita johti Koroiboksen poika Ammeas, joka myös ensimmäisenä nousi
muurille. Hänen jälestänsä nousi kuusi miestä kumpaiseenkin torniin.
Näitä seurasi toiset keihäisillä keveästivarustetut, joitten kilpiä
toiset miehet heidän takanansa kantoivat, jotta he helpommin kulkisivat,
ja näitten piti ojentaa heille kilvet vihollisia lähestyttäessä.
Kun jo suurin osa heistä oli päässyt muurille, huomasivat heidät
vartijat torneista. Kun nimittäin eräs Plataialainen tarttui
rintasuojaan, irtausi tiili, jonka pudotessa syntyi jyrinä. Heti
nousi tästä huuto, ja sotilaat kiiruhtivat muurille, tietämättä
pimeän yön ja myrskyn takia, mistä syystä melu oli syntynyt.
Samalla hyökkäsivät kaupungissa olevat Plataialaiset, jottei
pakenevia huomattaisi, Peloponneesolaisten muuria vastaan
päinvastaisella suunnalla siitä, missä toiset koettivat päästä yli
muurin. Piirittäjät melusivat liikkumatta paikaltaan, eikä kukaan
uskaltanut jättää vartiopaikkaansa, koskei voinut arvata, mitä oli
tapahtumaisillaan. Ne 300 heistä, joitten piti kiiruhtaa apuun
tarvittaessa, riensivät muurin ulkopuolelle sinne, mistä huuto
kuului. Tulimerkkejä vihollisuuksien ilmottamiseksi sytytettiin
Teebaihin päin. Mutta Plataialaiset sytyttivät myöskin useampia, jo
ennaltaan valmistettuja tulisoihtuja muureille, joten viholliset
epävarmoina tulisoihtujen merkityksestä, luullen tapahtumia
toisenlaisiksi kuin olivatkaan, eivät rientäneet apuun, ennenkuin
ulospyrkijät olivat päässeet pakoon ja pelastuneet.
Sillä välin olivat ulospyrkivät Plataialaiset, niin pian kuin
ensimmäiset pääsivät muurille, surmanneet vartijat ja valloittaneet
molemmat tornit. He vartioivat tornien läpikäytäviä, niin ettei
kukaan päässyt apuun. He pystyttivät tikapuita muurilta torneja
vastaan ja auttoivat täten useampia kansalaisistaan nousemaan
muurille. Pakolaiset heittelivät ylhäältä ja alhaalta vihollisia
keihäillä, siten estäen apuun rientäviä. Useimmat heistä nostivat
pystyyn lukuisia tikapuita, työnsivät alas rintasuojat ja nousivat
tornien väliselle muurille. Sitä myöten kuin joku pääsi muurin yli,
asettui hän haudan partaalle ja ahdisti sieltä nuolilla ja keihäillä
niitä, jotka pyrkivät apuun muurille estämään ylimenoa. Kun kaikki
olivat päässeet yli, tunkeutuivat torneissa olleet miehet vaivalla
viimeisinä haudalle, ja samalla saapuivat nuot 300 Peloponneesolaista
heitä vastaan, tulisoihdut kädessä. Haudan partaalla seisovat
Plataialaiset huomasivat heidät ensin, seisoessaan varjossa, ja
ampuivat heitä suojattomiin paikkoihin nuolilla ja keihäillä,
jotavastoin he itse, seisoen pimeässä, vähemmin olivat näkyvissä
soihtujen lakia. Näin pääsivät viimeisetkin Plataialaiset yli haudan,
jos kohtakin suurella vaivalla ja ponnistuksilla. Sillä jää, joka
oli muodostunut, ei kantanut, vaan oli vedensekainen, ja yöllä
itätuulella satanut runsas vesi oli täyttänyt haudan siihen määrin,
että hädin tuskin pääsivät yli, kahlaten kaulaa myöten. Pako onnistui
siis suureksi osaksi myrskyilman avulla.
Päästyänsä haudasta kulkivat Plataialaiset kokoontuneina Teebaihin
vievää tietä, pitäen Androkrateen pyhäkköä oikealla puolella,
ja kulkien Androkateen pyhäkön vasempaa puolta, arvellen
Peloponneesolaisten vähimmin luulevan heidän kääntyneen vihollisiin
päin. He näkivätkin näitten soihdut kädessä kiiruhtavan pitkin
Kitairoonin ja Dryoskefalain kautta Ateenaan johtavaa tietä.
Plataialaiset kulkivat kuusi, ehkä seitsemän stadiota Teebain
tiellä, kääntyivät sitten vuorelle päin vievää tietä Erytraihin
ja Hysiaihin, ja kun pääsivät vuoristoon, pakenivat he Ateenaan,
luvultaan supistuneina 212 mieheen. Sillä muutamat heistä olivat
palanneet kaupunkiin, ennenkuin päästiin yli haudan, ja yksi
nuolenampujista oli joutunut vihollisten käsiin ulkohaudan partaalla.
Peloponneesolaiset taukosivat ajamasta takaa ja palasivat takaisin
paikoillensa. Koska kaupunkiin jääneet Plataialaiset eivät tietäneet,
mitä oli tapahtunut, vaan takaisin palanneitten kertomuksen mukaan
luulivat, ettei yksikään ollut elossa ulospyrkijöistä, lähettivät he
airuen päivän tullessa sopimaan kaatuneitten korjaamisesta, mutta
kun he saivat kuulla asian oikean laidan, niin he peruuttivat tämän
tuumansa. Täten pelastuivat Plataian miehet kiipeämällä muurin yli.
Lopulla tätä talvea lähetettiin Lakedaimonilainen Salaitos laivalla
Mytileeneeseen. Purjehdittuansa Pyrraan, kulki hän sieltä jalkaisin
joen uraa myöten, ja pääsi salaa Mytileeneeseen, kiipeämällä
muurin yli. Hän ilmoitti kaupungin vallanpitäjille, että hyökkäys
tehtäisiin Attikaan, ja että samalla 40 laivaa lähetettäisiin heidän
avuksensa, niinkuin myöskin että hän edeltäkäsin oli lähetetty
näitten seikkojen tähden ja pitämään huolta myöskin muista asioista.
Tästä rohkaistuina, jättivät Mytileeneeläiset sikseen tuumansa sopia
Ateenalaisten kanssa. Tähän loppui tämä talvi ja samalla neljäs vuosi
sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
Lähetettyänsä seuraavana kesänä Alkidaan johdolla 42 laivaa
Mytileeneeseen, hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen
Attikaan, jotta Ateenalaiset, kahdelta puolen ahdistettuina, eivät
voisi hätyyttää Mytileeneeseen purjehtivia laivoja. Tämän hyökkäyksen
johtajana oli vielä alaikäisen Pausanias kuninkaan, Pleistoanaksin
pojan, asemasta hänen setänsä, Kleomenes. Lakoonikalaiset
hävittivät ennen hävitettyjä paikkoja Attikassa, jos niihin oli
jotakin kasvanut, ja niitä, joita he olivat säästäneet edellisillä
hyökkäyksillään. Tämä hyökkäys oli toisen hyökkäyksen jälestä
vaikein Ateenalaisille. Sillä Peloponneesolaiset, alituisesti
odottaen saavansa kuulla jotakin Lesboksesta laivastonsa toimesta,
jonka he luulivat jo sinne saapuneen, hävittivät laajalti aluetta.
Mutta kun ei mitään tämmöisiä tietoja heille tullut, ja kun muona
rupesi puuttumaan, läksivät he paluumatkalle ja erosivat kukin omaan
kaupunkiinsa.
Kun laivat eivät saapuneet Peloponneesoksesta ja muonavarat
olivat vähissä, oli Mytileeneeläisten pakko ryhtyä keskusteluihin
Ateenalaisten kanssa. Tähän vaikutti myöskin seuraava tapaus. Koska
Salaitoskaan ei enää toivonut laivojen saapuvan, asesti hän tähänasti
aseettoman väestön, tehdäkseen hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan.
Mutta kun väestö oli saanut aseet käsiinsä, niin se ei enää totellut
päälliköitä, vaan kokoontui ja vaati, että varakkaat toisivat esille
ruokavaransa ja jakaisivat ne kaikkien kesken; muuten uhkasivat
he itse antautua keskusteluihin Ateenalaisten kanssa jättääksensä
kaupungin heidän haltuunsa.
Kun kaupungin vallanpitäjät tajusivat, etteivät he voineet hillitä
kansaa, ja että he joutuisivat vaaraan, jos he suljettaisiin pois
sopimuksista, myöntyivät he sopimuksiin Pakeen ja hänen sotaväkensä
kanssa, joissa suostuttiin, että Ateenalaisten olisi oikeus menetellä
Mytileeneeläisten kanssa, miten halusivat, ja että Mytileeneeläiset
laskisivat Ateenalaista sotaväkeä kaupunkiinsa, niinkuin myöskin
että Mytileeneeläiset toimittaisivat lähetystön Ateenaan asiaansa
selittämään. Kunnes lähettiläät palaisivat, ei Pakees saisi vangita
eikä orjaksi tehdä eikä mestauttaa ketään Mytileeneeläistä.
Tämänkaltainen oli tämä sopimus. Ne Mytileeneeläiset, jotka olivat
Lakedaimonilaisten hartaimmat puoluelaiset, pelästyivät suuresti,
ja asettuivat, kun Ateenalaiset tulivat kaupunkiin, sopimuksesta
huolimatta, alttareille. Pakees sai heidät kumminkin jättämään
alttarit, luvaten olla kohtelematta heitä mitenkään vihamielisesti,
ja lähetti heidät Tenedokseen, kunnes Ateenalaiset päättäisivät
heidän kohtalostansa.
Ennenmainituilla 40 laivalla olevat Peloponneesolaiset,
joitten kiiruusti piti saapua Lesbokseen, kuluttivat paljon
aikaa, purjehtiessaan Peloponneesoksen ympäri, ja hidastelivat
muutenkin matkallaan. He pääsivät salaa Ateenan asukkailta aina
Deelos-saarelle, mutta saivat kuulla Mytileeneen antaumisesta vasta
saavuttuansa Ikaros- ja Mykonos-saarten läheisyyteen. Haluten saada
varmat tiedot tästä, purjehtivat he Erytraian Embatoniin, johon
he saapuivat seitsemän päivää Mytileeneen antautumisen jälkeen.
Saatuansa täällä varmat tiedot, neuvottelivat he silloisesta
asemasta. Tässä neuvottelussa puhui Eeliläinen Teutiaplos seuraavin
sanoin:
"Alkidas ja läsnäolevat Peloponneesolaiset päälliköt! Minusta
meidän on purjehdittava suoraa päätä Mytileeneeseen, ennenkuin
sinne ennättää tieto meidän tulostamme. Sillä todenmukaisesti
yllätämme me nuo miehet, jotka juuri ovat vallottaneet kaupungin,
hyvin vähän varuillansa, varsinkin merelle päin, josta he vähimmin
pelkäävät vihollisten hyökkäävän heidän kimppuunsa, ja joka juuri
muodostaa paraan voimamme. Luultavaa on niinikään, että heidän
maasotaväkensäkin on huolimattomasti hajoitettu taloihin, kuten
ainakin voittajien tapana on. Jos me siis äkkiarvaamatta hyökkäämme
yöllä, toivon minä, että me kaupungissa olevien ystäviemme avulla
saamme sen käsiimme. Älkäämme peräytykö vaaran edestä: tässähän on
kysymys yllätyksestä. Se päällikkö, joka, itse varuillansa, rohkeasti
hyökkää vihollista vastaan, voi olla varma voitosta."
Näitä hänen neuvojansa Alkidas ei ottanut kuuleviinsa korviin.
Muutamat Joonialaiset pakolaiset ja laivastolla olevat Lesbolaiset
kehoittivat puolestansa häntä, koska tuo yritys hänen mielestänsä
oli liian vaarallinen, valloittamaan jonkun Joonian kaupungin
tahi Aioliksen Kymeen, jotta hän lähtien täältä voisi nostaa
Joonian kapinaan, joka hänelle varmaankin onnistuisi, koska hän
kaikille muka olisi tervetullut. Täten hän riistäisi Ateenalaisilta
rikkaimman tulolähteen, ja heille koituisi suuria kustannuksia, jos
purjehtisivat heitä vastaan. Kehottajat luulivat myöskin voivansa
saada Pissuutneen heihin liittoutumaan. Tätäkään ehdotusta ei Alkidas
hyväksynyt, vaan piti lujasti kiinni aikomuksestansa mitä nopeimmin
palata takaisin Peloponneesokseen, koska oli tullut liian myöhään
Mytileeneeseen.
Lähdettyänsä Embatonista, purjehti hän pitkin rantaa ja ankkuroi
Myonneesoksen edustalla Teeiolaisten maassa. Täällä surmautti hän
merellä otetut vangit suurimmaksi osaksi. Kun hän sitten saapui
Efesokseen, tuli hänen puheillensa Samolaisten lähettiläitä Anaiasta,
jotka nuhtelivat häntä hänen rumasta tavastaan vapauttaa Hellasta,
hän kun surmasi miehiä, jotka eivät olleet nostaneet kättänsä
heitä vastaan eivätkä esiintyneet vihollisina, vaan pakosta olivat
olleet Ateenalaisten liittolaisina; että hän, jos ei muuttaisi
menetystapaansa, ei saattaisi juuri monta vihollista ystävyyteen,
vaan päinvastoin tekisi useammat ystävistä vihollisiksi. Hän seurasi
heidän neuvoansa ja päästi menemään ne Kiolaiset, jotka vielä
olivat hänen vallassaan, sekä moniaita toisia. Sillä nähtyänsä
laivat, eivät asukkaat paenneet, vaan lähestyivät niitä päinvastoin,
luullen niitä Attikalaisiksi, koska he eivät voineet otaksua,
että Peloponneesolaiset, Ateenalaisten ollessa herroja merellä,
purjehtisivat Jooniaan.
Efesoksesta purjehti Alkidas kiiruumman kautta ikäänkuin paeten.
Hänet olivat huomanneet Salaminia ja Paralos laivat hänen ankkurissa
ollessaan Klaroksen edustalla, kun ne sattuivat tulemaan Ateenasta.
Peläten että häntä ajettaisiin takaa, purjehti hän aavalle merelle
päättäen, ettei hän vapaaehtoisesti poikkeaisi mihinkään satamaan,
ennenkuin Peloponneesoksessa. Pakeelle ja Ateenalaisille tuli sanoma
tästä sekä Erytraiasta että muualtakin. Koska Joonia oli linnoituksia
vailla, syntyi suuri pelko, että Peloponneesolaiset, jos kohtakaan
eivät aikoisi viipyä siellä, purjehtiessansa hyökkäisivät hävittämään
kaupunkeja. Paralos ja Salaminia ilmoittivat itse nähneensä laivat
lähellä Klarosta. Pakees lähti heti ajamaan heitä takaa ja seurasi
heitä Patmos-saarelle asti. Kun hän ei ollut saavuttanut vihollisia
merellä, oli hän hyvillään, ettei ollut tarvinnut leiriytyä,
vartioidaksensa ja saartaaksensa heitä.
Purjehtiessaan takaisin poikkesi hän Notion nimiseen Kolofoonilaiseen
kaupunkiin, jossa Kolofoonilaiset silloin asuivat, sittenkun ylempänä
sijaitsevan kaupungin olivat vallottaneet Itamanes ja barbarit, jotka
yksityiset kansalaiset kapinan syttyessä olivat kutsuneet kaupunkiin.
Tämä valloitus tapahtui melkein Peloponneesolaisten toisen kerran
hyökätessä Attikaan. Pakolaiset, jotka olivat asettuneet Notioniin,
joutuivat taasen keskenänsä riitaan. Osa näistä sai avuksensa
Arkadialaisia ja barbareja, joilla he miehittivät linnan, ja niihin
yhtyivät Kolofoonilaisten yläkaupungista tulleet Meedialais-ystävät,
pitäen hallituksen käsissään. Toiset taas pakenivat salaa ja
anoivat Pakeelta apua. Tämä pyysi linnassa olevien Arkadialaisten
päällikön, Hippiaan, puheellensa luvaten viedä hänet elävänä ja
vahingoittumattomana takaisin linnaan, jos hänen ehdotuksensa ei
olisi Hippiaan mieleen. Linnan päällikkö menikin hänen luoksensa;
mutta Pakees pidätti hänet, häntä kuitenkaan kahlehtimatta. Sitten
hyökkäsi hän äkkiarvaamatta linnaa vastaan, valloitti sen ja
surmautti kaikki siellä olevat Arkadialaiset ja barbarit. Hippiaan
vietti hän lupauksensa mukaan linnaan, otatti hänet kiinni, hänen
astuttuansa sisään, ja ammutti hänet nuolilla kuoliaaksi. Notionin
jätti hän sitten niille Kolofoonilaisille, jotka eivät olleet
Meedialais-ystäviä. Myöhemmin lähettivät Ateenalaiset Notioniin
siirtolaisia ja antoivat sille oman heidän lakiensa mukaisen
hallitusmuodon, kooten sinne kaikki muissa kaupungeissa asuvat
Kolofoonilaiset.
Palattuansa Mytileeneeseen, valloitti Pakees Pyrran ja Eresoksen.
Hän otti kiinni Lakedaimonilaisen Salaitoksen, joka piileili
kaupungissa, ja lähetti Ateenaan hänet ja Tenedoksessa vankeudessa
olevat Mytileeneeläiset niinkuin myöskin kaikki ne, jotka hänestä
näyttivät olevan kapinaan syypäät. Hän lähetti pois suurimman
osan sotaväkeänsä. Itse jäi hän, luonansa pieni osa sotaväkeä,
Mytileeneeseen, järjestäen asiat siellä ja koko Lesboksessa, kuten
hänestä näkyi soveliaalta.
Kun Salaitos ja toiset vangit olivat saapuneet Ateenaan,
mestattiin Salaitos, vaikka kohta hän muun muassa lupasi poistaa
Peloponneesolaiset Plataiasta, jota he yhä vielä piirittivät.
Toisista vangeista pitivät he neuvottelua, jolloin he vihoissansa
eivät ainoastaan päättäneet surmata vallassaan olevia vankeja,
vaan myös tappaa kaikki täysi-ikäiset Mytileeneeläiset ja tehdä
lapset ja vaimot orjiksi. Ateenalaiset julmistuivat sitä suuremmin
heidän luopumisestansa, koska Mytileeneeläisiä ei milloinkaan oltu
kohdeltu alamaisina, ja Peloponneesolaiset laivat kiihdyttivät heitä
vielä enemmän, nämät kun olivat rohjenneet tulla Joonialaisille
avuksi. Tästä päättivät he, että kapinaa jo kauan oli haudottu.
Sentähden lähetettiin kolmisoutulaiva Pakeen luokse ilmoittamaan
päätöksestä, että hän heti surmauttaisi Mytileeneeläiset. Mutta
jo seuraavana päivänä katuivat he päätöstänsä, koska nyt pitivät
raakana ja julmana hävittää koko kaupungin, jottei kukaan syyllinen
pääsisi rangaistuksesta. Kun Mytileeneeläiset lähettiläät ja
heille suosiolliset Ateenalaiset huomasivat tämän, saattoivat he
vallanpitäjät panemaan asian uuden keskustelun alaiseksi. Nämät
myöntyivät siihen sitä mieluisammin, koska näkivät suurimman osan
kaupunkilaisista haluavan päästä uudelleen tästä asiasta äänestämään.
Kokoontuneen kansan edessä lausuttiin eri mielipiteitä. Muitten
muassa esiintyi Kleaineteksen poika Kleoon, joka juuri oli saanut
aikaan edellisen päätöksen Mytileeneeläisten surmaamisesta. Hän oli
mitä väkivaltaisin kansalainen ja siihen aikaan kansan enin suosima
mies. Hän esiintyi nyt uudestaan ja puhui seuraavasti:
"Usein ennen olen jo huomannut, että kansanvalta ei ole pätevä
hallitsemaan muita valtioita, ja nyt se minulle käy vielä selvemmäksi
teidän katuessanne Mytileeneeläisistä tekemäänne päätöstä. Sillä
koska te jokapäiväisessä elämässänne keskenänne elätte pelotta
ja vilpittä, luulette te olevanne samalla kannalla myöskin
liittolaisiinne nähden. Jos te heidän sanojensa hellyttäminä tahi
sääliväisyydestä teette jonkun varomattomuuden, niin ette huomaa,
että siinä on vaara itsellenne, jotavastoin liittolaiset teitä tuskin
kiittävät heikkoudestanne. Te unhotatte, että teidän herruutenne on
täydellinen tyrannius vehkeilevien ja vastahakoisesti tottelevien
henkilöiden hillitsemiseksi. He eivät suinkaan tottele teitä
sentähden, että omaksi vahingoksenne osotatte heille ystävällisyyttä,
vaan koska teillä on suurempi valta: he eivät tottele ystävyydestä,
vaan pakosta. Vaarallisinta on kuitenkin, jos emme milloinkaan pysy
päätöksissämme, niinkuin myös jos emme ymmärrä, että kaupunki,
jolla on muuttumattomat, vaikkapa huonommatkin lait, on paremmasti
hoidettu, kuin se, jolla on hyvät lait, joita ei noudateta, ja että
tietämättömyys maltillisuuden yhteydessä on hyödyllisempi kuin
taitavuus kurittomuuden yhteydessä. Taitamattomat henkilöt hoitavat
useimmiten kaupungin asioita paremmin kuin taitavammat. Sillä
jälkimmäiset katsovat itsensä lakeja viisaammiksi ja tyrkyttävät
esiin omia mielipiteitään. Sen kautta saattavat he usein kaupungit
perikatoon. Taitamattomat sitävastoin pitävät itseänsä lakeja
tietämättömämpinä. He kylläkään eivät ole vallan päteviä moittimaan
muitten puheita, mutta vaatimattomuutensa takia toimivat he usein
oikein, kun eivät puhu vain kilpailun tähden. Täten on meidänkin
puhuessamme tehtävä, eikä turhamaisen kilpailun tähden annettava
teille neuvoja, jotka ovat ristiriidassa omantuntonne kanssa."
"Minä pysyn mielipiteessäni ja kummaksun, että Mytileeneeläisten
juttu on otettu uudestaan pohdittavaksi, ja että täten aikaa
kulutetaan selvästi syyllisten eduksi. Sillä loukatun viha syyllistä
vastaan tylsistyy täten. Mutta jos rangaistus välittömästi seuraa
rikosta, niin ne ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään".
"Olisipa hauskaa nähdä, ken minua vastaan voisi väittää, että
Mytileeneeläisten väärinkäytökset olisivat meille hyödyllisiä,
mutta että meidän menestyksemme tuottaisi haittaa liittolaisille.
Nähtävästi koetetaan nyt viisastelemisella näyttää toteen, että
päätöstä tässä asiassa ei ensinkään ole tehty, vaikka onkin tehty;
tahi koetetaan voitonhimosta koristelemalla ja taitehikkaalla
puheella pettää kuulijoita. Mutta valitettavasti suopi kaupunki
muille palkinnot, saaden ainoastaan vaarat osakseen".
"Tähän te itse olette syypäät, te kun olette ottaneet tavaksenne
katsella puheita, mutta kuunnella tekoja: te kun katselette tulevien
tapahtumien mahdollisuutta puhujan silmillä, ja tapahtuneista
päättäessänne luotatte enemmän kuuloonne kuin silmiinne, arvostellen
niitä kauniitten puheitten mukaan. Helpoimmin petettyinä soman puheen
kautta, mutta vastahakoisimpina noudattamaan tavallisen kokemuksen
neuvoa, olette te ainiaan tavattomuuden orjia, mutta tavallisuuden
halveksijoita, ja jokainen teistä on mielestänsä oiva puhuja, ja
ainakin koettaa hän esiintyä vastaväittäjänä sille, joka on samaa
mieltä, jottei hän näkyisi myöhemmin keksineen tuota aatetta.
Olette kyllä valmiit jo edeltäkäsin ymmärtämään ja kiittämään
puoleksi sanottua, mutta hitaat miettimään tämän seurauksia. Te niin
sanoakseni hankitte toista maailmaa kuin sitä, missä elämme, mutta
ette pätevästi päätä olevista oloista. Sanalla sanoen, te olette
kuulon sulouden viehättäminä ja ikäänkuin sofistien narripelien
katsojia ennemmin, kuin kaupungin eduista neuvottelevia miehiä".
"Koettaakseni vieroittaa teitä näistä tuumista, olen minä osottava,
ettei mikään kaupunki ole teitä loukannut enemmän, kuin Mytileenee.
Minä puolestani tahtoisin milten antaa anteeksi niille, jotka
nousevat kapinaan joko tyytymättöminä teidän herruuteenne, tahi
vihollisten pakottamina. Mutta Mytileeneeläiset asuvat saarella,
joka on linnoitettu ja ainoastaan meren puolelta alttiina
vihollisten hyökkäykselle, jolloin he kumminkin varsin helposti
voivat puolustautua hyvästi varustetuilla laivoillansa. He elävät
itsenäisinä omien lakiensa suojassa sekä teidän ylenmäärin
kunnioittamina. Kun he kuitenkin näin ovat menetelleet, niin he
ennemmin ovat hyökänneet, kuin kapinoineet meitä vastaan; sillä
kapinaan nousevat ainoastaan ne, jotka ovat kärsineet kovaa kohtelua.
Meidän katkerimpien vihollistemme avulla koettavat he saattaa meidät
häviöön".
"Heidän menettelynsä on rikollisempi, kuin jos he omin voimin
olisivat nousseet meitä vastaan. He eivät ole ottaneet oppia toisten
onnettomuudesta, joita me jo olemme rangaisseet heidän kapinastansa,
eikä heidän nykyinen asemansa ole heitä estänyt heittäytymästä
vaaraan. Luottaen tulevaisuuteen ja asettaen toiveensa korkeammalle
voimiansa, mutta alemmas vaatimuksiansa, ovat he antauneet sotaan,
antaen voimalle suurempaa arvoa, kuin oikeudelle. Vaikka me emme
ole heitä loukanneet, ovat he nousseet meitä vastaan, heti kun ovat
luulleet olevansa meitä voimakkaampia. On tavallista, että kaupungit,
jotka äkkiä ovat nousseet mahtavuuteen, joutuvat ylimielisiksi.
Ylipäätään on odotettavissa oleva onni ihmisille vaarattomampi, kuin
odottamaton. Helpompi on välttää onnettomuutta, kuin niin sanoakseni
pysyä onnessaan".
"Ei enää pitkiin aikoihin olisi meidän pitänyt kunnioittaa
Mytileeneeläisiä enemmän, kuin muitakaan; silloin he eivät olisi
tulleet niin ylimielisiksi. Sillä ihminen on ylipäätään taipuvainen
halveksimaan taipuvaista, mutta ihailemaan lujuutta osottavaa.
Rangaistakoon heitä siis rikoksestaan oikeudenmukaisesti, älköönkä
tehtäkö muutamia syypäiksi vapauttamalla kansaa kokonaisuudessaan.
He ovat kaikki hyökänneet meitä vastaan, vaikka he ollen meidän
puolellamme vastedeskin olisivat saaneet asua kaupungissansa. Mutta
koska he ovat katsoneet edullisemmaksi yhdessä noitten muutamien
kanssa heittäytyä vaaraan, niin ovat he myöskin nousseet kapinaan.
Punnitkaapa tarkoin, onko sama rangaistus määrättävä niille
liittolaisille, jotka vihollisten pakottamina ovat kapinoinneet, kuin
niille, jotka pakotta ovat niin tehneet. Kenen te luulette olevan
kapinoitsematta vähäpätöisimmästäkin syystä, jos hän onnistuessansa
voittaa vapautensa, ja jos hän sorruttuansa saa ainoastaan lievän
rangaistuksen? Meidän taasen täytyy jokaista kaupunkia vastaan
panna omaisuutemme ja henkemme alttiiksi. Jos te onnistutte, tulee
osaksenne hävitetty kaupunki, mutta tulot, jotka juuri ovat teidän
voimanne, menetätte te toistaiseksi. Jos te sitävastoin sorrutte,
saatte te uusia vihollisia entisten lisäksi. Täten täytyy meidän
sotia liittolaisiamme vastaan, sillä aikaa kuin meidän olisi pitänyt
vastustaa ulkonaisia vihollisia."
"Heille ei siis pidä antaa mitään toivoa, että he kauniilla puheella
tahi rahalla saisivat anteeksi, koska he muka inhimillisestä
heikkoudesta ovat rikkoneet. Vasten tahtoansa he eivät ole
vahingoittaneet meitä, vaan ehdoin tahdoin vehkeilleet meitä vastaan;
mutta ainoastaan tahdoton rikos on annettava anteeksi."
"Ollen siis samaa mieltä kuin tuonnoinkin, kehotan minä teitä
nyt pysymään päätöksessänne, antamatta noitten kolmen valtiolle
vaarallisimman seikan: sääliväisyyden, korupuheliaisuuden ja
leväperäisyyden, viedä teitä harhaan. Sääliväisyyttä on osotettava
samoten ajattelevia kohtaan, mutta ei niille, jotka eivät itse ole
sääliväisiä, vaan jotka luonnoltaan ovat vihollisia. Valitkoot
korusanaiset puhujat vähäpätöisemmän tilaisuuden kilpailullensa,
älköötkä tätä, jossa kaupunki lyhytaikaisen nautinnon takia saa
osakseen ankaran rangaistuksen, mutta jolloin he itse voittavat
puhetaitonsa palkinnon. Kohtuutta on meidän osotettava niitä kohtaan,
jotka pysyvät ystävinämme, eikä suinkaan niille, jotka siitä
huolimatta pysyvät muuttumattomina vihollisinamme".
"Sanalla sanoen: jos noudatatte neuvoani, niin sekä menettelette
oikein Mytileeneeläisiä vastaan että omaksi hyödyksenne. Jos
teette toisin, niin ette kuitenkaan saa heiltä kiitollisuutta,
vaan tuomitsette ennemmin sillä itsenne. Jos noitten kapina on
oikeudenmukainen, niin teidän herruutenne on vääryyttä. Mutta jos te
tästä huolimatta kuitenkin tahdotte hallita, niin täytyy teidän nyt
myöskin oman etunne tähden vasten kohtuutta rangaista heitä, tahi on
teidän luopuminen herruudestanne, ja eläminen rehellisinä ihmisinä
rauhan helmassa".
"Rangaiskaa heitä siis, niinkuin he olisivat teitä rangaisseet.
Päästyänne vaarasta, olkaa yhtä arat loukkaukselle, kuin ne,
jotka teidät vaaraan ovat johtaneet. Miettikää tarkoin, miten he
olisivat kohdelleet teitä, jos he olisivat päässeet voitolle,
varsinkin kun he ovat loukkaamisen alkuunpanijat. Se, joka syyttä
hyökkää toista vastaan, ahdistaa häntä lakkaamatta, koska on hyvin
vaarallista jättää häntä voimiinsa; sillä se, jota syyttä loukataan,
on päästyänsä vaarasta katkerampi vihollinen, kuin se, joka yhtä
suuresti on loukannut toista."
"Älkää siis pettäkö itseänne: miettikää kuinka lähellä sortumistanne
olette olleet heidän kauttansa, ja rangaiskaa heitä, kuten he ovat
ansainneet, ja näyttäkää toisille liittolaisille sopiva esimerkki,
että se, joka nousee kapinaan, rangaistaan kuolemalla. Kun he tämän
näkevät, on teillä enemmän tilaisuutta taistella vihollisianne
vastaan, eikä ole niin usein tarvis riidellä liittolaistenne kanssa."
Näin puhui Kleoon. Hänen jälkeensä esiintyi Eykrateen poika Diodotos,
joka jo edellisessä kokouksessa oli vastustellut Mytileeneeläisten
surmaamista, ja puhui seuraavin sanoin:
"Minä en ainakaan moiti niitä, jotka ovat asettaneet kysymyksen
Mytileeneeläisistä uuden keskustelun alaiseksi, enkä liioin kiitä
niitä, jotka moittivat, että tärkeistä asioista moneen kertaan
neuvotellaan. Minä olen sitä mieltä, että löytyy kaksi suurinta
vastustajaa viisaalle päätökselle: hätäily ja viha. Edellinen näistä
tulee kevytmielisyydestä, toinen itsepäisyydestä ja typeryydestä."
"Se, joka väittää, etteivät sanat ole tekojen ilmottajia, on joko
typerä, tahi tarkottaa omaa etuaan: typerä, jos luulee voivansa
muulla lailla kuin sanoilla selitellä tulevia tapahtumia; omaa etuaan
tarkottava, jos hän, ehdottaen jotakin häpeällistä, peläten ettei
hän voi puolustaa huonoa asiaa pätevillä perusteilla, viekkailla
syytöksillä koettaa pelottaa vastustajiansa ja kuulijoitansa.
Pahimmat ovat kuitenkin ne, jotka syyttävät vastustajiansa, että
he voitonhimosta käyttävät kaunopuheliaisuuttansa. Jos joku
syytetään tietämättömyydestä, niin pidetään häntä typeränä, mutta ei
epärehellisenä, jos hän joutuu tappiolle; mutta jos häntä syytetään
epärehellisyydestä, niin hän joutuu epäluulon alaiseksi, joskin hän
pääsee voitolle, mutta jos hän joutuu tappiolle, niin pidetään häntä
sekä typeränä että epärehellisenä."
"Kaikesta tästä ei ole kaupungille mitään hyötyä. Sillä pelko vie
siltä neuvonantajat, ja parasta olisi, jos semmoiset kansalaiset
olisivat huonoja puhujia; silloin ei voitaisi houkutella valtiota
harhatekoihin. Hyvä kansalainen ei saa pelottaa vastustajiansa,
vaan esiintyä puolueettomasti, jos kohtakin hän puhuu paremmin.
Viisas valtio taasen antakoon ainoastaan ansaitun kunnian hyvälle
neuvonantajalle, mutta älköön liian suurta. Toiselta puolelta valtion
ei tule rangaista sortuvaa puhujaa, vaan ei edes moittia häntä. Täten
ei menestyvä puhuja enemmän kunnioituksen toiveessa halua puhua
vasten omaatuntoaan, eikä onnistumatonkaan silloin koeta imarruksilla
voittaa takaisin menetettyä arvoansa".
"Tässä suhteessa toimimme me päin vastoin. Mutta ei siinä kyllin:
jos vaan luulemme, että joku puhuja esiintyy itsekkäisyydestä, niin
emme, ainoastaan hänen otaksutun itsekkäisyytensä takia, ota hänen
neuvojansa, olkootpa kuinka hyviä tahansa, kuuleviin korviin, joten
me kaupungilta riistämme sen hyödyn, joka sillä tästä puheesta
olisi ollut. Tästä seuraa, että suorin sanoin lausutut hyödylliset
neuvot ovat yhtä epäluulonalaisia kuin haitalliset, jonkatähden sekä
kelvottoman neuvonantajan on käyttäminen petosta, voittaaksensa
kansalaiset puolellensa, että hyvän neuvonantajan täytyy valehdella
saavuttaaksensa luottamusta. Pelkän viisastelemisen tähden on
kaupunkimme ainoa, jossa ei voi julkisesti saada mitään hyvää aikaan
ilman valetta. Sillä se, joka mutkitta tahtoo neuvoa hyvään, saa
palkinnokseen epäluulon, että hän salaa hankkii itselleen jotakin
etua".
"Tämmöisten olojen vallitessa, ja kun ovat kysymyksessä näin tärkeät
asiat, tulee meidän puhujien olla pitkänäköisempiä, kuin te, jotka
ainoastaan pintapuolisesti tarkastatte asioita. Sillä me olemme
vastuunalaisia neuvoistamme, mutta te ette äänestyksestänne. Jos
neuvonantaja ja sen noudattaja olisivat yhtä vastuunalaiset, niin
tekin viisaammin tekisitte päätöksenne. Mutta nyt sitävastoin
kannatte te vihaa sitä vastaan, joka teitä on kehottanut tekemään
jotakin, joka ei onnistu, vaikka hänellä ei ole kuin yksi ääni, mutta
ette teitä itseänne vastaan, vaikka teitä on useampia päättämässä".
"Astuessani esiin puhuakseni Mytileeneen asioista, en halua
vastustella enkä liioin syyttää ketään; sillä tässähän ei ole kysymys
heidän vääryyksistänsä, vaan on tarkoin punnitseminen, mikä meille
on edullisinta. Joskin kohta myönnän heidän harjoittaneen paljon
vääryyttä, niin en minä sentähden kehota surmaamaan heitä, ellei
se olisi meille hyödyksi, yhtä vähän kuin tahtoisin, että heitä
säästettäisiin, ellei siitä olisi meille hyötyä. Minusta meidän
nyt on päättäminen ennemmin tulevaisuudesta, kuin nykyisyydestä.
Mitä taasen tulee siihen, minkä Kleoon jyrkimmin vakuuttaa olevan
hyödyllistä tulevaisuudessa, että nimittäin luopumisen halu vähenisi,
jos sille määrättäisiin kuolemanrangaistus, niin minä puolestani olen
vakuutettu, että tämmöisellä menettelyllä olisi aivan päinvastainen
seuraus. Älkää antako Kleoonin kauniin puheen viehättää teitä
hylkäämään minun hyödyllistä ehdotustani. Sillä teissä kuohuva viha
Mytileeneeläisiä kohtaan voisi pian houkutella teitä pitämään hänen
puhettansa oikeudenmukaisena. Meidän ei ole ikäänkuin käyminen
käräjiä heitä vastaan, vaan neuvotteleminen miten meillä olisi heistä
hyötyä."
"Valtiot määräävät ylipäätään kuolemanrangaistuksen paljonkin
pienemmistä rikoksista, kuin kyseissä olevasta, mutta kumminkin
houkuttelee onnistumisen toivo heittäytymään vaaraan, eikä kukaan
ryhdy vaaranalaiseen toimeen, luullen ettei yritys häneltä
onnistuisi. Ja mikä kaupunki kapinoitsisi luullen, etteivät sen
omat sekä liittolaistensa avulla tehdyt valmistukset ole yritykseen
riittäviä? Kaikkien ihmisten luonnossa on taipumus tehdä rikoksia
sekä yksityisiä että valtiota kohtaan, eikä löydy lakia, joka voisi
pidättää ihmisiä tästä, vaikka kohtakin on kovennettu rangaistuksia
kaikin tavoin, jotta rikokset vähenisivät. Otaksuttavasti olivat
rangaistukset muinoin suurimmistakin rikoksista lievemmät, mutta kun
siitä huolimatta rikokset jatkuivat, niin aikaa voittaen määrättiin
kuolemanrangaistus useimmissa tapauksissa. Ja kuitenkin tehdään yhä
rikoksia. On siis joko keksittävä joku hirvittävämpi pelotus, tahi
myönnettävä, ettei kuolemanrangaistuksestakaan ole mitään hyötyä."
"Kaikki ihmiset ovat taipuvaiset heittäytymään vaaraan. Puute
tekee köyhät rohkeiksi, varallisuus taasen tekee kopeaksi ja
voitonhimoiseksi, muut sattumat viettelevät ihmisiä voimallansa
vaaroihin aina sen himon vaikutuksesta, joka kutakin ihmistä
vallitsee. Ennen kaikkea ovat toivo ja himo vaikuttimina: himo
tekee alotteen, toivo seuraa tätä. Himo keksii vehkeet, toivo lupaa
menestystä, ja molemmat saattavat aikaan suurimpia onnettomuuksia,
ja vaikka kohtakin näkymättömiä, ovat ne mahtavammat, kuin näkyvät
vaarat. Näitten lisäksi vaikuttaa puolestansa myöskin menestyminen:
sillä odottamaton menestys saapi heikommatkin heittäytymään vaaraan,
puhumattakaan kaupungeista, koska niillä ovat kysymyksessä suurimmat
edut: vapaus ja toisten hallitseminen, ja koska jokainen yksityinen
useiden avustamana asettaa itsensä suunnattoman korkealle. Sanalla
sanoen: mahdottomia uskoo ja suurta typeryyttä ilmaisee, jos luulee
jonkun lain voimalla tahi jollakin muulla hirmulla voivansa estää
himon valtaamaa ihmisluonnetta mielensä mukaan toimimasta."
"Älkää siis, luottaen kuolemanrangaistuksen voimaan, tehkö mitään
epäviisasta päätöstä, älkääkä riistäkö kapinoitsijoilta toivoa
katumiseen ja virheensä piakkaiseen hyvittämiseen. Sillä ottakaa
huomioon, että tämmöisen katsantokannan vallitessa kapinoitseva
kaupunki, kun se huomaa joutuvansa alakynteen, pyrkii sovintoon,
kun se vielä kykenee maksamaan sotakulungit sekä vastedes veronsa.
Mutta jos kuolemanrangaistus määrätään, ettekö luule, että jokainen
kaupunki siinä tapauksessa paremmin varustautuu kapinaan kuin nyt,
ja että se äärimmäisiin kestää piiritystä, jos on yhdentekevää,
antautuuko se myöhään vaiko heti? Miten meille ei olisi haitallista
kustantaa pitkällistä piiritystä sopimuksen viipymisen takia, ja
saada käsiimme kaupunki hävitettynä ja siten menettää kaikki tulo
siitä vastaisuudessa? Näistä tuloista lähtee kuitenkin voimamme
vihollisia vastaan."
"Näin ollen, on meidän otettava vaari, ettemme ankarasti
tuomitsemalla näitä rikollisia vahingoita itseämme, vaan että
pidämme silmällä, miten hallussamme olevat kaupungit varojensa
runsaudella olisivat meille hyödyksi. Meidän ei tule luottaa
lakiemme ankaruuteen, vaan viisaaseen menettelyyn. Mutta me teemme
päinvastoin, jos me kukistettuamme ennen vapaan ja sittemmin
väkivallalla valloittamamme kaupungin, kun se luonnollisesti
itsenäisyytensä puolesta nousee kapinaan, luulemme sen olevan
rangaistavan mitä ankarimmin. Ei pidä ankarasti rangaista vapaita
kapinoitsijoita, vaan tarkasti valvoa heitä, ennenkuin he nousevat
kapinaan, ja varoa, ettei tämä ajatuskaan heissä synny. Kun olemme
kukistaneet kapinan, on mitä pienin osa heistä pidettävä syyllisenä."
"Ajatelkaa siis, kuinka suunnattoman virheen te tekisitte,
seuraamalla Kleoonin neuvoa. Tätä nykyä on kansa kaikissa
kaupungeissa teille suosiollinen, eikä ole ottanut osaa ylimyksien
kapinoihin, tahi jos se pakosta on sen tehnyt, niin se esiintyy
vihamielisenä kapinan alkuunpanijoita kohtaan, ja mennessänne
sotaan, on teillä liittolaisena kapinoitsevan kaupungin rahvas. Jos
te nyt surmaatte Mytileeneen kansan, joka ei ensinkään ole ottanut
osaa kapinaan, vaan päinvastoin, heti kun se sai aseet käsiinsä,
vapaa-ehtoisesti jätti kaupungin teille, niin te ensinkin teette
väärin surmaamalla hyväntekijänne, ja toiseksi teette te juuri sitä,
mitä ylimykset mieluimmin tahtovat. Sillä nostaessaan kaupungit
kapinaan, saavat he kansan heti puolellensa, koska te näytätte saman
rangaistuksen kohtaavan väärintekijöitä kuin niitä, jotka eivät ole
syypäitä rikokseen. Joskin he ovat rikkoneet, tulee meidän olla
huolimatta siitä, jottei ainoa meille vielä jäänyt liittolainen
tulisi meidän viholliseksemme. Paljoa hyödyllisempänä meidän
valtamme ylläpitämiseksi pidän minä olla loukkauksista huolimatta,
kuin oikeudenmukaisesti surmata niitä, joita ei pitäisi surmata.
Tuo Kleoonin rangaistuksen oikeudenmukaisuus ja hyödyllisyys eivät
millään muotoa sovellu yhteen."
"Ymmärrätte siis minun neuvoni olevan paremman, jonka tähden
kehoitan teitä ilman mitään hemmottelua tahi arkuutta, joita minä
puolestani kovasti vastustan, vaan ainoastaan ilmituotujen syiden
nojalla ja kylmäverisesti tuomitsemaan ne Mytileeneeläiset, jotka
Pakees on tänne lähettänyt. Mutta sallikaa toisten rauhassa asua
kaupungissansa. Sillä tämä on sekä hyvä tulevaisuudessa että nyt
jo pelottava vihollisille. Se, joka tekee viisaan päätöksen, on
voimakkaampi vihollisia vastaan, kuin se, joka, vaikka kohtakin
väkevä, tekee ajattelemattoman hyökkäyksen."
Täten puhui Diodotos. Kun Ateenalaiset olivat kuulleet nämät
tykkänään vastakkaiset lausunnot, syntyi heidän keskenään
erimielisyys, ja äänestyksessä saivat molemmat mielipiteet melkein
yhtä paljon kannatusta, mutta Diodotoksen ehdotus pääsi kuitenkin
voitolle. Heti lähetettiin kiireesti menemään toinen kolmisoutulaiva,
jottei vuorokautta ennen lähetetty laiva ennättäisi varemmin perille,
ja kaupunkia hävitettäisi. Koska Mytileeneen lähettiläät olivat
varustaneet laivan viinillä ja jauhoilla sekä luvanneet suuremmoisia
palkinnoita, jos se saavuttaisi toisen, niin kiiruhtivat merimiehet
matkaa semmoisella innolla, että soutaessaan söivät viiniin ja öljyyn
kastettuja jauhoja, ja että miehistöstä osa vuorostaan nukkui, kun
toinen osa souti. Kun onneksi vastatuuli ei kohdannut heitä, ja koska
edellinen laiva luonnottoman tehtävänsä takia ei pitänyt kiirettä,
jotavastoin tämä kulki näin suurella nopeudella, niin edellinen
ennätti ainoastaan sen verran ennen saapua perille, että Pakees sai
käskyn lukeneeksi ja oli panemaisillaan sen toimeen, kun toinen
ennätti perille ja esti hävittämisen. Näin lähellä oli Mytileenee
perikatoansa.
Ne miehet taasen, jotka Pakees oli lähettänyt kapinan
alkuunpanijoina, mestattivat Ateenalaiset Kleoonin kehotuksesta.
Niitä oli hiukan toista tuhatta. Ateenalaiset revittivät myös
Mytileeneen muurit ja ottivat haltuunsa heidän laivansa.
Lesbolaisille ei määrätty mitään veroa, mutta heidän maansa, paitsi
Metymneeläisten, jaettiin 3,000 osaan, joista 300 pyhitettiin
jumalille, ja muitten osien omistajiksi määräsivät Ateenalaiset arvan
mukaan omia kansalaisiansa. Maksamalla näille joka osasta kaksi
minaa vuodessa, saivat Lesbolaiset viljellä maatansa. Ateenalaiset
ottivat niin ikään haltuunsa ne mannermaan kaupungit, jotka olivat
Mytileeneeläisten vallan alaisia. Tästä lähtien kuuluivat siis nämät
Ateenalaisille. Sellaiset olivat tapahtumat Lesboksessa.
Samana kesänä tekivät Ateenalaiset Lesboksen anastamisen jälkeen
Nikeeratoksen pojan Niikiaan johdolla retken Minooan saareen, joka
sijaitsee Megaran edustalla. Megaralaiset olivat tänne rakentaneet
tornin, jota he käyttivät vartiohuoneena. Koska tämä oli lähempänä
Ateenaa kuin Buudoros ja Salamis, tahtoi Niikias tähän asettaa
vartiopaikan, josta hän voisi estää Peloponneesolaisia sieltä
salaa purjehtimasta kolmisoutu- ja rosvolaivoilla, kuten tähän
saakka olivat tehneet, niinkuin myöskin purjehtimasta Megaraan.
Piirityskoneilla ensin valloitettuansa kaksi Nisaian merenpuolista
linnaa ja täten avattuansa merenkulun saaren ja mannermaan välillä,
rakensi hän linnoituksen myöskin mannermaan puolelle, siihen
paikkaan missä matalan veden yli olisi voinut tulla avuksi siltaa
myöten saarelle, joka ei ollut kaukana mannermaasta. Kun tämä
kaikki muutamassa päivässä oli saatu aikaan, rakensi hän myöhemmin
myöskin saarelle linnoituksen, johon hän jätti miehistön, ja palasi
sotajoukkoineen kotia.
Samoihin aikoihin sinä kesänä antautuivat Plataialaiset, koska heiltä
loppuivat muonavarat, eivätkä he enää voineet kestää piiritystä,
Peloponneesolaisille seuraavalla tavalla. Viimeksimainitut tekivät
heidän muurejansa vastaan hyökkäyksen, jota Plataialaiset eivät
voineet torjua. Vaikka kohtakin Lakedaimonilainen päällikkö hyvin
tunsi heidän heikkoutensa, ei hän kuitenkaan tahtonut valloittaa
kaupunkia rynnäköllä. Niin oli hänelle käsketty Lakedaimonista,
jottei Plataiaa tarvitsisi luovuttaa, koska se olisi vapaa-ehtoisesti
antaunut, jos tehtäisiin rauha Ateenan kanssa ja sovittaisiin,
että sodassa valloitetut kaupungit olisivat jätettävät takaisin.
Lakedaimonilainen päällikkö lähetti sentähden heidän luoksensa
airuen ilmottamaan, että jos jättäisivät kaupungin vapaaehtoisesti
Lakedaimonilaisille ja alistuisivat heidän tuomionsa alle,
rikolliset rangaistaisiin, mutta ei ketään tutkimatta. Näin puhui
airut. Plataialaiset jättivät kaupungin, sillä he olivat jo vallan
ahtaalla. Heitä ylläpitivät Peloponneesolaiset moniaita päiviä,
kunnes tuomarit, viisi miestä, tulivat Lakedaimonista. Saavuttuansa
he eivät tehneet mitään syytöstä, vaan kutsuivat Plataialaiset
eteensä ja kysyivät heiltä, olivatko he osottaneet mitään hyvää
Lakedaimonilaisille tahi heidän liittolaisillensa sodan kestäessä.
Plataialaiset pyysivät saada vastata pitemmälti ja asettivat
puolustajiksensa Asoopolaoksen pojan Astymakoksen ja Aeimneestoksen
pojan Lakoonin, joka oli Lakedaimonilaisten kestiystävä. Nämät
esiintyivät ja puhuivat seuraavasti:
"Me olemme luovuttaneet kaupunkimme teille luullen, että meidät
asetettaisiin laillisen tuomioistuimen eteen, eikä tämmöisen, ja
me suostuimme hyväksymään teidät tuomareina, kuten vielä nytkin
teemme, jotta meidät tuomittaisiin puolueettomasti. Mutta nyt me
pelkäämme, että kumpaisessakin tapauksessa olemme erehtyneet. Sillä
arvattavasti tulemme me tässä taistelemaan hengestämme, ettekä te
tule olemaan puolueettomia, päättäen siitä, ettei meitä vastaan ole
tehty mitään syytöstä, johon voisimme vastata, vaan että omasta
pyynnöstämme olemme saaneet sananvuoron. Koska kysymys on lyhyt,
niin todenmukainen vastaus langettaa meidät, valheellinen taasen
todistettaisiin vääräksi. Kaikin puolin pulassa on meidän kuitenkin
pakko puhua; sillä varmemmalta näyttää puhua, kuin olla puhumatta.
Jos ei lausuttaisi sanaakaan tämmöisten asianhaarain vallitessa, niin
voisi otaksua, että olisimme tulleet pelastetuiksi, jos olisi sana
sanottu. Sitäpaitsi on meidän vaikea saada teitä uskomaan sanojamme;
sillä jos me olisimme outoja toisillemme, niin voisimme tuoda esiin
todistuksia puolustukseksemme; mutta nyt on meidän puhuminen teille,
jotka tunnette kaikki seikat. Me emme pelkää, että syytätte meitä
siitä, että meidän ansiomme olisivat teidän ansioitanne vähemmät,
vaan että te olette kutsuneet meidät kuuntelemaan muitten mieliksi jo
langetettua tuomiota."
"Kuitenkin tahdomme osottaa käytöksemme Teebalaisia kohtaan ja
muistuttamalla, mitä hyvää olemme tehneet teille muille Helleeneille,
koettaa taivuttaa teidän mieltänne."
"Tuohon lyhyeen kysymykseen, olemmeko me tehneet hyvää tässä sodassa
Lakedaimonilaisille ja heidän liittolaisillensa, vastaamme me, että
te, jos pysytte vihollisina, ette ole kärsineet mitään vääryyttä,
jos teitä ei ole kohdeltu ystävällisesti. Mutta jos katsotte
itsenne ystäviksi, niin olette te itse ennemmin tehneet väärin
ryhtymällä sotaan meitä vastaan. Rauhan kestäessä sekä taistelussa
Meedialaisia vastaan olemme me esiintyneet kunnon miehinä; sillä
emme ole ensimmäisinä rikkoneet rauhaa, ja taistelussa Hellaan
vapauden puolesta olimme me ainoat Boiootialaiset. Ja vaikka olemme
mannermaalaisia, taistelimme me Artemisionin meritappelussa, ja
taistelussa omassa maassamme avustimme me teitä ja Pausaniasta,
kuten me myöskin olemme voimiemme mukaan ottaneet osaa kaikkiin
senaikuisiin taisteluihin, joihin Helleenit joutuivat. Ja kun suuri
pelko valtasi Spartan, maanjäristyksen jälestä kapinoitsevien
Heilootain Itoomee-vuorelle asettumisen johdosta, lähetimme
me teille avuksi kolmannen osan sotajoukostamme. Tätä teidän,
Lakedaimonilaisten, ei pitäisi unhoittaa."
"Tämmöisinä kehumme me muinoin esiintyneemme tärkeimmissä
tapauksissa, vihollisiksi vasta myöhemmin jouduimme, johon te olette
syypäät. Sillä kun me, Teebalaisten hyökätessä meidän kimppuumme,
pyysimme päästä teidän liittoonne, niin te ette ottaneet meitä
vastaan, vaan käskitte meidän kääntyä Ateenalaisten puoleen, koska
olivat lähimpinä, jotavastoin sanoitte itse olevanne liian etäällä.
Sodan kestäessä te ette ole kärsineet, ettekä tule kärsimään
mitään pahaa meidän puoleltamme. Jos me emme teidän käskystänne
ole tahtoneet luopua Ateenalaisista, niin emme ole tehneet väärin.
Sillä nämät avustivat meitä Teebalaisia vastaan, kun te meidät
hylkäsitte, eikä olisi ollut kaunista luopua heistä, semminkin kun
he olivat osottaneet ystävyyttä meille ja pyynnöstämme ottaneet
meidät liittolaisikseen, vaan oikein oli alttiisti noudattaa heidän
käskyjänsä. Jos se, mitä kumpikin teistä määrää liittolaisensa
tekemään, ei ole kunnon tekoa, niin eivät käskyn noudattajat siitä
vastaa, vaan ne, jotka saattavat heidät väärin tekemään."
"Teebalaiset ovat monasti muutenkin meitä loukanneet, ja heidän
viimeisen vääryytensä te tunnette, jonka tähden me olemme tässä
pulassa. Sillä kun he rauhan kestäessä ja vieläpä kuukausjuhlana
valloittivat kaupunkimme, olemme me luonnollisesti heille tämän
kostaneet kaikkien ihmisten oikeaksi tunnustamaa lakia seuraten,
jonka mukaan on oikeus torjua päältään hyökkäävä vihollinen, eikä
ole oikein, että me heidän tähtensä tulemme kärsimään. Jos te
katsotte oikeaksi sen, mikä teille tällä hetkellä on hyödyllistä ja
Teebalaisten vihamielisyyttä tyydyttävää, niin ette näytä olevanne
puolueettomia tuomareita, vaan enemmän pitävänne silmällä omaa
etuanne. Joskin he nyt näkyvät olevan hyödyllisiä, niin olimme
me ja muut Helleenit teille paljoa hyödyllisemmät silloin, kun
olitte suurimmassa vaarassa. Nyt te uhkaatte meitä; mutta siihen
aikaan, jolloin barbari koetti tehdä meidät kaikki orjiksi, olivat
nuo hänen puolellansa. Oikeudenmukaista on panna meidän nykyinen
hairahduksemme, jos se on hairahdus, vastapainoksi silloiselle
alttiudellemme, ja silloin kyllä huomaatte alttiutemme paljoa
suuremmaksi, kuin hairahduksemme, ja varsinkin semmoiseen aikaan,
jolloin oli harvinaista, että joku Helleeni kunnollaan vastusti
Kserkseen sotavoimia, ja jolloin niitä suuresti kiitettiin, jotka
eivät barbarin hyökätessä maahan katsoneet omaa etuansa, vaan
mieluummin vaaroja kestäen tavottelivat yhteistä hyvää. Me, joita
näiden joukossa kunnioitettiin ensimmäisinä, saamme nyt pelätä,
että joudumme perikatoon näiden samojen avujen tähden, koska
oikeudenmukaisesti olemme liittoutuneet Ateenalaisiin mieluummin,
kuin voitonpyynnöstä teihin. Kumminkin täytyy pitää samaa
mielipidettä samoista asioista, eikä saa pitää edullisena muuta kuin,
että teillekin nykyhetkenä on etuisaa olla vakaasti kiitollisia
uskollisille liittolaisillenne."
"Muistakaa, että useimmat Helleenit pitävät teitä kunnollisuuden
esikuvina. Jos te kohtuuttomasti päätätte meistä, niin varokaa,
ettei teitä, ylistettyjä miehiä, moitita nuhteettomien miesten
kohtuuttomasta tuomitsemisesta sekä siitä, että yhteisiin pyhäkköihin
ripustatte meiltä, Hellaan hyväntekijöiltä, otetuita saaliita.
Sillä tämä teidän, kunnon miesten, nuhteettomista miehistä
langettama tuomio ei tule olemaan salassa. Hirmuiselta tuntuu, että
Lakedaimonilaiset hävittäisivät Plataian, ja että Teebalaisten
mieliksi koko Helleenikunnasta pyhitte pois sen kaupungin, jonka
nimen sen urhollisuuden tähden esi-isänne piirsivät Delfoin
kolmijalkaan. Siihen määrin onnettomiksi olemme nyt joutuneet, me,
jotka Meedialaisten voittaessa jouduimme perikatoon, että nyt teidän,
muinaisten parasten ystäviemme, kautta joudumme Teebalaisten valtaan,
ja että olemme joutuneet äärimmäisen vaaran alaisiksi, nimittäin
että me, jos emme olisi antautuneet, olisimme kuolleet nälkään, tahi
nyt tuomitaan kuolemaan. Ja me Plataialaiset, jotka voimiemme mukaan
olemme harrastaneet Helleenien parasta, työnnetään hyljättyinä ja
avustamattomina pois kaikkien Helleenien yhteydestä. Eikä yksikään
entisistä liittolaisistamme meitä auta, ettekä edes tekään,
Lakedaimonilaiset, ainoa toivomme, näy olevan luotettavia."
"Me rukoilemme teitä yhteisten suojelusjumalien nimessä ja Hellaan
hyväksi osotetun kuntomme takia taipumaan ja muuttamaan ajatuksenne,
jos Teebalaiset teitä ovat yllyttäneet johonkin julmaan tekoon,
sekä pyytämään heiltä vastalahjaksi, ettei niitä surmata, joita on
kohtuutonta surmata, että saisitte sopivan kiitollisuuden ettekä
häpeää, ja jottette toimien toisten mieliksi häpäisisi itseänne.
Pian käy ruumiimme tuhoaminen, mutta vaikea on poistaa siitä johtuva
häpeä. Sillä meitä te ette tule rankaisemaan oikeudenmukaisesti
vihollisina, vaan sotimaan pakotettuina ystävinä. Jos te siis
suojelette henkeämme, tuomitsette te oikein, muistaen että
vapaaehtoisesti olemme antautuneet teille ja rukoilevina kätemme
ojentaen, ja Helleeneillähän on laki, ettei sellaisia saa tappaa,
sekä huomaten, että aina olemme olleet teidän hyväntekijöitänne.
Heittäkää silmäys Meedialaisten surmaamien ja meidän alueellamme
haudatuiden esi-isienne lepopaikkoihin, joita me vuosittain
kunnioitamme juhlapuvussa kansanjuhlilla ja muillakin menoilla.
Näille me uhraamme esikon kaikista maamme tuotteista, ystävinä
ystävällisestä maasta, sotatovereina entisille sotatovereillemme.
Aivan päinvastoin tulette tekemään, jos te julistatte väärän tuomion.
Sillä Pausanias luuli hautaavansa isänne ystävälliseen maahan ja
ystävällisten miesten keskuuteen, se on teidän muistettava. Mutta
jos te meidät surmaatte ja teette Plataian Teebalaiseksi maaksi,
mitä muuta te teette, kuin jätätte viholliseen maahan ja murhaajien
keskuuteen isänne ja sukulaisenne, niitä kunnioituksia vaille,
joita he nyt nauttivat? Lisäksi saatatte orjuuteen sen maan, jossa
Helleenit vapautuivat, ja riistätte paljaiksi niiden jumalien
pyhäköt, joita rukoillen he voittivat Meedialaiset, ja riistätte
isiltä perityt uhrit niiden perustajilta ja järjestäjiltä."