olenkin sentähden kutsunut teidät kokoon, jotta saisin teidät
tarkemmin miettimään asioita ja moittiakseni teitä syyttömästä
suuttumisestanne minua kohtaan ja teidän lannistumisestanne
onnettomuuksien johdosta."
"Minä pidän edullisempana yksityisille, että koko kaupunki
pysyy pystyssä, kuin että yksityiset kansalaiset menestyvät, ja
koko kaupunki joutuu perikatoon. Sillä jos mies yksityisesti on
onnellinen, mutta valtio menee kumoon, niin hänkin samassa joutuu
perikatoon; mutta jos hänen käy huonosti, niin on valtion menestys
hänenkin pelastuksensa. Koska siis valtio voi kestää yksityisten
onnettomuudet, mutta yksityinen ei ole voimakas kestämään valtion
onnettomuuksia, miten ei olisi jokaisen velvollisuus puollustaa sitä,
eikä tehdä, kuten te nyt? Koska teitä ovat kohdanneet taloudelliset
vahingot, niin ette ensinkään huoli valtion pelastuksesta, ja te
syytätte minua siitä, että olen teitä kehottanut sotimaan, sekä teitä
itseänne siitä, että olette siihen myöntyneet. Ja minuun te suututte,
semmoiseen mieheen, joka ainakin luullakseni on yhtä pätevä kuin
kenkään muu tuntemaan ja ilmoittamaan, mitä tulee tehdä, ja joka
aina katsoo valtion etua huolimatta mistään omasta edustaan. Sillä
se, joka kyllä tuntee asiat, mutta ei taida niitä samaten ehdottaa,
ei ole parempi kuin se, joka ei niitä tiedä; mutta se, joka tuntee
asiat ja myöskin taitaa ne esittää, mutta on nurjamielinen valtiota
kohtaan, ei liioin voi puhuakaan sen hyödyksi. Joskin hänellä olisi
nämät ominaisuudet, mutta hän olisi rahanhimon vallassa, niin hän
tämän ainoan edun edestä möisi kaikki. Jos te siis vakuutettuina,
että minulla enemmän kuin muilla löytyvät nämät avut, minun
kehotuksestani olette ryhtyneet sotaan, ei sovi teidän syyttää minua
väärästä menettelystä."
"Jos voi elää onnellisena mielensä mukaan, niin on hulluutta ryhtyä
sotaan; mutta jos on kysymyksessä joko ehdoitta alistua naapuriensa
käskyläiseksi, tahi vaarojen alaisena koettaa pysyä itsenäisenä, niin
on väistyvä vastustavaa moitittavampi."
"Minä puolestani pysyn aina samana: mutta te muutatte mieltänne,
koska te vielä vahingoittamattomina satuitte päättämään sodan; mutta
nyt te kadutte, kärsittyänne vaurioita, eikä minun neuvoni enää
teidän huikentelevan mielipiteenne mukaan näytä oikealta, koska
jokainen kyllä huomaa oman vaurionsa, mutta ei ensinkään tajua
valtion hyötyä. Tämän suuren ja kylläkin äkkinäisen onnettomuuden
takia ei teillä ole kyllin rohkeutta pysyä päätöksessänne. Ei mikään
seikka masenna mieltä enemmän kuin äkkinäinen ja kaikille odottamaton
ja aavistamaton onnettomuus. Puhumatta muista on varsinkin tauti
nyt tuottanut teille tämmöisen onnettomuuden. Koska siis teillä on
asuttavana suuri kaupunki ja kun teitä on kasvatettu sitä vastaaviin
oloihin, tulee teidän myöskin kestää suurimmat onnettomuudet eikä
luopua arvostanne. Sillä ihmiset moittivat yhtä paljon sitä, joka
pelkuruudesta hylkää saavutetun kunniansa, kuin vihaavat sitä, joka
hävyttömyydellä koettaa anastaa toiselle tulevaa kunniaa. Unhottakaa
siis yksityiset onnettomuutenne yleishyödyn eduksi."
"Mitä teidän pelkoonne tulee, että muka sodan aiheuttamat rasitukset,
vaikka kylläkin raskaat, eivät kumminkaan tuottaisi teille voittoa,
niin olkoon teille kylliksi, mitä jo usein ennen olen sanonut sen
todistamiseksi, että te siitä väärin ajattelette. Sitä varten tahdon
teille osottaa, että teillä on kylliksi voimaa suurentaaksenne
valtaanne mielenne mukaan, seikka, jota ette itse ole käsittäneet,
enkä minä liioin entisissä puheissani ole selittänyt. Enkä minä
nytkään sitä koskettelisi, se kun kuuluu jotensakin kerskaavalta,
ellen näkisi teitä ylenmäärin toivottomina."
"Te luulette hallitsevanne ainoastaan liittolaisianne, mutta minä
väitän, että niistä kahdesta ihmisten käytettävästä alueesta,
nimittäin maasta ja merestä, jälkimmäinen on tykkänään teidän
hallussanne niin laajalti, kuin sitä nyt käytätte ja vielä edemmäksi
halunne mukaan. Sillä ei kuningas eikä mikään muu nykyisistä
kansoista voi teitä estää purjehtimasta, mihin vaan haluatte. Tässä
on siis teidän valtanne eikä noissa taloissa ja maatiloissa, joitten
menettämisen te arvostelette niin suureksi. Ei ole kohtuullista
noin synkin mielin katsoa noitten menettämistä, koska ne kuitenkin
valtioon verrattuina eivät ole suurempiarvoisia, kuin puutarhaset
tahi turhat koristelut. Muistakaa, että me, puollustaessamme
vapauttamme, itsekin pelastumme ja helposti korvaamme tappiomme,
mutta että siltä, joka joutuu toisen alamaiseksi, oikeudet
tavallisesti supistetaan."
"Me emme saa esiintyä huonompina isiämme, jotka perimättä muilta tätä
valtiota ovat sitä suurella vaivalla puollustaneet ja jättäneet sen
meille perinnöksi. Häpeällisempää on menettää saavutettu, kuin olla
sitä saavuttamatta, mitä pyrkii saavuttamaan."
"Käykää siis vihollista vastaan, en sano uljuudella, vaan myöskin
heitä halveksien. Sillä pelkurissakin voi syntyä ylpeyttä tyhmyydestä
ja menestyksestä, mutta ylenkatse perustuu lujaan luottamukseen,
että ollaan vihollista etevämpiä, kuten nyt on teidän laitanne. Kun
onni on sama, tekee ylenkatseeseen perustuva itseluottamus mielen
lujemmaksi, se kun ei johdu toivosta, johon on tapana luottaa
neuvottomuudessa, vaan vallitsevain olojen tuntemisesta, joihin
perustuva itsetietoisuus on varmempi."
"Teidän tulee tukea kaupunkianne ja sen vallasta johtuvaa kunniaa,
josta te kaikki ylpeilette, eikä karttaa vaivoja, tahi luopua
kunnioituksista. Ei teidän pidä luulla, että taistelette ainoastaan
päästäksenne orjuudesta ja säilyttääksenne vapautenne, vaan koska
on kysymys valtanne menettämisestä ja vaarasta joutua teitä
valtanne takia vihaavien ihmisten alaisiksi. Teidän ei enää ole
mahdollista luopua ylivallasta, joskin joku pelkuruudesta muka
erinomaisen viisaana kansalaisena, nykyoloihin katsoen, kehottaa
ristissä käsin niin menettelemään. Teidän on vaarallista luopua
saavuttamastanne vallasta, samaten kuin yksityisen tyranniudesta.
Tuommoiset neuvonantajat johtaisivat piankin, jos heidän neuvoansa
noudatettaisiin ja he omin päin saisivat vallita, kaupungin
perikatoon. Sillä lepo ilman toimeliaisuutta ei ole hyödyksi, eikä
tyyni orjamaisuus hyödytä vallitsevaa, vaan valloitettua kaupunkia."
"Älkää siis seuratko tuommoisten kansalaisten neuvoja, älkääkä
kantako vihaa minua kohtaan, jos kohtakin minun neuvostani olette
päättäneet ryhtyä sotaan, ja vaikka viholliset ovat hyökänneet
maahanne, kuten oli arvattavissa, kun ette te tahtoneet totella
heidän käskyjänsä. Odottamatonta oli vaan tuo tauti, seikka, joka
yksin on tuhonnut kaikki meidän toivomme. Että te minuun sen takia
suututte, on yhtä väärin, kuin jos minun ansiokseni lukisitte
menestyksenne. Nöyryydellä on kärsittävä jumalien sallima,
miehuudella sodan vaiheet. Semmoinen on ollut vanhastaan kaupunkimme
tapa, semmoinen sen nytkin tulee olla."
"Muistakaa, että kaupungillanne aina on ihmisten kesken ollut mitä
suurin maine siitä, että se ei ole väistänyt vaaroja, että se on
sodassa uhrannut enimmät miehet ja nähnyt suurimmat vaivat, ja että
se on itsellensä hankkinut tähän saakka suurimman vallan, josta
muisto ainaiseksi on säilyvä jälkeläisten keskuudessa, jos kohtakin
nyt tulisimme hiukkasen heikommiksi. Kaikkihan kasvettuansa lakastuu.
Aina tullaan muistamaan, että me Helleeneistä olemme hallinneet
useimpia Helleenejä ja kestäneet suurimmat sodat sekä kaikkia yhdessä
että yksityisiä vastaan, ja että meidän kaupunkimme on suurin ja
varakkain."
"Tätä ehkä toimeton moittii; mutta se, joka tahtoo toimia ja
saada jotakin aikaan, hän sitä tavoittelee; se taasen, jolta
tämä halu puuttuu, kadehtii sitä. Mitä tulee yleiseen vihaan ja
tyytymättömyyteen teitä kohtaan nykyhetkellä, niin se kohtaa kaikkia,
jotka koettavat hallita muita. Se, joka saavuttaa vihan suurten
hankkeittensa tähden, toimii viisaasti, sillä viha ei kestä kauan,
jotavastoin nykyhetken loisto ja tulevaisuuden kunnia pysyvät
ikuisessa muistossa."
"Hankkikaa siis itsellenne rohkeudella nämät molemmat edut tehden
tulevaisuudessa kuuluisan ja nykyaikaan nähden kunniakkaan päätöksen.
Älkää lähettäkö airutta Lakedaimonilaisille älkääkä näyttäykö
lannistuneina nykyisten vaivojen rasituksista; sillä ne, jotka
vähimmän lannistuvat mielessänsä ja enimmän toimivat, olkootpa
kaupunkeja tai yksityisiä, ovat kaikista voimakkaimmat."
Näillä sanoilla koetti Perikles lepyttää Ateenalaisten vihaa ja
rauhoittaa heitä silloisten vaarojen suhteen. He kyllä noudattivatkin
hänen neuvojansa valtiollisessa suhteessa eivätkä lähettäneet
airutta Lakedaimonilaisten luokse, vaan valmistautuivat entistä
innokkaammin sotaan. Mutta yksityisesti olivat he huolissansa
kärsimistänsä tappioista: köyhät, koska heiltä riistettiin heidän
vähäinenkin omaisuutensa, mahtavat, koska he menettivät kauniit
maatilansa rakennuksineen ja kallisarvoisine huonekaluinensa, enin
kuitenkin, koska oli sota eikä rauha. Yleinen viha PerikIestä
kohtaan ei tauonnut, ennenkuin saivat hänet tuomituksi rahasakkoon.
Vähää myöhemmin he kumminkin, kuten kansassa on tapana, valitsivat
hänet sotapäälliköksi ja uskoivat hänelle asiainsa hoidon, heidän
yksityinen vihansa kun jo oli laimennut, ja koska katsoivat hänet
ansiokkaimmaksi hoitamaan koko kaupungin asioita. Niinkauan kuin hän
rauhan vallitessa hoiti kaupungin asioita, hallitsi hän maltillisesti
ja varmuutti sen itsenäisyyttä, niinkuin se myös hänen aikanansa
kohosi suuruutensa huippuun; sodan alettua näkyy hän niinikään
ymmärtävästi laskeneen valtion voiman.
Hän eli vielä kaksi ja puoli vuotta sodan puhkeamisen jälkeen, ja
kun hän kuoli, ilmeni vielä selvemmin hänen viisas laskelmansa
sodan suhteen. Hän oli näet sanonut, että Ateenalaiset, jos
pysyisivät kaupungissa ja pitäisivät huolta laivastosta eivätkä
sodassa koettaisi laajentaa valtaansa, siten pannen kaupungin
vaaran alaiseksi, saisivat voiton vihollisistansa. Mutta nämät
tekivät päinvastoin: he ryhtyivät yksityisten kunnianhimosta ja
voitonhalusta kaikenlaisiin kuulumattomiin sotaisiin seikkailuihin,
jotka olivat sekä heille itselleen että liittolaisille vahingoksi;
jos ne onnistuivat, oli niistä yksityisille kunniaa ja etua, mutta
jolleivät, kärsi kaupunki niistä haittaa sodassa.
Tämä johtui siitä, että hän oli mahtava sekä arvonsa että neronsa
nojalla ja peräti lahjomaton. Hän hallitsi kansaa sen vapaaehtoisesti
myöntyen eikä sallinut enemmän sen, kuin oman tahtonsa tulla
määrääväksi, ja koska hän ei vääryydellä ollut saavuttanut valtaansa,
vaan ansioittensa kautta, niin hän ei huolinut puhua kansan mieliksi,
vaan moittikin sitä usein. Kun hän huomasi kansalaistensa ryhtyvän
johonkin uhkarohkeaan yritykseen, pelotti hän heitä puheellansa;
mutta jos he suotta olivat peloissansa, niin hän heitä rohkaisi.
Nimeksi vallitsi kansanvalta, mutta itse asiassa oli kaupunki
etevimmän miehen vallan alla.
Myöhemmät vallanpitäjät olivat miltei yhdenarvoisia keskenänsä,
mutta pyrkivät kumminkin jokainen ensisijalle, ja liehakoitsivat
sentähden kansaa, jättäen asiain johdon sen käsiin. Tästä seurasi
monta erehdystä, kuten oli odotettavissa suuressa ja hallitsevassa
kaupungissa, niinkuin esimerkiksi retki Sikeliaan, jossa vika ei
ollut itse retken suunnitelmassa, vaan lähettäjien tietämättömyydessä
lähtevien tarpeista. Koska he riitelivät keskenänsä etusijasta
hallituksessa, niin he myöskin huolettomammin hoitivat sotatoimia,
ja ensimmäiset riidan oireet syntyivät kaupungissa. Mutta sittenkin
vielä, kun he Sikeliassa olivat joutuneet tappiolle, menetettyänsä
suurimman osan laivastoansa, ja vaikka he kaupungissa jo elivät
keskinäisessä riidassa, puolustivat he itseänsä kymmenen vuotta
sekä entisiä vihollisiansa että niitä vastaan, jotka Sikeliasta
tulivat näiden avuksi, ja liittolaisia vastaan, jotka suuremmaksi
osaksi olivat luopuneet, kuten myöhemmin myöskin kuninkaan poikaa
Kyyrosta vastaan, joka antoi Peloponneesolaisille rahaa laivaston
rakentamiseen. He eivät kumminkaan joutuneet perikatoon, ennenkuin he
yksityisten riitojen kautta olivat turmelleet asiansa. Niin tarkoin
oivalsi Perikles, miten hänen kansalaisensa helposti olisivat saaneet
voiton Peloponneesolaisista.
Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa purjehtivat sinä kesänä
100 laivalla Tsakyntos-saareen, joka sijaitsee vastapäätä Eelistä.
Sen asukkaat ovat Peloponneesoksen Akaialaisten siirtolaisia, mutta
olivat liitossa Ateenalaisten kanssa. Tällä laivastolla purjehti
1,000 Lakedaimonilaista raskasaseista, päällikkönä Spartalainen
Kneemos. Noustuansa maihin, hävittivät he suuren osan saarta, mutta
kun eivät asukkaat yhtyneet heihin, purjehtivat he kotiinsa.
Loppupuolella samaa kesää matkustivat Korintolainen Aristeys ja
Lakedaimonilaisten lähettiläät Aneeristos, Nikolaos ja Stratodeemos
sekä Tegealainen Timagoras ja yksityisesti Argeiolainen Pollis
Aasian kuninkaan luokse, yllyttääksensä häntä antamaan heille rahaa
ja ottamaan osaa sotaan. Tällä matkalla tulivat he Trakiaan ensin
Teereyksen pojan Sitalkeen luokse, jota he koettivat saada luopumaan
liitostaan Ateenalaisten kanssa ja hyökkäämään Poteidaiaan, jota
Ateenalaisten sotajoukko yhä piiritti. He pyysivät myöskin, että hän
auttaisi heidät yli Hellespontoksen Farnabatsoksen pojan Farnakeen
luokse, joka sitten toimittaisi heidät kuninkaan tykö. Siihen aikaan
sattuivat juuri Sitalkeen luona olemaan Ateenalaisten lähettiläät
Kallimakoksen poika Learkos ja Fileemoonin poika Ameiniadees. Nämät
yllyttivät Sitalkeen pojan Sadokoksen, joka oli otettu Ateenalaiseksi
kansalaiseksi, jättämään nuo miehet heidän käsiinsä, jotteivät
he kuninkaalta saisi apua vahingoittaaksensa tavallansa hänen
omaa kaupunkiansa. Sadokos myöntyikin heidän tuumaansa ja lähetti
Learkoksen ja Ameiniadeen kanssa miehiä, jotka vangitsivat heidät,
kun he, matkustettuansa Trakian läpi, olivat nousemaisillansa
laivaan, jolla he aikoivat purjehtia Hellespontoksen yli. Kun nämät
olivat saaneet heidät käsiinsä, veivät he heidät vankeina Ateenaan.
Koska Ateenalaiset pelkäsivät, että Aristeys, jäätyänsä eloon,
vahingoittaisi heitä vielä enemmän, mestauttivat he heidät kaikki
tutkimatta, juuri kun he tahtoivat puollustautua, ja heittivät
heidät kuoppiin. He katsoivat nimittäin Aristeyksen syypääksi
onnettomuuksiin, joita he olivat kärsineet Poteidaian edustalla ja
Trakian rannikolla. Tähän tekoon arvelivat he Lakedaimonilaisten
antaneen aiheen, kun nämät olivat tappaneet ja heittäneet kuoppiin ne
Ateenalaiset ja liittolaisten kauppiaat, jotka he saivat käsiinsä.
Sillä Lakedaimonilaiset tappoivat sodan alussa kaikki Ateenalaisten
liittolaiset ja puolueettomat, jotka he tapasivat merellä.
Samana vuonna tekivät Amprakialaiset suuren barbarijoukon avustamina
loppupuolella kesää sotaretken Amfilokian Argokseen ja muihin osiin
Amfilokiaa. Vihamielisyys Argeiolaisia kohtaan oli saanut alkunsa
seuraavista syistä. Palattuansa kotia Troian sodasta oli Amfiareuksen
poika Amfilokos, koska kotiolot eivät häntä miellyttäneet, perustanut
Amfilokian Argoksen ja kansoittanut Amfilokian muun alueen Amprakian
lahden rannikolla, antaen sille kotikaupunkinsa Argos-nimen. Tämä
kaupunki oli suurin Amfilokiassa ja sen asukkaat vallan varakkaita.
Monta sukupolvea kestäneiden onnettomuuksien rasittamina kutsuivat
he myöhemmin naapurinsa Amprakialaiset lähettämään siirtokunnan
kaupunkiinsa. Näiltä kanssa-asujiltaan oppivat he sitten sen
Helleeniläis-murteen, jota he nytkin vielä puhuvat. Aikaa voittaen
ajoivat Amprakialaiset Argolaiset kaupungista ja ottivat sen
itse haltuunsa. Tämän tapahduttua antautuivat Amfilokialaiset
Akarnaanialaisille, ja nämät kutsuivat yhdestä tuumin Ateenalaiset
avuksensa. Viimeksimainitut lähettivät 30 laivaa Formioonin johdolla,
jotka valloittivat Argoksen väkirynnäköllä ja tekivät Amprakialaiset
orjiksi, jonka jälkeen Amfilokialaiset ja Akarnaanialaiset yhdessä
asuivat kaupungissa. Tästä syntyi ensin liitto Ateenalaisten ja
Akarnaanialaisten kesken. Tämä heidän kansalaistensa orjittaminen
synnytti ensin Amprakialaisissa vihaa Argolaisia vastaan, ja siitä
syystä he myöhemmin tämän sodan kestäessä ynnä Kaonien ja useitten
muitten barbarilais-naapurien kanssa tekivät tämän sotaretken.
Saavuttuansa Argokseen, valloittivat he maaseudun, mutta kun he
eivät hyökkäyksellä voineet valloittaa kaupunkia, palasivat he kukin
kotiansa. Nämät olivat tämän kesän tapaukset.
Seuraavana talvena lähettivät Ateenalaiset 20 laivaa Formioonin
johdolla Peloponneesoksen vesille. Tämä teki Naupaktoksesta
vakoiluretkiä, jottei kukaan purjehtisi ulos Korintoksesta ja
Krisaios-lahdesta, eikä pääsisi sinne sisään. Toiset kuusi laivaa
lähettivät he Meleesandroksen johdolla Kaariaan ja Lykiaan,
verottamaan niitä seutuja ja estämään sikäläisiä Peloponneesolaisia
merirosvoja vahingoittamasta niitä laivoja, jotka purjehtivat
Faseliksesta ja Foikikeesta sekä sen seudun mannermaalta. Astuttuansa
maihin Ateenalaisten laivaväestön ja liittolaisten kanssa, tunkeutui
Meleesandros Lykiaan, mutta kärsi tappion, jossa sekä hän itse että
osa hänen sotajoukostansa saivat surmansa.
Samana talvena ryhtyivät Poteidaialaiset sopimuskeskusteluihin
Ateenalaisten päälliköiden, Euripideen pojan Ksenofoonin,
Aristokleideen pojan Hestiodooroksen ja Kallimakoksen pojan
Fanomakoksen kanssa, koskeivät enää voineet kestää piiritystä,
kun eivät Peloponneesolaiset hyökkäyksillänsä Attikaan saaneet
Ateenalaisia poistumaan, ja kun muonavarat kuluivat loppuun, niin
että, muusta puhumattakaan, muutamat jo nälän kiusaamina söivät
ihmislihaakin. Nähdessään sotilaiden rasitukset karussa, kylmässä
maassa, ja koska piiritys jo oli maksanut kaupungille 2,000
talenttia, myöntyivät päälliköt sopimukseen seuraavilla ehdoilla:
miehet lapsineen, vaimoineen ja palvelijoineen saisivat poistua
kaupungista, miehet yksi vaippa mukanansa, vaimot kahdella, ja
viedä mukanaan määrätyn matkarahan. Sopimuksen suojassa lähtivät
he Kalkidikeeseen, ja mihin kukin saattoi. Arvellen, että ehdoitta
olisivat voineet valloittaa kaupungin, moittivat Ateenalaiset
päälliköitä siitä, että nämät olivat hyväksyneet sopimuksen
neuvottelematta heidän kanssaan. Myöhemmin lähettivät Ateenalaiset
siirtolaisia Poteidaiaan asukkaiksi.
Nämät olivat tämän talven tapahtumat. Tällöin loppui myöskin toinen
vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
Seuraavana kesänä eivät Peloponneesolaiset liittolaisineen
hyökänneet Attikaan, vaan retkeilivät Lakedaimonilaisen kuninkaan
Tseuksidamoksen pojan Arkidamoksen johdolla Plataiaa ahdistamaan.
Leiriydyttyänsä ryhtyi hän hävittämään maata, mutta Plataialaiset
toimittivat hetimiten hänen luoksensa lähettiläitä, jotka puhuivat
seuraavin sanoin:
"Arkidamos ja Lakedaimonilaiset! Te teette väärin, ette toimi itsenne
ettekä esi-isienne arvon mukaisesti, hyökätessänne Plataialaisten
maahan. Sillä vapautettuansa Hellaan Meedialaisista niitten
Helleenien avulla, jotka vapaaehtoisesti heittäytyivät vaaraan täällä
meidän maassamme, jätti Kleombrotoksen poika, Lakedaimonilainen
Pausanias, uhrattuansa Plataian torilla Zeys vapauttajalle ja
kutsuttuansa kokoon kaikki liittolaiset, Plataialaisille tämän
maan ja kaupungin itsenäiseksi asunnoksi, johon ei kukaan saisi
hyökätä harjottamaan vääryyttä, laskeaksensa sitä valtansa alle,
vaan jota läsnäolleiden liittolaisten tarvittaessa voimiensa mukaan
tulisi puollustaa. Tämän maan lahjottivat meille teidän esi-isänne
palkinnoksi osottamastamme urhoollisuudesta ja innosta; mutta
te toimitte päinvastoin, tullessanne yhdessä verivihollistemme,
Teebalaisten, kanssa meitä orjuuttamaan. Kutsuen todistajiksi
silloisia valoja valvovat jumalat sekä teidän ja meidän isänmaamme
haltijat, pyydämme teitä jättämään Plataian maan loukkaamatta ja
pysymään pyhissä valoissanne, sallien meidän asua itsenäisinä, kuten
Pausanias on katsonut oikeaksi."
Plataialaisten puhuttua täten, lausui Arkidamos: "Te puhuisitte
aivan oikein, Plataian miehet, jos te tekisitte, kuten puhutte.
Kuten Pausanias on teille luvannut, asukaapa vain itsenäisinä ja
vapauttakaa niin ikään muut, jotka osallisina silloisiin vaaroihin
vannoivat teidän kanssanne, mutta jotka nyt ovat Ateenalaisten
vallassa. Heidän niinkuin myöskin muiden vapauden tähden on tämä
sotaretki juuri pantu toimeen. Paraiten pysyisitte valoissanne,
jos te ottaisitte osaa tähän retkeen; mutta jollette, niin pysykää
ainakin rauhassa, kuten jo ennen olemme kehottaneet teitä tekemään,
hoitaen omia asioitanne, yhdistymättä kumpaiseenkaan, ja ottakaa
vastaan molemmat ystävinä, mutta älkää, kumpaakaan sotaliittolaisena.
Tämä on meidän neuvomme."
Näin kuului Arkidamoksen vastaus. Kuultuansa tämän, palasivat
Plataialaiset lähettiläät kaupunkiin ja ilmoittivat kansalle
Arkidamoksen vastauksen. Nämät vastasivat, että heidän oli mahdotonta
tehdä sitä, mihin hän heitä kehotti, ilman Ateenalaisten suostumusta,
koska heidän lapsensa ja vaimonsa olivat näitten hallussa. He
sanoivat pelkäävänsä kaupunkinsa puolesta, jos Ateenalaiset
Peloponneesolaisten poistuttua eivät sallisi heidän täyttää
lupaustansa, ja että Teebalaiset, jotka heidän myöskin sopimuksen
mukaan tulisi ottaa vastaan, uudestaan koettaisivat ottaa kaupungin
haltuunsa.
Rauhoittaaksensa heitä, lausui Arkidamos:
"Jättäkää kaupunkinne rakennuksineen meidän Lakedaimonilaisten
huostaan, osottakaa maanne rajat ja laskekaa puut metsissänne, ja
mitä muuta teillä on laskettavaa, mutta menkää itse, mihin haluatte,
niin kauan kuin sota kestää. Kuin se on loppunut, annamme ottamamme
teille takaisin, mutta siihen saakka pidämme me sen takuuna,
viljelemme maata ja maksamme teille sopivan veron siitä."
Kuultuansa tämän, palasivat lähettiläät taasen kaupunkiin, ja
neuvoteltuansa kansan kanssa, lupasivat Plataialaiset tehdä sen,
mihin hän heitä kehotti, jos Ateenalaiset siihen suostuisivat,
mutta sillävälin pyysivät he häntä suomaan heille aselevon maata
hävittämättä. Saavuttuaan Ateenalaisten puheille, ja neuvoteltuaan
heidän kanssansa, toivat Plataialaisten lähettiläät kansalaisillensa
seuraavan vastauksen:
"Plataian miehet! Ateenalaiset eivät koskaan tietääksensä ole olleet
väliäpitämättömiä teidän loukkaamisestanne, sanovat Ateenalaiset,
siitä saakka kuin olette tulleet heidän liittolaisikseen, eivätkä
he nytkään tule hylkäämään teitä, vaan auttamaan teitä voimiensa
mukaan. He kehottavat teitä pysymään esi-isienne vannomissa valoissa,
missäkään liitosta poikkeamatta."
Kun lähettiläät olivat ilmottaneet tämän, päättivät Plataialaiset,
etteivät luopuisi Ateenalaisista, vaan että kestäisivät, vaikkapa,
jos olisi välttämätöntä, näkisivät maatansa hävitettävän, ja vaikka
mitä tahansa olisi kärsittävä. Niinikään päättivät he, ettei kukaan
enää menisi ulos kaupungista, vaan että muureilta vastattaisiin,
etteivät he voineet tehdä, mitä Lakedaimonilaiset vaativat. Heidän
näin vastattuansa, kutsui Arkidamos kuningas paikallisjumalat ja
uroot todistajiksi, lausuen näin:
"Te Jumalat ja uroot, jotka hallitsette tätä Plataian maata, te
tiedätte, että emme me, koska he ensin ovat rikkoneet valansa,
ole panneet alkuun vääryyttä, kun olemme hyökänneet tähän maahan,
jossa meidän esi-isämme teidän suosiollisella avullanne voittivat
Meedialaiset, ja jonka te teitte niin voittorikkaaksi Helleeneille.
Emmekä me nyt tee mitäkään vääryyttä teoillamme, sillä emme ole
saaneet suostumusta meidän moniin kohtuullisiin ehdotuksiimme.
Sallikaa siis, että ne rangaistaan, jotka ovat alkaneet vääryyden, ja
että ne, jotka lainmukaisesti rankaisevat, saavat hyvitystä."
Näin rukoiltuansa järjesti hän sotilaat hyökkäykseen. Ensin ympäröi
hän kaupungin puuaitauksella, jottei kukaan pääsisi ulos. Sitten
rakennutti hän vallin kaupunkia vastaan, toivoen, ettei piiritys
kestäisi kauan, niin suuren sotavoiman ollessa toimessa. He kaatoivat
puita Kitairoon-vuorelta ja asettivat ne ristiin molemmin puolin
vallia, jottei se hajoaisi. He heittivät siihen risuja, kiviä,
multaa ja muuta semmoista, joka sopi täytteeksi. Työtä tehtiin
keskeyttämättä yötä päivää 70 vuorokautta vuoron mukaan, niin että
osa sotilaita oli työssä, toinen osa nukkumassa ja syömässä. Jokaisen
Lakedaimonilaisten liittokaupungin päällikkö piti väkensä ahkerassa
työssä. Kun Plataialaiset näkivät vallin kohoavan, rakensivat he
puisen varustuksen sille kohdalle muuriansa, jossa valli yleni, ja
täyttivät sen kivillä, joita he ottivat läheisistä rakennuksista.
Siteenä he käyttivät puuta, ettei varustus kohottuansa tulisi
heikoksi. Peitteeksi panivat he vuotia ja nahkoja, jotteivät palavat
nuolet voisi vahingoittaa työmiehiä ja puuainetta. Muurin varustus
kohosi suuresti, mutta valli yleni yhtä mittaa sitä vastaan.
Plataialaiset keksivät nyt seuraavan keinon: he repivät muurinsa,
missä valli oli lähinnä, ja juoksuttivat mullan sisäänpäin.
Huomattuansa tämän, heittivät Peloponneesolaiset savella täytettyjä
ruokokoreja aukkoihin, jottei tämä niinkuin multa hajoaisi. Kun
ei entisestä keinosta lähtenyt tulosta, eivät Plataialaiset sitä
kauemmin käyttäneet, vaan kaivoivat kaupungista maanalaisen käytävän
vallin keskipaikan alle ja vetivät taasen mullan puoleensa. Tätä
he tekivät kauan salaa ulkopuolella olevilta, niin että huolimatta
täyttämisestä valli ei kohonnut, koska piiritetyt ehtimiseen veivät
alta pois mullan, ja valli sen takia vajosi kuoppaan.
Mutta koska piiritetyt olivat harvalukuiset ja piirittäjät hyvin
lukuisat, pelkäsivät ensinmainitut, etteivät voisi pitää puoliaan,
ja keksivät seuraavan keinon. He lakkasivat rakentamasta suurta
rakennuksen alaista muuria vastapäätä vallia ja ryhtyivät sen
molemmista päistä, missä muuri oli matalin, valmistamaan uutta
puolikuun muotoista muuria vanhan muurin sisäpuolelle, jotta se olisi
suojana, jos suuri muuri valloitettaisiin, ja että vihollisten olisi
pakko rakentaa uusi valli tätä vastaan, sekä näille siten olisi
kaksinkertainen vaiva sisemmäksi tunkeuduttuansa, ja he joutuisivat
kahdelta puolelta ahdistetuiksi.
Vallin rakentamisen ohessa asettivat Peloponneesolaiset
piirityskoneita kaupunkia vastaan, yhden, joka, murtaen
suuren osan vallia vastaan rakennettua suurta muuria, kovasti
säikäytti Plataialaisia, toisia toisille kohdille muuria. Mutta
Plataialaiset heittivät niitten ympäri köysipauloja ja särkivät
ne, sekä, ripustettuaan suuria hirsiä kumpasestakin päästä pitkiin
rautaketjuihin, kohottivat ne kahdella vipupuulla yli muurin ja
antoivat, hellittäen nuorat, hirsien pudota piirityskoneen päälle,
kun tämä oli muuriin töytäämäisillänsä, niin että hirsi pudotessansa
katkaisi muurinsärkijän pään.
Kun Peloponneesolaiset huomasivat, ettei piirityskoneista ollut
mitään hyötyä, ja että vastamuuri oli rakennettu heidän valliansa
vastaan, ryhtyivät he todenteolla piirittämään kaupunkia, koska
siihenastisten keinojen kautta eivät voineet valloittaa sitä.
Ensin päättivät he kuitenkin koettaa, voisivatko he tuulen avulla
sytyttää kaupungin palamaan, koska se oli pieni. Sillä he miettivät
kaikenlaisia keinoja, voidaksensa suuritta kustannuksitta ja
varsinaisetta piirityksettä saada kaupungin haltuunsa. He heittivät
risukimppuja vallilta tämän ja muurin väliin, ja risuläjän,
työskentelijäin paljouden kautta, kohottua vallin korkuiseksi
heittivät he niitä itse kaupunkiin, niin kauas kuin ulottuivat,
sekä sytyttivät ne pihkalla ja tulikivellä. Tästä syntyi niin suuri
tulipalo, ettei senkaltaista vielä oltu nähty ihmisten sytyttämänä,
vaikkakin väliin kyllä tapahtuu, että metsät vuorilla tuulen
vaikutuksesta itsestään syttyvät tuleen. Tämä tulipalo oli niin
hirmuinen, että se oli vähällä tuhota Plataialaiset, jotka olivat
pelastuneet siihenastisista vaaroista. Monessa kohdin kaupunkia ei
voinut lähestyä tulta, ja jos tuuli olisi kääntynyt kaupunkiin päin,
kuten viholliset toivoivat, niin olisi Plataian perikato ollut varma.
Mutta nyt sanotaan ruvenneen runsaasti satamaan vettä taivaasta
ukkosen käydessä ja sateen sammuttaneen tulen sekä siten poistaneen
vaaran.
Kun Peloponneesolaiset eivät tässäkään onnistuneet, jättivät he vain
osan sotajoukosta sinne, mutta lähettivät toiset pois, ja ympäröivät
kaupungin sotilailla, osottaen kullekin kaupungille määrätyn alansa.
Sisä- ja ulkopuolella vallia oli hauta, josta olivat ottaneet
tiilenainetta. Kun kaikki Arktuuroksen nousunaikana oli valmiina,
lähtivät he paluumatkalle, jätettyänsä väkeä vartioimaan puolta
muuria, sillä toista osaa vartioivat Boiootialaiset, ja hajosivat
kukin kotikaupunkiinsa. Plataialaiset olivat jo ennen lähettäneet
lapset, naiset, vanhukset ja kaikki kivulloiset Ateenaan. Kaupunkiin
jääneitä piiritettyjä oli 400 Plataialaista ja 80 Ateenalaista sekä
110 naista ruuanlaittajina. Näin paljo oli heitä yhteensä, kun
piiritys alkoi, eikä ketään muuta ollut muurien sisällä, ei vapaata
eikä orjaa. Tämmöiseksi järjestettiin Plataian piiritys.
Samana kesänä viljan hedelmöidessä ja hyökkäyksen tapahtuessa
Plataialaisia vastaan, retkeili 2,000 Ateenalaista raskasaseista
ja 200 ratsumiestä Trakiassa asuvia Kalkidilaisia ja Bottialaisia
vastaan Euripideen pojan Ksenofoonin ja kahden muun päällikön
johdolla. Saavuttuansa Bottialaisen Spartoolos nimisen kaupungin
seuduille hävittivät he viljan. Itse kaupunkikin näkyi muutamien
sikäläisten vaikutuksesta haluavan antautua Ateenalaisille,
mutta vastapuoluelaisten pyydettyä apua Olyntolaisilta, tuli
sieltä raskasaseisia ja muuta sotaväkeä kaupungin puolustukseksi.
Kun nämät tekivät hyökkäyksen ulos Spartooloksesta, ryhtyivät
Ateenalaiset taisteluun kaupungin edustalla. Tässä ottelussa
voittivat Ateenalaiset Kalkidilaiset raskasaseiset ja niiden kanssa
liittoutuneet, jotka vetäytyivät takaisin Spartoolokseen, mutta
Kalkidilaiset ratsumiehet ja keveäaseiset voittivat Ateenalaisten
ratsumiehet ja keveäaseiset. Heillä oli joukossaan moniaita
kevytkilpisiä niinkutsutusta Krusis-maasta.
Kun taistelu jo oli loppumaisillaan, tuli Olyntoksesta toisia
kevytkilpisiä avuksi. Tämän huomattuaan, tulivat Spartooloksen
kevytaseiset rohkeammiksi sekä apuväen tulosta että siitä, etteivät
olleet joutuneet tappiolle, ja tekivät Kalkidilaisten ratsumiesten
ja vastatulleiden kanssa uuden hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan.
Ateenalaiset vetäytyivät nyt takaisin niitten kahden ryhmän luokse,
jotka he olivat jättäneet kuormastoa vartioimaan. Kun Ateenalaiset
hyökkäsivät, peräytyivät viholliset, mutta kun he vetäytyivät
takaisin, hyökkäsivät vastustajat ja heittivät heitä keihäillä.
Kalkidilainen ratsuväki ryntäsi esiin, missä sopivimmalta näytti,
pelästytti Ateenalaisia suuresti ja ajoi heidät pakoon pitkän matkaa.
Ateenalaiset pakenivat Poteidaiaan, ja korjattuansa myöhemmin
sopimuksen nojalla kaatuneensa, palasivat he Ateenaan jälellä olevan
sotajoukon kanssa. Heitä oli kaatunut 430 miestä ja kaikki päälliköt.
Kalkidilaiset ja Bottialaiset pystyttivät voitonmerkin, ja palasivat
kukin kaupunkiinsa, korjattuansa kaatuneensa.
Samana kesänä vähän näiden tapahtumien jälkeen kehottivat
Amprakialaiset ja Kaonit, haluten valloittaa koko Akarnaanian
ja erottaa sen Ateenalaisista, Lakedaimonilaiset varustamaan
laivaston liittolaismaista ja lähettämään 1,000 raskasaseista
Akarnaaniaan. He sanoivat, että he, jos Lakedaimonilaiset yhtyisivät
heihin jalkaväellä ja laivoilla, kun rannikolla asuvat Akarnaanit
eivät voisi tulla maanmiestensä avuksi, helposti valloittaisivat
Akarnaanian ja vieläpä Tsakyntoksen ja Kefalleenian saaretkin. Sitten
eivät Ateenalaiset enää voisi lähettää laivoja purjehtimaan ympäri
Peloponneesosta; ehkäpä he voisivat saada Naupaktoksenkin haltuunsa.
Tämän kehotuksen johdosta lähettivät Lakedaimonilaiset meripäällikkö
Kneemoksen johdolla hetimiten raskasaseisia muutamilla laivoilla,
antaen koko laivastolle käskyn mitä pikimmin varustautua
purjehtiaksensa Leukassaarelle. Varsinkin olivat Korintolaiset
innokkaita Amprakialaisten puolesta, koska nämät olivat heidän
siirtolaisiansa. Korintoksesta, Sikyoonista ja sen seudun maista
tuleva laivasto oli vielä varustuksen alaisena, mutta Leukaan,
Anaktorionin ja Amprakian laivastot olivat jo ennen saapuneet ja
odottivat Leukas-saaren edustalla. Kneemos ja hänen johtamansa 1,000
raskasaseista olivat päässeet perille salaa Formioonilta, joka 20
Attikalaisen laivan avulla vartioi Neupaktosta ympäröiviä vesiä, ja
valmistelivat heti maasotaretkeä.
Kneemosta avustivat Helleeneistä Amprakialaiset, Leukalaiset,
Anaktorionilaiset ja ne 1,000 Peloponneesolaista, jotka olivat
tulleet hänen mukanaan; hänen barbarilaiset liittolaisensa olivat:
1,000 kansanvaltaista Kaonia, joita johtivat hallitsevasta suvusta
vuodeksi valitut päälliköt Footios ja Nikanoor. Kaonein riveissä
sotivat myöskin Tesprootit. Molosseja ja Atintaaneja johti alaikäisen
kuninkaan Tarypoksen holhooja Sabylintos ja Paravaialaisia heidän
kuninkaansa Oroidos. 1,000 Orestia, joita hallitsi Antiokos, soti
Antiokoksen suostumuksella Paravaialaisten yhteydessä Oroidoksen
johdolla. Salaa Ateenalaisilta lähetti myöskin Perdikkas 1,000
Makedonialaista, jotka myöhemmin saapuivat.
Odottamatta laivastoa Korintoksesta, lähti Kneemos liikkeelle.
Kulkien läpi Argeian maan, hävittivät he linnoittamattoman Limnaian
kylän. Saavuttuansa Akarnaanian suurimman kaupungin Stratoksen
edustalle, arvelivat he helposti saavansa kaiken muun seudun
haltuunsa, kun vain voisivat valloittaa tämän kaupungin.
Kun Akarnaanialaiset saivat tietää, että suuri sotajoukko oli
hyökkäämäisillänsä maahan, ja että vihollisia saapuisi myöskin
meritse laivoilla, eivät he kuitenkaan yhdessä voimin koettaneet
puolustautua, vaan jokainen piti huolta ainoastaan omasta
pelastuksestaan. Hädissään pyysivät he apua Formioonilta; mutta tämä
vastasi, että hänen oli mahdoton jättää Naupaktosta suojeluksetta,
koska hän tiesi, että vihollinen laivasto kohdakkain tulisi
purjehtimaan Korintoksesta.
Peloponneesolaiset ja heidän liittolaisensa jakaantuivat kolmeen
osastoon ja kulkivat Stratiolaisten kaupunkia vastaan, jotta he,
leiriydyttyänsä sen läheisyyteen, koettaisivat väkirynnäköllä
vallottaa muurit, jos eivät he sanoilla voisi saada heitä
antautumaan. Keskellä kulkivat Kaonit ja muut barbarit, oikealla
puolella heitä Leukalaiset ja Anaktorionilaiset sekä heidän
liittolaisensa, vasemmalla siivellä Kneemos Peloponneesolaisineen ja
Amprakialaiset. He kulkivat niin etäällä toisistansa, etteivät väliin
nähneet toisiansa. Helleenit kulkivat järjestyksessä ja varovasti,
kunnes leiriytyivät sopivalle paikalle; mutta Kaonit, jotka
luottivat itseensä ja joita pidettiin sikäläisistä mannermaalaisista
sotaisimpina, eivät huolineet leiriytyä, vaan riensivät muitten
barbarien kanssa kiiruusti eteenpäin, luullen voivansa valloittaa
kaupungin ensi hyökkäyksellä ja yksin suorittaa valloituksen.
Kun Stratiolaiset huomasivat heidän huolettoman kulkutapansa,
ajattelivat he, että, jos he erikseen voittaisivat barbarit,
Helleenit eivät enää niin rohkeasti voisi hyökätä eteenpäin. He
asettuivat väijyksiin kaupungin ympärille, ja kun viholliset olivat
lähellä, hyökkäsivät he sekä kaupungista että väijyksistä näitten
kimppuun. Paetessansa sai suuri joukko Kaoneja surmansa; toiset
barbarit taas, nähtyänsä näitten pakenevan, eivät enää pitäneet
puoltaan, vaan kääntyivät pakoon. Ei kumpikaan Helleenien leiri
tietänyt mitään tästä tappelusta etäisyyden takia, vaan luulivat
barbarien kiiruhtaneen, saadaksensa sopivan leiripaikan. Mutta
kun pakenevat barbarit riensivät heidän suojiinsa, ottivat he ne
joukkoonsa, yhdistivät molemmat leirit ja viipyivät siellä sen
päivän. Stratiolaiset eivät ahdistaneet heitä nyt, koska muut
Akarnaanit eivät vielä olleet saapuneet, vaan heittivät heitä
lingoilla ja saivat siten aikaan suuren häiriön. Sillä ilman
raskasaseisia eivät he voineet tehdä hyökkäystä, mutta tässä
taistelutavassa pidetään Akarnaanit etevimpinä.
Yön tultua, palasi Kneemos sotajoukkoineen kiiruumman kautta
Anapos-joelle, joka on 80 stadiota Stratoksesta. Seuraavana päivänä
korjautti hän kaatuneensa sopimuksen suojassa, ja koska Oiniadit
ystävyydestä olivat yhtyneet häneen, vetäytyi hän heidän luoksensa,
ennenkuin Akarnaanit olivat ennättäneet saapua. Sieltä kulkivat he
kukin kotiinsa. Stratiolaiset pystyttivät voitonmerkin barbareja
vastaan tapahtuneen ottelun johdosta.
Korintolaisten ja toisten liittolaisten laivasto, jonka
Krisaios-lahdesta piti purjehtia Kneemoksen avuksi, jotteivät
rannikolla asuvat Akarnaanit voisi tulla ylempänä asuvien
heimolaistensa avuksi, ei voinutkaan saapua, koska sen samoina
päivinä, kuin tappelu Stratoksen läheisyydessä tapahtui, täytyi
kestää meritappelu Formioonia ja niitä 20 Ateenalaista laivaa
vastaan, jotka vartioivat Naupaktoksen satamaa. Sillä Formioon väijyi
heitä, kun he purjehtivat ulos lahdesta, aikoen ahdistaa heitä
aavalla merellä. Korintolaiset ja heidän liittolaisensa purjehtivat
Akarnaaniaan varustettuina ennemmin maa- kuin meritaistelua varten,
eivätkä luulleet Ateenalaisten 20 laivallansa uskaltavan ryhtyä
meritappeluun heidän 47 laivansa kanssa. Kun he purjehtivat pitkin
rantaa aikeissa Akaian Patraista purjehtia vastaiselle rannalle ja
sieltä Akarnaaniaan, näkivät he äkkiarvaamatta Ateenalaisten tulevan
heitä vastaan Kalkiksesta ja Eyeenos-joen suulta, ja etteivät he
siis Ateenalaisilta salaa olleet yötänsä viettäneet. Täten he olivat
pakotetut taistelemaan keskellä salmea.
Jokaisella kaupungilla oli omat päällikkönsä; Korintolaisten olivat
Makaoon, Isokrates ja Agatarkidas. Peloponneesolaiset asettuivat,
muodostaen mahdollisimman suuren ympyrän, keulat ulos- ja perät
sisäänpäin, jotteivät viholliset voisi tunkeutua siitä läpi. Keskelle
asettivat he pienet laivansa ja viisi parasta purjehtijaa, jotta
nämät nopeasti voisivat tarpeen vaatiessa purjehtia apuun.
Asettuneina yhteen riviin, kiersivät Ateenalaiset vihollisten
ympyrän ja supistivat heidän alansa sangen ahtaaksi, purjehtien aina
lähemmäksi ja näyttäen siltä, kuin jos he heti olisivat valmiit
hyökkäämään. Formioon oli kieltänyt heitä käymästä käsiksi, ennenkuin
hän itse antoi merkin. Sillä hän toivoi, etteivät viholliset
pysyisi riveissä, kuten maalla, vaan että laivat työntyisivät
toisiansa vastaan, ja että pienet laivat saisivat häiriötä aikaan,
niinkuin myöskin etteivät laivat pysyisi hetkeäkään yhdessä kohdin,
jos rupeaisi tuulemaan lahdesta päin, kuten auringon noustessa
tavallisesti sattui. Hän arveli niinikään olevan omassa vallassansa
määrätä hyökkäämistä, milloin hän vain katsoi sen sopivaksi. Kun
tuuli nousi, ja laivat tungettuina pienelle alalle olivat molemmista
syistä, sekä tuulen että aluksien yhteentörmäyksen kautta, joutuneet
epäjärjestykseen, ja kun laiva työntyi laivaan ja merimiesten
huutaessa ja toisiansa parjatessa, koettaessaan väistyä toisiensa
tieltä, niitä kekseillä lykättiin erilleen, ja he eivät sentakia
voineet kuulla päälliköiden käskyjä eivätkä soudonjohtajain
määräyksiä, ja kun merimiehet, ollen tottumattomia, eivät voineet
meren kuohussa soutaa, eivätkä laivat totelleet peräsintä, antoi
Formioon sopivalla hetkellä hyökkäämismerkin. Ateenalaiset ryntäsivät
nyt esiin, upottivat yhden päällikkölaivan ja hävittivät sitten
järjestään kaikki alukset, jotka he saivat käsiinsä, saaden aikaan,
ettei yksikään epäjärjestyksen takia voinut ryhtyä puolustukseen,
vaan pakenivat Akaian Patraihin ja Dymeeseen. Ateenalaiset ajoivat
heitä takaa, ottivat 12 laivaa, tappoivat useimmat miehistöstä ja
purjehtivat Molykreioniin.
Siellä he pystyttivät voitonmerkin Rionin niemelle ja palasivat
Naupaktokseen, uhrattuansa laivan Poseidoonille. Peloponneesolaiset
purjehtivat niinikään jälellä olevilla laivoillansa Dymeestä ja
Patraista Eeliläisten Kylleene nimiseen satamaan. Leukaasta saapui
myöskin Stratoksen tappelun jälkeen Kylleeneen Kneemos laivoineen,
joitten oli ollut tarkoitus yhtyä edellämainittuihin.
Lakedaimonilaiset lähettivät laivoihinsa Timokrateen, Brasidaan ja
Lykofroonin neuvonantajiksi Kneemokselle, käskien hänen valmistautua
toiseen etuisampaan meriotteluun ja kieltäen häntä antamasta
muutamien laivojen sulkea itseään merestä. Koska he ensi kerran
antautuivat meritappeluun, näytti tämä heistä vallan kummalliselta,
he kun eivät luulleet laivastonsa olevan toista juuri heikomman, vaan
otaksuivat, että tappion syynä oli jonkunmoinen pelkuruus, ottamatta
lukuun, että Ateenalaisten pitkällinen kokemus suuresti voitti heidän
lyhyen harjoittelemisensa. Vihoissansa he siis lähettivät mainitut
neuvonantajat. Saavuttuansa vaativat nämät yhdessä tuumin Kneemoksen
kanssa eri kaupungeista laivoja ja varustivat käsillä olevat laivat
kuntoon meritappelua varten.
Formioon lähetti niinikään puolestansa Ateenaan sanan näistä
varustuksista ja voitostansa, pyytäen lähettämään hänelle mitä
pikimmin mahdollisimman monta laivaa, koska hänen joka päivä täytyi
olla valmis meritappeluun. He lähettivätkin hänelle 20 laivaa, antaen
päällikölle käskyn matkalla poiketa Kreetaan. Sillä Kreetalainen
Niikias, Gortyyniasta, heidän kestiystävänsä, oli kehottanut heitä
purjehtimaan Kydooniaan, luvaten saattaa tämän vihamielisen kaupungin
heidän haltuunsa. Hän teki tämän saavuttaaksensa Poliknalaisten,
Kydoonialaisten naapurien, suosion. Tämä laivasto purjehti siis
Kreetaan ja hävitti Poliknalaisten avulla Kydoonialaisten maata,
kuluttaen myrskyssä ja tyvenen tähden paljon aikaa.
Ateenalaisten purjehtiessa Kreetan vesillä, varustautuivat
Kylleenessä oleskelevat Peloponneesolaiset uutta meritappelua varten
ja purjehtivat Akaian Panormokseen, johon Peloponneesolaisten
maasotajoukko jo oli lähtenyt heidän avuksensa. Formioon purjehti
puolestansa Molykreionin Rioniin ja ankkuroi sen edustalle ne 20
laivaa, joita hän oli käyttänyt meritaistelussa. Tämä Rion oli
ystävällisissä suhteissa Ateenalaisiin. Toinen Rion sijaitsee
vastapäätä Peloponneesoksen rannikolla. Niitä eroittaa seitsemän
stadion levyinen vesi Krisaioslahden suulla. Kun Peloponneesolaiset
näkivät Ateenalaiset, ankkuroivat he 77 laivaansa Akaialaisen
Rionin satamaan lähelle Panormosta, jossa heidän maaväkensä seisoi.
Kuusi tai seitsemän päivää makasivat molemmat laivastot vastapäätä
toisiansa, harjoitellen ja valmistautuen meritaisteluun. Toiset
eivät tahtoneet purjehtia ulos ulapalle peläten uudestaan joutuvansa
tappiolle, toiset taasen karttivat salmea, koska katsoivat taistelun
ahtaalla vedellä olevan vihollisten eduksi. Koska Kneemos ja
Brasidas sekä Peloponneesolaisten muut päälliköt tahtoivat kiiruhtaa
meritaistelua, ennenkuin Ateenalaiset ennättäisivät saada apua kotoa,
kutsuivat he sotilaat kokoon, ja kun huomasivat useimpien heistä
olevan peloissaan ja miehuuttomina entisen tappion tähden, koettivat
he rohkaista heitä seuraavin sanoin:
"Peloponneesoksen miehet! Jos joku teistä tapahtuneen meritaistelun
takia on huolissansa odotettavan ottelun suhteen, niin hän päättelee
väärin. Sillä me olimme, kuten tiedätte, varustautuneet enemmän
maa- kuin meritappelua varten. Meitä kohtasivat nurjat onnenoikut,
jotapaitsi myöskin taitamattomuus meritaistelussa suuresti aiheutti
tappiomme. Koska siis tappioomme ei ollut syynä mikään urhoollisuuden
puute meidän puoleltamme, niin ei ole oikein antaa sattuman lannistaa
mieltämme, me kun tiedämme, ettei meiltä ole puuttunut rohkeutta.
Muistakaa, että onni voi pettää jokaista, mutta että urhoolliset
miehet aina pysyvät muuttumattomina, ja ettei saa puolustaa
pelkuruutta tietämättömyydellä. Teillä taas ei siihen määrin puutu
kokemusta, kuin teillä on enemmän urhoollisuutta. Noitten taitavuus,
jota te enimmän pelkäätte, on heille avuksi, ainoastaan jos he
myöskin ovat urhoollisia ja lujamielisiä vaarassa: ilman miehuutta
ei mikään taito ole avuksi vaaran uhatessa. Sillä pelko järkyttää
mielen, eikä taito ilman lujuutta ole kylliksi. Pankaa siis heidän
suuremman kokemuksensa vastapainoksi suurempi rohkeutenne ja tappion
pelon vastapainoksi silloinen varustamattomuutenne. Teillähän
on enemmän laivoja ja teidänhän on taisteleminen ystävällisellä
rannalla sekä raskasaseistenne ollessa läsnä; tavallisestihan voitto
on suuremman joukon ja paremmin varustettujen vallassa. Ei ole
siis otaksuttavaa, että nyt joutuisimme tappiolle, ja meidän viime
tappelun erehdyksemme tulevat nyt olemaan meille opiksi. Hoitakaa
siis, perämiehet ja merimiehet, tehtävänne urhoollisesti, älkääkä
poistuko siitä paikasta, johon teidät on asetettu. Me puolestamme
emme tule johtamaan teitä entisiä päälliköitä huonommin, emmekä
suvaitse kenellekään tilaisuutta miehuuttomuuteen. Jos kuitenkin
joku koettaisi poiketa velvollisuudestaan, niin saa hän sopivan
rangaistuksen, mutta ne, jotka kunnostavat itsensä, saavat osakseen
urhoollisuuden palkinnon."
Täten koettivat päälliköt rohkaista Peloponneesolaisia. Mutta koska
Formioonkin oli peloissansa sotilaittensa alakuloisuuden takia ja
huomasi heidän pelkäävän vihollisten laivojen suurempaa lukua,
päätti hän kutsua heidät kokoon ja rohkaista heitä muutamilla
oleviin oloihin soveltuvilla huomautuksilla. Jo ennenkin oli hän
usein teroittanut heidän mieleensä, ettei niin suurta laivojen
paljoutta heitä vastaan purjehtisi, jota he eivät voisi kukistaa;
ja sotamiehissäkin oli jo vanhastaan vallinnut se mielipide,
etteivät Ateenalaiset milloinkaan väistyisi, vaikka kuinkakin
suuren Peloponneesolais-joukon edestä. Mutta nähdessänsä nyt heidät
alakuloisina, tahtoi hän kehottaa heitä olemaan urhoollisia ja puhui
kokoontulleille Ateenalaisille seuraavat sanat:
"Sotatoverini! Koska näen teidän pelkäävän vihollisten paljoutta,
olen kutsunut teidät kokoon, katsoen teidän pelkonne olevan
aiheettoman. Ensinkin ovat nuo varustaneet tuommoisen joukon laivoja,
koska ovat kärsineet tappion ja käsittävät olevansa meitä paljoa
heikommat, jos lukumäärä olisi yhtä suuri; toiseksi johtuu heidän
itseluottamuksensa, että muka urhoollisuus olisi heillä synnynnäinen
avu, yksinomaan heidän maataisteluissa saavuttamistaan voitoista,
koska luulevat samaten menestyvänsä merelläkin. Mutta jälkimmäisessä
suhteessa on meillä suuremmat edellytykset, jos kohtakin heillä
edellämainitussa, koska he eivät ole meitä urhoollisemmat, vaan
koska olemme kokeneempia, on meillä myöskin suurempi itseluottamus.
Lakedaimonilaiset, liittolaistensa johtajina, kulettavat useimpia
näistä oman kunniansa vuoksi sodan vaaroihin vasten heidän tahtoansa,
sillä muuten he eivät näin perinpohjaisen tappion jälkeen uudestaan
ryhtyisi meritappeluun. Älkää siis pelätkö heidän rohkeuttansa. Te
päinvastoin herätätte heissä paljoa suuremman, perustetun pelon,
koska jo ennen olette päässeet voitolle, ja koska he eivät luule
teidän uudestaan ryhtyvän taisteluun, ellette olisi varmat voitosta.
Sillä tavallisesti luotetaan, kun taisteluun rynnätään, enemmän
suurempaan sotajoukkoon, kuten nyt vastustajamme tekevät, kuin
sotakuntoon; mutta ne, jotka vähälukuisemmalla sotajoukolla pakotta
antautuvat taisteluun, ovat myöskin itseensä luottavammat. Tämän
kyllä ymmärtävät vastustajamme ja pelkäävät meitä enemmän yrityksemme
tavattomuuden takia, kuin jos varustuksemme olisivat tavanmukaisia.
Moni lukuisampi sotajoukko on usein kokemattomuutensa, joskus myöskin
miehuuttomuutensa kautta, joutunut tappiolle, mutta tämä ei ole
ensinkään teidän laitanne."
"En tahdo purjehtia lahteen taistellakseni siellä; sillä taistelussa
lukuisampia laivoja vastaan on minusta ahdas vesistö epäsuotuisa
vähälukuisemmille, kokeneemmin johdetuille ja paremmasti
purjehtiville aluksille. Kun ei näe vihollista kaukaa, ei voi ajoissa
hyökätä hänen kimppuunsa eikä vetäytyä takaisin tarpeen tullessa;
ei myöskään voisi tunkeutua läpi vihollisen rivien eikä tehdä
tarpeellisia käänteitä, joka juuri on nopeammin purjehtivien laivojen
etu, vaan taistelu muodostuisi maatappeluksi, jossa lukuisammat
laivat pääsevät voitolle."
"Tästä kaikesta olen minä voimieni mukaan pitävä huolta. Mutta
te puolestanne, pysykää hyvässä järjestyksessä laivoissanne ja
totelkaa tarkoin käskyjä varsinkin kun taistelutanner on ahdas,
noudattaen ennen kaikkea järjestystä ja hiljaisuutta, sillä tämä on
välttämätöntä kaikissa otteluissa, mutta varsinkin meritappelussa,
ja puolustautukaa ennen osottamallanne miehuudella. Tämä
taistelu on meille ratkaiseva, koska sen kautta joko hävitetään
Peloponneesolaisten toivo merivallasta, tahi joutuu senkautta
Ateenalaisten meriyliherruus vaaranalaiseksi."
"Muistutan teitä vielä kerran, että jo olette voittaneet suuren osan
nykyisistä vastustajistanne: voitetuilla miehillä ei tavallisesti ole
enää samaa mielen lujuutta".
Tällä lailla koetti Formioon rohkaista sotureitansa. Kun eivät
Ateenalaiset olleet halukkaat purjehtimaan lahteen ahtaille vesille,
koettivat Peloponneesolaiset houkutella heitä sinne vasten heidän
tahtoansa ja purjehtivat aamun koittaessa, neljä laivaa rivissä,
lahteen heidän maatansa kohti, oikea siipi etunenässä, niinkuin ne
olivat olleet ankkurissa. Tälle siivelle asettivat he 20 nopeimmista
laivoistansa, jotteivät Ateenalaiset, jos Formioon luulisi heidän
pyrkivän Naupaktokseen ja purjehtisi sinne apuun, voisi välttää
heidän hyökkäystänsä, vaan että nämät laivat sulkisivat heiltä
tien. Peloissaan tämän varustamattoman kaupungin tähden, käski
Formioon vasten tahtoansa, kun näki vihollisten purjehtivan sinne,
väkensä astua laivoihin ja purjehti pitkin rantoja. Messeenialaisten
jalkaväki kiiruhti myöskin apuun.
Niin pian kuin Peloponneesolaiset näkivät Ateenalaisten purjehtivan
rivissä ja jo olevan lahdessa lähellä rannikkoa, käänsivät he
annetun merkin mukaan äkkiä laivansa ja purjehtivat suoraa päätä
Ateenalaisia vastaan mitä nopeimmin ja toivoivat jo saavansa
kaikki heidän laivansa haltuunsa. Mutta 11 niistä, jotka olivat
eturivissä, pääsi pakoon Peloponneesolaisilta ulos aavalle merelle,
jotavastoin muut joutuivat rannalle, jossa ne hävitettiin ja niitten
miehistö surmattiin. Peloponneesolaiset kiinnittivät muutamia
miehettömiä laivoja omiin laivoihinsa, ja yhden miehistöineen, mutta
Messeenialaiset ottivat moniaita niistä takaisin, kahlaten veteen,
aseet kädessä, nousten laivoihin ja taistellen keulassa.
Tässä taistelussa voittivat siis Peloponneesolaiset ja hävittivät
Ateenalaiset laivat. Heidän 20 laivaansa oikealla siivellä ajoi takaa
Ateenalaisten 11 laivaa, jotka olivat paenneet aavalle merelle.
Paitsi yhtä ehtivät nämät ennen vihollista Naupaktokseen, jonka
satamaan ne ankkuroivat Apolloonin temppelin eteen, keula merellepäin
käännettynä, valmiina puolustautumaan, jos viholliset kääntyisivät
maallepäin hyökätäksensä heitä vastaan. Peloponneesolaiset tulivat
myöhemmin, kajauttaen soutaessansa riemulauluja kuten ainakin
voittajat. Tuota ateenalaisten yhtä jälkeenjäänyttä laivaa ajoi
takaa yksinäinen Leukalainen laiva paljoa edellä muita. Eräs
kuormalaiva sattui olemaan merellä ankkuroituna: tämän ympäri ehti
Attikalainen laiva ennen, törmäsi keskelle takaa-ajavaa Leukalaista
laivaa ja upotti sen. Tästä oudosta tapahtumasta pelästyivät
Peloponneesolaiset. Koska he voiton hurmauksessa järjestyksettä
ahdistivat Ateenalaisia, herkesivät muutamat miehet soutamasta, joka
oli heille vahingoksi, kun vihollinen oli niin lähellä, mutta he
tahtoivat odottaa toisia laivoja, toiset laivoista joutuivat karille,
kun eivät tunteneet sikäläisiä vesiä.
Nähdessänsä nämät tapahtumat tulivat Ateenalaiset rohkeammiksi
ja ryntäsivät kaikuvalla huudolla vihollista vastaan. Tehtyjen
virheitten ja vallitsevan epäjärjestyksen takia vastustivat nämät
ainoastaan vähän aikaa, mutta kääntyivät sitten Panormokseen, josta
olivat lähteneetkin. Ajaen näitä takaa, valloittivat Ateenalaiset
kuusi lähinnä olevaa laivaa sekä ottivat takaisin omat laivansa,
joita Lakedaimonilaiset olivat vahingoittaneet rannikolla ja
kiinnittäneet omiin laivoihinsa. Miehet surmasivat he suurimmaksi
osaksi ja tekivät muutamat heistä orjiksi. Lakedaimonilainen
Timokrates, joka purjehti kuormalaivan läheisyydessä upotetulla
Leukalaisella laivalla, hukutti itsensä, kun laiva tuhoutui, ja
ruumis kulkeutui Naupaktoksen satamaan.
Palattuansa takaa-ajamasta pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin
sille paikalle, josta he olivat lähteneet voittoretkellensä. He
korjasivat kuolleensa ja ne laivahylyt, jotka he saivat käsiinsä,
sekä antoivat vihollisille sovinnon suojassa heidän kuolleensa.
Peloponneesolaiset pystyttivät niinikään voitonmerkin, koska
olivat saaneet voiton laivoista, jotka he rannikolla hävittivät,
ja asettivat voitonmerkin viereen Rionin niemelle aluksen, jonka
he olivat valloittaneet. Peläten avun saapumista Ateenasta,
purjehtivat he kaikki, paitsi Leukalaiset, yön tullessa Korintokseen
ja Krisaios-lahteen. Vähää myöhemmin saapuivatkin Kreetasta
Naupaktokseen Ateenalaiset noilla 20 laivalla, joiden oli määrä tulla
ennen meritappelua Formioonin avuksi. Näin loppui tämä kesä.
Ennenkuin hajoittivat Korintokseen ja Krisaios-lahteen palaavan
laivaston, päättivät Kneemos, Brasidas ja Peloponneesolaisten toiset
päälliköt Megaralaisten kehotuksesta alkutalvesta tehdä hyökkäyksen
Ateenan satamaa, Peiraieystä vastaan. Se oli vartioitsematon ja
avonainen, koska Ateenalaiset olivat mahtavimmat merellä. Päätettiin,
että jokainen soturi ottaisi mukaansa aironsa, istuinpatjansa ja
hankashihnansa sekä matkustaisi jalkaisin Korintoksesta Ateenan
viereiselle lahdelle. Saavuttuansa Megaraan, laskisivat he vesille
sen veistämössä, Nisaiassa, olevat 40 alusta ja purjehtisivat
suoraa päätä Peiraieykseen. Täällä ei ollut mitään laivastoa
vartioitsemassa, koska ei voitu otaksua, että viholliset täten
äkkiarvaamatta hyökkäisivät sinne, sillä julkisesti ei kukaan
uskaltaisi miettiä mitään semmoista, ja jos joku rohkeaisi sen tehdä,
ei se voisi tapahtua salaa Ateenalaisilta.
Kuten päätetty, lähtivätkin he heti matkalle. Saavuttuansa yöllä
Megaraan, lykkäsivät he alukset Nisaiasta vesille, mutta eivät
purjehtineetkaan, kuten aikomus oli, Peiraieykseen, koska pelkäsivät
yritystä vaaralliseksi, sanotaanpa myöskin vastatuulen heitä
estäneen, vaan Salamiksen niemikölle vastapäätä Megaraa. Täällä oli
linnoitus ja kolme laivaa valvomassa, ettei kukaan purjehtisi tähän
kaupunkiin tahi sieltä ulos. He valloittivat linnoituksen, ottivat
nuo kolme miehittämätöntä laivaa ja hävittivät koko Salamiksen, koska
heidän hyökkäyksensä oli aivan odottamaton.
Ateenaan ilmoitettiin tulimerkeillä vihollisten hyökkäyksistä,
jonka johdosta syntynyt säikähdys ei ensinkään ollut vähäisempi
kuin koskaan sodan kestäessä. Kaupunkilaiset luulivat vihollisten
jo purjehtineen Peiraieykseen; Peiraieyksen asukkaat taas
arvelivat, että Salamis oli valloitettu, ja että viholliset olivat
purjehtimaisillansa heidän kimppuunsa. Tämä olisikin helposti voinut
tapahtua, elleivät nämät olisi viivytelleet; sillä tuuli ei olisi
heitä siitä estänyt.
Ateenalaiset kiiruhtivat miehissä päivän valjetessa avuksi
Peiraieykseen, lykkäsivät laivansa vesille, astuivat niihin
kiireemmän kautta suurella melulla, purjehtivat Salamikseen
ja asettivat jalkaväkeä vartioitsemaan Peiraieystä. Kun
Peloponneesolaiset saivat vihiä apuuntulosta, kulkivat he läpi
suurimman osan Salamista, ottivat ihmisiä ja saalista sekä nuo
kolme laivaa Buudoros-linnoituksesta ja purjehtivat mitä kiiruimmin
Nisaiaan. He pelkäsivät hiukan laivojensa suhteen, koska nämät
eivät kauaan aikaan olleet olleet vesillä ja sentakia vuotivat.
Saavuttuansa Megaraan, palasivat he jalkaisin Korintokseen. Kun
Ateenalaiset eivät enää tavanneet heitä Salamiksessa, purjehtivat
he itsekin kotiinsa. Tästä lähtien pitivät he paremmin huolta
Peiraieyksestä, sulkemalla sen satamat sekä muullakin tavalla.
Alussa tätä talvea kulki Trakialaisten kuningas Odrysalainen
Sitalkes, Teereyn poika, Makedonian kuningasta, Aleksandroksen poikaa
Perdikkasta, ja Trakian rannikolla asuvia Kalkidilaisia vastaan
kahden lupauksen tähden, joista hän tahtoi vaatia toisen täyttämistä,
ja itse täyttää toisen. Perdikkas oli nimittäin, kun Ateenalaiset
ahdistivat häntä, jo sodan alussa tehnyt hänelle lupauksen,
jos sovittaisi hänet Ateenalaisten kanssa eikä avustaisi hänen
vihamielistä veljeänsä, Filipposta, tämän pyrkiessä kuninkaaksi, jota
lupausta Perdikkas ei kuitenkaan ollut täyttänyt. Ateenalaisille
oli Sitalkes itse luvannut, kun hän teki liiton heidän kanssansa,
tehdä lopun Kalkidilaisesta sodasta Trakian rajalla. Näitten
molempien lupausten takia teki hän nyt tämän retken, kuljettaen
mukanaan Filippoksen pojan, Amyntaan, korottaaksensa tämän Makedonian
valtaistuimelle, ja Ateenalaisten hänen luonansa sattumaltaan
olevat lähettiläät sekä Hagnoon päällikön. Ateenalaisten tuli
nimittäin laivoilla ja mitä suurimmalla sotajoukolla olla avullisina
Kalkidilaisia vastaan käytävässä sodassa.
Lähtien Odrysain maasta kutsui Sitalkes aseisiin ensin Haimoksen
ja Rodopeen väliset Trakialaiset, joita hän hallitsi aina Pontos
Eykseinokseen ja Hellespontokseen saakka, sittemmin Getat toiselta
puolelta Haimosta ja kaikki kansat tällä puolella Istros-jokea
aina Pontos Eykseinokseen saakka. Getat ja sikäläiset kansat ovat
Skytain naapureita, käyttävät samanlaisia aseita ja ovat kaikki
ratsujousimiehiä. Sitalkes kutsui niinikään aseisiin suuren
osan itsenäisistä miekankantajista Vuoristo-Trakialaisista,
joita kutsutaan Dioi nimellä ja jotka suurimmaksi osaksi asuvat
Rodopeevuoristossa. Näistä seurasi osa palkkaa vastaan, osa
vapaaehtoisina. Hän kutsui myöskin Agriaanit ja Laiaiit sekä kaikki
muut Paionilais-kansat, jotka olivat hänen alamaisiansa. Nämät ovat
äärimmäiset hänen valtakunnassansa aina Paionialaisiin Laiaieihin
ja Stryymooniin saakka. Tämä joki lähtee Skomios-vuorelta, virtaa
Agriaanein ja Laiaiein maitten läpi ja muodostaa Odrysain vallan
rajan itsenäisiä Paionialaisia vastaan. Triballeja vastaan, jotka
niinikään ovat itsenäisiä, muodostavat Treerit ja Tilataiit rajan.
Nämät asuvat pohjoispuolella Skomios-vuorta ja ulottuvat länteenpäin
aina Oskios-virralle saakka. Tämä joki lähtee samasta vuoresta kuin
Nestos ja Hebros. Mainittu vuoristo on suuri ja autio ja ulottuu
Rodopee-vuoreen saakka.
Odrysain valta ulottui pitkin Pontos Eykseinosta Abdeera kaupungista
Istros-joen suulle saakka. Myötätuulella voi kuormalaiva suorinta
tietä purjehtia tämän matkan neljässä vuorokaudessa. Abdeerasta
Istrokselle kävelee keveästi puettu mies suorinta tietä 11 päivässä.
Näin laaja oli tämä valta pitkin rannikkoa. Mannermaalle päin taas
Bysantionista Laiaiein maahan ja Stryymoon-virralle, sillä siellä se
ulettui merestä kauimmas sisämaahan, kävelee keveästi puettu mies 13
päivässä.
Tulot barbari-alueesta ja Helleeniläisistä kaupungeista nousivat
Seuteen hallitessa, joka seurasi Sitalkesta, ja jolloin ne olivat
korkeimmillaan, 400 hopeatalenttiin, osaksi kullassa, osaksi
hopeassa. Yhtä suuriarvoiset olivat hänelle hopeassa ja kullassa
annetut lahjat, paitse vielä neulotuita ja sileitä kankaita sekä
muita huonekaluja, eikä ainoastaan hänelle, vaan myöskin muille
mahtaville ja korkeasäätyisille. Täällä vallitsee päinvastainen
tapa kuin persialaisten valtakunnassa ja toisten Trakialaisten
luona, nimittäin että mieluummin otetaan, kuin annetaan, ja pidetään
häpeällisempänä olla antamatta pyytäjälle, kuin olla saamatta, kun
pyytää, ja tätä tapaa käyttää jokainen edukseen sitä enemmän, jota
korkeammassa asemassa hän on; sillä ilman lahjoja ei täällä saa
mitään aikaan. Tästä ovatkin kuninkaat vallan kovasti rikastuneet.
Kaikista Euroopan kansoista Ioonianlahden ja Pontos Eykseinoksen
välillä ei löydy yhtäkään, jonka tulot ja rikkaus olisivat suuremmat.
Sotavoimain ja soturien lukuun katsoen voittavat heidät kyllä Skytat;
mutta ei löydykään Euroopassa eikä liioin Aasiassakaan kansaa, joka
yksinään voittaisi Skytat, jos he kaikki olisivat yksimielisiä.
Viisaudessa ja vallitsevien olosuhteitten ymmärtämisessä he taasen
eivät vedä muille vertoja.
Näin suuren valtakunnan hallitsijana valmisti Sitalkes nyt
sotaretkeä. Kun kaikki oli valmista, lähti hän matkalle Makedoniaan
ensin oman maan halki, sitten Kerkine nimisen aution vuoriston läpi,
joka erottaa Sintit Paionialaisista. Hän kulki tämän yli tietä
myöten, jonka hän jo ennen oli teettänyt hakkaamalla pois metsän, kun
hän kävi sotaa Paionialaisia vastaan. Heidän kulkiessaan tämän vuoren
yli Odrysain maasta, olivat Paionialaiset heidän oikealla, Sintit ja
Maidit vasemmalla puolella. Kuljettuansa vuoren yli, saapuivat he
Paionian Dobeerokseen. Tällä matkalla häneltä ei hukkunut ainoatakaan
soturia muuten kuin taudin tappamana, vaan hänen joukkonsa
päinvastoin eneni. Sillä useat itsenäiset Trakialaiset seurasivat
kutsumatta voitonhimosta, niin että koko sotajoukon sanotaan nousseen
aina 150,000 mieheen. Suurin osa näistä oli jalkaväkeä ja korkeintaan
kolmas osa ratsumiehiä. Useimmat ratsumiehet olivat Odrysia ja
lähinnä näitä Getoja. Jalkaväestä olivat Rodopeen lyhyillä miekoilla
varustetut itsenäiset asukkaat sotaisimmat; muu joukko seurasi
järjestyksettä ja oli pelottavin paljoutensa kautta.
He kokoontuivat Dobeerokseen ja varustautuivat hyökätäksensä salaa
Ala-Makedoniaan, jota Perdikkas hallitsi. Sillä Makedonialaisiin
kuuluvat myöskin Lynkeestat ja Elimioolaiset ja muut ylempänä
asuvat kansakunnat, jotka olivat näitten joko liittolaisia tahi
alamaisia, mutta joilla kumminkin oli omat hallitsijansa. Nykyisen,
rannikolla sijaitsevan Makedonian olivat Perdikkaan isä, Aleksandros,
ja hänen esi-isänsä, Teemenoksen jälkeläiset valloittaneet.
Nämät olivat alkuaan kotoisin Argoksesta ja hallitsivat siellä,
voitettuansa ja Pierianmaasta karkotettuansa Pierialaiset, jotka
sittemmin asuivat Pangaion-vuoren alapuolella toisella puolen
Stryymoonin virtaa Fagreessa ja muilla paikkakunnilla. Vielä nytkin
kutsutaan Pangaionvuoren alapuolella merelle päin sijaitsevaa
seutua Pierianlaaksoksi. He karkottivat niinikään niin kutsutusta
Bottiasta Bottialaiset, jotka nyt asuvat Kalkidilaisten naapureina.
He valloittivat myöskin Paioniassa pitkin Aksiosvirtaa soukan
kaistaleen, joka ulettui ylimaista aina Peilaan ja mereen saakka.
Karkotettuansa Edoonit ottivat he myöskin haltuunsa niin kutsutun
Mygdonian toisella puolella Aksios-virtaa Stryymoon-jokeen saakka. He
karkottivat myös nykyisin Eordiaksi kutsutusta maasta Eordialaiset,
joista suurin osa surmattiin, mutta jotkut asettuivat asumaan Eyskan
läheisyyteen, ja Almoopiasta Almoopialaiset. Samaten valloittivat
nämät Makedonialaiset muilta kansakunnilta maita, jotka vieläkin
ovat heidän hallussaan, kuten Antemuusin, Grestoonian, Bisaltian ja
suurimman osan Makedonialaisten omaa maata. Kaikkea tätä kutsutaan
nyt Makedoniaksi, ja Aleksandroksen poika Perdikkas hallitsi siellä,
kun Sitalkes teki hyökkäyksensä.
Koska nämät Makedonialaiset eivät voineet puolustautua niin suurta
sotajoukkoa vastaan, vetäytyivät he omaisuutensa kanssa linnoituksiin
ja muurien taakse. Näitä ei löytynyt monta. Vasta myöhemmin rakensi
Perdikkan poika, Arkelaos, tultuaan kuninkaaksi maan nykyiset linnat,
raivasi suoria teitä ja järjesti myöskin valtion asiat, varsinkin
sotajoukon, hankkien enemmän hevosia, aseita ja muita sotatarpeita,
kuin kaikki kahdeksan ennen häntä hallinnutta kuningasta yhteensä.
Trakialaiset hyökkäsivät Dobeeroksesta ensin Filippoksen entiseen
valtakuntaan ja valloittivat väkirynnäköllä Eidomeneen, mutta
sopimuksen kautta Gortynian, Atalanteen ja moniaita muita
paikkakuntia, jotka antautuivat ystävyydestä Trakialaisten seurassa
olevaa Filippoksen poikaa, Amyntasta, kohtaan. He piirittivät
niinikään Eurooposta, kuitenkin voimatta sitä valloittaa. Sitten
he tunkeutuivat siihen osaan Makedoniaa, joka sijaitsee Pellan ja
Kyrroksen vasemmalla puolella. Tälle puolelle näitä paikkakuntia,
Bottiaiaan ja Pieriaan, he eivät tulleet, vaan hävittivät Mygdoniaa,
Grestooniaa ja Antemuusia. Makedonialaiset eivät yrittäneetkään
jalkaväellä puolustautumaan, vaan lähettivät noutamaan ratsuväkeä
ylängöillä asuvilta liittolaisilta, ja nämät ahdistivat Trakialaisia,
missä vaan oli sopiva tilaisuus, vaikka kohtakin vastustajat olivat
heitä lukuisammat. Ei kukaan voinut kestää näitten haarniskaan
puettujen ratsumiesten hyökkäystä. Mutta kun nämät joutuivat
tuon suurilukuisen joukon keskelle, olivat he suuressa vaarassa,
jonkatähden he vihdoin seisahtuivat, koska he eivät luulleet voivansa
pitää puoliaan heitä lukuisampaa sotajoukkoa vastaan.
Sitalkes rupesi nyt keskusteluihin Perdikkaan kanssa niistä asioista,
joitten tähden hän oli retken tehnyt, ja koska Ateenalaiset
eivät saapuneet laivoillansa, vaan ainoastaan olivat lähettäneet
lahjoja ja sanansaattajia epäillen, ettei hän tulisi, lähetti
hän osan sotajoukostansa Kalkidilaisia ja Bottialaisia vastaan,
ja hävitti heidän maatansa, piirittäen heitä. Hänen viipyessänsä
näillä seuduilla, pelkäsivät etelässäpäin asuvat Tessalialaiset ja
Magneesialaiset sekä Tessalialaisten muut alamaiset ja Termopylaihin
asti asuvat Helleenit, että tämä sotajoukko hyökkäisi heitäkin
vastaan ja varustautuivat sitä varten. Niinikään olivat peloissansa
tasangolla asuvat Trakialaiset pohjoispuolella Stryymoonvirtaa,
Panaiit, Odomantit, Drooit ja Dersaiit, jotka kaikki ovat itsenäisiä
kansakuntia. Syntyipä se ajatus itse Ateenalaisille vihollisissa
Helleeneissäkin, että Trakialaiset Ateenalaisien kehotuksesta
kulkisivat heitäkin vastaan sopimuksen mukaan. Sitalkes puolestaan
vallotti ja hävitti Kalkidikeen, Bottikeen ja Makedonian. Koska
hänelle ei onnistunut mikään niistä tuumista, minkä tähden oli tullut
ja kun sotilailta puuttui muonaa ja he kärsivät talven vaivoista,
niin seurasi hän veljensä Sparadokoksen pojan Seyteen neuvoa ja
vetäytyi mitä nopeimmin pois näistä maista. Seyteen, joka Sitalkeen
jälestä oli mahtavin mies, sai Perdikkas puolellensa, luvaten
hänelle sisarensa vaimoksi ja sitäpaitse lahjoja. Sitalkes palasi
siis joutuisasti sotajoukkoineen kotiansa, viivyttyänsä kaikkiaan 30
päivää, ja näistä kahdeksan Kalkidikeessa. Perdikkas antoi myöhemmin
sisarensa Stratonikeen Seyteelle vaimoksi, kuten oli luvannut.
Tämänkaltainen oli Sitalkeen sotaretki.
Kun Peloponneesolaisten laivasto oli hajonnut, purjehtivat
Naupaktoksessa olevat Ateenalaiset Formioonin johdolla samana talvena
pitkin rannikkoa Astakokseen. Astuttuansa maihin, marssivat he 400
Ateenalaisella raskasaseisella laivoista ja 400 Messeenialaisella
Akarnaanian sisämaahan ja ajoivat Stratoksesta, Korontasta ja muista
paikkakunnista ne miehet, jotka heistä eivät näyttäneet varmoilta.
Vietyänsä Korontaan takaisin Teolytoksen pojan, Kyneksen, palasivat
he takaisin laivoihin. Sillä talven kestäessä he eivät luulleet
voivansa hyökätä Oiniadeja vastaan, jotka yksin Arkadilaisista aina
olivat olleet Ateenalaisia vastaan vihamielisiä.
Lähtien Pindos-vuorelta, juoksee Akeloos joki Dolopian sekä Agraiein
ja Amfilokialaisten maan läpi ja Akarnaanialaisen tasangon yli, sivu
Stratoksen, laskee mereen Oiniadein kaupungin lähellä, ja tekee,
muodostaen järven sen ympäri, mahdottomaksi hyökätä sitä vastaan
talvisaikana veden tähden. Useimmat Ekiinadein saarista sijaitsevat
vastapäätä Oiniadein kaupunkia, lähellä Akelooksen suuta. Tämä suuri
joki täyttää aina salmet mudalla yhdistäen siten muutamia saaria
toisiinsa. Luultavaa on, että ne kaikki aikaa voittaen kasvavat
yhteen. Sillä joki on suuri, virtainen ja mutainen, ja saaret ovat
toisiaan hyvin lähellä, joten ne ovat siteenä toisillensa, niin ettei
muta hajoa, eivätkä sitäpaitsi ole suorassa jonossa, jonkatakia vesi
ei pääse mutkitta mereen. Nämät saaret ovat autioita eivätkä suuria.
Sanotaan Amfiareuksen pojan, Alkmeoonin, kulkiessansa
maanpakolaisuudessa, murhattuansa äitinsä, Apolloonilta saaneen
viittauksen asettumaan tänne asumaan. Hänelle oli ilmoitettu, ettei
hän pääsisi häntä ahdistavista hirmunäöistä, ennenkuin hän löytäisi
seudun, johon aurinko ei loistanut, kun hän tappoi äitinsä, eikä
vielä silloin ollut maana, koska kaikki muu maa oli saastutettu
hänen tekonsa kautta. Neuvottomana samoten maita, oli hän vihdoin,
kuten sanotaan, keksinyt tämän Akelooksen muodostaman maan sekä
pitänyt sitä riittävänä elatuksekseen, ja sen muodostuneen hänen
maita kulkiessansa äitinsä murhan jälkeen. Tänne Oiniadein seutuihin
hän siis oli asettunut asumaan, hallinnut siellä ja antanut sille
poikansa Akarnaanin nimen. Täten kerrotaan Alkmeoonista.
Formioonin johtamat Ateenalaiset lähtivät Akarnaaniasta, saapuivat
Naupaktokseen ja purjehtivat alusta kevättä Ateenaan, mukanaan
meritaistelussa otetut vapaasyntyiset vangit, jotka myöhemmin mies
miestä kohti vaihdettiin, ja myös valloitetut alukset.
Täten loppui talvi ja kolmas vuosi tätä sotaa, jonka vaiheet
Thukydides on kertonut.