Tultuani huoneeseni laskeusin istumaan ja vaivuin ajatuksiin. Sydämeni
sykki tuimasti. Useampia kertoja minä luin Asjan kirjeen. Minä katsoin
kelloa; se ei vielä ollut yhtätoistakaan.
Ovi avautui -- ja Gagin astui sisään.
Hänen kasvonsa olivat synkät. Hän tarttui minun käteeni ja puristi sitä
lujasti. Hän näytti sangen levottomalta.
-- Mikä teitä vaivaa? kysyin minä.
Gagin otti tuolin ja istuutui minua vastapäätä.
-- Neljä päivää sitten, alkoi hän väkinäisesti hymyillen ja änköttäin:
-- minä hämmästytin teitä kertomukseni kautta; tänään minä hämmästytän
teitä vielä enemmän. Jollekulle toiselle minä luultavasti en
puhuisi ... niin suoraan... Mutta te olette kunnon mies, olette minun
ystäväni, eikö niin? kuulkaa siis: minun sisareni Asja on teihin
rakastunut.
Minä säikähdin ja hypähdin ylös tuolilta...
-- Teidän sisarenne, te sanotte...
-- Niin, niin, keskeytti minua Gagin. -- Minä puhun teille, eitä hän on
kadottanut järkensä, ja saattaa minutkin järjettömäksi. Mutta onneksi
hän ei osaa valehdella -- hän luottaa minuun. -- Oi, millainen sielu
tuolla tytöllä on ... hän saattaa itsensä vielä turmioon ihan
ehdottomasti.
-- Mutta te varmaankin erehdytte, huomautin minä...
-- En, minä en erehdy. Eilen, niinkuin tiedätte, hän oli vuoteellaan
melkeen koko päivän, ei syönyt mitään, ei myöskään mitään valittanut...
Hän ei valita milloinkaan. -- Minua kuitenkaan ei huolestuttanut,
vaikka häntä iltapuoleen rupesi vaivaamaan kuume. Tänään kello kaksi
aamulla emäntämme herätti minut: Tulkaa, sanoi hän, sisarenne luo:
hänen laitansa on jotenkin huono.
-- Minä kiirehdin Asjan luo ja näin hänen täysissä vaatteissa makaavan
kuumetaudissa, kyynelten vallassa; hänen päänsä oli hehkuvan kuuma, ja
hänen hampaansa kalisivat. "Mikä sinun on, kysyin minä: oletko kipeä?"
-- Hän heittäysi minun kaulaani ja rupesi rukoilemaan minua viemään
hänet pois niin pian kuin mahdollista, jos tahtoisin, että hän jäisi
elämään... Minä en käsitä mitään ... minä koitan häntä rauhoittaa...
Hän rupee itkemään yhä tuimemmin ... ja äkkiä minä hänen kyyneleittensä
ohessa kuulen... Niin, sanalla sanoen, minä kuulin, että hän rakastaa
teitä. -- Minä vakuutan teille, ett'ei meistä kumpikaan, vaikka
olemmekin ymmärtäväisiä miehiä, voi kuvailla mielessään kuinka syvälti
hän tuntee, ja millaisella mahdottomalla voimakkuudella nämät tunteet
hänessä esiytyvät; tämä nyt valtasi hänet odottamattomasti ja
kiihkeästi kuin raju-ilma. Te olette sangen rakastettava ihminen,
jatkoi Gagin: -- mutta kuitenkin minun täytyy tunnustaa, ett'en käsitä,
miksi hän on rakastunut teihin. Hän sanoo, että hän oli mieltynyt
teihin heti ensi katsannossa. Siitä syystä hän myöskin taannoin itki,
vakuuttaessaan minulle, ett'ei hän tahdo rakastaa ketään muuta kuin
minua. -- Hän luuloittelee itselleen, että te halveksitte häntä, että
te varmaankin tunnette hänen syntynsä; hän kysyi minulta, enkö ole
kertonut teille hänen elämänvaiheistansa -- minä luonnollisesti annoin
kieltävän vastauksen; mutta hänen hieno aistinsa -- se todellakin on
ihmeteltävä. Hän toivoo ainoasti yhtä asiaa, lähteä pois, pois nyt
heti. -- Minä istuin hänen kanssansa aamuun asti; hän vaati minua
vakuuttamaan kunniansanallani, ett'ei meitä enään huomena olisi täällä
-- ja silloin vasta hän nukkui. Minä mietin miettimistäni, ja päätin
vihdoin -- keskustella teidän kanssanne. Minun mielestäni Asjalla on
oikein -- meidän tulee molempien lähteä täältä matkaamme. Ja minä
olisin jo tänään vienyt hänet täältä pois, jollei päähäni olisi
sattunut ajatus, joka minun pidätti. Ehkä ... kukapa sen tietää? --
minun sisareni miellyttää teitä. Jos niin olisi asian laita, niin
mintähden siis veisin hänet pois? -- Ja silloin minä päätin
häpeämättä... Ja sitä paitse minä olen itsekin jotakin huomannut...
Minä päätin ... kuulustella teiltä... Gagin raukka joutui kokonaan
hämille. -- Suokaa minulle anteeksi, minä pyydän, lisäsi hän: minä en
ole tottunut tällaisiin asioihin.
Minä tartuin hänen käteensä.
-- Te tahdotte saada kuulla, virkoin minä vakavalla äänellä: --
miellyttääkö minua teidän sisarenne? -- Te olette arvanneet oikein, hän
miellyttää minua...
Gagin katsahti minuun. Mutta, lausui hän änkäten: -- te ette suinkaan
tahtoisi naida häntä?
-- Miten te tahdotte, että vastaisin tällaiseen kysymykseen? Päättäkää
itse saattaisinko nyt...
-- Minä ymmärrän, minä ymmärrän, keskeytti minua Gagin. -- Minulla ei
sitä paitse ole mitään oikeutta vaatia teiltä vastausta tähän, ja minun
kysymykseni -- oli peräti sopimatoin. -- Mutta mitä minun pitää
tekemän? -- Tulen kanssa ei ole hyvä leikitellä. Te ette tunne Asjaa;
olisi mahdollista, että hän sairastuisi, lähtisi ulos, määräisi teille
yhtymis-ajan.... Toinen saattaisi salata kaiken ja odottaa tilaisuutta
-- mutta sitä hän ei saata. Hänelle on tämä tapahtunut ensikerran, --
sepä siinä juuri paha onkin. Jos olisitte nähneet, kuinka hän tänään
itki jalkojeni juuressa, niin ymmärtäisitte minun pelkoni.
Minä rupesin miettimään. Gagin'in sanat: "määrätä yhtymis-ajan"
sattuivat sydämeeni. Minusta näytti häpeälliseltä olla avosydämisesti
vastaamatta hänen kunnialliseen avosydämisyyteensä.
-- Niin, sanoin minä vihdoin: -- te olette oikeassa. Tunti on siitä
kulunut, kun sain sisareltanne kirjeen. Tuossa se on.
Gagin otti kirjeen, luki sen nopeasti ja laski kätensä polvilleen.
Hänen kasvoillaan ilmautuva hämmästys saattoi hänet huvittavan
näköiseksi, mutta minun ei nyt tehnyt mieleni nauraa.
-- Te todeltakin olette, sen vielä toistan ... kunnon mies, virkkoi
hän: -- mutta mitä nyt on tekeminen. kuinka? hän tahtoo itse
lähteä pois, ja kirjoittaa kuitenkin teille ja soimaa itseään
varomattomuudesta ... ja milloin hän on ennättänyt kirjoittaa? Mitä hän
oikeastaan tahtoo teiltä?
Minä rauhoitin häntä, ja me rupesimme niin kylmäkiskoisesti kuin
suinkin keskustelemaan siitä, mihin meidän oli ryhtyminen.
Vihdoin me tulimme seuraavaan päätökseen: vaaran välttämiseksi minun
tuli mennä määrättyyn paikkaan ja keskustella rehellisesti Asjan
kanssa. Gagin sitoutui istumaan kotona ja teeskentelemään täydellistä
tietämättömyyttä hänen kirjeensä suhteen; mutta illalla me jälleen
päätimme yhtyä.
-- Minä luotan lujasti teihin, sanoi Gagin puristaen kättäni: --
säästäkää sekä häntä että minua. Huomena me kuitenkin lähdemme, lisäsi
hän nousten: -- sillä te ette kumminkaan nai Asjaa.
-- Antakaa minulle miettimisaikaa iltaan saakka, virkoin minä.
-- Olkoon niin, mutta te ette häntä kumminkaan nai. Hän lähti pois,
mutta minä heittäysin sohvalle ja suljin silmäni. Päätäni pyörytti: se
oli ollut yht'aikaa liian monen rajun tunteen vaikutuksen alaisena.
Minua pahastutti Gagin'in avosydämisyys, minä tunsin mieliharmia Asjaa
kohtaan, hänen rakkautensa minua sekä ihastutti että häiritsi. Minä en
voinut käsittää, mikä saattoi hänet ilmaisemaan kaikki veljellensä;
pikaisen, melkein silmänräpäyksellisen päätöksen välttämättömyys minua
kiusasi...
"Mennä naimiseen seitsentoista vuotiaan, hänen luontoisensa tytön
kanssa, kuinka se on mahdollista?" sanoin minä nousten sohvalta.