Tunnin kuluttua hän palasi takaisin, jäi seisomaan ovelle ja viittasi
kädellään minua tulemaan luoksensa.
-- Kuulkaa, sanoi hän: -- jos minä kuolisin, säälisittekö minua.
-- Millaisia ajatuksia teillä tänään on! huudahdin minä.
-- Minä kuvailen mielessäni, että minä kuolen pian; minusta toisinaan
näyttää, kuin kaikki ympärilläni jättäisi minulle jäähyväiset. On
parempi kuolla, kuin elää tällä tavoin ... voi älkää katsoko minuun
tuolla tavalla; minä vakuutan, etten teeskentele. Muuten minä jälleen
rupean pelkäämään teitä.
-- Oletteko siis peljänneet minua?
-- Jos minä olen tuollainen kummallinen olento, niin minä todellakaan
en ole syypää siihen, vastasi hän, -- Katsokaa, minä en enää saata
nauraakaan...
Hän pysyi surullisena ja raskasmielisenä iltaan saakka. Jotakin oli
hänessä tekeillä, mutta mitä se oli, sitä minä en käsittänyt. Hänen
silmäyksensä pysähtyivät usein minuun; minä en ymmärtänyt, mitä ne
lausuivat, mutta minun sydämeni vetäytyi joka kerta niiden
vaikutuksesta hiljaa kokoon. Hän näytti rauhalliselta -- mutta
katsellessani häntä minun kuitenkin teki mieleni pyytää häntä
rauhoittumaan. Minä ihailin häntä, minä näin liikuttavan viehätyksen
hänen vaaleissa piirteissään, hänen epämääräisissä, vitkallisissa
liikkeissään -- mutta hän kuvaili itselleen jostakin syystä en tiedä
mistä -- etten ollut hyvällä tuulella.
-- Kuulkaa, sanoi hän minulle vähää ennen hyvästi jättöä: -- minua
häiritsee se ajatus, että te pidätte minua kevytmielisenä...
Vastaisuudessa teidän tulee uskoa, mitä teille sanon, mutta myöskin
teidän pitää oleman vilpittömän minua kohtaan: minä olen aina sanova
teille totuuden, minä annan sen vahvistukseksi teille kunniansanani...
Tämä "kunniansanani" saattoi minut taasen nauramaan.
-- Voi, älkää naurako, sanoi hän kiihkeästi, -- muuten minä tänään
sanon teille saman, minkä te sanoitte minulle eilen: -- "Miksi te
nauratte?" -- ja lisäsi, oltuansa hetken vaiti: -- muistatteko, te
puhuitte eilen siivistä? ... minulle on kasvanut siivet mutta ei ole
minne lentäisin.
-- Mitä sanottekaan, virkoin minä: -- onhan teille kaikki tiet avoinna.
Asja katsoi suoraan ja terävästi silmiini.
-- Teillä on tänään huonoja ajatuksia minusta, sanoi hän rypistäen
kulmakarvojansa.
-- Minullako huonoja ajatuksia? teistä? --
-- Mikäpä teitä tänään saattaa olemaan noin allapäin? keskeytti minua
Gagin: -- tahdotteko että eilisen mukaan soitan teille valssin?
-- Ei, ei, vastasi Asja, puristaen käsiänsä yhteen; -- ei millään
ehdolla tänään.
-- En minä tahdo pakoittaa sinua, rauhoitu!...
-- Ei millään ehdolla, toisti Asja, tullen vaaleaksi. -- -- --
"Olisiko mahdollista, että hän rakastaisi minua?" ajattelin itsekseni
tullessani Rhein'ille, jonka synkät aallot kiihkeinä vyöryivät.