Kulkiessani seuraavana päivänä Gagin'ien luo, minä en kysynyt
itseltäni, olinko rakastunut Asjaan, mutta minä ajattelin paljo häntä,
hänen kohtalonsa minua huvitti, minä iloitsin meidän osottamattomasta
yhtymyksestämme. Minä tunsin itsessäni, että minä vasta eilisestä
päivästä alkaen olin oppinut häntä tuntemaan! siihen asti hän oli ollut
suljettuna minulle. Ja kuin minä vihdoin olin päässyt häntä tuntemaan,
kuinka viehättävässä valossa hänen kuvansa silloin säteili edessäni.
kuinka uusi se oli minulle, millainen salainen lumous siitä kainosti
virtasi minuun...
Nopeasti minä astuin tuttua polkua pitkin, tavan takaa luoden silmäni
etäisyydessä valkoisena välkkyvää taloa kohti. Minä en ajatellut
tulevaisuutta -- en edes huomista päivää; minun oli sangen hyvä olla.
Asja punastui kun minä astuin huoneesen, minä huomasin, että hän taasen
oli pukeutunut uudestaan, mutta mitä kasvonsa ilmaisivat, se ei
kuitenkaan soveltunut hänen pukuunsa: ne olivat surulliset. Ja minä
tulin niin hilpeän iloisena! Minusta näytti, ikäänkuin hän nytkin
tapansa mukaan olisi ollut aikeessa juosta pois, mutta kuitenkin
koittanut voittaa itseänsä -- ja hän jäi huoneesen. Gagin näkyi olevan
tuon omituisen hurjan innon vallassa, joka taudin tavalla valtaa
taitelijoita kun he kuvailevat mielessään, että heidän on onnistunut
"saada luonto kynsiinsä", niinkuin he sanovat. Hiukset pörrössä ja
maaliin tahrattuna hän seisoi jännitetyn palttinan edessä, vedellen
sitä leveälti siveltimellään; hän nyökäytti ikäänkuin hurjistuneena
minulle päätänsä, astui taaksepäin, tiiroitti sitä silmillään ja
hyökkäsi sitte jälleen kuvansa luo. Minä en tahtonut häiritä häntä ja
istuuduin Asjan luo. Hänen tummat silmänsä kääntyivät verkalleen
minuun.
-- Te ette ole tänään samanlainen kuin eilen, huomautin minä, turhaan
koitettuani herättää hymyä hänen huulilleen.
-- En, en ole samanlainen, vastasi hän vitkallisella ja kolkolla
äänellä. Mutta mitäpä siitä! Minä vain en ole nukkunut rauhallisesti;
minä olen miettinyt koko yön.
-- Mitä olette miettineet?
-- Ah, minä olen miettinyt paljon asioita. Jo lapsuudestani saakka se
on ollut tapanani; ja siitä ajasta asti, kuin vielä asuin äitini
kanssa.
Hän lausui tämän sanan voimainponnistuksella ja toisti sitten vielä
kerran:
-- Kun vielä asuin äitini kanssa... Minä olen miettinyt, miksi ei
kukaan saata edeltäkäsin tietää kuinka hänen käy maailmassa; usein
näkee vaaran olevan lähellä, -- mutta kuitenkin on mahdotointa
pelastaida; ja miksikä ei aina saada sanoa totuutta suoraan?... Sitten
olen miettinyt sitä, etten minä tiedä mitään, että minun vielä tulee
oppia. Minua pitää kasvatettaman, minä olen sangen huonosti kasvatettu.
Minä en taida soittaa pianoa, en taida piirtää, ja ompelenkin aivan
tyydyttävästi. Minulla ei ole mitään taitoa; minun seurassani mahtaa
olla sangen ikävä.
-- Te menettelette väärin itseänne kohtaan, virkoin minä. -- Te olette
lukeneet paljon, olette sivistynyt jo teidän ymmärryksellänne...
-- Olenko minä ymmärtäväinen? kysähti hän niin sattuvan luonnollisella
tiedonhalulla, että minä ehdottomasti rupesin nauramaan. -- Veli,
olenko minä ymmärtäväinen? kysyi hän Gagin'ilta.
Tämä ei vastannut hänelle mitään, vaan jatkoi puuhailemistaan, yhä
vaihtaen sivellintä ja nostaen kättänsä korkealle.
-- Minä toisinaan itsekään en tiedä, mitä minulla on päässäni, jatkoi
Asja samalla miettivällä katsannolla. -- Minä välistä itsekin todella
pelkään itseäni. Voi, minä tahtoisin niin mielelläni... Onko totta,
ettei naisten pidä lukea paljoa.
-- Paljoa ei heidän pidä lukeman, mutta...
-- Sanokaa minulle, mitä minun pitää lukeman? sanokaa mitä minun pitää
tekemän? Minä tahdon tehdä kaikki mitä te minulle määräätte, lisäsi hän
viattomalla luottamuksella kääntyen minuun.
Minä en heti huomannut, mitä minun piti vastaaman hänelle.
-- Eikö teidän tule ikävä minun kanssani?
-- Kuinka siihen arveluun saatatte tulla? vastasin minä.
-- No, kiitän teitä siitä! virkkoi Asja; -- minä vain luulin, että
teidän saattaisi tulla ikävä.
Ja hänen pienoinen kuuma kätensä puristi minun kättäni.
-- N.! huudahti samassa Gagin: -- eikö tämä tausta ole liian tumma?
Minä menin hänen luoksensa. Asja nousi ja lähti huoneesta.