Minä makasin levottomasti ja nousin seuraavana aamuna aikaisin, sidoin
matkalaukkuseni selkääni ja lähdin, ilmoitettuani emännälleni, ett'ei
hänen tarvitsisi odottaa minua yöksi, jalkaisin kulkemaan vuorille,
ylöspäin sen virran juoksua, jonka rannalla S:n kaupunki on. Nämät
vuoret, jotka ovat Koiranseläksi (Hundsrück) nimitetyn vuoriselänteen
sivuhaaraelmia, ovat sangen huvittavat geoloogisessa suhteessa;
erittäinkin ne vetävät huomiota puoleensa säännöllisyytensä ja
patsaskivikerrostensa kautta; mutta minusta ei ollut geoloogisiin
tutkimuksiin. Minä en voinut saada itselleni selväksi, mitä minussa oli
tekeillä; yksi tunne oli minussa kuitenkin selvä: minä en halunnut
tavata Gagineja. Minä olin siinä vakuutuksessa, että ainoana syynä
minun äkilliseen mielialani muutokseen heitä kohtaan oli se mieliharmi,
joka minussa oli herännyt heidän viekkautensa kantta. Mikä heitä
pakoitti ilmoittamaan itsensä veljeksi ja sisareksi? Muuten minä koitin
olla heitä sen enämpää ajattelematta; minä kuljekselin kiirehtimättä
pitkin vuoria ja laaksoja, istuuduin kyläravintoloihin, keskustellen
tyyneesti isäntien ja vieraitten kanssa, tahi istahdin litteälle,
auringon lämmittämälle kivelle ja katselin, kuinka pilvet kulkivat, ja
sitä paitse ilmakin oli niin ihmeen ihana. Tällä tavalla minä mietin
kolme päivää, enkä suinkaan hauskuuttomasti, -- vaikka sydäntäni
silloin tällöin tunsin ahdistavan. Minun mielialani sopi niin hyvin
yhteen tämän seudun rauhallisen luonnon kanssa.
Minä antauduin kokonaan sattumuksen ja tilapäisten tunteiden
vaikutuksen alaiseksi; verkalleen vaihdellen ne virtasivat sieluni läpi
ja jättivät siihen vihdoin yhden ainoan yleis-tunteen, jossa kaikki,
mitä olin nähnyt, kuullut ja tuntenut näinä kolmena päivänä, yhtyi --
kaikki: metsien hieno pihkahaju, tikkojen ääntäminen ja koputus,
lakkaamatta lirisevät kirkkaat purot santapohjalla uiskentelevine
täplikkäine rautuineen, vuorten vähemmin jyrkät harjanteet, harmaat
kalliot, siistit kylät kunnioitusta herättävine kirkkoineen ja puineen,
haikarat niityillä, somat myllyt nopeasti pyörivine rattaineen,
sinisiin alustakkeihin ja harmaisiin sukkiin puettujen maalaisten
hyväsydämiset kasvot, lihavat hevoset, joskus lehmätkin narisevine
hitaasti liikkuvine kuormineen, omena- ja perunapuitten välitse
luikertelevilla siisteillä poluilla kävelevät nuoret, pitkätukkaiset
matkalaiset...
Vielä nytkin muistelen mielihyvällä silloisia tunteitani. Terve
sinulle, sinä germaanilaisen maan hiljainen syrjäseutu, jossa
kaikkialla oli nähtävänä vaatimatointa tyytyväisyyttä, ahkerien kätten
jälkiä, kärsivällistä, jos kohta ei joutuisaa työtä... Terve sinulle ja
rauha!
Kolmannen päivän illalla minä saavuin kotiin. Olen unhoittanut sanoa,
että minä, poistaakseni mieliharmiani Gagineja kohtaan, koitin
uudelleen kuvailla mielessäni kovasydämistä leskeä; -- mutta yritykseni
olivat turhat. Minä muistan, kuinka minä, yrittäessäni ajatella häntä,
näin edessäni noin viisivuotisen talonpoikaistytön, jonka pyöreistä
kasvoista uteliaat silmät viattomasti hämmästyksellä katselivat. Hän
silmäili minua niin lapsellisen hyväsydämisesti... Minä häpesin hänen
viatointa katsettansa, minä en tahtonut tahrata itseäni valeella hänen
läsnäollessaan, ja minä jätin ratkaisevasti ja ainiaaksi entiselle
ajatusteni esineelle jäähyväiset.
Tullessani kotiin oli kirje Gaginilta minua odottamassa. Hän ihmetteli
minun odottamatointa päätöstäni, nuhteli minua siitä, ett'en ollut
ottanut häntä mukaani, ja pyysi minua heti palattuani kotiini tulemaan
luoksensa. Tyytymättömänä minä luin hänen kirjeensä, mutta lähdin
kuitenkin seuraavana päivänä L:ään.