No, Dorothyn puolisosta tuli lopuksi ajelehtija, ja hän ja Claude
ajelehtivat takaisin New Yorkiin ja alkoivat seurata uraa, jolla oli
vähimmän vastusta. Ja vähimmän vastusta heidän onnistui tavata eräässä
sisäkoristelijain pesässä Läntisen 45. kadun varrella.
Ja Lester kulutti kaiken joutoaikansa yrittämällä päästä herra
Abelsin puheille tiedustellakseen, miksi Breenen perhe oli
lakkauttanut hänen eläkkeensä, vaikka hänellä olisi ollut niin paljon
laittomuustodistuksia heitä vastaan. No, herra Abels oli liian
huomattava mies tuhlatakseen aikaansa Lesterin kaltaiselle, mutta
Lester ja hänen poikatoverinsa juoruilivat julkisuudessa niin paljon
Breenen perhettä vastaan, että Abels vihdoin päätti sallia Lesterin
tulla toimistoonsa kuulustellakseen häntä.
Ja Claude rukoili rukoilemistaan, että hän saisi lähteä Lesterin
mukaan, koska herra Abels sittenkin oli kovin, kovin voimakas, ja
Claude oli sydämestään piintynyt leijonanmetsästäjä.
Lester antoikin sitten lopuksi perään ja salli Clauden tulla mukaan.
Ja kun he tulivat herra Abelsin silatuilla mahonkihuonekaluilla
sisustettuihin toimistohuoneihin, oli Clauden sävy perin kunnioittava.
Sillä Claude arveli säyseää tahtiikkaa käyttämällä ajanpitkään
päästävän pitemmälle. Ja kun heille oli osoitettu tuolit, avasi Claude
suunsa ja sanoi:
"Herra Abels, meidän mieltämme liikuttaa ollessamme täällä! Lester ja
minä usein pitkinä iltoina istuskelemme kotona ja lueskelemme teidän
mainioita puheitanne omaksi ylösrakennukseksemme."
Silloin Lester puuttui puheeseen oikein äreällä äänellä ja sanoi:
"Sinä poikalurjus, koska me ikinä olemme istuskelleet kotona _jotakin_
lukemassa?"
Siitä Claude ilmeisesti närkästyi ja sanoi: "Älähän ole törkeä!
Minkälaisiksi porsaiksi herra Abels alkaa meitä luullakaan?"
No, sitten he alkoivat käyttää vuoropuheluja, mikä tosiaan kehittyi
pieneksi riidaksikin. Mutta herra Abels sai pian kyllikseen
senlaatuisesta keskustelusta, minkä vuoksi hän avasi suunsa ja käski
Lesteria tukkimaan kitansa.
Mutta sitten Claude jälleen puhui ja sanoi: "Tasapuolista oikeutta me
täältä etsimme."
Mutta sitten Lester sanoi: "_Tahdotteko te lopettaa_?" Sillä Lester
tavoitteli kymmentätuhatta dollaria uhalla, että hän muutoin kertoisi
kaikki alimman luokan kuvitetuille uutislehdille.
No, herra Abels pyysi aikaa neuvotellakseen asiakkaittensa kanssa. Ja
kun hän neuvotteli Breenen perheen kanssa, säikähtyivät he tosiaan
ihan järjiltään. Sillä he olivat olleet edustavia amerikkalaisia
vallankumouksen päivistä asti, eikä mikään heidän teoistaan ollut vielä
koskaan tihkunut maailman tiedoksi.
Mutta herra Abels sanoi lopuksi heille, että hän voisi estää Breenen
perheen nimen tahrautumasta, kunhan he vain antaisivat hänelle "vapaan
valtakirjan" tehdä mitä halusi, maksoipa se heille sitten kuinka paljon
tahansa. Tarkoitan, kunhan he vain eivät välittäneet siitä, mitä
tapahtui Dorothyn aviomiehelle. Ja kun he tosiaan olivat ihan ymmällä,
niin he vihdoin käskivät hänen ryhtyä toimiin.
Ja sitten herra Abels lähetti noutamaan erään vaiteliaan
liiketuttavansa, nimeltä Jerry, joka oli Brooklynin demi-monden
johtajakin vallan. Tarkoitan, että tällä Jerryllä oli joukko
"kulkureita", jotka olivat olevinaan trokareita ja kiertävinään
kieltolakia, mutta heidän erikoisalanaan oli tosiaan paljoa
väkivaltaisempi hommailu, kuten esimerkiksi murhat.
Ja kahta iltaa myöhemmin Jerry teki tuttavuutta Lesterin ja Clauden
kanssa eräässä julkisessa paikassa ja vei heidät ilonpitoihin erään
aika korkean brooklyniläisen vuokrakasarmin yläkertaan. Ja Claude
ihastui ikihyväksi, sillä Jerryn joukkueeseen kuului paljon entisiä
jääkuskeja voimakasta miehistä tyyppiä, joilta oli elinkeino mennyt
nokan ohi, kun oli keksitty jäähdytyskone, eikä Claude rakastanut
mitään niin kuin miesten miestä. Mutta entiset jääkuskit eivät voineet
sietää Claudea, vaan ajattelivat, että Lester oli häneen verrattuna
niin paljoa parempi, että he lopuksi kysyivät, eikö saisi tehdä
Claudesta "kunniavierasta" Lesterin asemesta, jonka olisi sallittava
elää, jos mitään paremmuutta oli olemassa. Mutta Jerry sanoi heille:
"Mitä hittoa te ajattelettekaan! Kuka nämä kemut maksaa?" Ja täytyihän
heidän myöntää, että se oli Jerry. Siis Jerry sanoi: "Sitten me
pysytään kontrahdissamme ja nitistetään oikea lintu!" Ja ennenkuin ilta
oli lopussa, kävi Lester melko paljoa inhotummaksi, joten he kaikki
olivat sopimukseen tyytyväisempiä.
Ja kello viisi aamulla, kun jokainen oli parhaimmalla tuulellaan,
meni Jerry pieneen algooviin katsoakseen ulos ikkunasta. Ja sitten
hän huusi Lesterille sanoen: "Tulehan tänne, kaveri, katsomaan komeaa
auringonnousua!" No, Lester meni algooviin katsomaan, mutta hänen
jalkansa kaiketikin luiskahti, sillä hän putosi ulos ikkunasta. Ja
kuoleman syyksi merkittiin itsemurha.
No, sitten Dorothyn miesvainajan hautajaiset olivat ihan
ainutlaatuinen uutuus. Sillä Claude lainasi heidän uudenaikaisen
sisäkoristelijaystävänsä kauniin huoneuston niitä varten. Ja Claudella
kuuluu olleen oma filosofiansa, joka oli todella uudenaikaisempaa
ajattelua kuin mikään muu ja tosiaan hyvin, hyvin kaunista.
Ja hautajaiset olivat pelkkä miesten juhla, sillä Claude keräsi
kokoon melkoisen monta tuttavaa ja parven kuoropoikia laulamaan. Ja
Claude oli etsinyt etäältä ja kaukaa ja löytänyt vainajan maallisen
tuhan säiliöksi kauniin maljakon kreikkalaiselta perijootilta, jonka
ympärillä kreikkalaisten tanssijattarien sillihutut ilkialastomina
suorittivat jotakin antiikkista tanssia. Ja he kuuluivat aikoneen
pistää tuhan siihen kaunein juhlamenoin, jotka Claude oli miettinyt
kokoon täynnä rytmejä.
Mutta kaikkein ensimmäiseksi Claude piti kauniin puheen ja sanoi,
että hänen filosofiansa mukaan "se" ei muuta ollut kuin ihana matka.
Ja Claude sanoi Lesterin haluavan, että he katselisivat asiaa siinä
valossa, joten heidän tuli järjestää kaikki aivan niinkuin "hän" sitä
toivoisi.
Niinpä he eivät hajaantuneet, vaan jatkoivat yhdessäoloa, ja sitten
Claude pani esille pullollisen hyvin, hyvin hienoa vanhaa viiniä ja
sanoi, että heidän kaikkien piti juoda uhrimielessä.
Ja sitten he kaikki joivat. Ja sitten heidän kaikkien oli laulettava —
ei mitään surullisia virsiä, vaan: "Pitkä, pitkä polku on", joka oli
"hänen" mielisäveliään.
No, he kaikki lauloivat sopusointuisesti, ja sitten heidän oli taaskin
juotava lasi tuota uhrillista viiniä. Mutta kun ei ollut kyllin
uhriviiniä tarjoiltavaksi, kaatoivat he sen maljaan ja lisäsivät siihen
katajanmarjaviinaa, jota heillä oli. Ja niin he kaikki maistoivat
jälleen oikealla uhrimielellä.
Sitten Claude alkoi pitää heille toista puhetta filosofiastaan. Mutta
hänen puhuessaan astui sisälle muuan Osmer-niminen tanssitaiteilija,
jolla oli pullo absyntiä, joten he päättivät kaataa senkin maljaan
ja koetella sitä. Ja kun he olivat sitä koetelleet, mieli Claude
jatkaa puhettaan. Mutta silloin jostakusta muusta vieraasta kuului
tuntuneen, että Claude prameili filosofiallaan ikäänkuin hän olisi
ainoa vieras koko hautajaisseurueessa, jolla sellaista oli. Ja se ihan
tuskastutti heitä, minkä vuoksi he kaikki ryhtyivät esittämään _omaa_
filosofiaansa. Mutta se kävi kovin sekavaksi, koska toiset harrastivat
uutta ajattelua, toiset okkultismia, toiset taas jotakin muuta. Eivätkä
he näkyneet pääsevän yhtään mihinkään.
Vihdoin sitten Claude poistui hetkiseksi, ja palatessaan hän oli
puettuna kauniin, vanhan, antiikin kreikkalaisen tanssijan viittoihin,
avojaloin ja nauha pään ympärillä, jatkaakseen hautajaisseuramoniaa
kaatamalla tuhan siihen kauniiseen maljakkoon, joka oli sellaisen
sisällön arvoinen. Siis hän yritti kutsua jokaista päiväjärjestykseen,
mutta nyt he kaikki olivat jo kiintyneet muihin asioihin, ja lopuksi
Claude kävi suorastaan irooniseksi ja sanoi: "Jollei teillä pojat, ole
mitään sitä vastaan, niin jatkamme hautajaismenoja."
No, he kuuluvat vielä olleen närkästyneitä Claudelle siitä, että tämä
yritti pöyhistellä, ja lopuksi muuan vieraista, joka jo oli osoittanut
moitittavia oireita, otti pitkän rohkaisuryypyn, avasi suunsa ja sanoi:
"Sinä inhotat minua!"
Moinen kunnioittavaisuuden puute sai seuran vaikenemaan. Mutta vihdoin
Claude sai puhelahjansa takaisin, avasi suunsa ja sanoi: "Mitä sinä
tarkoitat? Minäkö inhotan sinua?"
Ja sitten se vieras otti toisen pitkän ryypyn ja alkoi kertoa eikä
varsin sileillä sanoilla, mitä hän vainajasta todella _ajatteli_.
Ja nyt jokainen joutui hämilleen paitsi Osmer. Sillä hän näkyi
odottaneenkin juuri sellaista aloitetta kaiken iltaa. Niinpä hän
ryhtyi kannattamaan vastapuoluetta ja virkkoi: "Olet oikeassa. Hän oli
alhainen ja kaikkien ylenkatsetta ansaitseva olio!" Ja hän asettui käsi
puuskassa uhmaavaan asentoon.
Kului montakin silmänräpäystä ennenkuin Claude voi uskoa omia korviaan.
Mutta kun hän vihdoin keksi kielensä, avasi hän suunsa ja sanoi: "Minä
panen vastalauseen!" Ja sitten moni muukin pani vastalauseensa, ja
asema alkoi todella näyttää ikäänkuin melkein hiukan vaaralliselta.
Ja sitten se, joka oli tähän kaikkeen yllyttänyt, puhu oikein purevasti
ja kysyi: "Entä silloin, kun hän heitti sinua hiusharjalla?"
Sitten Claude avasi suunsa ja sanoi: "Se _ei_ ollut hiusharja. Se oli
kuvastin, ja se särkyi, sen pahempi!"
"Ja nyt", haastoi yllyttäjä, "sinä saat kokea vastoinkäymisiä seitsemän
vuoden aikana!"
No, Clauden täytyi todella myöntää, ettei ollut kovin ihmismäistä
nakata kuvastin henkilöä kohti, joka ennen kaikkea oli taikauskoinen.
Ja sitten Osmer taas puuttui puheeseen ja sanoi: "Niin, ja entä
silloin kun sinun täytyi teljetä hänet ulos välttääksesi ruumiillista
pahoinpitelyä? Ja kun hän sulloi olkia oven alle ja sytytti ne
palamaan?"
Tällöin eräs toisista ryhtyi puhumaan ja lisäsi viriä tuleen sanoen:
"Niin, ja silloin, kun hän seisoi Childin ravintolassa ja haukkui sinua
hävyttömillä nimityksillä kaiken kansan kuullen?"
No, vihdoin Clauden täytyi myöntää väitösten todenperäisyys, ja toinen
ikävä muisto johti toiseen, kunnes he täydellisesti kyllästyivät koko
juttuun eivätkä sietäneet huoneustossa edes mitään muistojakaan, jotka
olisivat heille muistuttaneet mokomaa henkilöä. Niinpä he ryhtyivät
etsimään muistoesineitä. Mutta heidän keikkuessaan sinne tänne ja
kaikkialle törmäsi Claude paljaan varpaansa tuhalla täytettyyn astiaan.
Ja se oli tosiaan viimeinen oljenkorsi, sillä Clauden hermot olivat
jännittyneet katkeamaisilleen. Siispä hän kiljaisi: "Paholaisen isoäiti
siunatkoon mokoman roiston!" ja tarttui tuhkamaljakkoon ja tyhjensi sen
sisällön likaviemäriin, ja hautajaisseura hajaantui.