Charlie Breenen matka maailman ympäri osoittautui oikein kasvatukseksi,
sillä siellä hän hankki kaikki tietonsa, mitä hän on oppinut _Sakesta,
meskalista, votkasta ja akkaviitasta_. Mutta lopuksi kaikkien kansojen
juomat alkoivat vaikuttaa häneen Shanghain hospitaalissa. Mutta kesken
juoppohulluuttaankin, jonka oppinut nimi on delirimum treements siellä
Kiinassa, jolloin muut potilaat näkivät tavallisesti kummallisia
eläimiä, kuului Charlie nähneen vain Dorothyn. Ja kuriirilla oli
pelkkiä huonoja uutisia Charlien äidille sähkötettävinä.
Mutta vihdoin Charlie ja hänen kuriirinsa saapuivat San Franciscoon
lopulta. Ja rouva Breene matkusti Kaliforniaan heitä vastaan, toivoen
toivottomuudessakin, että Charlie olisi parantunut. Tarkoitan, ettei
hän siitä delirimum treementsistä niin paljoa välittänyt, vaan että
hän oikeastaan tarkoitti Dorothya. Sillä hän oli sittenkin äiti, jonka
rinnassa sykki äidin rakkaus, ja jos poika nai valikoimansa tytön,
saatettiin pojan nimi poistaa hienoston luettelosta.
Ja kun rouva Breene kuuli kuriirilta totuuden, vaipui hän
alakuloisuuden syvimpään kuiluun, sillä Dorothy oli jälleen New
Yorkissa ja vapaana menemään naimisiin kenen kanssa tahansa. Niinpä
hän sinä iltana istui myöhään huoneessaan St. Francisin hotellissa ja
kutsui herra Abelsin New Yorkissa puhelimeen, käskien hänen ryhtyä
joihinkin ratkaiseviin toimenpiteisiin Dorothyn suhteen ennenkuin
Charlie ehtisi New Yorkiin.
Herra Abels kutsutti siis erään toisen vaiteliaista lakiapulaisistaan,
joka oli varsin perehtynyt lain kovakouraisempiin pykäliin, ja antoi
asian hänen haltuunsa. Ja tämä apuri tuumi, että parasta olisi saada
joku pistämään jotakin kiellettyä huumausainetta Dorothyn käsilaukkuun
ja kutsua poliisit vangitsemaan Dorothy sen omistamisesta. Sehän
toki näyttäisi Charlie Breenelle, minkälaisen tytön hän oli valinnut
vast'alkavien lastensa äidiksi. Niinpä eräs salapoliisien palveluksessa
oleva naisapulainen pisti sen Dorothyn käsilaukkuun Dover-kerhon
naistenhuoneessa, ja siitä oli ihan heidän suunnitelmansa mukaiset
tulokset.
Poliisit näetten raahasivat Dorothyn kamariin, jossa hänen täytyi olla
yleisten katutyttöjen parissa, ja tyttö, joka oli lähinnä Dorothya,
oli _värillinen_. Ja hänen nimensä oli Lulu, ja hän näkyi haluavan
olla varsin tuttavallinen ja tervehti Dorothya sanoilla: "Morjens,
mesikakkuni!" Ja Dorothy vastasi; "Morjens!" Ja sitten se neekerityttö
sanoi: "Minkä metkun takia ne sinut tänne toivat?"
Dorothy kyllä koetti pidättää kyyneleitään, mutta hän halusi olla
kohtelias. Ja kun hän ei siis tahtonut sanoa Lululle olevansa syytön,
koska Lulu näytti vallan syylliseltä, niin hän sanoi: "Samasta syystä
kai kuin sinutkin." Silloin Lulu avasi suunsa ja sanoi: "Sittenhän
taisivat napata 'kärkkymisestä'?" Ja sitten Lulu tuli oikein
miettiväiseksi, ja kun hän oli kotvan aikaa miettinyt, sanoi hän
Dorothylle: "Mitähän ne yrittää? _Tehdäkö siitä lopun_?" Tarkoitan,
että Lulu näkyi luulevan poliisien ryhtyneen varsin suureen hommaan.
No, minä olen aina leikilläni sanonut, että Dorothy lopulta joutuisi
tyrmään, mutta kun hän sitten kerran joutuikin, niin en ollut uskoa
korviani. Tarkoitan, että on ihan tyrmistyttävää seurapiirin rouvalle,
joka on äiti, kun hänen nimeänsä huudetaan kello neljältä aamulla Lidon
kerhossa ja hänelle ilmoitetaan, että hänen paras ystävättärensä on
poliisiasemalla. Henry ja minä lähdimme siis heti häntä katsomaan.
Mutta meidän saapuessamme oli koko asemalla tuskin ainoatakaan
poliisimiestä, jonka sydän täytti virkavelvollisuuttaan. Sillä Dorothy
on sellainen tyttö, joka aina voittaa puolelleen poliisien suosion ja
myötätunnon, ja jokaista muuta rikollista koko asemalla laiminlyötiin
törkeästi Dorothyn tähden.
Ja sitten he toivat Dorothyn pieneen yksityistoimistoon meidän
nähtäväksemme. Ja kyyneleet valuivat hänen kasvojaan pitkin, mutta
samalla kertaa hän koetti olla rohkea, ja hymyt välähtelivät esille
tavalla, jota viranomaiset eivät mitenkään voineet vastustaa. Enkä minä
koskaan, koskaan unohda, kuinka Dorothy vilkaisi minuun kyyneltensä
lävitse ja sanoi: "Ka, Lorelei, emme kai voineet odottaakaan iäti
pysyvämme täältä poissa!"
No, ensi työkseen Henry lähetti noutamaan herra Dudley Field Malonen,
joka on kuuluisimpia lakimiehiä sorrettujen puolella. Ja kun hän saapui
asemalle ja kuuli Dorothyn kärsimykset, niin hänen verensä kiehahti.
Sillä hänestä ei mikään ole niin hauskaa kuin syyttää varakkaita
ihmisiä, jotka luulevat voivansa laatia omat lakinsa, vaikka itse
tekisivät mitä tahansa. Ja kun hän oli laskenut kaksi ja kaksi yhteen,
sai hän lopputulokseksi, että Breenen perhe oli tehnyt kylliksi
vääryyttä Dorothylle joutuakseen joka nuppi sadaksiyhdeksäksikymmeneksi
vuodeksi vankeuteen ilman armoa.
Herra Malone meni siis Breenen perheen luo, ja kun hän oli heidän
kanssaan asiaa pohtinut, eivät he ainoastaan toimittaneet Dorothya
vapaaksi vankilasta, vaan suostuivat suorittamaan hänelle kuukausittain
viidensadan dollarin suuruisen summan vahingonkorvausta koko hänen
luonnollisen elämänsä aikana.
No niin, jo seuraavana päivänä Charlie saapui kotiin matkoiltaan.
Ja se kohtaus, joka sattui Charlie Breenen ja Dorothyn välillä, on
liikuttavimpia, mitä Colonyn ravintolassa koskaan on tapahtunut. Sillä
Henryn, Dorothyn ja minun istuessamme siellä nauttimassa herkullista
lientä satuimme vilkaisemaan sivulle ja äkkäsimme Charlie Breenen. Ja
tosiaan ihan tyrmistyttävää oli nähdä, mitä ulkomaanmatkat ja itämaiset
juomat kaukana hänen sydämensä valitusta olivat hänen ulkonäköönsä
vaikuttaneet.
Hän astui meidän pöytämme luo horjuen aika paljon. Ja hän tuli niin
järkytetyksi, taas vihdoinkin nähdessään Dorothyn, että hän suorastaan
masentui. Ja minun mieleni käy aina niin haikeaksi nähdessäni
herrasmiehen masentuvan, että melkein luulen silmieni vettyneen. Mutta
Dorothy sanoi vain:
"Ka, Charlie, sinähän näytät kamalalta!" Sillä Dorothy ei ole koskaan
oppinut kohteliasta sievistelyä.
Ja Charlie istui pöytään, ja me söimme kaikki päivällistä, ja kun hän
kuuli, mitä hänen omaisensa olivat Dorothya vastaan rummuttaneet, tuli
hänestä vallan kiittämätön poika. Sillä seuraavana päivänä hän kutsui
koko Breenen suvun kokoon, lausui heille muutamia suoria totuuksia ja
joutui perinnöttömäksi.
Ja sitten Charlien täytyi mennä Dorothyn luoja kertoa, että hän oli
ihan pennitön. Ja ensi kertaa koko urallaan Charlie alkoi herättää
hänessä mielenkiintoa.
Sitten minulla oli pieni keskustelukin Charlien kanssa, ja minä
kehoitin häntä menemään vielä pitemmälle, siis pyytämään Dorothylta
rahaa lainaksi. Niinpä hän lainasi Dorothylta viisisataa dollaria
päästäkseen uuteen alkuun elämässään myymällä autoja, ja Dorothy
istahti tekemään huomioita.
Ja sitten kävi ilmi, että työhön ryhtyminen näkyi vaikuttavan Charlieen
niin, että hän päätti lakata juomasta. Ja lakattuaan juomasta hän
lakkasi tuntemasta itseään niin nöyräksi, sillä _nyt_ hänellä ei
ollut mitään anteeksi pyydettävää. Päinvastoin alkoi hänestä tulla
oikein tuskastuttava kiusanhenki, kun hän kertoi jokaiselle, kuinka
viheliäistä juopottelun pahe oli häneen itseensä verrattuna, joka
ei koskaan tippaakaan maistanut. Ja kun Charlie alkoi ylvästellä
ja suositella itseään, sai hän tosiaan Dorothyn sydämen hiukan
sykähtelemään.
Mutta todellisena huippukohtana oli, ettei hän enää alati mairitellut
Dorothya huudahtelemalla: "Oi, sinä ihmeellinen tyttö!" tai muuta
sellaista, vaan alkoi katsella Dorothya selvin päin ja nähdä hänet
sellaisena kuin hän todella oli ja tehdä sellaisia huomautuksia kuin:
"Me pesemään naamasi! Siinä on liian paljon puuteria!" Ja Dorothy
rakastui.
No, minä sanoin Dorothylle, että näissä olosuhteissa vihkimisen tulisi
tapahtua jonkun rauhantuomarin toimiston takahuoneessa, jossa juoru
voisi antaa sulhasen omaisten poissaolon anteeksi. Mutta, omituista
kyllä, Dorothy alkoi tulla perin, perin hienostuneeksi ja säädylliseksi
ja halusi suurta julkista juhlallisuutta kirkossa. Ja vihdoin kävi
selville, että hän oli sähköttänyt isälleen, jotta tämä tulisi
kipinkapin Modestosta saattamaan hänet alttarille siinä tilaisuudessa.
Mutta minä sanoin Dorothylle, että hän oli kovin uskalikko pyytäessään
morsiamen saattajaksi isää, jonka ainoana harjoituksena sivistyneiden
tapojen opissa oli ollut katoilta hyppeleminen markkinayleisön
huviksi. Ja minä aloin käydä ihan levottomaksi. Mikään ei kuitenkaan
voinut Dorothya pidättää, vaan hän piti yhä päänsä ja tilasi
teräskaiverrettuja kutsukortteja Cartiersilta ja lähetti niitä, ei
ainoastaan jokaiselle seurapiirin luettelossa olevalle, vaan myös
kaikille yksityistuttavilleen koomilliseen teatteriin.
Ja kaikki Dorothyn ystävät noudattivat kutsua, samoin kuin kaikki
hienoston nuorempi joukko, mutta koko vanhempi ryhmä kieltäytyi.
Tarkoitan, että oli yksi poikkeus, ja se oli vanha lady Vandervent,
joka aina katselee asioita niiden valoisalta puolelta. Eikä hän
tiennyt, minkälaisen tytön kanssa Charlie oli menossa naimisiin, koska
hän lukee ainoastaan _Kristillistieteellistä kehoittajaa_ eikä tiedä
mitään kaikesta siitä pahasta, mitä maailmassa tapahtuu.
No, päivää ennen vihkiäisiä Dorothy ja minä menimme Isolle
Keskusasemalle Dorothyn isää vastaan. Ja hän tuli junasta, mukanaan
neljä matkalaukkua; kutakin niistä tarvittiin kaksi "punalakkia"
nostamaan vain sivukäytävältäkin niiden juomatavaroiden raskaan,
rauhallisen painon vuoksi, jotka oikeastaan olivatkin kaikki, mitä
ne sisälsivät. Ja hän kuuluu ne itse valmistaneen, ja syy, miksi hän
ne raahasi New Yorkiin, ei ollut se, että hän niin paljoa välitti,
kenen viinaksia hän nautti; mutta hän oli mieskohtaisesti ylpeä
omista tuotteistaan ja saavutuksistaan. Mutta minä sanoin Dorothylle,
että moiset saavutukset varsin vähän lisäävät suuren kirkollisen
vihkimistoimituksen tunnelmaa.
Kuitenkin saatiin huomata, että herra Shawin kutsuminen oli todella
onnellinen ajatus. Sillä hänellä oli ollut varsin paljon kokemusta
tyttöjen nostelemisessa alas lavoilta. Ja kun hän antoi Dorothyn
yljälle, teki hän sen kaikkein siroimmin elein mitä koskaan olen
kirkossa nähnyt.
Ja seuramonian jälkeen oli hääkutsut minun salongissani. Ja minun
täytyy tosiaan lausua muutamia kiittäviä sanoja siitä tavasta, kuinka
_jotkut_ meistä käyttäytyivät. Tarkoitan, että teatteritytöt valtasi
tilaisuuden pyhyys. Ja herra Shawkin, joka joi aika paljon, kävi
siitä vain yhä ritarillisemmaksi. Mutta yhtä paljoa en voi sanoa
seurapiiriläisistä. Tarkoitan, että minä kyllä kovin koetin näyttää
heille hyvää esimerkkiä kieltäytymällä samppanjasta. Mutta ne alkoivat
juoda niin hurjasti, että vihdoin rouva Vandervent tuli luokseni ja
sanoi, ettei hän voinut viipyä kauempaa, koska muutoin voisi näyttää
siltä, että hän omalta kohdaltaan hyväksyi heidän menonsa. Mutta hän
pyyteli kovin paljon anteeksi seurapiirissä syntyneiden ystäviensä
käytöksen vuoksi ja sanoi, että Dorothyn ja minun kaltaiset tytöt,
joihin tällaisen hetken tunnelma tehosi, olivat ne, joiden tulisi
kuljettaa seuraelämän rakennetta eteenpäin. Ja sitten hän lisäsi, ettei
hän halunnut ketään muuta kuin ihastuttavan herra Shawin saattajakseen
kotimatkalle.
Mutta minäpä käskin Dorothyn antaa isälleen jonkinlaisen varoituksen
kaikkea hänen ritarillisuuttaan vastaan, ja Dorothy veikin hänet
syrjään ja sanoi: "Kuules, pappa, jos vähänkin keikaroitset vanhalle
lady Vanderventille kotimatkalla, niin ensimmäinen aamujuna huomenna
vie sinut pois New Yorkin seurapiireistä."
Mutta seuraavana päivänä rouva Vanderventin lakeija kertoi minun
sohveerilleni, ja hän kertoi palvelijattarelleni, että Dorothyn isä
todellakin keikaroitsi kääseissä rouva Vanderventille, joka oli ollut
siitä mielissään.
Näin kääntyi lopuksi kuitenkin kaikki parhain päin, ja kun viimeksi
näin Dorothyn, oli Charlie selvin päin viemässä häntä asemalle
Atlantic Cityyn lähtevään junaan, ja Dorothy näytti hienostuneemmalta
kuin mitä hän minusta koskaan ennen oli ollut; olipa hänessä hitunen
arvokkuuttakin.
Ja niin on käynyt, että vanhasta lady Vanderventistä ja minusta on
tullut melkein erottamattomat, koska meillä on tositeossa samat
ihanteet kaikessa. Uskon siis tosiaan, että minä olen seuraava, joka
pääsen seurapiirin luetteloon, sillä sitä menoa kuin ne poistavat siitä
seurapiiriläisiä, täytyy toki jonkun tai jonkun toisen täyttää heidän
paikkansa, ja kaiketikin se olen minä. Ja kun minä sinne pääsen, niin
yritän hankkia pääsyn Dorothyllekin, koska me olemme olleet yhdessä
melkein kaikessa muussa. Ja jos minä _saan_ Dorothyn seurapiirin
luetteloon hyväksytyksi, täytyy minun todella alkaa uskoa, että maailma
on varsin hyvä paikka Dorothynkin kaltaiselle tytölle.