No, Dorothy asettui asumaan Lesterin kanssa, ja hänellä oli tilaisuus
kuunnella miehensä haastelua. Ja silloin hän kuului saaneen selville,
että tämä oli aloittanut uransa elämässä onnipussin kuljettajana. Ja
hän oli postitse oppinut soittamaan saksofonia kirjevaihtokoulussa
tullakseen soittokunnan sieluksi. Mutta hänen aivoissaan liikkuivat
vielä onnipussin kuljettajan ajatukset, ja vaikka hän alati haasteli,
sanoi hän tosiaan niin vähän, että Dorothyn lopuksi täytyi pyytää
häntä säästämään keuhkojaan saksofonilleen. Ja sitten alkoi heidän
välillään singahdella muutakin, kuten raskaita rautakoristeita
ja fajanssista tehtyjä tuhkakuppeja, ja Dorothy alkoi tosiaan
kummeksia, olikohan avioliitto erehdys. Mutta Dorothy harkitsi asiaa
ja päätti vihdoin yrittää häntä sietää, koska hän kerran oli New
Jerseyssä lutherilaiselle papille luvannut niin tehdä joko myötä- tai
vastenmielisesti.
Ja sitten Dorothy muisti rakastuneensa häneen hänen soittaessaan
saksofonia, minkä vuoksi hän pyysi miestänsä tuomaan saksofoninsa
kotiin sunnuntaina, jotta he voisivat viettää soitannollisen iltapäivän
ja Dorothy kenties rakastuisi häneen uudestaan. Niinpä Dorothy
sunnuntain iltapuolella nousi keittämään hänelle varsin herkullisen
aamiaisen ja koetti olla tavallista enemmän niinkuin morsian. Ja
aamiaisen jälkeen mies otti esille saksofoninsa. Ja Dorothy pyysi
häntä soittamaan jotakin kaihoisaa, koska se teki Dorothyn aina
senttimantaaliksi. Mutta silloin kävi ilmi, että sellainen kaiho,
jota Lester soitti ollessaan ihan yksinään, oli liian lannistavaa
ihmiskorvien kuunneltavaksi. Ja silloin Dorothy oivalsi, mitä merkitsee
saksofonin puhaltajalle.
Dorothyn täytyi siis lopulta pyytää Lesteriä lakkaamaan. Mutta riita,
joka silloin nousi, oli vallan hurja, ja lopuksi Dorothy telkeytyi
makuuhuoneeseen ja soitti Western Unioniin pyytäen lähettämään
kaapelisähkösanoman Charlie Breenelle ja kysymään häneltä jonkun
lakimiehen nimeä, koska Dorothy oli päättänyt, että Lester oli hänelle
sopimaton. Ja Lester kuuli jokaisen sanan ja oli vähällä lyödä oven
pirstaleiksi. Mutta Dorothy tuli ulos kieltämään hänen vihjauksensa.
Ja sitten Lester löi Dorothya pienellä lampulla. Mutta Dorothy
sieppasi antiikin mannermaalaisen sotilaan muotoisen paistinvartaan
kannattimen ja voitti ottelun. Mutta sensijaan että hän olisi tähdännyt
paikkaan, jossa se ei olisi haitannut mitään, hän tietenkin osasi
miehen leukapieliin ja teki hänet melkein kykenemättömäksi saksofonia
soittamaan.
Sitten Lester meni vuoteeseen useaksi päiväksi, ja Dorothyn täytyi
häntä vaalia. Ja kun aviomies joutuu vaalittavaksi, niin ei hänestä
tositeossa ole mitään hyötyä.
Mutta riidan jälkeisenä päivänä Dorothy sai kaapelisähkösanoman Charlie
Breeneltä; siinä mainittiin eräs asianajaja nimeltä Abels ja luvattiin
vastata kaikista avioerojutun laskuista.
Ja sitten Dorothy meni herra Abelsin luo ja kertoi hänelle pulansa.
Mutta herra Abels kuului tienneen, että Charlie eli pienillä tuloilla,
jotka hänen perheensä hänelle myönsi. Ja hän tiesi, että Breenen perhe
ei kovinkaan riemastuisi siitä, että Dorothy saisi avioeron. Sillä
herra Abels on sellainen juristi, jota New Yorkin aristoraattiset
perheet toisinaan käyttävät, kun niiden pojat joutuvat sydämenasioihin
tyttöjen kanssa, jotka ovat heitä alempana. Ja niin hän kävi rouva
Breenen luona ja kysyi häneltä, ja rouva Breene suostui ja sanoi,
että hän maksaisi vielä suuremmat laskut, jos herra Abels olisi
_auttavinaan_ Dorothya avioeroon, mutta tositeossa pitäisi häntä kaikin
mokomin avioliiton pauloissa. Ja niin herra Abels alkoi harjoittaa
ammattiaan. Ja hän lähetti Charlielle kaapelisähkösanoman: "Älä tule
takaisin Amerikkaan. Yrittelen taaskin Lesterin kanssa. Älä viitsi
minulle sähköttää. Siitä on vain ikävyyksiä. (Allekirjoitettu) Dorothy."
No, Dorothy ihmetteli ihmettelemistään, miksei hän enää kuullut mitään
Charlielta. Mutta herra Abels rauhoitti hänet kertomalla, että rouva
Breene ja Muriel Devenant olivat matkustaneet laivalla Eurooppaan
ja Charlie oli päättänyt viipyä Pariisissa tavatakseen heidät. Ja
todistaakseen sen hän näytti Dorothylle vallan viileän sähkösanoman
Charlielta, jossa sanottiin: "Sanokaahan parhaat onnentoivotukseni
neiti Shawille. Odotan täällä äitiä ja Murielia. Terveiseni. Charles
Breene." Ja Dorothy tunsi itsensä vallan alakuloiseksi, sillä Charlie
oli sittenkin hänen ainoa ystävänsä, johon hän aina voi luottaa, tekipä
hän Charlielle mitä hyvänsä.
Ja sitten herra Abels sanoi Dorothylle, ettei hän tässä asiassa
oikeastaan mitään voinut, ennenkuin Lester oli tehnyt Dorothylle
jotakin, mikä New Yorkin valtiossa oli laitonta. Sillä ainoa
laittomuus, jonka new-yorkilainen voi tehdä vaimolleen, on ihailla
jotakuta tyttöä perheen ulkopuolella. Ja kun Lester jo kauan sitten
oli lakannut ihailemasta Dorothya, niin herra Abels sanoi Dorothylle,
että hän vain jättäisi Lesterin rauhaan, niin kyllä se ajanmittaan
järjestyisi. No, sitten Lester muutti hotelliin asumaan, ja kaikki
Dorothyn tyttötoverit väijyivät häntä, muttei hän näkynyt tekevän muuta
kuin loikoilevan vuoteessa ja lukevan, sillä työhön hän ei palannut.
Eikä Dorothy tiennyt, että herra Abels makseli Lesterille hiukan
verran rahoja, jotta tämä pitäisi avioliittosopimuksensa pyhänä. Ja
aikaa kului kulumistaan, eikä Lester vieläkään osoittanut mitään
merkkejä uskottomuudesta. Sillä hän näkyi vain loikoilevan vuoteessa ja
lueskelevan _Saturday Evening Postia_.
Mutta lopuksi herra Abelsille tuli vaikeuksia. Sillä Lester alkoi
kummeksua, mitä kaikki nuo rahat hyödyttivät, kun häntä vartioitiin
kuin haukkaa eikä hän saanut seurustella kenenkään kanssa kolmannen
henkilön katselematta päältä salapoliisin muodossa. Ja sitten hän
alkoi hermostua. Ja sitten hän sätti herra Abelsia käyttäen pahoja
sanoja, osoittaen kiittämättömyyttä ja uhaten kertoa. Mutta tiesihän
herra Abels, ettei se todella ollut kiittämättömyyttä, vaan ainoastaan
Lesterin hermoja, ja lopuksi hän saikin hyvän ajatuksen. Ja hän lähetti
noutamaan erään tuntemansa hermolääkärin, jotta se hermolääkäri
rauhoittaisi Lesteriä. Ja tämä hermolääkäri tutki Lesterin ja määräsi
hänelle kokaiinia ja taas kokaiinia. Ja se tyynnytti hänet. Ja siitä
lähtien Lester alkoi olla herra Abelsille todellisena lohdutuksena.
Sillä hänestä kehittyi todellinen kotikarhu, joka ei koskaan näkynyt
haluavan mennä pirtistä pihalle.
Mutta eräänä päivänä Dorothy oli tulossa ulos teatterista matineen
jälkeen Glorian kanssa, ja he tapasivat tutun pojan, jonka nimi Claude
ja joka ennen oli ollut kuorossa, mutta oli suorastaan tärvellyt
koko uransa sillä, että oli tottunut käyttämään kokaiinia. Ja Claude
seisoskeli aina näyttämön ulkopuolella pyytäen tytöiltä dollarin
taskuvippiä. Ja kun Dorothy näki hänet, avasi hän tavan mukaan
käsilaukkunsa. Mutta Dorothyn suureksi hämmästykseksi Claude sanoi,
ettei hän tarvinnut sitä dollaria ollenkaan, koska hän sai kaiken
tarvitsemansa "aineen" ilmaiseksi. Ja hän oli kukkuroillaan uutisia.
Sillä hän sanoi Dorothylle: "Mitä luuletkaan? Minä tapasin sinun
aviomiehesi Kuudennella Avenuella, rakkaani, ja hänestä on tullut
vakituinen _käyttäjä_!"
Silloin Dorothy ihan hämmästyi, sillä kokaiini on kallista, ja jos
Lester sitä käytti, kysyi Dorothy, mistä hän sai siihen rahoja? Mutta
Claude sanoi: "Rakkaani, hänellä on sitä yllin kyllin ja hän elelee
mukavasti maan lihavuudesta!"
No, Dorothy luonnollisesti päätteli, että Lester oli ryhtynyt
työskentelemään kokaiini-ammatin alalla. Mutta Claude sanoi: "Älä ole
ahdasmielinen, pikku velho! Hän on liian varakas tehdäkseen työtä,
sillä hän _jakelee_ rohtojaan muillekin!" Ja Claude puri huultaan
uhmamielin. Ja silloin Dorothy lausui Lesteristä jotakin, mitä minä en
kehtaa kirjoittaa, mutta sitten Claude avasi suunsa ja sanoi: "Hän on
sitä ehkä _ennen_ ollut, rakkaani, mutta _nyt_, Herra tietää; hän on
_aivan ihastuttava_!" Sillä Claude näkyi koko sydämestään kiintyneen
Lesteriin.
Sitten Claude meni tiehensä, ja Gloria puhui ja kertoi Dorothylle,
että kokaiinin käyttö aina näkyy haihduttavan herrasmiehen ihastuksen
tyttöihin, joten hän ei koskaan saisi todistuksia. Ja sitten Dorothy
alkoi ihmetellä. Niinpä hän ja Gloria alkoivat laskea kahta ja kahta
yhteen ja tekivät sen johtopäätöksen, että herra Abels oli kaiken
takana eikä sydämestään ollut Dorothyn ystävä ollenkaan.
No, Dorothy ajatteli, että olisi mainio tuuma ostaa revolveri
Kuudennelta Avenuelta ja ampua tuo juristi. Mutta Glorialla oli vielä
parempi tuuma. Sillä hän oli tositeossa päättänyt maksattaa Jefferson
Breenellä lomamatkan Pariisiin. Ja hän kutsui Dorothyn tulemaan
mukaan ja hakemaan avioeron Pariisissa ja nauttimaan kostonriemusta
ajattelemalla, että Breenen perheen rahoilla maksettiin kaikki laskut.