No, Dorothy alkoi miettiä asiaa joka puolelta. Mutta Charlie ei
tosiaan ollut sellainen herrasmies, joka tehoo hänenlaiseensa tyttöön.
Sillä Charlie kulutti kaiken aikansa kertomalla hänelle, että hän
oli ihmeellinen ja ettei hän itse ollut yhtään mitään. Ja Dorothy
taas pitää herrasmiehistä, jotka luulevat, ettei mikään muu ole
ihanteellista kuin he itse, ja antavat hänenkin sen tietää. Ja jos ne
lisäksi odottavat häneltä lahjoja, niin hänen ihailunsa on täydellinen.
Mutta Charlie kulki väärää polkua hänen sydämeensä ja lähetteli hänelle
ryöppynä kämmekkäitä ja suloisia lemmenlehtisiä, kirjoittaen aina
jotakin runollista niinkuin: "Oi, sinä ihmeellinen tyttö!" Ja sitten
Dorothy päätteli, ettei Charlie ollutkaan kovin älykäs, sillä miksi hän
muutoin olisi pitänyt hänen kaltaistaan tyttöä ihmeellisenä?
No, siihen aikaan herra Ziegfield sähkötti Portlandiin Oregoniin,
tilaten sieltä soittokunnan nimeltä Hendersonin Jazzikuoro, joka
oli kehittynyt kotiseutunsa maaperällä ja tullut kuuluisaksi. Tämä
jazzikuoro siis vihdoin saapui New Yorkiin, ja herra Buck toimitti
heidät teatteriin. Ja Hendersonin soittokunnassa oli saksofonin
soittaja nimeltä Lester, joka sai ainoastaan kuusikymmentäviisi
dollaria viikossa. Ja siitä johtui, että hän ryhtyi lainailemaan.
Minusta tosiaan tuntuu, ettei minun ole pantava paperille, mitä
tapahtui, kun Dorothy tottui lainaamaan rahoja Lesterille. Sillä
samaan aikaan, kun miljoonamies tavoitteli hänen kättään, täytyi hänen
rakastua saksofonin soittajaan. Ja ainoa hyvä syy, minkä hän saattoi
muistaa, oli se, että tuo mies soitti saksofoonia jumalallisesti, sillä
hän se oli, joka pitkin voihkimisin esitti Sinisten soolo-osat. Ja
minä tosiaan luulen, että saksofoni tekee tytön mielen romantilliseksi,
jollei hänellä ole aika paljon tahdonvoimaa.
Ja Dorothy alkoi lopulta tuoda pukimiaan sivukomeroihin ja vaihtaa
niitä siellä ystävällisen näyttämöpalvelijan avulla, niin että hän
saattoi katsella saksofonin soittajaa. Eikä hänen mieleensä juolahtanut
koskaan edes hymyillä Charlie Breenelle, joka maksoi kaksikymmentäkaksi
dollaria jok'ikinen ilta eturivin paikasta.
Mutta oikeastaan kaikki mitä Dorothy ja saksofonin soittaja voivat
tehdä, oli tuijottaa toisiinsa komeroista, koska soittokunta lähti
teatterista suoraan Momartiin lopuksi iltaa. Ja kun he olivat
soittaneet Momartissa, menivät he kotiin hiukan nukkumaan, jotta voivat
nousta ja soittaa Ritzissä puolisella ja teetarjoilussa.
No, joka päivä Dorothy salli Charlie Breenen viedä hänet Ritziin
puoliselle ja teelle. Ja joka ilta hän myöskin meni Breenen kanssa
Momartiin illalliselle. Ja se oli tosiaan pateettista, koska Charlie
luuli Dorothyn vähitellen alkavan sietää häntä aika paljon. Eikä
hän laisinkaan aavistanut, että se oli vain siksi, että Dorothy ja
saksofonin soittaja voisivat töllistellä toisiaan. Mutta Charlie on
sellainen herttainen poika, ettei hän koskaan näy panevan merkille,
mitä tapahtuu, silloinkaan kun hän ei juo. Ja juopotellessaan hän
huomaa vielä vähemmän.
Ja lopuksi erään illan esityksessä Dorothy ja saksofonin soittaja
tapasivat toisensa sivukomerossa, ja hän kertoi Dorothylle olevansa
kyllästynyt elämäänsä jazzikuorossa, kun ei ollut ketään oikein
hyvää ystävää. Niin hän teki Dorothylle aloitteen, ja toinen asia
johti toiseen, kunnes hän pyysi Dorothya avioliittoon ja viettämään
joutoaikansa emännän hommissa. Niinpä Dorothy päätti kysyä neuvoa
kahdelta tyttötoveriltaan. Toinen niistä oli palettityttöjen johtaja,
ja toinen oli Gloria, Jefferson Breenen ystävätär.
Ja Gloria varoitti Dorothya sanoen, että oli kohtalokasta mennä
naimisiin saksofonin soittajan kanssa ensin suomatta itselleen
tilaisuutta häneen kyllästyä. Ja hän sanoi Dorothylle, että oli kovin,
kovin epäviisasta sivuuttaa Charlie Breene, koska pahin, mitä voisi
tapahtua, olisi avioero eläkkeellä.
Mutta palettityttöjen johtaja oli täynnä romantiikkaa, niinkuin näkyvät
olevan kaikki tytöt, joilla ei ole ollut tilaisuutta tavata monia
herrasmiehiä. Niinpä hän kehoitti Dorothya ottamaan sydämensä valitun.
Eikä minun tarvitse mainitakaan, kumman tyttö toverinsa neuvoa Dorothy
kuunteli. Sillä hän valikoitsi saksofonin soittajanpa he tuumivat
matkustaa Jersey Cityyn sunnuntaina vihityttääkseen itsensä siellä.
Ja Dorothy pyysi Charlie Breeneltä hänen autoaan lainaksi, muttei
tullut hänelle maininneeksi, mihin sitä käytettäisiin. Ja hän kutsui
palettityttöjen johtajan ja herra Hendersonin mukaan todistajiksi.
Ja sitten Dorothy kerran elämässään alkoi todella aavistella tekevänsä
väärin. Sillä matkalla Jersey Cityyn hän ensi kertaa oikein näki
Lesterin kirkkaassa päivänvalossa, ja Dorothy sanoo havainneensa,
että mies oli löytänyt jonkun paikan New York Cityssä, jossa osattiin
leikata tukka oregonilaiseen malliin. Ja mitä lähemmäksi Jersey Cityä
tultiin, sitä vaikeampi oli Dorothyn käsittää, miksi hän oli näin
menetellyt. Mutta oli liian myöhäistä perääntyä, koskei hän tahtonut
tärvellä iltapäivää tanssijatarten johtajalta ja herra Hendersonilta,
nämä kun tahtoivat kaikin mokomin päästä häihin. Niinpä Dorothy täytti
sopimuksensa.
No, sinä iltana Dorothy oli kutsunut vieraita illatsuun, ja Charlie
oli kuluttanut koko päivän ajamalla autolla isänsä maakartanosta
samppanjaa noutamassa. Ja kun Dorothy oli maistellut samppanjaa, alkoi
hän katsella Lesteriä paremmassa valossa. Ja hän nouti makuuhuoneesta
Lesterin, joka yritteli sepittää sähkösanomaa ilmoittaakseen uutisen
"Portland Oregonianille" viittäkymmentä sanaa lyhyemmin, ja Dorothy vei
hänet seuran keskelle ja kertoi jokaiselle, kuka hän oli.
Silloin Charlie Breenen olisi voinut höyhenen varjollakin kaataa
kumoon. Ja se oli tosiaan haikeaa, koska hän ei tiennyt mitä tehdä.
Tarkoitan, ettei hän voinut turvautua juomiseenkaan, koska oli sitä
harjoittanut jo vuosikausia. Hän siis soitti Pallokerholle, että
aamulla ostaisivat hänelle lipun ensimmäiseen meren poikki lähtevään
laivaan. Ja sitten hän jätti hyvästi Dorothylle, toivotti hänelle onnea
ja sanoi saksofonin soittajalle, että jos tämä ikinä pikkusormellaankin
koskettaisi hiusta Dorothyn päässä muuta kuin hyväilläkseen, niin lain
nimessä hän joutuisi tekemisiin hänen kanssaan. Mutta kun Charlie
hoiperteli ulos ovesta, niin Dorothysta alkoi tuntua, ettei avioliitto
Lesterin kanssa tosiaan ollut varsin suuri saavutus sittenkään.