No niin, minä aina ajattelen, että kun nuori kuusitoistavuotias tyttö
ei ollenkaan mieti, mitä hänelle on tapahtumassa karnevaaliseurassa,
niin hän alkaa kulkea kuilun syrjää kohti.
Ja Dorothy, oli jo kuulemma tehnyt tuttavuutta seuran käärmeensyöjän
kanssa, joka tunnettiin pilkkanimellä Curley. Ja niin hänen täytyi
valita varakkaan komisarjuksen huomaavaisuuden ja sellaisen miehen
seuran välillä, jonka rahallinen asema riippui syötävillä käärmeillä
täytetystä laatikosta, eikä Dorothy hetkeäkään epäillyt tehdä niinkuin
ei olisi pitänyt. Ja lopuksi komisarjus närkästyi Dorothyyn ja meni
Curleyn itsensä luo ja sanoi hänelle, että hänen pitäisi hävetä alati
näyttäytyä nuoren tytön seurassa, joka juuri oli kukastaan puhkeamassa,
koska se herätti _huonoja_ ajatuksia jokaisen mielessä.
No, Curley punastui kovin paljon ollakseen käärmeensyöjä. Mutta hän
sanoi komisarjukselle, että hän ja Dorothy käyttivät kaiken aikansa
"nauraakseen" yhdessä, joten hän ei koskaan ehtinyt mitään pahaa
ajatella, mutta hän kiitti komisarjusta, että tämä oli hänelle sitä
muistuttanut, ja lupasi vastedes käyttäytyä paremmin. Ja seurauksena
oli, että kun Curley ensi kerralla tapasi Dorothyn, hän katsoi häneen
ja katsoi häneen aivan uudella katseella ja lopuksi virkkoi: "Jaha,
Mug, sinusta näkyy tulleen täysikasvuinen!"
Ja osana Curleyn tehtävistä karnevaaliseurassa kuului olleen ottaa
joukko afiiseja, joissa ilmoitettiin markkinasirkuksen olevan
jokaisen kaupungin äärimmäisellä laidalla, ja siroitella niitä kaikki
torttuvallit täyteen. Ja sinä päivänä sattui olemaan kevät, ja ilma
oli ihana. Mutta kun he saapuivat hallituksen kortteliin, heitti hän
kaikki afiisit tuhkatynnyriin ja kutsui sensijaan Dorothyn kävelylle
maaseudulle.
No, he nousivat onnipussiin ja ajoivat maaseudulle niin pitkälle kuin
linjaa riitti. Ja aurinko paistoi, ja ilma oli täynnä kauniita lintuja,
ja nurmikko oli täynnä kauniita orvokkeja, ja sellainen ympäristö olisi
houkutellut melkein jokaisen ajattelemaan rakkautta, mutta niin ei
tehnyt Dorothyn kaltainen tyttö. Tarkoitan, että hän on täydellinen
vastakohta minun kaltaiselleni tytölle, sillä kun minä olen yksinäni
herrasmiehen kanssa melkein missä ympäristössä tahansa, niin minä aina
ajattelen, että jotakin voisi tapahtua.
No, lopuksi Curley alkoi kysyä Dorothylta ihan suorasukaisesti, mitä
hän ajatteli herra ja rouva Al Le Vinon kotielämästä; sillä Curley
näkyi pitävän sitä ihanteellisena, vaikka se tapahtuikin teltassa.
Mutta Dorothy sanoi sen johtuvan siitä, ettei Curleyn tarvinnut asua
heidän kanssaan siinä teltassa. Sillä hän puolestaan oli jo saavuttanut
kärsivällisyytensä huipun, ja eräänä päivänä, kun herra Al Le Vino
nimitti Helmi Le Vinoa "karitsapiirakaksi" yhdeksättäkolmatta kertaa
samana päivänä, oli Dorothy heittämäisillään kivenmukulan oikein
hurjalla vauhdilla.
Ja sitten Curley koetti selittää Dorothylle, että melkein jokainen
tuntee Le Vinojen tapaan joskus elämässään ja että ainoa eroitus Le
Vinojen ja kaikkien muiden välillä oli se, että Le Vinot olivat oikeassa
tuntiessaan sillä tavalla. Mutta Dorothy sanoi siihen, että jos Curley
koskaan huomasi _hänen_ joutuvan sellaiseen tilaan, niin hän toivoi
Curleyn opettavan jonkun käärmeistään häntä pistämään.
No, sitten piti Curley suunsa kiinni varsin pitkän tovin. Mutta jonkun
ajan kuluttua hän sanoi Dorothylle, että Dorothy oli sittenkin vielä
liian nuori puhuakseen moisista asioista, joten he aivan hyvin voisivat
palata markkinapaikalle.
Mutta koko paluumatkalla Curley näytti olevan aivan alakuloinen, koskei
hän virkkanut sanaakaan. Ja sitten Dorothy ryhtyi ajattelemaan. Ja
sitten Dorothy sanoi ruvenneensa kummeksumaan, voisiko hän koskaan
rakastua kehenkään ja tulla aivan yhtä inhoittavaksi kuin Le Vinon
Helmi.
No, mutta kevätaika oli sittenkin ja metsäorvokit tuoksuivat aika
paljon, ja Dorothy sanoo, että hän lopulta alkoi miettiä, miltä
tuntuisi, kun olisi joku iso miehenmötkäle, joka halata rutistaisi
ja suikkaisi aimo pusun. Mutta moinen sanonta vain todistaa, kuinka
hienostumattomia Dorothyn ajatukset voivat olla silloinkin, kun on puhe
lemmestä.
Ja Dorothy ajatteli ajattelemistaan, kunnes sanoo vihdoin
tulleensa siihen johtopäätökseen, että oli kuullut niin paljon
"lemmenkuhertelusta", että oli aika hyrrätä ja itse ottaa selville,
oliko sitä liiaksi reklamoitu. Eikä minusta Dorothya todellakaan voi
moittia hänen epäluuloisuutensa vuoksi, koska hän oli viettänyt koko
elämänsä ihmisten parissa, jotka ilmoittivat syövänsä käärmeitä ja
jakelevansa priima veitsiä eivätkä koskaan täyttäneet lupauksiaan.
No, kun Dorothy päätti sen tehdä, sanoo hän, että ainoa, jossa
hän saattoi olettaa olevan mielenkiintoa, oli poliisikomisarjus,
sillä Curley ei koskaan juolahtanut "romaanina" hänen mieleensä. Ja
kun he ehtivät takaisin markkinapaikalle, oli komisarjus siellä,
kuten tavallista, istumassa Le Vinon teltan takakaistaleen alla ja
oli auttavinaan rouva Le Vinoa herneiden silpimisessä, vaikka hän
tositeossa vilkuili joka suunnalle etsien Dorothya. Kun siis Dorothy
oli päättänyt ottaa selvän "asioista", irtausi hän Curleystä ja virkkoi
komisarjukselle ystävällisen sanan ensi kertaa senjälkeen, kun tämä
oli alkanut seurailla karnevaalikiertuetta. Ja lopuksi hän sopi, että
lähtisi sinä iltana kaupungin elokuviin komisarjuksen kanssa.
Illan tullen Dorothy siis jätti vohvelikoneensa, kuten tavallista, ja
meni komisarjuksen kanssa kaupunkiin. Ja se oli todella merkillinen
yhteensattuma, sillä kino oli pelkkää rakkautta ja sähköpiano soitti:
"Suutele minua jälleen", ja Dorothy saavutti vihdoin sen kohdan, jossa
hän päätti sallia komisarjuksen pitää hänen kättänsä. Ja Dorothy sanoo,
että hän antaisi taalan, jos tietäisi, mitä se mies siitä sai, sillä
hän itse puolestaan olisi juuri yhtä kernaasti pidellyt jotakuta omaa
vohveliaan, joka oli jäänyt sateeseen likomaan. Ja Dorothy toisteli
itsekseen: "Kyllä sen täytyy olla hiton paljoa parempaa kuin tämä tai
sitten Le Vinon herrasväki on kuin päättömiä kanoja!"
Mutta Dorothy päätti välttää liiallista kiirettä, kunnes oli koetta
hyvin koetellut, ja hän teki mielessään päätöksen, että ennenkuin ilta
oli kulutettu hän sallisi komisarjuksen suudella.
No, siihen aikaan, kun he kävelivät takaisin markkinapaikalle, oli
kaikki autiota ja oli aivan pimeä, kuutamoa lukuunottamatta. Sitten he
pysähtyivät Le Vinon teltan edustalle, ja Dorothy sanoo sallineensa
komisarjuksen lörpötellä, kuinka kaunista tyttöys oli, varsinkin
silloin, kun tyttö on kehittymässä naiseksi. Ja kun mies oli lopettanut
jaarittelunsa, kiristi Dorothy hampaitaan ja salli komisarjuksen
suudella. Ja kun se kaikki oli ohi, sanoo Dorothy tunteneensa samaa
kuin pieni poika, joka vastikään on saanut selville, että joulupukki
onkin pyhäkoulun johtaja.
Mutta Curley kuului kaiken aikaa lymyilleen teltan takana odottamassa,
nähdäkseen, pääsikö Dorothy turvallisesti kotiin, ja kun Dorothy salli
komisarjuksen suudella, astui hän esille ja käski ihan tiuskaamalla
Dorothyn mennä nukkumaan. Ja sitten Curley piti pitkän keskustelun
kävellen pimeässä pitkin markkinapaikkaa komisarjuksen kanssa.
No, kun komisarjus seuraavana päivänä saapui, kertoi hän rouva Le
Vinolle, että hän oli sähköttänyt äidilleen, jotta tämä tulisi
noutamaan Dorothyn ja että hän ja hänen äitinsä veisivät tytön heidän
kotiinsa San Diegoon ja panisivat hänet kouluun, ja kun Dorothy olisi
kyllin kasvatettu, näkisivät he, mitä näkisivät, koska komisarjuksen
silmämääränä oli avioliitto.
No, kun Dorothy kuuli uutisen, käsitti hän, ettei se ollut muuta
kuin Curleyn vehkeitä. Niinpä hän meni etsimään tuota miekkosta ja
tapasi hänet istumassa kanvassilla peitetyssä käärmekuopassaan. Ja
Dorothy sanoo ryhtyneensä antamaan hänelle "mitä kuului" sentähden,
että hän kepposen vuoksi, joka ei ollut edes sukkela, toimitti
komisarjuksen äidin kaltaisen vanhan naisen pitkälle rautatiematkalle
rautatievaunussa, koska Dorothy ei voinut edes kuvitellakaan lähtevänsä
tämän komisarjuksen matkaan.
Ja sitten tuli Curleyn vuoro antaa Dorothylle selitys. Ja hän sanoi,
että vaikkei tyttö ehkä ollutkaan itse sitä huomannut, olivat
kaikki hänen ystävänsä karnevaaliseurassa aika paljon huolissaan
hänen tähtensä. Sillä näytti siltä, että hän oli muuttunut ihan
kysymysmerkiksi. Ja mitä Curleyhin itseensä tuli, oli hän jo ollut
vähällä jättää vastaamatta. Sillä että tyttö saattoi niin viattomasti
keskustella aamulla hänen kanssaan "elämästä" ja sitten juosta tuon
komisarjuksen perästä niinkuin Dorothy juoksi aivan samana iltana
pimeässä, kaikki tuo sai Curleyn melkein uskomaan, ettei hän ymmärtänyt
naisia. Ja Dorothy teki parhaansa keksiäkseen selityksen, mutta
sellaista ei näkynyt löytyvän.
Ja sitten Curley sanoi, että Dorothyn tulisi sentäänkin oppia moraaleja
ja että hän oli huomannut karnevaaliseuran olevan siihen tarkoitukseen
sopimattoman paikan. Sillä tuskin mikään, mitä karnevaaliseurassa
tehtiin, oli rehellistä. Olipa Dorothy itsekin tottunut vohkimaan
liisteriä, jolla ilmoituslippuja kiinnitettiin, tehdäkseen siitä
vohveleita, mikä ei suinkaan ollut sopiva perusta nuoren tytön
luonteelle.
Sitten Curley jatkoi ja sanoi, ettei hänellä ollut suuria ajatuksia
komisarjuksen aivojen älystä, mutta olihan se poliisi sentään
huomattava mies ja varakas ja nuori tyttö olisi hänen käsittääkseen
turvassa komisarjuksen äidin luona, jolleivät Al Le Vinon kuvitetut
laulut olleet antaneet hänen omalle järjelleen takapotkua. Niinpä
Curley sanoikin Dorothylle, että hänen oli osoitettava arvonantoa ja
lähdettävä heidän kanssaan muutamiksi vuosiksi oppiakseen totuutta ja
rehellisyyttä; ja jos hän ei sitten enää kauemmin voisi heitä sietää,
voisihan hän aina livahtaa tiehensä heidän luotaan.
Mutta Dorothy rukoili rukoilemistaan Curleytä, että tämä sallisi hänen
jäädä karnevaaliseuraan, ja lupasi tehdä parannusta, vieläpä panna
munankin vohvelitaikinaan.
Mutta sitten kuultiin, että Curley itse aikoi jättää karnevaaliseuran.
Sillä Curley näkyi vähitellen tulleen huomaamaan, että käärmeiden
syömisellä mies tuskin pitkälle potkii, ja hän sanoi, että jos hän
vain olisi tullut sitä ennen ajatelleeksi, hän olisi ehkä menetellyt
toisin ja saattaisi itse tarjota tytölle jotakin. Mutta hän sanoi
lähettäneensä Kansas Cityyn kolme dollaria, tilaten tuhannen
saksalaista kovasinta, ja heti kun ne saapuisivat, aikoi hän lähteä
omin päin maailmalle ja tehdä itsestään miehen.
No, kun Dorothy kuuli, että Curley lähtisi, käsitti hän, että hänen
päivänsä markkinakiertueessa olivat lopussa, koska hän ei voinut asua
Le Vinon pariskunnan kanssa ilman mitään lystillistä huojennusta.
Kaikki siis näkyi kehittyvän samaan suuntaanpa Dorothyn täytyi vihdoin
luvata Curleylle, että hän odottaisi komisarjuksen äitiä ja katseltuaan
muijaa, nähdäkseen, voisivatko he sietää toisiaan, antautuisi kokeeseen.
Mutta näytti varsin omituiselta, että kaiken aikaa poliisikomisarjus
yritteli saada Dorothya tämän tai tuon teltan taakse ja puhutella
häntä. Ja Dorothy sanoo, ettei hän koskaan ole kuunnellut moista
uskonnon ja runouden sekasotkua miehen suusta, joka ei voinut pitää
käsiään tytöstä irti. Eikä Dorothy tiennyt, mainitsisiko siitä
Curleylle vai ei, mutta hän oli niin häpeissään siitä, että hän oli
sellainen kysymysmerkki, ja niinpä hän päättikin, ettei hänen tulisi
tuottaa ihmisille enempää vaivaa.
No, sinä aamuna, kun komisarjuksen äiti saapui, lähtivät Dorothy,
Curley, Le Vinon pariskunta ja komisarjus asemalle häntä vastaan.
Ja kun hän pääsi junasta ulos, osoittausi hän pienikokoiseksi
rouvashenkilöksi ja näytti ihan vaarattomaltapa komisarjus ryntäsi
häntä syleilemään ja suuteli häntä suutelemistaan, ja Dorothy sanoi,
että se tapa, kuinka hän helli _äitiä_, olisi saanut irlantilaisen
tenorin kuulostamaan kiittämättömältä pojalta.
Ja kävi niin, että koko karnevaaliseura oli häneen enemmän kuin
ihastunut, sillä mikään ei niin liikuta karnevaaliseuran sydäntä kuin
jonkun äiti. Ja Al Le Vino kulki toiselta näyttelykojulta toiselle
kertoen jokaiselle sydämelliseen sävyyn, että "poliisikomisarjuksen
äiti oli _kullanmurunen_!" Sitten samana iltapäivänä poliisikomisarjus
meni vihdoinkin vangitsemaan dohtorin, ja kaikki oli valmiina matkaa
varten San Diegoon seuraavana päivänä.
No, karnevaaliseura oli aivan masentuneena, koska Dorothy oli ollut
heidän parissaan vuosikausia. Ja he pitivät hänelle jäähyväiskekkerit
pääteltassa, jolloin tarjoiltiin Helmi Le Vinon kotitekoisia
leivoksia ja limonadia, ja he antoivat jäähyväislahjaksi ison
raamatun näyttääkseen komisarjuksen äidille, minkälaista väkeä
karnevaaliseurassa on.
Ja he kaikki itkivät, suutelivat Dorothya ja heltyivät tuosta
"äiti"-aiheesta. Ja he kaikki antoivat Dorothylle hyviä neuvoja,
kehoittaen häntä aina tekemään niinkuin "äiti" käski. Mutta Dorothy
kuului huomanneen komisarjuksen puhuvan niin paljon, ettei hänen
äitinsä koskaan saanut suunvuoroa _mitään_ lausuakseen. Mutta niin
kauan kuin jokainen oli perin tyytyväinen, ei Dorothy tahtonut tärvellä
heidän iloaan huomautuksia tekemällä. Hän kahlehti siis kielensä
ja ennenkuin hän tuskin aavistikaan oli jo juna-aika ja lähdettävä
matkalle San Diegoon. Ja nyt Dorothy vihdoinkin käsitti, että hänen oli
sanottava Curleylle hyvästi. Niinpä Curley pyysi Dorothyn livahtamaan
teltan takaliuskan kautta ulos hänen kanssaan, ja heillä oli viimeinen
keskustelunsa yhdessä.
Curley kävelytti Dorothya käärmekuoppaa kohti aivan suorasukaisesti,
ja kun hän oli päässyt sinne Dorothyn kanssa kahden kesken,
antoi hän lähtölahjaksi vyötäisvasun. Ja vyötäisvasu on erään
pienikokoisen eläimen kuori; se syntyy Texasissa, ja sen luisessa
kuoressa on jatkoksia kuin kamiinintorvessa. Sisältä se vuorataan
kirsikanpunaisella kiinalaisella silkillä, ja sen kuonosta häntään
vedetään rihma kädensijaksi; sellaista vasua oli Dorothy vuosikausia
havitellut. Mutta minusta on kovin, kovin julmaa tappaa kaikki pienet
vyötiäiset vyötiäisvasuja varten, koska minä aina ajattelen, että
ihmiset eivät saisi tappaa pieniä elukoita, jollei niistä saa jotakin
hyödyllistä — edes kärpännahkaturkkia.
No, Dorothy kiitti Curleytä vyötiäisvasusta ja sanoi hänelle sitten,
että hän toivoi Curleyn ottavan vastaan hänen nikkeliplootuisen
vohvelikoneensa, joten hän voisi sen myydä ja ostaa lähtölahjaksi
itselleen kokoonpantavan kauppakojun myydäkseen siellä saksalaisia
kovasimia Dorothyn muistoksi.
Mutta Curley kysyi Dorothylta, minkälaiselta _mieheltä_ hän ihmisten
silmissä näyttäisi, jos hän suostuisi ottamaan lahjan tytöltä? Ja
hän sanoi Dorothylle, että hän oli päättänyt ruveta niitä myymään
katukäytävältä ja uurastaa itsensä johonkin asemaan.
No, äkkiä he kuulivat jokaisen kutsuvan "Dorothya" kovaäänisellä
äänellä, koska alkoi tulla kiire junalle. Niin heidän täytyi juosta
esille ja rientää asemalle, ja kaikki oli sellaista sekamelskaa
riennettäessä junaan ja sanottaessa hyvästi, kaikki Dorothyn
matkatavaramytyt ja vyötiäisvasu mukana, niin että Dorothy muistaa
vain Curleyn seisomassa vaununportailla sanoen: "Näkemiin, flikkaseni!
Jos sinua en koskaan enää tapaa, niin muista aina, että minä pidän
sinua helvetin hyvänä!" Ja sitten hän hyppäsi alas, koska juna lähti
liikkeelle.
Mutta Curleyn kasvoilla oli vallan omituinen ilme, joten Dorothy
vaunuun mentyään istahti komisarjuksen äidin viereen ja alkoi miettiä
omia mietteitään. Ja äkkiä vaikeni Dorothylle kuin salamanleimaus, että
Curley oli häneen rakastunut. Ja se ajatus, että jostakusta, jota hän
oli aina niin miehekkäänä ihaillut, oli tullut yhtä pehmeä kuin Al Le
Vino, melkein sai Dorothyn tuntemaan kuvotusta sisälmyksissään.