III.

Kesä riensi rientämistänsä eteenpäin ja syksy alkoi jo lähestyä.

Ruispellot vaalenivat ja leikkuu aika oli käsissä. Raikkailta kuului

talkooväen kiihoitushuudot Heikkilän pellolta ja heleältä kajahteli

nauru, koska joku oli ehtinyt kiertää saareen toisensa. Tämän jälkeen

alkoi varstan kolke kuulua riihestä, ja mitä ei syksyn ajalla arveltu

ennätettävän puida, pantiin suuriin aumoihin talven ajaksi. Näin

korjattiin vähitellen syksyn varrella koko vuositulo. Jopa lähestyi

"kissaviikko," jota niin moni palkollinen sydämmen hartaudella

ikävöitsee. Tämä on palvelusväen makian leivän aika, jonka he

tavallisesti viettävät joutilaisuudessa ja huveissa, ja jolloin loputkin

rahat, mitkä vielä ovat sattuneet jäämään vuoden palkasta yli,

menetetään.

Muuttopäivänä seisoi Mikkokin Heikkilän tuvan permannolla kirves olalla,

pääsinkaakku kainalossa ja vuoden palkka lakkarissa. Näillä hän nyt

läksi alottamaan omaa elämätänsä. Raskaalta tuntui Mikosta jättää talo,

jossa häntä aina oli kohdeltu ystävällisesti ja jossa hän pienestä

pojasta saakka oli palvellut itsensä mieheksi. Ottaessaan jäähyväiset

emännältä vierivät kyyneleet alas hänen poskiltansa. Isäntä seisoi tuvan

portailla ja katseli kuinka nelivuotias varsa iloisesti tepasteli

pihassa. Mikko astui ulos tuvasta.

-- Hyvästi nyt isäntä. Kiitoksia kaikesta, sanoi hän, tarttuen isännän

käteen.

-- Hyvästi, hyvästi! Onnea yrityksellesi, ja jos joskus hätä sinua kovin

ahdistaa, niin tiedät että olen valmis auttamaan.

Mikko oli jo ennättänyt pihan portille, kun varsa huomattuaan hänet

hirnahti ja alkoi juosta Mikon perässä, sillä hän oli aina kohdellut

hevoisia lempeästi ja ruokkinut niitä kunnollisesti.

Isäntä kutsui Mikon takasin. -- Koska sinä nyt tulet omaksesi, tarvitset

sinä kaiketi hevoisenkin. Tuon varsan voit jo ensi kesänä valjastaa

atran eteen, ja koska olet palvellut minua uskollisesti, myön sen

sinulle puolesta siitä hinnasta, minkä muilta ottaisin.

Mikko maksoi rahat ja lähti nyt, talutellen varsaansa, astumaan

Lepäslahteen päin. Täällä otettiin häntä vastaan hiljaisella ja

teeskentelemättömällä ilolla. Katri seisoi jo pihassa häntä odottamassa.

Tervehdittyänsä ensin sulhaistansa, alkoi hän silitellä varsaa ja luoden

Mikkoon silmäyksen, joka puhui paljon ja jonka te, jotka rakastatte,

kyllä ymmärrätte, talutti hän varsan talliin ja viskasi sen eteen

runsaasti heiniä.

-- Vai jo sinä nyt edes pääsit viikoksikin lepäämään, virkkoi Kaisa

muori Mikolle, joka sillä aikaa oli käynyt pirttiin ja tervehtinyt

tulevaisia heimolaisiansa.

-- Lepäämäänkö? Huomisaamuna aijon jo lähteä Ristikorpeen. Onhan minulla

yöt ja pyhäpäivät levätä.

Katri, joka oli tullut sisään viimeisiä sanoja lausuttaissa, puristi

hänen kättänsä.

-- Tee niin poikaseni, lausui Kasper. Meikäläisillä ei ole koskaan vara

pitää joutopäiviä.

Illemmalla alkoi Mikko varustaa itseänsä valmiiksi lähtemään aamulla

varahin. Katri täytti hänelle tuohisen kontin eväällä. Itse rupesi hän

varustamaan mukaansa ansoja teeriä ja jäneksiä varten. Kun nämät toimet

olivat tehty ja illallinen syöty, kävivät kaikki levolle.

Aamulla varahin, kuin kukko lauloi ensimmäistä kertaa, nousi Mikko

vuoteeltaan ja heitti olallensa kontin. Sitten kääri hän kokoon

lammasnahkaisen turkin, jonka myöskin sitoi olallensa. Toiseen käteensä

otti hän kirveen, toiseen lapion, jonka varressa riippui sangastansa

pieni pata ja valmistetut ansat. Näin varustettuna alkoi hän astua

Risti-korpeen päin.

Matka Risti-korpeen oli kolme pitkää virstaa. Sinne johti ainoastaan

kaitainen, koleinen, polku, jota myöten Lepäslahden vähäinen karja kulki

laitumelle. Mikko oli päättänyt viettää, kumminkin alussa, yötkin

korvessa, sillä kulkeminen edestakaisin näin pitkää matkaa olisi hänen

mielestänsä riistänyt suuren osan lyhyttä, syksyistä päivää. Maa oli jo

roudassa ja yöllä oli siihen satanut ensimmäinen lumikin.

Aurinko oli jo korennon korkeudella, kun Mikko ennätti määräpaikallensa.

Kirkasna nousi se ylös, ikäänkuin tahtoen antaa Mikolle kehoitusta ja

rohkeutta yrityksessänsä. Paikka, johon Mikko oli saapunut, oli hänen

aikeellensa erittäin sopiva. Tässä oli suurenlainen metsälampi, jonka

toisella rannalla oli kallio, toisella, vastakkaisella, kosteata

noromaata. Kalliolta jatkui maa sileänä, viemisenä, rantaan saakka.

Ulompana kalliosta alkoi ikivanha honkametsä, -- Tuosta lammista saattaa

minulla olla hyvä turva hallaakin vastaan, sanoi hän itseksensä, ja

tälle paikalle päätti hän siis rakentaa pienoisen kotinsa.

Nyt ryhtyi hän rivakkaasti työhön. Heitettyään pois kontin ja turkit

olaitansa alkoi hän ensiksi kaivaa vieruun pientä holvia, juuri niin

tilavaa, että sopisi siellä makaamaan suojattuna tuulilta. Tämän kun oli

saanut tehneeksi, katkoi hän useoita kimppuja hienoja koivunvarpuja,

jotka kantoi holviin ja sai täten itsellensä niin pehmoisen makuu sijan,

kuin hän tällaisissa oloissa voi pyytääkin.

Tämän tehtyä rupesi hän suurukselle ja läksi sitten virittämään

ansojansa. Teeriparvia kahahteli metsässä lähellä lammin rantaa, ja

tuoreessa lumessa saattoi hän noronpuolella seurata metsäkanojen ja

muiden otusten jälkiä.

Kun nyt nämät puuhat, korvessa toimeentuloa varten, olivat lakanneet,

astui hän kirves olalla vakavilla askeleilla hongikkoon. Korpi alkoi

kajahdella kirveen iskuista. Tikat ja palokärjet lentelivät kirkuen

sinne tänne, ikäänkuin pannaksensa vastalauseen tällaista menettelöä

kohtaan heidän alueellansa. Ensimmäinen hirsi kaatui kovalla narinalla;

samoin toinen ja kolmaskin. Hirret karsi hän järjestänsä, heitti oksat

ja latvat metsään, kaatoi näiden sekaan myöskin juurimetsän, sillä hän

arveli, että, jos kevät tulee aikainen, saattavat ne jo palaa tou'on

teon aikana, joten hän helpolla vaivalla sai itsellensä kasken.

Päivällisen aikana meni hän kaivamaansa holviin atrioitsemaan ja palasi

jälleen tämän tehtyä työhönsä. Kun ilta jo alkoi pimitä särki hän

tuulenkaatamasta, kuivasta, hongasta puita, jotka kantoi holvin suulle.

Näistä teki hän aika nuotion, söi sitten illallisensa ja nukkui, turkit

peitteenä, sikeään uneen.

Ensimmäinen työ aamulla herättyänsä oli ansojen tarkastaminen. Suureksi

iloksensa eivät nämät olleetkaan tyhjinä. Tuossa makasi jänes sääret

suorana, tuossa teeri siivet levällä. Nämät kantoi hän holviinsa ja

rupesi varustamaan keittoa siltä varalta, että sitä olisi koko päiväksi.

Tosin ei hänellä ollut muuta ryytiä panna sekaan kuin mukaan otettu

suola, mutta ruokansa oli kumminkin lämmintä, sekä tuoresta, ja nälkä

teki sen erinomattain maukkaaksi. Sitten jatkoi hän taas varsinaista

työtänsä.

Viikko loppui ja lauantai ilta oli käsissä. Mikko kätki nyt muut

tavaransa holviin ja läksi konttinensa astumaan Lepäslahteen päin.

-- No, terve tultuasi. Kuinka työ luistaa? kysyi Kasper, kun Mikko oli

päässyt pirttiin.

-- Aina hiljaa. Saunahirret olen jo kaatanut, mutta pelkään että, jos

lunta alkaa tulla runsaammalta, ne peittyvät lumeen.

-- Minä lähden nousevalla viikolla kanssasi, sanoi Nehemias. Tehdään

sauna ensisti. Olenpa jo ennenkin ollut salvumiehenä.

-- Minä lähden myöskin, lausui Katri. Ehkä saattaisi teille minustakin

olla jotakin apua, jos ei muussa niin ruoanlaitoksessa.

Maanantai-aamuna valjastettiin hevonen ja kaikki kolme istuivat rekeen.

Lunta oli jo satanut niin runsaalta että puupohja reki luisti koleisella

polullakin. Paikalle päästyä tarkastettiin ensin ansat. Katri rupesi

valmistamaan atriata sillä välin, kun miehet ajoivat hirsiä kasaan sille

paikalle, mihin sauna piti rakennettaman. Kun ruumiin tarpeet olivat

tyydytetyt, otti Katri kopan, jossa oli tuotu heiniä hevoista varten,

kaatoi heinät lumelle, heitti kopan selkäänsä ja ottaen lapion käteensä,

läksi astumaan metsään päin.

-- Mihinkä nyt aijot mennä? kysyi Mikko.

-- Sammaleesen, vastasi Katri. Kun lunta tulee vahvemmalta, mistä

silloin luulette saavanne sammalia rakennuksiin?

Tosiaankin. Tuopa ei johtunut minun mieleeni, sanoi Mikko.

Kun ilta oli käsissä, oli miehillä jo melkoinen hirsikasa koossa ja

Katrilla suuri läjä sammalia. Katri lähetettiin hevoisen kanssa kotia,

sillä välipuhella että hän taas neljän päivän perästä toisi hevoisen

miesten käytettäväksi korpeen. Nehemias ja Mikko jäivät sinne. Nyt

alettiin rakentaa saunaa; yksi hirsikerta kohosi toisensa perään ja kun

Katri määrättynä päivänä tuli hevoisen kanssa, oli rakennus jo ehtinyt

milt'ei hänen päänsä tasalle. Viikko tämän jälkeen oli se kattoa ja

permantoa vailla.

Sillä välin kun Nehemias kuljetti kattotarpeita lähimmäisestä sahasta,

ryski Mikko taaskin hirsimetsässä tulevia rakennuksia varten. Kun

lautoja oli koolla niin paljon kuin varottiin tarvittavan, rupesi

Nehemias taaskin ajamaan hirsiä kasaan, sillä välin, kuin Mikko kaatoi

niitä. Joulua vietettiin Lepäslahdella, mutta pyhien perästä muutettiin

taas korpeen, niissä sauna nyt soi heille monta vertaa mukavamman

asumuksen kuin holvi tätä ennen.

Väsymättä puuhasivat miehet korvessa ja ennenkuin päiviä oli maassa,

olevat he myöskin ennättäneet rakentaa laajan pirtin ja sen perälle

kaksi kammaria. Myös hevoistalli ja navetta karsinan kanssa lampaita

varten olivat valmiina, molemmatkin yhdessä jaksossa metsän puolella

pirttiä.

Mikon sydän sykki sanomattomasta riemusta, kun hän nyt näki oman

kotinsa, josta niin kauvan oli uneksinut, toteutuneena. Nytpä päätti hän

myöskin että Katri, joka oli tuleva kodin sulostajaksi ja kolistajaksi,

ei myöskään saisi kauvan viivytellä sinne tulemistansa. Senpä vuoksi

kiiruhtikin hän Lepäslahteen ja pyysi että Katri nyt lähtisi pappilaan

kuulutuskirjan tekoon.

-- Joko nyt jo? kysyi Katri, katsoen veitikkamaisesti Mikon silmiin,

mutta meni kumminkin pukemaan päällensä juhlavaatteet ja istui Mikon

rinnalle varsan rekeen.

Kolme viikkoa tämän perästä vihittiin nuori parikunta kirkossa. Häitä ei

pidetty sen suurempia, kuin että juotiin kahvea Lepäslahdessa, mutta

jokaisen sydän oli kumminkin täynnä riemua ja tulevaisuuden toiveita.

Seuraavana päivänä oli päätetty lähteä Ristikorpeen. Tällöin tapahtui

myöskin jako tavaroista. Nehemias oli jo aamulla täyttänyt suuren häkin

heinillä, Kaisa meni nyt navettaan ja talutti sieltä pihalle mullikan,

jonka sitoi heinälläkin perään. Sitten toi hän myöskin lampaan, vuohen

ja porsaan, jotka sidottuina jaloistansa nostettiin häkkiin. Tämän

perästä meni hän tupaan ja toi sieltä kopassa kanan ja kukkopojan "että

edes tietäisitte koska ylösnousun aika on," niinkuin hän sanoi. Kasper

kantoi muutaman kapan ohria, kauroja ja perunoita siemeniksi keväällä.

Nyt meni hän rannalla olevaan talaasen ja otti sieltä rysän ja verkon.

"Minä tiedän että Risti-lampi on kalainen ja että sinä nyt et jouda

valmistaan pyydyksiä; tässä on hiukka aluksi, että etten ihan

kalattomaksi jää," sanoi hän. Kuormaan pantiin vielä Katrin vaatteet ja

rukki, ja nyt läksi Nehemias edeltäpäin sen kanssa Risti-korpeen. Mikko

ja Katri ajoivat varsalla perästä. Viljavat vedet valuivat Katrin

poskilta ottaen jäähyväiset vanhemmiltansa ja lapsuuden kodilta. Nyt hän

taas hymyili miehellensä istuen hänen rinnallansa.

-- Millähän palkinnenkaan vaivasi, sanoi Mikko Nehemialle kun olivat

tulleet Risti-korpeen ja Nehemias jo oli valmis palaamaan takasin

Lepäslahdelle.

-- Mitä joutavia, vastaisi Nehemias. Palkitse silloin kun voit. Etpähän

sinä sisareni kanssa muutakaan rikkautta saanut.

-- Sainhan hänet itsensä ja siinä on mielestäni rikkautta kyllä, sanoi

Mikko, tarttuen Katrin käteen.

Seuraavana päivänä ajoi Mikko Heikkilään, jossa torpan kontrahti tehtiin

ja vierasten miesten läsnäollessa vahvistettiin. Sen mukaan saisi Mikko

pitää viisi vuotta torppaa ilman verotta. Sitten maksaisi hän vuosittain

kontrahdissa määrätyn veron ja torpan saisi hän pitää hallussansa niin

kauan, kuin hän ja hänen vaimonsa eläisivät.

Kotia tultua kävi hän taas kiivaasti käsiksi työhön. Heikkilän emäntä

oli pistänyt lähteissään hänen kouraansa mytyn pellavia. Katrin rukki

hyrisi samalla aikaa kuin Mikko puhdetöiksi teki auran ja ladan sekä

karhin. Näiden valmistuttua alkoi hän tehdä katiskata. Päivillä oli hän

taas ulkotöissä. Lumi oli jo melkoisesti sulanut noroltakin, jossa Mikko

nyt, repien ylös pajupensaat ja kannot, raivasi itsellensä niittyä,

jonka sitten aitasi, aluksi vihiaidalla. Risti-lammin rannat olivat jo

viikon aikaa olleet sulana ja haue'n kutu oli lähellä. Ontelosta

hongasta koversi hän purren, jolla vei ulos verkkonsa, rysänsä ja

katiskansa. Täältä otteli hän haukia ja kesemmällä myös lahnoja ja

ahveniakin juuri kuin aitastansa.

Kylvön aika tuli. Mikko sytytti kaskensa palamaan, kynti ohran ja kauran

siemenen maahan. Osan kaskea jätti hän perunamaaksi ja yhden osan

syksyllä kylvettäväksi rukiilla. Nyt rupesi hän myöskin rakentamaan

eloaittaa ja riihtä, jotka syksypuolella tulivatkin valmiiksi.